Ihmiset roolien vankeina

Naiskansalaiselta poimittuja lausahduksia: 1) "Feminismin kritiikki itseään kohtaan on ehkä kauneinta, mitä aate on naisten koulutusmahdollisuuksien, työssäkäymisen ja muiden konkreettisten tosiasioiden ajamisen jälkeen saanut aikaiseksi." Häh, mistäs tuollaisia itsekriittisiä feministejä löytää? Muistini mukaan kaikki tapaamani feministit ovat olleet ns. rusinapullafeministejä, jotka tarvittaessa vetävät esiin joko tasa-arvo- tai naisellisuus-kortin. 2) "Kun feminismi kyseenalaisti koko tasa-arvon käsitteen ja kritisoi omaa olemassaoloaan (perimmäinen teesi: pyrkimys naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon) pidin aatteesta. Sittemmin aatteen kannattajat ovat syystä taikka syyttä nimikoituneet lähinnä kiihkosisariksi, jotka jaksavat paasata suurimmaksi osaksi historiaan (kiitos feminismin) jääneistä tosiasioista."

Schizoblog kirjoittaa: ""Äkäinen - pelle" dikotomia sai minut ajattelemaan sitä, kuinka paljon yleensä meihin istutetut odotukset ja ennakkoasenteet oikeastaan muokkaavat meistä sen mitä olemme (tai näemme olevamme). Ja toisaalta, kuinka paljon me pidämme yllä niitä omalla käytöksellämme. "Vihainen pieni mies" on yksi monista arkkityypeistä, joihin samaistuu erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Oman skitsoanalyyttisen näkemykseni mukaan ei ole olemassakaan mitään "oikeaa minää", vaan subjektiutta voi vaihtaa jos vain osaa."

Ihmisestä tulee hyvin pitkälti se, mitä hänestä odotetaan tulevan. Ei se, mitä hän "oikeasti" on. On vain tavallisia ihmisiä, jotka toimivat heille annettujen kehysten puitteissa tuon kehyksen viitoittamalla tavalla. "Sikamiehet" ovat tavallisia miehiä, jotka toimivat sikuuden mahdollistavassa kehyksessä. Tietyissä tilanteissa on olemassa rajallinen määrä toimivia rooleja. Ihmisen on valittava joku noista rooleista. Alempitasoiselle miehellä on valittavanaan nöyrän epäseksuaalisen miehen rooli tai kuolaavan idiootin rooli. Hän ei voi valita charmikkaan herrasmiehen tai coolin koviksen roolia. Pieni miehen olisi otettava eri roolit käyttöön ison miehen saappaissa, koska vihaisen ison miehen rooli ei ole yleensä toimiva vaihtoehto.

Iltalehden Helmestä poimittua: "Saman työnantajan palveluksessa olevilla lapsettomilla pariskunnilla menee tutkimuksen mukaan henkisesti huonommin kuin muilla. Lapsettomien pariskuntien naispuoliset jäsenet taas kärsivät stressistä ja masentuneisuudesta. Heillä on myös erityisen paljon taipumusta pelätä työn menettämistä. Kaiken kaikkiaan lapsettomat naiset, joiden mies työskentelee samassa työpaikassa, ovat työhönsä, palkkaansa ja elämäänsä tyytymättömämpiä kuin muut naiset. Syyksi moiseen tyytymättömyyteen ja negatiivisten tunteiden tulvaan tutkijat tarjoavat lapsettomien naisten tavatonta halua menestyä työssä. He satsaavat liian paljon työhönsä, jolloin se haukkaa liian suuren osan naisen koko elämästä. Koska lapsettomista tuntuu, että mikään ei estä heitä panostamasta kaikkeaan työhön, he etsivät onnea ja tyydytystä vain yhdestä paikasta eli työstä. Työstä tulee kaiken nielevä Moolokin kita, joka ei anna toivottua onnistumisen ja onnenkin tunnetta."

Toinen poiminta Helmestä: "Naiset ovat taikauskoisempia kuin miehet. Vaikka suurin osa naisistakin suhtautuu epäillen horoskooppeihin tai kädestä ennustajiin, tutkimuksissa on kerta toisensa jälkeen havaittu, että naiset uskovat yliluonnolliseen useammin kuin miehet. Tutkimuksissa on havaittu, että taikauskoiset ihmiset ovat usein tunteidensa varassa toimivia ihmisiä, jotka luottavat aavistuksiinsa ja hylkäävät tietoon perustuvat selitysmallit. Taikauskoiset ihmiset kuuntelevat sydäntään ja käsittelevät tietoa tunteidensa ja intuitionsa perusteella. Eli ihminen uskoo, koska ilmiö tuntuu todelta huolimatta siitä, onko ilmiölle objektiivisia perusteita vai ei." Onko tuossa kuvattuna tunneajattelun kompastuskivi, joka vaivaa naisia enemmän kuin miehiä? Onko tuossa myös parjatun humanismin alkulähde?