perjantaina, marraskuuta 27, 2009

Väkivalta näkyväksi

Näin tehdään naistentappajia ja -hakkaajia

Naisen väkivalta näkyväksi
SEKSUAALINEN VÄKIVALTA

* Miehen nöyryyttäminen asettamalla seksuaalinen kanssakäyminen kaupankäynnin, kurinpidon, kiristyksen ja vallankäytön välineeksi.
* Pakottaminen seksuaaliseen toimintaan, vaikka mies ei sitä halua.
* Miehisyyden kyseenalaistamista.

Sofi Oksasen selitys kohulle: ”Kansallinen itsetunto”

Moni naisrokkari saa minimaalista äityispäivärahaa

Marja Hintikka mainosti Oksasta ihanaksi!!
Siis haloo--kysyn vaan,mitä hän sanoisi vaikkapa mieskirjailijalle,
joka jonkun muun maan televisioissa mollaisi suomalaisia naisia ja ottaisi esille kaikki huonot asiat Suomesta,kun ei nyt satu tulemaan mitään hyviä puolia mieleen. Hänethän olisi jo varmaan lynkattu.

Aamulehden pääkirjoitus: Naisenkin nyrkki on luuta
Osmo Rauhala otti rohkeasti kantaa suomalaiseen väkivaltakeskusteluun ja osoitti viimeistään tällä ansainneensa taiteen Suomi-palkinnon

Perheväkivallan naisuhreja on muistettu lukuisilla kampanjoilla, mutta naisten oma väkivaltaisuus on mahtunut keskusteluun huonosti, jos ollenkaan. Väkivallasta on tehty julkisesti usein puhdas sukupuolikysymys. Naisen uhriudella on perusteltu paikoitellen asenteellista ja härskiäkin kielenkäyttöä.

Jos katsotaan väkivaltaa fyysisenä asetelmana mies vastaan nainen, on varmaan selvää, että nainen on useammin uhri. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Nainenkin lyö, ja kun naisen maltti katoaa, uhrina ei ole mies vaan yleensä lapsi. Nainen ei pelkästään käännä ahdistustaan sisäänpäin, kuten Sofi Oksanen siististi väittää.

Nykyinen, poliittisesti yksisilmäinen keskustelu on rakentanut ilmapiiriä, jossa hyväksytään puoliavoin miesviha ja rivien välissä jopa miehiin kohdistuva väkivalta.

15 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Sofi Oksasen selitys kohulle: ”Kansallinen itsetunto”"

Minulla on parempi selitys: Sofi puhui paskaa ja jäi siitä kiinni!

Jorma kirjoitti...

"Hänethän olisi jo varmaan lynkattu."

Ihan varmasti Suomalainen nainen on suomalaisen yhteiskunnan pyhä lehmä.

Jorma kirjoitti...

"Nykyinen, poliittisesti yksisilmäinen keskustelu on rakentanut ilmapiiriä, jossa hyväksytään puoliavoin miesviha ja rivien välissä jopa miehiin kohdistuva väkivalta."

Totta joka sana.

Homo kirjoitti...

Uutinen:

90-vuotiaat miehet samanikäisiä naisia terveempiä

Kommentti:

Onko niin että näihin 90-vuotiaiden miesten ja naisten terveyserot selittyvät osaksi sillä että nainen raataa Suomessa yhä jaksamisensa äärirajoilla. Myös se tosiseikka että miehen €uro on yhä Suomen "tasa-arvo yhteiskunnassa" naisen 0,80 cnt? Miksi suurempi osa naisia kituuttavat miehiä pitempään elämässä jos terveys on niin paljon huonompi? Mielenkiintoista!

Jorma kirjoitti...

"Naiset, te teette noi seuraukset ihan itse ja se on teidän syynne. Ei sitä pysty kukaan kieltämään, sitä ei pysty kukaan piilottamaan, sen pystyy vain syyllistämään miesten niskoille jonka olettekin halukkaat tekemään. Te lastentarhoissa ja opettajina annatte roolimallin pikkupojille, joista tulee miehiä.
Kiitos siitä, että vastuu tekemästänne työstä on kuitenkin lopuksi niiden, jotka ovat painaneet niska limassa duunia mahdollistaakseen edellä kuvatun kehityskaaren mukaisen syyttömyyden helvetillisen ilmapiirin, ja kantavat vastuun asiasta"

Tässä on vinha perä. Kaikki hyvä, Pisa-tuloksia myöden, on aina naisten ansiota, kaikki paha, kouluampumisia myöden, onkin sitten yllättäen vain miesten syytä.

Homo kirjoitti...

Naisten maksakirroosi nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa ankaran ryyppäämisen takia (ja tietenkin narttujen väkivaltaisuuskin lisääntynyt):

Asiantuntija huolissaan: Viina vie naisia

- 35 vuotta olen ollut lääkärinä. Kun aloitin, kirroositapauksia oli vuodessa muutamia kymmeniä. Nykyisin niitä on 1500, Reinikainen päivittelee.

Hänen mukaansa tuoreet tutkimukset osoittavat naisten maksakirroositapausten kasvaneen peräti 270 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Maksakirroosia esiintyy paljon jo alle 40-vuotiailla

Homo kirjoitti...

I'm backing straight civil partnerships

Research into song lyrics about sexual violence reveals that they both support and empower women

Homo kirjoitti...

ILMIÖITÄ: Ranskassa läimäyksin kasvatetaan kunnon kansalaisia

Sotainvalidien arvet eivät katoa

Äitiysmasennus uhkaa täydellisyyteen pyrkiviä

Miehestä naiseksi muuttuminen vaikeutuu Thaimaassa

Sukupuolenvaihdos ei onnistu enää pikaleikkauksella pilkkahintaan ja paikallispuudutuksessa. Joulukuun alusta miehestä ei saa enää naista alle kahdessa tunnissa. Sen kieltää laki.

Thai school offers transsexual toilet

The headteacher, Sitisak Sumontha, estimates that in any year between 10% and 20% of his boys consider themselves to be transgender - boys who would rather be girls.

Homo kirjoitti...

Why Are Their So Many Ladyboys In Thailand?

-I still don't get it either. Although with the increase in Middle Eastern tourists to the country there does seem to be increasing demand.

-Another possible reason is that they avoid the military draft.

-I was told by a rotor pilot buddy they give great BJs and are cheaper then the chicks at Nana. I have not gone so far as to try and have no plans. I have a good relationship with real babes, but I will say the ones ( Ladyboys) now days are very attractive. They have figures and the cosmetic surgery makes them look really nice, buy still not that good.

-the demand is high and they make better money

-Some Thai doctors told me that many Thai boys have way too many female hormones and that the problem is biological.

-What a good idea - added to my post above you get countries that might be said to have poor control on the use of chemicals that seep into the water supply and act as like estrogen.

-I say no. Unless you want to start Ladyboy forum. The vast majority of fans of Thai ladyboys are heterosexually identified men.

-Maybe it has something to do with so many boys here in Thailand being brought up without their fathers around -- lack of strong male role models, hence effeminate behaviour -- that's a possibility, don't you think?
...

Homo kirjoitti...

In my view the country side is traditionally more feminine. (Buddhist) religion and state (politics) are a later devellopment and are traditionally more male. Animism is more female.

If you google on "dowry, India", you can see what male dominance is. Thailand is different. If you read the following article on the dowry and the vision of a Thai antropologist on the issue it may clear up things:

“So why is the Thai dowry paid to the woman whereas the rest of world does it, or did it, differently?” I asked him, sitting atop a stool in a room stacked full of books and newspapers. Speaking English impeccably well he replied, “Land in Thailand is usually taken care of by the woman, or inherited by the woman. It is usual for the man to move in with her family after marriage, whereas in Western and Chinese cultures the woman will move in with the man and he will take care of her and the land. She will pay to be part of his wealth and his family status. Thailand is the opposite.


...
-It would be interesting to know what percentage of certain types of crimes in Bangkok, Pattaya, and Phuket are committed by the Third Sex. I know that female sex workers are petrified to go into certain hotels because they say that so many Johns have been killed by ladyboys. They are positive that souls haunt the hallways.
...
-A little antidote from my personal experience. The stereotype in mainstream gay life of a drag queen performer is of someone who can never get any, because gay men usually have no interest sexually in a woman/man. On the contrary, there are Mexican bars in the US who have transexual performers. Hetero identified Mexicans flock there in droves, they desire these freaky divas, because they are straight men. Got it now? Most everyone enjoys a cross dressing performer once in a while, but why would a homosexual man be attracted to anyone posing as a woman?

Heiskala kirjoitti...

Sofi, heikko itsetunto ja natsi


:ahei!

Heiskala kirjoitti...

Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan miehillä, jotka eivät avoimesti osoita vihantunteitaan, on tuplasti suurentunut riski saada sydänkohtaus.

Anonyymi kirjoitti...

Joulukuun alusta miehestä ei saa enää naista alle kahdessa tunnissa. Sen kieltää laki.

Niin kieltää. Fysiikan laki, ja muutama muu kosminen laki.

Ei miehestä saa naista muuten kuin siirtämällä hänen sielunsa (tavalla tai toisella) naispuoliseen kehoon. Yleinen ja suosittu metodi on kuolemanjälkeinen reinkarnaatio.

Sama kuin vaihtamalla varpaasi tassuiksi ei tehdä ihmisestä tiikeriä. Jos nyt sukuelimiä silvotaan, ei se tee miehestä naista.

- Vortac

Heiskala kirjoitti...

Kolmasosa erolapsista kadottaa isänsä

IS: "Vanhempien ero on yksi yleisimmistä lapsen kokemista suurista stressitekijöistä. Yli kolmannes lapsista ei tapaa enää isiään vanhempien eron jälkeen, selviää tuoreesta Iso-Britannian erotilastotutkimuksesta.

Erotilanteissa lapsi joutuu usein vanhempien välisen riitelyn kiistakapulaksi, jolloin lapsi monesti kokee tulleensa hyväksikäytetyksi ja olonsa eristyneeksi ja yksinäiseksi. Monet erolapset ajautuvat tutkimuksen mukaan päihteiden ongelmakäyttöön sekä vaikeuksiin koulutiellä. Tämän lisäksi Daily Mailin uutisessa todetaan yhden kymmenestä lapsesta traumatisoituvan erosta niin paljon, että he pohtivat jopa itsemurhaa."

Syltty kirjoitti...

"Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan miehillä, jotka eivät avoimesti osoita vihantunteitaan, on tuplasti suurentunut riski saada sydänkohtaus."

Minun ei siis ainakaan tarvitse pelätä sydäntauteja ;)