Markina-arvokeskustelu
Markkina-arvoteoria:- Niiden, joilla on vähemmän arvoa, on vaikeampi löytää sellaista kumppania, joille olisivat sopivia, kun taas niille, joilla on enemmän arvoa, sellaisen kumppanin löytäminen, joille he olisivat sopivia, on helpompaa. Yksi syy sille, miksi pariutuminen on toisille helpompaa kuin toisille.
- Ei kysyntä kerro ihmisen sopivuudesta muille juuri mitään. Ei auta, vaikka koko maailma haluaisi kanssasi suhteeseen, jos:- sinä et haluaisi seurustella kenenkään heistä kanssa tai aloitetut suhteet osoittautuisivat toimimattomiksi. Pointti lienee sen itselle sopivan kumppanin löytämisessä (niille siis, jotka ylipäätään pitävät parisuhde-elämää onnellisuutensa kannalta tarpeellisena). Jos sitä ei löydy, lienee aivan sama seurusteleeko jatkuvasti vai eikö seurustele lainkaan. Markkina-arvolla ei siis ole paskankaan väliä henkilön onnellisuuden kannalta.
1 kommentti:
Ihan mielenkiintoinen keskustelu, paitsi että siellä oli taas jotenkin ymmärretty koko MAT-juttu väärin. Se tosin voi olla Cityn artikkelin vika.
Teoriassa on vähän sitä vikaa - ja tiedän nyt latelevani varmaankin itsestäänselvyyksiä, mutta kirjoitellaan nyt lämpimiksemme - että termit ATM jne. saattavat asiaanvihkiytymättömille tuoda sellaisen kuvan, että henkilö olisi täysin ja kaikinpuolin epäonnistunut, varjoissa katkerana pihisevä elävä kuollut, ja että YTM olisi jokin kaikessa onnistuva ja menestyvät tohtorinpaperit humanistiselta alalta hankkinut jännittävä mutta kiltti remonttireiska. Jos oikeasti olisi tarvettaa "levittää MAT:n ilosanomaa", niin käsitteet olisi varmaan rukattava uusiksi. Mutta minusta tällaista tarvetta ei ole, parempi vaan pitäytyä tässä blogien ja nyyssien akateemisessä pelissä, ja antaa muiden toteuttaa käytännön MATtia, ihmisten luonnonvalintaa.
Lähetä kommentti