Naistutkimus ja konstruktionismi kritiikkiä

Pseudotiede on pesiytynyt yliopistoon:

"Annamari Vänskä tutkii myös sitä, miten pornoksi leimatuilla visuaalisilla esityksillä tuotetaan tietoa haluttavista ja ei-haluttavista ruumiista, sukupuolista ja seksuaalisuuksista."

Me taas evoluutioteoriaan ja ihmislajin käyttäytymisen biologiseen pohjaan perehtyneinä lähdemme siitä, että pornoksi leimattua materiaalia tuotetaan siksi, että se kiihottaa ja myy. Eritoten ihmiskoiraat katsovat mielellään, kun ihmisnaaras tai -koiras parittelee ja/tai harrastaa muuta seksiä.

Vänskän väitöskirja Vikuroivia vilkaisuja – Ruumis, sukupuoli,
seksuaalisuus ja visuaalisen kulttuurin tutkimus tarkastettiin Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 2.9.2006. Tiivistelmässä mainitaan, että

"lähtökohtana on, etteivät visuaaliset representaatiot vain heijasta todellisuutta vaan tuottavat sitä aktiivisesti. Vänskä toteaa väitöksessään, että visuaalisten esitysten täyttämässä ja ihmiskeskeisessä kulttuurissa maailmankuvasta on tullut maailma kuvana ja ihmisruumiista pinta, johon kaiverretaan käsitykset hyvästä ja tavoittelemisen arvoisesta, onnellisesta elämästä. Kuvat ovat poliittisia: niillä tuotetaan popularisoitua tietoa haluttavista sukupuolista ja seksuaalisuuksista. Koska kaikki visuaaliset esitykset ovat rakennettuja, eivät mitkään kuvat naisista tai miehistä ole toisia todempia."


Vänskä siis väittää, että joku taho on tehnyt maailmasta kuvan, joka katsojan päässä muuttuu tiedoksi siitä, kumman sukupuolen kanssa hän haluaa pariutua. Ja me kun naiivisti uskoimme empiirisiin tutkimuksiin siitä, että esimerkiksi homoseksuaalisuus on hyvin pitkälle periytyvä ominaisuus, ei yksilön oma valinta. Ja sama taho on Vänskän mukaan tehnyt ihmisruumiista pinnan, johon kaiverretaan ties mitä.

Lopuksi tärkein. Vänskän väitöskirjatiivistelmässä todetaan suoraan, etteivät "mitkään kuvat naisista tai miehistä ole toisia todempia." Tämä on käsittääksemme puhdasta relativismia. Toki kuvista ja niiden tulkinnasta voidaan keskustella ja kirjoitella väitöskirjoja, mutta kuva esittää todellisuutta ja kuvassa oleva vartalo on evoluution tuottama eloonjäämiskone – aivan kuten muillakin lajeilla. Se ei synny ilman geenien ja ympäristön monimutkaista vuorovaikutusta, kuten nykybiologiaa opiskelemalla selviää. Myöskään seksuaalinen mieltymys ihmisvartaloon tai muut lisääntymiseen liittyvät tunteet, rakastumisesta mustasukkaisuuteen, eivät olisi mahdollista ilman taustalla olevaa geneettistä komponenttia. Toki ympäristö vaikuttaa ilmiasun muodostumiseen, mutta ihmisestä ei raskaallakaan aivopesulla voi tehdä millaista olentoa tahansa. Yksilönkehitys tapahtuu tiettyyn suuntaan ja evoluutiossa keskeisessä roolissa oleva lisääntymiskäyttäytyminen ei voi olla helposti muokattavissa. Sen pitää olla pitkälti ns. kovakoodattua.

Sen sijaan nais- ja queer-tutkimuksessa – ja postmodernissa relativismissa laajemmin – jätetään pääsääntöisesti ihmisyyden geneettinen puoli kokonaan käsittelemättä. Näin ollen mainittujen alojen teoriat väistämättä ovat kohtalokkaalla tavalla virheellisiä. Teorioiden vioista ja ongelmallisista väitteistä ei kritiikin edessä suostuta edes keskustelemaan, puhumattakaan siitä että niistä tieteellisen fallibilismin mukaisesti luovuttaisiin.

Naistutkijoiden kannattaa myös huomata, että jos mitkään kuvat eivät ole toisia todempia, juutalaisten joukkomurhaa, Pol Potin ja Stalinin puhdistuksia tai islamissa harjoitettua tyttöjen sukupuolielinten brutaalia silpomista ei ole olemassakaan. Niiden kieltämiseen riittää pelkkä Kristiina-instituutista hankittu filosofian tohtorinhattu. Mutta mitä tekemistä tällaisella nihilismillä on tieteen kanssa?