tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Surkeita ohjeita miehille

Kaikille sinkkumiehille, joilla ei oikein käy flaksi naisten suhteen, muutama vinkki kaikella ystävyydellä :)

1. Huolehdi siitä, että vaatteesi ovat sopivat, hyvin istuvat ja mieluiten tältä vuosituhannelta. Lipputankoon ulottuvat, huonosti istuvat farkut tai muut housut, havaijipaita tai telttamallinen, kaverin serkulta ilmaiseksi saatu telttamallinen takki eivät pue ketään. Ja muista myös se, että lenkkarit - vaikka niin mukavat jalassa ovatkin - eivät oikeasti sovi mihinkään muuhun tilanteeseen kuin urheilemiseen. Tyylikäs ja hyvinistuva ei lisäksi aina tarkoita sitä, että asuste on myös epämukava ja mielettömän kallis.

2. Pidä huolta siitä, että olet puhdas ja tuoksut hyvälle. Käy parturissa säännöllisin väliajoin. Jos ihosi on huonossa kunnossa, mene kosmetologille (kyllä, sinne voivat mennä myös miehet). Hän osaa neuvoa sulle, miten hoidat ihoasi oikein.

3. Varmistu, että osaat peruskäytöstavat. Niiden lisäksi naisten kanssa pienet ylimääräiset eleet (oven avaaminen, kotiin saattaminen, mukava tekstiviesti tai puhelinsoitto yllättäen) ovat aika tärkeitä, ja ilahduttavat sekä naista että itseäsi.

4. Jos olet ujo ja susta tuntuu, ettet keksi puheenaiheita naisten kanssa ollessasi, mieti niitä vaikka etukäteen. Pieni ujous ei haittaa, ja rohkeutta ja itsevarmuutta voi aina lisätä.

5. Hanki itseluottamusta hakeutumalla aina kun mahdollista naisten kanssa juttusille. Siitä pikkuhiljaa rohkaistut ja huomaat, että juttu alkaa kulkea joka kerta helpommin. Aloita vaikka tutuista naisista (sukulaiset, kevereitten tyttöystävät jne.), jos tuntemattomille jutteleminen tuntuu hankalalta.

6. Voit myös tutustua ihmissuhteita, seksiä yms. koskevaan kirjallisuuteen. Kaikki kirjat eivät ole huuhaata, sieltä voi saada jotain hyviä vinkkejä.

7. Älä ole kynnysmatto, vaan omista omia mielipiteitä ja sano ne myös ääneen. Naiset eivät ole ajatustenlukijoita.

8. Siivoa alastomia naisia esittävät pornokalenterit seinältäsi ainakin silloin, kun mahdollinen tyttöystäväehdokas tulee ekaa kertaa luoksesi kylään.

9. Baarissa ollessaan ei tarvi juoda itseään räkäkänniin, eikä etenkään sen jälkeen ihmetellä, miten ei taas(kaan) löytynyt ketään.

10. Jos menet juttelemaan baarissa jollekkin mukavanoloiselle naiselle, älä nyt hyvä mies ala 5 minuutin jutustelun jälkeen lähentelemään fyysisesti! Unohda pervoilut ja hiplailut vielä ekoillakin treffeillä, jos nainen kiinnostaa sua oikeasti.

Tällaisia asioita mieleeni tuli. Teilata saa ja olla eri mieltä ihan vapaasti, sillä näkökulmiahan on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin. Mutta olen joskus vain miettinyt, että jos ikisinkkumiehet käyttäisivät yhtä paljon aikaa, rahaa ja energiaa yllämainittuihin asioihin kuin esim. autoihin, tietokonepeleihin ja kaljanjuontiin, niin loppuisi valitus siitä, että naiset ovat aina niin ronkeleita.

Mikä olikaan sanomasi? Käy suihkussa, pese hampaasi, laita siistit vaatteet päälle, ja mene baariin ja hupsista keikkaa, ikisinkkuusongelma ratkesi. Luuletko tosiaan, että se on noin yksinkertaista? Kyllä minä älyän ilman neuvojakin käydä suikussa, huolehtia hygieniastani, ja sen verran kun baarissa joskus harvoin tulee käytyä, niin puhtaana ja siistinä sinne olen mennyt. Mutta ei se riitä, ei kuule alkuunkaan.

21 kommenttia:

edsel kirjoitti...

Jotenkin noista ohjeista tulee mieleen Teemu.

Anonyymi kirjoitti...

Ansmäarvaan... Kirjoittaja oli hyvää tarkoittava nainen, joka ei kuitenkaan ymmärrä ikisinkkumiehistä tai heidän ongelmistaan yhtään mitään.

Eipä noiden neuvojen noudattamisesta mitään haittaakaan tosin ole. Useimmat ikisinkut ovat vaan tainneet noudattaa niitä muutenkin jo iät ja ajat. Ei sillä naista ole saanut, mutta onhan puhtaissa vaatteissa mukavampi kulkea, ja alkeelliset käytöstavat osaamalla saa huomattavasti harvemmin turpiinsakin.

Anonyymi kirjoitti...

Tasa-arvoa:

Miehelle vuosi ehdotonta vankeutta lapsen pahoinpitelystä

Äidille vuosi ehdollista vankeutta lapsen murhasta

tikka kirjoitti...

mulle tuosta listasta välittyi enemmänkin sanapari sosiaalinen kompetenssi kuin hygienia. jaa-a, jos koko sosiaalisen kompetenssin käsitettä ei tekstistä näe niin ei ehkä sitä tunnekaan. siinä tapauksessa onkin aivan selvää miksi atm yhä yksin vaeltaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos ihmiseltä puuttuu sävelkorva tyystin ja hän tahtoo ehdottomasti muusikoksi, kinuatko heillekin sympatiaa vai ajatteletko, että miettikööt tarkemmin ammatinvalintaa?"

Juuh! Ja eiköhän sunkin Birdy kannattaisi miettiä uudelleen "ammatinvalintaasi" parisuhdeasiantuntijana. ;)

Junakohtaus kirjoitti...

Onhan sitä hullumpiakin listoja nähty. Hacdcore-ikisinkkua toi ei tietenkään auta, mutta kyllä mun kokemuksen mukaan Suomikin on väärällään miehiä, joiden pitäisi ensin laittaa noi jutut kuntoon.

Anonyymi kirjoitti...

Birdylle terveisiä

Mun täytyy tunnustaa, Birdy, että aina kun sä kirjoitat, niin mulle tulee kova halu alkaa vänkäämään vastaan. No, näin varmatenkin käy myös monille muille miehille. Mutta mistä se johtuu?

No ensinnäkin mustavalkoisuudesta, se on kaikkialla sun teksteissäsi. Aina kun yrität kertoa meille jotain ihmissuhteista, yleensä miehistä, lähestyt asiaa aina niin, että hahmottelet jonkun mieskarikatyyrin, vääristät kuvan äärimilleen, luot täysin epäuskottavan hahmon ja sitten sillä perustelet jonkin oman kantasi.

Otetaan nyt toi sun kommentti:

"On toki ikävää, jos ei osaa mitään ihmisten kanssa puhua - mutta jos ei osaa, miksi tahtoo parisuhteen, jossa nimen omaan pitäisi kyetä kommunikoimaan?"

ei osaa MITÄÄN ihmisen kanssa puhua. Tällaista ihmistä ei ole olemassakaan. Kaikki ei vain tule toimeen kaikkien kanssa, mutta näytä minulle mies, joka ei pystyisi kommunikoimaan kenenkään kanssa. Alku-ujous on tietty eri juttu, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kommunikaatiokyvyttömyyden kanssa. Ujo mies osaa kommunikoida, alkukankeuksien jälkeen useimmiten jopa erittäin hyvin.

Herää kysymys, mitä oikein yrität kertoa. Mitä tämä kertoo todellisesta elämästä tuolla ulkopuolella?

Teksteistäsi ja juuti tuosta mustavalkoisuudestasi syntyy aina tunne, että nyt minuun miehenä suhtaudutaan täysin epäoikeudenmukaisesti ja siitä syntyy ärsytys.

Menee asian viereen, mutta seuraan sun päiväkirjaasi tiivisti, ehkä oikeastaan juuri sen takia, koska se ärsyttää, ehkä olen vähän masokisti. Ikävä vain, että siellä ei ole kommentointimahdollisuutta, johon tuon ärsytyksen voisi purkaa.

Panu kirjoitti...

Jos ihmiseltä puuttuu sävelkorva tyystin ja hän tahtoo ehdottomasti muusikoksi, kinuatko heillekin sympatiaa vai ajatteletko, että miettikööt tarkemmin ammatinvalintaa?

Seksuaalisuus ja parisuhde on aika alkeistason perustarve, ei elämäntavanvalintajuttu kuin jokin muusikkous. Yhtä hyvin voisit sanoa, että jos ihmiseltä puuttuu makuaisti täysin, hänen pitäisi jättää syömättä, koska hän ei sen päälle kuitenkaan mitään ymmärrä.

Ehkä kaikkia ihmisiä vain ei ole luotu parisuhteisiin - onko se täysin mahdoton ajatus?

Ei se ole täysin mahdoton ajatus, mutta kyllä minä etsisin parisuhdekyvyttömiä mieluummin niiden naisten joukosta, jotka jyvittävät vaatimuksensa järjettömiksi.

tikka kirjoitti...

minulla on jotain kirjautumisongelmia.. blogger ei ota kirjautumistani vastaan. kirjoitin äsken pitkän kommentin joka katosi, harmi. yritän nyt kuitenkin sanoa saman uudelleen.

birdyn huomio keskustelukyvyttömistä miehistä oli mielestäni mielenkiintoinen.. ujoista miehistä en sano mitään, mutta tuskin olemassa on montaa miestä joka ei osaisi keskustella mistään. naiset kuitenkin dominoivat "sosiaalisempana sukupuolena" keskustelukenttää ja päättävät, missä teemoissa keskustelu saa liikkua. aiheet ovat tällöin tietenkin naisten sydäntä ja ajattelutapaa lähellä olevia, joihin monilla miehillä ei ole samanlaista rutiinia ja kompetenssia.
olen pariutunut teknisen alan miehen kanssa ja itse olen yhteiskuntatieteilijä. suhteen alkuaikojen jälkeen meiltä loppuivat keskustelunaiheet melkein kuin seinään. puolisen vuotta kärsin asiasta luullen miehen olevan yksinkertaisesti keskustelukyvytön (koska itse pystyin keskustelemaan kaikkien muiden tuttujeni kanssa, niin miesten kuin naistenkin), mutta sitten aloin selvittää asiaa systemaattisesti. kyselin mieheltä mitä hän tekee kavereidensa kanssa, juttelevatko he, mmistä aiheista, jne. menin myös mieheni mukaan kun hän tapasi kavereitaan, istuin ja kuuntelin, EN alkanut puhua itseäni kiinnostavista aiheista vaan seurasin mistä he puhuivat. huomasin että keskustelut olivat rikkaita, älykkäitä ja stimuloivia. lisäksi minun oli helppo olla osallistumatta keskusteluihin aihepiirien ollessa teknologia, ekonomia, yritysjuridiikka jne, joista minulla ei ollut paljon tietoa. toisin sanoen miesten päättäessä keskustelun säännöt ja aiheet monilla naisilla olisi yhtä vähän tarjottavaa keskusteluun kuin monilla miehillä naisten keskusteluun. (muut ystäväni olen ilmeisesti tiedostamattani valinnut siten, että he keskustelevat naisten säännöillä - tai sitten en ole ehtinyt viettää niin paljon aikaa heidän kanssaan, että yleiset aiheet loppuisivat.)
tämän huomioni jälkeen lakkasin etsimästä syytä miehestäni ja aloin kehittää itseäni laaja-alaisemmaksi keskustelijaksi voidakseni itse tarjota aiheita joista mieheni voi ja haluaa keskustella. vähän myöhemmin myös mieheni alkoi sivistää itseään filosofisilla, psykologisilla, poliittisilla ym yhteiskuntatieteellisillä teoksilla vooidakseen keskustella minua kiinnostavista aiheista. nykyään keskustelemme paljon ja viihdymme hyvin yhdessä, itse myös pidän monista miestäni kiinnostavista aiheista. ehkä tämä on sitä yhteen kasvamista?
voisin siis suositella naisenkaipuisille miehille, joilla ei ole yksinkertaisesti mitään sanottavaa "naisten aiheisiin", että lukisivat edes jotain naisia yleisesti kiinnostavaa. avain monen naisen sydämeen ja siten vuoteeseen kun tuntuu olevan edes jonkinlainen yhteys mieheen. "relatedness" tuntuu jotenkin paremmalta sanalta, tarkoittaen esim "i can relate to what you say". mutta jos parin kirjan tai lehden lukeminen tuntuu liian suurelta uhraukselta jonkun tyhmän ritsan sänkyyn saamiseksi, sitten en voi auttaa..

tikka kirjoitti...

ai niin, piti vielä sanoa pari sanaa muutoksesta..
ennenhän tälläistä yksinjäämisen ongelmaa puhumattomien miesten kohdalla ei ollut; riitti että oli mies niin tyttölyseon tytöt jonottivat innosta pinkeinä treffeille. naiset eivät odottaneet että mies osasi tai halusi keskustella naisen kanssa.
nykyajan monet syyt muutokselle pystytte varmasti itsekin näkemään; parina esimerkkinä nyt vaikka naisen suurempi taloudellinen ja henkinen vapaus, siitä johtuva parempi markkinatilanne (kun vapaaehtoinen yksinelo on vaihtoehto useammalle naiselle mutta ei miehelle), tietoisuus sukupuoliroolien muokattavuudesta, siitä johtuva miehen tuppisuisuuden väheneminen (jolloin yhä tuppisuisten miesten asema heikkenee, eivätkä naiset hyväksy mieheyttä syyksi muuttumattomuudelle), jne.
tietenkin naisten taloudellista vapautta voisi rajoittaa lainsäädännöllä ja henkistä vapautta kulttuuripropagandalla yms, mutta yksilön vapautta korostavassa kulttuurissamme ei ole varmaan paljon moisen muutoksen puolestapuhujia. täällä henkan blogissakaan kun ei ole kovin montaa sellaista.

Anonyymi kirjoitti...

"birdyn huomio keskustelukyvyttömistä miehistä oli mielestäni mielenkiintoinen.."

Suoraan sanoen, jos pidät em. sankarittaren löpinöitä "huomioina" ja vieläpä "mielenkiintoisina", uskottavuutesi on nauhamadon tasoa.

Anonyymi kirjoitti...

Birdy on luuserifeministi.

t. sovinisti

Anonyymi kirjoitti...

Heh, tämä nyt ei mitenkään liity asiaan, mutta neiti B:n kuuluisasta taipuisuudesta saa hyvän esimerkin ihan hänen kahdesta viime kirjoituksestaan.

Pari viikkoa sitten B valitti, kuinka miehet saavat automaattisesti virkaikää varusmiespalveluksesta (duh, he ovat valtion palveluksessa...), mutta naiset eivät saa virkaikää äitiysvapaasta. Näin neiti B kirjoittaa:

"BTW, aina kun näitä palkkaepätasa-arvoja puhutaan, tulee vastaan tämä naisten äitiys (sehän on naisten ilkeää pirullisuutta, tottakai) ja sen vaikutus palkkaan. Jännä, että kukaan "tasa-arvomiehistä" ei ole ottanut puheeksi sitä, että armeijan käyminen lasketaan valtion hommissa työkokemukseksi, eli siitä saa heti vuoden etumatkaa naisiin nähden ikälisissä.

Pitää vielä selventää: kun mies käy armeijan vuonna 1985 ja menee valtion töihin vuonna 1995, hänellä on armeijasta samantien 1 vuosi "työkokemusta" eli valtionpalvelusta.

Kun nainen on äitiyslomalla 1985 ja astuu valtionpalvelukseen 1995, hänelle ei totisesti lasketa vuotta valtion palveluksessa. Naisille äitiysaikaa ei lasketa kokemusvuodeksi yhtään mihinkään, vaikka siitä vasta näitä organisointi- ja johtamispisteitä pitäisi saadakin!"


No nyt sitten viime kirjoituksessaan B ivailee naisille, jotka haluavat palkkakehityksensä jatkuvat äitiysloman aikana. B kirjoittaa näin:

"Selevä. Kun kollegani Tarumaija lähtee viideksi vuodeksi synnyttämään ja hoitamaan lapsia, hänen palkkakehityksensä pitäisi siis kulkea täsmälleen samaa rataa kuin minun, joka olen töissä tuon viisi vuotta?"

ja näin

"Tottakai on kovasti ikävää, että ura ei etene kotitöissä, mutta älkää nyt herrantähden tulko selittämään, että kotiäidiksi jäävän tulee saada samat työedut palkkoineen ja bonuksineen kuin niiden, jotka siellä työpaikalla raatavat.

:-D Eli kun aihe läheni omaa elinpiiriä, eikä koskenut enää miehiä, niin nyt sitten onkin ihan turhaa tulla valittamaan äitiyslomasta aiheutuvista uravaikeuksista...

MAH-TA-VAA!!!! :-D

Arawn kirjoitti...

Ano: Käsitin kyllä Birdyn tekstin hiukan toisin. Ensimmäisessä hän minusta selvitti, että armeija ei suinkaan ole aina mieheltä pois vaan juuri valtionpalveluksessa lasketaan yhdeksi palvelusvuodeksi, kun taas naisen kohdalla mahdolliset raskausajat ovat aina pois. En käsittänyt, että jälkimmäinen on Birdystä väärin - seuraavassa kirjoituksessaanhan hän tosiaan toteaa, että eihän ole reilua, että äidit saisivat "työttömästä" ajasta samat työedut kuin saman ajan töissä olleet - vaan että hän pyrki kumoamaan väitettä, jonka mukaan armeija on miehille vain ja ainoastaan hukkaan heitettyä aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Arawn: Juu, en yhtään ihmettele että "käsitit" Birdyn tekstin hieman eri lailla. ;)

Sitten kun tekstin ihan lukee, niin kas kummaa, siinähän Birdy valittaa että naisten palkka (eli tässä tapauksessa virkaikä) ei kasva sinä aikana kun he ovat mammalomalla. Money shot: "Naisille äitiysaikaa ei lasketa kokemusvuodeksi yhtään mihinkään, vaikka siitä vasta näitä organisointi- ja johtamispisteitä pitäisi saadakin!"

Panu kirjoitti...

Yritin myös sanoa, että on aika selvää, että jo alku-ujous voi tuhota pahan kerran flaksin (koska se ensimmäinen lähentymistilanne usein vaatii pokkaa)

Hei kattokaa, Birdy keksi lisää ruutia.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän jokainen ameebaa älykkäämpi ole jo tiedostanut, että Mintun höpinät voi jättää omaan arvoonsa.

Panu kirjoitti...

Eiköhän jokainen ameebaa älykkäämpi ole jo tiedostanut, että Mintun höpinät voi jättää omaan arvoonsa.

Hienoa, olen siis saanut tyttöystäväkseni yhden Suomen harvoista ameebaa älykkäämmistä naisista. Kyllä nyt kelpaa mennä kihloihin ja naimisiin!!!

tikka kirjoitti...

panu: "Hienoa, olen siis saanut tyttöystäväkseni yhden Suomen harvoista ameebaa älykkäämmistä naisista. Kyllä nyt kelpaa mennä kihloihin ja naimisiin!!!"

saadaanko me ameebaa tyhmemmät onnitella?

Panu kirjoitti...

saadaanko me ameebaa tyhmemmät onnitella?

Jos nyt armosta tämän kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Birdy: "Täällä noin muuten on ihan helvetin typerää kakaravellihousuanonyymikommentointia".

Loistavaa!

Kaikkien pitää kirjoittaa omalla nimellään, jotta Birdy ja Puolue voi sitten helposti eristää epäilyttävän aineksen, kun vallankumous tulee.
(Vai onko mitään muuta syytä kirjoittaa omalla nimellä?)

Kakaravellihousut? Vittu, kakaravellihousua nyt kaikki lyömään hei! Ei tuu kakaravellihousu meidän hiekkalaatikolle enää kakaravellihousuilemaan. Ja jos kakaravellihousu kutsuu äidin apuun, niin kyllä me äidille opetetaan, että kakaravellihousu on kakaravellihousu, kun kerran kutsui äitiä apuun.

Toista se on rohkea Birdy!