tiistaina, huhtikuuta 13, 2010

Rumien strippaus

Se on strippaamista, urpot
"Feminististä" burleskissa on se, että stripparit eivät välttämättä ole laihoja, "taidetta" taas se, että esiintyjät ovat pukeutuneet muodikkaisiin vintage-korsetteihin tai naamiaisasuihin.

Näillä perusteilla ihan yhtä pätevää feminististä taidetta ovat Seiskan järjestämät XL-missikisat, joissa pulleat osallistujat keikistelevät lavalla oudoissa uimapuvuissa ja kiiltävissä puristesukkahousuissa.

Burleskin vapauttavuus taas perustuu johonkin hämärään ajatukseen, että kaikki naisethan oikeasti haluaisivat stripata, mutta tähän asti se on ollut kiellettyä rumilta ja lihavilta.

Toimittajat ovat kuitenkin hotkaisseet määritelmän kultatarjottimineen päivineen, sillä media tarvitsee juuri tällaista seksiä, jossa on yhdistetty tissit ja yhteiskunta.

Silloin voi laittaa lehteen paljaan takapuolen, horista vieressä jotain ahtaasta naiskuvasta ja unohtaa täysin sen, että siitä naiseuden liian kireästä korsetista ei kiemurrella ulos esittelemällä paljasta vartaloa ja kerjäämällä sille aplodeja.
Aikaisemmin kommenttiosastolla kirjoitettiin samansisältöisesti:
Eikös tuossa burleskissa ole pitkälti kyse siitä, että sen kautta joko suoraan tai välillisesti vähän valuvikaisetkin nartut saavat tyydytettyä sitä salaista haluaan, että sisimmässään jokainen narttu haluaa olla edes yhden päivän elämässään joku kurtisaani tms halun kohde. Kun se tehdään kuitenkin liioittelun ja leikittelyn nimissä, eikä aidosti miesten halua nostattavasti, voi valuvikainenkin elää siinä kuvitelmassa, että pistämällä lateksikureliivit ja korkkarit jalkaan, voi hänestäkin tulla seksin ylipapitar, vaikka tosiasiassa suurin osa katsojista olisi toisia valuvikaisia narttuja.

Tämä on samaa sukua sille, että elähtäneet naiset kutsuvat tosiaan upeiksi ja vahvoiksi naisiksi, jotka ovat vielä seksikkäitä.

HS: Tutkimusmateriaalia ei ollut valittu tarkoitushakuisesti
Pauli Sumanen

Hanna Lantto vastasi (HS Mielipide 10. 4.) kirjoitukseeni "Hyvinvointimme nojaa miehen uutteruuteen" (HS Sunnuntaidebatti 3. 4.).

Lantto väitti minun viitanneen tilastoon, jossa tarkasteltiin avioliitossa eläviä. Kirjoitin selvällä suomen kielellä "parisuhteessa elävät". Avioliitossa elävät ovat vain osajoukko parisuhteissa elävistä.

Lantto väitti, että yksin ja parisuhteessa elävät tekevät Suomessa eniten töitä. Vaikka hän ei esitä väitteidensä todistamiseksi näiden ryhmien työtunteja, väitän, että hän on väärässä.

Minun esittämäni viittaus perustuu siihen, että parisuhteessa elävä mies tekee yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä 64 tuntia viikossa, ja hänen kumppaninsa 55,5 tuntia viikossa.

Lantto väitti, että koko väestön tasolla miesten kokonaistyöaika on 57 tuntia ja naisten 58.

En väitä, että Lantto on tarkoitushakuinen, mutta hänen tilastoaineistostaan "koko väestön tasolta" puuttuvat asevelvolliset. Vai eivätkö asevelvolliset enää kuulu väestöön?

Asevelvolliset siivotaan muista tilastoista, mutta väestöön heidät kyllä Tilastokeskus sentään laskee mukaan. Lienee sotilassalaisuus, paljonko kaikki miehet tekisivät töitä, jos asevelvolliset otettaisiin mukaan siten, että heihin sovellettaisiin EU:n työaikadirektiivejä ja Puolustuslaitoksen henkilökuntaan sovellettavaa työehtosopimusta.

Jokainen päätelköön itse sillä perusteella, että minun laskelmieni mukaan "SA-intissä" mies tekee noin 3–4 prosenttia koko elämänsä aikana tekemistä ansiotyötunneista.

Lantto väitti minun valinneen tutkimusmateriaalini tarkoitushakuisesti. Se on yksi pahimpia syytöksiä tiedemaailmassa, sillä se tarkoittaa minun harrastaneen tietoista epärehellisyyttä.

Vaikka "koko" väestön tasolla keskiarvo muuttuisi, väitän, ettei tutkimukseni perusajatusta voida kumota sen perusteella, että vanhapoika Vantaalta siivoaa, tiskaa, pyykkää ja tekee ruokaa vähemmän aikaa kuin ikäneito Ikaalisista. Tarkastelin asiaa suomalaisissa perheissä, johon keskustelu väistämättä siirtyy, kun puhutaan kotitöistä ja niiden jakaantumisesta miehen ja naisen välillä.

Minua voidaan syyttää tarkoitushakuisuudesta vain siinä tapauksessa, että minun todistetaan tienneen olevan olemassa sellaista materiaalia, joka kumoaa väitteeni "yhteiskuntamme nojaa miehen työhön".

Lantolla on todistusvelvollisuus näin rankan syytöksen todistamiseksi oikeaksi.

ILMIÖITÄ: Virolainen tasa-arvo neuvostonaisen varjossa

Miesten tasa-arvo-ongelmien top 10

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauskana kevennyksenä video Paratiisista, jossa kaikki ei mennytkään nappiin:

http://www.youtube.com/watch?v=zKAW96N-Vms

Huomatkaa että naisen ilmeinen pettymys syntyy Adamin hinttimäisyydestä, ei siitä että Adam olisi hintti. Siis vaikka sattuisi olemaan ainoa mies pallolla, niin silti joutuu orjallisesti noudattamaan naisen odotuksia.

Homo kirjoitti...

Palomiesten ohella yksi miesten viimeisimpiä linnakkeita:

IT gender gap: Where are the female programmers?

Onkohan tässäkin syynä naisten syrjintä, lasikatto, patriarkaalinen sorto yms?

Homo kirjoitti...

Tarkoitin sanoa tietenkin viimeisiä linnakkeita, eikä viimeisimpiä linnakkeita. Pahoittelen erhettäni.

Homo kirjoitti...

Kontula: Minulla oli oma hotellihuone

- Medialla luulisi olevan nyt paljon muuta tehtävää kuin toimia pillupoliisina, seksitutkija Kontula sanoo.

Homo kirjoitti...

Oikeusoppinut: Porsaanreikä suojaisi Tiuraa

Vauva ympärileikattiin olohuoneessa - äidille sakot

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut äidin sakkoihin poikavauvansa ympärileikkauttamisesta. Tapaus on lyhyen ajan sisällä jo toinen, joka on edennyt oikeuteen asti.

Anonyymi kirjoitti...

http://sammalkieli.blogspot.com/2010/04/suomi-tarvitsee-lisaa-maahanmuuttajia.html

Homo kirjoitti...

Surge In Claims Of Child Sex Abuse By Women

New research reveals the helpline experienced a 132% rise in complaints of female sexual assaults over the period, compared with a 27% increase in reports of abuse by men.
...
In the past year, more than 2,100 children told ChildLine they had been sexually abused by a woman. That is nearly a quarter of all calls where the offender's gender could be identified.
More than half of those (1,311) claimed their own mother was responsible for the assault.

George: guilty of child abuse
The research found boys were more likely to say they had been abused a woman than a man.
...

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Kaikki miehethän oikeasti haluaisivat stripata, mutta kuka niitä kalpeita kaljavatsoja viitsisi katsoa, ei kiellettyä rumilta ja lihavilta.

Homo kirjoitti...

Tätä se avohoidon lisääminen teettää...

Homo kirjoitti...

Avohoidosta puheenollen, surkeasti menee, kun uutisissakin pääsee varsin kritiikittömästi läpi tämänkaltaisia korvien välissä olevia naisten sairauksia ja femakkoruotsissa tähän mielenvikaisuuteen suhtaudutaan vieläkin vakavammin, vaikka missään sokkokokeissa eivät itseään sähköyliherkiksi väittäneet ole pystyneet aistimaan sattumaa paremmin onko lähellä sähkölaite päällä vai ei:

Älykoti on sähköyliherkän painajainen

Sähköyliherkkyydestä käydään Suomessa kädenvääntöä. Ruotsissa sairaudelle on myönnetty vammaisstatus, mutta Suomessa sillä ei ole virallista sairausluokitusta.
...

Tuo haastateltu Erja Tamminen taitaa muuten itse myydä näille mielenvikaisille jotain sähköltä suojaavia verkkoja ja muita talismanneja...

Homo kirjoitti...

Vihreillä vaaleissa mieskiintiö