Feministit lobbaajina

Valiokunnat kuulevat lobbareita asiantuntijoina

Monet ultraradikaalit näkemykset ovat parrasvalojen varjoissa päätyneet osaksi kansallista lainsäädäntöämme.

Tästä kuvaavana esimerkkinä on Suomeen vuonna 2006 säädetty seksin oston kieltävä laki. Suomessa lakia perusteltiin paljolti sillä, että naapurimaamme Ruotsi oli ottanut sellaisen käyttöön jo 2000-luvun alussa. Monet tasa-arvo- ja naisasiajärjestöt lobbasivat voimakkaasti lain puolesta.

Kun menettely ei erittele asiantuntijaa ja lobbaria, se avaa eri eturyhmille oivan tavan tuoda lainsäädäntöön radikaaleja näkemyksiä asiantuntijalausuntona.

Seksin ostokieltolakia säädettäessä monet naisjärjestöt esiintyivät asiantuntijoina, vaikka heidän asiantuntemuksensa oli vähintäänkin yksipuolista.

Esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto suhtautuu avoimen vihamielisesti sellaiseen tieteelliseen tutkimustyöhön, joka ei tue sen ajamia näkemyksiä. Järjestön jäsenet ovat mm. vastustaneet naisten väkivaltaisen käyttäytymisen tutkimuksen rahoittamista, koska se rikkoo kuvaa naisesta perheväkivallan uhrina. Itse tutkimuksen havaintojen todenperäisyydellä ei ole järjestölle merkitystä.

Seksinostossa asiantuntijana kuultu ja suomalaisesta seksityöstä väitöskirjansa tehnyt Anna Kontula (vas.) on kokenut miltä tuntuu kun esittää ”vääriä” havaintoja. Kontulan väitöskirjassa kyseenalaistetaan monien naisjärjestöjen vaalima yksioikoinen kanta seksityöstä väkivaltana naisia kohtaan.

Kuvaavaa on, ettei tutkija Kontulaa suinkaan kutsunut valiokuntaan asiantuntijaksi hänen puoluetoverinsa Minna Sirniö, jonka mielipiteet eivät sovi yhteen Kontulan havaintojen kanssa, vaan demari- ja kokoomusedustajat.

Joskus väärän, vaikkakin tutkitun näkemyksen esittäminen johtaa ankaraan painostukseen.

Päivää ennen äänestystä seksinostolaista, ruotsalainen feministi, europarlamentaarikko Maria Carlshamre syytti julkisesti Kontulaa organisoidun rikollisuuden rahoittamaksi tutkijaksi. Väite tuki monien naisjärjestöjen ajamaa näkemystä, jonka mukaan prostituution ja ihmiskaupan välille voi vetää yhtäläisyysmerkit.

– Tein väitteestä rikosilmoituksen, mutta luovuin siitä, kun Ruotsin poliisi ei suostunut auttamaan suomalaisia virkaveljiään, Kontula kertoo.

Vaikka Carlshamren käyttämä keino oli äärimmäinen, taktiikka on tuttu monille radikaalia agendaa ajaville etujärjestöille. Luomalla voimakas mielleyhtymä kahden asian välillä, pyritään rajamaan tilaa, jossa julkinen keskustelu käydään.

On yleisesti hyväksyttyä, että prostituution laillisuudesta voi olla eriäviä mielipiteitä, mutta ihmiskaupan suhteen mitään liikkumavaraa ei ole. Jos kaikki prostituutio mielletään ihmiskaupaksi (väite, jota tutkittu ja tilastoitu tieto ei tue), seksin ostajan leimaaminen rikolliseksi on helpompaa.

Ruotsin poliisin haluttomuus puuttua Carlshamren herjaukseen kertoo siitä, kuinka hyvin naisjärjestöjen radikaalisiipi on naapurimaassamme onnistunut rajaamaan julkista keskustelua.

Kun Ruotsi valmisteli omaa, syystäkin historialliseksi kutsuttua seksinostokieltoaan, maan parlamentti, riksdagen, kuunteli asiantuntijana mm. Melbournen yliopiston apulaisprofessoria Sheila Jeffreysiä.

Jeffreys on seksuaalipoliittinen radikaali sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän edustaa näkökantaa, jonka mukaan kaikki miehen ja naisen välinen sukupuolinen kanssakäyminen on alisteista. Hän on myös kutsunut heteroseksuaalista avioliittoa petokseksi. Jeffreysin asiantuntijastatus perustuu poleemisiin kirjoituksiin ja muutamaan seksuaalisille vähemmistöille suunnattuihin kyselytutkimuksiin.

Ruotsalaisten lainsäätäjien kunniaksi on todettava, etteivät he millään tavoin peitelleet rikoslain politisoimista. Kuten Suomen hallituksen ostokieltoesitys totesi: ”Ruotsin hallituksen näkemyksen mukaan kriminalisoinnin käytännön toimivuudesta saaduilla tiedoilla ei sinällään ole merkitystä, koska seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisointi on sille asetetut tavoitteet huomioon ottaen tullut jäädäkseen.”

Nuo tavoitteet taas liittyvät tasa-arvon aatteeseen, eivät rikostorjuntaan.

Mielenkiintoista eräissä suomalaisten naisjärjestöjen lakivaliokunnalle antamissa lausunnoissa on, että niiden kielikuvat ovat samanlaisia kuin Ruotsissa vuosia aiemmin annetut. Jopa tietyt ultraradikaali Jeffreysin sanakäänteet löytyvät lausunnoista. Myös naisten ihmiskauppaa vastustava CATW-järjestö (coalition against the trafficking of women) oli ruotsalaislainsäätäjien käyttämä asiantuntija.

CATW on aiemmin pornoteollisuutta vastustavien aktivistien perustama järjestö, jonka ihmiskaupan ja prostituution yhdistävät yleistykset on toistuvasti osoitettu virheellisiksi. Järjestön asiantuntemuksesta kertoo jotain sekin, että osa sen entisistä aktiiveista on perustanut uuden naisten ihmiskauppaa vastustavan GAATW- järjestön, joka ei jaa sen näkemystä ihmiskaupan ja prostituution liitosta.

Jos suomalaiset lainsäätäjät olisivat tienneet millaiseen asiantuntemukseen ruotsalainen lainsäädäntö pohjautuu, Suomen seksinostolaki olisi ehkä voinut saada toisen muodon.

Myös punamultahallituksen esitys tunnusti epäsuorasti, etteivät asia-argumentit olleet keskeisiä lainsäädäntötyössä. Hallituksen esitys totesi, ettei ”selkeitä yhtenäisiä linjoja voi” asiantuntijoina pidettyjen ”lausuntopalautteesta muodostaa.” Lisäksi hallitus totesi esityksessään, että poliisiasioista vastaava ”sisäasiainministeriö ilmoittaa, ettei se tue seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisoimista.”

Näistä lausumista hallitus teki erikoisen johtopäätöksen: ”Edellä mainittu lausuntopalaute huomioon ottaen seksuaalipalvelujen ostaminen tulisi kriminalisoida.” Siis palautteen, jonka mukaan johtopäätöksiä ei voi tehdä.

Näin Suomi sai seksinoston kriminalisoivan lain, jota vierastivat niin keskusrikospoliisi, sisäministeriön poliisiosasto, valtakunnansyyttäjä kuin käräjäoikeustuomarien yhdistys.

Lailla oli toki tukijansa. Niihin kuuluivat mm. ihmiskauppaa seuraavan yksikön perustanut ulkoministeriö, Nytkis (naisjärjestöt yhteistyössä), tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta.