torstaina, lokakuuta 05, 2006

Tikulla silmään - tutkivaa journalismia

Tammikuussa ihmettelin Turistin tyyliä (muistelisin niin) kirjoitella miehestään vähemmän kunnioittavaan sävyyn. Itse - vaikka feministejä haukunkin minkä jaksan - yritän olla puhumatta tai kirjoittamatta parisuhdekumppanista mitään negatiivista selän takana. Ajattelin muistaakseni niitä Turistin vanhoja postauksia lukiessani, että jos tyttöystäväni kirjoittaisi minusta moiseen sävyyn, niin eipä paljoa naurattaisi. Viitatuista arkistokappaleista ei ole nyt jäljellä kuin tämä.

Tarkoitukseni ei ole erityisesti mässäillä toisen epäonnisella kohtalolla, mutta blogijournalismin seiskajournalismia muistuttavan luonteen johdosta ei voi olla miettimättä, miksi nyt ollaan jo aivan toisessa tilanteessa ja miten siihen on tultu. Nykyisistä ja muistelemistani vanhoista Turistin lukijakommenteista päätellen juuri kukaan muu ei näe tapahtumissa vastaavaa tragedian kaarta.

31 kommenttia:

Henry Laasanen kirjoitti...

"Ah, eli Turisti kertoi aikoja sitten hermostuneensa siitä, että siippa kolisteli aamulla ja sinä olet sitä mieltä, että se suorastaan todistaa, miten hän on aiheuttanut itse nykyisen kriisinsä?"

Muistelisin, että noissa Turistin arkistoista poistetuissa postauksissa asia on ilmeisempi kuin tuossa jäljelle jääneessä ja muistelen miettineeni, että "hei siis, voiko kumppanistaan tosiaan kirjoittaa tuohon sävyyn blogissaan" tai jotain vastaavaa.

Eli ei tuossa jäljelle jäänessä merkinnässä ole mitään ihmeellistä. Jos se nyt sitten on alkuperäisessä muodossaan edes, en muista.

Henry Laasanen kirjoitti...

No, tässä Turistin postaus helmikuulta.

http://turisti.blogsome.com/2006/02/02/hippi-sisallani/

"Viime yönä, kun en taaskaan pystynyt nukkumaan, kiroilin mielessäni sitä, että tuli ryhdyttyä pankin huoraksi ottamalla asuntolainaa. Ärsytti hetkellisesti, että on sitonut itsensä parisuhteeseen ja veronmaksuun ja koiraan. Viime yönä olisin nostanut kytkintä, jos elämäni olisi vielä se entinen. Olisin ottanut muutaman vaatekappaleen reppuun, ottanut passin ja käynyt nostamassa tilini tyhjäksi."

Anonyymi kirjoitti...

Tässä pitää nyt kyllä vähän kompata Henryä - luin/luen itsekin Katia/Turistia satunnaisen säännöllisesti, ja itselle tuli (vaikea nyt enää todentaa että mistä?) myös vähän sellainen fiilis, ettei ko. nainen kovinkaan korkealle siippansa noteeraa. Ja että ihan sama ajatuskulku kävi itselläkin jo mielessä, kun toisen naisen olemassaolo paljastui.

Mutta, mutta... Kovin pitkälle en niistä kirjotuksista vielä lähtisi mitään päättelemään.

Ko. kirjoittajan blogeissa yleensäkin kirjoitustyyli on "karu", ellei jopa "miehekäs", eikä (näin tosisuomalaisittain! :-) sellaisenaan vielä todistane mitään tunteista tai asenteista. Rakkaalla pösilöllä on usein monta nimeä, niin meilläkin.

...ja anyways, mikä sitten on syy ja mikä seuraus?

Sen sijaan huomautan tässä, että jossain (avioliittoneuvolassa tehdyssä) amerikkalaistutkimuksessa todettiin, että pariskunnan keskinäisestä sananvaihdosta voi ihan päätellä sen, miten pitkään pari vielä toisiaan jaksaa. Mitä enemmän komminikointi sisälsi katkeruutta, halveksuntaa ja toisen vähättelyä, sitä todennäköisemmin ja nopeammin pariskunta päätyi eroon. Krooninen raivokaan ei heidän mukaansa ollut niin vakavaa kuin "mielen myrkyttyminen".

Henry Laasanen kirjoitti...

Eli siis jos teidän kumppaninne kirjoittaisi vastaavasti blogissaan, niin miten suhtautuisitte asiaan? Siis kyllähän Birdy tai Panu ovat riehuneet blogeissaan, mutta en kyllä muista, että he olisivat kirjoittaneet pahaa sanaa nykyisistä kumppaneistaan. Heilläkin, kuten minullakin on siis jonkinlaiset rajat kirjoitteluille. Raja, jonka ylittämistä en suosittele kokeilemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Henry: "Eli siis jos teidän kumppaninne kirjoittaisi vastaavasti blogissaan, niin miten suhtautuisitte asiaan?"

Riippuu varmaan paljoltikin siitä, millaista tyyliä ylipäätään kumppaniltaan on tottunut odottamaan?

Eipä silti, kyllä itse katsoisin esim. aika levottomana, jos kumppanini harrastaisi kokkarisen tai panun tyylistä naisten (=tai vaihda tähän jokin toinen edustamasi ryhmä) murjomista. Ihmettelisin väkisinkin, että mitähän osaa - kaikkeako? 70%? 30%? - hän niin fanaattisesti sitten taitaa minun naiseudessani inhoata....

Itsellänikin on ollut todella katkeria tuntemuksia miessukukuntaa kohtaan ylipäätään, ja erityisesti joitakin sadistisia yksilöitä, mutta en missään nimessä menisi haukkumaan miehiä sukukuntana, mieheni tietäen. (Hän on mielestäni hieno ihminen, kokoelma monenlaisia inhimillisiä hyveitä - ja täysin syytön ja osaton toisten, saman sukupuolen edustajien vikoihin ja tekoihin.)

Anonyymi kirjoitti...

Omasta puolestani en viitsi lainkaan sanoa ääneen näenkö jotain tragedian kaarta vai en.

Maassa makaavaa ei ole sopivaa potkia, tiedätkö. Eikä me kumpikaan Turistin perhe-elämästä tiedetä sitten yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

"En ole todellakaan pahoillani siitä jos joku nyt on loukkaantunut
jostain kirjoittamastani. En koe velvollisuudekseni kirjoittaa vain
iloisista asioista, sillä kukaan ei pakota ketään lukemaan blogiani.
Tässä maassa on pakollista vain kuolema ja verot. Suosittelen
kuitenkin ihmisille jotka tätä blogia lukevat ja mahdollisesti joskus
loukkaantuvat jostakin sanomastani tekemään kuten minä teen
vastaavissa tilanteissa. Katsokaa peiliin, sieltä löytyy se syy
kaikkeen mielipahaan.

Terveen itsetunnon omaava ihminen ei ota elämäntehtäväkseen takertua
vastakkaisen sukupuolen mahdollisiin heikkouksiin tai omituisuuksiin,
eikä etenkään ota toisten ihmisten takertumisia itseensä.
Hetkellisesti voi ja saakin mielensä pahoittaa, mutta jatkuva ja
itseään toistava herjaaminen ja niin sanotun vastapuolen herjaaminen
on patologista. Kuten on myös jatkuva alemmuudentunnoissa rypeminen."


Turisti 31.05.2005
http://web.archive.org/web/20050208021347/http://turisti.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin muistelisin, että Turisti aika rajuin sanoin usein ruoski siippaansa ja anoppiaan. Vähemmästäkin ottaa nokkiinsa. Myös eksät ovat olleet suuria paskoja, ihanko vain niissä on ollut aina vikaa? Turistissa ei koskaan? Vaikka osan Turistin äykkäröinnistä laskisi "äijäilyn" piikkiin, ei silti savua ilman tulta. Peiliin katsominen ei olisi lainkaan huono ajatus.

Muistaisin myös lukeneeni, että Turisti olisi joskus myöntänyt olleensa uskoton jollekin eksistään. Jos muistikuvani pitävät paikkansa, valloittava persoona ja suuri humanisti neiti Kokki on saanut sitä mitä on tilannut.

Anonyymi kirjoitti...

Birdy,

Kirjoituksessa Turisti kertoo olleensa väkivaltainen edellisissä parisuhteissaan. Et tainnut huomata. Mieshän on vaimonhakkaaja, nainen on temperamenttinen. Muistan tallentaneeni tuon Henkan linkittämän viestin nnfp-kansiooni, josta sen sitten voi aina kaivaa esille kun joku alkaa vikistä kaksinaisesta suhtautumisesta naisiin ja miehiin.

Mitä muuten mielestäsi pitäisi tehdä puolison kanssa, jolla viiraa päässä ja joka käyttäytyy väkivaltaisesti? Pitäisikö jäädä parisuhteeseen, varsinkin kun on tullut hankittua yhdessä vene, pari autoa, omakotitalo ja kultainen noutaja? Joku voi vielä kuvitella auttavansa jäämällä puolisoaan, sillä kun on niin vaikeaa. Mitä sitten kun ei enää jaksa? Kun puoliso yrittää rajoittaa yhteydenpitoa omien vanhempien kanssa?

Ylläolevalla ei ole tietenkään mitään tekemistä Kinnusen perhe-elämän kanssa, joka on siis eri henkilö kuin Turisti.

Panu kirjoitti...

neiti Kokki on saanut sitä mitä on tilannut.

AAMEN!

Arawn kirjoitti...

No voi hellanlettas. Kun henkilö A on kertonut murusia yksityiselämästään blogissaan, te tunnette hänet ja hänen suhteensa läpikotaisin tai ainakin niin hyvin, että teillä on kaikki rahkeet sanoa, kuka oli hyvis ja kuka pahis ja kuka ansaitsi turpaansa. Taputapu vaan.

Ja mitä tulee siihen, oliko Turistissa vikaa vai ei, on maailman normaalein juttu haukkua blogissaan muita, ei itseään, mistä ei voida vetää mitään johtopäätöksiä siitä, kuinka paljon henkilö kenties syyttää itseään. Turistikin oli selkeästi ihminen, joka kirjoitti usein silloin, kun häntä otti aivoon ja harvemmin itsesäälikohtauksen vallassa ja jälkimmäisen aikanahan sitä nimenomaan itseään ruoskii.

Anonyymi kirjoitti...

Asiaan mitenkään liittymättä ei voi muuta kuin jälleen kerran ihailla Birdyn uskomatonta notkeutta! Vuositolkulla on ihminen kirjoitellut verkossa, miten kumppania pitää kunnioittaa eikä nyt ainakaan selän takana paskaa puhua, mutta nyt kun paskanpuhujana olikin nainen, niin sehän nyt vaan on sellaista pientä tuuletusta...

Ei maar, kyllä tää on todella hienoa seurattavaa!! :-D

Anonyymi kirjoitti...

Ohhoh. Voipa naisellekin käydä kokkarisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Vh, muistat oikein. Aika kaksinaismoralistista, kun itse pettää ja ajaa miehensä pois kotoa, niin se ohitetaan olankohautuksella ja huvittuneisuudella, mutta kun itse joutuu petetyksi niin se on niin kauhea tragedia. Tässä pieni lainaus arkistosta:

http://web.archive.org/web/20040922043853/http://turisti.blogspot.com/

...
Ystäväni Janne. Ystäväni Janne, jonka luokse lähdin siltä seisomalta, jonka kanssa petin avomiestäni myöhemmin illalla, johon myöhemmin rakastuin ja sittemmin unohdin.

Avomieheni ajoin ulos asunnostani pari viikkoa myöhemmin. Janne oli historiaa seuraavana keväänä ja minä tajusin oikeastaan vasta hetki sitten, että 911 antoi minulle oivallisen tekosyyn pistää koko asetelma paskaksi.
...

Arawn kirjoitti...

Anonyymi: Anteeksi nyt vaan, mutta sirittääkö sinulla? Turistihan tuossa juuri kirjoitti, että petos tapahtui kauan sitten nuoruudessa ja mies, jonka hän ajoi pois kotoa oli tätä pettäjämiestä edeltänyt mies - ei siis mies, jota Turisti petti. Minkä lisäksi Turisti omisti kämpän ja äijä oli väkivaltainen - eikö tällaista siis saisi ajaa pois kotoaan?

Mitvit: En sanoisi, että tuo Henryn juttu on kovin paha, mutta esim. kommenttiosastolla nuo "turisti sai, mitä ansaitsikin" -kommentit laskisin kyllä lyödyn lyömiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Turisti: "Blogini on aina ollut ja tulee aina olemaan se paikka, jonne puran mielipahaani. Blogini on olemassa siksi, ettei minun tarvitsisi purkaa mielipahaani kanssaihmisiin, niihin todellisiin ihmisiin, joiden kanssa olen tekemisissä päivittäin. "

Jeps, just tuollaiseksi minä(kin) olen sen blogisi mieltänyt. Ja jokaista tietty ottaa joskus päähän, mutta se että osaa 'vaahdota' hyvin, se on... ...viihdyttävää sekä sympaattista seurattavaa?

Mutta olen kyllä samoilla linjoilla Mitvitin kanssa - jos/kun kirjoittaa yksityiselämästä (omastaan/fiktiivisestä), niin toki ihmiset tekevät päätelmiä ja tulkintoja sitten niistä murusista, mitä ON tarjolla - ja mielestäni sellainen on vain inhimillistä ja ymmärrettävää. Vaikka tietäisinkin, että tässä ei varmaan tosiaankaan ole koko totuus, niin vaikutelmilta ei voi välttyä, ihminen kun kuitenkin on sosiaalinen olento.

Lällättely on tietty aina rumaa, mutta mielestäni Henry ei sellaiseen tässä langennut.

Anonyymi kirjoitti...

Sanotaan nyt tämäkin: jokainen (sis. minä) voi olla tai olla olematta Turistista ja Turistin parisuhteesta ihan mitä mieltä tahansa.

Itselläni kuitenkin luontainen reaktio tuskaan on myötätunto ja jos ei ole _todella_ painavia syitä päinvastaiseen, osoitan sitä.

Anonyymi kirjoitti...

"Asiaan mitenkään liittymättä ei voi muuta kuin jälleen kerran ihailla Birdyn uskomatonta notkeutta! Vuositolkulla on ihminen kirjoitellut verkossa, miten kumppania pitää kunnioittaa eikä nyt ainakaan selän takana paskaa puhua, mutta nyt kun paskanpuhujana olikin nainen, niin sehän nyt vaan on sellaista pientä tuuletusta...

Ei maar, kyllä tää on todella hienoa seurattavaa!! :-D"

Tähän ei ole mitään lisättävää. Sen sijaan yllä olevan voi laajentaa moniin muihinkin, jotka katsovat olevansa aina oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

"Ja toisinaan on kyllä vaikea välttyä ajatukselta, että miesten paljon parjattu homososiaalisuus on usein aika kevyttä homososialidemokratiaa sisarsolidaarisuuden jousen jännittyessä.

Vaan toisaalta minä mistään mitään tiedä."

Ettet nyt turhaan vähättelisi ajatustasi.

Arawn kirjoitti...

Täytyykö nyt todeta, että ne ovat ihan eri jätkiä, jotka mainostavat juuri sitä, että miehet tukevat toisiaan, mutta naiset vain kampittavat toisiaan?

MItä tässä nyt enää uskoisi...

Henry Laasanen kirjoitti...

Siis jos selvennän pointtiani, niin se mitä Turisti kirjoitteli miehestään blogiinsa oli jotakin, mitä kukaan joka aikoo parisuhdettaan jatkaa, ei voi kirjoittaa kumppanistaan. Käsitykseni mukaan tuollainen kirjoittelu on mieltei sama kuin tekisi suosiolla bänksit.

Itsehän en tietenkään tiedä, mitä parisuhteessa on tapahtunut, kenen syytä kaikki oli tms. mutta se ei olekaan pointtini.

Eli toki blogissa voi purkaa tuntojaan, mutta kumppanistaan ei voi kirjoittaa noin, koska se romuttaa loputkin tunnesiteet, mitä suhteessa on jäljellä.

Anonyymi kirjoitti...

Arawn: Turistin oman kertoman mukaan pettäminen tapahtui 11.9.2001. Ei kovin kaukana nuoruudessa, minun mielestäni. Ja nimenomaan hän heitti sen silloisen miehensä pihalle. Vai kumpi meistä nyt lukee väärin.

Se, mikä minua askarruttaa eniten tässä, on että eikö taaskaan kukaan tule ajatelleeksi, että tässä hakkaamisasiassa, samoin kuin koko parisuhteen julkisessa setvimisessä, meillä on vain Turistin sana ja näkemys. Kun Turisti (ja voimahalikomppaajat) joka käänteessä muistuttavat, että te ette tunne kokonaisuutta, kun olette lukeneet vain nämä kirjoitukset, niin sanoisin, että niinpä. Mistä me voimme tietää, kuinka paljon Turisti liioittelee ja kaunistelee itselleen sopiviksi asioita. Miksi pitäisi uskoa, että kaikki kirjoitusten ulkopuolella on sitä Turistin parempaa puolta, jota hän sen kertoo oelvan. Mistä me tiedämme, ettei se ole rumempaa tai ihan pelkästään sitä, mitä olemme lukeneetkin.

Ihan noin vakavasti kysysisin, että onko kohtuullisia ne komppaajien "kyni se luuseri" -kommentit. Siis oikeasti. Kuinka monen miehen olette kuulleet tai lukeneet kirittävän toista miestä, että "nylje se huora, kyni sen rahat ja omaisuus, sehän on vain oikeus ja kohtuus ja se pettäjähuora on ansainnut rangaistuksen"?

Koko juttu on täynnä epäloogisuuksia, joita puolustetaan ja perustellaan epäloogisuuksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Arwn, päässäni ei siritä, mutta sirittääkö omassa päässäsi, kun hyökkäät tuolla tavoin muita sättimään.

Ja jos hieman olisit katsonut viestien aikaleimoja, niin olisit huomannut minun ja turistin viestien olevan jätetty noin 3 minuutin aikaviiveellä. Käytännössä siis niin samanaikaisesti, ettei turstin viestiä ollut näkyvissä, ennen kuin aloin laatia omaa viestiäni, johon sisältyi lainauksen hakeminen arkistosta.

Toisaalta en myöskään katso, että nimimerkki turistin asioiden parhain päin selittelyt muuttavat asioita olennaisesti. Voihan hänen viimeisimmällä miehelläänkin voinut olla jotain hampaankolossaan turistia vastaan, jolla voi muka oikeuttaa pettämisen aivan samalla tavalla kuin turistilla oli jälkikäteen kirjoitettujen puolustelujen mukaan mielessään. Ja joka tapauksessa oikea ratkaisu olisi ollut ensiksi erota ja vasta sitten hankkiutua uuteen sukupuolisuhteeseen, eikä pettää kesken suhteen, kun mies oli niin sika.

Arawn kirjoitti...

Tää on kyllä taas sellainen soppa, ettei pitäisi lusikkaansa laittaa sekaan puoleen eikä toiseen.

Jokainen, joka sanoo, ettemme voi tietää mitään, on oikeassa. Siispä vaikenen.

Panu kirjoitti...

Se, ettei kenties pidä nimimerkki Henryn kirjoittajapersoonasta tai monista aikaisemmista teksteistä, tai on eri mieltä tästä merkinnästä, ei nähdäkseni oikeuta dissaamaan jokaista kirjainta joka Henkan näppäimistöltä valuu.

Se on katsos sitä ruumismia.

Ja toisinaan on kyllä vaikea välttyä ajatukselta, että miesten paljon parjattu homososiaalisuus on usein aika kevyttä homososialidemokratiaa sisarsolidaarisuuden jousen jännittyessä.

Mitvit on tainnut lukea Plökiä opikseen.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa... Eikös se Birdy ole pikemminkin niin, että lähinnä sun taipuisuutesi hämmästyttää. Melko ehdottomia sääntöjä latelet, mut sitten kun niiden rikkoja onkin nainen, never mind...

Vaikka saahan sitä muitakin tulkintoja tehdä, tietty.

Henry Laasanen kirjoitti...

Sanohan nyt Birdy suoraan, mitä ajattelisit suhteen tulevaisuudesta, jos sinun parisuhdekumppanisi kirjoittaisi blogiinsa:

"Ärsytti hetkellisesti, että on sitonut itsensä parisuhteeseen ja veronmaksuun ja koiraan. Viime yönä olisin nostanut kytkintä, jos elämäni olisi vielä se entinen. Olisin ottanut muutaman vaatekappaleen reppuun, ottanut passin ja käynyt nostamassa tilini tyhjäksi."

Anonyymi kirjoitti...

Hei pliis lopettakaa. Naurettavaa spekuloida jonkun toisen tekemisiä yhen blogin perusteella. Ja Henkalle tiedoksi, että suhteen hyvinvointi kertakaikkiaan kaipaa pikku tuuletusta silloin tällöin, joten HETKELLINEN ärsytys itsensä sitomisesta parisuhteeseen (huomaa, että lainauksessasi se oli parisuhteeseen ylipäänsä) on mitä luonnollisinta. Tottakai parisuhteessa olemisessa on plussansa ja miinuksensa, niitä on hyvä puntaroida silloin tällöin. Kun kysessä todellakin on hetkellinen ärsytys, se tarkoittaa että puntaroinnin jälkeen huomataan jäädyn plussan puolelle.

Uskon itse kumppanini jonkun riidan jälkeen raivopäissään hetkellisesti (=ohimenevästi) näin ajatelleen. Se ei sellaisenaan riitä tarkoittamaan, ettei suhteemme olisi loistava :)

Anonyymi kirjoitti...

Birdy: Sanot, että et yhden blogin perusteella lähtisi olettamaan kauheastikaan. Aha.

Minusta tässä Turistin blogista poimitussa kommentissa sinä Birdy oletat aika paljon:

"Ymmärsinkö minä nyt oikein, että sinä, älykäs ja voimallinen nainen inhoat itseäsi petollisen vellihousumiehen takia? Uskot, ettet voi olla rakastettu tai haluttu, koska yksi vesipää teki temput ja petollinen suhde on kaaoksessa? Että ilman tuota pettävää idioottia et ole mitään? Turisti hyvä, toivon kovasti sinun löytävän hieman omanarvontuntoa. Uskomus, että nainen ei ole mitään ilman (huonoa)miestä, on aika vanhanaikainen. Rohkeutta!"

http://turisti.blogsome.com/2006/09/26/inho/#comment-2276

Birdy, sinä siis oletat miehen olevan vellihousu, vesipää ja idiootti. Sinulla on oletukseesi varmaankin pitävät perusteet?

Anonyymi kirjoitti...

Birdylle: niin, mikä on sitten pahempaa, seistä edes anonyyminä sanojensa takana vai vaihtaa nimimerkin takaa mielipidettään aina tilanteen mukaa. ;) Mut älä nyt riehaannu, mähän suorastaan kunnioitan tätä sun notkeuttasi! Harvemmin kukaan pystyy noin näppäriä täyskäännöksiä ja immelmanneja tekemään. :-D

Anonyymi kirjoitti...

Birdy: hyvä pointti, onhan se noinkin.

Voisitko vielä täsmentää, missä kohden kahden viikon ja kahden kuukauden välissä ihminen muuttuu älykkäästä ja voimallisesta vellihousu vesipää idiootiksi. Turisti petti edellistä miestään kaksi viikkoa ja hän on sanojesi mukaan älykäs ja voimallinen nainen ja mies on sitten tuota muuta kahden kuukauden kohdalla.

En pidä fiksuna, en. Mutta en pidä myöskään älykkäänä ja voimallisena pettää kahta viikkoa, panetella anoppia, työtovereita, naapuria ja miestä.