Big Brother -ohjelmassa epäillään tapahtuneen seksuaalinen hyväksikäyttö. Rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista sanoo tapahtuneen kuulostavan seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Hän ei kuitenkaan lähtisi tutkimaan juttua, ellei uhri itse tee ilmoitusta. (HS 26.9.2006)Vakavasta seksuaalirikoksesta? Pari menee juovuksissa samaan sänkyyn ja toinen hiplailee toista hänen nukkuessaan. Siis missä se vakava tai rikos asiassa on. Kuinka suuri osa Suomen miehistä istuisi linnassa, jos kaikki samaan rikokseen syyllistyneet tuomittaisiin?
Pöyristyttävää.
Seksuaalirikoslainsäädäntöä uudistettiin vuonna 1999. Silloin esimerkiksi tehtiin paljon keskustelua herättänyt raiskaussäännösten porrastaminen kolmeen eri tekomuotoon. Lisäksi laajennettiin virallisen syyttäjän syyteoikeutta niin, että nykyään lähes kaikki seksuaalirikokset ovat virallisen syytteen alaisia rikoksia. Asianomistajarikoksissahan juttua aletaan tutkia vain, jos uhri itse vaatii tekijälle rangaistusta. Vakavat rikokset - esimerkiksi henkirikokset, pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - ovat virallisen syytteen alaisia.
Espoon rikospoliisi aloitti tapahtumien esitutkinnan, ja Big Brother -kilpailijaa epäillään nyt seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Jukka Kaski sanoi Helsingin Sanomissa: "Kysymys on vakavasta seksuaalirikoksesta." (HS 27.9. ja 28.9.)
torstaina, syyskuuta 28, 2006
Seksuaalinen hyväksikäyttö
Isosisko:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
22 kommenttia:
"Kuinka suuri osa Suomen miehistä istuisi linnassa, jos kaikki samaan rikokseen syyllistyneet tuomittaisiin?"
Niinno, kuinka suuren osan Suomen miehistä pitäisi sitten vähän miettiä tekemisiään?
Kysehän nyt ei kuitenkaan ollut mistään viattomasta "hiplailemisesta" vaan yrityksestä harrastaa seksiä nukkuvan, tiedottoman ihmisen kanssa. Se, että se ei loppuun asti onnistunut, ei tee siitä yhtään vähemmän tuomittavaa. Koskemattomuuden loukkaus on koskemattomuuden loukkaus, vaikka se jäisikin räveltämisen puolelle. Samaan sänkyyn meneminen ei ole mikään myönnytys sille, että jos toinen päätyy tiedottomaan tilaan nukkuessaan, toisella on oikeus sen jälkeen tehdä mitä tahansa. Ja siitä ei tarvitse edes puhua, ymmärsikö Mika Sorellan nukkuvan vai ei, koska siitä pätkästä, mitä televisiossa ei näytetty, näkyy hyvin selvästi, että ymmärsi.
Videopätkää jos joku ei ole nähnyt, rullaa alas -> Free.
http://rapidshare.de/files/34053762/S_M.avi.html
Ihan pienestä koittamisesta ei ole kyse. Monia miehiä ja naisia roudattaisiin bussilasteittain kuulusteluihin, jos kaikki vastaavat johtaisivat tutkintaan ja syytteisiin.
Oikeastaan on "hyvä" että tällainen tapaus sattui, jos vaikka paremmin ymmärrettäisiin puolin ja toisin missä menee raja näissä jutuissa.
Onko päivämäärän näyttäminen kahteen kertaan tarpeellista?
Posted by Henry on torstai, syyskuu 28, 2006 at 9/28/2006
Rikoslain mukaan teon epäonnistunut yritys on yhtä tuomittavaa kuin itse teko. Toisekseen aika pitkällä siinä jo oltiin, kun oli Sorellalla perse paljaana, ja peiton alla ehti kulua sen jälkeen n. puoli minuuttia. Eli BB pysäytti ihan sopivassa kohtaa.
Ja toistaiseksi ei myöskään ole rikos, jos antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa.
Kaikessa valossa, jos jossitellaan, mitä olisi tapahtunut, kun osapuolet olisi tehnyt sen loppuun. Olisiko S pistänyt ollenkaan pahakseen sitä.
S:n käyttäytyminen ennen tapahtunutta, varsinkin kun ikää ja kolutusta on tarpeeksi, jotta tietää mihin vehtaaminen johtaa. Puhumattakaan S:n tasapainottomasta käytöksestä tapauksen jälkeen. M on varmasti monen naisen alitajuntaiseen mieleen ja mikä on todennäköisyys, että vanhempi S saisi M tasoista kloppia juuri kuin seksin avulla. M oli vielä aikaisemmin ilmaissut haluttomuutensa S:aa kohtaan.
Kun M olisi kutittanut reikäpäisellä ilosauvalla "tiedotonta" S:aa ja hän olisi palannut maanpäälle, niin olisiko hän a) huutanut "apuva raiskuu" b) saanut sitä mitä munanpuuttessa oleva kotka haluaa.
Ja M:n käytös taas. Tuskin on ensimmäistä kertaa tällaisessa pelissä, en tarkoita BB:a. Hämmästys on varmasti ollut yhtä suurta molemmin puolin. M veti
lyhyemmän korren tälläkertaa.
Voidaan miettiä miten heikoilla mies on oikeastaan on, jos nainen haluaa heittäytyä todella hankalaksi. Ja nyt yhteiskunnan kukkahattutädeillä on mukava hutkia ansalankaan takertunutta uhria.
Maksulinen seksi ei tunnu tässä valossa kovinkaan ikävältä asialta, ainakin säännöissä ei ole niin paljoa tulkinnan vapautta. Toinen ostaa ja toinen antaa rahasta.
Mää ihmettelen vallan kauhiast.
Eikö se nyt jumalauta pitäisi kaikille olla selvää, että ihmisen pitää olla kunnossa lausumaan suostumuksensa ennen kuin sitä saa tuupata?
Ja kun ollaan saatu se suostumus, niin tuupataan kondomilla. Ettei tule sukupuolitauteja tai lasta.
Teetkö JK kirjallisen sopimuksen aina ennen irtokuksintaa vahvistettuna kahden todistajan nimikirjoituksella. Onko sopimuksessa reunaehtoja, vaikka että sopimus mitätöityy jos promillit nousevat tietyn rajan ylitse tai toinen osoittautuu henkisesti ailahtelevaksi. Tuskin.
Eiköhän sopimus yleisesti synny hiljaisesti kiiman nostatuksen myötä. Sinun pitäisi tietää JK, että kun kiihdyttää junan vauhtiin niin pysäyttäminen kestää, varsinkin kun kiskot on "rasvattu".
Molemmin puolin pitäisi olla henkistä vastuuta ja selkärankaa, joka tuollaiseen leikkiin ryhtyy. Ehkä sitä olisi ollutkin, nyt vaan BB puuttui peliin.
Laki on mikä on. Toivottavasti juorulehdistö raportoi seuraamukset, jotta tietää minkä hinnan uhrit joutuvat maksamaan. S saa tai on ja saanut tuomion julkisuudelta. Oikeastaan tapausta olisi ollut hyvä puida valtakunnalisella tasolla päämeidoissa, jotta kiltit ja päihteetömät miehet saisisivat enemmän saumoja.
ANo: Tarkoitatko nyt, että jos nainen on ennen sammumistaan osoittanut kiimaisia signaaleja, mies voi huoletta panna häntä, kun hän on sammunut?
Kyllä minusta sammuneen kanssa seksin harrastamisen kuuluukin olla rikollista, vaikka sitä ennen olisi edeltänyt mitä. Monet pelkäävät tässä, että miehiä ryhdytään joukoittain tuomitsemaan, mutta hei, 1) kuinka moni mies on oikeasti pannut sammunutta naista ja 2) kun useimpia raiskaajia ei tuomita silloinkaan, kun nainen ei ole antanut signaaleja ja on ollut tajuissaan ja ihan koko ajan vastaan.
Kirjallinen sopimus ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto. Turvaisi molempien oikeusturvan ja estäisi valheellisten raiskausväitteiden esittämisen kun "ei ollutkaan kivaa, kumppanin naama ei miellyttänyt, muuten vaan tuli morkkis jne.". Tai eron aikana kostoksi ja mustamaalaamiseksi tarkoitetut raiskausväitteet joilla haetaan erittäin sairaalla tavalla omaa etua.
Sopimukseen ei mitään reunaehtoja, humalatila ei ole sopimusta tehtäessä sen esteenä etteikö sopimus olisi pätevä tai automaattisesti jälkeenpäin purettavissa. Osapuolethan ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet humalatilan jonka aikana ovat sopimuksen allekirjoittaneet.
Otetaan nyt herrajumala se järki käteen. Täällä ihmisillä on joku kummallinen käsitys, että kun nainen vain avaa suunsa ja kiljaisee "raiskaus", heti tulee poliisi ja heittää kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Kaikista kauhukuvistanne huolimatta KETÄÄN ei toistaiseksi heitetä Suomessa vankilaan ilman oikeuskäsittelyä ja koska raiskaus on rikossyyte, syyttäjä päättää, syyttääkö hän ylipäätään epäiltyä vai ei - naisen "raiskaus" kiljunta ei siis välttämättä johda edes syytteeseen. Tutkintaan kyllä, sillä poliisin on tutkittava jokainen sille tuotu rikosilmoitus - mutta tämä tosiaan tarkoittaa, että naisen on mentävä poliisille asti tekemään se rikosilmoitus. Ei poliisi sieltä laitokseltaan kuule, kun nainen jossain herttoniemen yksiössä kiljuu raiskausta.
En valitettavasti löydä enää aiheeseen liittyviä tilastoja, mutta kun joskus niitä vielä löysin, raiskaukseen liittyviä tosiasioita olivat seuraavat:
1) raiskausten selvittämisprosentti on yksi matalimmista, mitä rikoksiin tulee. Sen kanssa samalla tasolla tai matalampina olivat mm. varkaudet. Prosentti oli jotain 30% luokkaa.
2) uusimman tilaston mukaan tänä vuonna kesäkuuhun mennessä poliisille on raiskauksia ilmoitettu 249. Niistä siis n. 70 % jää selvittämättä eli n. 174 tapausta. Jäljelle jää siis 75, joista osan syyttäjä jättää syyttämättä näytön puutteessa. Toisin kuin te näytätte uskovan, syyttäjälle ei riitä pelkkä naisen "toi muuten raiskas mut" -lausuma vaan muutakin näyttöä on oltava ja jos sitä ei ole, syyttäjä ei syytä - tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että myös osa OIKEISTA raiskauksista jää tuomitsematta näytön puutteessa.
3) Aivokuolleen kelohongankin kuvittelisi ymmärtävän, että raiskauksia tehdään enemmän kuin niitä ilmoitetaan poliisille. Siis niitä ihan oikeita raiskauksia, joissa nainen on alun alkaenkin ollut koko tapahtumaa vastaan.
4) Raiskaustuomiot eivät ole kovia, ellei pystytä osoittamaan, että kyseessä oli törkeä raiskaus,:
2 § (24.7.1998/563)
Törkeä «raiskaus»
Jos raiskauksessa
1) aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
2) rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,
3) rikos tehdään erityisen raa"alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai
4) käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla.
Ja vielä Henkalle ja muille tiedoksi rikoslain seuraava kohta:
"Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka pelkotilaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa hän on kykenemätön puolustamaan itseään, käyttämällä puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan."
Eli sammuneen kanssa makaaminen voidaan laskea raiskaukseksi. Ongelmaksi muodostuu vain näytön puute. BB:n tapauksessa näyttöä on, mutta perustilanteessa nainen ei voi juuri mitenkään todistaa, että raiskaus tapahtui.
Tämä ei tietenkään poista niiden muutamien syyttömänä tuomittujen miesten kokemaa vääryyttä. Koska syyttömiä tuomitaan kaikissa rikoksissa, on myös oletettavaa, että raiskausten suhteen tilanne on sama. Mutta ei nyt kannata maalailla kauhukuvia, että lähes koko Suomen miesväestöä ollaan taluttamassa raiskausrikoksista vankilaan tai että jokainen nainen olisi kirkumassa raiskausta heti, jos aktin jälkeen olo ei olekaan kiva.
Eli ilmoittaako Arawn tai muut naiset poikaystävänsä/aviomiehensä poliisille, jos mies on hipallaillut teitä teidän nukkuessanne? Mikä katsotaan seksuaaliseksi hiplailuksi? Onko esim. nukkuvan naisen hiusten hiplailu seksuaalisessa mielessä rikos? Voinka minä ilmiantaa minua nukuksissa hiplailleet tyttöystävät poliisille?
Henkka:
1) Mistähän minä tiedä, hiplaako joku minua, jos nukun/olen sammunut? En voine ilmoittaa mitään kellekään, jos en sitä tiedä.
2) Hiplailu ei ole rikos, ei edes seksuaalinen hiplailu ellei se tapahdu työpaikalla ja kohde ole vastentahtoinen ja pakotettu toimintaan. Raiskaus käsitettäneen toiminnaksi, jossa penis työnnetään vaginaan. Itse tulkitsisin "yrittämisen" tässä yhteydessä toiminnaksi, jossa penis pyritään työntämään vaginaan, mutta se ei onnistu. (No, rajatapauksissa anukseen, sekin on tietty raiskaus.)
3) Jos selviäisi, että mun mieheni on pannut minua, kun olen ollut tajuton, jättäisin kyllä jätkän välittömästi. Tuskin ilmoittaisin poliisille, mutta varmaan pitkälti siksi, että näyttö puuttuisi.
4) Tietänet, että myös puolisot raiskaavat puolisoitaan?
5) Vallitsevan oikeusjärjestelmän puitteissa miestä ei voi raiskata nainen (näin olen ymmärtänyt, korjatkaa, jos olen väärässä). Eli olisi hyödytöntä ilmiantaa naisesi.
jännää, miten asiat kääntyvät ihmisten päissä vastakohdikseen.. täälläkin on vilahdellut sana uhri tarkoittaen bb:n mikaa, siis käsittääkseni sitä hiplailijaa.
miksi naiselle olisi ihan sama tapahtuuko yhdyntä hänen hereillä vai tiedottomana ollessaan? ehkä miehen näkökulmasta sillä ei mitään väliä olekaan, kunhan oma nautinto on taattu (ja ehkä tämä osaltaan selittää miksi tälle palstalle kirjoittelevat miehet eivät ole "kuuminta hottia" naisten keskuudessa), mutta voin valaista pari asiaa naisen näkökulmasta: 1) seksiaktin tietoinen kokeminen on naisellekin tärkeää - miksi hitossa sitä muuten haluaisi harrastaakaan?, 2) seksiaktin tekotapaan vaikuttaminen on monelle tärkeää (miten päin ollaan, saako panna kakkoseen?, jne) ja paljon helpompaa jos on tajuissaan aktin aikana, 3) tiettyjen aktiin liittyvien ehtojen ilmoittaminen ja vahtiminen on helpompaa kun on tajuissaan (käytetäänkö kondomia, yms). jos esim näillä asioilla tai naisen suostumuksella koko aktin ajan (tiesittekö että keskeyttäminenkin on sallittua) ei olisi mitään merkitystä, yhteiskuntahan olisi varmaan jo ratkaissut syrjäytymisvaarassa olevien miesten ongelmat (SEKSISTÄHÄN ne kaikki johtuvat, haahaahaa) tarjoamalla sairaaloiden koomapotilaita miesten vapaaseen käyttöön.
"Jos selviäisi, että mun mieheni on pannut minua, kun olen ollut tajuton, jättäisin kyllä jätkän välittömästi. Tuskin ilmoittaisin poliisille, mutta varmaan pitkälti siksi, että näyttö puuttuisi."
Älähän hyt liioittele.
Eli siis mitä teette, jos heräätte yöllä ja huomaatte, että jätkänne hiplaa teitä (on siis hiplannut teitä nukkuessanne) osoittaen selvästi halukkuuden/yrityksen yhdyntään?
a) Soitatte poliisisille ja ilmiannatte sen sian raiskauksen yrityksestä
b) Kiihotutte ja kiitätte luojaanne, että teillä on tuollainen aloitteellinen mies, joka osaa lähestyä kiihoittavalla tavalla.
c) Jotain muuta.
Henry hei, etkö sinä osaa LUKEA? Minä kirjoitin, että jättäisin mieheni, jos hän olisi pannut minua, kun olen tajuttomana - siis työntänyt peniksensä vaginaani. Hiplaaminen on ihan eri asia kuin sukupuoliyhdyntä. Hiplaaminen on ihan eri asia - mies olisi silloin käsittääkseni juuri yrittänyt herättä minua kysyäkseen suostumustani aktiin.
"mies olisi silloin käsittääkseni juuri yrittänyt herättä minua kysyäkseen suostumustani aktiin."
Käsitykseni mukaan naisten kiihottumisen dynamiikka etenee aivan muilla tavoin kuin kyselemällä suostumusta aktiin. Sinun on varmaan vaikea uskoa, mutta suuri osa naisista haluaa tosimiehen, joka suurinpiirtein tulee ja ottaa ja nimenomaan se on naisista kiihottavaa. Sinä kuulut luultavasti vähemmistöön, jos kiihotut kyselylomakkeiden täytöstä.
Arawn | 1/10/06 13:36 - "Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen.. Eli sammuneen kanssa makaaminen voidaan laskea raiskaukseksi. Ongelmaksi muodostuu vain näytön puute. BB:n tapauksessa näyttöä on,"
Poliisi siis mielestäsi tutkii tapausta väärällä rikosnimikkeellä? Puhut BB:n tapauksesta siihen tapaan, että siinä olisi kyse raiskauksesta. Vai ymmärsinkö väärin?
Unohdit sopivasti nuo muut lainauksesi kohdat joiden perusteella sammuneen kanssa makaaminen on raiskaus.
"Saattoi tiedottomaksi": tyrmäystippoja, huumeita, unilääkkeitä, pakkojuottamista jne., käyttikö Mika näitä?
"pelkotilaan", uhkasiko Mika Sorellaa?
"tai muuhun sellaiseen tilaan": esim. sitoiko Mika Sorellan siten ettei tämä pystynyt puolustamaan itseään?
Missä on se näyttö jonka perusteella väität BB:n tapauksen olevan raiskaus, tai sen yritys?
Joo. Mun mies tuokin aina eteeni lomakkeen täytettäväksi ennen jokaista aktia. Hyvä Henry. :D
Minun on kyllä vaikea uskoa tuota nimenomaan siksi, mitä olen jutellut naisten ja seurustelevien miesten kanssa. Sinun sanasi ei tässä vaiheessa paina niiden kaikkien muiden sanoja vastaan juurikaan.
Ano: En tarkoittanut kommentillani BB:n tapausta erityisesti vaan kommentoin yleisesti asiaa. BB:n liittyvä kommenttini oli oikeastaan hyvin huonosti muotuiltu: näyttöä voisi olla mahdollisesta raiskauksen yrityksestä - itse raiskausta olisi tuskin ehtinyt tapahtua.
En väitä, että edes yritystä olisi tapahtunut välttämättä, mutta tarkoitukseni oli verrata BB:n tilannetta niihin lukuisiin tilanteisiin, joissa ei ole mitään kameroita kuvaamassa tapahtumaa. BB:n tapauksessa on siis jonkinlaista "näyttöä" olemassa, mutta kyse on vain siitä, miten se pitäisi tulkita - näytöksi, että rikos on tapahtunut vai että sitä ei tapahtunut. Useimmiten taas ei ole mitään näyttöä.
Juottaminenhan ei tapahdu välttämättä väkisin. Mutta tätä taas on todella vaikea todistaa, sillä kukaan ei pääse katsomaan toisen henkilön päähän, pyrkikö tämä tarjoamalla paljon juotavaa, ehdottamalla lisää drinksuja yms. juottamaan toisen siihen kuntoon, että tämä on tajuton.
Sanotaanko, että JOS Mika olisi juottanut Sorellaa tarkooituksenaan saattaa tämä tiedottomaan tilaan ja sen onnistuttua pyrkinyt peiton alla yhdyntään, kyseessä olisi raiskaus.
Mutta koska koko tuota olisi vaikea todistaa VAIKKA se olisi mennytkin noin (en edelleenkään väitä, että olisi, se on vain yksi mahdollinen skenaario), en katso, että poliisi tutkii tapahtumaa väärällä nimikkeellä.
Ano,
toi nyt on taas niin tota ja ihan älytöntä länkytystä.
Kyllä sen jokainen tietää itse onko toinen suostunut vai ei ja silloinhan se ei voi suostua, jos sillä on taju kankaalla.
Tämä asia ei ole yhtään vaikea eikä sitä pidä sellaiseksi tehdä.
JK, oot aivan oikeassa suostumuksen suhteen ja laki ja viranomaiset hoitanevat tapauksen päivänjärjestykseen. Kuten dies irae sanoo, että tänne kirjoittelvat miehet eivät ole kuuminta hottia, niin onko M sitten, hänestähän on kyse. Kun, postasin ekan kerran, niin mainitsin asian olevan jossittelua. Sitä emme tiedä mihin tapaus olisi päättynyt, jos BB olisi katsonut muualle. Joten on aivan hyvä länkyttää asiasta ja saada mielipiteitä.
Huomattavaa on, että ainakin netissä on tapauksen tiimoilta vielä kassasisaret tuominneet S:n käytöksen, vaikka M on tehnyt väärin, eikö se sano kansalaistajusta jotakin. Mikä on tietysti kiltin ja kunniallisen miehen kannalta varsin ikävää. Olisiko sittenkin helpompaa oikaista rastiin B ja matkia öyhöttäjä hyppyritukkia.
Kosteita baari-iltoja, jatkoja ja kiimaisia naisia ja miehiä. Kuka on päässyt kurkistamaan mitä makkarissa tapahtuu?
Niikuin keskusteluissa on tullut ilmi, että oikeassa elämässä asia ei ole niin yksiselitteistä. Ei ole eka eikä vika kerta, kun nainen huumaantuu tasoaan paremman miehen huomiosta ja kuinka nopeasti yhteiseen punkkaan päädytään! Nainen on varmasti hyvinkin tyytyväinen, kun sai kyytiä kunnon uroolta ja toiveissa on, että "suhde" tulee jatkumaan. Pettymyksen sattuessa ja morkkiksessa epäselvän yön jälkeen ATM:n kanssa varmasti tuntuu hyvältä vaihtoehdolta maineen säilyttämiseksi tai kiristämismielessä YTM:n kanssa yrittää sitoa itseensä (tällä tarkoitan epävakaata luonnetta) uhkaamalla rikosilmoituksella.
Kaikkea kuulkaa sattuu, kun elää raikulisti ja ei malta seurustella ekana vanhan kaavan mukaan.
Ano,
nuornamiesnä tuli heiluttua silläkin asialla ja vaikka enimmäkseen minä siinä olin se, joka olisi saattanut toivoa enemmänkin ja tyttäret lähinnä pamputusta, niin sattui toki joukkoon väärinkäsityksiä toisinkin päin.
Eikä kyllä yhden yhtä kertaa tultu russuttamaan jostain ahdisteluista tai raiskauksista. Siaksi ja just tyypilliseksi mieheksi (varsinkin siksi) kyllä nimiteltiin ja muuten vaan puhuttiin pahaa muille tytöille, mutta koskaan ei syytetty mistään, mitä en ollut tehnyt.
Lisäksi saa olla harvinaisen psyko akka (harvinainen = niitä on vähän, mikä sisältää että niitä on) jos kuvittelee saavansa itselleen poikaystävän miehestä, jota uhkaa aiheettomalla raiskaussyytteellä.
Lähetä kommentti