torstaina, marraskuuta 06, 2008

Ero

Wallinin valtiosihteeri eroaa seksuaalisen häirinnän takia

Stefan Wallin haluaa ahdistelulle nollatoleranssin (28.1.2008)

Espoolaisveljekset joutuivat erikoisen huoltajuusriidan aiheeksi
"En ole koskaan törmännyt vastaavaan. En edes keksi, löytyykö tälle tapaukselle lapsioikeudellisten oikeudenkäyntien historiasta vertailukohtaa Suomessa. Nuoremman pojankin kohdalla on käyty jo yli kolmekymmentä oikeuskäsittelyä."

Kankaan mielestä juridinen todellisuus ja lasten tilanne ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. "Lapset haluavat pitää yhteyttä molempiin vanhempiin, mutta asua isänsä luona. Juridisesti isä on kuitenkin vailla mitään oikeuksia poikiinsa nähden lasten huoltajana. Ja ainoastaan isä on velvoitettu maksamaan lapsille elatusapua", hän ihmettelee.
Syrjinnän sävyttämä huoltajuuskiista
Niin sanottu belgialaisisän tapaus alkoi jo vuonna 2002, kun poikien äiti pakeni lasten kanssa Espoon turvakotiin ja syytti silloista miestään väkivallasta. Hovioikeus on myöhemmin todennut väitteet isän väkivaltaisuudesta perättömiksi.

Kiistan alussa pojat otettiin neljästi huostaan ja sijoitettiin äitinsä luokse. Hallinto-oikeus on kumonnut jokaisen niistä.

Syrjintälautakunta kielsi vuonna 2005 Espoon sosiaalitoimea syrjimästä isää. Syrjintälautakunnan mukaan sosiaalitoimi on esimerkiksi käyttänyt isän etnisestä taustasta johtuvia kasvatustapoja häntä vastaan perustellessaan näkemyksiään miehen harjoittamasta väkivallasta ja manipuloinnista.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Poikien puhelimeen huudetaan seksikysymyksiä

Anonyymi kirjoitti...

Japanilaisnainen soitti poliisille 7177 kertaa

Anonyymi kirjoitti...

Oliko se Elisabeth Rehn, joka jossain sanoi puolustusministerinä ollessaan nipistellään nättejä kadettipoikia perseestä? Vai miten se meni. Ehkä tällainen on RKP:ssä käytäntönä.

Tuo huoltajuusjuttu on uskomaton. Siinä kerta toisensa jälkeen (nais)viranomaiset ovat suosineet äitiä isän kustannuksella.

Anonyymi kirjoitti...

nipistellään=nipistelleensä

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on historiallinen ruotsalaisuuden päivä

Anonyymi kirjoitti...

BMW:n perijätärtä kiristettiin arkaluonteisella filmillä


Jorma

Anonyymi kirjoitti...

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta vastustaa poikien ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen sallimista

Jorma

Anonyymi kirjoitti...

Tänään Poliisi-TV:ssä YLE2:lla klo 22:05:

Tekaistu rikosilmoitus joukkoraiskauksesta aiheutti ulkomaalaisviharyöpyn - ovatko perättömät rikosilmoitukset yleisiä? Lääkkeitä häviää sairaaloista - toimiiko valvonta?

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Sopii kysyy on naisten kourija Stefan Johansson entisen pomonsa radikaalifeministi Stefan Wallinin paha kaksoisveli? No, kaima ainakin :)

Anonyymi kirjoitti...

Paljonkohan rahaa toi Wallin mahto saada tosta käminnästä? Eihän Stefan Wallin ollut edes vihainen?

Ihmetouhua eikö muka tasa-arvoministeriö parempaan pysty? Jeesus kun Suomen kansaa taas viedään.

Minä en usto pätkääkään tuohon virastoon.

Anonyymi kirjoitti...

Wallin ei ole vielä näköjään lukenut tätä analyysiä, kun jaksaa vielä tämän uudenkin tapahtuman yhteydessä jauhaa nollatoleranssista, yhdestä rasismin ilmenemismuodosta.

Cane kirjoitti...

Ehkä tämä ei ole niin merkittävä tapaus juuri siksi että kyseessä on "tasa-arvoasioista vastaavan" ministeriön korkea virkamies. Olisi ollut aika hypokriittistä olla eroamatta.

Vaikka tämä tietenkin todistaa sen kuinka kohtuuttomia näissä asioissa välillä ollaan, olisi mielenkiintoista nähdä, mitä olisi tapahtunut jos kyseessä olisi ollut jonkun muun ministeriön virkamies joka olisi puristellut jonkun muun maan kuin ruotsin lähettiläitä.

Pitää vielä sanoa, että kyseessä on ollut siis verrattain korkealuokkaiset pippalot, jossa ehkä virkamiehen olisi pitänyt osata käyttäytyä huomattavasti paremmin, eikä juoda itseään niin humalaan että tekee typeryyksiä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ihmetyttää mihin tarvitaan sosiaaliviranomaisia jotka pompottelevat kahta lasta vuosikausia.

Olisiko parempi jos koko järjestelmä purettaisiin ja tällaiset asiat käsiteltäisiin puhtaasti oikeudessa.