Viina pitää Suomen Länsi-Euroopan maiden väkivalta- ja henkirikostilastojen kärjessä. Alkoholin kulutuksen kasvu on johtanut väkivaltatilastojen surullisiin lukuihin: joka päivä Suomessa 50 naista joutuu pahoinpidellyksi kotonaan, eivätkä läheskään kaikki tapaukset tule julki.Hieno homma, ettei sukupuolittuneelle uutisoinnille anneta tilaa.
Väitös: Nuoret ovat yksinäisimpiä:
Nuoret ovat kaikista ikäryhmistä yksinäisimpiä. Lauantaina Jyväskylän yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan nuorten yksinäisyys voi johtaa syömishäiriöihin tai jopa itsemurhaan. Jukka Kangasniemi tutki väitöksessään Yleisradion tekstitelevision Nuorten palstan kirjoituksia yksinäisyydestä.Eivät muuten ole. Väitöskirjojen taso on todellakin laskussa.
11 kommenttia:
Mistähän tuo ikäryhmä-aivopieru on peräisin? Lienee selvää, että vanhukset ovat keskimäärin paljon nuoria yksinäisimpiä.
Ihmisen tulisi opetella sietämään yksinäisyyttä jo nuoruudessaan, sillä sitä taitoa tarvitaan vanhuudessa.
"Väitöskirjojen taso on todellakin laskussa."
Henryn väikkäriä odotellessa...
"Henryn väikkäriä odotellessa..."
Olisi pitänyt itsekin tehdä väikkäri jostakin teksti-tv:n chatista, niin olisi jo nyt hassu hattu päässä.
http://naurunappula.com/343592/
"Alle 7-vuotiaiden lasten pahoinpitelyistä tulee Suomessa noin 200 ilmoitusta vuodessa. Viljasen mielestä luku on epärealistisen pieni.
- Vaikka asenteet ovat muuttuneet, lasten väkivaltaan liittyviä ongelmia jää piiloon."
Todellakin jää piiloon, niin poliisilta, medialta, sosiaalitoimelta kuin laput silmillä olevilta tutkijoiltakin. Asenteiden pitää muuttua näköjään enemmän ennenkuin nainen ja äiti väkivallantekijänä uskalletaan sanoa ääneen. Eikä pelkästään lasten pahoinpitelyjen yhteydessä.
olikos tämä linkki jo täällä: http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/taustat/id101120.html?
Kukas muukaan tuon YLE:n artikkelin kirjoitti kuin naistutkimusta opiskeleva Tiina-Emilia Kaunisto.
"olikos tämä linkki jo täällä: http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/taustat/id101120.html?"
Kyllä oli.
http://ihmissuhteet.blogspot.com/2008/09/tasa-arvo.html#links
Jutusta on lähetetty kitkerää palautetta Kaunistolle ja saatu vastauskin.
henry: "Kyllä oli."
jaaha, kiitos tiedosta. artikkeli osui silmääni vasta nyt vistan uutisgadgetista, mutta on näemmä jo vanhaa kamaa.
täälläkin näyttäisi asiallinen keskustelu lisääntyneen ja sananjulistus vähentyneen. hienoa!
Henry: "Jutusta on lähetetty kitkerää palautetta Kaunistolle ja saatu vastauskin."
Oletko Kauniston vastausta käsitellyt täällä, vai oliko vastaus sen luonteinen että sitä ei voi esim. täällä referoida?
Jos voit referoida, niin olisi mielenkiintoista nähdä palautteesi ja saamasi vastauksen keskeismmät kohdat, jos vain mahdollista.
Ei jumavitunlauta. Noin kapea lähde ja 716 viestiä mistä tehdä väitöskirja.
Mä meen ihan sanattomaksi.
abe
Lähetä kommentti