Iltalehti on parempi kuin Hesari
Mies, ole törkeä! Uudet tutkimukset patistavat miehiä juomaan viiniä ja jättämään kotityöt naisille. Kohtuullinen alkoholinkäyttö on suositeltavaa jopa sellaisille miehille, jotka kärsivät korkeasta verenpaineesta, väittää viimeviikolla Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus.
Testiryhmäksi oli valittu 11 000 terveydenhoitoalalla työskentelevää miestä, joilla oli todettu kohonnut verenpaine. Saadut tulokset vahvistavat aiempia tutkimuksia, joissa on todettu, että kohtuullinen päivittäinen alkoholiannos pienentää sydänsairauksien riskiä.
Tähän saakka lääkärit ovat kehottaneet korkeasta verenpaineesta kärsiviä välttämään alkoholin käyttöä. Nyt amerikkalaisten ja hollantilaisten tutkijoiden voimin tehdyssä selvityksessä väitetään, että myös heille kohtuullinen päiväannos alkoholia on vain hyväksi.
Samaan aikaan kun miehiä kehotetaan siemailemaan viiniä, kannattaisi myös raskaimmat kotityöt jättää naisille, todetaan toisessa hiljattain julkaistussa tutkimuksessa.
Liian kiltistä nuoresta miehestä peräkammarin poika? Voi olla, että joku äiti on iloinen siitä, että pojalla on helppo murrosikä. Se on surullista iloa, sillä tälläisestä pojasta tulee aikuisena peräkammarin poikia, yliopiston pitkäaikainen professori Siimes tietää.
3 kommenttia:
Voi olla, että joku äiti on iloinen siitä, että pojalla on helppo murrosikä. Se on surullista iloa, sillä tälläisestä pojasta tulee aikuisena peräkammarin poikia, Siimes tietää.
Minulla hädintuskin oli mitään murrosikää. En tehnyt tai kokenut mitään niistä asioista joita tyypillisesti murrosiässä tapahtuu. (onneksi). En tiedä mitä peräkammarin pojalla tarkoitetaan tässä tapauksessa, mutta kai minä sitten sellainen olen. Se ei tosin vaivaa minua, sillä en todellakaan halua niitä ongelmia mitä useimmilla ihmisillä on. Toisten ihmisten ongelmat ovat usein itkettävän typerää, itseaiheutettua draamaa, josta ei kukaan hyödy mitään.
Kamaan, herra suolihuuhtelu, vähän selkärankaa nyt! Veikkaan että jos olisit jotenkin vähemmän alistuvalla tavalla (itsenimitettyKIN) ATM, voisi joku naispuoleinen hätkähtää siitä, että myös epäihmiseksi tuomitsemansa olio voi nauttia elämästä.
Minulle elämästä nauttiminen ei tarkoita dokaamista, jalkakäytävälle oksentamista, sukupuolitauteja ja elatusmaksuja kännispäissä tehdyille lapsille.
Lähetä kommentti