torstaina, tammikuuta 11, 2007

Lesboilu ei ole hauskaa

Tätä blogia lukiessa ymmärtää paremmin, miksi lesbofeministit ovat aina niin vihaisia.
Lesbojen seksi. On muuten melko tylsää puuhaa..Siitä ei paljoa kannata fantasioida. Se menee näin: Kaksi naista tapaa. (Jos ovat jo parisuhteessa, tuskin harrastavat seksiä, joten puhutaan kahden uuden ihmisen kohtaamisesta). Menevät humalassa toisen luokse.(Ei selvinpäin). Menevät "nukkumaan". Sitten alkaa hiplaus. Jos tässä vaiheessa ei sammuta, niin homma jatkuu vuorottaisella tyydyttämisellä. Lesbot eivät saa yhtäaikaisia orgasmeja. (Eikös se jo kerro koko homman luonnottomuudesta?) . Sitten ns.seurustellaan. Puolen vuoden kohdalla seksi hiipuu ja vuoden kuluttua sitä on enää n. kerran puolessatoista kuussa. Seurustelevat lesbot eivät harrasta seksiä. Se on varma. Tiedoksi.
  • Totta. Olen itse lesbo ja noin se menee.
  • Olen samaa mieltä! kerrankin joku sanoo miten asiat ovat!
Muistelin menneitä seksikokemuksiani ja täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, etten ole koskaan nauttinut naisten välisestä seksistä. Ensinnäkin, alkulämmittelyyn menee aikaa jumalattaoman paljon, keskimäärin 2 tuntia..Turhauttavaa. Mutta kun molempien pitää päästä muudiin, ja sehän on naiset tuntia helvetin vaikeaa, kun aina on joku hätänä. Ja missä on lesbojen pikapanot! Miksei niitä voi olla. Aina sitä samaa: eteeristä hinkkausta Eva Dahlgrenin soidessa ja kynttilän palaessa, äh, siihen nukahtaa, eikä sitä jaksa usein. Ja se kestää..hoh hoijaa. Moni lesbo feikkaa orgasminsa!

Seurustelin aikanaan Saaran (nimi muutettu) kanssa. Saara halusi seksiä tosi usein, useita kertoja päivässä, monta kertaa viikossa ja tätä kesti vuosia. Minä puolestani en jaksanut enää. Aina sama kaava. Kyynerpääni olivat aina tod kipeät (Saaralla kesti joskus parikin tuntia ennenkuin hän laukesi) ja kieleni oli toisinaan niin kipeä etten pystynyt syömään muutakuin keittoja. Mitä ihmettä hyödyin tästä kaikesta? Laihduin! Tekevätkö heteronaisetkin näin? Harrastavat suuseksiä joka päivä useita tunteja ja mies vain makaa? Lesbous on vaikeaa.

Niin, vielä tästä asiasta on pakko kirjoittaa kun ei voi televisiota katsoa kun siellä tulee joku nelosen ällöttävä homodokkari. Lesbojen välinen seksi. Se on niin monimutkaista. Ne miehet, jotka haaveilevat katsovansa kahta naista, älkää haaveilko enää. Totuus on kuulkaa ihmeellisen pliisu. Se menee näin:
-Voitasko panna kun ei ole pantu kahteen kuukauteen?
-Pantiinhan me kuukausi sitten.
-Mä en muista. No mutta voitasko?
-Mun terapia on nyt sellasessa vaiheessa, ette pysty panee. Välttämättä enään ollenkaan. Tajuuksä et mun isä oli alkoholisti! Älä vaadi multa asioita.
-Ookoo. Ei panna. Mä meen Nalleen vetää bissee.
-Moido.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sä taisit juuri kuvata elämää jota myös mies pääsee naisen kanssa kokemaan =).

Ei ihme ettei seksi huvita jos se on pitkän aikaa ollut lähinnä taakka. Kyllä sitä heterokin saa tehdä kompromisseja, etsiä yhteisiä juttuja jne. KOKEILLA asioita. Vaikka leluja, ne voivat nopeuttaa tulemista.

Anonyymi kirjoitti...

Lesbot eivät saa yhtäaikaisia orgasmeja. (Eikös se jo kerro koko homman luonnottomuudesta?).

Ja heteroparitko sitten saavat? Epäilen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vitun hauska kirjotus, tahattomasti tai tahallaan - ei välii, mutta repeilin koko ajan:

"eteeristä hinkkausta Eva Dahlgrenin soidessa ja kynttilän palaessa"

"kieleni oli toisinaan niin kipeä etten pystynyt syömään muutakuin keittoja. Mitä ihmettä hyödyin tästä kaikesta? Laihduin!"

:D

Anonyymi kirjoitti...

Toki heterot voivat saada yhtäaikaisia orkkuja, ideaalitapauksessa naisen toisen-viidennen orkun kohdalla (voi naapureita:)

Anonyymi kirjoitti...

"Ja heteroparitko sitten saavat? Epäilen."

Voi kuule, ei se ole niin tavattoman harvinaista kuin voisi kuvitella, vaikka ette sitä parisuhteessanne itse kokisikaan. Eihän sitä nyt joka kerta saa, mutta ei tarvitsekaan saada. Vaikka on se kyllä mukavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Enpäs nyt menisi yleistämään :-D Ehkä se voi johtua siitäkin että ei vaan osaa hommaansa jos menee 2 tuntia saada naiselle orgasmi :) Itse pidän seksistä kummankin kanssa ja väittäisin että naiset todella voivat laueta samaan aikaan mitä taas tapahtuu erittäin harvoin miehen kanssa. Joten, ehkä sinä et vaan naistasi kyennyt tyydyttämään! Osaavan naisen kanssa seksi on aivan mahtavaa :)

Anonyymi kirjoitti...

En usko sua! Oot mies. Jos tu on totta, niin petyin tulevaisuuteeni. Mut X'D X'D

Anonyymi kirjoitti...

Pakko vastata tähän tekstiin, vaikka selvä trollihan tämä...eihän kukaan voi ajatella noin kapeakatseisesti? Eihän :o

Itse lesbona ja monen naisen kanssa seksiä harrastaneena kumoan kyllä kaikki väitteet. Orgasmi samaan aikaan todellakin onnistuu. Kyllä se pikapano baarin vessassakin onnistuu 10 minuutissa. Lesboseksi on sitä mitä sen osapuolet siitä tekevät, hellää, rajua, kiihkeää, flegmaattista nysväilyä etc. Aivan kuin hetero- ja kaikki muukin seksi.

Kirjoittajalla ei selkeästi ole omakohtaista kokemusta lesboseksistä XD

Anonyymi kirjoitti...

Miten voit olla lesbo ja kokenut lesboseksiä, kun profiilisi mukaan olet mies? :DDDD
Ja tribadismi ei ole ainoa tapa siihen. ;) On monia tapoja rakastella naisen kanssa ja mieltymykset ovat hyvin yksilö- ja parikohtaisia. Kannattaa kokeilla eri tapoja jos ei heti toimi.
Vielä lisäisin, että tuo ei oikeasti ollut hauska juttu. Onko naisesi kenties ollut bi ja lähtenyt naisen matkaan?