lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Äidit ovatkin väkivaltaisempia

Hannu Sepponen Aamulehdessä 4.10 lapsiuhritutkimuksesta:
Lasta kurittaa äiti useammin kuin isä

Kysely: Lasten kurittaminen vähentynyt puoleen kahdessa vuosikymmenessä

Suomalaislasten kurittaminen on vähentynyt puoleen parinkymmenen vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Kurittajana on useammin äiti kuin isä.

Lasten kohtaaman väkivallan tai sen uhkan takana on useimmiten ikätoveri. Myös sisarusten osuus on suurempi kuin vanhempien. Äitien ja isien tilille jää kymmenesosa väkivallasta.

Pahoinpitelyn tai sen uhkaa oli kokenut joka kolmas poika ja joka neljäs tyttö. Pojista yli 20 prosenttia ja tytöistä noin 15 prosenttia ilmoitti joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Yksi prosentti nuorista oli joutunut hakeutumaan lääkärin hoitoon pahoinpitelyvamman vuoksi.

Väkivaltarikoksen uhriksi joutuneet lapset eivät yleensä ilmoita tapauksista tai muille viranomaisille. Lapset ja nuoret saattavat vaieta törkeästäkin väkivallasta kuten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vaikeneminen on havaittu myös viime päivien koulu-uhkausten yhteydessä. Poliisin tietoon uhkaukset ovat tulleet opettajien kautta.

Kotona äidit ovat edelleen isiä edellä henkisen ja ruumiillisen väkivallan toteuttajina.

Yhdeksäsluokkalaisten kertomuksissa joka kolmas äiti ja joka viides isä murjottaa. Joka kolmas äiti ja joka neljäsosa isistä nälvii. Joka kuudes äiti ja joka kymmenes isä käyttää välikappaletta eli ”heittää esineellä”.

Tukistaminen vähentynyt

Tukistaminen on vähentynyt dramaattisesti, mutta joka neljäs äiti käy yhä kiinni haituviin, samoin joka kuudes isä. Läimäytyksissäkin äidit ovat isiä edellä.

Äidit ja isät syyllistyvät selkäsaunaan ja nyrkillä lyömiseen nykyisin yhtä usein, mutta niihin turvaudutaan onneksi harvemmin kuin ennen.

Lapsilta kysyttiin myös perheessä nähtyä väkivaltaa. Tältä osin lapsiuhritutkimus tuo esille kaksi uutta seikkaa.

Ensimmäinen tutkimuksen erityispiirre on, että tytöt raportoivat koettua tai nähtyä väkivaltaa enemmän kuin pojat. Ero oli puolitoistakertainen ja koskee kaikkea nähtyä väkivaltaa.

Tutkijat pohtivat, olisiko kyseessä sukupuolittunut ero väkivallan kokemisessa ja havaitsemisessa, jota olisi syytä jatkossa selvittää tarkemmin.

Toinen tutkimuksen esiintuoma erityispiirre oli, että lasten havainnoimassa ja kertomassa vanhempien keskinäisessä väkivallassa isien ja äitien väkivaltaisuus
on likipitäen samaa tasoa.

Aineiston mukaan naisten osuus vanhempien keskinäisessä väkivallassa on noin 40 prosenttia. Tähänastinen virallinen totuus on ollut kymmenen prosenttia.

- Tämä oli yllätys verrattuna aiempaan tavanomaiseen käsitykseen, kertoo tutkijaryhmän jäsen Noora Ellonen Poliisiammattikorkeakoulusta.

Jatkotutkimus olisi Ellosen mielestä tarpeen.

40 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tällainen penis miellyttää naista

Tiivistelmä: Naiset haluavat joitain senttejä keskimääräistä pidemmän peniksen.

Anonyymi kirjoitti...

Pidemmän peniksen? Hassua, kun olin siinä käsityksessä että naisille nimenomaan PAKSUUDELLA on enemmän merkitystä kuin pituudella. Kaitpa se on niin, että molempi parempi..

Henry - teet muuten erittäin tärkeää ja hyvää työtä, ja olen varma että suurin osa blogisi ja kirjasi lukijakunnasta arvostaa uurastustasi ja vaivannäköäsi valtavasti!

(minä ainakin)

Halusin välillä osoittaa arvonantoakin teikäläisen suuntaan, jotta tiedät, että teikäläistä ja työtäsi todella arvostetaan. Blogisi on vallan mainio, ja olet saanut monet asiat kirjoitettua niin ihailtavan ytimekkäästi ja suoraan, että olen kadehtinut jo vuosikausia kirjoituksiasi tässä blogissa.

Kiitos, herra Laasanen!

Muuten, huumori tässä blogissa on myöskin erinomaista!

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Kerran olen nähnyt peniksen, joka oli huomattavan paksu, mutta toisaalta myös huomattavan lyhyt. Tuskin sellaisella ketään pannaan.

Anonyymi kirjoitti...

Outoa muuten miten uutiset aina ovat jaetut 'kotimaihin' ja 'ulkomaihin', ikäänkuin koko maailmalle yhteisiä globaaleja katastrofeja ei olisi olemassa (niinkuin feminismi).

Tässä pieni listan tapainen.. jostain syystä olen mieltynyt nykyisin listoihin - ehkä siksi, että listat kertoisivat lyhyesti ja ytimekkäästi ja erittäin voimakkaalla tavalla muutoin vaikeastikuvailtavan asian.

"Females having the right to vote happened by accident. FACT

Females wanted the pill. FACT

Females bonded with their sisters thinking they were doing the right
thing. FACT

Feminism is about empowering women. FALSE

(but many women didn't realise this and some still don't)FACT

Feminism is anti-male FACT

Feminism is anti-marriage FACT

Feminism is out of control FACT

Females are losing out FACT

Children are losing out FACT

Society is totally messed up FACT"
------------

Tossa kuitenkin vähän alkua n00bieille feminismin ymmärtämiseen.

Siihen ei tosiaan tarvita 10 vuotta opiskelua naistutkimuksen historiasta.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa oli tärkeä uutinen menneellä viikolla. Tässä nyt ei jaksa näitä linkkejä kahmia läpi jos Henkka asian jo linkkasi, mutta laitetaan nyt tähän jatkoksi.

Työterveyslaitoksen tutkijat ovat siis huolissaan nuorten miesten kadosta mitä tulee työelämään. Vaikka lama on ohi niin tilanne on pahempi kuin laman itse aikana.

Syitähän voi pohtia. Kas kummaa kun tutkijat huolestuvat vasta nyt. Mutta ehkäpä kriittinen miestutkimus tutkii tätä ilmiötä? Onkos pojat kuulolla, miten ilmiötä on lähestytty kriittisen miestutkimuksen kautta? Ja pystyykö kenties kriittinen miestutkimus tarjoamaan jotain solutionia?

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/10/723986

Anonyymi kirjoitti...

Homo: Miksei panna? Naisten elastiikka lienee venyvämpää kuin miesten siitä kohtaa, putkahtaahan sieltä kokonainen ihminenkin usein.

Miehet harvoin paskovat ihmisiä.

Tarkoitinkin kuitenkin, että eräiden tutkimusten mukaan naisille on tärkeämpää paksuus kuin pituus - ehkä molemmat ovat kuitenkin hyvin tärkeitä. Siis ohut mutta helkkarin pitkä puikko ei ole naisesta yhtä mielekäs kuin paljon lyhyempi, mutta tosi paksu jötikkä. Tästä nyt ei tietenkään ole ensi käden tietoa, kun en ole nainen, joten asia täytynee jättää ilmaan kunnes joku voi tuoda vankempaa todistusaineistoa. Ongelmahan tässä on se, että naisen sana ei kelpaa, koska siihen ei voi luottaa, ja mistä miestutkija sitten lopulta voi niin tarkasti tietää miltä naisesta tuntuu minkäkinlainen jörsiminen..

Anyways, asiasta toiseen - tämä on mielestäni nyky-yhteiskuntaa ja planeettamme tasa-arvon tilaa erittäin hyvin kuvaava entry:

http://eternalbachelor.blogspot.com/2008/09/and-horse-she-rode-in-on.html

Eli miehelle määretään maksettavaksi kymmeniätuhansia euroja elatusmaksun yms/tms (vai oliko joku avioerosopimus tms., en jaksa enää tarkistaa, hehe) lisäksi (meillä suomessa ei liene 'alimony'-sanalle pätevää käännöstä, 'child support' kun on aina kuitenkin erikseen, eli eri asia - alimonyn saa kuitenkin vaikka ei olisi lapsia, käsittääkseni) vain siksi että naisen ei tarvitsisi mennä töihin ja nainen voisi ylläpitää kallista hevosharrastustaan!

Miehen täytyy siis käydä TÖISSÄ urakoimassa, JOTTA NAINEN VOI JATKAA HARRASTUSTAAN!

Jokin tässä ei oikein sovi enää mihinkään logiikkaan. Ainiin, sitten on tietenkin vielä 'naisen logiikka' - no siihen se eittämättä sopii.

Mutta siis pyhä jysäys! Ajatelkaapa sukupuolia toisinpäin - nainen joutuisi käymään töissä niska limassa, jotta mies saisi jatkaa ratsastusharrastustaan joutumatta itse pulittamaan penniäkään.. (enkä edes maininnut niitä miljoonia siinä mukana.. jos tämä ei ole tulonsiirtoa miehiltä naisille niin sitten ei mikään ole)

ja naisen euro oli.. mitä? oliko se nyt 80 senttiä vai 80 euroa?

Ehkä femakoilla tuli pilkkuvirhe.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Nomen: no minkä takia miehet ovat perinteisesti käyneet töissä? Itsensä elatuksen vuoksi? Nope. Miehet voisivat itsessään elää vaikka pahvilaatikossa, jos talvea ei olisi.

Naisten takiahan siellä töissä on aina käyty. Mutta naiset eivät nykyisin ole enää sen arvoisia, niin miehet eivät jaksa lähteä enää pelaamaan systeemissä, joka on väännetty kaikin tavoin heitä vastaan, (en muista miten sanan 'rigged' voisi onnistuneesti kääntää - 'viritetty'?) sellaisten naisten vuoksi, jotka sitten vain vievät heidän rahansa mutta valittavat päänsärkyä, vievät heidän lapsensa ja syyttävät pedofiliasta, väkivallasta, jne.. vievät heidän itsekunnioituksensa mutta jäävät raivokkaan vihaisiksi miestä kohtaan..

On suorastaan omituista, että vielä ON miehiä, jotka jatkavat vielä tuota 'miehen roolissa' tiukasti pysymistä. ehkä he ovat jotenkin onnellisesti onnistuneet jäämään seurausten ulkopuolelle ja täysin sokeiksi yhteiskunnassa tapahtuneita mieskielteisiä muutoksia ja käytäntöjä kohtaan. Mutta viimeistään kun miestä syytetään asioista joita hän ei ole tehnyt, vain siksi että hänellä on penis, sen luulisi valkenevan hieman hitaammallekin yksilölle.

Naisia voidaan kutsua 'lady'iksi siinä vaiheessa kun he osoittavat olevansa ladyja.

- Vortac

Arawn kirjoitti...

Homo: Öh, eikö tuossa tutkimuksessa käy ilmi, että vähän yli puolet naisista haluaa itse asiassa sen mittaisen, mikä on keskiarvo? Pidemmän halusi 39 % (18-20cm) + 9 % (yli 20cm) eli yhteensä 48%. Toisin sanoen, 52 % naisista kannatti parhaana keskimittaista.

Sitä paitsi, epäilen tuota tutkimusta siltä osin, että aika moni nainen ei varmaan edes tiedä, minkä mittaiselta on parasta seksiä saanut... Sitä pituutta on silmä- ja käsituntumalta vaikea arvioida ja se vaihtelee yhdelläkin miehellä jonkin verran, siis ihan seisokissakin. Veikkaan, että osa 18-20cm naisista yllättyisi siitä, kuinka iso kyseisen kokoinen peenis oikeasti on...

Anonyymi kirjoitti...

Vortac, no sillä paksulla mutta lyhyellä peniksellä tuskin pannaan ketään sen lyhyyden takia. Panemisessahan on yleensä tarpeen ensinnäkin saada penis sisään - ja sitten vielä muutama sentti lisää - ja tätä muutaman sentin varaa käytetään liikuttaessa penistä edestakaisin. Jos tätä muutaman sentin varaa ei ole, niin yleensä yhdyntään kuuluva edestakainen liike ei oikein pääse toteutumaan.

Arawn kirjoitti...

Vielä tuosta koosta, että itse ottaisin mieluummin vähän liian lyhyen kuin vähän liian pitkän. Pitkän kanssa se olisi aikamoista kikkailua, koska liian pitkä nyt vaan sattuu. Tosi lyhyt olisi kyllä kanssa ehkä vähän epätoivottava, mutta sen pitäisi olla jo todella, todella pieni.

Silti kaikkien kanssa kyllä pärjäisi, paitsi aivan järjettömän isokokoisen. Jos se ei menisi edes sisälle niin sille ei paljoa enää voisi mitään.

Ja paksuudellakin muuten on rajansa. Kyllä sitä nainen venyy, muttei rajattomasti, ainakaan ennen synnytystä.

Anonyymi kirjoitti...

Uutisen mukaan "keskiverto tanskalaispenis on 13-18 senttiä pitkä". Ja jos oletetaan suhteellisen symmetrinen jakauma, niin keskiarvo on silloin noin 15,5 senttiä.

Uutisen mukaan 18-20 senttiä pitkä penis [keskiarvo 19 senttiä] sai naisilta 39 prosentin kannatuksen. 34 prosentin mielestä 16-18 senttiä [keskiarvo 17 senttiä] pitkä on paras. Yli 20 senttistä [keskiarvo yli 20 senttiä] toivoi yhdeksän prosenttia naisista.

Luvuista voi myös päätellä, että korkeintaan 100-(39+34+9)=18 prosenttia piti alle 16-senttiä pitkästä peniksistä (ja 16-senttinenkin penis on vielä jonkin verran yli keskiarvon). Eli 82 prosenttiä halusi pidemmän peniksen kuin mikä on keskimääräinen pituus - ja huomattavan suuri osa useitä senttejä pidemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo edellinen viesti oli siis suunnattu arawn:lle.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka pitkä on liian pitkä? Arawnille, tuo mut saa toki muutkin vastata.

Anonyymi kirjoitti...

Kävin vippaamassa tuon SDP:n Elina Aaltion blogiin seuraavan kommentin. Siellähän on moderointi päällä mutta suosittelen sydämmellisesti muillekin satiiria. Ehkä tuon läpi näkee, mutta mitä tulee femakkoon, niin ei voi olla ihan varma. Eli täällä jännittää että läpäiseekö filtterin:

"Hienoa että SDP on saanut yhden tiukan feministin lisää listoilleen.

Toivottavasti yksi keskeisimmistä agendoistasi on miesten seksuaalisoitunut ja sukupuolittunut väkivalta. Myös miesten naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan on puututtava entistä tarmokkaammin.

Tutkimusten mukaan noin kolme miljoonaa suomalaista naista kokee väkivaltaa ja tämä luku on hälyttävä ja nyt on lopetettava asiasta vaikeneminen."

"Minna F"

Anonyymi kirjoitti...

"Kuinka pitkä on liian pitkä? Arawnille, tuo mut saa toki muutkin vastata."

20 senttiä on jo liian pitkä, koska kuten Arawn sanoi, liian pitkä sattuu. Syy miksi se sattuu, on se, että naisen emätin ei ole kuin n. 10 cm syvä ja emättimen pohjassa sijaitseva kohdunkaula on normaalitilassaan varsin "jäykkä" ja useimmilla naisilla äärimmäisen kipuherkkä. Vasta juuri ennen synnytystä kohdunkaula on pehmeä ja siitä syystä myös vähemmän arka kosketukselle.

Survaise peniksellä kohdunlaulaa varomattomasti ja se sattuu kuin puukolla lyötäisiin!

Keskimitta on juuri sopiva ja silläkin saa kyllä kipua aiheutettua, mutta ei niin herkästi kuin metrisellä melalla.

Ongelmahan on lähinnä siinä, iso/pitkäpeniksiset miehet eivät ole ihan tyystin tajunneet, että ketä tahansa naista ei voi rynkytellä menemään samallaviisiin kuin aikuisviihteessä näkee.

Liika paksuuskaan ei ole mitenkään erikoisen hienoa, tai tunnu mitenkään erityisen ihanalle.

Perusmitta riittää. Ihan oikeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Hyi helvetti, miehiäkin tukemassa tätä järkyttävää ja kiiluvasilmäistä äärifeministiä.

Arawn kirjoitti...

Minäkin sanoisin, että jo 20cm on aivan liian pitkä. Jo muutamia senttejä pienempikin tekee kipeää tiettyinä aikoina ja tietyissä tilanteissa (esim. jos ei ole kovin kiihottunut etukäteen), joten uskalla edes arvella, miltä 20cm vehje tuntuisi...

Homo: Mutta jos tanskalaispenisten keskimitta on suunnilleen 13-18cm, onko sillä niin väliä, että niitä 15,5cm penistä himoavia naisia ei ole suurin osa?

Mikko Ellilä kirjoitti...

En luota tuollaisiin mielipidekyselyihin ollenkaan, koska useimmat naiset eivät todellakaan ole mitanneet miesten peniksiä mittanauhalla. Nainen ei todellakaan pysty ulkomuistista sanomaan, onko häntä panneen miehen penis esim. 17 cm vai 20 cm. Useimmat ihmiset eivät pysty arvioimaan peniksen pituutta parin sentin tarkkuudella oikein edes nähdessään sen peniksen silmiensä edessä. Ihminen ei pysty silmämääräisesti sanomaan, onko penis esim. 17 cm vai 20 cm. Tämän vuoksi on aivan naurettavaa, että joku nainen sanoo pitävänsä esim. 17-senttisestä peniksestä enemmän kuin 19-senttisestä. Ei sitä eroa todellakaan pysty silmämääräisesti arvioimaan. Tämä mielipidekysely on siis yhtä tyhjän kanssa. Tuloksilla ei ole yhtään mitään merkitystä. Koko tutkimus voidaan heittää suoraan roskikseen A4-saasteena.

Sivumennen sanottuna pidän todella omituisena sitä väitettä, että keskivertomiehen penis olisi muka vain 15,5cm. Pidän myös omituisena Arawnin väitettä, että 20-senttinen penis olisi ilman muuta liian iso. Minusta 20-senttinen penis on ihan normaali. Eri ihmisillä on ilmeisesti hyvin erilainen mielikuva siitä, miltä esim. 20-senttinen penis näyttää. Tästä syystä tuon mielipidekyselyn tulos on täysin epäluotettava. Jos ihmistä pyydetään esimerkiksi jättämään kahden käden etusormien väliin 20 cm tyhjää ilmaa, ihmisen arvio voi helposti heittää yli viidellä sentillä.

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä, oletko itse harrastanut penisten empiiristä mittausta vai mihin perustat arviosi, että 15,5 cm olisi alakanttiin?

Mikko Ellilä kirjoitti...

Heitin tuon ihan vain omasta päästäni, täysin mutu-pohjalta. En ole koskaan nähnyt kenenkään toisen miehen penistä erektoituneena. Kuten sanoin, peniksen pituuden silmämääräinen arviointi sentin tarkkuudella on mahdotonta. Eihän ihminen pysty arvaamaan myöskään kadulla vastaantulevan ihmisen pituutta sentin tarkkuudella.

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä, noista penisten mitoista on olemassa myös lääketieteellisiä tutkimuksia, joten ei täysin mutuun tarvitse luottaa. Tiesittekö muuten esimerkiksi, että eturauhassyövän hoitoon liittyy muiden haittavaikutusten ohella penisten pienenemistä...

Standardoitu mittaamistapa on myös paikallaan, sillä erilaisilla mittaavistavoilla voidaan saada huomattavasti toisistaan poikkeavia lukuja, puhumattakaan nyt mutu-arvioista tai kaiken maailman nettivaleista.

Anonyymi kirjoitti...

Arawn, en nyt ole aivan varma mitä oikein tarkoitat sanoessasi: "Mutta jos tanskalaispenisten keskimitta on suunnilleen 13-18cm, onko sillä niin väliä, että niitä 15,5cm penistä himoavia naisia ei ole suurin osa?" Arvelen kuitenkin tämän saattavan liittyä siihen, ettet jostain syystä tunnu ymmärtävän kovinkaan hyvin numerojen ja tilastollisten lainalaisuuksien päälle.

Tietenkään täsmällisesti ottaen juuri kirjoittamallasi tavalla noin esitetty asia ei ole ongelma. Jonkinasteinen ongelma sen sijaan on se, että huomattavasti yli puolet naisista haluaisi miehellä olevan peniksen, joka on suurempi kuin yli puolella miehistä. Tällöinhän vähintäänkin moni nainen joutuu tyytymään epäoptimaalisen pieneen penikseen ainakin pitkien monogaamisten suhteiden vallitessa - ja huomattavan suuri osa miehistä joutuu taistelemaan varsin pienestä määrästä naisia, joka on haluaa keskiarvomittaan jäävän tai sitä pienemmän peniksen, jollainen kuitenkin noin puolella miehistä kuitenkin on (teen tässä pienen, mutta varsin tyypillisen oletuksen pituusjakauman luonteesta). Samasta asiastahan kertoo sekin, että ilmeisesti naisia jotka haluavat 18-senttisen peniksen, on selvästi enemmän kuin naisia jotka haluavat 13-senttisen peniksen, vaikka ilmeisesti kummankin pituuden edustajia miehissä yhtä paljon.

Arawn kirjoitti...

Ellilä: "Pidän myös omituisena Arawnin väitettä, että 20-senttinen penis olisi ilman muuta liian iso. Minusta 20-senttinen penis on ihan normaali. Eri ihmisillä on ilmeisesti hyvin erilainen mielikuva siitä, miltä esim. 20-senttinen penis näyttää."

Ei kyse ole siitä, miltä se näyttää vaan miltä se _tuntuu_. Olen harrastanut seksiä miehen kanssa, jolla hänen omien sanojensa mukaan on n. 17cm pituinen - oli mitannut mittanauhalla. Tietyissä tilanteissa yms. se meni liian syvälle ja sattui. Joten uskaltaisin väittää, että 20cm olisi minulle liian kookas.

Homo: "Jonkinasteinen ongelma sen sijaan on se, että huomattavasti yli puolet naisista haluaisi miehellä olevan peniksen, joka on suurempi kuin yli puolella miehistä. Tällöinhän vähintäänkin moni nainen joutuu tyytymään epäoptimaalisen pieneen penikseen ainakin pitkien monogaamisten suhteiden vallitessa - ja huomattavan suuri osa miehistä joutuu taistelemaan varsin pienestä määrästä naisia, joka on haluaa keskiarvomittaan jäävän tai sitä pienemmän peniksen, jollainen kuitenkin noin puolella miehistä kuitenkin on (teen tässä pienen, mutta varsin tyypillisen oletuksen pituusjakauman luonteesta). "

Tää penisjuttu nyt vaan kuulostaa vähän siltä, kuin joku sanoisi, että hän tykkää enemmän bruneteista kuin blondeista. Yleensä näillä tyypeillä ei kuitenkaan ole yhtään mitään sitä vastaan, että seurustelukumppani olisi blondi. En oikein jaksa uskoa, että naista oikeasti kiinnostaa juurikaan, onko penis 18cm vai 16cm, koska noissa se ero on niin pieni. Nainen siis tuskin "tyytyy" pienempään sen enemmän kuin brunettidiggari "tyytyy" blondiin.

Toiseksi, Ellilän tavoin en luota tuollaiseen kyselytutkimukseen yhtään.

Ja vielä kolmanneksi, kuten sanoin, peniksen mitta vaihtelee jopa seisokissa jonkin verran riippuen siitä, kuinka vahva seisokki oikeastaan on.

Oikeasti, joku 2cm heitto naisen "optimaalisesta" penisintressistä ei ole pääosin minkään valtakunnan este suhteelle eikä nainen todennäköisesti sitä edes havaitsisi. Ainoastaan TODELLA pieni penis alkaa jo olla este ja silloin puhutaan siitä, että penis on alle 10cm - kovana.

Anonyymi kirjoitti...

Arawn, on tietenkin totta, että niin tässä penisasiassa, kuin monessa muussakin asiassa ihmiset joutuvat tyypillisesti tyytymään vähemmän optimaaliseen tarjontaan. Useimmilla ihmisillä ei ole itselläänkään tarjota niin hyviä ominaisuuksia, että voisi saada melkein kaikin puolin täydellisen kumppanin - kun ihmisten maut tuppaavat olemaan niin samansuuntaisia ja tavoitelluista ominaisuuksista tuppaa olemaan pulaa.

Tosin väitän kyllä, että jo 10 senttiä - tai ehkä vähän päällekin on kyllä aika monelle naiselle vähintään jonkinasteinen pettymys. Mutta tietenkin joku merkittävä peniksenjatke tasottaa puutteita - ja uskoakseni loppujen lopuksi muutenkaan naisille seksi ei ole keskimäärin yhtä tärkeää kuin miehille, joten riittävän monelle naiselle riittää kunhan miehellä on esimerkiksi riittävästi rahaa. Miehille jotka uhkaavat jäädä fyysisesti vajavaisiksi esimerkiksi peniksen pituuden tai koko kropan pituuden suhteen, pitäisikin minusta tämän vuoksi opettaa enemmät markkina-arvoteoriaa ja opettaa kuinka kompensoida puutteita mm. satsaamalla ajoissa hyväpalkkaiselle alalle ja/tai kuntosalille.

Lisäksi joillain peniksenvenytyslaitteillahan ilmeisesti voi saada jonkun 1-2 senttiä lisää pituutta, millainen kiinnostanee tosin monia miehiä, jotka ovat jonkin verran keskiarvomitan yläpuolellakin. Ilmeisesti tosin tällainen projekti on melko työläs vetää oikeasti läpi. Tietenkin kirurgiaakin on tarjolla, mutta lopputulokset ovat niin huonoja, että sellainen lienee syytä jättää väliin, ellei ole joku katastrofaalisen pieni penis, ettei ole juuri menetettävää.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vielä linkki yhteen tuollaisista venytyslaitteista. Aika hintava tosin ja käsittääkseni tuollaisen käyttäminen riittävän menestyksekkäästi on sen verran kovan työn takana, ettei varmaan läheskään kaikilla jaksaminen riitä.

Arawn kirjoitti...

Homo: "Tosin väitän kyllä, että jo 10 senttiä - tai ehkä vähän päällekin on kyllä aika monelle naiselle vähintään jonkinasteinen pettymys. Mutta tietenkin joku merkittävä peniksenjatke tasottaa puutteita - ja uskoakseni loppujen lopuksi muutenkaan naisille seksi ei ole keskimäärin yhtä tärkeää kuin miehille, joten riittävän monelle naiselle riittää kunhan miehellä on esimerkiksi riittävästi rahaa. "

Tiedätkös, että entisaikaan esimerkiksi osmani-imperiumien eunukit olivat naisten keskuudessa aika suosittuja petikumppaneita. Eivätkä pelkästään ne eunukit, joilla oli penis jäljellä (muttei munia) vaan myös ne, joilta oli koko vehje katkaistu.

Miksikö? Koska ilman penistä eunukit joutuivat keskittymään naisen nautintoon saadakseen tämän haluamaan seksiä kanssaan. Eivätkä keskittyneet vaan jyystöön.

Tällä en yritä sanoa mitään siitä, että kaikkien miesten pitäisi keskittyä vain ja ainoastaan naisen nautintoon ja naiset saa levätä lahnoina yaddayaddayaa. Ei liity asiaan. Homman nimi on se, että naiselle _yhdyntä_ ei ole aina seksissä se suurin asia. Uskon, että pienipeniksinenkin mies voi kehittyä seksuaalisesti naisten toivekumppaniksi, jos kehittää seksuaalisia taitojaan aivan muilla saroilla kuin jyystö-osastolla.

Arawn kirjoitti...

Ja vielä täydellisestä kumppanista. En näet usko, että kovinkaan moni meistä haluaisi täydellisen kumppanin. Ihmiset eivät ole pariutumisasioissakaan ihan tonttuja. Yleensä ihmiset ottaisivat mieluiten sen, joka on piirun verran heidän tasoaan ylempänä - näin arvelen. Ja arvelen siksi näin, koska ihmiset eivät ole ihan tonttuja. Kumppani, jonka taso on jossain ihan sfääreissä verrattuna puolisoonsa, lähtee paljon todennäköisemmin jonkun paremman perään ja saa yleensä sen alhaisemman ma:n puolisonsa tuntemaan olonsa huonommaksi verrattuna kumppaniin. Liitto, jossa toinen tuntee selvää alemmuutta ja huonommuutta, ei yleensä toimi kovin pitkään.

Anonyymi kirjoitti...

Arawn, voisi kuvitella että eunukki, jolla ei ole ollut kiveksiä ja sitä myötä miehistä testosteronitasoa pitkään aikaan, ei olisi ylipäätään erityisen kiinnostunut seksistä. Oli penistä tai ei.

Mitä tulee tasovalintaan, niin olen pitkälti samaa mieltä. Tosin nykypäivänä yhteiskunnan tulosiirtojen otettua pitkälti miehen roolin, yhä useampi nainen (ja jossain määrin sama pätee miehiin), on mieluummin yksin kuin tyytyy sentasoiseen puolisoon, jotka omilla avuillaan pystyisi saamaan.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Johanna Korhosesta:

http://irc-galleria.net/blog.php?nick=[FIN]VX&beid=20706668



Isoja panoksia pelissä
http://tinyurl.com/4zvrav

http://www.almamedia.fi/tiedote?tiedote=35082

ja loput uutisoinnit sivuutan koska ne ovat käytännössä vain susien kuoroulvontaa. Haavisto voisi kyllä pitää kuononsa kiinni niinkauan kunnes pystyy selittämään tämän:
[FIN]VX

Mistä sen tietää mitä on oikeasti tapahtunu tuossa(kaan) tapauksessa kun kyseisiä keskusteluja ei ole nauhoitettu ja todisteina ei ole kuin potkut saaneen ihmisen itse kirjoittamat lippulaput? Sinällään olen oikeastaan kateellinen naisille, koska helpoin tapa potkut saaneelle on syyttää seksuaalisuuteen viittaavalla syyllä, ja saapi samantein noin 50% kansasta varpailleen heinähangot ja soihdut käsissänsä. Vaikka epäily kumottaisiin, niin siitä huolimatta paskanleima jääpi syytetyn otsaan, vrt. taannoinen Eduskunnan kalapuikkoviikset-juttu.

Vaikka tuo syyte kumottaisiin todisteiden kanssa oikeusasteita myöten, niin siitä huolimatta punaviher-feministinen propagandaosasto pitää huolen että "suuri yleisö" jää siihen kuvaan että irtisanomisen syy oli juuri tuo seksuaalinen suuntautuminen eikä muuta osoittavilla todisteilla ole mitään merkitystä ja niiden olemassaolo kuitataan "hyväveli"-järjestelmän pahuudella uljasta edelläkävijää kohtaan.

Sinällään ihmettelen myöskin kaksoisstandardia valehtelemiseen liittyvän irtisanomisen kohdalla. Kanerva valehteli tekstiviesteistään ja sai potkut ministerin hommista, niin miksi sitten yleisölle tietoa välittävän "sitoutumattoman" median päätoimittajalle pitäisi sallia valehtelu mm. poliittisista kytköksistään?

Lisäksi tulee jossain määrin kysymykseeen ns. uskollisuusvelvoite tätä http://tinyurl.com/3v9agk lukiessa, koska mikäli Korhonen aikoo tehdä rikosilmoituksen asiasta, yhtiönsisäisen yksityisen kokouksen sisällön levitteleminen pitkin nettiä kumoaa siinä olevien asioiden todistusarvon nollaksi.
Saati että yhtiö voi jo hermostua sinällään noista kaikista sepostuksista ja nostaa vastakanteen yhtiösalaisuuksien vuotamisesta. Kaikenkaikkiaan kun selaa pitkin nettiä mitä emäntä on sanonut missäkin, ensimmäisenä mielikuvana nousee hiekkalaatikolla suuttunut pikkulapsi joka tuntee kokeneensa vääryyttä ja karjuu kostoksi kaiken mieleentulevan vääryyden aiheuttajasta, sekä tosijutut että keksityt.

Kävi rikostutkinnassa miten tahansa (en kyllä todellakaan pidättele hengitystäni sitä odotellessa), epäilen että tämä tapaus kääntyy sinällään itseään ja kaikkia kys sosiaaliryhmän edustajia vastaan. Tämän tapauksen kiihdyttämänä varmasti pienemmätkin yhtiöt harkitsevat vieläkin tarkemmin palkatakko naista/jotain muuta normiheteroudesta poikkeavaa henkilöä johtotehtäviin, koska jos tyyppi sattuukin olemaan hullu kuin tuulimyllynlämmittäjä, niin siitä ei mitenkään pääse eroon ilman saatanallista hälinää ja epämääräisiä syytöksiä. Etukäteen kaikki mediat ovat näemmä jo hurjistuneet ja tuominneet Alma Median etukäteen, täysin kuten "Kalapuikko-poikien" tapauksessakin.

Yksi skenaario tapahtumille on myöskin se, että koko kohu on Korhosen & co masiinoima vaalikampanjamainos jossa kyseenalaisilla syytöksillä rääkymällä kerätään sympatiapisteet ja -äänet kumppanilleen. Ajoitus moiselle on kyllä hieman liiankin täydellinen ja onhan joka vaalien alla naistenlehdet täynnänsä Tanja Karpelaa, Leena Harkimoa, Piia Viitasta, Minna Sirniötä jne kertomassa mitenkä kauhian vaikeaa naisella on miesten maailmassa, eikä kenellekkään muulle kuin Loka-Laitiselle ole valjennut mistä on kysymys :-D Hämmästyttävintä on, että joka kerta kyseinen silmänkääntötemppu menee läpitse vaikka ainakin allekirjoittaneelle, Harkimoa lukuunottamatta, koko lauman mielenterveyden ja viisauden taso on jäänyt enemmän tai vähemmän häilyvärajaiseksi. Tässä tapauksessa vain "mainostoimistoksi" on valjastettu SETA ja
kaikki toimittajakunnan tiedostavat punaviherpiiperot. Korhonen on ollut töissä ainakin Ylessä, Helsingin Pravdassa ja Journalisti-lehden päätoimittajana, ja varmasti tietää miten media toimii missäkin tilanteessa osaten manipuloida koko orkesterin tanssimaan pillinsä mukaan.
Sillähän ei voi olla mitään tekoa työpaikkojen vaihtumiselle, että pikkulintujen laulamien tietojen mukaan Korhonen on henkilönä "hieman haasteellinen" ja käytännössä jättänyt vain savuavia raunioita taaksensa missä on töissä ollutkin.
EDIT: lisätäänpä linkki moiseenkin http://masso.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/03/bravo-johanna...

Kaikenkaikkiaan, tuossa ei tule käymään hyvin kenenkään kantilta. Olen joskus kirjoittanut syy-seuraus-suhteista ja miten niitä tajutaan, ja nyt kyllä on sellainen meininki että Korhoselta katosi letukka lapasesta ja pahemman kerran.

Toisaalta, tässä rikottiin jo nyt ainakin yhtä semiseinähullua ministeriötason tiedoitetta:
http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tie...

Eipä siinä mitään, työpaikat monimuotoiseksi vaikka väkisin, ja sillä ei ole väliä että ministeriön tiedoitteen mukainen henkilöstökartoitus on laiton.



Korhosen keissistä pt.2:
Uusien esille tulleiden seikkojen perusteella epäilen, että päänmetsästäjät tekivät huonoa duunia ja soppari tehtiin ilman tarkempaa hlön tutkimista. Sitten kun alkoi selviämään että J.Korhonen ei ole edellisissä työpaikoissaan jättänyt kuin savuavia raunioita tähteelle ja olivat tulleet palkanneeksi vanhoillis-uskonnollisen alueen tärkeimmän lehden päätoimittajaksi lestadiolaisen sijaan lesbon stadista, jonka kumppani on lisäksi könöllään vasemmalle pahemmin kuin tunturituulen raiskaama vaivaiskoivu, niin iski paniikkireaktio että "Ei jumalauta tyypit, ei näin".

Vapaaehtoisen eroamisen korvaukseksi he tarjosivat johtajasopimuksessa määriteltyä erorahaa, mutta kunnei emäntä suostunut purkamaan työsoppariaan ja ottamaan erorahoja, niin lemppastiin sitten vaan kartanolle.
Korhonen _oli tiennyt_ tulevista potkuistaan jo vaikka kuinka kauan, koska vaikka ilmeisesti lupasi haastattelussa että kumppaninsa peruu ehdokkuutensa Vantaan kuntavaaleissa, niin siitä huolimatta hänen sanojensa mukaan "se ei onnistunut enää", vaikka aikaa olisi ollut viikkokaupalla ennen ehdokaslistojen jättämistä.

Korhonen sitten hätkähti koko eroamishommasta ja tajusi että on polttanut sillat joka suuntaan. Synkkänä ja myrskyisenä iltana sitten nauttiessaan kumpparinsa kanssa feng shui-teetä tuoksukynttilöiden valossa (Tiibetin sumuisilta vuorilta lapsityövoimalla kerättyä, ja omantunnon korjaamiseksi omin käsin kerätyn ja kuivatetun sammalen voimalla keitetyn) keksi vetää lesbokortin kaikille valtamedioille (tietenkin Sanomat kilpailijana tarttui syöttiin samantein) että saisi uhristatuksen aikaiseksi ja jopa valtion "päämiehen" hätkähtämään kerätäkseen sympatiat.
Näinhän sitten kävi, ja presidenttimme värähti enemmän kuin koko Gruusian sodasta :D

Tästä päättömästä väitteestä sitten Telanne lähti pihalle kuin lumiukko, koska ei odottanut lainkaan että J.Korhonen olisi noin stnan stupido ja alkaisi ammuskelemaan maapalloa suuremmilla ammuksilla, ja housut kintuissa yllätettynä päästeli suustansa vähän mitä sattuu ennenkuin sai taas mopon lapasiinsa.

Bloggaaja Octavinukselta röyhkeästi varastaen:
http://octavius1.wordpress.com/2008/10/02/homoista-lesboi...

"Johanna Korhonen –casella on kolme oleellista seurausta.

1. On selvää, että pölyn laskeuduttua Alma Media on ristiinnaulittu.
2. Tämän jälkeen homojen, lesbojen ja kääpiöseksiä harrastavien mahdollisuudet päästä ei-julkisen puolen vastuullisiin tehtäviin kapenevat merkittävästi. Tämä johtuu siitä, että vain hullu työnantaja ottaa sen riskin, että homman levitessä käsiin kyseinen henkilö vetää esiin homo- tai jokin muun vähemmistökortin.
3. Nyt vastuullisissa tehtävissä olevien työsuhdeturva parani kertaheitolla. Ainahan seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua, eli ihminen löytää oman itsensä ja mahdollisuus homokortin heiluttamiseen on mitä houkuttelevin irtisanomisen mahdollisesti uhatessa. Kaukaa viisaana minäkin käyn iltamassa Stockalla hankkimassa vaaleanpunaisen pukupaidan ja sellaisen trendikkään olkalaukun. Nähdään siellä."

Taidan itsekin käydä ensi viikolla Halosella. Ihan varmuuden vuoksi.

Hitto mie alan olemaan hyvä näiden foliopipoteorioitten keksimisessä.



Korhonen pt.3
Korhonen _oli jo hakiessaan päätoimittajan paikkaa tiennyt_ ettei hän sovellu kyseisen alueen lehden päätoimittajaksi, mutta ollesaan ammatillisessa umpikujassa Journalisti-lehdessä tekemiensä tuhojen takia hän heitti täkyn vesille jos vaikka tärppäisi, ollen valmis muuntelemaan totuutta mihin suuntaan tahansa saadakseen jonkin paikan josta voisi nostaa metelin. Tässä vaiheessahan hän oli jo tajunnut että hänen kumppanilleen myöntämät apurahat ja muut pöljyydet nousevat pintaan samantein kunhan vähänkin aletaan tutkimaan, niin tulevat potkut olivat hänelle selviö.

Kaiken kaikkiaan ainut asia mikä minua vituttaa tässä koko systeemissä on, että lopuksi sijäiskärsijöiksi joutuvat ihan normaalit homoseksuaalit jotka eivät häiritse ketään, elävät itsensä kanssa täysin normielämää pitämättä mitään meteliä itsestään.

Johanna Korhonen. Kivat vaan siulle näiden hiljaisten puolesta sanottuna. Toivottavasti nukut edelleen yösi hyvin.

Arawn kirjoitti...

Homo: "Arawn, voisi kuvitella että eunukki, jolla ei ole ollut kiveksiä ja sitä myötä miehistä testosteronitasoa pitkään aikaan, ei olisi ylipäätään erityisen kiinnostunut seksistä. Oli penistä tai ei."

Ilmeisesti he kuitenkin olivat. On toki mahdollista, että heidän halukkuuteensa oli muitakin kuin seksuaalisia syitä, esimerkiksi "mieskuntoisuutensa" todistaminen, raha, valta jne. Mutta ilmeisesti eunukkioperaatio ei vienyt heiltä kaikkia haluja kuitenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä, olitpas onnistunut löytämään hölmöjä kommentteja Korhos-aiheesta. Olisi mielenkiintoista päästä näkemään mitä tuontasoisten kommentoijien päässä/ajatusmaailmassa tapahtuu Korhosen voittaessa oikeudessa. Myöntävätkö he olleensa väärässä vai onko paha maailma väärässä tässäkin asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Vortac, no sillä paksulla mutta lyhyellä peniksellä tuskin pannaan ketään sen lyhyyden takia. Panemisessahan on yleensä tarpeen ensinnäkin saada penis sisään - ja sitten vielä muutama sentti lisää - ja tätä muutaman sentin varaa käytetään liikuttaessa penistä edestakaisin. Jos tätä muutaman sentin varaa ei ole, niin yleensä yhdyntään kuuluva edestakainen liike ei oikein pääse toteutumaan.

No en nyt ajatellut aivan näin ääritapauksia, vaan noin yleensä. Mutta jos puhutaan ääritapauksista, niin luuletko sukkapuikon olevan yhtään sen parempi tuossa asiassa? Sen saa kyllä sisään, mutta tuskinpa nainen sitä sisäänmenoa juuri huomaa, hehe.

Sillä mitä tekee pituudella, jos nainen joutuu puristamaan väkivalloin koko aktin ajan, jotta voisi yleensä tuntea koko peniksen liikehdinnän sen ohuuden vuoksi..

Mutta kuten sanoin, luulisin että molempi parempi; 'tarpeeksi' pitkä penis lienee naisen mielestä paksumpana parempi kuin ohuempana.


- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

En nyt muista, miten tuota oli tutkittu, mutta on kai se loogistakin, että peniksen pitäisi olla paksu - naiset kun ovat sellaisia lutkia nykyään, että väkisinkin se römpsä venähtää niin ettei siellä enää pienempi killutin tunnu missään, vaan pitää olla tarpeeksi paksu että moisessa venyneessä elastiikassa vielä jotenkuten tuntuu.

Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikka 20 cm penis, niin käsitykseni mukaan (ja käsitykseni voi kyllä olla väärä) naiset ottaisivat mieluummin paksun 17 cm peniksen kuin ohuen 20 cm peniksen. Mitä tekee pituudella sen jälkeen kun yltää 'pohjaan' asti? Ei kai pimpero ole loputtoman syvä musta aukko sentään kenelläkään eukolla. Eli luulisi, että pimpeloosan pituus olisi naiselle riittävä pituus, ja paksuuden olisi optimaalisesti oltava mahdollisimman suuri.

Tosin alkaa jo nyt väsyttää näin hölmöstä aiheesta puhuminen, koska se kiinnostaa minua niin nirkosesti muihin aiheisiin verrattuna, ja alkaa tulemaan syyllisyydentunteita sotkea Henryn hienoa blogia tällaisella kökköydellä.

Muuten, onko pimperoiden syvyyksistä koskaan tehty vertailututkimuksia, tai kyselty mieheltä että millainen pimperon pitäisi olla että se olisi mahdollisimman hyvä? Tai voidaanhan tämä asia rinnastaa (no pun intended ;)) vaikka tissilöihin.

Mietin tätä siis nyt taas tasa-arvon kannalta - jos näin paljon voidaan vatvoa miesten peniksiä ja pituuksia ja paksuuksia ihan neutraalilla tasolla, kenenkään miehen loukkaantumatta, niin voidaanko tehdä sama naisten tisseistä tai römpsistä?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Ainoastaan TODELLA pieni penis alkaa jo olla este ja silloin puhutaan siitä, että penis on alle 10cm - kovana."

Erikoinen näkemys. Täällä olisi kaveri jolla on 9 cm kovana...
...pikkuisen itseään huijaamalla saa tulokseksi nippa nappa 10 cm.
Mutta ihan kivasti tässä on tullut pärjäiltyä. Ja varsinkin "kakkososastolla" on varsin pätevä peli, kannattaa kokeilla jos sattuu kohdalle.

Meitä alle 10 cm peniksen omaavia miehiä on kuitenkin noin 10% kaikista miehistä. Meitä ei siis riitä ihan kaikille, halukkaillekkaan ;)

Mitä tulee taas kyselytutkimuksiin ja naisten arviointeihin miesten elinten koosta, niin niihin ei ole luottamista. Erään lehden testin mukaan naiset arvioivat 5 cm tikkuaskin lähes poikkeuksetta lähemmäs 10 cm pituiseksi.

Mitä tulee tuohon tanskalaistutkimukseen, niin se ei tieteellisyydellään vakuuta, jos tankalaismiesten peniksen keskipituus ilmoitetaan 13-18 cm haarukalla. Aika leveä haarukka - tuohonhan mahtuu liki 80% miehistä! Keskimääräinen peniksen pituus on noin 15 cm. Mediaani on myös 15 cm tuntumassa. Siis 50% miehistä omaa lyhyemmän kuin 15 cm peniksen ja 50% pitemmän. Kuitenkin yli 21 cm peniksen omaa vain noin 2 % miehistä. Tätä taustaa vasten naisten toiveet ja realismi ei oikein kohtaa.

"Olen harrastanut seksiä miehen kanssa, jolla hänen omien sanojensa mukaan on n. 17cm pituinen - oli mitannut mittanauhalla."

No näissä peniksen mittausasioissa ei kannata hirveästi uskoa miestäkään. Mittauksessa on itseään helppo huijata ja mielellään mies sitä tulosta pyöristää ylöspäin... sentin tai pari.

Minusta voitaisiin ainaisen miesten mittailun rinnalle ottaa myös naisen vaginamittailua. Tiukkuus, puristelu/lypsykyky ja yleinen puristusvoima ja alue voisivat olla mitattavia suureita. Miltä kuullostaa ? :)

Anonyymi kirjoitti...

"Minusta voitaisiin ainaisen miesten mittailun rinnalle ottaa myös naisen vaginamittailua. Tiukkuus, puristelu/lypsykyky ja yleinen puristusvoima ja alue voisivat olla mitattavia suureita. Miltä kuullostaa ? :)"

Kannatan. "Ongelma" voi yhtä hyvin olla siinä päässä.

Arawn kirjoitti...

Tosi pienipili: "Erikoinen näkemys. Täällä olisi kaveri jolla on 9 cm kovana...
...pikkuisen itseään huijaamalla saa tulokseksi nippa nappa 10 cm.
Mutta ihan kivasti tässä on tullut pärjäiltyä. Ja varsinkin "kakkososastolla" on varsin pätevä peli, kannattaa kokeilla jos sattuu kohdalle."

No, kuten tuli sanottua, eunukit saattoivat olla todella suosittuja seksikumppaneita, vaikkei heillä olisi ollut penistä lainkaan.

Ja mitä kakkososastoon tulee, sen suhteen lienet todella aivan oikeassa.

"No näissä peniksen mittausasioissa ei kannata hirveästi uskoa miestäkään. Mittauksessa on itseään helppo huijata ja mielellään mies sitä tulosta pyöristää ylöspäin... sentin tai pari."

No sitä suuremmalla syyllä joku 20cm olisi ihan liikaa... Koska kukaan tosiaan tuskin huijaisi kokoaan alaspäin. ;)

Anonyymi kirjoitti...

"No, kuten tuli sanottua, eunukit saattoivat olla todella suosittuja seksikumppaneita, vaikkei heillä olisi ollut penistä lainkaan."

Mielestäni ajattelet yksiulotteisesti vain naisen nautintoa. Nythän tässä ei olla eunukkeja, vaan ihan normaaleja ihmisiä, eikö niin?

Tosiaan, tuolla aiemmin totesit:

"Koska ilman penistä eunukit joutuivat keskittymään naisen nautintoon saadakseen tämän haluamaan seksiä kanssaan. Eivätkä keskittyneet vaan jyystöön."

"Uskon, että pienipeniksinenkin mies voi kehittyä seksuaalisesti naisten toivekumppaniksi, jos kehittää seksuaalisia taitojaan aivan muilla saroilla kuin jyystö-osastolla."

Niin, puhut miehen kehittymisestä seksuaalisesti naisten toivekumppaniksi. Entäpä naisten kehittyminen? Jos homma tyssää siihen, että nainen "liian pienen" peniksen nähtyään sanoo että: "en ala mitään!", niin kovin on kapea naisten kyky eläytyä, mukautua, joustaa ja tarjota nautintoa miehelle, monin eri tavoin, olipa peniksen koko ihan mikä vaan. Ei saa antaa pikku seikkojen kangistaa itseään, eihän? :)

Myös nainen voi (ja pitääkin) kehittää niitä seksuaalisia taitoja muullakin kuin jyystöosastolla. Valitettavasti monet naiset, yleisestä luulosta poiketen, ovat varsin mielikuvituksettomia seksin saralla.

Mitä mieltä muuten olet tuota ehdottamastani vaginamittailusta? Tuohan olisi esim. tasa-arvon kannalta tärkeää. Olivatko esim. ehdottamani mitattavat suureet mielestäsi hyviä, vai olisiko muita hyviä, kenties parempia, suureita? Ehdotuksia!

"No sitä suuremmalla syyllä joku 20cm olisi ihan liikaa... Koska kukaan tosiaan tuskin huijaisi kokoaan alaspäin. ;)"

Nyt en oikein ymmärrä. Jos joku ilmoittaa mitaksi 20 cm, todellinen mitta lienee 18 - 19 cm, huomioiden pikku pyöristys / liioittelu ylöspäin, eikä suinkaan alaspäin :)

Anonyymi kirjoitti...

Minusta voitaisiin ainaisen miesten mittailun rinnalle ottaa myös naisen vaginamittailua. Tiukkuus, puristelu/lypsykyky ja yleinen puristusvoima ja alue voisivat olla mitattavia suureita. Miltä kuullostaa ? :)

Et ilmeisesti lukenut kommenttejani aiemmin, koska juuri tätähän pohdin, että voidaanko alkaa vaginoita tai tissejä samalla tavalla mittailemaan, ja tulevatko naiset suhtautumaan asiaan yhtä neutraalisti kuin ainaiseen penis-mittailukeskusteluihin..

Eli idean copyright (c) Vortac 2008 ;))


No ei, en sinänsä välitä, mutta herättää vähän 'höh'-fiilistä kun vaivalla ensin mainitsen tuon saman asian ja sitten vain teikäläisen kommentti asiasta noteerataan, vieläpä kuin se olisi ensimmäinen ja ainutlaatuinen idea lajissaan.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...


Nyt en oikein ymmärrä. Jos joku ilmoittaa mitaksi 20 cm, todellinen mitta lienee 18 - 19 cm, huomioiden pikku pyöristys / liioittelu ylöspäin, eikä suinkaan alaspäin :)


Se on sitä naisten logiikkaa. Bizarro-logic..

- Vortac

Arawn kirjoitti...

Vortacille tiedoksi, että naisten tissejä mitataan jo. Sen tiedon avulla kun me ostamme rintaliivejä...

Pieni pili: "Niin, puhut miehen kehittymisestä seksuaalisesti naisten toivekumppaniksi. Entäpä naisten kehittyminen? Jos homma tyssää siihen, että nainen "liian pienen" peniksen nähtyään sanoo että: "en ala mitään!", niin kovin on kapea naisten kyky eläytyä, mukautua, joustaa ja tarjota nautintoa miehelle, monin eri tavoin, olipa peniksen koko ihan mikä vaan. Ei saa antaa pikku seikkojen kangistaa itseään, eihän? :)"

Mää kyllä vähän arvelin, että tähän vielä tullaan... Kysehän oli siitä, miten naiset suhtautuvat eri kokoisiin peniksiin jne. Tällöin minusta oli ihan perusteltua puhua nimenomaan naisen nautinnosta. Koska mikäli mies osaa saada naisen nauttimaan seksistä, sillä ei ole oikeastaan merkitystä, minkä kokoinen pippeli miehellä on.

No, seksissä on tietysti kaksi osapuolta (paitsi soolo/moniseksissä, mutta ei nyt mennä niihin) ja ideaalitilanne on se, että molemmat nauttivat. Kumpikin ottaa selvää siitä, mistä toinen tykkää ja tekee niin. On aika selvää, että naisetkin voivat ihan hyvin olla kädettömiä seksin saralla, he ovat sitä vain eri tavalla kuin miehet, esimerkiksi lahnailemalla tai tosiaan torppaamalla koko jutun alkuunsa.

"Myös nainen voi (ja pitääkin) kehittää niitä seksuaalisia taitoja muullakin kuin jyystöosastolla. Valitettavasti monet naiset, yleisestä luulosta poiketen, ovat varsin mielikuvituksettomia seksin saralla."

Totta kai. Ja ne naiset, jotka kehittävät noita taitoja, ovatkin erittäin haluttuja seksikumppaneita. Tosin naisella on tässä se "vaikeus", että hän ei voi treenata hyvin laajan miesjoukon kanssa leimautumatta jakorasiaksi.

"Mitä mieltä muuten olet tuota ehdottamastani vaginamittailusta? Tuohan olisi esim. tasa-arvon kannalta tärkeää. Olivatko esim. ehdottamani mitattavat suureet mielestäsi hyviä, vai olisiko muita hyviä, kenties parempia, suureita? Ehdotuksia!"

Vaginamittailu kuulostaa vähän... hassulta. Siis lähinnä sen takia, että vaginahan on TODELLA venyvä laitos. Sieltä tulee ulos kokonainen vauvakin sentään.

Ei sinänsä, minulla ei ole mitään vaginamittailua vastaan. En vaan tiedä, onko siitä mitään iloa, mutta jos joku kokee, että on, minun puolestani.

"Nyt en oikein ymmärrä. Jos joku ilmoittaa mitaksi 20 cm, todellinen mitta lienee 18 - 19 cm, huomioiden pikku pyöristys / liioittelu ylöspäin, eikä suinkaan alaspäin :)"

Ei vaan että jos joku ilmoittaa mitaksi 17cm ja hän valehtelisikin vaikka sentin ylöspäin, eikö sitä suuremmalla syyllä voisi sanoa, että 20cm on liikaa, jos tuo 17cm (tai oikeasti 16cm) on jo hyvin lähellä sitä "liikaa"?