Vastauksia vaikeisiin kysymyksiin

Oikeita mielipiteitä esittää joukon vaikeita ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Tässä tulee joitakin vastauksia.

Miksi masturboiva nainen on moderni ja rohkea nainen, mutta samoin toimiva mies on säälittävä runkkari?

Jos nainen kertoo esim. haastattelussa masturboivansa, niin lukijalle(ainakin mieslukijoille) muodostuu mielikuva tuosta naisesta sängyssä ilman housuja koskettelemassa huokaillen salaisia paikkojaan, mikä saa aikaan kiihoittumisreaktion. Naisen kiinnostavuus seksuaalisena olentona nousee niin, että hän säilyy samalla koskemattomana muiden miesten taholta. Miesrunkkarin kertoessa teoistaan - jopa Ville Valon ollessa kyseessä - mieleen nousee kuva ahdistuneesta ja säälittävästä oliosta, joka joutuu tyytymään korvikkeeseen oikean asian sijaan. Miesrunkkarin arvo laskee huomattavasti havainnoijien silmissä. Naismasturboijan kanssa tulee halu osallistua sessioon, miesmasturboijan kanssa ei. Näin ainakin miehen näkökulmasta katsottuna.

Miksi rodustaan ja alkuperästään saa olla ylpeä, kunhan vain et ole valkoihoinen?

Pienrotujen tai -kultturien etuoikeuksiin kuuluu oikeus saada suojella naisiaan valkoisen valtaväestön lähentely-yrityksiltä. Valkoinen mies ei sen sijaan saa estellä muun rotuisia miehiä lähentelemästä omia naisiaan, koska silloin todetaan miesten ajattelevan Isosiskon blogista lainattuun tapaan "Pelkäämme, että italialainen, hyvin pukeutuva tumma gigolo vie meidän naisemme." Valkoisella miehellä on vain oikeus pelätä, mutta ei puolustaa rotuaan. Pienrotuisille miehille sallitaan ja heiltä odotetaan miehekästä naistensa omistamisen ilmaisua väkivaltaisinkin keinoin, mikä pitää oman rodun naisetkin tiukassa kurissa.

Valkoinen mies on ollut hierarkian ylimpänä ja sukupuolten tasa-arvon lisääminen on vaatinut valkoisten miesten aseman rapauttamista ja heidän kollektiivisen etujensa kaitsemisen kieltämistä. Valkoiset miehet ovat alistaneet naisten lisäksi muita rotuja, jotenka tasa-arvon lisäämiseksi rotuylpeyden osoitukset on tuomittu vain valkoisten osalta. Biologisesti tarkastelleen rotuylpeys on ylivoimainen ominaisuus rotujen välisessä taistelussa, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että valkoisen rodun asema ja jopa olemassaolo tulee häviämään nopeahkollakin aikataululla, koska valkoisten rotujen maat sallivat maahanmuuton rotuylpeämpiä maita helpommin naisiaan puolustamatta.

On varsin mahdollista, että kun huomataan, että valkoisen rodun edustajien määrä ei olekaan loputon, syntyy samanlainen valkoinen hyväksyttävä rotuylpeys kuin mitä on muillakin roduilla. Siinä vaiheessa vallassa saattavat jo olla kermanväristä enemmistöä edustavat henkilöt.

Miksi lihavaa ei saa sanoa läskiksi, mutta laihaa voi haukkua anorektikoksi tai kynäniskaksi?

Koska läskin haukkuminen on haukkumista sanan täydessä merkityksessä ilman humoristista häivähdystä. Laihojen haukkumisessa on usein mukana mukana kateutta tai ihailua laihuutta kohtaan, jolloinka haukku ei ole samalla tavalla pilkallista. Samalla tavallahan rikkaita ja kauniita haukutaan materialismista ja pinnallisuudesta. Laihuuden haukkuminen on harvoin samalla tavalla julmaa kuin mitä on lihavuuden haukkuminen.

Se mikä ilmiössä ärsyttää laihoja, ei sinänsä ole se, että he ottaisivat laihuussyytökset useinkaan masentavana pilkkana, vaan se, että koska laihuutta saa puolikateellisesti nälviä, niin tuota nälvintää suorittaa suuri osa ihmisistä, mikä on pitkän päälle rasittavaa. Silmiinpistävä laihuus on myöskin paljon poikkeuksellisempaa kuin lihavuus, jotenka laihuuden pilkat osuvat aina samoihin harvoihin henkilöihin. Esim. Saimi Nousiainen on kypsynyt hänen laihuudestaa huomautteluun - ei siksi, että hän tuntisi itsensä sitä kautta jotenkin rumaksi, vaan siksi, että jatkuva huomauttelu asiasta, minkä hän itse kyllä tietää liiankin hyvin, on vain yksinkertaisesti rasittavaa. Kukaan ei jaksa selitellä ulkonäköään jokaiselle ihmiselle loputtomiin.

Lihavuuden pilkassa ei moitita pelkästään ihmisen rumuutta, vaan hänen saamattomuuttaan ja tahdonvoimansa puutetta, mikä tekee pilkasta ankarampaa. Laihaa sitävastoin pilkataan hänen henkilökohtaisen tavoitteensa saavuttamisesta(vaikka sellaista tavoiteta ei oikeasti olisi ollutkaan), joka on usein vaatinut ankaraa itsekuria ja tavoitteellisuutta.