keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

Naiset rikkaampia

Sosiologi: Naisista tulee lähitulevaisuudessa miehiä rikkaampia ja Naiset kohta miehiä rikkaampia

Matti Simula: Miehen tie
Hazardin tapaus palautui mieleeni kansainvälisenä naistenpäivänä, kolmisen viikkoa sitten.

Naiset ovat huomionosoituksensa ansainneet. Tuntuu kuitenkin siltä, että Suomeen on syntynyt eri sukupuolten käyttäytymistä ohjaava kaksoisstandardi. Naisille sallitaan sellaista, mitä miehille ei suvaita.

Hazardin kolumni käy esimerkkinä kaksoisstandardista. Hänen tekstinsä oli vahvasti sukupuolittunut. Sen ”mulleista” ja ”kuohituista mahtisonneista” huokui miestenviha, miestenhalveksunta.

Naisjärjestöt nostaisivat metelin, jos esimerkiksi machon perikuva, Halmeen puoluetoveri, laulaja Frederik herjaisi jotakuta naista samantyyppisin määrein. Naisjärjestöjen tuohtumus olisi tuolloin jopa oikeutettua. Sellaiseen ei Reetu anna kuitenkaan aihetta. Hän on herrasmies.

- Miksi suomalaismiehet eivät osaa flirttailla, ihmetteli kosovolaissyntyinen Fatbardhe Hetemaj taannoin radion Taustapeili-ohjelmassa.

Vuoden pakolaisnaiseksi viime vuonna valitulta terävältä keskustelijalta oli jäänyt jotakin oivaltamatta. Eivät suomalaismiehet uskalla flirttailla. Eivät tässä nykyisessä henkisessä ilmapiirissä.

Yksikin miehen tekemä, väärin tulkittu ele voi johtaa kamaliin seurauksiin. Eikä tämä ole liioittelua.

Helsingin Sanomat leimasi viime vuonna seitsemän mieskansanedustajaa seksuaalisiksi häiritsijöiksi. Ilman että lehti olisi esittänyt ensimmäistäkään näyttöä väitteidensä tueksi. Olen itse nähnyt, minkälaista tuskaa tuo kelvoton juttu kahdessa leimatuksi tulleessa edustajassa aiheutti.

He osaavat vastata, miksi flirttailu ei maistu.

Sukupuolihierarkiat yhä vallalla työpaikoilla

The Boys Have Fallen Behind

Gender games at play in classroom

Maltillinen vai aggressiivinen miesliike?

Sarjakuva

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äitien varallisuus koituu usein poikien eduksi. Äidin ja pojan suhde ja siihen usein liittyvä vastavuoroisuus, jossa juuri poika saa taloudellisia etuja ja äiti mielihyvää poikansa tukemisesta, tasoittaa hieman miesten ja naisten suhteissa noin yleensä vallitsevaa epäsuhtaa.

Jorma kirjoitti...

"Tasa-arvon edistämiseen keskittyvissä ryhmäkeskusteluissa vähiten sukupuolta ja kokemusta käsittelivät johtavassa asemassa olevat miehet, tyypillisimmin puolestaan työntekijäasemassa olevat naiset."

Tietenkin. Nykyisin "tasa-arvo" hyödyttää vain naisia. Miesten kokemaan syrjintään ei puututa lainkaan, eikä mies voi hyväksytysti vaatia tasa-arvoa itselleen.

Muutenkin tutkailu (tutkimuksesta puhuminen olisi liian tieteellistä) on näköjään taas kerran pelkkää kokemusten raportointia. Miksi näitä kokemuksia ei koskaan kyseenalaisteta, jos kokija on nainen?

MikkoAP kirjoitti...

Äiti käytti tyttären koulutukseen tarkoitetut rahat plastiikkakirurgiaan: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1262397/Mother-took-daughter-Roedean-shed-spent-fees-plastic-surgery.html

Iines kirjoitti...

Sietää miettiä, miksi naisten tuleva rikkaus on uutinen, kun miesten nykyinen rikkaus taas ei ole.

Vähän sama kuin että koira puri miestä ei ole uutinen, mutta mies puri koiraa on uutinen.

Jorma kirjoitti...

"Sietää miettiä, miksi naisten tuleva rikkaus on uutinen, kun miesten nykyinen rikkaus taas ei ole."

Mikä ihmeen miesten rikkaus? Eivät miehet rikkaita ole, suomalaiset miehet etenkään.

Se, että tämä juttu on uutinen, johtuu siitä, että Suomessa on ihan liikaa feministien höpinöihin uskovia idiootteja toimittajina. Naisethan ovat jo nyt, kaksois- tai kolmoispalkkauksensa kautta, rikkaampia kuin miehet.

Jape kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jape kirjoitti...

"Vähän sama kuin että koira puri miestä ei ole uutinen, mutta mies puri koiraa on uutinen."

Sietää miettiä, miksi nainen puri miestä (varsin yleinen ilmiö) ei ole uutinen, tai jos se joskus jostain kumman syystä nousisi uutiseksi, sen sävy olisi hauska ja kevyt.
Sen sijaan, jos mies purisi naista, olisi se heti iltapäivälehtien kannessa ja apuun huudettaisiin ylipäällikköä ja muita feministejä sekä esitettäisiin laajaa paheksuntaa ja syyllistämistä kaikkia miehiä kohtaan. Lisäksi ko. aiheen johdosta polkaistaisiin käyntiin uusi naistutkimuksen projekti, jossa taas hassusti, "tutkimusalan" nimestä poiketen, tutkittaisiin miestä ja miehen vikoja.
Rahaa löytyisi tuollaiseen "tärkeään" projektiin ilman muuta.

Homo kirjoitti...

Ei mitään uutta auringon alla:

Nainen päättää hotellin, mies maksaa laskun

Homo kirjoitti...

Edellisestä viestistä myös mielenkiintoinen poiminta:

...
Ruotsalaismiehet kohteliampia

Jopa yli 85 prosenttia ruotsalaismiehistä tarjoaa ravintolaillallisen kumppanilleen. Italialaisista miehistä lähes neljännes maksaa illallislaskun.
...

Homo kirjoitti...

Auta armias:

Lääkemurhista syytetty toivorikas: "Jos selviän, lähden kehitysaputyöhön"

Homo kirjoitti...

Kaarina Hazardin Halme-kolumnista langettava päätös

Homo kirjoitti...

Poliisi ei tutki Mannerheim-pilkkaa

...
Teatterikollektiivi Rujon Mannerheim - eli lapsistasi ei mitään -näytelmässä Suomen entinen presidentti ja Suomen sotien ylipäällikkö leimataan muua muassa homoseksuaaliksi, raiskaajaksi ja zoofiiliksi eli eläimiin sekaantujaksi. Tutkintapyynnön teki yksityishenkilö iltapäivälehdestä lukemansa tekstin perusteella.
...

Anonyymi kirjoitti...

Miksi näitä kokemuksia ei koskaan kyseenalaisteta, jos kokija on nainen?..

Koska nainen on PYHÄ ja JALO olento, joka ei KOSKAAN valehtele.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Nainen päättää hotellin, mies maksaa laskun..

Niin. Kuten Henry Laasanen ja Warren Farrell ovat kertoneet osuvasti esimerkin avulla; Mies on kuin kuski, jolla on avaimet voimakkaaseen koneeseen. Mutta nainen päättää, minne ajetaan..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Jopa yli 85 prosenttia ruotsalaismiehistä tarjoaa ravintolaillallisen kumppanilleen. Italialaisista miehistä lähes neljännes maksaa illallislaskun..

Maailmassa, jossa naiset ovat sen arvoisia, jopa minä olisin valmis tekemään jotain tuollaista.

Esimerkiksi tasa-arvoisessa maailmassa voisi nähdä miesten maksavan naisten laskun välillä, ja vastavuoroisesti voisi nähdä naisen maksavan miesten laskun välillä, ja tämä olisi aivan normaalia ja hyväksyttyä toimintaa molemmin puolin.

Nykymaailmassa maapallolla tämä ei ole todellisuutta, ei lähelläkään.

- Vortac