lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Tasa-arvo toisi onnen

HS mielipide; Tasa-arvo toisi onnea naisille – ja miehille
Kun puhutaan tasa-arvosta yhteiskunnassa, lähtökohtana on usein naisten huonompi asema. Se pitääkin useimmiten paikkansa, mitä tulee esimerkiksi työelämään, kotitöihin ja seksiin.

Tuon esille tasa-arvoajattelua asioista, joissa miehet ovat heikompi osapuoli. Tätä ei sitten pidä lukea kuin piru Raamattua vaan todeta, että on erilaisia tasa-arvojen totuuksia ja avartaa näkökantojaan.

Miesten elinajanodote on lyhyempi kuin naisten. Eläkeikä on tasapuolisesti kaikille sama, mutta miehet ehtivät nauttia eläkkeellä olosta naisia lyhyemmän aikaa.

Miesten henki- ja tapaturmavakuutus on huonompi ja kalliimpi kuin naisten. Tätä EU on tasa-arvoistamassa.

Suomessa on yleinen asevelvollisuus. Joskus intin odotus ja sen läpikäynti voi viedä kaksi vuotta jatko-opinnoista. Armeija-ajalta ei kerry eläkettä, vaikka se on lakisääteinen ja pakollinen.

Kun Suomessa tai maailmalla tapahtuu onnettomuuksia, usein korostetaan, että uhreina oli myös "naisia, lapsia ja vanhuksia". Miten on miesten laita? Eikö kukaan välitä heistä?

Yksi asia on ero. Pääsääntöisesti äiti saa lapset ja isä joutuu pellolle. Äidin pitää olla tosi huono äiti ja isän tosi superisä, jotta tuomio olisi normaalista poikkeava. Kyllä isilläkin on tunteita lapsiaan kohtaan ja usein halua hoitaa heitä eron jälkeenkin.

Lastenhoito ja kasvatus ovat naisten alaa. Tämä näkyy myös päiväkotien ja koulujen kasvatuksessa ja ohjelmassa. Tämä asia lienee tiedostettu ja tilanne on kohentumassa.

Samaa sukupuolta olevien seurustelu ja rakkaus hyväksytään yleensä helpommin naisten kuin miesten välillä. Naiset voivat kulkea kaupungilla käsi kädessä ja tanssia keskenään, mutta miehiltä se on ehdottomasti kiellettyä. Hyi!

Uimahallissa miesten pesutilassa naissiivooja tekee työtään alastomien miesten keskuudessa. Lupaa miehiltä ei ole kysytty. Mikä meteli nousisi, jos miessiivooja olisi alastomien naisten puolella?

Kesäisin toimistoympäristössä naisten on paljon leppoisampi olla vilpoisissa kesävaatteissa. Miesten pitää olla puku päällä ja skraga kurkussa. Huh hellettä!

Kun olen kohtelias liikenteessä ja annan muille tietä, vaikka olisin etuajo-oikeutettu, miehiltä käsi nousee kiitokseksi paljon herkemmin kuin naisilta. Ilmeisesti naiset odottavat kohteliaisuutta; miksipä siitä pitäisi kiittää.

Yksi asia myös seksistä. Jos välillä ei haluta tai ei jaksa, nainen voi näytellä tai vain olla, mutta mieheltä se ei käy. Se on joko tai, ei siltä väliltä.

Kun on kyseessä hää-, kihlajais- ynnä muut päivät, oletus on, että mies muistaa vaimoaan. Miten olisi toisin päin?

Entä kodin sisustus? Se on naisten valtakuntaa. He päättävät, mitä "yhdessä" tehdään, ja miehet saavat toteuttaa suunnitelmat.

Naiset odottavat mieheltä useimmiten, että mies on kuitenkin perheen pää. Kuka nainen arvostaa tossun alla olevaa miestä tai välittää sellaisesta? Lisääkö tämä miesten paineita?

Päivi Lipponen ja Pirjo Wesaniemi ovat tuoneet asian esille kirjassaan Nainen ja ero. Siinä monet naiset sanoivat yhdeksi avioeron syyksi puolison liiallisen kiltteyden ja sopeutuvuuden. Puolisossa ei ole ollut heille tarpeeksi miestä.

Mikä on siis oikea miehen rooli avo-/avioliitossa? Kovis, pehmo vai niiden yhdistelmä?

Naisilla on paljon omia juttujaan: naistutkimus, naistenpäivä, naisten kuntosalit, risteilyt ja hemmottelupaikat. Miltä kuulostaisi miestenpäivä, jolloin naiset huomioisivat miehet?

Yhteenvetona: tärkeintä on kuitenkin elää omaa elämäänsä ja yhteistä sellaista kumppaninsa kanssa ja olla onnellinen. Suomessa asiat ovat aika hyvässä mallissa moneen muuhun maahan nähden.

Ehkä pääsisimme vastakkainasettelusta eteenpäin, jos suhtautuisimme toisiimme ihmisinä ja yksilöinä eikä vain naisina tai miehinä.

VESA WECKMAN Espoo

1 kommentti:

Ville kirjoitti...

"Päivi Lipponen ja Pirjo Wesaniemi ovat tuoneet asian esille kirjassaan Nainen ja ero. Siinä monet naiset sanoivat yhdeksi avioeron syyksi puolison liiallisen kiltteyden ja sopeutuvuuden. Puolisossa ei ole ollut heille tarpeeksi miestä.

Mikä on siis oikea miehen rooli avo-/avioliitossa? Kovis, pehmo vai niiden yhdistelmä?"

Tunne mies -ohjelmassa oli hyvä huomio tähän liittyvästä asenteesta: Kun vaimo ottaa eron ja jättää miehen ja lapset toisen miehen takia, miehellä kävi huono tuuri (oma huomio: ja se on miehen syy, kuten tuossa mielipidekirjoituksessa). Kun mies ottaa eron ja jättää naisen ja lapset, hän on tyypillinen mies (oma huomio: ja nainen on uhri).

Mies siis syyllinen ja nainen uhri, kuten ohjelmassa todettiin.