lauantaina, kesäkuuta 13, 2020

Arvio Jukka Hankamäen kirjasta Totuus kiihottaa.

Ensinnäkin täytyy tunnustaa, että en ole varsinaisesti lukenut Hankamäen kirjaa, vaan ainoastaan silmäillyt sitä sieltä täältä. Siinä suhteessa olen toki hyvässä seurassa, koska aniharva muukaan näyttää lukeneen teoksen.

Kirjan perustavanlaatuinen ongelma onkin raskasluisuus, vaikka Hankamäki toteaakin alkutekstissä seuraavasti:
Tyylillisesti ja sanastollisesti kirjani pyrkii olemaan helppolukuinen ja edustamaan perinteistä akateemista proosaa.
Kirjassa on paljon viittauksia filosofian ja yhteiskuntatieteiden nimekkäisiin ajattelijoihin, jotka ovat minulle sosiologiasta (ja filosofiasta sivuaineena) tuttuja. Tuttuudesta huolimatta viittaukset tieteelliseen teoriaan ovat yhteiskuntatieteiden maisterillekin raskasta luettavaa.

Ajatuspajan teosten tulisi ideaalisesti kulkea politiikan ja tieteen välimaastossa, yksinkertaiseen muotoon puettuna, jotta tavallinen kadun tallaajakin innostuisi lukijaksi. Tekstin olisi hyvä olla lyhyttä ja iskevää - Hankamäen ilmaisu toimii suurelta osin päinvastaisesti.

Hankamäellä on laaja sivistyneisyys ja perehtyneisyys, mutta on kyseenalaista, toimiiko sen kattava esittely ilman selkeyttävää tiivistystä.

Kirjan idea "valtamedian totuuskriisistä" on mainio ja Hankamäellä on paljon hyviä ideoita kritiikin aineksiksi. Valitettavasti idea ei kanna pitkälle, jos juuri kukaan ei lue kirjaa tai jaksa pureksia vaativaa ilmaisua selkeiksi pointeiksi.

Luku 11 naisten tyranniasta tms.


Jopa minä olisin pystynyt heti sanomaan, että luvun 11 sukupuoliväitteiden laittaminen puolueen ajatuspajan kustantamaan kirjaan on hullun hommaa, josta tulee paljon sanomista. Naisia ei yksinkertaisesti voi kritisoida millään tavoin, jos tavoitteena on hankkia kannatusta kansan parista.

Yhteenveto


HYVÄÄ:
  • Kirjan idea on mainio.
  • Hankamäellä on laaja sivistys- ja tietotaso.
  • Kirjassa on paljon osuvia pointteja, jos vain jaksaa kaivaa ne esille. 
  • Kirjasta löytyy paljon anekdootteja valtamedian sensuurista ja kieroutuneesta totuuskäsityksestä.
HUONOA:
  • Kirja on liian raskaslukuinen, jotta keskivertolukija jaksaisi tutustua siihen.
  • Kirjan julkaiseminen ajatuspajan kustantamana oli väärä ratkaisu. Kirjan kuuluisi olla Hankamäen omaa tuotantoa. 
  • Kirjan luvun 11 sukupuolikeskustelut olivat varma tie katastrofiin, kun ne esiteltiin puolueen siipien alla.

957 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   801 – 957 / 957
Anonyymi kirjoitti...

Helsinki järjestää 6.–9.-luokka­laisille sateenkaari­työpajan – osa huoltajista haluaisi kieltää lastensa osallistumisen
Työpajat ovat osa opetussuunnitelmaa, eivätkä huoltajat voi kieltää lastensa osallistumista niihin.


HELSINGIN KAUPUNKI järjestää tänä vuonna kaikille peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille työpajan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.

Sateenkaari­työpajat ovat nuorten oma ehdotus, joka äänestettiin toteutettavaksi Helsingin osallistuvassa budjetoinnissa OmaStadissa. Nuorten toiveena oli, että koulussa tarjottaisiin enemmän opetusta moninaisuudesta.

Osa huoltajista ei kuitenkaan haluaisi lastensa osallistuvan työpajoihin. Myllypuron peruskoulun rehtori Anna Hirvosen tietoon oli viime viikon loppuun mennessä tullut yksi tällainen vaatimus. Puistopolun peruskoulun rehtori Pertti Tossavainen taas kertoi STT:lle, että työpajoista oli tullut ”jokunen yhteydenotto”.

"Sitten kun ympäri Helsinkiä tulee enemmän kokemuksia (työpajoista), varmaan tulee enemmän yhteydenottoja”, Tossavainen arveli.

Puistopolussa työpaja järjestetään ensi syksynä. Suurin osa työpajoista järjestetään kouluissa jo keväällä.

Merilahden peruskoulusta taas arvioitiin, että mahdollisia kieltoja lasten osallistumisesta työpajoihin saattaa tulla keväämmällä, kun työpajat ovat ajankohtaisempia. Myös Hiidenkiven koulussa uumoiltiin, että yhteydenottoja saattaa tulla sitten, kun huoltajia on tiedotettu työpajoista.

STT on myös nähnyt viestejä, joissa huoltajat kieltävät lapsiltaan työpajoihin osallistumisen.

HELSINGIN kaupungin pedagogisen asiantuntijan Heidi Halkilahden ja hankkeen projektisuunnittelijan Ella Tanskasen tietoon ei ole tullut, että vanhemmat olisivat kieltäneet lapsiaan osallistumasta työpajoihin.

Halkilahti sanoo, että vanhempien antama palaute opetukseen liittyvistä asioista yleensä kantautuu rehtoreilta eteenpäin heille.

"Tämä tuli minulle yllätyksenä, että jotkut olisivat päättäneet kieltää lapsiaan osallistumasta. Meihin oltaisiin yhteydessä, jos tällaista olisi”, Halkilahti sanoo.

Peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille järjestettävät sateenkaari­työpajat ovat Halkilahden mukaan osa opetus­suunnitelmaa eli siten käytännössä pakollisia kaikille. Opetus­suunnitelman mukaan perus­opetuksessa on edistettävä tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta ja lisättävä tietoa sekä ymmärrystä muun muassa sukupuolen moninaisuudesta.

"Jokainen lapsi on oikeutettu saamaan opetusta perusopetussuunnitelmassa edellytetyistä asioista.”

"Näitä teemoja on käsitelty koulussa aiemminkin, eikä kyseessä ole mikään aikansa tuote tai ylimääräinen asia opetussuunnitelman lisäksi. Saadun rahoituksen turvin pystymme nyt tarjoamaan tukea opetukseen”, Halkilahti sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Perussuomalaiset ja vihreät kiistelivät sukupuolesta eduskunnassa – kokoomus pysyi hiljaa
Hallituksen lakiesitys sukupuolen vahvistamisesta oli eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä. Äänestys on ensi viikolla.


Hallituksen translakiesitys oli tiistaina ensimmäisessä käsittelyssä eduskunnan suuressa salissa. Eduskunta äänestää lakiesityksestä sukupuolen vahvistamiseksi ensi viikolla.

Keskustelussa olivat eniten äänessä vihreiden ja perussuomalaisten kansanedustajat, jotka olivat täysin päinvastaista mieltä lain tarpeellisuudesta. Perussuomalaisten lisäksi kristillisdemokraatit vastustaa lakiesitystä.

Vihreät korostivat, miten uudella translailla parannetaan ihmisoikeuksia ja vahvistetaan itsemääräämisoikeutta. Lakiesityksen mukaan juridisen sukupuolen voi vahvistaa ilmoituksella, eikä sukupuolen vahvistava henkilö tarvitse enää lääkärin lausuntoa.

Lakiesityksen keskeisiä asioita on myös se, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus poistetaan sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä.

”Tätä hetkeä on odotettu”
– Tätä hetkeä on odotettu ja sen eteen on moni tehnyt työtä. Laista poistuu ehto lisääntymisen poistamisesta. Nykyinen translaki on surullinen esimerkki laista, joka vaikeuttaa ihmisten elämää, Saara Hyrkkö (vihr) sanoi.

Hyrkön mukaan translaissa ei ole kysymys vain pykälistä, vaan olemassa olevista ihmisistä ja heidän oikeudestaan olla oma itsensä.

Hyrkön mukaan on täysin kohtuutonta, että transihmiset joutuvat odottamaan uutta lakia aivan viime metreille ja kuulemaan lain vastustajien leimaavaa puhetta.

Laki tunnistaa, että jokainen ihminen tietää oman sukupuolensa parhaiten itse, Iiris Suomela (vihr) sanoi.

Henkisesti kohtuutonta”
Vihreät harmittelivat, että lakiesitykseen ei vielä sisällytetty translasten ja -nuorten oikeutta vahvistaa sukupuolensa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi lausuman, että hallitus alkaa valmistella translain muutosta myös alaikäisten osalta.

Suomela muistutti, että transnuoret kokevat muita enemmän väkivaltaa ja heitä syrjitään ja häiritään.

Noora Koposen (vihr) mukaan nykyinen laki on ollut kohtuuton, koska sukupuolen vahvistamista haluavan henkilön on pitänyt käydä sekä lääkärin että erityislääkärin arvioitavana.

– Koko prosessi on voinut viedä useita vuosia, joka on henkisesti kohtuutonta.

”Sukupuoli ei ilmoitusasia”
– Perussuomalaisten kanta on selkeä: Sukupuoli ei ole ilmoitusasia, Arja Juvonen (ps) sanoi.

Juvosen mukaan hallitus käyttää keppihevosena nykyisen lain lisääntymiskyvyttömyyden poistamisen vaatimusta tehdäkseen laista merkittävästi laajemman kuin on tarpeen.

Juvosen mukaan nyt sukupuolen vahvistaminen tehdään mahdolliseksi muillekin kuin transsukupuolisille.

– Esitystä ei voi perustella suomalaisten enemmistön tahdolla. Taloustutkimuksen selvityksessä vuonna 2020 kaksi kolmesta suomalaisesta ei halunnut sukupuolen vahvistamista niin, että ei tarvittaisi lääketieteellistä tai psykiatrista tutkimusta.

– 78 prosenttia ei sallisi sukupuolen vahvistamista alaikäisille. Tästä huolimatta hallituspuolueet ja kokoomus leipoivat sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön lausuman, jossa halutaan laajentaa sukupuolen vahvistaminen myös lapsille ja nuorille, Juvonen ihmetteli.

”Laissa porsaanreikiä”
Perussuomalaiset piikittelivätkin useaan otteeseen kokoomusta ja keskustaa lain edistämisestä. Esimerkiksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps) sanoi, että hänen on vaikea ymmärtää, miksi konservatiivipuolueet keskusta ja kokoomus ovat lähteneet vihervasemmiston hömppään mukaan.

– Mikään muu näin paljon porsaanreikiä oleva laki ei menisi heittämällä läpi, Tavio viittasi lain väärinkäytösmahdollisuuksiin.

Perussuomalaiset nosti esiin, että esimerkiksi rikolliset voivat hyödyntää lakia.

Anonyymi kirjoitti...

Me Naiset: Maria Kuusiluoma kokeili Tinderiä – sai ensimmäisenä päivänä 1 300 tykkäystä
Kumppanin löytäminen on ollut Maria Kuusiluoman mukaan haasteellista.


Näyttelijä Maria Kuusiluoma, 53, kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa haasteistaan löytää rakkautta. Pari vuotta sitten Kuusiluoma erosi 15 vuotta kestäneestä avioliitosta.

Vielä suhteessa ollessaan Kuusiluoma lähti lomamatkalle sinkkuystävänsä kanssa. Näyttelijä aikoi ratkoa ystävänsä yksinelämisen surun.

– Sanoin hänelle, että mitä sinä siinä itket, tuollahan on miehiä - ja täällä saa ehtopuolen orvokkikin silmää. Ei tarvitse kuin valita, Kuusiluoma kertoo lehden haastattelussa.

Kohdattuaan avioliittonsa päättymisen jälkeen omat vaikeutensa kumppanin löytämisen kanssa, Kuusiluoma soitti ystävälleen ja pahoitteli aiempaa asennettaan.

Kuusiluoma ei halua tehdä kompromisseja tässä vaiheessa elämäänsä. Tavoitteena on löytää kumppani, jonka kanssa jakaa elämä.

– Tämä on rumasti sanottu, mutta haluan tässä iässä kuoria kermat kakusta, näyttelijä kertoo tuoreessa painoksessa.

Kuusiluoma on kokeillut myös Tinderiä rakkauden löytämiseksi. Kuusiluoma kertoo saaneensa 1 300 tykkäystä heti ensimmäisenä päivänä, kun hän rekisteröityi nettideittailusovellukseen. Kokeilu jäi kuitenkin lyhyeksi.

– Eihän sellaista määrää kuvia pysty edes katsomaan, Kuusiluoma toteaa Me Naisille.

Lähde: Me Naiset

Anonyymi kirjoitti...

Transnainen raiskasi kaksi naista ennen suku­puolen­ korjaustaan – odotti tuomiota nais­vankilassa
Tuomittu syyllistyi raiskauksiin vuosina 2016 ja 2019, jolloin hän ei ollut vielä korjannut sukupuoltaan.


TRANSSUKUPUOLINEN nainen on tuomittu vankeuteen kahden naisen raiskauksesta, jotka tehtiin ennen kuin hän korjasi sukupuoltaan, kertovat Britannian yleisradioyhtiö BBC ja sanomalehti The Guardian.

Nainen todettiin syylliseksi kahteen raiskaukseen Glasgow’n korkeimmassa oikeudessa tiistaina.

Hän syyllistyi raiskauksiin vuosina 2016 ja 2019. Sukupuolensa hän korjasi odottaessaan oikeudenkäyntiä.

Tämän uskotaan olevan ensimmäinen kerta, kun transsukupuolinen nainen on tuomittu naisten raiskaamisesta Skotlannissa.

MAASSA on herännyt keskustelua siitä, missä vankilassa naisen tulisi tuomionsa suorittaa.

Naista pidettiin aluksi naisvankilassa, jossa hänet pidettiin erillään muista vangeista.

Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon kuitenkin vahvisti torstaina, ettei nainen tule suorittamaan tuomiotaan naisvankilassa.

”Rikoksesta tuomitulla transnaisella ei ole automaattista oikeutta suorittaa rangaistustaan naisvankilassa, vaikka hänellä olisikin sukupuolen tunnustava todistus”, Sturgeon sanoi.

Sturgeon kertoi olevansa sitä mieltä, ettei naisia raiskannutta henkilöä voida pitää naisvankilassa ja lisäsi, että on varottava, etteivät ihmiset ”edes tahattomasti anna ymmärtää, että transnaiset muodostavat luontaisen uhan naisille”.

”Jokaisessa tapauksessa tehdään tiukka yksilöllinen riskiarviointi, ja muiden vankien turvallisuus on ensisijaisen tärkeää.”

Sturgeon korosti, että kyseessä on Skotlannin vankeinhoitolaitoksen operatiivinen asia.

”Skotlannin vankeinhoitolaitos on parhaillaan panemassa täytäntöön tekemäänsä päätöstä, ettei tätä vankia pidetä naisvankilassa.”

Hän lisäsi odottavansa, että nainen siirretään kolmen päivän kuluessa miesvankilaan.

SKOTLANNIN parlamentti hyväksyi viime kuussa lain, jonka tarkoituksena on helpottaa ihmisten mahdollisuuksia muuttaa juridista sukupuoltaan.

Britannian hallitus on estänyt sukupuolen tunnustamista koskevan lakiehdotuksen, koska se saattaa vaikuttaa Skotlannissa, Englannissa ja Walesissa sovellettaviin tasa-arvolakeihin.

Skotlannin konservatiivipuolueen puheenjohtaja Douglas Ross sanoi, että hänen puolueensa oli ”varoittanut jo kuukausia” uudistuksista käydyn keskustelun aikana, että ”väkivaltarikolliset, kuten seksuaalirikolliset, yrittäisivät käyttää hyväkseen lain porsaanreikiä ja hyökätä naisten kimppuun ja traumatisoida heitä”.

TUOMITUN transsukupuolisen naisen entinen vaimo sanoi, että hänen entisen kumppaninsa sukupuolenkorjaus on ”huijausta huomion saamiseksi ja yritys huijata viranomaisia”.

”Hän ei koskaan kertonut minulle mitään siitä, että hän tuntisi olevansa väärässä kehossa tai mitään muutakaan [asiaan liittyvää]”, tuomitun entinen vaimo sanoi.

Oikeudenkäyntinsä aikana tuomittu sanoi tienneensä olevansa transsukupuolinen jo nelivuotiaana, mutta teki päätöksen sukupuolenkorjauksesta vasta 29-vuotiaana.

Anonyymi kirjoitti...

Toisilla on lupa koskea
Krista, Oliver ja Kaisa käyvät säännöllisesti seksibileissä. Mitä tuntevat ihmiset, joiden intiimeihin hetkiin voi kuulua useampi kuin yksi kumppani?


– Mä olen tullut elämässäni siihen tulokseen, että mun seksuaalisuus ja mun halut on enemmän kuin mitä yksi kumppani pystyy mulle tarjoamaan, Krista sanoo.

Nyt 29-vuotiaan Oliverin ensimmäinen kokemus swinger-piireissä tapahtui parikymppisenä vanhemman pariskunnan kanssa.

– Muistelen sitä kokemustani varmaan vielä kiikkustuolissa. Heidän kanssaan tuli niin tervetullut olo ja minusta tuntui, että juuri minut otettiin huomioon, Oliver kertoo.

Krista ja Oliver kuuluvat suomalaiseen verkossa toimivaan seksipositiiviseen yhteisöön.

Valtaosa suomalaisista haluaa yhä perinteisen kahden ihmisen välisen parisuhteen. Samaan aikaan muunlaiset suhdemuodot ovat yleistyneet erityisesti 2000-luvulla, kertoo seksuaaliterapeutti Nita Taivaloja. Taivaloja tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa monisuhteisuudesta.

– Ihmisillä on selkeästi aiempaa näkyvämpiä toiveita räätälöidä omia rakkaus- ja intiimisuhteita vastaamaan niitä omia tarpeita, Taivaloja sanoo.

Muutama yhteisö
Suomessa toimii kourallinen aktiivisia seksipositiivisia yhteisöjä. Krista, Oliver ja Kaisa ovat aktiivisia yhdessä näistä yhteisöistä. He esiintyvät tässä jutussa muutetuilla nimillä aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi.

Yleisin tapa kohdata muita ovat ravintoloissa tapahtuvat tapaamiset, jotka voivat olla perinteisten after workkien tapaisia. Näitä järjestetään säännöllisesti eri puolilla Suomea. Väki hajaantuu ravintolatapaamisten jälkeen tahoilleen, kuka kenenkin kanssa.

Ravintolatapaamisia intiimimmän vaihtoehdon muodostavat yhteisöjen omat tapahtumat. Suurimmillaan ne ovat usean sadan henkilön kokoontumisia. Paikkana ovat joko erilaiset lomakeskukset tai isot vuokrahuvilat.

Nämä ovat niitä seksibileitä, jotka nousevat aika ajoin otsikoihin.

– Isommissa bileissä ihmiset pukeutuvat vähän paljastavammin, ehkä ollaan jopa alasti, riippuen vähän tapahtuman luonteesta. Jos on semmoisia bileitä, joissa on erikseen järjestetty tilat, joissa voi harrastaa seksiä, niin niissä sitten seksiä tai lähdetään jonnekin muualle jatkoille, turkulainen Oliver kertoo.

Suosituimpiin tapahtumiin ilmoittaudutaan jo kuukausia etukäteen, ja niihin myös matkustetaan pitkänkin matkan takaa.

Suostumus ja sopiva ihminen
– Yksi suurimmista ennakkoluuloista, joita seksitapahtumiin liittyy, on se, että kaikki panevat kaikkia, Krista sanoo.

Lahtelainen 34-vuotias Krista on ottanut osaa vuoden verran seksipositiivisen yhteisön tapahtumiin.

– On jokaisen ihmisen omassa päätäntävallassa, että haluaako harrastaa ylipäätään mitään. Ja sitten on myös siitä kiinni, että miten sattuu osumaan sopivia ihmisiä paikalle, kiteyttää Krista.

Joensuulainen 39-vuotias Kaisa kertoo, että sessioissa suostumus on aina lähtökohta. Tapahtumat voivat olla hyvinkin rajuja, joten osallistumisen tulee olla jokaiselle vapaaehtoista.

– Pidän siitä, kun joku vahva mies ottaa minut haltuunsa ja ”käyttää”. Bileissä on ihanaa, kun siellä on myös yleisöä. Nautin siitä, että minua alistetaan julkisesti. Mutta alistaminen ei ole minulle sama kuin nöyryyttäminen. En koe tilanteissa häpeää, Kaisa kuvailee.

Yksi kumppani ei riitä kaikille
– Olen uponnut niin syvälle tänne kaninkoloon, että tämä on mulle jo oikeastaan elämäntapa, Oliver kertoo.

Oliverin mielestä yhden ihmisen on miltei mahdoton täyttää kaikki toisen ihmisen seksuaaliset tarpeet. Samaan ajatukseen on törmännyt tutkija, seksuaaliterapeutti Taivaloja.

– Monisuhteisuuden hyvä puoli on, että ei tarvitse ripustautua siihen, että sen oman kumppanin täytyy tuoda sekä turvallisuuden tunnetta että seksuaalista huumaa.

Useissa perinteisissä parisuhteissa tähän pyritään esimerkiksi kompromissien avulla. Omista toiveista ja fantasioista luovutaan, koska oma kumppani ei pysty tai halua niihin vastata.

Krista, Oliver ja Kaisa kertovat valinneensa toisin.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.voice.fi/ilmiot/a-221754

Instagram on jo pitkään poistanut paidattomia kuvia tiettyjä sukupuolia edustavilta henkilöiltä.

Muun muassa Instagramin ja Facebookin omistava emoyhtiö Meta on saanut jo pitkään kyseenalaista tunnettuutta esimerkiksi siitä, että sensuroi alustoiltaan valikoituja paidattomia tai vähäpukeisia kuvia. Erityisen herkkä punainen vaate Metan sensuurille ovat naisten ja muunsukupuolisten nännit. Cis-miesten nännejä tai paidattomia kuvia Meta ei sen sijaan sensuroi, mutta muiden paidattomat kuvat tulevat lähes poikkeuksetta nopeasti kokonaan poistetuiksi häiritsevänä sisältönä.

Sosiaalisen median nännisyrjinnän aikakausi saattaa kuitenkin olla kallistumassa kohti loppuaan, sillä Meta on saanut asiaan perehtyneiden akateemikoiden, poliitikoiden ja journalistien muodostamalta valvontalautakunnalta virallisen suosituksen muuttaa käytäntöään.

Suosituksessa vaaditaan muun muassa, että Meta määrittelee alastomuutta sisältäville kuville uudet selkeät ohjeet ja säännöt, jotka koskevat yhtälailla, objektiivisesti ja tasa-arvoisesti kaikkia.

Metan on pakko vastata suositukseen julkisesti jotakin kahden kuukauden kuluessa.

Tasa-arvon tiellä on vielä muitakin asioita
Metan edustajat ovat aiemmin kommentoineet haluavansa luoda tasavertaisempaa alustaa kaikille, mutta lopullinen tulos ei välttämättä näy niin suoraan, vaikka Metan valtuusto päättäisikin suostua suosituksiin. Instagramin ja Facebookin sisältöä säätelee isolta osin algoritmi, joka on heikko tunnistamaan kuvista sisällöllisiä sävyeroja. Jos algoritmi näkee kuvan nänneistä, se saattaa automaattisesti tulkita sisällön pornografiseksi, vaikka kyseessä olisi täysin neutraali julkaisu.

Sisällön tasavertaistumista voi haitata osaltaan myös toisten käyttäjien tekemät ilmiannot. Esimerkiksi muunsukupuolisten vähäpukeisia kuvia on ilmiannettu todennäköisesti transfobisin perustein, mikä ei tue julkaisujen pysymistä kaikille tasa-arvoisina.

Anonyymi kirjoitti...

Palavat penikset
Isaac Jyväsjärvi ja Aaro Angerpuro perustivat firman, joka sotii kehohäpeää vastaan näyttämällä, miltä oikeat penikset näyttävät. Innokkaita malleja on jo jonoksi asti.


– TÄMÄ on liian ohut, mutta muuten just sopivan pituinen. Tämä taas, no naiset eivät tykkää näin pienistä.

Näin eräs nainen kommentoi Isaac Jyväsjärven, 21, ja Aaro Angerpuron, 23, peniskynttilöitä, jotka on tehty aitojen mallien mukaan.

Nainen ei välttämättä tiennyt, että kyseessä oli oikeasta peniksestä tehdyn muotin mukaan valmistettu tuote. Kommenttiin tiivistyi ilmiö, jonka Jyväsjärvi ja Angerpuro ovat huomanneet jo aikoja sitten: Penis ja miehen keho yleensä ovat kommenttien suhteen vapaata riistaa. Niiden arvostelua kovinkin sanoin pidetään normaalina.

Se on kaksikon mielestä jopa pelottavaa.

– Ihmeellistä, miten monet ajattelevat, että tällainen on täysin ok, Jyväsjärvi sanoo.

– Kun ihmiset arvostelevat peniksiä, niin näyttää siltä, ettei heille tule mieleen, että siinä olisi jotain väärää. Jos joku arvostelisi noin naisen rintoja, niin siihen puututtaisiin paljon matalammalla kynnyksellä, Angerpuro komppaa.

Myös A-klinikkasäätiön. Poikien Talon ja Syömishäiriön RESET – pojat kehot -hankkeen kehittämiskoordinaattori Hanna-Kaisa Jussilan mukaan näyttää siltä, että miesten kehojen ja kehonosien kritisointi on hyväksyttävämpää kuin naisten.

– Eihän se niin pitäisi olla, mutta siltä se vaikuttaa. Se liittyy maskuliinisuuteen ja odotuksiin siitä, mitä miehisyyteen liitetään. Että ulkonäkö on vain pinnallinen sivuseikka, johon liittyvä läpänheitto pitäisi muka kestää, Jussila sanoo.

Tämä epäkohta mielessään Jyväsjärvi ja Angerpuro perustivat vuonna 2022 peniskynttilöitä ja -saippuoita valmistavan yrityksen nimeltä Giggeli.

– Monet miehet kokevat tosi paljon ahdistusta omasta kropastaan. Halusimme tuoda tämän epäkohdan esille ja keskusteluun, Jyväsjärvi sanoo kaataessaan steariinia peniksenmuotoiseen silikonimuottiin.

Neljän tunnin kuluttua siitä on kovettunut kynttilä, valmis poltettavaksi tai koristeeksi, joka melko varmasti kiinnittää vieraiden huomion.

MIESTEN ulkonäköihanteissa on pitkään pitänyt valtaa tietty, paljon vaivannäköä vaativa tyyppi: vatsalihasten tulee näkyä, eikä etenkään ylävartalo saa olla hintelä. Hanna-Kaisa Jussila puhuu mesomorfisesta kehoideaalista, jossa mies on yhtä aikaa lihaksikas ja hyvin vähärasvainen.

– Sellainen on aika vaikea saavuttaa terveellisin keinoin, hän sanoo.

Tätä ideaalia toistavat ainakin mainokset, elokuvat ja porno. Lisää vettä myllyyn heittää tietysti sosiaalinen media, jossa tunnetaan käsite “doritobody”, kolmion mallisen nachon mukaan nimetty ihanteellinen maskuliininen ylävartalo. Leveät hartiat, erottuvat lihakset, kapea lantio.

Jokaisen ideaali tämä ei toki ole, kuten Jussila sanoo. Siitä huolimatta tällaista superlihaksikasta kehoa tuputetaan sellaiseksi näyttämällä niitä paljon.

– Tällainen yksipuolinen kuvasto vaikuttaa meihin, Jussila jatkaa.

Ei ihme, että monia ahdistaa. Giggeli-yrittäjillä on tästä omakohtaista kokemusta.

– Jo koululiikunnassa ihannoidaan sellaista, että käy salilla, Jyväsjärvi sanoo.

– Jos ei ollut tarpeeksi lihaksikas, niin esimerkiksi uimahallissa tunsi olonsa epämukavaksi.

Angerpuro muistaa, kuinka hänet laitettiin lapsena pelaamaan jääkiekkoa, vaikka hän olisi viihtynyt paremmin minkä tahansa muun lajin parissa. Angerpuron aavistus on, että lajivalintaan vaikuttivat vanhempien kokemat paineet ja odotukset siitä, millainen poikalapsen pitäisi olla.

JYVÄSJÄRVEN ja Angerpuron kohdalla ahdistusta lisäsi se, että he eivät ole heteroita. Vaikka yleinen ilmapiiri on muuttunut vuosien saatossa sallivammaksi, heteronormatiivisuus pitää pintansa. Jyväsjärveltä kysellään edelleen, onko hänellä tyttöystävää.

– Olen kamppaillut pitkään yhteiskunnan oletuksia vastaan. Se on vain pitänyt hyväksyä, hän sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Miesten yksinäisyydestä nousi kohu – Tästä seksittömyydessä ja sen aiheuttamassa surussa on kyse
Moni mies kärsii seksuaalisesta yksinäisyydestä, mikä voi pahimmillaan johtaa väkivaltaisiin tekoihin, Helsingin Sanomissa julkaistu Vieraskynä-kirjoitus pohti. Seksuaalinen yksinäisyys on kuitenkin tätä monitahoisempi ilmiö, asiantuntija muistuttaa.


Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 29. tammikuuta Vierakynä-kirjoituksen, jossa bioetiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkijatohtori Joona Räsänen otti kantaa varsinkin miesten kokemaan seksuaaliseen yksinäisyyteen. Aihetta tulisi käsitellä ”monisyisenä kansanterveydellisenä ja yhteiskunnallisena ongelmana”, Räsänen kirjoitti.

Kirjoitus herätti keskustelua muun muassa Redditin r/suomi-kanavalla. Eräs käyttäjä ihmetteli, miksi keskusteluihin miesten kokemasta seksuaalisesta yksinäisyydestä otetaan niin usein mukaan sarjamurhaajat ja kouluampujat, kuten Räsänen oli tehnyt kirjoituksessaan. ”Ahdistus siitä, että vuodet valuu sormien läpi, eikä kykene elämään toivomaansa elämää, on riittävän vakava asia", kirjoittaja muistutti.

Toinen pohti, kuinka kaikkien kohdalla kyse ei välttämättä edes ole ensisijaisesti seksistä. Kyse on ensisijaisesti intiimiyden kaipuusta, johon seksi toki myös kuuluu.

Kirjoituksesta keskusteltiin myös muualla sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Instagramissa pohdittiin, että miesten yksinäisyys ongelma, mutta sen ratkaisua ei voi sälyttää naisten harteille. Saman julkaisun kommenteissa myös ihmeteltiin sitä, kuinka alkuperäinen kirjoitus antaa ymmärtää, että olisi ”olemassa joku riittävä määrä seksiä, joka estäisi väkivallan teon”, vaikka tämä ei pidä paikkaansa.

Ei katso sukupuolta
Seksuaalinen yksinäisyys ei ole yksin miehiin kohdistuva ilmiö, vaan voi koskettaa kaikkia sukupuoleen katsomatta, muistuttaa auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS) Liisa Nybacka.

– Sen korostaminen, että vain miehet kärsivät siksi, etteivät saa seksiä naisilta, luo kuilua ja vastakkainasettelua sukupuolten välille. Tällaisen polarisoinnin sijaan haluaisin muistuttaa, että kaikki sukupuolet ovat samassa veneessä asian kanssa.

Nybacka pitää hienona sitä, että yksinäisyyttä nostettiin esiin Vieraskynä-kirjoituksessa, mutta haluaa tuoda keskusteluun myös toisenlaista näkökulmaa. Kirjoituksessa arveltiin, että miesten seksuaalinen yksinäisyys voi pahimmassa tapauksessa purkautua väkivallan tekoina. Tätä huomiota Nybacka pitää liian suoraviivaisesti tehtynä yleistyksenä.

– Yksinäisyys itsessään ei aiheuta väkivaltaa. Tällainen yleistävä ajattelu voi leimata yksinäisiä.

Taustalla inhimillinen tarve
Yksinäisyyttä voi olla monenlaista, vaikkapa sosiaalista tai emotionaalista. Seksuaalisessa yksinäisyydessä on harvoin kyse puhtaasti pelkästä seksin puutteesta, koska seksiähän voi harrastaa myös yksin. Myös sooloseksi on toimiva fyysisen nautinnon lähde ja kanava seksuaalisten tarpeiden purkuun, Nybacka muistuttaa.

– Lähtisin pohtimaan seksuaalisesti yksinäisen ihmisen tarpeita. Usein kyse on pohjimmiltaan psykososiaalisesta tarpeesta, kaipauksesta läheisyyteen ja yhteyteen, intiimiin kontaktiin toisen ihmisen kanssa.

Seksuaalisuuden toteuttaminen on usein myös sosiaalista kanssakäymistä, Nybacka kertoo.

– Seksi voi tarkoittaa ihmiselle nautinnon lisäksi esimerkiksi seikkailua ja piristystä arjen keskelle. Moni meistä haluaa jakaa sen toisen ihmisen kanssa, mikä on inhimillistä.

Moni seikka vaikuttaa
Moni tekijä vaikuttaa seksuaaliseen yksinäisyyteen. Kuten yksinäisyydessä yleisesti, joillain henkilöillä kokemus voi juontaa juurensa esimerkiksi elämänhallinnan tai vuorovaikutustaitojen puutteisiin. Yksinäisyyteen voivat vaikuttaa myös elämäntilanteeseen liittyvät asiat, kuten ero, muutto uudelle paikkakunnalle, perheenlisäys tai vaikkapa puolison kuolema, Nybacka listaa. Myös aiemmat ikävät kokemukset ihmissuhteissa saattavat vaikuttaa, sillä uuden ihmisen lähestyminen voi vaatia rohkeutta.

Haasteita voi esiintyä ihmisellä sukupuoleen katsomatta, Nybacka muistuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko se kaikkien ongelma, että mies ei saa seksiä? Tutkijan kirjoitus HS:ssa nosti valtaisan keskustelun
Twitterissä ja lehtien palstoilla vellova keskustelu sai alkunsa Helsingin Sanomissa julkaistusta mielipidekirjoituksesta.


LEHTIEN mielipidepalstoilla ja Twitterissä pauhaa keskustelu miesten seksin puutteesta. Aihe sai alkunsa, kun Aarhusin bioetiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkijatohtori Joona Räsänen kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että miesten seksuaalinen yksinäisyys ja siitä ”kumpuava väkivallan uhka” täytyy huomioida Suomessa paremmin.

”Yksi syy seksuaaliseen yksinäisyyteen onkin seksikumppanien epätasainen jakautuminen erityisesti miesten keskuudessa”, Räsänen kirjoitti. ”Kun nuori mies ei löydä ainuttakaan naista, jonka kanssa elää, hän saattaa äärimmäisissä tapauksissa yrittää löytää mahdollisimman monta naista, joiden kanssa kuolla.”

KIRJOITUKSELLE julkaistiin monta vastausta HS:n mielipidepalstalla. Keskusteluun osallistuivat muun muassa tasa-arvoon keskittyvien järjestöjen toimijat.

YK:n tasa-arvojärjestön Suomen viestintäpäällikkö Emma Winiecki kirjoittaa HS:ssa Räsäsen tekstin ammentavan ajatusmaailmasta, jossa seksi nähdään naisten hallitsemana asiana ja vallankäyttönä.

”Tämä on juuri se maailmankuva, johon incel-ajattelu perustuu. Sen taustalla vaikuttaa vahvasti uskomus, että seksi on miehille jonkinlainen oikeus ja sen antaminen on naisten velvollisuus”, Winiecki kirjoitti.

Incel viittaa etenkin verkkofoorumeilla kukoistavaan naisvihamieliseen alakulttuuriin, jossa miehet kokevat, että heidän seksitön elämänsä on naisten syytä.

Feministisen miesjärjestön Miehet ry:n puheenjohtaja Ville Savonlahti huomauttaa HS:ssa, ettei miesten hyvinvointi ole naisten vastuulla.

”Suomi on EU:n väkivaltaisimpia maita naisille. Seksin puute ei tee yhdestäkään miehestä väkivaltaista, mutta naisvihamieliset asenteet sen sijaan saattavat tehdä”, hän kirjoitti.

AIHEESTA keskusteltiin vilkkaasti myös Twitterissä. Sielläkin nostettiin esiin, ettei pelkkä seksin puute selitä väkivallantekoja. Toimittaja Kaarina Hazard puolestaan kritisoi keskustelua siitä, että seksistä puhutaan irrallisena asiana. ”Kyky intiimeihin suhteisiin lisää seksiä elämässä”, hän kirjoitti.

Myös esimerkiksi Jari Sarasvuo twiittasi aiheesta. Hänen mukaansa naisviha kumpuaa seksuaalisesta turhautumisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhuu tutkija, joka kytki miesten seksin puutteen väkivallan uhkaan – asian­tuntijat pamauttavat suorat sanat
Kohutun kirjoituksen laatinut tutkijatohtori selittää nyt, mitä kirjoituksellaan tarkoitti. – Kirjoittajan kanta vahvistaa miesten oikeutusta seksiin ja naisiin. Se omalta osaltaan ruokkii seksuaalista häirintää, seksuaalista väkivaltaa ja naisvihamielistä asennetta, Miehet ry:n puheenjohtaja Ville Savonlahti sanoo IS:lle.


AARHUSIN bioetiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkijatohtorin Joona Räsäsen kirjoitus on nostattanut valtaisan keskustelun.

Räsänen kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että miesten seksuaalinen yksinäisyys ja siitä ”kumpuava väkivallan uhka” täytyy huomioida Suomessa paremmin.

– Seksirikolliset, sarjamurhaajat ja kouluampujat ilmoittavatkin usein motiivikseen seksin tai kumppanin puutteen. Yhdysvaltojen salainen palvelu varoitti vastikään julkaistussa raportissaan, että seksin puutteesta johtuva väkivalta on alati kasvava turvallisuusuhka, Räsäsen kirjoituksessa mainitaan.

Räsänen sanoo nyt Ilta-Sanomille, että tekstin pääajatus ei ollut yhdistää seksuaalista yksinäisyyttä vahvasti väkivaltaan.

– Pääpointtini oli pikemminkin, että seksi on terveydelle hyväksi. Tutkimusten mukaan parasta seksiä on seksi kumppanin kanssa, joten meidän tulisi olla huolissaan niistä, jotka eivät seksiä saa, Räsänen kertoo sähköpostivastauksessaan.

– Kyseessä oli retorinen keino korostaa sitä, että harvoissa ja äärimmäisissä tapauksissa seksin puute voi jopa olla motiivi väkivallalle – väkivallan tekijä saattaa perustella tekoaan seksin tai kumppanuuden puutteella, Räsänen jatkaa.

RÄSÄNEN korostaa, että väkivaltaa ei pidä hyväksyä, mutta väki­vallan syitä on hyvä ymmärtää, jotta väki­valtaa voidaan ehkäistä.

– En ihmettelisi, ettemmekö törmäisi incel-väki­valtaan jossain vaiheessa myös Suomessa.

Incel viittaa etenkin verkko­foorumeilla kukoistavaan nais­vihamieliseen ala­kulttuuriin, jossa miehet kokevat, että heidän seksitön elämänsä on naisten syytä. Osa inceleistä myös uhkailee avoimesti väkivallalla.

Räsänen sanoo, että tutkimusten ja tilastojen mukaan yhä useampi nuori mies on ilman kumppania. Vastaavaa muutosta ei ole naisilla.

– Koska seksi on hyvä asia terveydelle ja sen puute on pahaksi, kehitys on mielestäni kansanterveyden kannalta merkille pantava.

– Mutta kuten reaktiosta kirjoitukseeni voi havaita, ei ole lainkaan itsestään selvää, että seksuaalinen yksinäisyys – etenkin kun kyse on miehistä – olisi yhteiskunnallinen ongelma. On toisaalta myös mielenkiintoista, että joidenkin mielestä miesten ongelmista ei saisi keskustella keskustelematta myös naisten ongelmista, jotka muuten ovat hyvin erilaisia.

– Naisille ongelma ei ole seksin vähäinen määrä vaan pikemminkin sen laatu, penis- ja yhdyntäkeskeisyys jne. Tämä on myös asia, josta tulisi keskustella, mutta ei se tarkoita, etteikö miesten seksin saannin ongelmista voitaisi keskustella, Räsänen näkee.

SEKSUAALINEN yksinäisyys limittyy yhteen kaikenlaisen yksinäisyyden kanssa. Pitäisi Räsäsen mukaan pohtia, miten yksinäisyyttä itsessään voitaisiin hoitaa.

– Ongelma on kuitenkin lopulta sama kuin seksissä. Emme voi pakottaa ketään ystävystymään toisen kanssa aivan kuin emme voi pakottaa ketään harrastamaan seksiä sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa hän ei sitä halua. Yhteiskunta voi vain luoda mahdollisimman oikeudenmukaiset ja toimivat puitteet sille, että ihmiset tapaisivat toisiaan ja loisivat itse ystävyys- ja seksi- sekä parisuhteita.

Anonyymi kirjoitti...

Seiskan kohuvideo: Matias Mäkysen nolo valehtelu tallentui videolle – SDP:n varapuheenjohtaja vastaa skandaalipaljastukseen

Vaasassa on kohistu marraskuusta lähtien erikoisesta tapahtumasarjasta, jossa pääosaa näytteli perheellinen kansanedustaja Matias Mäkynen (sd.), 32, ja eräs 20-vuotias opiskelijatyttö.

Nouseva poliitikko herätti marraskuisena lauantaiyönä huomiota vaasalaisyökerhossa. Noin kello kymmenen jälkeen illalla Matias siirtyi kauniin opiskelijanaisen kanssa sivummalle istumaan.

– Matias jutteli kaunottaren kanssa tiiviisti pari tuntia. Kansanedustaja myös osti tälle useita drinkkejä. Kaksikon läheiset välit herättivät paikallaolijoissa kiinnostusta, joten heistä ryhdyttiin räpsimään salaa kännykkäkuvia, Seiskan jututtamat todistajat kertovat.

Naimisissa olevan Matiaksen ja opiskelijan välinen kanssakäyminen ei jäänyt tähän, vaan tunnelma tiivistyi entisestään kellon lähestyessä puoltayötä.

Luotettavien silminnäkijäahavaintojen mukaan Matias ja opiskelija lähtivät kävelemään Fontana Clubilta junaradan suuntaan. Pian tämän jälkeen heidän nähtiin menevän kahdestaan sisälle vanhaan vihreään puutaloon, jossa sijaitsee kansanedustajan Vaasan-koti.

Seiska tapasi Matias Mäkysen viime viikolla eduskunnassa, kun kohudemari oli poistumassa talousvaliokunnan kokouksesta.

Seiskan lahjomattomaan videohaastatteluun päätynyt kohukansanedustaja myönsi olleensa vaasalaisyökerhossa mutta väitti lähteneensä sieltä ilman seuralaista.

Näin keskustelu videolla etenee:

Lähtikö tyttö sun mukaasi?

– Ei, kansanedustaja väittää.

Videohaastattelussa Matias kiistää peräti neljä kertaa lähteneensä opiskelijanaisen kanssa jatkoille tai vieneensä tätä kotiinsa.

Onko hän ollut sinun luonasi?

– Ei oo ollut, Matias yhä väittää sitkeästi.

Käänsi kelkan lennosta
Kun Matias haastattelussa lopulta kuulee toimittajalta, että nainen on myöntänyt olleensa kansanedustajan asunnolla, ääni kellossa muuttuu.

Jututin tyttöä, ja hän kertoi olleensa luonasi.

– Okei… joo, Matias sanoo vaivaantuneena.

Veit hänet siis asunnollesi?

– Öö... joo kyllä, Matias kääntää kelkkansa lennosta.

Miksi valehtelit, Matias?
Seiskan saamien luotettavien tietojen mukaan Matiaksella ja opiskelijanaisella oli intiimiä kanssakäymistä kansanedustajan asunnolla. Tapahtumat ajoittuivat pikkutunneille kello 24–3 välille.

Kuhertelun jälkeen pari siirtyi vielä opiskelijakylään nukkumaan naisen asunnolle.

Oliko teillä intiimiä kanssakäymistä?

– Ei, Matias väittää.

Miksi valehtelit äsken, että olet mennyt yksin kotiin ja hän ei lähtenyt mukaasi?

– No... en halua näitä yksityisiä asioita käsitellä julkisesti.

Päätit sitten valehdella?

– Tein sen virheen, Matias lausuu lopuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Matias Mäkynen vei naisen baarista kotiinsa, kommentoi nyt kohua: ”Yksityisasia, jonka olemme käsitelleet perheen kesken”
Seiska uutisoi torstaina, että Matias Mäkynen (sd) on vienyt 20-vuotiaan naisen kotiinsa baari-illan päätteeksi. Mäkynen myönsi Seiskalle tapahtuneen.


SDP:n kansanedustaja Matias Mäkynen viestittää Iltalehdelle, että Seiskan juttuun liittyvä tapahtuma on käsitelty perheessä ja hän ei aio kommentoida asiaa enempää.

Seiska uutisoi torstaiaamuna, että Mäkynen on marraskuussa viettänyt lauantaiyönä aikaa 20-vuotiaan naisen kanssa vaasalaisyökerhossa.

Seiskan saamien silminnäkijähavaintojen mukaan Mäkynen ja nainen lähtivät baarista yhdessä ja menivät kahdestaan sisälle taloon, jossa on Matias Mäkysen Vaasan-koti.

Mäkynen kommentoi ensin Seiskan videohaastattelussa, että nainen ei ole ollut hänen luonaan. Myöhemmin samassa haastattelussa Mäkynen kuitenkin pyörtää puheensa ja myöntää, että vei naisen asunnolleen.

Iltalehti on torstaina yrittänyt tavoittaa Mäkystä kommentoimaan asiaa. Iltapäivällä Mäkynen ja hänen puolisonsa viestittävät yhdessä Iltalehdelle, että asia on käsitelty perheen kesken.

– Kyse on yksityisasiasta, jonka olemme käsitelleet perheen kesken. Meillä ei ole kommentoitavaa asiaan liittyen, Mäkynen vastaa tekstiviestitse.

Viesti on allekirjoitettu ”T. Matias ja Maria Mäkynen”.

Maria Mäkynen on ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhdejohtaja ja SDP:n kaupunginvaltuutettuna Lahdessa.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen translaki jätti urheiluväen pattitilanteeseen – ”Ei ole ennakkotapausta”
Suomen Olympiakomitea toivoo viranomaisilta ohjeistusta.


Mitä uusi translaki tarkoittaa suomalaisen urheilun kannalta?

Kysymys nousi pinnalle viimeistään keskiviikkona, kun eduskunta hyväksyi sukupuolen vahvistamista koskevan lakiuudistuksen äänin 113–69.

Translain uudistuksen myötä sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ei enää tarvita lääkärintodistusta Suomessa.

Trans- ja intersukupuolisten urheilijoiden asemasta on keskusteltu kuitenkin vuosien ajan. Viimeksi 2021 kansainvälinen olympiakomitea (KOK) päivitti linjaustaan.

Esimerkiksi testosteroniarvosäännöt poistuivat KOK:n linjauksesta. KOK halusi korostaa oikeudenmukaisuutta ja syrjimättömyyttä, mutta samalla sen linjaus muuttui väljäksi. Toisin sanoen vastuu säännöistä siirrettiin kansainvälisille lajiliitoille.

Niiden alapuolella ohjeita tottelevat kansalliset lajiliitot.

Hypoteettisesti ajateltuna: syntyykö Suomessa nyt riitatilanne, jos esimerkiksi mieheksi määritelty henkilö korjaisi sukupuoltaan ja haluaisi siirtyä sen jälkeen naisten sarjaan kilpailemaan?

– Ei siihen ole ennakkotapausta tai -ratkaisua. Nämä ovat niitä kysymyksiä, joiden ratkaisemiseen toivoisimme näkemystä myös viranomaisilta, vastaa Suomen Olympiakomitean (OK) yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija Karoliina Ketola.

– Toiminnan tulee noudattaa kansallista lainsäädäntöä, ja olemme tietenkin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen puolella. Oma asiansa on, miten urheilun erityispiirteet huomioidaan lain soveltamisessa. Eivät vammaisurheilun sarjatkaan ole kaikille avoimia, vaan niissä on tietyt kriteerit.

Ketola, kuten moni muukaan, ei usko, että henkilö korjaisi sukupuolensa vain siksi, että saisi sillä etua urheiluun.

”Vaikeuttaa määrittelyä”
Ketola pitää hyvänä asiana, että sote-valiokunta sisällytti mietintöönsä urheilua koskevan lausuman.

Se kuuluu näin: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto arvioi sukupuolen vahvistamista koskevan lain vaikutuksia urheiluun ja ryhtyy tarvittaessa toimiin urheilujärjestöjen toiminnan tukemiseksi muutoksessa sekä tarvittaessa lainsäädäntötoimiin.”

– Tulkitsemme sitä niin, että esille tuomamme tuen tarve huomioidaan, asiasta ohjeistetaan ja tarpeen vaatiessa kehitystyöhön annetaan resursseja.

– Yleisellä tasolla emme ole esittäneet muutoksia lakiesitykseen, mutta olemme esittäneet huolen siitä, että lakimuutos vaikeuttaa kilpailuoikeuksien määrittelyä, OK:n Ketola sanoo.

Eri lajiliitot ovat vuosien saatossa olleet yhteydessä OK:aan ja kysyneet apua transurheilijoiden osallistumiseen liittyvissä kysymyksissä. Ketolan mukaan transurheilijoita on Suomen huippu-urheilussa edelleen vähän.

OK pitää tärkeänä, että osallistumisoikeutta koskevat säännöt määritellään lajikohtaisesti. Ei ole olemassa yhtä arviointitapaa, joka sopisi kaikkiin lajeihin.

Tutkimustietoa kaivataan lisää – edelleen.

– Monissa kansainvälisissä lajiliitoissa on KOK:n viimeisimmän linjauksen jälkeen uudistamistarve. Tarvitaan osaamista, koulutusta ja tukea.

– On tärkeää, että harkintaa käytetään lajikohtaisesti. Kilpailun pitää olla reilua, turvallista ja mielekästä, Ketola painottaa.

Anonyymi kirjoitti...

SDP:n Matias Mäkynen jäi kiinni valehtelusta Seiskan videolla – näin hän kommentoi asiaa
Kansanedustaja Mäkynen kertoo Seiskan videolla, ettei ole toiminut sopimattomasti tai harkitsemattomasti.


PÄÄMINISTERIPUOLUE Sdp:n 3. varapuheenjohtaja Matias Mäkynen, 32, joutui torstaina myrskyn silmään, kun Seiska kertoi perheenisän viettäneen aikaa kotikonnuillaan Vaasassa 12 vuotta nuoremman naisopiskelijan kanssa.

Tapahtumat sijoittuvat Seiskan mukaan marraskuulle.

Seiskan julkaisemalla videolla toimittaja Panu Hörkkö puhuu Mäkysen pussiin ja lopulta tämä myöntää vieneensä nuoren naisen yökerhosta Vaasan-asuntoonsa, vaikka aluksi oli kyseisen asian kategorisesti kieltänyt.

– Päätit silti valehdella, Hörkkö kysyy.

– Tein sen virheen, Mäkynen sanoo.

Mäkynen kertoo videolla myös ettei ole toiminut sopimattomasti tai harkitsemattomasti.

IS tavoitti vähäpuheisen Mäkysen tekstiviestillä perjantai-iltana. Mäkynen ei vastannut puheluihin. Viestissä hän ei avannut Seiskan uutisoimia tapahtumia.

– Kyse on yksityisasiasta, jonka olemme käsitelleet perheen kesken. Meillä ei ole kommentoitavaa asiaan liittyen, Mäkynen viestittää.

IS yritti myös kysyä Mäkyseltä, mitä hän haluaisi sanoa äänestäjilleen ja vaikuttaako nyt ilmi tulleet asiat mahdollisesti ehdokkuuteen huhtikuun alussa siintävissä eduskuntavaaleissa.

– Meillä ei ole kommentoitavaa asiaan liittyen, Mäkynen linjaa toisessa viestissään.

Mäkynen on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja profiloitunut puolueensa talousosaajaksi. Mäkynen nousi eduskuntaan, kun Jutta Urpilainen valittiin Euroopan komission jäseneksi.

IS ei tavoittanut Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholmia eikä 2. varapuheenjohtaja Ville Skinnaria kommentoimaan tilannetta. Myöskään pääministeri Sanna Marinia ei tavoitettu. Pääministeri osallistuu perjantai-iltana Emma-gaalaan.

Anonyymi kirjoitti...

Seiska tavoitti SDP:n Matias Mäkysen kanssa kuherrelleen opiskelijan – näin hän kommentoi villiä bileyötä

Vaasassa on kohistu marraskuusta lähtien erikoisesta tapahtumasarjasta, jossa pääosaa näytteli perheellinen kansanedustaja Matias Mäkynen (sd.), 32, ja eräs 20-vuotias opiskelijatyttö.

Nouseva poliitikko herätti marraskuisena lauantaiyönä huomiota vaasalaisyökerhossa. Noin kello kymmenen jälkeen illalla Matias siirtyi kauniin opiskelijanaisen kanssa sivummalle istumaan.

Seiska on saanut haltuunsa myös paljonkertovia kuvia Matiaksen ja naisen yhdessäolosta klubilla.

Naimisissa olevan Matiaksen ja opiskelijan välinen kanssakäyminen ei jäänyt tähän, vaan tunnelma tiivistyi entisestään kellon lähestyessä puoltayötä.

– Ihmetys opiskelijoiden valtaamalla Fontana Clubilla olikin aikamoinen, kun Matias lähti baarista kello kahdentoista aikaan jatkoille kahdestaan nuoren opiskelijanaisen kanssa, Seiskalle kerrotaan.

Viinaa ja kuhertelua
Luotettavien silminnäkijäahavaintojen mukaan Matias ja opiskelija lähtivät kävelemään Fontana Clubilta junaradan suuntaan. Pian tämän jälkeen heidän nähtiin menevän kahdestaan sisälle vanhaan vihreään puutaloon, jossa sijaitsee kansanedustajan Vaasan-koti.

Seiskan saamien tietojen mukaan Mäkynen ja opiskelija olivat asunnolla muutaman tunnin, jonka aikana he muun muassa nauttivat lisää alkoholia.

– Opiskelija on kertonut lähipiirilleen, että he viettivät intiimiä hetkiä kansanedustajan kotona. Kaksikko oli päätynyt vielä aamuyöllä nuoren naisen asunnolle ylioppilaskylään, mistä Matias sitten heräsi aamulla, Seiskalle kerrotaan.

Opiskelijatyttö Seiskalle: ”No..siis kävin mä siellä, mutta…”
Seiska sai selville Matias Mäkysen seurassa olleen opiskelijan henkilöllisyyden. Tavoitimme 20-vuotiaan yliopisto-opiskelijan kommentoimaan villiä bileyötä.

Pitääkö paikkaansa, että olit marraskuun lopussa eräänä lauantaiyönä Matias Mäkysen asunnolla kahdestaan hänen kanssaan?

– No..siis kävin mä siellä, mutta… mitä siis siitä?

Lähditte Fontanasta kahdestaan sinne. Olitteko asunnolla intiimissä kanssakäymisessä?

– (pitkä hiljaisuus) Tota… nyt on ehkä parempi etten mä sano tähän mitään, nuori nainen tuumasi ja toivotti hyvää päivänjatkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Skandaalissa ryvettyneen kansanedustaja Matias Mäkysen somekäytös ihmetyttää

Vaasassa on kohistu marraskuusta lähtien erikoisesta tapahtumasarjasta, jossa pääosaa näytteli perheellinen kansanedustaja Matias Mäkynen (sd.), 32, ja eräs 20-vuotias opiskelijatyttö.

Matias on politiikan nouseva tähti, joka pääsi tosin eduskuntaan varasijalta, kun Jutta Urpilainen siirtyi 2019 EU-komissaariksi. Matias on paitsi SDP:n varapuheenjohtaja myös pitkäaikainen Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston puheenjohtaja ja Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen. Eduskunnassa hän istuu laki- ja talousvaliokunnissa.

Nouseva poliitikko herätti marraskuisena lauantaiyönä huomiota vaasalaisyökerhossa.

Noin kello kymmenen jälkeen illalla Matias siirtyi kauniin opiskelijanaisen kanssa sivummalle istumaan.

Seiska on saanut haltuunsa myös paljonkertovia kuvia Matiaksen ja naisen yhdessäolosta klubilla.

Naimisissa olevan Matiaksen ja opiskelijan välinen kanssakäyminen ei jäänyt tähän, vaan tunnelma tiivistyi entisestään kellon lähestyessä puoltayötä.

Matias Mäkysen ja nuoren opiskelijan läheisistä väleistä kiinnostuttiin erityisesti sen vuoksi, että kansanedustaja on naimisissa ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhdejohtajan Maria Mäkysen, 34, kanssa. Vaasassa hyvin tunnetulla naistenlehtien kiiltokuvaparilla on taaperoikäinen lapsi. He ovat jakaneet perhe-elämäänsä avoimesti mediassa ja somessa.

– Ihmetys opiskelijoiden valtaamalla Fontana Clubilla olikin aikamoinen, kun Matias lähti baarista kello kahdentoista aikaan jatkoille kahdestaan nuoren opiskelijanaisen kanssa, Seiskalle kerrotaan.

Viinaa ja kuhertelua
Luotettavien silminnäkijäahavaintojen mukaan Matias ja opiskelija lähtivät kävelemään Fontana Clubilta junaradan suuntaan. Pian tämän jälkeen heidän nähtiin menevän kahdestaan sisälle vanhaan vihreään puutaloon, jossa sijaitsee kansanedustajan Vaasan-koti. Matiaksen vaimo Maria ei luonnollisestikaan ollut kotona, vaan hän oli perheen Lahden-asunnolla.

Seiskan saamien tietojen mukaan Mäkynen ja opiskelija olivat asunnolla muutaman tunnin, jonka aikana he muun muassa nauttivat lisää alkoholia.

– Opiskelija on kertonut lähipiirilleen, että he viettivät intiimiä hetkiä kansanedustajan kotona. Kaksikko oli päätynyt vielä aamuyöllä nuoren naisen asunnolle ylioppilaskylään, mistä Matias sitten heräsi aamulla, Seiskalle kerrotaan.

Somekäytös äimistyttää
Tiedot tunnetun kansanedustajan ja kauniin opiskelijanaisen yhteisestä yöstä ovat levinneet vaasalaisissa opiskelijapiireissä kulovalkean tavoin. Demarivaikuttajan toiminnassa on ihmetelty sitä, miten räikeässä ristiriidassa todellisuus on kansanedustajan somemaailman kanssa.

Matias esiintyi vain reilu viikko syrjähyppynsä jälkeen Maria-vaimonsa kanssa läheisissä tunnelmissa Linnan juhlissa. Joulun tietämillä Matias julkaisi Instagramissa useita yhteiskuvia vaimonsa kanssa hehkuttaen perheonneaan.

Uudenvuoden alla hän vei puolisonsa nauttimaan Vaasan iltariennoista.

– Rakkaan Maria Mäkysen kanssa päästiin vihdoin testaamaan meidän uusi lähiravintola. Aloitettiin ilta pohtimalla, millaista elämä voisi olla, kun ollaan 50-vuotiaita. Ihana ilta, Matias hehkuttaa vaimostaan nappaaman valokuvan saatetekstissä.

Anonyymi kirjoitti...

Suhteista vapaa sukupolvi
HS Nyt otti selvää, miksi usean kumppanin suhteet kiinnostavat parikymppisiä. Jutun lopussa voit kerrata monisuhteisuuteen liittyvän sanaston.


EETTINEN non-monogamia, polyjoustava, kevytsuhde.

Tällaisiin termeihin saattaa törmätä deittiprofiileissa yhä useammin. Termit liittyvät monisuhteisuuteen, eli intiimisuhteisiin, joissa osapuolia on enemmän kuin kaksi.

Uusimmassa Väestöliiton Finsex-tutkimuksessa kävi ilmi, että erityisesti 18–34-vuotiaiden naisten kiinnostus monisuhteisuuteen on kasvanut 1990-luvun lopun jälkeen. Voidaan puhua jopa lievästi kasvavasta trendistä, tutkimuksessa todetaan.

Kiinnostus monisuhteisuutta kohtaan on näkynyt myös Sexpon neuvontapuhelimessa, jossa pohdinnat polyamoriasta ja monisuhteista ovat viime vuosina korostuneet.

HS Nyt otti selvää, miksi usean kumppanin suhteet kiinnostavat parikymppisiä.

Mitkä monisuhteet?
Monisuhteisuus on kattotermi, jonka alle kuuluvat muun muassa avoimet suhteet ja polyamoriset suhteet.

Polyamorisessa suhteessa solmitaan usein pitkäkestoisia ja romanttisia suhteita samanaikaisesti useisiin henkilöihin, kun taas avoimessa suhteessa saatetaan etsiä vain seksiä parisuhteen ulkopuolelta.

Polyamoriset sekä avoimet suhteet alkoivat yleistyä länsimaissa 2000-luvulla vaihtoehtona yhden kumppanin suhteille, eli monogamialle.

Monisuhteisten määrästä tiedetään varsin vähän. Tämän hetkisen arvion mukaan heitä on Suomessa 50 000–150 000, kertoo Polyamoria – Moni­suhteisuus­yhdistyksen puheenjohtaja Markus Oja.

Suurin osa monisuhteisista on Ojan mukaan ”kaapissa”. Vaikka keskustelu usean kumppanin suhteista on lisääntynyt, aihe herättää edelleen vahvoja ennakkoluuloja.

”Puhe on monesti samanlaista kuin tapa, jolla homoseksuaaleista puhuttiin ennen. Että olkaa vain homoja, kunhan ette kerro siitä kenellekään”, Oja pohtii.

Monisuhteiden yliseksualisointi on Ojan mukaan edelleen todella yleistä. Usein oletetaan, että usean kumppanin suhteessa on kyse vain seksuaalisesta kyltymättömyydestä tai että kaikki osapuolet harrastaisivat seksiä toistensa kanssa.

”Meillä elää edelleen tosi vahva monogaminen normi, eli että ihmissuhteessa saisi olla vain kaksi ihmistä. Ihmiset, jotka eivät ole omalla kohdallaan tulleet ajatelleeksi, että voisiko monisuhteisuus olla heille vaihtoehto, reagoivat siihen usein voimakkaasti tunteella.”

Seurustelun ”harmaa alue” näkyy deittisovelluksissa
Entä jos ihminen halua määritellä suhdemuotoaan? Ei hätää. Sillekin on nyt oma termi: situationship.

Sanalle ei ole olemassa toistaiseksi suomenkielistä vastinetta, mutta yhdysvaltalaiset deittailijat ovat ottaneet sen käyttöön ainakin Tiktokissa. Aiheeseen liittyvillä videoilla on Tiktokissa yli kaksi miljardia näyttökertaa.

Vuonna 2022 sana situationship toistui 18–25-vuotiaiden Tinder-bioissa jopa 49 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, kerrotaan Tinderin vuosikatsauksessa. Myös treffisovellus Hinge on lisännyt uusia vaihtoehtoja siihen, millaisia suhteita deittisovelluksessa etsii.

Situationship on ikään kuin säätö, mutta ei kuitenkaan. BBC kuvailee suhdemuotoa seurustelun ”harmaaksi alueeksi”.

Kansainvälisissä tutkimuksissa onkin huomattu, että yhä useampi parikymppinen suhtautuu ihmissuhteisiin käytännönläheisestä ja rennosta näkökulmasta, kertoo BBC. Romanttisia suhteita ei välttämättä aseteta elämässä etusijalle eikä suhteiden tarvitse olla menossa mihinkään suuntaan. Esimerkiksi korkeakouluopiskelijat saattavat sopia rennommasta järjestelystä, jos tiet valmistumisen jälkeen vievätkin eri suuntiin.

Kyse on pikemminkin uudenlaisista tavoista suhtautua ihmissuhteisiin, sanoo monisuhteita Suomessa tutkinut sosiaalipsykologi ja seksuaaliterapeutti Nita Taivaloja. Taivaloja on huomannut vastaanotollaan, että varsinkin parikymppiset ihmiset elävät ilmapiirissä, jossa ulkopuolelta tulevat ”lokerot” eivät ole enää niin vahvasti läsnä.

Anonyymi kirjoitti...

Tyttöjen sukuelinten silpomista koskeva laki jämähti oikeusministeriöön ja aiheutti ison kiistan
Ylen tietojen mukaan ministeriö vaati kahdelta virkamieheltä selvitystä siitä, ovatko he ylittäneet tehtävänannon.


Oikeusministeriössä on syntynyt kiista tyttöjen sukuelinten silpomista koskevasta lainsäädännöstä. Lakiehdotuksen piti valmistua vielä tällä vaalikaudella, mutta niin ei tapahdu.

Ylen tietojen mukaan oikeusministeriö käynnisti viime vuonna kurinpitotoimet kahta ministeriön virkamiestä vastaan, jotka toimivat asiaa valmistelleessa työryhmässä. Ministeriön johto katsoi heidän ylittäneen tehtävänannon ja vaati siitä selvitystä.

Työryhmän mietintö valmistui jo viime syksynä, mutta sitä ei ole vieläkään julkaistu.

Kiista liittyy Ylen saamien tietojen mukaan siihen, voidaanko lailla kieltää vain tyttöjen sukuelinten silpominen vai pitäisikö lainsäädännön olla sukupuolineutraalia. Toisin sanoen, pitäisikö sen ulottua koskemaan myös poikien ympärileikkauksia.

Kiista juontaa juurensa muutaman vuoden taakse.

Kimmokkeena kansalaisaloite
Tyttöjen sukuelinten silpominen on Suomessa jo nyt rangaistavaa, sillä se katsotaan pahoinpitelyksi.

Ruotsissa se on kielletty erillisellä lailla. Vastaavaa lakia alettiin puuhata Suomeenkin. Asiasta tehtiin kansalaisaloite, joka jätettiin eduskunnalle vuonna 2019.

Eduskunnan lakivaliokunta totesi asiaa käsitellessään, että tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen rangaistavuutta on tarpeen selkeyttää. Tätä varten oikeusministeriö perusti työryhmän vuonna 2021.

Lakivaliokunta totesi lisäksi, että poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkausten sääntelyä on aiheellista selvittää ja arvioida.

Poikien ympärileikkaukset ovat Suomessa sallittuja. Lainsäädännössä niitä ei mainita, mutta asiasta on korkeimman oikeuden ratkaisuja.

Poikien ympärileikkausten kieltäminen olisi poliittisesti tulenarka kysymys, sillä se on tärkeä rituaali monille juutalaisille ja muslimeille. Poikien ympärileikkausta ei ole kielletty missään maailman maassa.

Näkemykset erkanivat
Oikeusministeriön työryhmässä tuli hankaluuksia.

Joidenkin jäsenten mielestä pelkästään tyttöjen silpomisen kieltävä lainsäädäntö olisi yhdenvertaisuuden vuoksi ongelmallinen ja lainsäädännön pitäisi olla sukupuolineutraalia.

Pelkästään tyttöjä koskevaa lainsäädäntöä pidettiin ongelmallisena etenkin, jos vakavimpien muotojen lisäksi kiellettäisiin myös lievemmät tekotavat. Silloin ongelmaksi tulisi yhdenvertaisuus, eli se, miksi poikien ympärileikkaus kuitenkin sallittaisiin. Tällä kannalla olivat aluksi myös oikeusministeriön edustajat.

Jos olisi kielletty vain vakavat tekotavat, lievemmät olisivat alkaneet näyttää sallituilta – vaikka ne tosiasiassa ovat nyt jo kiellettyjä.

Kun työryhmä vuosi sitten sai mietintönsä mielestään valmiiksi, tuli lisää hankaluuksia.

Ministeriö käynnisti kurinpitotoimet kahta virkamiestään vastaan. Heiltä vaadittiin selvitystä tehtävänannon ylittämisestä. Ylen tietojen mukaan syynä oli se, että työryhmä käsitteli mietinnössään myös poikien ympärileikkauksia.

Virkamiehet selvisivät kuitenkin ilman sanktioita.

Mietintöä ei silti julkaistu.

Työryhmän toimikautta jatkettiin, ja syksyllä valmistui uusi mietintö. Ylen tietojen mukaan se on erilainen kuin keväällä ja siihen jätettiin useita eriäviä mielipiteitä.

Mietintöä ei ole vieläkään julkaistu.

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin lukioissa poikia on vain kolmannes – Laaja ilmiö yhdistyy lopulta jopa seksittömyys­keskusteluun
Vain kolmannes helsinkiläisistä lukio-opiskelijoista on poikia. Suurin yhteiskunnallinen haaste ovat ne nuoret, jotka lopettavat ammattikoulun kesken tai putoavat koulutuksen kelkasta muulla tavoin.


MAHDOLLISUUDET pärjätä ovat heikommat ilman toisen asteen tutkintoa, sanoo yhteiskuntapolitiikan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo.

Keskustelu koskee tilastoja: Helsingin kaupungin lukiossa vain noin kolmannes opiskelijoista on poikia.

Luvut ovat pysyneet samanlaisena vuosikausia. Helsinkiläisissä lukioissa noin 35 prosenttia opiskelijoista on poikia.

Esimerkiksi taidepainotteisissa lukioissa, kuten Kallion lukiossa ja Helsingin kuvataidelukiossa, on poikia vain noin 10 prosenttia opiskelijoista. Se tarkoittaa joitain kymmeniä miespuolisia opiskelijoita reilun 500 opiskelijan lukiossa.

Viime syksynä Kallion lukiossa aloitti yhteensä 15 poikaa.

Tasaisin tilanne on Helsingin medialukiossa, jossa poikia on hieman yli puolet opiskelijoista. Kaiken kaikkiaan syksyllä 2022 Helsingin kaupungin lukioissa opiskeli hieman yli 3 000 poikaa.

Ilmiö on valtakunnallinen: vuonna 2021 kaikista uusista lukio-opiskelijoista 59 prosenttia oli naisia, ammatillisessa peruskoulutuksessa uusista 15–19-vuotiaista opiskelijoista miehiä oli 58 prosenttia.

Nuorena tehdyt valinnat näkyvät myös korkeakoulututkintojen suorittamisessa. Vuonna 2021 naisista 44 prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon, ja miehistä vain 30 prosenttia.

TOISELLE asteelle hakeutuminen on eräänlainen vedenjakaja, Hiilamo kuvailee.

Heikko menestys peruskoulussa on yhteydessä myöhempään huono-osaisuuteen, Hiilamo sanoo. Ja sillä on laajempia yhteiskunnallisia seurauksia: pahoinvointi tai mahdollinen syrjäytyminen yhteiskunnasta.

Miesten yhteiskunnallinen asema nousi keskusteluun tammikuun loppupuolella, kun Helsingin Sanomat julkaisi tutkijatohtori Joona Räsäsen Vieraskynä-kirjoituksen.

Räsäsen kirjoitus käsitteli miesten seksuaalista yksinäisyyttä. Se on Räsäsen mukaan yhteiskunnallinen ongelma.

Myös Heikki Hiilamo on huomannut vuoden alkupuolella käynnistyneen keskustelun, joka keskittyi ensisijaisesti miesten seksuaaliseen menestykseen.

”Tämä on yksi kulma huono-osaisuuden moniulotteisessa ilmiössä. Se tietenkin herättää keskustelua, mutta se ei varmaan ole rakentavin lähestymistapa”, Hiilamo toteaa.

Intiimien suhteiden puuttuminen on Hiilamon mukaan syrjäytymisen seuraus, ei syy.

Syrjäytymiseen liittyy monia piirteitä, jotka kaventavat sosiaalisia suhteita. Lopulta läheisten, intiimien suhteiden rakentaminen muuttuu vaikeaksi. Jopa mahdottomaksi, Hiilamo sanoo.

Ja tästä pääsemme koulumenestykseen.

Hiilamon mukaan koulumenestys ja poikien alisuoriutuminen opinnoissa on yhteydessä monenlaiseen aikuisuuden pahoinvointiin, kuten pitkäaikaistyöttömyyteen, ylivelkaantumiseen sekä toimeentulotuen asiakkuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi se ei vastaa, vaikka on nähnyt viestin puhelimessa? Somedeittailussa kannattaa tehdä viestittelysäännöt selväksi
Deittisovellusten nettiviestittelyssä voi syntyä tahattomasti väärinymmärryksiä. Näillä vinkeillä tulet ymmärretyksi ja hurmaat deittikumppanin!


Deittisovellukset on kehitetty helpottamaan parisuhteiden muodostamista, mutta tekniikka on tuonut viestintään uusia haasteita. Ihmisillä voi olla hyvin erilainen ajatus siitä, kuinka deittisovelluksissa tulisi viestiä.

Mitkä keinot voisivat auttaa sinkkuja väärinymmärrysten vähentämiseksi viestittelyssä?

Jyväskylän yliopiston sosiaalisen median tutkija Margareta Salosen mukaan olisi tärkeää, että ihminen kohdattaisiin verkossa samalla tavalla kuin kasvokkain.

– Teknologian toisessa päässä on aina oikea ihminen, jolla on tunteet. Tämän takia viestittelyssä olisi hyvä ylläpitää hienovaraisuutta, eikä vetää hätiköityjä johtopäätöksiä toisen toiminnasta.

Deittisovelluksissa on hyvin erilaisista lähtökohdista olevia sinkkuja. Vakavaa suhdetta etsiviä heteroita voi löytää Tinderistä, EliittiKumppanista tai Facebookin Datingistä. Esimerkiksi deittialusta Badoossa on nuoria, Valossa on kristillisistä arvoista kiinnostuneita ja Grindr on tarkoitettu homo-, bi- ja transsukupuolisille. Lisäksi nettipalvelu 50+ match toimii Amorin apurina iäkkäämmille.

Deittiseuran löytäminen ja viestittely ovat kestävyyslaji. Samanlaisilla arvoilla olevaa elämänkumppania voi joutua etsimään deittialustoista pitkään, ennen kuin löytää helmen. Vaikka sinkuille tulisi sovelluksessa match, niin se ei tarkoita, että keskustelut johtaisivat parisuhteeseen.

Deittailu vaatii kärsivällisyyttä ja se on osa kumppanin löytämiseen liittyvää seikkailua. 50:stä tyypistä neljä voi olla hyviä, toteaa Salonen.

Sovi, mihin aikaan päivästä voi viestitellä
Sinkkujen kannattaisi Salosen mukaan keskustella esimerkiksi Tinderin matchin jälkeen viestintätyylistä. Yhdessä sovitut säännöt voivat vähentää alkuhämmennyksen määrää.

Toisilla saattaa olla tapana ”elää puhelin kourassa”, kun taas toiset vilkaisevat viestejä kerran päivässä esimerkiksi illalla lasten nukuttamisen jälkeen. Tavoissa vastailla viesteihin kannattaa puhua avoimesti, kertoo Salonen.

– Jo ensimmäisten viestien aikana voi kertoa, mihin kellonaikaan päivästä on sopivaa viestitellä toiselle ja kuinka usein viestejä sopii lähettää. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia kirjoittaa päiväsaikaan reaaliajassa kahta tuntia putkeen, muistuttaa Salonen.

Viestittelytavasta voi tunnistaa, millaista elämäntyyliä toinen elää ja sopiiko sellainen itselle. Jos sinkkujen tavat olla vuorovaikutuksessa eroavat liiaksi, niin jo se voi olla syy lopettaa keskustelu ja erota.

Kokeile lempeällä viestillä vielä yhden kerran
Älypuhelimesta on helppo huomata, jos toinen on laittanut viestin deitti-tai pikaviestisovellukseen. Viesteistä tulee ilmoitus puhelimen näytölle ja siitä jää merkintä sovellukseen.

Vastauksen odottaminen on usein hermoja raastavaa. Notifikaatioista ei kannata vetää Salosen mukaan kuitenkaan liian pitkiä johtopäätöksiä.

– Näytöllä nopeasti vilahtavat ilmoitukset voivat joskus hukkua muiden ilmoitusten sekaan. Jos viestittely on lähtenyt rullaamaan ja toisesta ei ole kuulunut pariin päivään, niin kannattaa lähettää vielä yksi uusi viesti.

Viestissä ei kannata kysyä suoraan, miksi toinen ei ole vastannut.

– Siinä on aina riskinä, että toinen tulkitsee ne väärällä tavalla. Sellainen kirjoittaminen antaa helposti itsestä liian hyökkäävän mielikuvan ja se voi olla lopulta syy suhteen päättymiselle.

Jos elättelee toiveita kumppanuudesta, kannattaa keskustelua jatkaa pehmeämmin ja kysyä vaikkapa millainen päivä toisella on ollut. Jos viestittely ei lähde liitämään, niin sitten on syytä hyväksyä, että tapailu oli nyt tässä, muistuttaa Salonen.

Sen huomaa siitä, että toisen vastaus on innoton ja lyhyt tai vastausta ei tule lainkaan.

– Viestittelyn päättymisestä ei kannata suuttua. Toisella voi olla menossa esimerkiksi sellainen elämäntilanne, että hän ei vain jaksa vastata.

Anonyymi kirjoitti...


Incel-kulttuuria ei ymmärretä eikä sitä osata käsitellä
Incel-kulttuurissa on lähtökohtaisesti kyse yksinäisyydestä.


VIIME AIKOINA Helsingin Sanomissa on ollut jonkin verran keskustelua miesten yksinäisyydestä ja incel-kulttuurista. Itse en yleensä lehtiin kirjoittele, mutta väitöskirjatutkija Martta Ojalan teksti (HS Mielipide 4.2.) herätti minussa suurta ihmetystä. Mielestäni Ojala nimittäin antoi inceleistä varsin kielteisen kuvan ja kertoi väkivaltaisen radikalisoitumisen johtuvan naisvihasta.

Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, ja Ojalan väitteistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä ongelman torjumisen kannalta.

Incel-kulttuurissa on lähtökohtaisesti kyse yksinäisyydestä. Eivät incelit oikeasti kaipaa seksiä tai edes naisia vaan ylipäätänsä merkityksellisiä ihmissuhteita. Näiden ihmissuhteiden luomisesta on kuitenkin tullut entistä vaikeampaa erityisesti sosiaalisen median ja älypuhelimien merkityksen kasvun myötä.

Erityisesti erilaiset miehille ulkonäköpaineita luovat deittisovellukset ovat tehneet ihmiskunnalle karhunpalveluksen ottamalla parisuhdemarkkinat hallintaansa. Incelit vihaavat erityisesti Tinderiä, koska siellä pärjäävät vain komeimmat miehet ja kyseinen sovellus kertoo melko suoraan päin naamaa, jos kumppania ei löydy. Ykkösistä ja nollista muodostuvaa kännykkäsovellusta on kuitenkin vaikea syyttää, ja siksi viha kohdistuukin juuri naisiin sekä perinteiset parisuhderakenteet rikkoneeseen feminismiin.

Incel-kulttuuria ei poisteta nimittämällä seksittömiä miehiä naisia vihaaviksi mieslapsiksi, jotka eivät muka pidä itsestään huolta. Incelit ovat masentuneita yhteiskunnan uhreja, jotka kaipaavat tukea syyttävän tai pilkkaavan sormen sijaan. Siksi on myös naurettavaa edes väittää, että esimerkiksi bordellit tai seksityön lisääminen muka korjaisivat ongelmaa, kun sen taustalla ovat tunne-elämään kielteisesti vaikuttavat syrjäytyminen ja yksinäisyys.

Parasta lääkettä incel-kulttuuria vastaan onkin osallistava yhteiskunta, johon kuuluvat selkeät rytmit, työnteko ja normaalit arkiset ihmissuhteet erilaisten ihmisten kanssa.

Juho Mäkinen

historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja entinen ”incel”

Lahti

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhuu entinen incel-mies Juho-Kustaa, 27: ”Seksi ei ongelmaa korjaa”
Lahtelaisen Juho-Kustaa Mäkisen mielestä mediassa liikkuu paljon väärää ja mustavalkoista tietoa incel-kulttuurista.


Juho-Kustaa Mäkisen, 27, mukaan kaikki tapahtui hyvin tyypillisesti. Hän pettyi pahasti ensimmäiseen parisuhteeseensa, jäi yksin, syrjäytyi ja lääkitsi lopulta pahaa oloaan imemällä mielipiteitä netin naisvihamielisiltä keskustelupalstoilta.

Näin lahtelaisesta Mäkisestä tuli incel-mies.

Incel on lyhenne englanninkielisistä sanoista involuntary celibate, suomeksi tahdonvastainen selibaatti.

Yleensä incelillä tarkoitetaan laajemmin erityisesti netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa vallalla olevaa alakulttuuria, jossa miehet kokevat oman seksiä ja parisuhdetta vaille jäämisen olevan naisten syytä.

– Minulla oli radikaaleja mielipiteitä. Vihamielistä ajattelua esimerkiksi feminismistä. Koin, että naiset ovat jotenkin etuoikeutetussa asemassa yhteiskunnassa, Mäkinen kertoo.

Erityisesti incel-miesten puheissa vilkkuvat chadit aiheuttivat vihaa Mäkisessä. Chadilla tarkoitetaan erityisen komeaa, naisten suosiosta nauttivaa miestä.

– Itseäni ärsyttivät Tinderit ynnä muut deittailusovellukset, jotka ovat niin ulkonäkökeskeisiä. Siitä tuli ajatus, ettei tällainen perusmies kelpaa enää kellekään – mikä on ihan väärä käsitys.

Todellinen syy ja ongelman ydin Mäkisen vihaan oli kuitenkin jokin aivan muu kuin naiset tai pinnalliset deittiapit.

– Se oli masentuneisuutta ja yksinäisyyttä. Ajattelin, ettei kukaan ymmärrä minun tilannettani, joten hain seuraa samassa tilanteessa olevista ihmisistä, jotka ymmärtävät. Mutta he eivät olleet mielenterveyden kannalta parasta seuraa, 27-vuotias Mäkinen summaa.

TÄMÄ on Mäkisen mukaan asia, joka yleensä unohtuu incelistä puhuttaessa.

Mäkisen mielestä esteenä incelin torjumisessa on juuri se, ettei sen ymmärretä olevan yksinäisyydestä, masennuksesta ja muusta pahoinvoinnista kumpuavaa oireilua.

– Inceliä ei korjata haukkumalla miehiä naisvihamielisiksi – vaikka he aika usein sellaisia ovatkin. Siihen liittyy paljon laajempia ongelmia.

Mäkisen näkemys on sama, jonka muun muassa incel-yhteisöistä väitöskirjan tehnyt tutkija Emilia Lounela on havainnut työssään. Lounela toteaa yksinäisyyden ja kokemuksen siitä, ettei löydä kumppania, olevan tyypillisimpiä syitä incel-ajatusmaailman omaksumiselle.

– Ja että kokee, ettei saa edes samanlaisia mahdollisuuksia kuin muut, Lounela totesi Ilta-Sanomien haastattelussa viime kesänä.

Monet incel-miehistä on naisvihamielisiä. He voivat puhua naisista hyvin alentavaan ja loukkaavaan tyyliin ja uhkailla jopa väkivallalla. Suomessa tähän voi törmätä erityisesti anonyymillä Ylilauta-sivustolla.

Incel on aiheuttanut valtaisaa kuohuntaa ja keskustelua sen jälkeen, kun Helsingin Sanomissa julkaistiin tammikuun lopulla tutkijatohtori Joona Räsäsen mielipidekirjoitus aiheesta. Räsäsen mielestä miesten seksuaalinen yksinäisyys ja siitä kumpuava mahdollinen väkivallan uhka pitäisi huomioida paremmin Suomessa.

Kirjoituksen on koettu kumpuavan samasta maaperästä, johon koko incel-kulttuuri juurtuu. Räsäsen kirjoitus on tyrmätty monelta suunnalta, ja se on poikinut HS:n mielipidepalstalle myös vastakkaisia kirjoituksia.

MYÖS Juho-Kustaa Mäkinen osallistui incel-keskusteluun sunnuntaina HS:n mielipidesivuilla.

Mäkinen toteaa Ilta-Sanomille, että miesten syyllistämisen sijaan olisi tärkeintä vahvistaa osallistavaa yhteiskuntaa, jossa syrjäytyneille ihmisille – incel-miehet mukaan lukien – mahdollistettaisiin enemmän aitoja ihmiskontakteja.

– Tarjoamalla tilanteita, joissa pääsee kohtaamaan muita ihmisiä. Ei pelkästään naisia vaan myös miehiä, mutta mielellään naisiakin. Pakotetaan ihmiset pois omasta luolasta. Esimerkiksi eheyttävät työllistämistoimet auttavat ehdottomasti inceleitä.

Anonyymi kirjoitti...

Miesten penikset ovat pidentyneet selvästi, laaja tutkimuskatsaus kertoo
Kasvua on kolmessa vuosikymmenessä 24 prosenttia.


LAAJA tutkimuskatsaus osoittaa, että peniksen pituus on kasvanut ympäri maailman jopa neljänneksellä.

Tulos koskee nimenomaan jäykkänä tehtyjä mittauksia. Muutosta ei sen sijaan ole levossa ja venytettynä tehdyissä mittauksissa.

NYT peniksen keskipituus erektiossa on 13,93 senttimetriä. Se on 24 prosenttia enemmän kuin 29 vuotta sitten.

Tutkimuksessa vahvistettiin myös aiemmin havaitut maantieteelliset ero peniksen pituudessa.

Keskipituus on suurin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja lyhin Itä-Aasiassa. Näiden välissä ovat eurooppalaiset, eteläaasialaiset ja pohjoisafrikkalaiset.

Velton peniksen keskipituus on 8,70 senttimetriä ja venytetyn 12,93 senttimetriä, tutkijat raportoivat World Journal of Men’s Health -tiedelehdessä.

TUTKIJAT tarkastelivat katsauksessaan kaikkiaan 75 tutkimusta, jotka oli tehty vuosien 1942 ja 2021 välillä. Tietoja oli yli 55 000 miehestä.

”Kasvu on tapahtunut verrattain lyhyessä ajassa. Jos näemme näin nopeaa muutosta, se tarkoittaa sitä, että jotain merkittävää tapahtuu kehoillemme”, kommentoi tutkimusta johtanut Stanfordin yliopiston urologian professori Michael Eisenberg yliopistonsa verkkosivulla.

SYYTÄ pituuden kasvuun tutkijat eivät tiedä.

Eisenbergin mukaan taustalla voi olla monia tekijöitä, kuten hormonijärjestelmän kanssa vuorovaikuttavat kemikaalit. Niitä on ympäristössä, hygieniatuotteissa ja elintarvikkeissa.

”Kemikaalialtistusta on arveltu syyksi myös poikien ja tyttöjen varhentuneelle murrosiälle, mikä voi vaikuttaa myös sukupuolielinten kehitykseen.”

Tutkijoiden mukaan on näyttöä siitä, että varhaisempi murrosikä voi olla yhteydessä suurempaan ruumiin ja siten myös peniksen kokoon.

Anonyymi kirjoitti...

Tyttöjen enemmistö lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa kasvaa – ”Tämä ei ole tyttöjen syy”
Nuorten koulutusvalintoihin vaikuttavat ennakkoasenteet ja lähipiirin paine. Tutkija varoittaa syyllistämästä nuoria valinnoista.


TOISEN asteen koulutus jakautuu Suomessa yhä vahvemmin sukupuolen mukaan. Tilastokeskuksen luvut kertovat, että vuonna 2021 lukio-opiskelijoista noin 59 prosenttia eli 62 000 oli naisia.

Ammatillisen koulutuksen osalta vastaavat luvut olivat noin 52 prosenttia ja reilut 177 000 naista, kun mukaan lasketaan aikuisopiskelijat. Kun katsotaan juuri oppivelvollisuuden päättäneitä nuoria, oli uusissa ammatillisen koulutuksen opiskelijoissa kuitenkin miesenemmistö.

Vuonna 2011 lukiokoulutuksessa oli naisia 57 prosenttia opiskelijoista. Ammatillisessa koulutuksessa miehiä ja naisia oli tuolloin lähes yhtä paljon.

Naisenemmistö on kasvanut toisen asteen koulutuksessa vähitellen. Opetushallituksen mukaan lukioon haki vuonna 2014 noin 4 000 tyttöä poikia enemmän. Vuonna 2021 tyttöhakijoita oli noin 5 000 enemmän.

Poikien vähäisempi määrä sekä hakijoina että opiskelijoina on herättänyt huolta.

Nuorisotutkimusseuran tutkimusjohtaja Sinikka Aapola-Karin mukaan osa nuorista miehistä voi kokea, että maskuliinisuuteen eivät kuulu opiskelu ja lukeminen. Hänen mukaansa olisi tärkeää miettiä sitä, kuinka poikia voisi tukea pedagogisesti ja kuinka heidät saataisiin kiinnostumaan erilaisista aloista.

Nuoria itseään Aapola-Kari varoittaa syyllistämästä.

”Helposti sanotaan, että tytöt ovat vallanneet oppilaitokset, mutta tämä ei ole tyttöjen syy.”

AAPOLA-KARI sanoo, että suomessa koulutusalat ovat erityisen sukupuolittuneita Euroopan mittakaavassa, ja muutos sukupuolten tasaisempaan jakautumiseen tapahtuu myös poikkeuksellisen hitaasti.

Hänen mukaansa luettelo koulutusvalintoihin vaikuttavista asioista on pitkä: oman paikkakunnan koulutusmahdollisuudet ja elinkeinorakenne, perhe, ystävät ja sukulaiset sekä sosiaaliset tekijät.

Hän sanoo, että tämän lisäksi paljon merkitystä on sillä, kuinka nuoret otetaan eri aloilla vastaan.

”Vaatii mielettömiä ponnistuksia yksilöltä pärjätä työpaikassa tai alalla, jolle hän ei koe olevansa tervetullut.”

Aapola-Karin mukaan pojille epätyypilliselle alalle hakeutuminen edellyttää joskus omalta paikkakunnalta ja sen sosiaalisista ympyröistä irtautumista. Jos sukulaiset ja kaverit kyseenalaistavat nuoren valinnat, vaatii niiden toteuttaminen itsevarmuutta.

”Mutta harva nuori on valintavaiheessa ehdottoman varma, mitä haluaa tehdä”, Aapola-Kari sanoo.

”Valinnoista pitää aina neuvotella nuorten kanssa ja huomioida heidän kiinnostuksensa kohteet.”

Aapola-Karin mukaan on paljon vaadittu, että nuoret tekisivät pitkän aikavälin suunnitelmia. Jos paikallinen lukio on kaukana ja omalla paikkakunnalla on työllistymismahdollisuuksia ilman lukiokoulutusta, ei nuori välttämättä näe sille tarvetta.

Juuri julkaistussa Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) virkanäkemyksessä tulevalle hallituskaudelle kaavaillaan, että tulevaisuudessa lukioverkko pienenee ja paikallisten lukioiden sijaan luodaan aluelukioita. Lukiot siis saattaisivat siirtyä osalle nuorista nykyistä kauemmas.

OKM:n mukaan Suomi on kansainvälinen poikkeus siinä, kuinka korkealle nuoret kouluttautuvat. Suomessa korkeakoulutusaste on 40 prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo on 47 prosenttia. Muun muassa siksi Suomessa halutaan parantaa korkeakoulutusastetta. Tämä tarkoittaisi muun muassa lukioon menevien määrän nostamista. Opetushallituksen mukaan vuonna 2022 lukioon haki noin 34 300 nuorta, mikä on 840 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Anonyymi kirjoitti...

”Jere” menetti talonsa, rahansa ja terveytensä – kesti 30 vuotta ennen kuin hän ymmärsi olevansa taloudellisen väkivallan uhri
Taloudellinen väkivalta jää herkästi muiden väkivallan muotojen varjoon. Taloudellinen väkivalta -hanke kertoo, että hintojen nousu on lisännyt sitä entisestään. Jere sai apua hankkeen kautta.


Jeren kohdalla taloudellisen väkivallan juuret ulottuvat 1990-luvulle. Perheenisä oli hyväpalkkaisessa työssä.

Molemmilla oli omat tilit. Vaimon kanssa oli kuitenkin yhdessä sovittu, että vaimo hoitaa laskujen maksamisen Jeren rahoilla. Kokemuksistaan kertovan Jeren nimi on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Rahat menivät kuitenkin muuhun kuin laskuihin. Tämän Jere ymmärsi vuosien kuluessa.

Postiluukusta tipahteli esimerkiksi perintäkirjeitä. Ulosottovirastosta oltiin yhteydessä 90-luvun puolivälissä.

Jere ei koskaan saanut tietää, mihin rahat, jotka oli tarkoitettu laskuihin, menivät.

Jere ei tunnistanut taloudellista väkivaltaa vielä tuolloin. Hän tiedosti, että hän ja vaimo olivat erilaisia rahankäyttäjiä, mutta luotti vaimoonsa.

– Toinen hoiti jämptisti ja toinen ei ollut läheskään niin säästäväinen.

Jere alkoi velkaantua ja teki yhä enemmän töitä.

Jeren mielenterveys alkoi rakoilla. 2011 tuli lopullinen stoppi. Hänellä oli työuupumus ja masennus. Näiden seurauksena hän joutui psykiatriseen osastohoitoon sekä lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2014. Yle sai nähtäväksi lausuntoja näistä.

– En oikeastaan enää tiennyt, mikä päivä, vuorokausi ja mikä vuodenaika on.

Avioero tuli 11 vuotta sitten.

– Meni omakotitalo, lomaosakkeet ja kolme autoa. Sitten vielä jäi yhteisvastuulliseksi 150 000 euroa maksettavaksi.

Jere ymmärsi viime syksynä, noin 30 vuotta myöhemmin, kokeneensa taloudellista väkivaltaa avioliitossaan.

– Kaikkea ei voi laittaa työuupumuksen ja masennuksen piikkiin. Joku on ollut syy ja siitä on tullut seuraus.

Hintojen nousu on lisännyt taloudellista väkivaltaa
Viola - väkivallasta vapaaksi -yhdistyksen hankesuunnittelija Hanna Nylén vetää Taloudellinen väkivalta tutuksi -hanketta. Viime vuonna sen kautta autettiin yli sataa taloudellisen väkivallan kokijaa ympäri Suomen.

Jere on yksi heistä.

Anonyymi kirjoitti...

Laura, 19, leimattiin armeijassa ”tupapilluksi” – kertoo nyt, millainen paikka armeija on naiselle
Liian lyhyitä vessataukoja, haukkumista ja motiivien epäilyjä. – Joistain asioista huomaa, että intti on suunniteltu miehille, armeijassa alokkaana oleva Laura sanoo.


Tupapillu.

Näin varusmiesten suljetussa viestiryhmässä nimiteltiin armeijassa olevaa Lauraa, 19. Keskusteluryhmään oli jaettu Lauran Tiktok-video, jossa hän ja kaksi muuta samassa tuvassa olevaa varusnaista tanssivat.

– Viestiryhmässä kommentoitiin, että olemme ”tupapilluja”. Meidät oli haukuttu keskustelussa läpikotaisin, Laura kertoo.

Nimittelyn lisäksi keskustelussa puitiin muun muassa sitä, onko Laura armeijassa vain siksi, että voisi postata sieltä videoita sosiaaliseen mediaan.

– Miespuoliset palvelua suorittavat postaavat tiktokkeja ja kuvia someen, eikä kukaan sano siitä mitään. Kun minä postaan esimerkiksi palvelusvaatteissa jotain sosiaaliseen mediaan, siitä tulee sanomista.

– Se tuntuu pahalta ja epäreilulta, Laura sanoo.

Laura ei itse ollut viestiryhmässä, vaan asiaton viestittely ja ”tupapilluksi” haukkuminen selvisivät, kun Laura kuuli asiasta kaveriltaan. Laura vei asian heti eteenpäin, ja armeijan henkilökunta otti asian vakavasti.

Yhteiskunnan ongelmat heijastuvat myös armeijaan
Me Naiset kysyi runsas vuosi sitten armeijassa olevilta naisilta heidän kokemuksistaan. Kyselyyn vastasi 147 naista. Kyselyn mukaan noin kaksi kolmasosaa naisista koki, että sukupuoli on vaikuttanut heidän armeijakokemukseensa.

Puolustusvoimien sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen kommentoi tammikuussa 2022 julkaistussa Me Naisten artikkelissa kyselyn vastauksia. Vastaukset olivat Maijasen mukaan saman suuntaisia kuin puolustusvoimien varusmiehille ja -naisille teettämien kyselyiden vastaukset.

Kyselyitä on teetetty varusmiespalvelusta suorittaville vuodesta 2015 asti.

– Epäasiallista käyttäytymistä, eriarvoista kohtelua ja ulkopuolisuutta kokevat erityisesti naiset. Toki näitä kokevat miehetkin, mutta naisten vastauksissa ne korostuvat, Maijanen kertoi Me Naisille tammikuussa 2022.

Lauran kokemus on saman suuntainen.

Hannu Maijanen totesi Me Naisten artikkelissa, että laajimmin ongelmia esiintyy palveluksen aikana varusnaisten ja varusmiesten välillä. Myös Lauran mukaan suurin osa negatiivisista kommenteista tulee muilta varusmiehiltä – ja toisinaan miehiltä sosiaalisessa mediassa.

– Negatiivinen kommentointi ja ennakkoluulot ovat tulleet nimenomaan niistä joukkueista ja tuvista, joissa ei ole ollenkaan naisia, Laura kertoo omista kokemuksistaan.

Negatiivinen kommentointi on esimerkiksi sosiaalisen median päivityksiin puuttumista, sekä sitä, että Lauran motiiveja lähteä varusmiespalveluun epäillään jatkuvasti.

– Minulta kysytään tosi usein, että miksi halusin lähteä – ja kun vastaan, saattaa seuraava kysymys olla, että ”no onko se sun paikka”. Osa kysyy myös, tulinko inttiin miesten takia.

Hannu Maijasen mukaan ongelmien poistaminen täysin on hankalaa, sillä parikymppiset varusmiehet saapuvat suorittamaan asepalvelustaan hyvin erilaisista kokemusympäristöistä.

– Samat yhteiskunnan ongelmathan täällä näkyvät, vaikka ympäristö on erilainen, Maijanen kommentoi Me Naisille aiemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Seksityöntekijät kertovat, miten erektio onnistuu – ”Katso, sulla seisoo!”
Toimittaja Helen Partin mukaan seksialan ammattilaisilla on hyvää seksinlukutaitoa. Hän haastatteli kahta seksityöntekijää kirjaansa Peniksen viisaus.


Erektio tulee ja menee.

Näin tiivistää entinen seksityöntekijä Tomi Ros toimittaja Helen Partin kirjassa Peniksen viisaus (Docendo).

Lause jäi Rosia haastatelleen Partin mieleen. Partti halusi haastatella kirjaansa kahta seksityöntekijää, koska he kohtaavat jatkuvasti erektiopulmista kärsiviä miehiä.

– Se, että erektio tulee ja menee intiimissä tilanteessa on normaalia ja tavallista, Partti sanoo.

Erektio-ongelmiin liittyy silti yhä häpeää, kärsimystä ja vaikenemista.

Myös Tomi Rosin mukaan rakastelun aikana on ihan normaalia, että erektio sahaa pehmeä-kova -akselilla. Kun tämän ymmärtää ja hyväksyy, erektion puuttuminen ei ehkä enää tunnu yhtä pulmalliselta.

Tässä Rosin keinoja edesauttaa erektiota:

SELVITÄ kumppanin odotukset. Silloin ei tarvitse arvailla toisen mieltymyksiä

PANOSTA oikeanlaiseen ravintoon, liikuntaan ja lepoon.

JÄTÄ ALKOHOLI. Ros ei käyttänyt seksityössä alkoholia lainkaan.

HYÖDYNNÄ AISTEJA. Ros edisti kiihottumistaan kosketuksilla, hyväilyillä, puheella, katseilla, haistelemalla ja maistelemalla.

ÄLÄ HÄTÄÄNNY, jos erektio ei ota syntyäkseen. Ros antoi erektion syntymiselle aikaa ja mahdollisuuksia.

VIRITÄ MIELTÄ fantasioilla ja mielikuvilla.

Tiettyä kaavaa ei Rosin mukaan tarvitse noudattaa, eikä orgasmin täydy olla ainoa maali. ”Seksin ei tarvitse tavoitella penetraatiota”, Ros toteaa kirjassa.

Moni suomalainen mies kokee, että seksissä päävastuu on hänellä, eli mies on se, joka hoitaa hommat. Peniksen viisaus, Helen Partti

Miten hieno erektio!
Seksialan yrittäjä Tiia Forsström kertoo kirjassa, että suurin osa hänen asiakkaistaan saa erektion. Se johtunee osaltaan siitä, että seksiammattilaisen luona mies saa halutessaan olla vain vastaanottavana osapuolena.

Silloin ei ole tarvetta suorittaa tai saavuttaa mitään.

– Sekä Ros että Forsström suhtautuivat lämpimästi ja kunnioittavasti pulmallisiin tilanteisiin. Se teki minuun vaikutuksen, Helen Partti sanoo.

Forsströmin kokemuksen mukaan miehillä on vahvoja oletuksia siitä, millaista seksin pitäisi olla. Monelle on tärkeää, että nainen saa tyydytyksen.

Jos mies ei pysty esimerkiksi tuottamaan kumppanilleen orgasmia, hän saattaa hävetä ja pyytää anteeksi. Se voi kuitenkin johtaa sekä erektio- että laukeamisvaikeuksiin.

Forsström antaa asiakkaalleen paljon tilaa ja kyselee, mitä tämä kaipaa. Mies saa myös ”luvan” siihen, että erektioon liittyvä epävarmuus ei haittaa tai estä nautintoa.

Tämä kaikki voi rauhoittaa ja vapauttaa, ja johtaa lopulta myös erektioon.

”Katso, sulla seisoo! Miten hieno erektio!” Forsström saattaa silloin sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä puolueet ulottaisivat asevelvollisuuden koskemaan koko ikäluokkaa, paljastaa Ylen kysely
Jokaiselle 18 vuotta täyttävälle voisi tulla käsky kutsuntoihin sukupuolesta riippumatta, siitä puoluejohtajat olivat Ylen kyselyssä melko lailla yhtä mieltä. Asevelvollisuus kuitenkin jakaa heitä.


Miesten asevelvollisuus ei ole tasa-arvon kannalta enää nykyaikaa – Suomen asevelvollisuuden pitäisi kohdella kaikkia sukupuolia tasa-arvoisesti, SDP ja vihreät sanovat Ylen puoluejohtajille lähettämässä turvallisuuspoliittisessa kyselyssä.

Muut eduskuntapuolueet pitäisivät asevelvollisuuden nykyisellään, mutta haluaisivat rukata järjestelmää hieman uuteen asentoon. Esimerkiksi kutsunnat kannattaisi useamman puolueen mielestä ulottaa koko ikäluokkaan, mutta armeijan harmaat olisivat edelleen vain miespuolisten velvollisuus ja naisille vapaaehtoista, kuten tähänkin asti.

Puolueet antoivat vastauksensa 2.–16. helmikuuta. Yle on lyhentänyt osaa vastauksista.

Nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän ongelmana on se, että ase- ja siviilipalvelus jättää potentiaalia hyödyntämättä, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin sanoo. Asevelvollisuudesta pitäisi käydä hänen mukaansa laajaa kansalaiskeskustelua.

– Suomessa tulisi valmistella ehdotus kansalaispalvelukseksi, joka ottaa huomioon sukupuolten tasa-arvoisen osallistumisen mahdollisuudet, Marin hahmottelee.

Seuraavan hallituksen pitäisi vihreiden mukaan alkaa valmistella asevelvollisuusjärjestelmän uudistamista. Uudistuksen jälkeen asevelvollisuus kohtelisi kaikkia sukupuolia samalla tavalla, ja olisi täysin tasa-arvoinen järjestelmä, vihreiden vastauksessa sanotaan.

– Vain miehiä koskeva asevelvollisuus ei ole tätä päivää, puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo.

Kokoomus ei sen sijaan lukinnut vastaustaan suuntaan tai toiseen. Se kannattaa koko ikäluokkaa koskevien kutsuntojen järjestämistä ja maanpuolustuksen kehittämistä tasa-arvoisempaan suuntaan.

– Kun ottaa huomioon Suomen ja Euroopan muuttuneen turvallisuusympäristön sekä maanpuolustukseen kohdistuvat tasa-arvo-odotukset, on syytä selvittää asevelvollisuuden kehitystarpeita, jotta sillä olisi parhaat edellytykset palvella Suomen turvallisuutta, puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo.

Asevelvollisuus nykyisellään on hyvä, sanoo yli puolet eduskuntapuolueista
Asevelvollisuus pitää pitää nykyisellään – näin vastasivat kristillisdemokraatit, keskusta, perussuomalaiset, liike nyt ja RKP.

Naisten osallistuminen kutsuntoihin on kannatettava idea, sillä siten lisätään maanpuolustustietouden leviämistä ja kiinnostusta kokonaisturvallisuuteen, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.

– Asevelvollisuuden on kuitenkin jatkossakin syytä koskea vain miehiä, Purra sanoo.

Koko ikäluokan yhteistä kutsuntapäivää sukupuolesta riippumatta kannattaa myös RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Kaikki voisivat osallistua kutsuntoihin, ja aseettoman palvelun pitäisi olla mahdollista myös vapaaehtoisille, nyt-liikkeen puheenjohtaja Hjallis Harkimo visioi.

Naisten vapaaehtoista asepalvelusta kannattaisi kehittää myös kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin mukaan.

Puolustusvoimissa tulee kuitenkin kasvattaa naisten määrää niin, että se perustuu vapaaehtoisuuteen, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo.

– Ikäluokkien pienentyessä molempia sukupuolia koskeva asevelvollisuus voi tulevaisuudessa tulla ajankohtaiseksi, Saarikko jatkaa.

Vasemmistoliitto vastasi puoluejohtajien kyselyyn myös, ettei se kannata asevelvollisuuden ulottamista koko ikäluokkaan. Se kuitenkin lähestyy asiaa hieman eri kantilta kuin muut kieltävän vastauksen antaneet.

Asepalvelukseen pitäisi valita ihmiset sukupuolen sijasta motivaation ja osaamisen perusteella, ja asevelvollisuutta pitää muuttaa siten, että se kohtelee kaikkia sukupuolia tasa-arvoisesti, vasemmistoliiton vastauksesta käy ilmi.

– Tällainen uudistus lisäisi kansalaisten valinnanvapautta ja parantaisi reserviläisarmeijan suorituskykyä. Koulutettavien määrä ei lisääntyisi, puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomas Enbuskelta mauton vitsi suuseksistä

Kohutoimittaja Tuomas Enbuske julkaisi Instagramissaan kuvan liittyen Iltalehden tekemään artikkeliin ’’Naiset kertovat: älä tee näitä suuseksin aikana.’’

- …ole lyhyt tai köyhä.

Tuomaksen kommentti ei oikeastaan liity Iltalehden artikkelin sisältöön millään tavalla. Artikkelissa naiset kertovat, minkälaisia eri tekniikoita suuseksissä kannattaa ja ei kannata käyttää.

Artikkelissa naiset eivät kommentoi miesten ulkonäköä tai heihin liittyviä ulkoisia piirteitä lainkaan, vaan siinä keskitytään muun muassa siihen, millaisia taktiikoita miehet ovat heidän kanssaan käyttäneet, ja mitkä niistä ovat toimineet.

Tuomaksen vitsi ei selkeästikään toimi edes hänen seuraajiensa puolesta – tykkäyksiä tai kommentteja ei ole juuri lainkaan.

Hän myös julkaisi Instagram-tarinassaan saman kuvan, johon hän kommentoi:

- …kärrynpyöriä.

Tuomas julkaisee usein vitsailevia kuvia ja kommentteja sosiaalisessa mediassa. Etenkin iltapäivälehtien artikkeleja hän jakaa ja kommentoi usein, yrittämällä tehdä niistä vitsikkäitä.

Vikko sitten hän julkaisi samantyylisen vitsin, jossa hän ilmaisee poliittisen kantansa sosiaalidemokraatteja vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kolumnisti kertoi Järvenpään uimahallin naisten saunan ”möreästä äänestä” – syntyi somekohu
Helsingissä pohditaan parhaillaan, tarvitaanko uimahalleihin uusia ohjeistuksia. Translaki astuu voimaan 1. maaliskuuta.


AJAT muuttuvat.

Sukupuolen vahvistamista säätelevä laki eli niin sanottu translaki astuu voimaan 1. maaliskuuta.

Sen alla – vanhojen aikojen loppusuoralla – käynnistyi sanomalehti Keski-Uusimaassa keskustelu jo reilu kuukausi sitten Järvenpään uimahallin naisten saunassa kuullusta ”möreästä äänestä”.

Transsukupuolinen henkilö? Varaslähtö? Provokaatio? Urbaani legenda?

Möreästä äänestä kertoi kolumnissaan entinen kuntapoliitikko (vihreät, kristillisdemokraatit, perussuomalaiset) Veli-Pekka Kiviharju, 82. Kolumnin otsikko oli Mies saunoi naisten puolella – tervetuloa uusi normaali?

Kiviharjun mukaan möreää ääntä oli käyttänyt naisten uima-asuun pukeutunut ”atleettisen näköinen mies”, joka Kiviharjun mukaan olisi selittänyt lähellä istuville naisille olevansa naisten puolella siksi, että ”koki olevansa nainen”.

KESKI-UUSIMAA innostui selvittämään, millaiset ovat paikalliset käytännöt vastaavanlaisiin tilanteisiin.

Koska Kiviharjun lähteenä oli klassisen urbaanin legendan mieleen tuovasti ”ystävän sisar ja tämän naispuolinen ystävä”, lisäsi Keski-Uusimaa julkaistun jutun perään tiedon, että tapahtunut oli varmistettu uimahallista ja ensi käden lähteiltä.

Keskiviikkona julkaistussa jatkojutussa kerrottiin toimituksen varmistaneen jo ennen kolumninkin julkaisua ”kyseisiltä henkilöiltä”, että tapahtumien kulku kolumnissa vastasi heidän kertomaansa.

Uimahallia ei enää mainittu.

Keski-Uusimaan selvityksen mukaan sen levikkialueella uimahallien käytännöt suhteessa transukupuolisiin asiakkaisiin vaihtelevat.

Lehden mukaan Järvenpäässä vaadittiin (uusi laki ei ole vielä voimassa) todistus käynnissä olevasta sukupuolen korjausprosessista, minkä jälkeen henkilö saattoi käyttää naisten suihkuja ja saunaa, jos peitti miehiset piirteensä uima-asulla.

ILTA-SANOMAT yritti kysyä tapauksesta tiistaina iltapäivällä Järvenpään uimahallista. Henkilökunta ohjasi kääntymään kaupungin liikuntaesihenkilön Laura Häkkisen puoleen, jolla oli tiedotusvastuu.

”Emme ole vahvistaneet, että uimahallin henkilökunta olisi ollut tietoinen, että naisten saunassa olisi ollut mieshenkilö. Pidämme tilannetta erittäin epätodennäköisenä”, Häkkinen kommentoi IS:lle sähköpostitse torstaiaamuna.

Hänen mukaansa kassan henkilökunta ensisijaisesti ohjaa asiakkaat oman pukuhuoneensa tiloihin ja naisten ja miesten pukutilat sijaitsevat eri puolilla rakennusta. Häkkinen sanoo väärinkäsityksen syntyneen Keski-Uusimaan julkaiseman kolumnin perusteella ja lehden muokanneen kolumniaan.

Keskiviikon jutussaan Keski-Uusimaa tarkensi henkilön olleen ”hyvin todennäköisesti transsukupuolinen henkilö”, joka oli saunassa ”tulkittu mieheksi”.

Kiviharju oli kolumnissaan kertonut, ettei kukaan saunassa ”nostanut mekkalaa”. Hän itse arveli syyksi hiljaisuuteen, ettei kukaan halunnut ”leimautua transfoobikoksi”.

Mikäli niin sanottua mekkalaa ei ole nostettu, tapauksen ei voi odottaakaan päätyvän uimahallin tietoon.

JÄRVENPÄÄN kaupungin tiistai-iltana julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin uimahallissa käyvän asiakkaina yksittäisiä transsukupuolisia henkilöitä, joista osa haluaa hyödyntää yksityiskäytössä olevia ryhmäpukuhuoneita, mutta osa ei halua eristäytyä, vaan käyttää ”sovittujen käytäntöjen mukaisesti” naisten pukuhuonetta.

”Jos transihminen haluaa hyödyntää jompaakumpaa yleistä pukutilaa, niin keskustelemme hänen kanssaan, kumpi pukutila olisi sillä hetkellä hänelle paras vaihtoehto, jos esimerkiksi sukupuolen korjaus on vielä kesken”, Häkkinen toteaa tiedotteessa.

”Olemme ohjeistaneet transsukupuolisia asiakkaitamme, että he voivat hyödyntää uimapuvun käyttöoikeusmerkkiä, jolloin he voivat pitää uimapukua päällä yleisissä puku- ja pesutiloissa.”

Käyttöoikeusmerkki on ulospäin näkyvä lupa käyttää uima-asua siellä, missä se normaalisti pitää riisua, kuten suihkussa ja saunassa.

Anonyymi kirjoitti...

Teekkari Raita Sandbergilla on yli sata kurssikaveria, joista 15 on naisia – tutkija kuvaa asenteita: “Oikea insinööri on yhä edelleen mies”
Lukiot ja yliopistot naisistuvat, mutta tekniikan alalle naisia saa yhä edelleen houkutella. Poikkeuksena ovat kemian ja arkkitehtuurin opinnot. Ne määriteltiin naisille sopiviksi jo sata vuotta sitten.


Teekkari Raita Sandbergilla on yli sata kurssikaveria. Heistä 15 on naisia.

Näin siitä huolimatta, että viime keväänä ennätyksellisen moni nainen haki tekniikan opiskelijaksi yliopistoihin ja korkeakouluihin. Sandbergin valitsemat sähkö- ja elektoriikkatekniikan opinnot on tekniikan ala, jota naiset karttavat yhä.

– Minua jännitti tänne tuleminen, kun mietin, kuinka paljon tulee olemaan naisia ja saanko kavereita ja millainen ryhmädynamiikka tulee olemaan, Raita Sandberg kertoo Aalto-yliopistolla Espoossa.

Ammattijärjestön Tekniikan akateemisten, TEK:n, tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh on perehtynyt alan tasa-arvoasioihin koko 2000-luvun. Naisten osuus alalla on kasvanut tuossa ajassa hitusen.

– Nyt tekniikan korkeakouluopiskelijoista 30 prosenttia on naisia, Bairoh kertoo.

Ammattioppilaitoksissa naisia on vielä vähemmän kuin yliopistoissa. Alan kaikista opiskelijoista neljäosa on naisia.

Bairoh viimeistelee parhaillaan aihetta käsittelevää väitöskirjaa. Hänen mukaansa syyt siihen, että miehet suosivat tekniikkaa ja naiset eivät, ovat syvällä ja siirtyvät sukupolvelta toiselle yhä edelleen.

– Tekniikan osaamista pidetään miehille luontaisena, Bairoh sanoo.

Hän on tullut siihen tulokseen, että vanhat streotypiat ohjaavat yhä myös alle 20-vuotiaiden uravalintoja.

– Ajatellaan yhä, että pojat osaavat matematiikkaa paremmin kuin tytöt luonnostaan, vaikka tutkimukset eivät tue tätä käsitystä.

Pojat uskovat omiin kykyihinsä enemmän kuin tytöt vaikka taidot olisivat samaa tasoa.

Raita Sandberg pitää Susanna Bairoh´n väittämää totuudenmukaisena.

Sanbergin valinta ihmetyttää
Sähkötekniikkaa opiskeleva Raita Sandberg on väsynyt perustelemaan omaa valintaansa.

Kaiken ikäiset ihmiset niin yliopistolla kuin vapaa-ajallakin haluavat kuulla, miksi Sandberg valitsi tekniikan.

– En tiedä, kysytäänkö sitä niiltä, jotka ovat stereotyyppisiä tällä alalla.

Sandbergin vanhemmat ovat kannustaneet tytärtään tekniikan opintoihin. Myös Helsingin kuvataidelukion matematiikan opettajalla on ollut merkitystä Sandbergin valintaan.

– Meillä oli niin kannustava opettaja, että lukiostani tuli monta opiskelijaa Aalto-yliopistoon, Sandberg kertoo.

Vanhempien, kavereiden ja kaikkien lasten ja nuorten ympärillä olevien ihmisten odotukset ja kannustus ohjaavat valintoja myös väitöskirjatutkija Susanna Bairoh´n mukaan.

Tekniikan osa-alueista moni kuitenkin vetää puoleensa naisopiskelijoita.

Tekniikan sisälle on muodostunut omat naisvaltaiset alansa.

Anonyymi kirjoitti...

Tällaisia ovat domina Valtiatar Keijun asiakkaat – seksiä hän ei heidän kanssaan harrasta, eikä häneen saa koskea

Valtiatar Keijuksi itseään kutsuvan dominan asiakkaat ovat pääasiassa vakioasiakkaita. Yhteensä asiakaskuntaa on useita satoja.

Dominana työskentelevä Valtiatar Keiju täyttää asiakkaidensa toiveita alistamisen ja fetissien kautta. Asiakkaan on mahdollista ostaa kerralla myös kahden eri dominan palveluita.

– Siinä on neljä kättä ihmisen kimpussa. Jos esimerkiksi asiakas täytyy sitoa kiinni johonkin, niin se ei vie koko aikaa. Jos sidon yksin, niin sillä hetkellä ei muuta tapahdu. Jos kaverin kanssa, niin hän huomioi asiakasta minun sitoessani. Siinä on paljon enemmän vauhtia ja vähemmän mitään taukoja, Keiju kertoi MTV Uutisille.

Keiju ei harrasta seksiä asiakkaidensa kanssa.

– Minuun ei saa koskea, paitsi palvontatarkoituksessa, jolloin minä kontrolloin tilannetta. Intiimialueitani ei saa nähdä. Laukeaminen sessioissani on mahdollista esimerkiksi välineiden avustuksella.

Suhde lähtee liikkeelle asiakkaan yhteydenotosta: sähköpostien ja viestin lähettelystä sekä puhelinkeskustelusta. Asiakkaat täyttävät lomakkeen, jossa he saavat sanallisesti kertoa toiveitaan.

– Sitten asiakas tulee studiolle, jonka olen valmistellut. Tarkkailen ihmistä siinä hetkisen, ja siitä se sitten lähtee. Pääasiassa asiakkaani ovat vakioasiakkaita, jotka tulevat useamman kerran. Osa saattaa tulla kerran vuodessa, osa käy joka viikko. On tietysti myös kokeilijoita, jotka haluavat käydä kerran ja sen jälkeen mennä seuraavalle. Sekin sopii.

Asiakkaina on aivan tavallisia, Keijun mukaan ihania ihmisiä. Yhteensä heitä on tällä hetkellä useita satoja.

– Kokeilunhaluisia, rohkeita ihmisiä, jotka ovat oppineet nauttimaan elämästään. Monet kehuvat läsnäoloani ja sitä, että heidät on todella otettu huomioon. Monet kiittävät esivalmisteluista ja siitä, että haluan tutustua heihin jo ennen kuin näemme. Ja ihan yksinkertainen asia: olen kuunnellut heidän toiveensa ja keskittynyt niihin.

Joskus ensikertalaiset eivät tarkalleen tiedä, mitä haluavat. Silloin Keiju käy yhdessä asiakkaan kanssa läpi, miksi tämä on ottanut yhteyttä.

– Yhdessä rakennamme session. Yleensä sanon, että vaikka olen domina, niin olen myös ihminen. Minulle on tärkeää, että asiakas viestii, jos jokin menee metsään. En loukkaannu, vaan sitten mennään seuraavaan juttuun. Tänne ei tarvitse tulla kestämään mitään sellaista, mikä ei olekaan oma juttu, Keiju painotti.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentti: Naisen euro ei ole 84 senttiä, vaikka ay-liike yhä näin väittää
Mika KoskinenPuhe naisten ja miesten palkkaeroista johtaa helposti harhaan, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.


Naisen euro on Suomessa noin 84 senttiä.

Näin sanoo koulutettujen ammattilaisten ay-keskusjärjestö STTK.

STTT järjestää kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi naistenpäivän etkot perjantaina. Tilaisuuden kutsukirjeessä STTK julistaa – jälleen kerran – että naisen euro on 84 senttinä.

Sanotaan se nyt suoraan: Naisen euro Suomessa ei ole 84 senttiä. Naisen euro Suomessa on esimerkiksi 96 senttiä, kun nainen tekee töitä samalla ammattinimikkeellä samassa työpaikassa. Tämä 96 senttiä on laskettu kokonaisansiosta. Ilman vuorotyölisiä naisen euro on 97 senttiä.

Nämä ovat Tilastokeskuksen lukuja.

EK summaa, että samoissa tehtävissä samalla työpaikalla sukupuolten tilastollinen palkkaero on 0–5 prosenttia. 0–5 %:n eroa kutsutaan selittämättömäksi palkkaeroksi.

Kun puhutaan naisen eurosta 84 senttinä, puhutaan palkkaerosta. Tilastokeskuksen mukaan naisen ja miehen palkkaero oli 84,3 senttiä 2021.

Puhe naisen eurosta 84 senttinä on vähän tyhmää, koska se johtaa ihmisiä harhaan. Moni kunnon kansalainen saa käsityksen, että yksittäisillä työpaikoilla miehiä palkitaan siitä, että he ovat miehiä. Se olisi palkkasyrjintää, joka on Suomessa lailla kielletty.

Palkkaero ei kerro tasa-arvon tilasta, syrjinnästä eikä siitä, miten samapalkkaisuus toteutuu työpaikoilla. Naisten ja miesten palkkaero johtuu siitä, että naiset päätyvät miehiä useammin heikommin palkattuihin ammatteihin sekä osa-aika­töihin.

Palkkaero – noin 84 senttiä – kertoo siis naisten ja miesten koulutus-, ura- ja toimialavalinnoista sekä eri alojen ja työnantajien palkanmaksukyvystä.

STTK sanoo, että sukupuolten välinen palkkaero on vuosien ja vuosikymmenien kuluessa pysynyt sitkeästi lähes ennallaan, vaikka samanaikaisesti naisten koulutustaso on kohonnut huomattavasti.

– Nykyisellä vauhdilla palkkatasa-arvo toteutuu vasta seuraavan vuosisadan vaihteessa – jos kehitys ylipäätään etenee oikeaan suuntaan, STTK:n kutsussa lukee.

Tasa-arvovaltuutetun mukaan naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat merkittävä ja pitkäkestoinen tasa-arvo-ongelma.

Voidaan silti kysyä, onko miesten ja naisten palkkaero iso ongelma niin kauan, jos naiset hakeutuvat vapaaehtoisesti sellaisiin ammatteihin ja aloille, joista saa vähemmän palkkaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Sukupuolia on vain kaksi”, lapsi kirjoitti – Tasa-arvovaltuutettu puoltaa koulun oikeutta kieltää oppilastyö
Koulu pyysi tasa-arvovaltuutettua arvioimaan, onko sillä oikeutta kieltää oppilastyö, jota koulu pitää syrjivänä.


Tasa-arvovaltuutettu pitää koulun velvollisuutena kieltää oppilaan koulutyö, joka sisälsi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivän ja loukkaavan viestin.

Salolaisen Mustamäen koulun oppilas kirjoitti koulutyöhön, että ”sukupuolia on vain kaksi”. Koulu pyysi tasa-arvovaltuutettua ottamaan kantaa kyseisen oppilastyön kieltämiselle sen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia loukkaavan viestin takia.

Kannassaan tasa-arvovaltuutettu nostaa esille koulun velvollisuuden ryhtyä toimenpiteisiin häirinnän, syrjinnän tai turvallisen oppimisympäristön vaarantavan toiminnan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Jos näin ei toimita, oppilaitos syyllistyy tasa-arvolaissa kiellettyyn syrjintään.

Tasa-arvovaltuutettu on todennut aiemmissakin selvityksissään, että sukupuoli ”on moninainen ilmiö, joka ei ole pelkistettävissä vain kahteen, toisistaan selvästi eroavaan sukupuoleen”. Viranomainen muistuttaa, että sukupuoli-identiteetti on henkilön kokemus omasta sukupuolestaan ja myös Opetushallituksen oppaassa todetaan tämän sukupuoli-identiteetin skaalan olevan kahta vaihtoehtoa laajempi.

Tasa-arvovaltuutettu muistuttaakin, että sekä koulu että perusopetuksen järjestäjällä on velvollisuus noudattaa lakia ja ehkäistä sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää. Oppilaan syrjivän oppilastyön kieltäminen ei siis ole pelkästään koulun oikeus, vaan pikemminkin velvollisuus.

Mustamäen koulun oppilaat ovat 1–6 luokkalaisia. Salon vs. perusopetusjohtaja Jaana Talvitie ilmoitti Salon Seudun Sanomille, ettei tapausta ja oppilastyötä aiota avata sen enempää. Lapsen ikää ja koulutyön laatua ei siis haluta kertoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyppäsi urheilijasta pornonäyttelijäksi – ex-pelaaja kertoo todellisuudesta, jota ei ymmärretä

Crystal Palacen entinen akatemiapelaaja Damian Oliver jätti jalkapallon vuosia sitten ja siirtyi pornoteollisuuden pariin. Mies kertoo avoimesti, ettei pornonäyttelijänä toimiminen ole niin hauskaa kuin ihmiset olettavat.

Englannin valioliigaseura Crystal Palacen entinen akatemiapelaaja Oliver kertoi pornokokemuksistaan Anything Goes with James English -podcastissa ja avasi muun muassa ensimmäisiä kuvauksiaan. Kuusi tuntia kestänyt hikinen ensiurakka tuotti hänelle neljä vuotta sitten 150 puntaa, nykyisessä valuuttakurssissa noin 168 euroa, ja oli Oliverin sanojen mukaan "kauhistuttava" kokemus.

– Kameramiehenä oli iso kalju irlantilainen, hän oli aika pelottava – minun oli saatava munani esiin hänen edessään ja aloitettava n****minen, Oliver sanoi.

Oliverin mukaan tilanteen aiheuttama paine tuotti hänelle suoritusvaikeuksia, mutta kanssanäyttelijä oli mukava ja homma alkoi sittemmin rullaamaan.

Tosin kun nainen oli kumartuneena hänen edessään sohvalla, Oliver sanojensa mukaan liukasteli omaan hikeensä ja laminaattilattiaa täytyi pyyhkiä.

Pornotähti Sophie Andersonin kanssa seurusteleva Oliver, joka työskenteli aiemmin maalarina ja sisustajana, näki pornon aluksi keinona saada lisätienestejä, mutta tavattuaan kumppaninsa, hän päätti hypätä pornoteollisuuteen kokopäiväisesti.

Todellisuus alalla ei ole kuitenkaan ollut sitä, mitä Oliver on itsekään kuvitellut.

– Ihmisillä oli tapana sanoa minulle, että "teet tuota joka tapauksessa", koska he tiesivät, että makasin tyttöjen kanssa. Olin pelaaja, ja he sanoivat, että "voisit yhtä hyvin saada siitä palkkaa".

– Kun minulla oli itseluottamusta tehdä se, tajusin vasta, että se on täysin erilainen pallopeli.

– Jos olisin jäänyt Crystal Palaceen, olisin voinut ansaita paljon enemmän jalkapalloa pelaamalla. Minulla oli tapana myös taistella, ehkä se olisi voinut johtaa johonkin. Olin hyvä molemmissa asioissa, mutta ajattelin, että pornotähtenä oleminen olisi yhtä hyvä asia. Se ei ole kuitenkaan niin kivaa kuin ihmiset ajattelevat.

Anonyymi kirjoitti...

Hämmentävä naistenpäivä Suomessa: Sukupuolentutkimuksen dosentti ei osaa määritellä, mikä on nainen

Eduskuntavaalien 2023 alla Suomessa on meneillään varsin hämmentävä sukupuoliin liittyvä kansalaiskeskustelu. Sijaiskärsijäksi on joutunut myös salolaisen alakoulun oppilas, jonka oppilastyöhön kirjattu näkemys kahdesta sukupuolesta on äskettäin jyrätty maahan tasa-arvovaltuutetun arvovallalla.


Mikä on nainen? Kolmen sanan kysymys olisi ollut naurettava kymmenen vuotta sitten, ehkä jopa vielä viisi vuotta sitten, mutta tänä päivänä, kulttuurisotien velloessa ja woke-ideologian rantauduttua Suomeen, yhteisen kielemme sanojen merkityssisältö on alkanut hämärtyä.

On kulunut vasta reilu kuukausi siitä, kun eduskunta hyväksyi laajaa vastustusta herättäneen translain. Tänään, naistenpäivänä, ollaan jo tilanteessa, jossa sosiaalisen median keskusteluissa kiivaasti haetaan vastausta siihen, mikä oikeastaan on nainen.

Vastausta kysymykseen vaaditaan etenkin alan johtavalta asiantuntijalta, sukupuolentutkimuksen dosentti Tuija Saresmalta, joka parhaillaan osallistuu YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan istuntoon New Yorkissa osana Suomen delegaatiota.

Tamperelainen kokoomuksen nuorisopoliitikko ja lukiolainen, nettivaikuttaja Mats Uotila pyytää Saresmaa yksinkertaisesti vain määrittelemään, mitä tarkoittaa sana ”nainen”, mutta turhaan, sillä Saresma ei halua osallistua kansalaiskeskusteluun omalta tieteenalaltaan.

Onko akateemisten käsitesisältöjen kysyminen provokaatio?

Saresma – joka siis on sukupuolentutkimuksen dosentti ja on parhaillaan Atlantin toisella puolella YK:n naisasiaa käsittelevässä istunnossa – siis kieltäytyy määrittelemästä, mitä sana ”nainen” tarkoittaa.

Sen sijaan Saresma uhriutuu. Hän kehystää kysymyksen provokaatioksi ja ”pelottavaksi superkonservatiiviseksi puheeksi”.

Kysymyksen esittäjä kuitenkin itse ihmettelee Saresman reaktiota.

Siinä missä sukupuolentutkimuksen dosentti vaikenee, muilta Twitter-käyttäjiltä on jo saatu selkeitä ja havainnollisia vastauksia kysymykseen. Saattaa tosin olla, että sukupuolentutkimuksen alalla on hylätty perinteinen käsitys naiseudesta.

Monet suomalaiset tieteentekijät osallistuvat aktiivisesti keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää ihmetteleekin yleisellä tasolla haluttomuutta kieltäytyä akateemisten peruskäsitteiden määrittelystä – vieläpä tilanteessa, jossa kysymys on omalta tutkimusalalta.

Anonyymi kirjoitti...

Alakoululaista kiellettiin tekemästä ”provosoivaa” kangaskassia – Oikea päätös, katsoo tasa-arvo­valtuu­tettu
Alakoululainen oli todennut oppilastyössään sukupuolia olevan kaksi. Koulu kielsi työn syrjivänä.


TASA-ARVOVALTUUTETTU on todennut salolaisen alakoulun toimineen oikein tapauksessa, jossa se oli kieltänyt oppilasta tekemästä kangaskassia, jonka kuosissa olisi todettu sukupuolia olevan kaksi.

Koulu oli kieltänyt työn seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivänä. Koulu pyysi tasa-arvovaltuutetulta kannanottoa erityisesti oppilastyön virkkeistä ”sukupuolia on vain kaksi” ja/tai ”sukupuolia on kaksi”, tasa-arvovaltuutetun lausunnossa todetaan.

Lausunnosta uutisoi ensimmäisenä Salon Seudun Sanomat (SSS).

Tasa-arvovaltuutetun toimiston ylitarkastaja Miko Lempinen kertoo HS:lle, että kyse on ollut koulun käsityötunnin tehtävästä, jossa on pitänyt suunnitella kangaskassi. Oppilas on tehnyt paperille suunnitelman kassista, jossa sateenkaarivärien päälle on piirretty iso rasti ja sen alle kirjoitettu teksti ”sukupuolia on vain kaksi”.

Opettaja on kieltänyt oppilasta tekemästä suunnitelman mukaista kassia, ja tästä päätöksestä on alkanut oppilaan huoltajan ja opettajan välinen kiivas viestittely. Koulu ei ole suostunut myöskään ehdotukseen, jossa kassin teksti olisi muodossa ”sukupuolia on kaksi”.

”Koulu pyysi tasa-arvovaltuutetulta varmistusta sille, ovatko he toimineet oikein”, Lempinen tiivistää.

Huoltajan roolia asiassa Lempinen kuvailee ”aktiiviseksi”.

Koulu on joutunut kamppailemaan saman oppilaan ja tämän huoltajan kanssa myös muista oppilastöistä, joissa on esimerkiksi loukattu vähemmistöjä, Lempinen kertoo.

Myös yhdenvertaisuus­valtuutettu on käsitellyt tapauksia.

TASA-ARVOVALTUUTETTU toteaa ratkaisussaan, että tasa-arvolain mukaan opetuksen järjestäjällä on velvollisuus ennaltaehkäistä sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

”Mikäli oppilaitos tai opetuksen järjestäjä ei ryhtyisi käytettävissä oleviin toimiin estääkseen häirinnän tai syrjinnän jatkumisen, syyllistyisi oppilaitos tai opetuksen järjestäjä tasa-arvolaissa kiellettyyn syrjintään”, valtuutettu toteaa kannanotossa.

Tasa-arvovaltuutettu viittaa aiempiin kertomuksiinsa siitä, että sukupuoli on moninainen ilmiö, joka ei ole pelkistettävissä vain kahteen, toisistaan selvästi erotettavaan sukupuoleen.

”Sukupuoli-identiteetti on henkilön kokemus omasta sukupuolestaan. Tasa-arvolain esitöissä todetaan, henkilö voi kokea olevansa esimerkiksi sukupuoleton tai osittain nainen ja osittain mies. Sukupuolen ilmaisu puolestaan on sukupuolen tuomista esiin pukeutumisella, käytöksellä tai muulla vastaavalla tavalla”, kannanotto jatkuu.

Koululla on tasa-arvovaltuutetun mukaan velvollisuus puuttua tilanteeseen tai esimerkiksi yksittäisen oppilaan toimintaan, joka syrjii tai loukkaa sukupuolivähemmistöön kuuluvia muita oppilaita.

”Koululla on näin ollen ollut tasa-arvolain nojalla paitsi oikeus myös velvollisuus kieltää oppilastyö, joka on sisältänyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivän ja loukkaavan viestin”, tasa-arvovaltuutetun lausunto päättyy.

Tasa-arvovaltuutetun tulkinnan mukaan kyse on siis ollut provosoivasta oppilastyöstä, joka olisi vaarantanut turvallisen oppimisympäristön, Lempinen avaa kannanottoa.

KOULUN rehtori Kaisa Katava kommentoi tapausta SSS:lle keskiviikkona.

”Olemme saaneet varmistuksen, että olemme toimineet juuri niin kuin pitää, ja meillä on ollut velvollisuus toimia näin. Olemme noudattaneet lakia ja ohjeita niin kuin meidän viranhaltijoina kuuluu”, Katava toteaa lehdelle.

SSS kertoo oppilastyön olevan helmikuun alkupuolelta, jolloin rehtori lähetti myös aiheesta Wilma-viestiä koteihin. Katava ei halunnut näyttää viestiä lehdelle.

Salon vs. perusopetusjohtaja Jaana Talvitie myöntää lehden ensimmäisessä jutussa, että asia jakaa mielipiteitä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko sukupuolia enemmän kuin kaksi? Nämä puolueet ovat ääripäissä näkemyksissään
Iltalehti kysyi vaalikoneessaan ehdokkailta, onko sukupuolia enemmän kuin kaksi. Vastaukset jakautuivat selvästi.


Eduskuntapuolueet ovat hyvin erimielisiä sukupuolten määritelmästä.

Iltalehti kysyi eduskuntavaalikoneessaan yhtenä arvokysymyksenä sukupuolesta. Noin 43 prosenttia kaikista vastanneista ehdokkaista sanoo kyllä väitteelle siitä, että ”sukupuolia on enemmän kuin kaksi”.

Saman verran ehdokkaita vastaa olevansa täysin eri tai eri mieltä väitteestä.

Keskustelua sukupuolista käydään jälleen vilkkaasti. Iltalehti kirjoitti keskiviikkona tasa-arvovaltuutetun käsittelemästä tapauksesta, jossa koulun oppilas kirjoitti koulutyöhön, että ”sukupuolia on vain kaksi”.

Koulu pyysi tasa-arvovaltuutettua ottamaan kantaa oppilastyön kieltämiselle sen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä loukkaavan viestin takia. Tasa-arvovaltuutettu linjasi, että koulun velvollisuutena oli kieltää työ. Perusteluna oli koulun velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin häirinnän, syrjinnän tai turvallisen oppimisympäristön vaarantavan toiminnan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi.

Tasa-arvovaltuutettu ei tiedotteessaan eritellyt, millaisesta koulutyöstä oli kyse.

Kysymys jakaa puolueiden sisälläkin
Selvimmin sitä mieltä, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, on vihreiden ja vasemmistoliittolaisten ehdokkaat. Toisessa ääripäässä ovat Valta kuuluu kansalle -puolueen (VKK), kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten ehdokkaat.

Erityisesti kokoomuksen ja keskustan sisällä ehdokkaat ovat erimielisiä asiasta.

Kokoomuksen ehdokkaat jakautuvat täysin kahtia: noin 38 prosenttia vastaa, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, ja noin 37 prosenttia vastaa, että ei ole. Loput vastaavat ”neutraali”.

Keskustankin sisällä ero on suuri: 33 prosenttia vastaa, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, 40 prosenttia vastaa ei.

SDP:n ja RKP:n ehdokkaiden vastaukset ovat keskenään samankaltaiset: molemmissa puolueissa reilut 70 prosenttia ehdokkaista ajattelee, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, ja vajaa 10 prosenttia ajattelee, että näin ei ole.

Sukupuolikeskustelu
Yksinkertaistettuna sukupuolikeskustelussa on kyse näkemyserosta siitä, onko sukupuoli vain biologinen vai myös kokemuksellinen asia.

Perinteisessä käsitystavassa usein ajatellaan, että lähtökohtana on ihmisen biologia, ja sen vuoksi sukupuolia on kaksi, mies ja nainen.

Näkemys sukupuolen moninaisuudesta puolestaan pohjaa ajatukseen siitä, että sukupuolet eivät ole jaettavissa kahteen, toisilleen vastakkaiseen ja selvästi toisistaan erotettavaan sukupuoleen, vaan sukupuolen ilmenemismuodot ovat moninaisemmat, esimerkiksi Seta linjaa.

Näkemyksessä katsotaan, että biologinen sukupuoli ja kokemus sukupuolesta eivät välttämättä vastaa toisiaan, tai henkilö voi kokea olevansa esimerkiksi muunsukupuolinen. Näkemyksessä myös otetaan huomioon, että biologisesti kaikki ihmiset eivät ole selkeästi miehiä tai naisia esimerkiksi kromosomeiltaan tai sukuelimiltään.

Anonyymi kirjoitti...

Koulu kielsi lapsen käsityön – SSS: isä uhkaili rikos­ilmoituksella ja tuli seuraamaan rehtorin opetusta
Salon Seudun Sanomat on julkaissut keskustelua herättäneestä tapauksesta lisätietoa. Kaupungin perusopetusjohtajan mukaan tilanne ei aiheuta jatkotoimenpiteitä.


SALOSSA tällä viikolla kuohuttanut koulukohu on saanut jatkoa.

Halikkolaisessa koulussa alakoulun oppilas oli hahmotellut käsityötunnilla kangaskassin, jossa olisi suuri rasti vedettynä sateenkaarilipun päälle, kera tekstin ”sukupuolia on vain kaksi”.

Koulu kielsi oppilasta tekemästä kassia seksuaali- ja sukupuoli­vähemmistöjä syrjivänä. Se vetosi päätöksessään omaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus­suunnitelmaansa.

Koulu pyysi myös tasa-arvo­valtuutetulta asiasta lausuntoa.

Lausunnossaan tiistaina tasa-arvo­valtuutettu totesi, että koululla on ”paitsi oikeus myös velvollisuus puuttua häirintään ja syrjivään käytökseen”.

Itse tapaus ajoittuu tammikuulle.

SALON Seudun Sanomat on julkaissut tapauksesta lisätietoja, joiden pohjalta selviää, ettei kyse ole ainoastaan kangas­kassi­suunnitelmasta.

Lehden saaman viestiaineiston perusteella alakoululaisen isä oli käyttäytynyt painostavasti koetulla tavalla koulun opettajia kohtaan.

Isä on lehden mukaan uhannut rehtoria rikos­ilmoituksella, jos hänen lastaan kielletään tekemästä kangaskassia. Hän on myös ainakin kerran tullut seuraamaan rehtorin pitämää oppituntia.

Isä oli myös tarjonnut SSS:n mukaan Sukupuolia on vain kaksi -tekstin vaihtoehdoksi tekstiä ”Mies ei saa maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa. Se on iljettävää.”

Saatekirjeessään tasa-arvo­valtuutetulle koulu on todennut elävänsä kovan paineen alla.

KAUPUNGIN vs. perusopetusjohtaja Jaana Talvitie kommentoi tapausta Ilta-Sanomille.

– Pyrimme aina tekemään hyvää yhteistyötä kotien kanssa. Se on lapsen etu, että hänen ympärillään olevat aikuiset pyrkivät yhteistyöhön.

Talvitie ei kommentoi sitä, miten kauan haastava tilanne oppilaan isän kanssa on jatkunut.

– Jos koulun puolelle tulee huoltajalta epäluottamusta, on koulun tehtävä kuitenkin rakentaa luottamussuhdetta.

Tapaus on herättänyt paljon kohinaa sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Talvitie ei kuitenkaan pidä tilannetta ylikuormittavana.

– Kuntalaisten ja muiden perusopetuksen asioista kiinnostuneiden kanssa yhteistyön tekeminen on perustyötäni. Tämä on yksinkertaisesti yksi työtehtävistäni, joka minun täytyy hoitaa.

Tällä hetkellä tilanne ei aiheuta lisätoimenpiteitä, mutta tasa-arvosta keskustellaan kunnassa yleisemmällä tasolla.

– Käymme keskusteluja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista virkamiesten, opettajien ja muun henkilökunnan kesken – nimenomaan yleisellä tasolla, ei tästä yksittäisestä tapauksesta. Toivottavasti niitä käydään myös lasten kodeissa, Talvitie toteaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tällainen olisi ollut kohukangaskassi, joka torpattiin salolaisessa koulussa
Kangaskassikohuun liittyy oppilaan isä, joka on pyrkinyt vaikuttamaan koulun opettajiin ja tullut koululle kertomaan ideologiastaan kuutosluokkalaisille.


Salolaisessa Mustamäen koulussa kohauttaneessa kangaskassiluonnoksessa on vaakatasossa kuusi sateenkaaren väriä ja niiden päällä raksi. Alla on teksti ”sukupuolia on vain kaksi”.

Koulun käsityötunnit ovat nousseet valtakunnalliseen keskusteluun, sillä koulu joutui pyytämään tasa-arvovaltuutetulta kantaa oppilaan kangaskassiluonnokseen.

Tasa-arvovaltuutetun mukaan koulun velvollisuus oli kieltää oppilaan työ, joka sisälsi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivän ja loukkaavan viestin.

Oppilaan isä ei ole hyväksynyt päätöstä, ja hän on viestitellyt aktiivisesti koulun kanssa.

Isä muun muassa tarjosi ”Sukupuolia on vain kaksi” -tekstin vaihtoehdoksi lausetta: ”Mies ei saa maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa. Se on iljettävää.”

Uhkailu
Iltalehti on nähnyt tapaukseen liittyen asiakirjoja, muun muassa isän ja koulun välistä viestien vaihtoa. Viestinvaihdosta käy ilmi isän pyrkineen painostamaan koulua.

Isän väittää viesteissä koulun toimintaa räikeän syrjiväksi ja lainvastaiseksi. Hän ei myöskään kelpuuta opettajien perusteluita siitä, miksi kangaskassia ei voi toteuttaa koulutyönä.

Viestejä isä on allekirjoittanut muun muassa sanoilla ”Kristuksen verellä lunastettu mies” ja ”kristittyjen syrjijiä ja vainoojia siunaavin terveisin” ja ”herraa jeesusta ja hänen lakiaan ylistävin terveisin”.

Koulun saatekirjeessä tasa-arvovaltuutetulle kerrotaan, että isä oli saapunut koululle seuraamaan oppituntia ja jäänyt sen jälkeen julistamaan ideologiaansa ala-aulassa oleskelleille kuutosluokkalaisille ja ohjaajille. Hän on muun muassa väittänyt esimiesten aivopesseen koulun henkilökunnan.

Rikosilmoitus
Oppilaan isä on uhannut koulua rikosilmoituksella.

Rikosilmoituksella uhkailu liittyy kuvataiteen tunnilla tehtyyn toiseen työhön. Isä kirjoittaa koululle, että kangaskassikokemuksen myötä hän pelkää, että opettajat pyrkivät rajoittamaan oppilaan mielipiteenvapautta.

– Mikäli opettajana kohdistat minkäänlaisia sanktiota [lapseen] tässä kuviksentyössä olevien poliittisten ja uskonnollisten mielipiteiden takia, teen asiasta välittömästi rikosilmoituksen, hän kirjoittaa koululle.

Hän kertoo lähettäneensä oppilaan mukana muutamille koulun opettajille lahjaksi evankeliumikirjan.

Kanta
Tasa-arvovaltuutettu on todennut aiemmissa selvityksissään, että sukupuoli ”on moninainen ilmiö, joka ei ole pelkistettävissä vain kahteen, toisistaan selvästi eroavaan sukupuoleen”.

Kannassaan tasa-arvovaltuutettu nosti esille koulun velvollisuuden ryhtyä toimenpiteisiin häirinnän, syrjinnän tai turvallisen oppimisympäristön vaarantavan toiminnan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi.

Koulu kertoo tasa-arvovaltuutetulle lähetetyssä saatekirjeessä, että tilanne on aiheuttanut kovaa painetta.

Anonyymi kirjoitti...

Kolmesataa vuotta tasa-arvon toteutumiseen
Kun taloussivuilla puhutaan työelämän tasa-arvosta, se jää helposti vain valkoisen feminismin kysymykseksi.


KUN kirjoittaa naisjohtajien osuudesta pörssi­yhtiöissä, tulee vahva Päiväni murmelina -olo. Siis turhautuminen siihen, että joka kerta pitää toistaa samoja asioita ja asiat muuttuvat hitaasti.

Tarkistin: olen kirjoittanut Keskuskauppa­kamarin naisjohtaja­katsauksesta ensimmäisen kerran vuonna 2012. Silloin naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa oli 22 prosenttia. Nyt se on 31.

Kysymys on silti vain jäävuoren huippu laajemmasta työurien ja opintoalojen eriytymisestä sukupuolten mukaan.

Lue lisää: Suomessa rekrytoidaan vain yhdestä putkesta tulevia ihmisiä, sanoo hallitusammattilainen Mammu Kaario.

Puheesta naisten osuudesta pitää päästä jo eteenpäin. Kuinka monta ulkomaalaistaustaista, tummaihoista tai muiden vähemmistöjen edustajaa johdossa on? Miten yritykset mahdollistavat eritaustaisten ihmisten urapolut?

Kuinka pitkään kestää, ennen kuin Suomessa on ensimmäinen maahanmuuttajataustainen pörssiyhtiön toimitusjohtaja?

KUUNTELIN korvat punehtuneena äänikirjaa. Somalitaustainen ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed luki siinä itse yhdessä kirjailija Elina Hirvosen kanssa kirjoitettua teosta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin.

Luvun otsikko on Kysymyksiä valkoisille feministeille.

Siis kuten minulle. Taloustoimittajalle, joka on vuosikymmenen ajan kirjoittanut työelämän tasa-arvosta, naisjohtajien osuudesta pörssiyhtiöiden hallituksissa tai miksi vain prosentti kansainvälisistä startup-sijoituksista menee naisten perustamille yrityksille.

Nekin ovat tärkeitä asioita. Meille, joiden todellisuus on aivan toinen ja joiden asiat ovat jo paljon pidemmällä.

”Monissa vähemmistöyhteisöissä kysymys on, onko naisella ylipäätään oikeus mennä töihin”, Ahmed sanoo.

”Suomessa elää naisia, jotka pakotetaan naimisiin ja joiden yhteisöissä raiskaus avioliitoissa on tavallinen asia. Suomessa elää tyttöjä, jotka kasvatetaan uskomaan, että sukuelinten silpominen suojelee heidän siveyttään.”

TÄLLÄ VIIKOLLA naistenpäivän olennaisin viesti oli tässä: YK:n pääsihteeri António Guterres varoitti, että edistys sukupuolten välisessä tasa-arvossa katoaa silmiemme edessä. Nykyisellä kehityksellä se on 300 vuoden päässä.

Siihen näkymään verrattuna kehitys naisjohtajien määrässä alkaa tuntua ripeältä.

Kirjoittaja on HS Vision toimittaja.

Anonyymi kirjoitti...

Heidi sai pakit hyvin erikoisesta syystä: ”Naurattaa edelleen”
Onko deittailukulttuurista tullut entistä kertakäyttöisempää? Lukijat kertovat vähäpätöisimmistä asioista, joiden perusteella ovat saaneet pakit.


”Tapailu ja viestittely loppui sen takia, ettei minulla ole saunaa. Huvitti silloin ja naurattaa edelleen. Tähän ei tullut selitystä, miksi asia oli niin tärkeä”, kirjoittaa Heidi Hyvän olon kyselyssä. Kysyimme lukijoiltamme erikoisimmista ja vähäpätöisimmistä syistä, miksi lupaavalta vaikuttanut suhde oli päättynyt.

Eräs lukijamme kertoi kaverinsa kokemuksesta: ”Ekoilla treffeillä hän oli käyttänyt piilolinssejä, eikä nainen tiennyt sitä. Toisilla treffeillä hänellä oli silmälasit, ja suhde loppui siihen.” Toinen lukija vuorostaan kirjoittaa, kuinka näkymättömän hennot ihokarvat käsivarsissa olivat hänen deittikumppanilleen kynnyskysymys. Koska lukija ei halunnut ajella käsikarvojaan, suhteella ei ollut tulevaisuutta.

Yksi vastauksista tiivistää ajan hengen hyvin:

”Asia voi olla vaikka kuinka vähäpätöiseltä tuntuva, mutta jos se ärsyttää toista, eikä kiinnostus ole vielä ehtinyt kehittyä tarpeeksi, on helppo kiittää seurasta ja etsiä sellainen, joka miellyttää. Nykymeininki tukee tällaista mitä jos jossain on vielä parempi -kulttuuria. On helppo jatkaa matkaa, jos homma ei heti natsaa.”

Kertakäyttöinen deittikulttuuri
Deittailun kertakäyttöisyyttä korostavan ilmapiirin on epäilty johtuvan deittisovelluksista. Ne luovat kuvan loputtomasta valintojen mahdollisuudesta, joka kannustaa siirtymään henkilöstä toiseen pienestäkin yllykkeestä, New York Post pohtii.

Tällaisia voivat olla esimerkiksi ”vääriksi” koetut valinnat ruoka- tai juomavalinnoissa.

”Minulle annettiin rukkaset, koska join kahvin sijaan päivittäin teetä. Tämä ei ollut seuralaiseni mielestä miehekästä. Nyt ajattelen, etten menettänyt mitään, vaikka kyllähän se silloin pahalta tuntui”, kirjoittaa Antti.

Nimimerkki Wruum vuorostaan muistelee, kuinka hänen suhtautumisellaan sushiin oli tuhoisat vaikutukset treffeillä: ”En ollut koskaan syönyt sushia, ja kun sitä siinä söimme, tuumin, ettei ole minun lempiruokaani. Ja sehän oli sitten siinä.”

Deittailu vaatii vaivannäköä, mutta moni odottaa sen tuottavan välitöntä tulosta, New York Postin haastattelema deittailuasiantuntija kertoi. Tämä ristiriita voi olla yksi syy kertakäyttöiseen deittailukulttuuriin. Yhteyden saaminen toiseen ihmiseen saattaa olla deittisovelluksessa helpompaa, mutta sen syventäminen ja ylläpitäminen on vaikeampaa. Lopputuloksena saattaa olla deittailu-uupumus, julkaisu myös kirjoittaa.

Urheilusukat olivat treffien tuho
”Kävin verikokeissa, mutta deitti totesi lakonisesti, ettei deittaile huumeiden käyttäjiä ja lähti siltä istumalta kahvilan pöydästä. Herrasmiehenä en perään lähtenyt, totesin vain hiljaa mielessäni, että noin äkkipikaisella luonteella olisi saanut vaan harmia suhteeseen.

Muita syitä ovat olleet väärät harrastukset ja väärä pukeutuminen. Yksi totesi minun näyttävän mammanpojalta, koska olin sopinut Tinder-treffit kokousten väliin ja tulin paikalle puku päällä. Se taisi olla hänestä teennäistä.”

Näin muistelee nimimerkki Maisteri minäkin. Myös muilla vääränlainen vaatetus oli koitunut treffien turmioksi. Pelkät tummat urheilusukat olivat ratkaiseva tekijä nimimerkillä Pienestä kiinni.

”Ne koituivat hyvin alkaneen viikonlopun ja lopulta koko suhteen kohtaloksi. Olin ollut yhteyksissä erään Kaakkois-Suomesta kotoisin olevan neidon kanssa kuukauden päivät ja hän tuli sovitusti eräänä viikonloppuna junalla luokseni Itä-Suomeen.

Ilta sujui hyvin, kunnes neiti kiinnitti huomionsa sukkiini. Farkkujen kanssa pidetään kuulemma aina pukusukkia, ei tummia urheilusukkia. Asia oli hänelle niin suuri järkytys, että hän osti lipun yöjunaan ja lähti noin viiden tunnin ”viikonlopun” jälkeen.”

Anonyymi kirjoitti...

https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009441491.html

Ai mikä mun bodycount-luku on? Ainakin yli 1000. Jotkut vaan uskaltaa tehdä mitä rakastaa!

Näin kirjoittaa Tiktokissa Minttu, 29, ”bodycountistaan”, eli seksikumppaniensa määrästä. Videolla hän ottaa kantaa sosiaalisessa mediassa käytyyn keskusteluun, jossa ihmiset kertovat, kuinka monta seksikumppania heillä on ollut. Minttu arvelee, että on itse harrastanut seksiä yli tuhannen ihmisen kanssa.

– En tiedä tarkkaa lukua, mutta olen päätellyt, että se on kyllä oikeasti yli tuhat. Olen aloittanut seksielämäni 12-vuotiaana ja ollut villi nuori. Reilu vuosi sitten aloitin seksityön, ja viime vuoden alussa tuli muutamassa kuukaudessa 100 täyteen, Minttu kertoo Me Naisille.

Minttu kertoo olleensa aina ”älyttömän seksuaalinen”.

– Reilusti yli suurin osa (kumppanimäärästä) on tullut ihan siviilissä. Joskus ennen seksityötä saatoin harrastaa seksiä neljänkin eri ihmisen kanssa päivän aikana. Välillä oli pidempiä aikoja saman kumppanin kanssa. Seksikumppanit ovat löytyneet oikeastaan kaikkialta, missä olen ollut yhteydessä ihmisten kanssa: internetistä, kaveripiiristä, baareista ja deittisovelluksista.

Mintun Tiktok-videon kommentit ovat karua luettavaa.

Puhjennut kyläpyörä.

Loppuun ajettu.

Vaimoelämä ei oo kaikille.

Mistä tällaiset ajatukset ja kommentit oikein kumpuavat? Päätimme ottaa selvää.

Historialla näppinsä pelissä
Naisten seksuaalisuutta rajoittavat ja tuomitsevat asenteet juontuvat Ihmissuhdeterapiakeskuksen seksuaaliterapeutti Jenni Emma Haikon mukaan pitkältä historiasta sekä hyvin läheltä nykypäivää: seksuaalikasvatuksestamme.

– Kommenteissa huutelee seksuaalikasvatuksen puute. Seksuaalisuus herättää paljon tunteita, ja se on ihan luonnollista, Haiko sanoo.

– Ihan vielä lähihistoriassamme seksuaalikasvatus on tapahtunut häpeän ja pelon kautta. Seksuaalikasvatuksessa on esimerkiksi korostettu sitä, että naisilla on vastuu pitää jalkansa kiinni, ja oletettu, että kaikki miehethän haluavat seksiä. Teiniraskauksista ja sukupuolitaudeista puhuminen negatiiviseen sävyyn on lyönyt oman leimansa häpeään.

Myös historialla on näppinsä tiukasti pelissä. Naisen seksuaalisuus oli Haikon mukaan pitkään perheen tai aviomiehen omaisuutta, eikä nainen saanut omistaa omaa kehoaan tai seksuaalisuuttaan. Lisäksi naisen seksuaalinen pidättäväisyys ja neitsyys olivat kaupan käynnin väline – neitsyttytär voitiin myydä paremmalla hinnalla kumppanille.

– Jo aikojen alussa on omaksuttu sellainen miehinen katse siihen, miten naisiin ja seksiin ylipäätään suhtaudutaan, Haiko toteaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kristiina Brask, 32, ja Ossi Jauhiainen, 46, löysivät toisensa baarista – Naisen ja miehen välinen ystävyys yleistyy

Eri sukupuolten väliset ystävyyssuhteet ovat vahvistuneet yhteiskunnallisen muutoksen myötä. Aina ne eivät kuitenkaan ole mutkattomia.

Kanttori katseli baaritiskillä tutunnäköistä naista.

Kristiina Braskin olemus ja ääni olivat jääneet mieleen Idolsista, kun siihen aikaan 16-vuotias neito sijoittui kolmanneksi Ari Koivusen ja Anna Abreun jälkeen.

– Ajattelin, että tuollahan on se Idols-laulaja. Menin kysymään, tulisitko joskus kirkkoon laulamaan, Ossi Jauhiainen muistelee.

Tuntemattomalle ohimennen heitetty kysymys on kantanut näihin päiviin asti.

Sattumalta kumpikin oli katsomassa Raskasta joulua -keikkaa baarissa vuonna 2009, mutta se, mitä on tapahtunut sen jälkeen, on kaikkea muuta kuin sattumaa.

Seuraavana vuonna Kuopion Alavan seurakunta järjesti hyväntekeväisyyskonsertin Haitin maanjäristyksen uhreille. Kanttori Ossi Jauhiainen ja laulaja Kristiina Brask olivat tuolloin ensimmäisen kerran yhdessä tositoimissa.

– Siitä se lähti, meidän yhteinen sävelemme, Jauhiainen hymyilee.

Kaksikko esiintyi ensin jumalanpalveluksissa ja alkoi tehdä myös gospel-keikkoja. Alussa he juttelivat vain musiikista. Sitten juttuihin alkoi sekoittua hengellisiä kysymyksiä ja päivänpolttavia uutisaiheita.

Hiljalleen puheisiin nousi oma elämä, omat ajatukset ja kokemukset.

– Kun keikkamatkoilla meni monta tuntia samassa autossa, nopeasti huomasi, että tuossahan on ihminen, jolle voi puhua mistä vain, Jauhiainen sanoo.

– Kyllä. Kun jaamme samanlaiset elämän arvot ja musiikin, tuli tunne, että vierellä on ihminen, johon voin oikeasti luottaa, Kristiina Brask, 32, pohtii.

Hän asuu nykyään Joensuussa. Kaksikko ei tarvitse enää yhteistä keikkamatkaa tai suunnittelutuokiota istuakseen nokakkain kahvikupposen äärelle. Kun jompikumpi sattuu toisen kotiseuduille, puhelin piippaa.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten suosikkiporno­sivustosta paljastui hyytäviä seikkoja – nyt puhuvat sen tähdet
Maailman tunnetuin aikuisviihdesivusto Pornhub on ollut viime vuodet kohujen silmässä. Nyt Netflixin uutuusdokumentti yrittää selvittää, mistä kaikessa on kyse.


JOULUKUUSSA 2020 rysähti. The New York Times julkaisi kolumnin, jossa palkittu toimittaja Nicholas Kristof latasi rajuja syytöksiä maailman suurimman aikuisviihdepalvelun, Pornhubin, niskaan ja nosti samalla pöydälle nettipornon ongelmat.

– Sivusto on raiskausvideoita pullollaan. Se tekee rahaa lasten raiskaamisella, kostopornolla, salakuvausvideoilla naisista suihkussa, rasistisella ja naisvastaisella sisällöllä ja videoilla, joissa naisia tukehdutetaan muovipusseilla, Kristof kirjoitti kolumnissaan.

Tarinat olivat hurjia: yhtenä haastateltavana oli nainen, joka päätyi palveluun 14-vuotiaana poikaystävän jaettua hänen alastonvideoitaan muille. Seurauksena oli syöksykierre, joka johti itsemurhayrityksiin ja huumeriippuvuuteen.

Pornhub ja sen emoyhtiö MindGeek kiistivät syytökset ja laiminlyönnit ankarasti, mutta vaikutukset tuntuivat. Luottokorttiyhtiöt Visa ja Mastercard jäädyttivät yhteistyön sivuston kanssa ja pian firma päätyi tarkastelemaan toimintaansa siivoamalla sivustolta jopa 10 miljoonaa videota. Kohu ei ole kuitenkaan laantunut.

NETFLIXIN tuoreessa dokumentissa Nettipornon miljardibisnes kuullaan sekä sivustolla rahaa ansaitsevia aikuisviihdenäyttelijöitä, että ihmisiä, jotka haluaisivat tuhota koko sivuston olemassaolon.

Sen lisäksi, että taustalla on aito huoli siitä, mitä kaikkea nettiin päätyy ja miten sisältöä valvotaan, paljastuu muutakin.

Dokumentissa haastatellut pornonäyttelijät uskovat, että Pornhubin jahtaaminen on pelkkä keppihevonen amerikkalaisten kristillisten ryhmien moraalisodassa koko laillista seksiteollisuutta ja seksityötä vastaan.

Jos lasten ja naisten hyväksikäyttöä vastaan kampanjoivat ryhmät haluaisivat tosissaan vaikuttaa asiaan, ryhtyisivät ne taisteluun myös Facebookin ja Twitterin kaltaisia paikkoja vastaan, joissa kyseenalaista materiaalia levitellään vielä enemmän, näyttelijät sanovat.


Ristiretkeä vaikuttavat johtavan evankelisen saarnaajan perustama Exodus Cry ja kristilliset juuret omaava järjestö The National Center on Sexual Exploitation (NCOSE), joka toimi aiemmin nimellä Morality in Media, jotka kumpikin pyrkivät julkisuudessa häivyttämään taustaansa.

– Ihan vain, että yleisö tietää, Cosmopolitan ja Sports Illustrated ovat heille kovan luokan pornoa, aikuisviihdenäyttelijä Cherie DeVille huomauttaa dokumentissa.

Järjestö julkaisee joka vuosi Likainen tusina -listan, jossa luetellaan heidän mielestään pahimmat riistäjät.

– Ongelmana on, että NCOSE:lle kaikki seksuaalinen sisältö on riistoa, ja he uskovat että pornografia ruokkii seksikauppaa, pornoteollisuuden puolestapuhuja Mike Stabile toteaa ja huomauttaa, että järjestöt eivät tarjoa minkäänlaista apua ihmisille alalta poispääsyyn, vaan ne keskittyvät ainoastaan tuomitsemaan ja kieltämään.

– Jos pornoa vastaan hyökkääminen jatkuu tällä polulla, silloin ei hyökätä vain pornoa, vaan naisten ja queer-ihmisten seksuaalisuutta vastaan. Se on hyökkäys ihmisten avointa itseilmaisua vastaan etenkin netissä, sanoo aikuisviihdetähti Siri Dahl.

PORNOA tekevä Gwen Adora korostaa, että Pornhubin alasajoa vaativat kuvittelevat, että sen sulkeminen poistaisi ongelmat.

– Vaikka olen sitä mieltä, ettei Pornhub auttanut uhreja tarpeeksi, laitonta sisältöä on joka sivustolla. Se ei estä videoiden tekemistä, se ei ratkaise ongelmaa.

– Nuo ihmiset eivät välitä uhreista, he vain haluavat minimoida pornoteollisuuden.

Anonyymi kirjoitti...

Kaapelitehtaan pornotora paisuu
Risto Rautee pitää Suomen Kameraseuralle lähetettyä vetoomuskirjettä maalittamisena.


Riita Kaapelitehtaan valokuvanäyttelystä laajenee: 38 henkilön allekirjoittama vetoomus vaatii Kameraseuraa päivittämään näkemyksensä taiteesta.
Valokuvaharrastaja Risto Rautee syyttää valokuvataiteilija Maija Savolaista ”maalittamisesta”. Savolainen ei kommentoinut Iltalehdelle.
Vetoomuksen mukaan Kameraseura ”haluaa ylläpitää kuvakulttuuria jossa esineellistetään ja seksualisoidaan naisvartaloa”.
Suomen Kameraseuran Helsingin Kaapelitehtaalla järjestämästä valokuvanäyttelystä viime viikolla revennyt pornoriita on laajennut.

Yhteensä 38 henkilöä, pääosin valokuvataiteilijoita, on allekirjoittanut Kameraseuralle keskiviikkona osoitetun kirjeen, jossa seuraa pyydetään ”päivittämään näkemyksiään” siitä, mikä on valokuvataidetta ja millaisia kuvia voi esittää julkisessa tilassa.

Kohteena ovat Risto Rauteen valokuvat Galleria Westin näyttelyssä Kaapelitehtaalla, vaikka valokuviin liittyen ei esitetäkään suoria vaatimuksia. Valokuvat esittävät nuoria ja alastomia tai vähäpukeisia naisia.

Vetoomuksen mukaan Rauteen valokuvat ”jatkavat populaariin valokuvaharrastekulttuuriin vanhakantaisesti pesiytynyttä seksismiä”.

– On hämmästyttävää, että edelleen, #metoo -liikkeen jälkeenkin, Kameraseura ry haluaa ylläpitää kuvakulttuuria jossa esineellistetään ja seksualisoidaan naisvartaloa, kirjeessä sanotaan.

"Ihan selvä uhkaus”
Rauteen mielestä kirjeen ensimmäinen allekirjoittaja, valokuvataiteilija Maija Savolainen syyllistyy ”maalittamiseen”. Hän katsoo Savolaisen ”agitoineen” alan ammattilaisia, jotka ”takuulla eivät ole itse käyneet katsomassa sitä näyttelyä”.

Savolainen ei kommentoinut Iltalehdelle kirjettä tai Rauteen syytöstä maalittamisesta.

– Tässä haetaan taustajoukkoja hyökkäämään yhtä kohdetta vastaan, joka on nyt ehkä lähinnä Kameraseura enkä niinkään minä, Rautee sanoo.

– Siinä on vielä uhkailua, että Kameraseura katkaisee välinsä alan ammattilaisiin. Se on piilevästi kirjoitettu, mutta siinä on ihan selvä uhkaus, Rautee sanoo.

Allekirjoittajiin kuuluu valokuvataiteilijoita, galleristeja, tutkijoita, professoreita ja valokuvaajia.

– On hyvin harkitsematonta heiltä mennä tähän mukaan perehtymättä tarkemmin asiaan. Olisi nyt olettanut, että he ainakin menevät katsomaan ne kuvat, Rautee sanoo.

Rautee ihmettelee kysymystä siitä, ovatko hänen valokuvansa taidetta vai eivät.

– Minulle on yhdentekevää, pitävätkö valokuvataiteilijat valokuviani taiteena. Olen puhtaasti alan harrastaja, Rautee korostaa.

Haukuttu pervoksi
Savolainen pyysi viime viikolla Rauteeta ja Kameraseuraa poistamaan valokuvat seiniltä, koska hänen mukaansa ne eivät sovi julkiseen tilaan eivätkä ole taidetta.

Rautee ja Kameraseura kiistävät kuvien pornografisuuden. Osan kuvista he kuitenkin käänsivät väärinpäin ja Rautee kirjoitti kuvien selkäpuolelle tekstin ”K-18”.

Osa väärinpäin olleista kuvista pudotettiin gallerian lattialle, minkä jälkeen Rautee poisti ne näyttelystä.

Rautee on saanut muutakin palautetta. Eräs nainen ”sätti ja haukkui pervoksi”, hän kertoo.

”Keskustelu tärkeää”
Suomen Kameraseuran puheenjohtaja Leena Saarela vastasi vetoomuskirjeeseen seuran puolesta. Harrastajanäkökulma eroaa taidenäkökulmasta, Saarela sanoo Iltalehdelle.

– Niihin näyttelykuviin, mitä siellä vielä on jäljellä, ei tulla enää puuttumaan.

Vetoomuksessa Kameraseuraa syytetään naista esineellistävän kulttuurin ylläpitämisestä. Saarelan mukaan jäsenistö keskustelee kuvauseettisistä kysymyksistä.

– Mutta en lähtisi syyllistämään jokaista, joka alastonkuvia kuvaa tai jos on vanhempi henkilö, joka kuvaa nuorempaa. Ei se aina ole pahoin ajatuksin tehtyä, Saarela sanoo.

Saarelan mielestä vetoomuskirje ei kuitenkaan ole maalittamista.

– Mielestäni kaikki keskustelu on tärkeää, Saarela sanoo.

Kameraseura järjestää 16. toukokuuta paneelikeskustelun aiheenaan alastomuus valokuvassa. Seura on kutsunut osallistumaan myös Maija Savolaisen.

Anonyymi kirjoitti...

Naisten yläosattomuus on käytännössä kielletty Suomen uimahalleissa – tämä voi muuttua, jos mallia otetaan Berliinistä
Helsinki, Vantaa ja Tampere ovat valmiita pohtimaan naisten yläosattomuuden sallimista. Helsinkiläisen uimahallin asiakkaita yläosattomuus ei juuri haittaisi.


Yläosattomuus ei ole enää vain miesten etuoikeus Berliinin julkisilla allasalueilla, The Washington Post -lehti(siirryt toiseen palveluun) kertoo.

Nyt myös naiset ja muunsukupuoliset voivat olla kaupungin uimaloissa ilman yläosaa.

Tarkalleen ottaen naisten yläosattomuus ei ollut aiemminkaan kielletty Berliinin kaupungin uimapaikoilla. Säännöissä mainittiin, että shortsit, bikinit, uimapuvut ja burkinit olivat hyväksyttyjä asuja. Sitä ei määritelty erikseen, kenelle nämä erilaiset asut olivat sallittuja.

Käytännössä kuitenkin oletettiin, että naiset peittävät rintansa.

Hiljattain eräs nainen teki valituksen syrjinnästä, kun häntä estettiin uimasta rinnat paljaana, sillä miesuimareita ei näin rajoitettu.

Berliinin viranomaiset tiedottivat(siirryt toiseen palveluun) viime viikolla, että kaupungin yleisillä altailla ei ole enää sukupuolittuneita sääntöjä uima-asujen suhteen.

Suomessa ja Berliinissä samanlaisia pukeutumissääntöjä
Helsingin(siirryt toiseen palveluun) ja Vantaan(siirryt toiseen palveluun) kaupunkien nettisivuilla luetellaan sallituiksi uima-asuiksi samat asut kuin Berliinissä.

Naisten yläosattomuutta ei erikseen kielletä, mutta ohjekuvissa miehet esitetään uimashortseissa tai -housuissa ilman yläosaa.

Kuvien naiset ovat puolestaan pukeutuneet uimapukuun tai burkiniin. Molemmat asut peittävät rinnat.

Tampereen nettisivulla(siirryt toiseen palveluun) annetaan ohjeita ainoastaan siitä, millaisia shortseja uimahalleissa saa käyttää.

Jää siis hieman epäselväksi, onko yläosattomuus sallittu naisille ja muunsukupuolisille kaupunkien uimahalleissa.

Yle kysyi kaupunkien liikuntatoimesta, miten asia on.

Tampereella naisia ei kannusteta yläosattomuuteen
Helsingin pohjoisen alueen liikuntapaikkojen päällikkö Teijo Korva ja Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti myöntävät, että järjestyssäännöissä ei ole erikseen kielletty naisten yläosattomuutta. Käytännössä naiset ovat kuitenkin peittäneet rintansa.

Entä miten sellaisessa tilanteessa toimittaisiin, jos nainen tulisi uimahallin allasalueelle ilman yläosaa?

– Kyllä se varmasti menee niin, että uimavalvoja pyytää, voisiko [nainen] laittaa yläosan päälle, Korva pohtii.

– Siinä tilanteessa henkilökunta käyttää omaa harkintaansa, Kallislahti sanoo.

Kallislahti ei kannusta naisia menemään altaalle ilman yläosaa.

– Emme me ehkä nyt ihan suoraan kannusta tällaista lähteä koeponnistamaan, mutta jos tai kun joku sen tekee ennemmin tai myöhemmin, vaikka vain manööverinä ja saadakseen otsikoita omalle asialleen, niin sitten se käsitellään.

Yläosattomuus voitaisiin sallia, jos kaupunginvaltuusto niin päättäisi.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: PS on teollisuusduunareiden ykköspuolue, SDP eläkeläisten suosikki
EVAn Arvo- ja asennetutkimuksissa poliittisten kysymysten sukupuolittuminen on kiinnittänyt huomiota jo jonkin aikaa.


Suomalaiset puolueet jakaantuvat äänestäjiensä perusteella varsin selvästi miesten ja naisten puolueisiin. Myös ammattiryhmällä ja toimialalla on yhteys siihen, mitä puoluetta ihmiset äänestävät, kirjoittaa Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen blogissaan.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen tiedot on kerätty tammi-helmikuussa.

– Vihreät on opiskelijoiden ja naisten puolue, kun tarkastellaan puolueen äänestäjiä. Vastaavasti kokoomus on hyvin toimeentulevien toimihenkilöiden puolue. SDP on palvelualoilla työskentelevien puolue, ja perussuomalaiset on miesten ja teollisuuden duunareiden puolue, Metelinen tiivistää tutkimuksen havaintoja.

”Nais- ja miespuolueet”
Metelisen mukaan poliittisten kysymysten sukupuolittuminen EVAn Arvo- ja asennetutkimuksissa on kiinnittänyt huomiota jo jonkin aikaa.

Tutkimuksen mukaan vasemmistoliiton äänestäjistä kaksi kolmasosaa on naisia. Sama tilanne on vihreissä. Toisessa ääripäässä ovat perussuomalaisten kannattajat, joista noin 70 prosenttia on miehiä. Myös kokoomus on miesten puolue noin 60 prosentin kannattajien miesosuudellaan.

SDP:n kannattajissa on yhtä paljon naisia kuin miehiä. Sama tilanne on keskustan äänestäjien keskuudessa.

– Miehet painottavat tulevissa eduskuntavaaleissa äänestysratkaisua tehdessään selvästi naisia enemmän valtiontalouden hoitoa ja naiset taas sosiaali- ja terveysasioita.

– Miehet painottavat tiukkaa julkista taloutta, eivätkä ole aivan niin huolissaan ympäristökysymyksistä. Turvallisuus on miehille tärkeämpää, kun taas naisille on tärkeämpää huolenpito ihmisistä. Nämä eroavaisuudet eivät tietenkään kuvaa kaikkia miehiä tai kaikkia naisia, mutta näkemysten jakaumissa on selviä painotuseroja, Metelinen kirjoittaa.

SDP-kannattajat painottuvat yli 45-vuotiaisiin
Metelisen mukaan puolueiden äänestäjäprofiileissa on sukupuolten lisäksi selviä eroja kannattajien ikäjakaumissa.

– SDP:n äänestäjien ikäjakauma painottuu yli 45-vuotiaisiin. Kokoomuksen kannattajat ovat jakautuneet SDP:n kannattajia tasaisemmin kautta koko ikähaitarin; suurin paino on nuorissa työikäisissä eli 26–45-vuotiaissa.

– Perussuomalaisten kannattajat painottuvat kokoomusta vahvemmin nuoriin työikäisiin. Keskustan äänestäjien suurin massa taas painottuu 45–65-vuotiaisiin. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat selvästi nuorten äänestäjien puolueita. Selvä enemmistö puolueiden kannattajista paikantuu alle 45-vuotiaisiin.

PS on teollisuusduunareiden ykköspuolue
EVAn tutkimuksen mukaan toimihenkilöiden ykköspuolue on kokoomus, jonka äänestäjistä yli puolet on toimihenkilöitä.

– Kokoomus on myös yhdessä perussuomalaisten kanssa yrittäjien suosikkipuolue. Perussuomalaisilla on kannattajia yrittäjien ohella erityisesti työttömien, työntekijöiden ja alempien toimihenkilöiden joukossa. Keskusta on maatalousyrittäjien suosikkipuolue, mutta ryhmä on hyvin pieni. Keskustan äänestäjät painottuvatkin kokonaisuudessaan enemmän toimihenkilöihin.

Metelisen mukaan SDP erottuu erityisesti eläkeläisten suosikkipuolueena, mutta sen kannattajia on runsaasti myös alempien toimihenkilöiden – ja erityisesti palvelualojen – työntekijöiden keskuudessa.

– Teollisuuden ja rakennustoimialan puolella vuorostaan perussuomalaiset on ykköspuolue. Perussuomalaiset erottuukin erityisesti teollisuuden duunareiden suosikkipuolueena, kun taas SDP on nimenomaan palvelualojen työntekijöiden puolue.

Anonyymi kirjoitti...

”Riston” isyys­taistossa uusi käänne – näin kommentoi edun­valvoja
”Ristona” tunnettu mies on käynyt vuosia isyystaistoa. Taustalla ovat elatusmaksut, joita hän maksaa lapselle, jonka isä hän ei todistetusti ole. Nyt asiaan saattaa tulla muutos.


NIMELLÄ ”Risto” tunnetun miehen isyystaistelussa tapahtui kuun alussa uusi merkittävä käänne.

Lapsen edunvalvoja jätti tuolloin Helsingin käräjäoikeuteen isyyden kumoamiskanteen. Mikäli kanne menestyy oikeudessa, Riston vuosia kestänyt piina tulee päätökseen.

Tämä tarkoittaisi sitä, että Risto ei olisi enää virallistenkaan asiakirjojen mukaan lapsen isä, eikä siten myöskään tälle elatusvelvollinen.

TÄHÄN saakka Risto on joutunut maksamaan lapselle kuukausittaisia elatusmaksuja, vaikka hän ei todistetusti ole pojan biologinen isä.

Lapsen edunvalvoja, asianajaja Jussi Sarvikivi pitää todennäköisenä, että vuosia kestänyt isyystaistelu päättyy Riston kannalta myönteisesti.

– Isyyden kumoamiselle on peruste, kun on osoitettu, että tällä lapsella ja isäksi todetulla henkilöllä ei ole olemassa biologista suhdetta, Sarvikivi sanoo IS:lle.

KÄRÄJÄOIKEUS myönsi hänelle lapsen edunvalvojana kanneoikeuden isyyden kumoamista varten tammikuussa. Oikeus katsoi tämän olevan lapsen etujen mukaista.

Käräjäoikeus perusteli asiaa muun muassa sillä, että nuorella lapsella olisi hyvin aikaa sopeutua ja tutustua tosiasialliseen isäänsä. Lisäksi lapsen todennäköinen biologinen isä olisi yhä halukas selvittämään isyyden.

Käräjäoikeus huomioi myös ratkaisussaan, ettei Ristolla ja lapsella ole sellaista ihmissuhdetta, jonka lapsi voisi muistaa. He tapasivat viimeksi vuonna 2016 lapsen ollessa 2-vuotias. Nyt lapsi on 8-vuotias.

RISTO yritti itse kumota isyyden saatuaan tietää silloisen vaimonsa uskottomuudesta. Järkytys oli Ristolle kuitenkin niin suuri, että hän toimitti kumoamiskanteen oikeuteen parisen kuukautta myöhässä.

Siksi Risto jäi virallisiin asiakirjoihin lapsen viralliseksi isäksi. Isyyslain mukaan kanne olisi pitänyt jättää kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä.

Oikeuden päätös jäi lainvoimaiseksi, eikä Ristolla siksi ollut enää oikeutta hakea isyyden kumoamista.

IS on seurannut miehen tapausta alusta lähtien, ja käyttänyt hänestä tekaistua nimeä ”Risto” lapsen yksityisyyden suojaamiseksi.

Isyysasiaa on seurattu myös tiiviisti muissa tiedotusvälineissä, ja se on herättänyt runsasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Somekirjoittelu on johtanut myös rikossyytteisiin, kuten IS on aiemmin uutisoinut.

Sarvikivi toivoo, että asian julkinen käsittely päättyisi, kun oikeus on ratkaissut isyyden kumoamista koskevan kanteen. Se olisi hänen mukaansa lapsen etujen mukaista. Siitä ei ole vielä toistaiseksi tietoa, koska oikeus antaa asiassa ratkaisun.

Anonyymi kirjoitti...

Yle: 30–44-vuotiaat miehet ovat kaikkein tyytymättömimpiä siihen, miten asioita Suomessa hoidetaan – "Siitä tulee tympeä vaikutelma"

Kolme-neljäkymppisistä miehistä noin kolmannes on tyytymätön suomalaisen demokratian toimintaan, kertoo Yle. Tiedot ilmenevät Ylen pelot ja haaveet -tutkimuksesta.

Ylen mukaan 30–44-vuotiaat miehet ovat selvästi muita ryhmiä tyytymättömämpiä siihen, miten asioita Suomessa hoidetaan. Kaikista ryhmistä demokratian toimivuuteen oli tyytymättömiä oli noin viidennes.

30–44-vuotiaat miehet ovat tyytymättömiä muun muassa puoluekuriin, vallan keskittymiseen liian pienelle joukolle sekä siihen, että poliitikot edistävät enemmän omaa kuin kansalaisten etua. Ylen mukaan osa kokee myös, ettei kansalaisilla ole vaikutusvaltaa tai päätökset suomalaisten asioihin sanellaan muualta.

TUTKIMUKSEN mukaan tyytymättömät miehet asuvat valtaosin maaseudulla tai pienillä paikkakunnilla.

Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Henri Hyvönen sanoo Ylelle, että kaikki miehet eivät ole pystyneet sopeutumaan miehen roolin kulttuuriseen muutokseen tai uusiin vaatimuksiin. Osa miehistä kokee jääneensä osattomiksi yhteiskunnassa tapahtuneesta muutoksesta.

– Siitä tulee tympeä vaikutelma. En koe kuuluvani tähän muutokseen, Hyvönen sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Kiira Korven runokirjalle murska-arvion antanut kriitikko sai läjän vihaviestejä – puolustautuu nyt: ”Kritiikkiä ei tehdä tsempiksi tekijälle”
Arttu Seppäsen mielestä Kiira Korpi suhtautui kritiikkiin ”ihailtavan hyvin”.


Ex-taitoluistelija Kiira Korven esikoisteos Hyppää Vaan! on noussut kuluneen viikon aikana useisiin otsikoihin ja eri sosiaalisen median keskusteluihin.

Muun muassa Aamulehti ja Helsingin Sanomat julkaisivat runoteoksesta arvostelut.

Helsingin Sanomien kulttuurikriitikko Arttu Seppäsen arvostelun mukaan kyseessä on ”surkea runokirja”.

– Jonkun muun olisi pitänyt sanoa, että nämä eivät ole hyviä runoja. Kirjoittajalla itsellään kun selkeästi ei ole oikein minkäänlaista runokäsitystä, Seppänen arvioi kritiikissään.

Seppäsen kritiikki kirvoitti lisäkeskustelua ja sai monet kritiikin lukeneet kiinnostumaan runoteoksesta entisestään.

Muutama päivä kritiikin julkaisun jälkeen Seppänen jatkoi tänään aiheesta keskustelua Twitter-palvelussa. Hän kertoo kirjoittaneensa kritiikin siksi, että julkisuuden henkilöt julkaisevat nykyään harvemmin runokirjoja.

– Niille, jotka epäilevät minun halunneen vain lytätä teoksen, voin kertoa että yksittäiset sataset ei ihan riitä korvaukseksi siitä huomiosta, että inbox täyttyy “vitun kusipää” -viesteistä. Mut tämä on julkinen ammatti ja mukana tulee tuollasta, hyväksyn sen, Seppänen kirjoittaa.

Seppänen painottaa, ettei hänen kritiikkinsä ole millään tapaa kiusaamista.

– Hesarissa julkaistu kritiikki on journalistisen prosessin läpikäynyt julkaisu eikä mitään kiusaamista. Kritiikkiä ei tehdä tsempiksi tekijälle. Kriitikko arvioi rehellisesti asiantuntemuksensa mukaan.

Seppänen kertoo Twitter-tilillään kuullensa myös kommentteja siitä, miksi mies lyttää naisen runoteosta. Kriitikko kertoo käyttäneensä Korven kirjan arviointiin täysin samoja ”standardeja” kuin muihinkin taideteoksiin.

– Naisvihakorttia on heitetty. Edellinen täyslyttäykseni taisi olla Dannyn elämäkerta. Mutta eihän tällaista viitsi googlata, jos saa esittää leimaavan naisvihakommentin. Arvioin paljon naisten kirjoittamia kirjoja, joten on iso mahdollisuus, että ne saavat kriittisen käsittelyn.

Seppänen kertoo, ettei kritiikissään kiellä Korpea kirjoittamasta runokirjoja. Sen sijaan hän haluaa kääntää kritiikkinsä kustantajana toimineen Otavan suuntaan.

– Mutta jos Otava julkaisee keväällä yhden runokirjan, joka on tämä, josta kustantaja ei lopulta itsekään osaa päättää onko se runoa vai ei, se antaa surkeaa kuvaa runouden tilasta talossa, Seppänen kritisoi.

Seppänen jatkaa avautumista toteamalla, että suomalainen urheilija on usein ”kuin pyhä hahmo”. Hän kertoo ihailevansa sitä, kuinka hyvin itse kritiikin kohteeksi joutunut kirjailija Korpi suhtautui kritiikkiin.

– Hän on kilpauralla tottunut julkiseen arvosteluun. Vaikutti siltä, että ihmiset loukkaantuivat hänen puolestaan enemmän kuin oli tarvetta. En ollut yhtään yllättynyt, että Korpi otti kritiikin hyvin vastaan. Oppikirjaesimerkki, toimittaja jatkaa Twitterissä.

Seppänen kiittää myös positiivisesta palautteesta, jota hänelle on tullut kritiikkiinsä liittyen. Hän on tehnyt myös yhden kiinnostavan huomion saaduista palautteista.

– Kiinnostava statistinen huomio: Ylivoimaisesti yleisin sähköpostipalautteen lähettäjän nimi oli Markku, Seppänen paljastaa.

Korpi vastasi
Korpi vastasi tiistaina lehdissä julkaistuihin kritiikkeihin. Hän kertoi lukeneensa mielenkiinnolla kaikki kritiikit, jotka kirjasta oli kirjoitettu.

– Olen todella ylpeä omasta kirjastani, sen tunnelatauksesta, draaman kaaresta ja kauniista kuvista (Emmi Kytösen käsialaa) sekä ennen kaikkea siitä, miten se saamani palautteen perusteella koskettaa ja rohkaisee lukijoita, Korpi tuumasi kirjoituksessaan.

– Runoja on maailmassa monenlaisia, ja joskus ei ole olennaista, luokitellaanko tekstit runoiksi, mietelauseiksi vai joksikin muuksi, Korpi jatkoi.

Instagram-julkaisunsa lopussa Korpi paljasti työstävänsä jo uutta kirjaa.

Anonyymi kirjoitti...

Transnaiset eivät pääse naisten yleis­urheilu­kisoihin
Kansainvälinen yleisurheiluliitto linjasi transurheilijoista torstaina.


TRANSNAISET eivät saa osallistua yleisurheilun kansainvälisissä kilpailuissa naisten sarjoihin. Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n (World Athletics) päätöksestä kertoi muun muassa BBC.

WA:n puheenjohtaja Sebastian Coe sanoi, ettei yksikään miesten teini-iän läpikäynyt urheilija voi osallistua kansainvälisiin yleisurheilukisoihin 31. maaliskuuta lähtien.

BBC:n mukaan WA perustaa työryhmän pohtimaan transsukupuolisuuden kilpailukelpoisuuteen liittyviä säännöksiä.

Coen mukaan päätöstä ohjasi halu suojella naisten sarjaa.

WA päätti myös alentaa testosteronirajaa, joka koskee naisurheilijoita, joilla on sukupuolikromosomiin liittyvä poikkeavuus. Ennen raja oli viisi nanomooli litrassa, uusi raja on 2,5.

Urheilijan täytyy pysyä rajan alla kahden vuoden ajan saadakseen kilpailuluvan mihinkään naisten sarjoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Li Andersson löysi järeimmän aseen Maria Ohisaloa vastaan – Totuus paljastuu pintaraapaisulla

Kuluneella kaudella toisensa usein löytäneet hallituskumppanit vasemmistoliitto ja vihreät ottivat tulisesti yhteen taloudesta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson löysi Ylen tv-tentissä järeimmän mahdollisen aseen vihreiden puheenjohtajaa, köyhyystutkija Maria Ohisaloa vastaan.

Peliliikettä oli edeltänyt keskustajohtaja Annika Saarikon jo ennestään tuttu huomio: vihreissä ja vasemmistoliitossa on paljon samaa.

Saarikko on oikeassa. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat kuluneella kaudella löytäneet usein toisensa puolustamasta hallituksen ilmastotoimia – yleensä keskustaa vastaan.

Takana on pidempi kehitys: Vasemmistoliitto on lähentynyt puolueena vihreitä harppauksin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Uuden Suomen haastattelema politiikan tutkija Jussi Westinen arvioi, että puolueista nimenomaan vasemmistoliiton kannattajakunnassa on tapahtunut selvästi suurin muutos, kun yhä tyypillisemmäksi on käynyt suurkaupungissa asuva, koulutettu, arvoiltaan liberaali, nuori tai nuorehko nainen.

Kuulostaa vihreiden arkkityypiltä.

”Vasemmistoliitto ja vihreät ovat nykyään aika monilta osin hyvinkin samanalaisia”, Westinenkin sanoi.

Suurimmat puolueita erottavat tekijät ovat työmarkkina- ja talouspolitiikka. Vihreiltä puuttuu vasemmistoliiton ay-henki ja se on valmiimpi uudistamaan esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Varapuheenjohtaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne totesi EK:n vaalitentissä loppuvuodesta kannattavansa ansiosidonnaisen porrastamista, joka on kokoomuksen tavoite. Kokoomus tosin lisäksi lyhentäisi ansiosidonnaista.

Puolueena vihreät on pitänyt esillä suhdanneperusteista mallia, jossa ansiosidonnaisen kesto olisi pidempi silloin, kun työtä ei ole saatavilla, ja lyhyempi silloin, kun työllistyminen on helpompaa. Juuri tähän malliin Ohisalo viittaa Uuden Suomen vaalikoneessa ja on samaa mieltä väitteestä, ettei ansiosidonnaisen kestoa saa lyhentää.

Huomionarvoista on, että Andersson on vaalikonevastauksessaan jyrkempi ja linjaa olevansa väitteestä täysin samaa mieltä.

Vaikka Andersson ja Ohisalo ajattelevat tästäkin kysymyksestä samansuuntaisesti, se on silti kenties suurin konkreettinen erottava tekijä heidän välillään. Siksi se on Anderssonille myös järeä ase vihreitä vastaan.

Elite Keto ACV Gummies kirjoitti...

"Detox diets can cause big fluctuations in blood sugar, which can be dangerous for people with diabetes," Beaver adds. "In addition, the high sugar content in some of these diets can lead to diarrhea, and severely limiting calories for an extended period of time can affect a woman's menstrual cycle and bone health." Most detox diets are severely lacking in protein and many B vitamins.

https://www.offerplox.com/weight-loss/elite-keto-acv-gummies/

https://www.offerplox.com/crypto/bitqt-opinie/
https://www.offerplox.com/wellness/strictiond/
https://www.offerplox.com/weight-loss/dietoxone/
https://www.offerplox.com/weight-loss/ketoxplode-avis/
https://www.eunews24.com/sponsored/keto-acv-20-gummies-reviews-explained-20-diet-jujubes-keto-acv-for-health-must-read/
https://www.eunews24.com/sponsored/acv-pro-plan-gummies-scam-alert-2023-keto-acv-gummies-scam-pro-plan-acv-keto-bhb-gummies-reviews/
https://www.eunews24.com/sponsored/cortexi-reviews-2023-update-hearing-aid-to-support-healthy-hearing-consumer-reports-cortexi-drops-scam/

Anonyymi kirjoitti...

Kiira Korven kirjan arviosta syntyi kohu, ja se osoitti, että moni ei ymmärrä taidekeskustelua
Kohut syntyvät negatiivisista arvioista. Kritiikeistä kannattaa olla kuitenkin kiinnostunut koko ajan, vaikka niistä ei syntyisikään kohuja, sanoo Kiira Korven runokirjan arvostellut Arttu Seppänen.


KIITOS suuresta mielen­kiinnosta taidekritiikkiä kohtaan!

Kielteisestä arviosta syntyi taas kohu, kun kirjoitin kritiikin Kiira Korven runokirjasta. Uutisia ja kolumneja aiheesta tehtiin monia paikallis­medioita myöten, ja itse sain useita satoja viestejä. Palautteet jakautuivat kiittäviin ja moittiviin, kuten vapaan sanan yhteis­kunnassa kuuluu.

Keskeisin ajatus, mikä kohusta itselleni jäi, oli se, että kritiikin rooli ja luonne on monille epäselvä, vaikka samoja asioita on puitu myös monien aiempien ”kohukritiikkien” yhteydessä.

Otetaan siksi kerran vielä.

Kritiikki on taidekeskustelua, ja se on tärkeää. Jos sitä ei käytäisi, julkinen keskustelu kirjoista jäisi markkinointipuheiden varaan.

KRITIIKKIEN tekeminen tapahtuu siten, että kriitikko ehdottaa arvosteltavia teoksia tai niitä ehdotetaan hänelle. Kiira Korven tapauksessa idea oli minun.

Esimerkiksi Ylen Kulttuuriykkösen Perjantaistudiossa tietokirjailija Tiina Raevaaran mielestä kritiikki kustantamo Otavaa kohtaan ontui, koska Hesari itse teki jutun kirjasta rahan ja suuren huomion vuoksi. Moni muu on kommentoinut samaa.

Ymmärrän pointin, mutta freelancer-kriitikko miettii Hesarin raha-asioita tasan sen verran, että kuinka paljon hänelle maksetaan palkkaa. Palkkioni on sama, vaikka jutun lukisi vain kaksi ihmistä.

Ehdotan arvioitavia teoksia huomion sijaan kiinnostukseni mukaan. Olen kirjoittanut Hesariin paljon instituutioiden ulkopuolisesta taiteesta. Toisin sanoen erilaiset ja ei-perinteiset tekijät kiehtovat minua journalistina ja kriitikkona.

KORVEN kirjaa on markkinoitu paljon ja siitä on kerrottu mediassa monissa jutuissa. Mielestäni se lisäsi tarvetta kertoa lukijoille taidekritiikin keinoin, millaisesta teoksesta on kyse.

Moni on kysynyt, miksi kirjasta piti kirjoittaa, jos se oli huono. Kriitikko ei voi ikinä täysin tietää etukäteen, onko teos hyvä vai ei. Kritiikki ei ole yhtä kuin suositus.

Kritiikki ei ole myöskään kiusaamista. Tekstini rinnastettiin kommenteissa jopa samalla viikolla kuolleen näyttelijä Jasmin Voutilaisen nettikiusaamiseen, vaikka nämä ovat täysin eri asioita. Hesarissa julkaistu kritiikki on journalistisen prosessin läpikäynyt teksti ja yhtä paljon kiusaamista kuin kriittinen politiikkaa käsittelevä juttu.

Sukupuolikysymyskin on ollut esillä. Ylen Pyöreä pöytä -ohjelmassa Kaarina Hazard naureskeli, eivätkö Hesarin miehet yhtään heikompaa kohdetta löytäneet kuin nuoren naisen runokirjan. Itse en näe ikätoveri Korpea erityisen heikkona ja hauraana ihmisenä. Hän itse myös suhtautui kritiikkiin oppikirjamaisen hyvin, mikä ei ollut lainkaan yllätys urheilutaustaan nähden.

Naisvihasta syyttävät tulevat helposti esittäneeksi epäsuorasti, että naisia pitäisi kohdella taidekritiikissä hellemmin kuin miehiä. Se vasta olisi epäkunnioittavaa.

Tekstin vastaanotossa urheilu- ja sukupuolistereotypiat limittyivät kiinnostavalla tavalla. Korpi nähdään yhä urheilijana ja palautteissa korostui, että Hesarin mies lyö siroa ja feminiinistä ex-taitoluistelijaa. Suomalaisilla on suojeleva suhde urheilijoita kohtaan. Esimerkiksi Teemu Selänne oli pitkään kuin pyhä hahmo, joka sai urheilusuoritustensa vuoksi sanoa mitä vain ilman kritiikkiä.

TÄLLAISET kohut syntyvät yleensä negatiivisista arvioista. Se kertoo siitä, että kritiikkejä pitäisi tehdä ja lukea enemmän.

Jos kritiikkiä lukee aktiivisesti, on paremmat valmiudet ymmärtää tekstilajia ja sitä kautta myös kohun keskelle joutuvia arvioita. Ehkä silloin saattaa jopa innostua antamaan palautetta sellaisesta arviosta, joka on kehuva, mutta ei tarpeeksi hyvin perusteltu.

Anonyymi kirjoitti...

Mies ilman koulutusta ja uraa kelpaa kehnosti naisille – tässäkö on Suomen syntyvyysloukku?
Suomeen syntyy historiallisen vähän vauvoja. Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että lasten saamisesta on tullut luokkakysymys.


VÄHÄINEN syntyvyys on suuri yhteiskunnallinen ongelma, mutta mikä sitä selittää?

– Lasten saamisesta on tullut luokkakysymys. Mitä korkeampi koulutus kansalaisella on, sitä todennäköisemmin hänellä on lapsia, Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.

Murto on pohtinut väestökatoa ja Suomen talouden tulevaisuutta jo kirjassaan Puuttuvat puoli miljoonaa.

Pelkästään peruskoulun käyneillä lapsettomuus on yleisempää kuin muilla. Tämä koskee etenkin miehiä, mutta myös naisia.

– Vähän kärjistäen sanottuna koulutuksesta ja urasta on tullut lasten saannin edellytys.

Koulutus, työllisyys ja ura heijastuvat parisuhteisiin. Murto kertoo, että etenkin miehillä, joiden opintie on päättynyt peruskouluun, on vähemmän pitkiä parisuhteita kuin koulutetuilla ikäisillään.

Vähän koulutetuilla voi olla lisäksi elämäntapoja, jotka tuovat haasteita työelämään, omaan talouteen ja myös ihmissuhteisiin. Brutaalisti sanottuna yhteiskunnallinen asema vaikuttaa menestykseen parisuhdemarkkinoilla.

KOULUTUS, parisuhde ja lasten määrä ovat henkilökohtaisia asioita, mutta yksilöiden ratkaisut heijastuvat koko yhteiskuntaan. Murron mielestä Suomessa ratkaisujen taustalla tuntuu olevan jotain yleistä, joka liittyy yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

– Suomalainen koulujärjestelmä hukkaa miehiä ja nuoria poikia. Sen hinta on korkea, hän sanoo.

Kyse on hänen mukaansa erityisesti peruskoulun jälkeisestä toisen asteen koulutuksesta. Lukiot tyttöistyvät. Helsingissä lukiolaisista enää vajaa kolmannes on poikia.

Erityisen suuri ongelma on ammatillisessa koulutuksessa. Vaikka nuoret miehet vielä aloittaisivat opinnot, moni keskeyttää ne. Oppisopimuskoulutus voisi olla yksi väylä, mutta sen rooli on pieni.

– Tärkeintä olisi saada pojat peruskoulun jälkeen valmistumaan ammattiin ja saamaan työelämästä kiinni.

Pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin, ja peruskoulun päättyessä moni on vielä aika lailla lapsi. He tekevät päätöksiään usein tunteella, kavereiden perässä ja lyhytnäköisesti.

Jotta pojat eivät joutuisi hukkaan, Murto painottaisi toisen asteen koulutuksessakin lähiopetusta ja koulumaisuutta. Lisäksi koulutuksen pitäisi hänestä valmentaa työelämään.

Anonyymi kirjoitti...

Irlannin liberaali laki sukupuolesta luo ongelmia
Irlannin pääministeri myönsi maaliskuun lopussa, että vaaralliset biologiset miehet eivät kuulu naisten vankilaan. Lakia juridisen sukupuolen itsemäärittelystä saatetaan joutua muuttamaan.


IRLANTI saattaa joutua rukkaamaan sallivaa lakiaan, jonka mukaan kuka tahansa voi käytännössä omalla ilmoituk­sel­laan muuttaa juridista eli laillista sukupuoltaan.

Kimmokkeen polemiikille on Irlannissa – niin kuin Skotlannissa­kin – antanut väki­valtainen biologinen mies nais­vankilassa.

Irlannissa otsikoihin on noussut Barbie Kardashian, joka sai vuosien vankilatuomion uhattuaan raiskata, kiduttaa ja murhata äitinsä.

AIEMMINKIN väkivaltaisuuksiin syyllistynyt Kardashian on peniksellinen biologinen mies, joka on korjannut juridisen sukupuolensa naiseksi. Juridisena naisena hänet passitettiin naisvankilaan.

Irlannin keskustaoikeistolainen pääministeri Leo Varadkar joutui tekemään asiasta tiliä maaliskuun lopussa. Toimittajan tivattua häneltä, kuuluuko väkivaltainen biologinen mies naisten vankilaan, pääministeri joutui myöntämään, että ei kuulu.

Varadkar viittasi Skotlannin vastaavaan tapaukseen ja sitä seuranneeseen lakihankkeen uudelleenarviointiin. Sama voi tulla ajankohtaiseksi Irlannissakin.

Skotlannissa nousi poliittinen myrsky, kun raiskauksista tuomittu Isla Bryson toimitettiin aluksi naisten vankilaan. Bryson on biologinen mies, joka korjasi juridisen sukupuolensa odottaessaan rikosoikeudenkäyntiään.

BRYSONIN tapaus saattoi jouduttaa myös Skotlannin silloisen pääministerin Nicola Sturgeonin eroa.

Sturgeon hallituksineen ajoi vahvasti lakihanketta, joka teki juridisesta sukupuolesta käytännössä ilmoitusasian. Hän arvioi kuitenkin ilmapiirin väärin: lakiuudistus herätti selvää vastustusta äänestäjien keskuudessa.

Vastaan asettui myös brittihallitus. Se tukki lain etenemisen ja vaati sen muokkaamista. Myös Varadkar myönsi, että skottilakia oli syytä muuttaa naisten suojelemiseksi.

Irlannissa laki juridisen sukupuolen itsemäärittelystä tuli voimaan vuonna 2015. Jälkeenpäin on arvioitu, että laki meni läpi toisen paljon enemmän huomiota saaneen uudistuksen – yhdenvertaisen avioliittolain – siivellä.

Sukupuolenvahvistuslaissa biologisten naisten oikeudet saattoivat jäädä liian vähälle huomiolle myös siksi, että kyseisenä vaalikautena Irlannin alahuoneessa naisia oli vain viitisentoista prosenttia.

Toisaalta naisten vahva parlamenttiedustus ei ole mikään tae siitä, että porsaanreiät osataan tukkia ja oikeushyvien väliset eturistiriidat ratkaista. Se nähtiin äskettäin Suomessa.

Kirjoittaja on HS:n kirjeenvaihtaja Lontoossa.

Anonyymi kirjoitti...

Melissa, 23, kertoo tv:ssä seksityön eri puolista – yksi kauhukokemus pysäytti
Melissa Stén kertoo Ylen ohjelmassa myyvänsä seksiä työkseen ja haluavansa laajentaa bisnestään uusille markkinoille.


AIKUISVIIHTEEN ”monitoimiosaaja” Melissa Stén, 23, paljastaa Ylen Sinkut paljaana -ohjelmassa avoimesti yksityiskohtia seksityöstään.

Stén tekee esimerkiksi pornoa, stripparin töitä ja juontaa erotiikkailtoja.

Stén kertoo tekevänsä seksityötä täysin vapaaehtoisesti, vaikka se on ajoittain äärimmäisen vaarallista.

– Rakastan työtäni. Haluan tehdä tästä alasta puhtaan, julkisen ja laillisen, Stén kertoo ohjelman kolmannessa jaksossa.

SITTEN hän paljastaa yhden kauhukokemuksen, joka on saanut hänet hakemaan apua mielenterveyteen erikoistuneilta ammattilaisilta.

– Kerran asiakas raiskasi minut ja varasti rahani. Huomasin, että hän oli joissain aineissa ja pyysin häntä lopettamaan. Hän ei kuitenkaan lopettanut.

– Silloin se on raiskaus.

STÉNIN mukaan seksityöläisten asema yhteiskunnassa on äärimmäisen huono. Alan työntekijöillä ei ole esimerkiksi ammattiliittoa tai työterveyttä, Stén sanoo.

Muut ohjelmaan osallistuneet ihmiset suhtautuvat Sténin ammattiin myönteisesti.

– Tuo on todella tärkeää työtä. Seksi on ihmisten perustarve, Roosaliina Sunikka toteaa.

Stén ilahtuu Sunikan reaktiosta ja vastaa:

– Hyvin sanottu! Minulla käy asiakkaina esimerkiksi liikuntarajoitteisia. Eräskin on neliraajahalvaantunut ja ei välttämättä saisi seksiä mistään muualta.

NUORI nainen haluaa työnsä kautta auttaa muita ihmisiä esimerkiksi toteuttamaan sellaisia fantasioita, joita jotkut eivät uskalla yksin tai kumppaninsa kanssa tehdä.

Hän myös toivoo voivansa laajentaa bisnestään uusille markkinoille.

– Haluaisin joskus mennä vanhainkotiin tekemään töitä. Vanhuksillakin on seksuaalisuus.

STÉN osallistui Ylen sarjaan, koska hän etsii itselleen uutta seurustelukumppania. Sténillä on entuudestaan jo yksi miesystävä, Lassi.

Lassilla puolestaan on Sténin lisäksi toinen tyttöystävä.

Nyt Stén unelmoi löytävänsä itselleen ”daddyn”.

– Etsin vähän vanhempaa setää. Haen ihanaa karvaista metsämiestä, Stén kuvailee.

Sténille kelpaisi myös nainen, joka tietää, mitä elämältään haluaa.

– Naisissa en kuitenkaan etsi mitään mamia.

STÉN haluaa jo ensitreffeillä olla avoin omasta suhdekuviostaan ja työstään. Hän ymmärtää, että joillekin seksin harrastaminen toisten kanssa voisi muodostua esteeksi suhteen aloittamiselle.

Stén tapasi ohjelmassa kiinnostavalta tuntuvan, avoimessa suhteessa olevan Emmin, jonka kanssa hän halusi lähteä toisille treffeille. Jakson lopussa näytetään, kuinka Emmi istuu ravintolassa odottamassa Sténiä toiseen tapaamiseen.

Hän ei kuitenkaan koskaan saapunut paikalle. Ohareiden syy jäi mysteeriksi.

– Minulle tapahtui yksi epäonninen asia, minkä takia en päässyt paikalle, Stén kertoo myöhemmin itse kuvaamallaan videolla.

– Näkisin mielelläni Emmin vielä uudestaan, jos hän vain suostuu.

Jakson päätteeksi paljastuu, ettei kaksikko kuitenkaan enää tavannut.

Sinkut paljaana Yle Areenassa 4. huhtikuuta ja Yle TV 2-kanavalla 5. huhtikuuta alkaen.

Anonyymi kirjoitti...

Lappi ja Helsinki olivat naisvaltaisimmat vaalipiirit, Vaasassa miehet ovat jyränneet jo vuosia – Tällainen sukupuolijakauma vaaleissa oli
Lapin vaalipiiri oli tänä vuonna eduskuntavaalien naisvoittoisin. Asiantuntijan mukaan ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa edelleen ihmisten äänestysvalintoihin.


Naisten osuus eduskuntaan valituista on Vaasan vaalipiirissä edelleen koko maan pienin. Tasa-arvo koheni kuitenkin hieman: nyt Vaasan vaalipiirin kansanedustajista 25 prosenttia on naisia. Viime eduskunnassa osuus oli 19 prosenttia.

Vaasan vaalipiiri on Suomessa ainoa, jossa naisehdokkaiden osuus on jäänyt alle 40 prosentin jo vuodesta 2007 lähtien

Lappi oli tänä vuonna naisvaltaisin vaalipiiri, jossa valituista noin 67 prosenttia oli naisia. Helsingin vaalipiiri seurasi Lappia tiukasti perässä noin 65 prosentin naisenemmistöllään.

Tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2015 naisten osuus kansanedustajista nousi yli 5 prosenttiyksikköä vuoden 2019 vaaleissa.

Tänä vuonna valittujen naisedustajien määrä pysyi melko tasaisena ja laski edellisistä vaaleista prosentilla.

Suomessa ei olla kuitenkaan vieläkään päästy valtakunnallisella tasolla tilanteeseen, jossa eduskunnassa miehiä olisi enintään puolet. Edistystä on asiantuntijan mukaan kuitenkin tapahtunut.

– Enää ajatus ei ole ollenkaan mahdoton, Naisasialiitto Unioni ry:n pääsihteeri Eekku Aromaa toteaa.

Viime aluevaaleissa Suomessa päästiinkiin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa enemmistö aluevaltuuteista on naisia.

Tuloksen herättämät reaktiot kuitenkin kertovat Aromaan mielestä siitä, että tasa-arvoon suhtautumisessa on Suomessa edelleen parannettavaa.

– Yllättävän monien tahojen mielestä naisenemmistö olikin yhtäkkiä asia, josta oli syytä huolestua, hän ihmettelee.

Aromaan mukaan hyvä tavoite olisi, että sukupuolijakaumassa liikuttaisiin keskimäärin noin 40–60 prosentin välimaastossa.

– Se voisi kääntyä sitten vähän eri vaaleissa kummin päin tahansa, jotta se enemmistö tuntuisi enemmän sattumalta kuin johdonmukaisesti aina juuri miesenemmistöltä.

Sukupuolella on yhä väliä
Aromaa arvelee, että Helsingin ja Vaasan vaalipiirien kohdalla erot sukupuolijakaumassa voivat olla osin demografiset, mutta tarkkaa syytä on vaikea sanoa.

– Helsingissähän myös itse väestö on hitusen naisvaltaisempi.

Pohjanmaalla väestössä on enemmän miehiä kuin naisia.

Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla sukupuolijakauma puolestaan noudattaa pitkälti koko maan keskiarvoa, jossa jakauma on hyvin tasainen pienellä naisvoitolla. Äänioikeutetuista Vaasan vaalipiirissä onkin yhteensä enemmän naisia kuin miehiä.

Lapin tuloksen Aromaa uskoo menevän enemmän sattuman piikkiin vaalipiirin pienen koon vuoksi.

– Siellä on myös paljon nimekkäitä naisehdokkaita. Esimerkiksi Katri Kulmunin (kesk.) tuloksessa ei varmaan ole kysymys ennen muuta hänen sukupuolestaan, vaan siitä, että hän on hyvin suosittu poliitikko, Aromaa pohtii.

Ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa Aromaan mukaan edelleen ihmisten äänestysvalintoihin. Miehet äänestävät yhä todennäköisemmin miehiä, naisten ääni voi puolestaan osua tasaisemmin kumpaan vain sukupuoleen.

– Pidän tärkeänä, että päästäisiin sellaiseen tilanteeseen, jossa ihmisen sukupuoli olisi vain yksi asia. Nyt meillä on kuitenkin hyvin pitkä historia siitä, että merkittävissä päättäjäasemista on ollut lähinnä miehiä, ja nyt vain tämä yksi hallitus, jossa on ollut naisenemmistö ministereistä, Aromaa sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Hanna Wassin mekko johti anteeksipyyntöön – Tutkija kertoo, miksi naisten pukeutumista kritisoidaan herkästi
Hanna Wassin räikeän vaaleanpunainen mekko A-Studiossa johti tutkijan julkiseen anteeksipyyntöön Instagramissa. Naisten pukeutumisesta nousee kohuja valtavan usein, mutta miksi?


Hanna Wassin pukeutumisesta seurannut palauteryöppy on asiantuntijan mukaan seurausta yli 200 vuoden takaisista yhteiskunnallisista malleista
Etenkin julkisissa rooleissa olevat naiset joutuvat ryöpytyksen kohteeksi herkästi
Sukupolvenvaihdos voisi johtaa pukeutumiskulttuurin löyhentymiseen
Moni nainen joutuu kohun silmään pukeutumisvalintojen takia. Joko asuja ei pidetä asiallisina tai ne ovat liian paljastavia. Kritiikkiä voi tulla käytännössä mistä tahansa.

Erityisesti kohteeksi valikoituvat asiantuntijat, tutkijat ja politiikan keulakuvina toimivat naiset, oli kyseessä sitten takki, mekko tai mitä tahansa niiden väliltä.

Naisen pukeutuminen ei kuitenkaan ole mittari asiantuntevuudelle, mutta moni närkästyy poikkeavista valinnoista siitäkin huolimatta.

Tutkija Hanna Wassin A-studion asuvalinnasta seurannut palautevirta äityi niin runsaasti, että Wass päätyi julkisesti pahoittelemaan pukeutumistaan Instagram -tilillään.

– Runsaan saamani palautteen voi tiivistää siten, että tämä ei herättänyt suoranaista ihastusta katsojissa. Olen pahoillani hyvän maun rajan ylittämisestä ja otan opikseni, hän kirjoitti Instagramissa.

Wassin lailla moni asiantuntijaroolissa tai korkeassa asemassa oleva nainen joutuu syyniin pukeutumisensa vuoksi. Yleisesti naiset saavat enemmän kritiikkiä pukeutumisestaan, asusta tai henkilöstä riippumatta.

Yhteiskunta reagoi mallien mukaan
Etnologian pukeutumiskulttuuriin erikoistunut tutkijatohtori Arja Turunen Jyväskylän yliopistosta arvioi, että asiantuntijanaisten pukeutumiskritiikki pohjautuu jo 1800-luvulla muodostuneisiin yhteiskunnan malleihin.

– Nämä ovat lähes 200 vuotta sitten muodostuneet silloisten virkamiesten pukeutumisen mukaan.

Turusen mukaan ihmisen käsitys asiantuntijan tai korkea-arvoisen ihmisen asiantuntijuudesta muodostuu koulutuksen ja ammatin lisäksi ihmisen ulkoisesta olemuksesta.

Turunen kertoo, että kun naisille koitti mahdollisuus kouluttautua samanarvoisiin tehtäviin, valikoitui pian naisen virkapuvuksi jakkutakki- ja hame.

– Miehillä oli 1800-luvulla virkamiestehtävissä yläluokan pukeutumisen mukainen puku päällä. Kun naiset pääsivät kouluttautumaan samoihin tehtäviin, ei naisilla ollut virka-asua valmiina.

Tämä iskostui yhteiskuntaan. Virkatehtäviin halutaan siististi ja hienosti pukeutuvia ihmisiä.

– Nainen ei saa olla seksikäs, sillä peittävä tyyli antaa asiantuntevamman kuvan kuin paljas pinta, Turunen lisää.

Turusen mukaan Wass erottui pukuihin sonnustautuneiden miesten joukosta selkeästi. Keskustelun vakavaluontoisuus ja puheenaiheet korostivat hänen mukaansa mekon poikkeavuutta.

Marinin kohuista vettä myllyyn?
Turusen mukaan Wass erottui pukuihin sonnustautuneiden miesten joukosta selkeästi. Keskustelun vakavaluontoiset puheenaiheet korostivat Wassin poikkeavaa mekkovalintaa.

Kritiikki ja keskustelu naisten pukeutumisesta on Turusen mukaan näkyvämpää sosiaalisen median ansiosta. Anonymiteetin ja nimimerkkien takaa huutelu on turvallisempaa ja sosiaalisen median päivityksiä on helppo ruotia kanssa-arvostelijoiden kanssa.

– Kritiikkiä on aina annettu, mutta keskustelu on siirtynyt kotisohville ja sosiaaliseen mediaan. Se [sosiaalinen media] mahdollistaa arvostelua paremmin kuin ennen.

Etenkin väistyvää pääministeri Sanna Marinia on arvosteltu rajusti hänen pukeutumisestaan. Kohu heräsi Trendi-lehden kuvasta, jossa pääministeri poseerasi jakkutakki päällä koru kaulassaan – jakun alla ei tosin ollut paitaa.

Marinin asuvalinta Ruisrock-festivaalilla veti puoleensa ikäviä kommentteja ja paheksuntaa. Nahkatakki, maiharit ja farkkushortsit jakoivat mielipiteitä.

Anonyymi kirjoitti...

TÄLLAINEN OLI KATASTROFIN ANATOMIA: 8+1 SYYTÄ VASEMMISTOLIITON VAALITAPPIOON

5. Miesongelma
Asia, josta KU kuntavaalien jälkeen kysyi Li Anderssonilta, lävähti naamalle näissä vaaleissa. Vasemmistoliitolla on valtava miesongelma.

Lappi, Keski-Suomi ja Satakunta olivat vaalipiirejä, joissa istuva kansanedustaja oli mies. Näissä vaaleissa Keski-Suomessa neljä eniten ääniä kerännyttä ehdokasta oli naisia.

Satakunnassa Eero Rantala oli kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas, mutta hänen äänimääränsä jäi selvästi alle tuhanteen. Lapissa Toni Keränen sai kolmanneksi eniten ääniä, mutta hänenkin äänimääränsä jäi alle tuhanteen. Helsingissä Minja Koskela sai yksin enemmän ääniä kuin kaikki listan miesehdokkaat yhteensä.

Tilanne näkyy uudessa eduskuntaryhmässä: kansanedustajia on 11, ja heistä yhdeksän on naisia. Ja nyt on painotettava, että tämä ei todellakaan ole millään tavoin naisten syytä. Eduskunnassa on edelleen enemmän miehiä kuin naisia, koska porvarillisilla puolueilla enemmistö kansanedustajista on edelleen miehiä.

Mutta selvää on, että puolueen miesehdokkaat eivät saa ääniä. Esimerkiksi Oulun vaalipiirissä listan viisi eniten ääniä kerännyttä ehdokasta oli naisia.

Vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja Jouni Jussinniemi teki ison ja näkyvän kampanjan. Hän sai hieman yli 1 000 ääntä, vaikka hän on myös näkyvästi mukana ay-toiminnassa. Viesti ei uponnut.

Savo-Karjalassa duunaritaustainen kansanedustaja Matti Semi jäi listan kolmanneksi. Kuopiossa pitkään poliitikkouraa rakentanut Laura Meriluoto nousi eduskuntaan yli 3 300 äänellä. Varasijalle nousi joensuulainen Maija Kuivalainen yli 1 900 äänellä.

Vasemmistoliitolla on yhtä paljon kannatusta kaikissa sukupuolissa, mutta puolueen äänestäjät – myös miehet – haluavat kaikesta päätellen äänestää nimenomaan naisia.

Se ei ole ongelma itsessään. Päinvastoin, on hienoa, että vasemmistolaiset miehet haluavat nostaa politiikkaan naisia! Ongelmasta voidaan kuitenkin puhua siinä vaiheessa, jos puolueen kannatus vinoutuu sukupuolittuneesti. Vasemmistoliitto ei saa olla vain yhden sukupuolen puolue.

Katsoo minne päin Suomea tahansa, herää yksi kysymys: onko alueella nousevaa, osaavaa ja karismaattista vasemmistolaista miestä? Vastaus on, että eipä juuri.

Helsingissä näyttelijä Riku Nieminen oli monelle äänestäjälle entuudestaan tuttu valtakunnanjulkkis, joka teki isoa ja aktiivista kampanjaa. Lopputuloksena oli hieman yli 2 000 ääntä, mikä on ensikertalaiselle sinänsä hyvä tulos.

Mutta: samaan aikaan moni kokoomuslainen miesjulkkisehdokas meni heittämällä eduskuntaan Uudeltamaalta. Vertaus on epäreilu, mutta se on tehtävä.

Anonyymi kirjoitti...

Pääkirjoitus: Sanna Marinia on turha suojella huutamalla "misogyniaa"
Perttu KauppinenNäkyvissä yhteiskunnallisissa tehtävissä työskentelevien kohtaama kritiikki on usein rajua ja välillä epäreiluakin, mutta aina se ei johdu sukupuolesta, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen.


Pääsiäisviikolla suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun nousi misogynia eli naisviha.

Etenkin sosiaalisessa mediassa väiteltiin sen jälkeen, kun brittilehti The Guardianin kolumnisti Zoe Williams väitti kokoomuksen ratsastaneen vaalivoittoon pääministeri Sanna Mariniin (sd) kohdistuneen naisvihan avulla.

Naisviha nostettiin niin ikään esille sen jälkeen, kun politiikan tutkija Hanna Wass pyysi anteeksi pukeutumistaan Yleisradion A-studiossa.

Wass esiintyi tv-ohjelmassa lyhyessä vaaleanpunaisessa mekossa, joka jätti olkapäät paljaaksi. Tutkija kertoi saaneensa katselijoilta palautetta siitä, että mekko ei mahtunut hyvän maun rajoihin ja olisi sopinut paremmin vaikkapa bileisiin.

Suomalaisten ja erityisesti suomalaisten tv-katsojien vaatemaku ja käsitys soveliaasta pukeutumisesta on varsin konservatiivinen, mutta konservatiivisuudella ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

Jos Wassin kanssa keskustellut tutkijakollega Markku Jokisipilä olisi tullut tv-lähetykseen pinkissä puvussa, hän olisi joutunut samanlaisen palautevyörytyksen kohteeksi. Jos Jokisipilä olisi yrittänyt näyttää televisiossa yhtä paljon paljasta ihoa kuin Wass, Yle ei todennäköisesti olisi päästänyt häntä edes lähetykseen.

Miesten pukeutumiseen kohdistuvat odotukset ovat ylipäänsä paljon tiukempia kuin naisten, minkä voi todeta vaikkapa katsomalla kymmenen minuuttia Linnan juhlien kättelyjonoa tai laskemalla kuinka suurella osalla A-studiossa vierailevista miehistä on päällään tummansininen puku ja kuinka monella kirkkaanväriset sortsit ja t-paita.

Menneen hallituskauden aikana naispoliitikkoihin kohdistuvaa suoranaista häirintää ja vihapuhetta on tutkittu jonkin verran. Osassa tutkimuksia on todettu vihapuheen olevan sukupuolittunutta ja naisten joutuvan miehiä useammin vihapuheen kohteeksi.

Välillä tulos taas on ollut, ettei tällaista johtopäätöstä voida tehdä, koska vihaviestit kohdistuvat lähtökohtaisesti vallanpitäjiin ja Marinin hallituksen vallakkaimmat sattuivat olemaan naisia. Esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on yleensä aina noussut yhdeksi tutkimusten vihapuhutuimmaksi poliitikoksi.

On selvää, että Suomessa on edelleen miehiä, jotka väheksyvät naisia ja jotka eivät epäröi tuoda väheksyntäänsä esiin. Tasa-arvoa ei kuitenkaan lainkaan edistä se, että häirintäviestien ohella kaikki yhteiskunnallisiin toimijoihin kohdistuva arvostelu leimataan misogyniaksi.

On kammottavaa, jos sosiaaliseen mediaan vihaviestejä syytävät miehet karkottavat nuoria naisia yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Muttei sekään ole hyvä, jos omalla työllään ja lahjakkuudellaan menestyneet naiset leimataan uhreiksi, ja sellaisena vaikkapa nyt Sanna Marinia ei missään tapauksessa voi pitää.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sanoi jo pari vuotta sitten, että naispoliitikoihin kohdistuvan arvostelun kutsuminen naisvihaksi on jo itsessään naisia halventavaa, koska se sisältää ajatuksen siitä, ettei nainen voi saada normaalia poliittista kritiikkiä.

Näkyvissä yhteiskunnallisissa tehtävissä työskentelevien kohtaama arvostelu voi olla rajua ja ilkeää. Se voi olla typerää ja tarpeetontakin, mutta silti aina se ei johdu sukupuolesta.

Esimerkiksi peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd) ja hänen esiintymistään pantiin halvalla likipitäen koko korona-ajan ja Yleisradio jopa korvasi hänet tv-ohjelmassaan pahvinukella. Syystä tai toisesta kenellekään ei tullut mieleen sanoa, että kyseessä oli naisviha – samaan aikaan kun Marinin toimiin kohdistuva arvostelu oli sitä monien mielestä ilmiselvästi.

Anonyymi kirjoitti...

Matt ei ole pystynyt seurustelemaan massiivisen sukuelimensä takia: "Yksi tyttö teki jäljitelmän peniksestäni ja seuraavana päivänä ghostasi minut"

Brittiläinen Matt harkitsee Massiivinen munani -dokumentissa jopa peniksensä pienentämistä leikkauksella.

Vuonna 2022 ilmestyneessä brittidokumentissa Massiivinen munani (My Massive Cock) tavataan miehiä, joita yhdistää yksi, yhteinen ongelma: heillä kaikilla on massiiviset, merkittävästi keskimääräistä kookkaammat penikset.

Alkuvuodesta julkaistiin laaja tutkimus, jonka mukaan miesten erektiossa olevien penisten keskimitta on kasvanut, ja tällä hetkellä se on maailmanlaajuisesti 15,24 senttimetriä. Dokumentissa mukana olevan Mattin peniksellä on mittaa erektiossa 26,67 senttimetriä.

Matt kuvailee olevansa luonteeltaan ujo, eikä kovinkaan sosiaalinen. Hän kertoo, ettei ole pystynyt seurustelemaan massiivisen sukuelimensä takia, sillä hän on hyvin usein suhdetta etsiessään päätynyt olemaan tapailemiensa naisten fetissien kohde.

– Se tuo huomiota, muttei läheisyyttä.

Mattin mukaan monet ovat hyvin uteliaita hänen kookkaan kalunsa suhteen, muttei häneen itseensä haluta kuitenkaan rakastua. Hänen unelmanaan olisi löytää puoliso, joka pitäisi sekä hänen mielestään että vartalostaan, mutta tämän yhdistelmän löytäminen on ollut hankalaa.

Asia on myös vaikeaa ottaa esille uuden ihmisen kanssa, mutta toisaalta Matt kertoo, että jos asiasta ei kerro heti alkuun, tulee siitäkin ongelmia.

– Jos tuot sen esille, olet ällöttävä, mutta jos et tuo sitä esille, sekin on ongelmallista.

Elämänsä aikana Matt on kokenut useaan otteeseen tulleensa esineellistetyksi. Hän kertoo dokumentissa yhden karun esimerkin siitä, kuinka vääränlaista kiinnostusta hänen peniksensä on houkutellut.

– Yksi tyttö teki jäljitelmän peniksestäni ja seuraavana päivänä ghostasi minut, jätti ilman ennakkovaroitusta. Se hämmensi aika paljon.

– Se on todella vaikeaa itsetunnolle, tuon tason torjunta.

Toinen nainen puolestaan halusi pitää Mattin peniksen mahdollisimman paljon erektiossa penispumpun avulla – Mattin mukaan pitkälti vain siksi, että voisi katsella sitä arjen touhujen lomassa.

– Hän päätyi myös jakamaan kuvia minusta ilman suostumustani. Se oli tietenkin myös hyvin satuttavaa. Kukaan ei halua tulla kohdelluksi kuin lihanpalaa.

Dokumentissa Matt kertoo harkitsevansa harvinaista ja monimutkaista leikkausta, jossa penistä pienennettäisiin. Kirurgi Nenad Djakovic on yksi Lontoon johtavista urologeista, ja hänen mukaansa penistä on mahdollista pienentää siten, että leikkauksessa erektiossa olevasta peniksestä amputoidaan osa. Kyseisiä leikkauksia tehdään hyvin harvoin.

– Se on tietenkin äärimmäinen ratkaisu, mutta jotain mitä voisin ehdottomasti harkita, Matt kertoo dokumentissa.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä on kyse, kun ämmä- ja huora-sanat tulivat taas nuorten käyttöön? – "Onhan se vähän outoa, mutta noin puhutaan"

Voimasanojen arkinen merkitys tulee ensin slangiin.

Nuorten käyttämä kieli poikkeaa usein edeltävien sukupolvien käyttämästä. Myös epäsovinnaisiksi yleisesti tunnetut sanat saattavat saada uudenlaisia merkityksiä.

Ainakin joidenkin nuorten kielenkäytössä on yleistynyt huora-sanan käyttö. Helsinkiläisen koulun pihalla moni yläkoululainen tunnistaa ilmiön.

– Se on ihan yleistä.

– Onhan se vähän outoa, mutta noin puhutaan, oppilaat toteavat.

Myös artisti Maija Vilkkumaa pohti Facebook-sivuillaan maaliskuussa ilmiötä ja epäili sen liittyvän naisten yhteiskunnallisen aseman heikentymiseen.

– Suomessakin yläasteikäisten poikien (ei toki kaikkien) puheeseen on hiipinyt takaisin huorittelu, jonka kohteeksi samanikäiset tytöt joutuvat kun siltä sattuu tuntumaan. Itse toivoisin, että h-sana alettaisiin tulkita vihapuheeksi, eikä sitä enää olisi sopivaa käyttää, Vilkkumaa kirjoitti.

Naisräppäri Etta on lanseerannut käyttöönsä ämmä-sanan.

– Lasit päähän ja kynnet kii, mä oon vitun ämmä ja ylpee siit, Etta laulaa Ämmä-kappaleessaan.

Sanan käyttö on saanut myös yleistä hyväksyntää. R-kioski lanseerasi alkuvuodesta Ämmä-aamiaisen, jonka mainoksissa Etta esiintyy kappaleellaan.

Kielitoimiston sanakirjan toimittaja Ilona Paajanen sanoo, ettei juurikaan ole kuullut sanan käyttöä muussa kuin perinteisessä merkityksessä, mutta tunnistaa ilmiön.

– Itse olen kuullut horo-sanaa, kun tyttökaverit puhuvat toisilleen.

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) luokittelee huora-sanan halventavaksi.

Paajasen mukaan positiivisessa mielessä puhuttaessa sanalla voi olla voimaannuttava ja yhteenkuuluvuutta lisäävä tarkoitus.

Paajanen arvelee, että huora-sanan käyttö tulee myös englannin kielestä (whore), missä sen käyttö on suomea arkisempaa.

Nuorison suussa kieli muuttuu ja saa uusia merkityksiä.

– Omassa nuoruudessani puhuttiin sairaan siististä. Sana sairas ei itsessään ole positiivinen, mutta se saa käänteisen merkityksen, kun se laitetaan positiiviseen kontekstiin.

Ämmä-sanasta Paajanen sanoo yllättyneensä, ettei sillä ole Kotuksen sanakirjassa arkisempaa merkitystä. Sanakirja osastoi sanan edelleen halventavaksi.

– Ämmän merkitys ei ole enää pelkästään halventava, vaan sitä käytetään myös arkisemmin, kuten akkaa ja muijaa. Arkisempi merkitys on tullut ensin slangiin ja lähtenyt siitä laajentumaan.

Ämmän merkitys on vuosien varrella muuttunut, vaikka sen alkuperäinen merkitys onkin tiedossa.

– Nuoretkin tietävät, että ne ovat halventavia. Niiden käyttämisellä ehkä halutaankin herättää pahennusta ja erottua siten niin sanotuista kalkkissukupolvista, Paajanen toteaa.

Huora voi olla läppä
Sara Suominen on tarkastellut pro gradu -tutkielmassaan suomalaisten nuorten käsityksiä huora-sanasta (Tampereen yliopisto 2015).

Huorittelun kohteita olivat pääosin tytöt, jotka suhtautuvat nimittelyyn selvästi poikia kielteisemmin.

Eniten sanaa käyttivät ammattikoulussa opiskelevat tytöt ja pojat, vähiten yläkoululaistytöt.

Sanan käyttö saattoi olla myös keskinäinen vitsi tai läppä.

Anonyymi kirjoitti...

ARVOKYSYMYKSET VOIVAT NIVOUTUA OSAKSI VANHAA JAKOA OIKEISTOON JA VASEMMISTOON – ”MEILTÄ PUUTTUVAT LIBERAALI OIKEISTO JA KONSERVATIIVINEN VASEMMISTO”

Eduskuntavaalit käytiin huhtikuun alussa, ja niissä oikeisto voitti. Marinin hallituksen puolueet menettivät yhteensä 17 paikkaa eduskunnassa. KU kysyi tutkija Veikko Isotalolta Helsingin yliopistosta, mikä vaikutti ihmisten äänestyspäätöksiin.

Yleisen valtio-opin väitöskirjatutkija Veikko Isotalo, millaisia johtopäätöksiä vaalituloksesta voidaan vetää? Oliko kyseessä äänestys Marinin hallituksen puolesta tai sitä vastaan?

Jos Suomessa olisi käytössä jonkinlainen kaksipuoluejärjestelmä, voitaisiin puhua heilurivaalista, jossa oppositio otti vaalivoiton ja hallituspuolueet hävisivät.

Mielenkiintoisen tästä vaalituloksesta tekee kuitenkin se, että päähallituspuolue SDP myös voitti näissä vaaleissa. Eli pääministeripuolue pystyi poikkeuksellisesti lisäämään kannatustaan. On kuitenkin kysyttävä, tapahtuiko se hallituskumppaneiden, eli vasemmistoliiton ja vihreiden kustannuksella.

Eli olivatko vuoden 2023 vaalit ”pääministerivaalit?”

Kyllä se siltä vaikutti. Toki se sopi hyvin tähän median kertomukseen ”hevoskisasta”, jossa kolme puoluetta kilpailee pääministerin paikasta. Eihän se suinkaan ole mikään automaatio, että vaalien suurin puolue saisi edes pääministerin paikan.

Kuinka paljon ihmisten äänestyspäätöksissä oli oikeasti kyse rationaalisesta pohdinnasta? Äänestävätkö ihmiset oikeasti sen perusteella, kuka ajaa heitä lähellä olevia arvoja ja tavoitteita? Vai oliko kyse viboista ja mielikuvista, joita puolueisiin ja etenkin puoluejohtajiin liitettiin?

On vaikea sanoa, mikä osuus ihmisistä äänesti puhtaasti asiakysymysten perusteella ja ketkä äänestivät puoluesamastumisen ja oman luokkataustansa perusteella. Tiedämme kuitenkin, että luokkaäänestäminen on menettänyt merkitystään. Yhteiskuntaluokka ei ole enää poliittisesti yhtä suuri tekijä.

On nähtävissä myös ristiriitaisuuksia siinä, että esimerkiksi perussuomalaisista puhutaan oikeistopuolueena, vaikka he ovat tällä hetkellä johtava puolue työväenluokkaisissa äänestäjissä.

On mielenkiintoista, että on olemassa tutkimusta siitä, mitkä äänestäjäryhmät ovat taipuvaisempia hyödyntämään asiakysymyksiä äänestyspäätöksissään ja ketkä menevät enemmän viboilla. Tiedämme, että korkeasti koulutetut ja politiikkaa aktiivisesti seuraavat ihmiset äänestävät enemmän puolueiden ajamien asioiden perusteella.

Vähemmän politiikasta tietävät sen sijaan ovat taipuvaisempia äänestämään enemmän mielikuvien perusteella. Siis sellaisten, jotka eivät välttämättä liity politiikan sisältöihin ollenkaan, vaan esimerkiksi näkyvyyteen tai asioiden esitystapaan.

Vaalien alla oli paljon puhetta TikTokista. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on aktiivisesti tavoitellut nuoria ja puhunut heille siellä. Se on fiksu strategia, koska keskimäärin nuorilla ei ole yhtä vahvoja mielipiteitä asiakysymyksistä. Tiedetään, että nuoret ovat liikkuvampia äänestäjiä ja muodostavat vielä poliittisia identiteettejään. Se, että heihin pystyy saamaan yhteyden senkin kustannuksella, etteivät he allekirjoittaisi itse politiikan sisältöjä, voi olla taustalla perussuomalaisten hyvässä vaalituloksessa.

On mielenkiintoista myös nähdä, kuinka identiteetti seuraa poliittista asemoitumista, eikä toisinpäin. Havainnollistan: on pitkään ajateltu, että ihmisellä on arvoja ja tavoitteita, ja hän valitsee sen puolueen tai aatteen, joka edistää niitä parhaiten. Nyt yhä useammalla tämä näyttäisi kääntyneen nurin kurin: ensin valitaan, kenen jengissä ollaan, ja arvot muodostetaan tuon valinnan perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

Näkökulma: Miehet: Etsitään ihan tavallista naista (huom. painoraja)
Anni Emilia AlentolaSekä naiset että miehet etsivät kumppaniksi ihan tavallista ihmistä. Määritelmät tavalliselle ovat tosin aika erilaiset, kirjoittaa freetoimittaja Anni Emilia Alentola.


iksei tavallinen mies enää kelpaa?”

Tätä kysymystä on esitetty Iltalehdessä ja muissa medioissa viime aikoina ahkerasti. Tinderissä on ”naisten markkinat” ja miesten parisuhteen ja seksin puutetta pidetään jopa yhteiskunnallisena ongelmana.

Katsotaan kuitenkin sitä, millaisia kriteerejä miehillä itsellään on kumppania kohtaan.

Teimme Iltalehdessä kaksi kyselyä heteromiehille ja -naisille. Kysyimme, millainen vastakkaisen sukupuolen edustaja todella viehättää. Naisten kyselyyn vastasi noin 200 ihmistä, miesten noin 150.

Naisten vastauksissa korostuivat käytöstavat ja luonteenpiirteet. Ulkonäkötoiveita oli ihana lukea, sillä kaikennäköisille miehille oli kysyntää! Oikeastaan mikään fyysinen ominaisuus ei noussut esiin, ei edes stereotypia siitä, että nainen haluaa pitkän miehen.

Tavallinen ja ”tavallinen”
Ja sitten ne miesten vastaukset. No, miehille merkityksellisintä on naisen ulkonäkö. Moni miehistä kuvaili ihannekumppanissaan ainoastaan ulkonäköä. Sen pitää tosin olla luonnollinen, pitää olla luonnonkaunis.

Usea mies kirjoitti, että haluaa aivan tavallisen naisen. Näin sanoivat myös naiset: tavallinen mies, joka on kiltti, huomioiva ja jonka kanssa on hyvä kemia.

Miesten tavallinen on tällainen:

”Kaikkein viehättävimpiä ovat luonnolliset, aidot ja aivan tavalliset naiset. Maalipurkin kautta liikenteeseen lähteneet sitä vastoin suorastaan yököttävät.”

”Tavallinen, alle 170 cm, normaalipainoinen sopusuhtaisella keholla. Feikkiripset, -kynnet, -rinnat, ovat raju turn off.”

”Sopivat rinnat, pieni pyöreä peppu, ei liian laiha eikä lihava, vaan sopiva.”

Naisten kirjoittamaan tavallisen miehen kuvaukseen ei kriteerejä ulkonäön osalta niinkään mainittu. Sanottiin ennemminkin, ettei tarvitse olla erityisen komea tai lihaksikas. Käsitys siitä, että suuri osa naisista haluaisi niin sanotun alfamiehen, ei tutkijoidenkaan mukaan pidä paikkaansa.

Tavallinen nainen haussa (huom. painoraja)
Tavallisella ja luonnollisella viitataan varmaankin keskiarvoisen suomalaisen sijaan perinteiseen länsimaiseen kauneusihanteeseen, jonka osa-alueita useat erittelivätkin teksteissään. Pitäisi olla siis hoikka mutta sopusuhtaisesti muodokas: rinnoilla ja pepulla saisi olla vähän kokoa. Olisi hyvä olla pitkät hiukset, hyvä iho ja kaunis hymy symmetrisissä kasvoissa.

Tarkkoja mittojakin annettiin pituuden, painon ja kuppikoon suhteen. Muutama asetti painorajaksi 50 kiloa. Se on aikuiselle naiselle aika vähän, sillä suomalainen nainen painaa keskimäärin noin 70 kiloa.

Kriteerejä siis on pitkä lista, mutta niiden täyttämiseksi ei saisi tehdä itse mitään (paitsi kai laihduttaa). Hirveän moni mies listasi tarkalleen asiat, joita ei varsinkaan saisi olla: ei tekoripsiä, ei rakennekynsiä, ei huulitäytteitä, ei silikonirintoja. Ei liikaa – tai mielellään lainkaan – meikkiä.

Ei-meikkiä-meikki
Moni nainen on tässä kohtaa ehkä alkanut jo miettiä: huomaavatko miehet oikeasti, onko meikkiä vai ei? Jos käyttää kunnolla värejä luomissa ja huulissa, niin varmasti huomaa (?). Mutta varsinkin jos kyseessä on suosittu ei-meikkiä-meikki, niin tuskin.

Tässä muutama esimerkki, jotka luultavasti ovat hauskoja tai ei-hauskoja sukupuolesta riippuen:

Laulaja-lauluntekijä Taylor Swift kansikuvassa. Miehet jakoivat tätä kuvaa ilahtuneena Swiftin ”meikittömyydestä”.

Anonyymi kirjoitti...

Miehet äänestivät suosikkinsa seksi­asennoista – ykkönen on selvä
Ilta-Sanomien tuorein seksikysely kertoo, missä asennoissa miehet mieluiten harrastavat seksiä.


PALJASTIMME viime viikolla naisten suosituimmat seksiasennot, joita tiedustelimme uusimmassa seksikyselyssämme.

No entäs sitten miehet?

Kaikkien miesten suosikiksi nousi kyselyssä doggy style eli takaapäin. Heteroilla asennossa nainen on kontillaan, ja kumppani on hänen takanaan. Takaapäin oli myös heteronaisten ykkösvalinta.

Heteromiesten suosikkiasennot

Nainen edessä kontillaan, mies takana 35 %

Nainen päällä istuen kasvotusten 19 %

Lähetyssaarnaaja 9 %

Homo- ja bi-miesten suosikkiasennot

Minä takana, hän edessäni kontillaan 26 %

Hän päälläni istuen kasvotusten 15 %

Lähetyssaarnaaja 10 %

Heteromiehet haluavat kyselyn mukaan naisia useammin, että nainen olisi päällä. Miehistä 28 prosenttia mainitsi tämän suosikkiasennokseen, naisista vain 17 prosenttia.

Miehiltä suosiota keräsi myös 69-asento, jonka taas hyvin harva nainen mainitsi suosikikseen.

Naiset puolestaan haluavat olla miehiä useammin lusikassa tai sylikkäin.

Neljä prosenttia heteromiehistä piti kasvoilleen istumisesta, mutta naisista sen nimesi lempiasennokseen ani harva.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen sinkuimmat paikat
Iida erosi 27-vuotiaana ja on asunut siitä asti itsekseen. Yksin asuvien nuorten aikuisten määrä on lähes tuplaantunut lyhyessä ajassa. IS:n hakukoneella voit tutkia, missä päin Suomea asuu eniten sinkkumiehiä ja -naisia.


ENSIN käyt koulut, sitten saat työpaikan, sitten mennään kihloihin ja naimisiin ja saadaan lapsi.

Iidakin ajatteli elämän menevän ”perinteisellä kaavalla”, kunnes tuli ero.

Parisuhde oli alkanut vuosia aiemmin, ja pari oli kihloissa. Kun ikää tuli, Iida huomasi, etteivät he ehkä olleet yhdessä oikeista syistä. Hän koki, ettei oikeastaan enää edes tuntenut itseään.

Hän oli 27-vuotias.

ENSIMMÄINEN oma koti oli 24,5 neliön yksiö. Iida purki tavaransa vuokra-asuntoon syksyllä 2020. Suurin osa hänen kavereistaan oli parisuhteessa, osa jo naimisissa ja monilla lapsiakin.

Hän oli yksin, eikä koronapandemian takia oikeastaan edes saanut nähdä ihmisiä.

– Minulle sanottiin, että erosin väärään aikaan.

Kuulemma kevät olisi ollut parempi, koska silloin on kesä edessä.

Melko pian Iida latasi deittisovellus Tinderin. Se oli korona-aikaan ainoa väylä tavata uusia ihmisiä.

Hän halusi parisuhteen, mutta sai jotain aivan muuta.

– Tinder on pelkkä huvittelusovellus, enkä siksi enää käytä sitä.

Tinderissä Iida tutustui situationship-termiin. Sillä tarkoitetaan suhdetta, joka on suhde ilman että olet suhteessa. Hän sanoo, että tapa on nykyaikana hyvin tyypillinen. Siinä sovitaan, että tapaillaan, mutta ei sitouduta yhteen ihmiseen.

– Tavallaan ollaan yhdessä, mutta ei ollakaan. Yritin saada sen toimimaan, mutta aina kävi ohraleipä.

– Tuli tunteita, vaikka kovasti yritin, että ei olisi tullut. Ja sitten kun selvisi, että toisella oli joku muu, se tuntui todella pahalta.

TÄSSÄ deittailukulttuurissa on jotain mätää, Iida ajatteli.

Hän oppi lisää uusia termejä. Esimerkiksi rakkauspommituksen. Ensin toiselle lähetetään paljon viestejä, luodaan mielikuvia ja kerrotaan, kuinka ihanaa yhdessä on. Kun aikaa kuluu, tehdäänkin katoamistemppu.

– Ihmisten tunteilla pelataan surutta. En ymmärrä, miksei voi olla sen verran kunnioitusta toista kohtaan, että kertoisi rehellisesti, jos ei ole fiiliksiä jatkaa.

Yhä harvempi oikeasti hakee parisuhdetta. Siltä meno ainakin Iidasta tuntuu.

– Ehkä se on joku sukupolvijuttu, mutta tuntuu se vähän huolestuttavalta.

Toisaalta Iida ajattelee, että hänen sukupolvensa ja sitä nuoremmat tulevat tekemään asioita uudella tavalla.

– En yhtään ihmettele, jos sinkkujen luku nousee. Ihmiset haluavat etsiä itseään paljon pidempään kuin aiemmin.

SINKKUELÄMÄ pakotti myös Iidan kohtaamaan itsensä. Hän sanoo, että eroaminen oli henkilökohtaisesti tärkeä etappi. Yksin oli pakko katsoa peiliin ja kohdata omat tunteet ja ajatukset.

Vaikka läheisyyden kaipuu oli kova, yksinäisyys kääntyi lopulta yksin olosta nauttimiseksi.

Hän joutui pohtimaan myös vaikeita kysymyksiä. Mitä jos parisuhdetta ei koskaan löydy?

– Mietin, minkälaisen elämän rakentaisin, jos rakkaus tulisi vasta 80-vuotiaana vanhainkodissa. Naisena joutuu miettimään myös lisääntymistä.

– Kun 30 tulee täyteen, tietää, että päivät alkavat vähenemään. Haluanko saada lapsen yksin tai lapsia ollenkaan?

Sinkku joutuu vastaamaan kysymyksiin parisuhteesta myös muille. Juhlissa puolitutut utelivat ensimmäisenä, onko parisuhdetta löytynyt. Se tuntui Iidasta joskus musertavalta.

Stereotypia rellestävistä sinkuista pitäisi hänen mielestään murtaa.

– Jokaisen sinkun elämän toinen puoli on, että ei se aina ole niin hohdokasta olla yksin.

Anonyymi kirjoitti...

Erityiseen fetissiin erikoistunut domina tänään tv:ssä – Paljastaa, millaisia asiakkaita hänellä on
Jumalatar Nastyn asikkailla on erityinen fetissi, josta Perjantai-dokkari kertoo.


Perjantai-keskusteluohjelmassa TV1:llä esitetään tällä viikolla lyhytdokumenttina Noora Haapaniemen ohjaama Nasty – Palvo minua. Se kertoo vähemmän tunnetusta fetissistä, jossa miehet saavat nautintoa antaessaan vastuun rahoistaan naiselle.

Nainen on tässä tapauksessa domina, joka tunnetaan Jumalatar Nastyna. Nasty voisi kääntyä suomeksi vaikkapa säädyttömäksi, riettaaksi, rivoksi tai hävyttömäksi.

Jumalatar Nasty helpottaa asiakkaidensa taakkaa, jota valta ja taloudellinen menestys heille tuo. Asiakkaita naisella on ympäri maailmaa.

– Suurin osa minun alistujistani on ihmisiä, joilla on paljon vastuuta, kuten lakimiehiä, lääkäreitä ja perheenisiä, Nasty kertoo.

Osa näistä miehistä lähettää rahaa tai lahjoja ilman minkäänlaista kommunikointia. Jotkut taas järjestävät Jumalatar Nastyn kanssa tapaamisen, suutelevat hänen jalkojaan ja antavat hänelle samalla käteistä. Toiset puolestaan luovuttavat dominalle täyden taloudellisen vallan. Silloin päätösvastuu on Jumalatar Nastyllä, ja hän määrää, kuinka paljon mies kuluttaa rahaa esimerkiksi ruokaan.

– Minulle on heitetty tällainen vertauskuva, että pari tuntia minun seurassani vastaa rentoutumistasoltaan parin viikon etelänmatkaa, Jumalatar Nasty naurahtaa.

Nasty – Palvo minua tänään TV1:llä kello 21.05 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkijat selvittivät miehen orgasmin matemaattisen kaavan – yksi keskeinen havainto

Brittimatemaatikot ovat selvittäneet miehen orgasmin matemaattisen kaavan.

Tutkimus, joka saatiin hiljattain valmiiksi Sussexin yliopistossa Englannissa, analysoi miehen orgasmin psykologisia ja biologisia näkökulmia, kertoo New York Post.

– Olemme kehittäneet ensimmäisen onnistuneen matemaattisen mallin seksuaalisesta suorituskyvystä perustuen vakiintuneeseen tietoon sekä omaan aiemmin julkaistuun tutkimukseemme, sanoo lääkäri Konstantin Blyuss, toinen tutkimuksen kirjoittajista.

Tutkijat saivat inspiraation tutkimukseen tavasta käyttää matemaattista analyysia urheilusuorituksen mittaamiseen. Tutkijat käyttivät Sussex-projektissaan hyväksi tietoja psykologisesta ja fysiologisesta kiihottumisesta vuosikymmenten ajalta.

Projekti hyödynsi aiheesta aiemmin saatua tutkimusdataa kokeista, joissa vapaaehtoisten osallistujien hermokuvioiden muutoksia seurattiin MRI-kuvantamistutkimuksella heidän "suorittaessaan seksuaalisia toimintoja".

– Tutkijat ovat aiemminkin yrittäneet kirjoittaa kaavan, joka kuvaisi miehen matkaa orgasmiin, mutta eivät ole onnistuneet siinä. Tuloksemme käsittävät sekä fysiologiset että psykologiset tekijät, joita orgasmi vaatii. Ne vahvistavat jo olemassa olevia matemaattisen seksuaalipsykologian tutkimuksia, Blyuss sanoo.

Yksi keskeinen havainto miehen orgasmista
Tutkijat kehittivät kaksi yhtälöä. Ensimmäinen käsitteli intiimiyyden mentaalisia elementtejä ja toinen fyysisiä puolia.

– Tutkimuslöydöksemme antavat lisätietoa tabuaiheeseen. Niistä voi olla apua seksuaalisten toimintahäiriöiden kliinisessä hoidossa. Lisäksi tutkimustulokset voivat tarjota tavan tallaajille testatun kaavan, jolla parantaa omaa seksielämäänsä, kertoo tutkimuksen kirjoittaja lääkäri Yuliya Kyrychko.

Tutkijoiden monimutkaista kaavaa voi tutkailla tutkimuksen julkaisseen Chaos-julkaisun sivuilta.

– Keskeinen havainto on, että liiallinen psykologinen kiihottuminen varhaisessa vaiheessa voi estää mahdollisuutta saavuttaa orgasmi. Yksinkertaistettuna tutkimustuloksemme voi tiivistää ohjeeseen: älä yliajattele, Blyuss tiivistää.

Seuraavaksi tutkijat haluavat selvittää, millainen matemaattinen kaava naisen orgasmin takana piilee.

– Yritämme mallintaa naisen orgasmia, joka on monimutkaisempi kuin miehen orgasmi, matemaattisesti sen perusteella, mitä opimme tästä tutkimuksesta, Kyrychko kertoo.

Lähteet: New York Post, Chaos

Anonyymi kirjoitti...

Nainen kietoi porilaisen mies­ystävänsä uskomattomaan valheiden verkkoon – SK: Totuus ”raskaudesta” selvisi vasta sairaalassa
Lisäksi nainen väitti miehelle odottavansa heidän lastaan. Mies vei naisen synnyttämään. Mitään lasta ei todellisuudessa ollut.


SATAKUNNAN KÄRÄJÄOIKEUS on antanut tuomion poikkeuksellisessa petostapauksessa, jossa noin 35-vuotias nainen kietoi porilaisen miehen valheiden verkkoon.

Mies ja nainen olivat seurustelleet joitain kuukausia ja asuivat yhdessä. Nainen tyhjensi miehen tilin useaan otteeseen. Hän teki tilisiirtoja verkkopankkitunnuksilla ja Mobilepay-sovelluksella ja käytti miehen maksukortteja useita kertoja, yhteensä noin 24 000 euron edestä.

Mies luuli, että hänen tilinsä oli tyhjentynyt Osuuspankin tekemän virheen takia. Nainen lähetteli miehelle viestejä pankin nimissä. Hän sai miehen uskomaan, että Osuuspankki aikoo maksaa miehelle kadonneet rahat takaisin korkojen kera. Mies uskoi saavansa korvauksena noin miljoona euroa.

NAINEN esimerkiksi lähetti miehelle Osuuspankin ”salaisen tiedotteen”, jossa pankki kertoo selvittäneensä asiaa ja maksavansa summan takaisin ”korkoineen ja korkopäivineen”. Lisäksi nainen esitti hankkineensa miehelle asianajajan, joka selvittää asiaa Osuuspankin kanssa.

Asianajaja neuvoi miestä: verkkopankkitilillä ei saisi vierailla, koska tiliä korjataan. Todellisuudessa mitään asianajajaa ei ollut olemassa.

Huijaus onnistui kuukausien ajan, osittain siksi, että nainen oli tehnyt miehelle postinjakelun keskeytyksen yhteensä viisi kertaa. Mies ei siis saanut postiaan, esimerkiksi maksamattomia laskujaan.

Naisen petoksen suunnitelmallisuudesta ja laajuudesta kertoi Satakunnan Kansa. Lehden mukaan pariskunta tapasi Tinderissä keväällä 2019. Yhteen he muuttivat lyhyen seurustelun jälkeen. Suurin osa petoksista tapahtui alkuvuodesta ja keväästä 2020.

Kyse ei ollut pelkästä rahasta, vaan huijaus ulottui syvemmin tunnetasolle. Satakunnan Kansan mukaan nainen väitti miehelle odottavansa pariskunnan lasta. Mies vei naisen jopa sairaalaan, kun ”lapsi oli syntymäisillään”.

Nainen oleili sairaalassa jonkin aikaa ja ilmoitti sitten lapsen syntyneen kuolleena. Mitään lasta ei todellisuudessa koskaan ollut. Nainen huijasi mieheltä rahoja myös sairaalakulujen ja lapsen tuhkauksen verukkeella.

KÄRÄJÄOIKEUS tuomitsi naisen syyllistyneen törkeään maksuvälinepetokseen, identiteettivarkauteen ja kahteen väärennökseen.

Oikeuden mukaan maksuvälinepetoksessa aiheutettiin erityisen tuntuvaa vahinkoa ja se tehtiin erityisen suunnitelmallisesti. Kokonaisuutena arvostellen teko oli törkeä.

Nainen myönsi tekonsa. Hänet määrättiin yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Naisen täytyy maksaa miehelle petettyjä rahoja takaisin 24 000 euroa. Lisäksi hänen pitää maksaa miehelle 5000 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä.

Oikeuden mukaan kärsimystä lisäsi se, että teko tehtiin parisuhteessa. Miestä johdettiin harhaan usealla eri tavalla.

Lisäksi nainen tuomittiin 40 petoksesta. Hän oli myynyt muun muassa Facebookissa ja Torissa takkeja, farkkuja, talvikenkiä, laskettelusuksia ja suksipakettia, joita hänellä ei ollut aikomuskaan toimittaa ostajille.

Tällä tavoin nainen onnistui huijaamaan satoja euroja. Hänet määrättiin korvaamaan ne ostajille.

Anonyymi kirjoitti...

Suuri vauvavedätys
Sami löysi Tanjan Tinderistä, ja suhde eteni vauhdilla. Onnen täydensi raskaus, joka päättyi kuitenkin tragediaan. Tai niin Sami aluksi luuli. Hiljalleen hänelle selvisi, millaiseen ansaan hän oli oikein astunut.


TANJA kertoi ilouutisen. Samista tulisi isä!

Elettiin vuoden 2020 kevättä, ja porilaismiehellä oli onnelliselle käänteelle todellakin tilausta.

Viime kuukausia olivat sävyttäneet raskaat rahahuolet, joita hän selvitteli pankin kanssa. Hänen tililtään oli kadonnut rahaa mystisesti.

Sami kertoi vauvasta perheelleen ja ystävilleen. Tanja raportoi avomiehelleen, miten teki jo tarpeellisia hankintoja:

– Löysin rattaat meille. Toi turvakaukalo on myös vapaana, Tanja viestitti Samille.

KESÄKUUSSA 2020 monissa synnytyssairaaloissa ympäri Suomen olivat voimassa tiukat koronarajoitukset. Isät eivät päässeet normaalisti osallistumaan synnytyksiin ja sairaalaelämään niiden jälkeen.

Sami kuljetti avovaimonsa aamulla Satasairaalaan ja lähti itse kotiin. Vauvan oli määrä syntyä.

Muutaman tunnin kuluttua Sami ja hänen sukulaisensa saivat musertavan viestin: pienikokoinen vauva oli kuollut kohtuun. Haluaisiko isä osallistua enkelivauvan synnytykseen? Sami päätti, että mieluummin ei.

Tanja kertoi sirotelleensa vauvan tuhkat mereen. Pari kävi yhdessä sytyttämässä hautausmaalla kynttilän.

Lapsen menetys oli niin rankka kokemus, että Sami tarvitsi sen käsittelyyn aikaa. Hän jäi isyysvapaalle.

Kun Sami haki Kelasta isyyspäivärahoja, hänellä ei ollut kiirettä. Pankista oli luvattu miljoonakorvaus kadonneista rahoista.

Kun Sami lopulta lähetti hakemuksen, Kela pyysi toimittamaan todisteita raskaudesta.

Sami soitti neuvolaan, mistä ei suostuttu luovuttamaan minkäänlaisia tietoja.

SAMI tapasi noin kolmekymppisen Tanjan Tinderissä kesällä 2019. Mies oli työkomennuksella Etelä-Suomessa, kun hän meni ensitapaamisen jälkeen Tanjan kanssa tämän asunnolle.

Naisen koti oli käytännössä pelkkä patja lattialla ja muuttolaatikoita ympäriinsä. Uusi tuttavuus selitti, että asunto oli ollut hänen kummityttönsä äidin pakopaikka lapsen väkivaltaiselta isältä. Tarinalla oli surullinen loppu: lopulta mies oli pahoinpidellyt äidin kuoliaaksi. Tanja kertoi ottaneensa vastuun kuolleen naisen lapsesta, kummitytöstään, ja siksi lapsi asui nyt hänen kanssaan.

Syksyn edetessä tapailu jatkui. Tanjasta paljastui uusia puolia. Hän oli esimerkiksi mustasukkainen uuden miesystävänsä viikonloppureissuista Poriin.

Tanja teki töitä lastentarhassa ja kutsui Samin myöhemmin uuteen kotiinsa, jossa oli jo oikea sänky ja muitakin kalusteita. Kaverit rohkaisivat Samia etenemään suhteessa.

Joulun tuore pari vietti Samin äidin luona Länsi-Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Susanna Penttilä, 50, on tienannut OnlyFansilla kahdessa kuukaudessa 100 000 dollaria – tällaista sisältöä hän tekee

Susanna Penttilä julkaisee rohkeita kuvia ja videoita alustalla.

Yrittäjä Susanna Penttilä, 50, perusti OnlyFans-tilin parin vuoden mietinnän jälkeen pari kuukautta sitten ystävien avustuksella.

Aluksi Penttilän kuvat eivät olleet paljastavia, vaan hän kertoo julkaisseensa samantyylisiä otoksia kuin Instagram-tilillään. Kuvien ja videoiden tyyli muuttui kuitenkin pian rohkeampaan suuntaan.

– Huomasin, että minun sivuni tulivat aika suosituiksi ja alkoivat tuottaa aika hyvin. Ajattelin, että minun pitää mennä vähän Playboy-linjalle. Se ei ole mitenkään vasteenmielistä ottaa rohkeampaa videota.

– Sen sanon, että pornolinjalle en ole mennyt.

Penttilällä on tällä hetkellä suunnilleen 2 000 tilaajaa ja ikähaarukka on noin 20-vuotiaasta 38-vuotiaaseen. Penttilä kertoo, että 40-vuotiaita tilaajia on myös jonkun verran, mutta yli viisikymppisiä ei juuri ollenkaan.

Penttilän tili lähti räjähdysmäisesti kasvuun ja hän on tienannut siellä jo päätähuimaavan summan, jota hän ei itsekään tahdo uskoa.

– Olen tienannut siellä huikean summan, mitä en olisi itsekään ikinä uskonut. Kuvittelin, että saan sieltä muutaman tonnin… Nyt siellä on 100 000 dollaria, Penttilä hämmästelee.

Penttilä halusi näyttää MTV Uutisille OnlyFans-tilinsä todistaakseen huimat tulonsa. Pääsiäisenä Penttilän yhden päivän palkka oli muun muassa lähes 4 000 dollaria.

Anonyymi kirjoitti...

Kateelliset Ylilauta-keskustelijat käräyttävät Onlyfans-esiintyjiä verottajalle, sanoo seksiä netissä myyvä Minttu, 29
Yli puolet Onlyfansilla tienanneista sai tuloja vuodessa alle tonnin. Sisällöntuottajat uskovat, että moni ei ole ymmärtänyt ilmoittaa tuloista verottajalle.


Minttu, 29, aloitti camgirlinä viisi vuotta sitten. Pian mukaan tuli perinteinen seksityö ja pari vuotta sitten myös Onlyfans-sisällöntuotanto.

Camgirlin ja Onlyfans-esiintyjän tulot tulevat verkkopalvelualustoilta. Perinteisessä seksityössä asiakas voi maksaa tilisiirrolla tai käteisellä.

Minttu kertoo hoitaneensa veronsa aina säntillisesti. Uran alkuvaiheessa hänen ammattinsa herätti verottajassa hämmennystä.

– Ei kävisi mielessäkään, etten ilmoittaisi tuloja. Kun ensimmäisinä vuosina soittelin verotoimistoon, eivät he osanneet sanoa, mihin ruutuun tuloni rastitan. Minua ohjattiin aina yhdestä numerosta seuraavaan.

Verottaja kertoi maanantaina, että 70 prosenttia Onlyfans-alustan kautta tuloja saaneista jätti vuonna 2021 tuloja ilmoittamatta.

Verohallinto valvoo tänä vuonna erityisesti sisällöntuotantoon tarkoitettujen alustojen kautta saatuja tuloja. Verohallinnon riskivastaavan Kari Torssosen mukaan verottaja on saanut pyynnöstä tiedon kaikista Onlyfans-alustan suomalaisille maksamista korvauksista.

Minttu ei halua julki tarkkoja tulojaan, mutta sanoo tienaavansa enemmän kuin keskituloinen suomalainen. Minttu tekee toistaiseksi hommia tuloverokortilla. Hän päivittää muutaman kerran vuodessa arviota tuloistaan Omavero-palvelussa.

Moni sisällöntuottaja ei tiedä, miten veroja ilmoitetaan
Mintun mukaan monet sisällöntuottajat eivät myöskään tiedä, miten veroasiat pitäisi hoitaa.

– Kaikki ovat creatorien (sisällöntuottajien) keskusteluryhmissä aivan pihalla. Moni ajattelee, että tämä ei ole oikeaa työtä, ja siksi verojakaan ei kuulu maksaa. Saan tasaisin väliajoin avunpyyntöjä ja olen muutamia neuvonutkin veroasioissa.

Myös toinen Ylen haastattelema Onlyfans-esiintyjä Erika Helin kertoo, etteivät alan ihmiset tunne verottajan käytäntöjä.

– Varsinkin nuoremmilla ei välttämättä ole tietoa miten tulot ja verot ilmoitetaan, kun ollaan palkkatyössä totuttu siihen, että työnantaja hoitaa nämä asiat.

Myös Helin kertoo tienaavansa paljon keskituloista suomalaista enemmän. Hän asuu Maltalla ja maksaa veronsa sinne.

Verottaja edellyttää, että kaikki vaikuttamisen, tubettamisen, bloggaamisen ja muun sisällöntuotannon ansiosta saadut tulot, ilmaistuotteet ja poikkeukselliset alennukset pitäisi ilmoittaa.

Onlyfansin käyttäjät maksavat kuluttamastaan sisällöstä Onlyfansille esiintyjän määrittämän palkkion. Alusta nappaa siitä provision ja maksaa loput esiintyjälle. Alusta huolehtii, että tuloista tilitetään arvonlisävero.

Minttu arvioi, että veroilmoituksen laiminlyöneistä valtaosa on tehnyt Onlyfansissa vain vähän tuloja.

– Tässä joukossa suurin osa on vain niitä, jotka ovat luoneet tilin, ja lopulta eivät ole alkaneet tehdä tätä työkseen.

Verohallinto kertoo, että vuonna 2021 Onlyfansilla tuloja saaneista puolella niitä oli alle tuhat euroa vuodessa.

Ilmiantojen takana lienee Ylilaudan käyttäjiä
Verohallinnon Kari Torssonen sanoo, että verottaja on saanut paljon ilmiantoja Onlyfans-sisällöntuottajien maksamattomista veroista.

Minttu on myös kuullut ilmiannoista sisällönluojien keskusteluryhmissä.

– Ylilaudan käyttäjät ilmiantavat Onlyfansin sisällöntuottajia verottajalle. Se on suomalaista kateutta, Minttu sanoo.

Ylilauta on anonyymi keskustelu- ja kuvafoorumi, joka tunnetaan vihapuheesta(siirryt toiseen palveluun) esimerkiksi naisia ja vähemmistöjä kohtaan.

Myös Erika Helin vahvistaa asian.

– Väitän, että tähän ilmiöön liittyy kateus, katkeruus ja jopa naisviha. Halutaan aiheuttaa toiselle ongelmia, koska ei hyväksytä tämän valintaa olla Onlyfansissa.

Anonyymi kirjoitti...

Liitto sulki trans­naiset ulos yleis­urheilun naisten kisoista – ”Päätös oli yksimielinen”
Transnaiset eivät saa enää kilpailla naisten sarjoissa, jos heidän testosteronirajansa ei ole riittävän alhainen. Kansainvälinen yleisurheiluliitto perusti vielä työryhmän selvittämään asiaa, jotta päätös olisi mahdollisimman oikeudenmukainen kaikille.


KANSAINVÄLINEN yleisurheiluliitto (WA) oli tänä keväänä tiukan paikan edessä, kun se pohti niin sanotun kolmannen sukupuolen urheilijoiden osallistumista naisten sarjoihin.

Lopulta liitto päätti, että transnaiset eivät saa osallistua yleisurheilun kansainvälisissä kilpailuissa naisten sarjoihin.

WA:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski sanoo, että päätöksen takana oli halu suojella naisten urheilua.

Päätöksen mukaan yksikään miesten puberteetti-iän läpikäynyt urheilija ei ole voinut osallistua naisten kansainvälisiin yleisurheilukisoihin 31. maaliskuuta lähtien.

WA päätti myös alentaa naisurheilijoiden sukupuolikromosomiin liittyvää poikkeavaa testosteronirajaa. Ennen raja oli viisi nanomoolia litrassa, kun se nyt on 2,5.

Urheilijan täytyy pysyä rajan alla kahden vuoden ajan saadakseen kilpailuluvan mihinkään naisten sarjoihin.

”Naisurheilijoiden testosteroniraja voi maksimissaankin olla kahden nanomoolin vaiheilla, kuten olen ymmärtänyt. Siinä mielessä 2,5 nanomoolin raja on helppo testata. Naisurheilijat ymmärtävät, että päätös on oikeudenmukainen heitä kohtaan. Raja on vedettävä johonkin”, Pihlakoski sanoo.

Myös WA:n puheenjohtaja Sebastian Coe on korostanut, että yleisurheilussa naisten kilpasarjassa ensiarvoisen tärkeää on rehellisyys.

”Päätökset ovat aina vaikeita, kun niihin liittyy ristiriitaisia tarpeita ja oikeuksia eri ryhmien välillä”, Coe sanoo WA:n verkkosivuilla.

WA myös perusti työryhmän pohtimaan transsukupuolisuuden kilpailukelpoisuuteen liittyviä säännöksiä. Työryhmän selvitys kestää vuoden.

Työryhmässä on riippumaton puheenjohtaja, WA:n hallituksen, urheilijakomission ja jäsenliittojen edustajia, yksi transsukupuolinen urheilija sekä lääketieteellisiä asiantuntijoita.

Työryhmä kuulee erityisesti transsukupuolisia urheilijoita ja antaa suosituksia WA:n hallitukselle.

”Yritämme kuunnella eri osapuolia tarkalla korvalla. Tutkimuksiin perustuva päätös oli yksimielinen. Jos sääntöjä pitää vielä muuttaa, niitä muutetaan, mutta emme halua vaarantaa naisurheilijoiden asemaa”, Pihlakoski sanoo.

”Motivaation kannalta ei ole hyväksi, että naisten sarjoissa kilpailisi urheilijoita, joilla on miehen ja naisen sukuelimet. Kivekset tuottavat kestävyyttä, voimaa ja nopeutta lisäävää testosteronia.”

Jos urheilijalla on esimerkiksi kromosomipoikkeavuus, hänen täytyy laskea hormonipitoisuus lääkkeiden avulla alle raja-arvon.

Anonyymi kirjoitti...

Sarilla, 33, on Excelissä lista kumppanin ominaisuuksista, joista hän ei tingi – tällaisia kriteerejä suomalaisilla on puolisoehdokkailleen
Kysyimme suomalaisilta, onko heillä listaa asioista, joita toivovat kumppaniltaan. Selvisi, että yli viidennes toivoi tulevalta kumppaniltaan erityisesti yhtä luonteenpiirrettä.


Miehen tulee olla vähintään 180 cm pitkä, mustat tai ruskeat hiukset, hyvin hoidetut kynnet, liikunnallinen, isot hartiat, hyvä käytös, hyvät keskustelutaidot ja hyvä huumorintaju.

Tällainen lista on Sarilla, 33. Exceliin laadittuun listaan on kirjattu kriteerit tulevaisuuden kumppanille.

– Mistään näistä en ole valmis joustamaan, Sari kertoo.

Kysyimme hiljattain, onko suomalaisilla tarkkaa listaa siitä, millaista kumppania etsii. Me Naisten kyselyyn vastasi Sarin lisäksi 95 ihmistä, jotka ovat laatineet listan tulevan kumppanin kriteereistä esimerkiksi kännykän muistioon, paperille tai Sarin tapaan jopa Exceliin. Vastaajista naisia oli 60, miehiä 35 ja muunsukupuolisia yksi.

Vastaajat kertoivat tehneensä listan siksi, että säästäisivät aikaa ja välttyisivät sydänsuruilta. Motiivi listalla oli myös se, että miksipä ei, kun kerran tietää, mitä haluaa.

– Listan avulla ei tule tyydyttyä liian vähään, toteaa Liina, 20.

– Vielä joitain vuosia sitten ei ollut listaa. Viimeisimmistä kokemuksista olen oppinut, että onnistumisprosentti on matala, jos en ole tarkkana, ketä tapailen, Lasse, 27, kertoo.

– Tein listan osana terapiaa. Yritän opettaa itselleni, että olen hyvien ja ihanien asioiden arvoinen – ja saan odottaa ja toivoa niitä myös toiselta ihmiseltä, Tarja, 48, perustelee.

Millaisia asioita listoilta sitten löytyi?

Näitä ominaisuuksia kumppanilta toivottiin eniten
Ominaisuus, joka löytyi useimman listan tehneen listalta, oli luotettavuus ja rehellisyys.

Vastaajista 22 prosenttia oli listannut tulevaisuuden kumppanin kriteereihin, että tämän täytyy olla luotettava ja rehellinen.

LUOTETTAVA, turvallinen, ystävällinen, avarakatseinen ja suvaitsevainen, seuraa maailmaa ja osaa keskustella, pitää huolta läheisistään, on käytännöllinen ja arjessa kiinni, vastuullinen ja aktiivinen, hauska ja huumorintajuinen. Tarja, 48.

LUOTETTAVA, kohtelias, kuunteleva, kunnioittava, lojaali, oma itsensä. Milla, 18.

Seuraavaksi eniten kaikkien listoissa toistuivat huumorintaju ja hauskuus. 18 prosenttia kyselyyn vastanneista koki, että huumorintaju ja hauska luonne ovat tärkeitä piirteitä tulevaisuuden kumppanissa.

HAUSKA, omillaan toimeen tuleva, omistaa auton, pitää matkustelusta. Pira, 51

Myös seksikkyys, vakaa luonne, miellyttävä ulkonäkö, halukkuus, avoimuus ja lapsiystävällisyys toistuivat usean suomalaisen listoissa.

Kaikkea karvaisesta kaljuun
Vaikka miellyttävä ulkonäkö oli kriteerinä usean vastaajan listalla, mieltymyksiä kumppanin ulkonäköön liittyen oli yhtä monta kuin vastaajiakin.

Ulkonäköön liittyvät kriteerit vaihtelivat karvaisuudesta ja omaa silmää miellyttävästä hiusten väristä kumppanin pituuteen. Vastaajat toivoivat ihan kaikenlaisia kumppaneita, eikä mikään tietty ulkonäön piirre korostunut vastauksissa.

Usea vastaaja oli maininnut kriteerinä ulkonäön, muttei tulevan kumppanin ulkomuodolle tarkempia raameja. Osa taas oli listannut tarkastikin, millaista ulkonäköä tulevaisuuden kumppanissaan suosii.

KARVAINEN ja vatsakas. Maija, 66

SEKSIKKYYS, huoliteltu olemus, hyvä hygienia. Herkko, 37

PITKÄ, iso, raamikas. Krista, 66

VAHVAT käsivarret ja reidet kiinnittävät huomioni. Tarja, 48.

KALJUUS ei haittaa ja parta on plussaa. Sanna, 52

RUSKEAT tai tummat hiukset ja mielellään silmälasit. Päivi, 47

MUKAVAN näköinen. Ei lättäjalat. Petri, 53

Yhteiset kiinnostuksen kohteet ja talous kunnossa
Näiden lisäksi listoilta löytyi monenlaisia ominaisuuksia, jotka liittyivät kumppanin ikään, mielenkiinnonkohteisiin, poliittiseen suuntautumiseen, uskontoon ja siihen, miten suhtautuu lapsiin.

POLITIIKASSA ja uskonnollisessa suuntautumisessa haluaisin kumppanini olevan samalla taajuudella. Jonttu, 22

Anonyymi kirjoitti...

Nelikymppinen Seppo haluaisi lapsia, mutta kumppani puuttuu
Kumppanin puuttuminen on yleinen syy lapsettomuuteen. Suomalaiset haluaisivat muutenkin enemmän lapsia kuin saavat.


Espoolainen Seppo Iivonen on lapsirakas 42-vuotias mies. Häntä ärsyttää kysymys, miksi hän on lykännyt lapsen hankkimista.

Helsinkiläinen Sirpa Kärkkäinen, 57, sai 18 vuotta sitten ainoan lapsensa, mutta hän olisi toivonut useampia. Nyt hän haluaa puhua nuorten naisten puolesta.

– Perheellistyminen ei saa olla mikään agility-rata, hän sanoo.

Helsingin yliopiston tutkimuksen(siirryt toiseen palveluun) mukaan epävarmuus ja elämäntyyli ovat yleisiä syitä lykätä lapsen saamista. Suomalaiset saavat esikoisensa entistä vanhempina, mikä heikentää myös mahdollisuuksia saada lapsia toivottu määrä. Suomalaiset toivovat keskimäärin kahta lasta.

Viime vuonna Suomessa syntyi vähiten lapsia 150 vuoteen: 44 951.

Kaikki eivät halua lasta. Perheellistyminen ei ole velvollisuus. Väestöliitto korostaa(siirryt toiseen palveluun), että jokaisen pitää saada päättää kuinka paljon lapsia hankkii vai hankkiiko niitä ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mormoniosavaltio järkyttyi: Pornosivustot blokkasivat kaikki asukkaat
Utahissa yritettiin lakimuutoksella estää se, että alaikäiset eivät voisi katsoa aikuisviihdettä. Uuden lain seuraukset olivat kuitenkin odottamattomia, sillä nyt katselu loppui myös täysi-ikäisiltä.


Utah on laatinut tiukat lait, jolla yritään estää alaikäisiä katsomasta aikuisviihdettä netissä. Utah on USA:n uskonnollisimpia ja konservatiivisimpia osavaltiota. Yli puolet sen asukkaista on mormoneja.

Lakimuutoksella on kuitenkin ollut arvaamattomia seurauksia, sillä nyt monia maailman tunnetuimpia aikuisviihdesivustoja ylläpitävä Mindgeek on estänyt pääsyn kaikkiin palveluihinsa Utahissa.

Mindgeekin aikuisviihdepalveluita ovat Pornhub, Brazzers, Youporn ja Redtube.

Lain seuraus on yllättänyt sitä ajaneen senaattori Todd Weilerin.

– En odottanut sivustojen päätyvän blokatuiksi Utahissa.

Osavaltion laki iän varmentamisesta hyväksyttiin maaliskuussa ja laki astui voimaan toukokuun alussa. Lain mukaan käyttäjien kuuluu varmentaa ikänsä eri internetpalveluihin. Myös sosiaalisen median palvelut joutuvat varmentamaan iät käyttäjiltä.

Toimii ainakin muualla
Senaattori Weiler on todennut, että sivustot pystyvät jo nyt varmentamaan käyttäjiensä iän Louisianan osavaltiossa.

Louisianassa on käytössä digitaalinen ajokortti, jolla ikä voidaan varmentaa. Sananvapausjärjestö Free Speech Coalitionin edustaja Michael Stabilen mukaan Utahissa ei ole vastaavaa mahdollisuutta.

– Oletan että sama käytäntö tulee myös Utahiin ennen pitkää, Weiler totesi.

Stabile arvelee, että Mindgeekin lisäksi myös muut palvelut tulevat todennäköisesti estämään palveluihinsa pääsyn osavaltiossa.

– Tämä aiheuttaa haittaa seksuaalisen hyvinvoinnin palveluihin ja seksuaalisuudesta puhumiseen, Stabile toteaa.

Asiasta uutisoi Axios.

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisviihdettä vastustavat lobbarit painostavat jälleen some-palvelua – NSFW-palstat pitäisi lakkauttaa

Yhdysvaltalainen lobbarijärjestö ei katso Redditin kaikkea sisältöä hyvällä. He haluaisivat kieltää palvelusta aikuisviihteen.

Pornografian vastainen National Center on Sexual Exploitation (NCOSE) on aiemmin ottanut kunniaa ainakin Visan ja Mastercardin poistamisesta PornHubista. Tästä on tiettävästi ollut haittaa aikuisviihdettä tarjoavien esiintyjien tuloihin. Lisäksi NCOSE otti kunniaa siitä, kun Instagram poisti palvelustaan Pornhubin tilin.

Nyt NCOSE:llä on tähtäimessään Reddit ja siellä olevat NSFW (not safe for work) -keskustelualueet, joissa voi olla usein myös aikuisviihdesisältöä.

NCOSE syyttää Redditiä, ettei se ole tehnyt tarpeeksi estääkseen kuviin ja videoon pohjautuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä sivustollaan. Järjestöä huolettaa, ettei heidän mielestään Reddit tarkista riittävän hyvin käyttäjien ikää tai niiden ihmisten suostumusta, jotka esiintyvät aikuisviihdesisällössä. NCOSE myös vaatii, että kaikki aikuisviihdesisältö tulee poistaa Redditistä.

Vicen mukaan NCOSE:n vaatimuksen noudattaminen tarkoittaisi satojen subredditien poistamista palvelusta, joista monet ovat seksityöntekijöiden perustamia.

Yhdysvalloissa on tullut kiristyksiä palvelujen toimintaan

Yhdysvaltain eri osavaltioiden kuten Arkansasin ja Louisianan lainsäätäjät ovat kiristämässä vaatimuksia iän tarkistamiseen aikuisviihdesivustoilla.

Viime kuussa xHamsteria vaadittiin oikeuden päätöksellä käymään läpi kaikki amatöörisisältö, varmistaa esiintyjien suostumus sisältöön tai vaihtoehtoisesti tuhota sisältö. Vicen mukaan xHamsterissa kuitenkin on jo vahva henkilöllisyyden tarkistus ja iän tarkistus.

Kiristyksiä ja kieltoja kritisoivien mielestä ikätarkistus ei toimi hyväksikäytön estämisessä. Sen sijaan se hankaloittaisi aikuisviihdesisällön tuottajia hankkimasta elantoaan.

PornHubin omistava MindGeek reagoi vastikään Utahissa säädettyyn lakiin, jonka tarkoituksena on estää alaikäisiä pääsemästä aikuisviihdesivustoille. MindGeek päätti estää kaikkia Utahin osavaltion asukkaita pääsemästä aikuisviihdepalveluihinsa. Muita MindGeekin sivustoja ovat Brazzers, Youporn ja Redtube.

Anonyymi kirjoitti...

”Nainen parhaassa panoiässä. Voit herätä muna suussa” – Yle aloitti selvityksen, miksi tämä kuultiin radiossa keskellä kirkasta päivää
Yle puheen ohjelmassa oli puhuttu munasta ja panemisesta keskellä päivää. Roisimpi puhetyyli kirvoitti keskustelua Twitterissä.


Pappi ja toimittaja Hilkka Olkinuora kertoo Twitterissä kuulleensa lauantaina kello yhdeltä roisia ohjelmaa Yle puheelta.

– Olen nainen parhaassa panoiässä. Voit herätä muna suussa. Rakas kuulija, voit kuunnella ja runkata rauhassa. Ihmiset voi laittaa tän podkäästin kun ne panee.

Näin Olkinuora kirjoittaa Twitteriin.

Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kertoo Iltalehdelle, että asia on tuottajien selvityksessä.

– Pyrimme aina vastaamaan palautteeseen ja asia on selvityksessä. En osaa nyt kommentoida mistä ohjelmasta on kyse, Ylä-Anttila sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

”Nainen parhaassa panoiässä” – Yle Puheella kuultiin roiseja seksijuttuja keskellä päivää, näin kanava kommentoi
Menestyjät-podcastin jakso päätyi julki sopimattomaan aikaan, myönnetään Yleltä.


YLE PUHEEN radiokanavalla soi podcast, josta kuului roisia puhetta seksistä lauantaina päiväsaikaan. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.

Pappi ja toimittaja Hilkka Olkinuora hämmästeli asiaa Twitterissä. Hän kertoo radion menneen päälle hänen käynnistäessään autoa, klo 13 aikaan lauantaipäivänä.

– Olen nainen parhaassa panoiässä. Voit herätä muna suussa. Rakas kuulija, voit kuunnella ja runkata rauhassa. Ihmiset voi laittaa tän podkäästin kun ne panee, Olkinuora siteeraa radiosta kuulemaansa.


Ylen radio- ja audiopäällikkö Jonna Ferm kertoo IS:lle, että sijoittelussa on tapahtunut virhe.

Fermin mukaan jakso on osa Menestyjät-podcastia, jossa kaksi koomikkoa Eeva Vekki ja Johannes Mollberg käyvät humoristisesti läpi asioita, jotka tekevät ihmisestä menestyjän.

Kyseinen jakso oli podcast-sarjan kolmas, Menestyjä panee muita paremmin!, ja käsitteli seksiä.

– Tätä jaksoa ei olisi pitänyt soittaa päiväsaikaan missään nimessä. Me luokittelemme podcastit sarjan mukaan, ja tämä podcast luokiteltiin kokonaisuudessaan viihde-osastoon, jota soitetaan keskipäivässä, ja siksi virhe tapahtui, Ferm kommentoi.

– Olisi toki voinut käyttää harkintaa, onko jakso laisinkaan radiokanavan sisältöä vai ainoastaan Yle Areenaan soveltuvaa.

Fernin mukaan Yle ei ole saanut kyseisestä jaksosta paljoakaan palautetta.

Anonyymi kirjoitti...

Tällainen on kohuttu Pillupäiväkirjat-sarja, jonka Sebastian Tynkkynen nosti Ylen rahoituksen syntipukiksi
Ohjaaja Aino Suni pitää sarjaa huonona esimerkkinä Ylen rahoituksen ylenkäytöstä.


VIIME VIIKON sana oli ehdottomasti Pillupäiväkirjat.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen nosti Ylen Pillupäiväkirjat-dokkarisarjan esille sosiaalisessa mediassa. Neliosainen sarja on julkaistu syyskuussa 2019.

Yleisradion rahoituksesta on puhuttu tänä keväänä, sillä kokoomuksella ja perussuomalaisilla on haluja leikata siitä.

Yleä käsitellään Säätytalolla käytävissä hallitusneuvotteluissa, ja viestintäasioista neuvottelevaa jaostoa nostettiin johtamaan perussuomalaisten Tynkkynen.

PERUSSUOMALAISTEN johtoon kuuluva Tynkkynen nosti viime viikon torstaina Facebook-päivityksessään tikunnokkaan kaksi Ylen ohjelmaa: Pillupäiväkirjat ja Sinkut paljaana.

Perussuomalaisissa ajatellaan hänen mukaansa, että on ”huutava vääryys” käyttää verorahoja ”pillupäiväkirjoihin ja sinkkunaisiin paljaana”.

Lisäksi Tynkkynen kyseli viime viikolla Twitterissä, mitkä Ylen kanavat ja ohjelmat eivät ole ihmisten mielestä välttämättömiä.

Loppuviikosta Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila osallistui keskusteluun ja avasi Pillupäiväkirjojen rahoitusta. Hän kertoo Twitterissä, että sarja on maksanut Ylelle 2 500 euroa:

Twiittiketjussa hän jatkoi vielä, että sarjaa toteutettiin vuonna 2019 Ylen ja Suomen elokuvasäätiön rahoittamana osana Short Form -koulutusta. Hänen mukaansa tuotannossa oli mukana tuotantoyhtiö, jonka osuutta ei voi avata. Hän kuvaa summaa ”kohtuulliseksi kokonaisuudeksi.”

OSALLE ihmisistä sarja siis symboloi sitä, mitä Ylen ei pitäisi tehdä. Miksi? Soitimme sarjan ohjanneelle Aino Sunille ja kysyimme.

”Haha, se on tosi hassua, koska tämähän on ollut Ylelle äärimmäisen edullinen ohjelma. Se on tosi kevyesti tuotettu.”

Sunin mukaan Pillupäiväkirjat toteutettiin muutaman ihmisen ”nyrkkipajameininkinä”.

”Sarja on tosi huono esimerkki siitä, että olisi jotenkin ylenkäytetty rahoja. Se on nostettu esimerkiksi siksi, koska nimessä on sana ’pillu’, joka on edelleenkin joillekin kovasti provosoiva niin kuin naisoletettujen genitaalit ovat yleisesti.”

Neliosaisen sarjan jaksot kestävät seitsemästä kymmeneen minuuttia. Niissä käsitellään päähenkilöiden kautta esimerkiksi vulvodynia-oireyhtymää, rodullistettujen deittailuelämää, muunsukupuolisten kehohäpeää ja penetraatiokeskeistä seksiä.

PILLUPÄIVÄKIRJAT on noussut tasaisin väliajoin esiin, kun Yleä kohtaan on esitetty kritiikkiä. Merja Ylä-Anttila käsitteli sarjaa myös helmikuisessa HS Vision haastattelussa.

”Jos joku kerrankin kävisi sisällön läpi, niin huomaisi, että kyseessä on erilainen ohjelma kuin nimestä voisi päätellä. Jälkikäteen voi keskustella, oliko se maailman paras nimi, mutta kaikki ei koskaan tykkää. Se on pieni pisara tässä meressä”, Ylä-Anttila sanoi HS Visiolle.

Myös sarjan ohjaajan mielestä viime päivien keskustelussa on näkynyt se, että moni kommentoija ei ole katsonut ohjelmaa. Hänenkin mielestään sarjaan oltaisiin voitu suhtautua eri tavalla, jos sillä olisi ollut jokin toinen nimi.

Suni ei kuitenkaan ei ymmärrä, miksi nimen olisi pitänyt olla erilainen.

”Ei tämä sarja ole vain feminististä provokaatiota, vaan kyse on ennen kaikkea seksuaaliterveyden edistämisestä ja vertaistuesta. Jos katsojalla on joitain huolia, niin hän voi huomata, että ne on ihan normaaleja ja niihin voi löytyä monessa tapauksessa apua.”

Anonyymi kirjoitti...

Oletko jo törmännyt ”zombiin” Tinderissä? Tästä on kyse
Deittailumaailmassa puhuttavat nyt zombit.


Deittailumaailma vilisee mitä ihmeellisimpiä ilmiöitä. Uusimpana puhuttaa zombaus.

Sillä tarkoitetaan tapahtumaketjua, jossa deittikumppani ensin katoaa pitkäksikin aikaa, mutta ilmaantuu yllättäen takaisin antamatta mitään selitystä poissaololleen.

Pelkkää katoamistemppua on kutsuttu aiemmin ghostaamiseksi. Zombaus on siis ghostaamista, jonka jälkeen katoamistempun tehnyt ilmestyy takaisin linjoille kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Zombaus on noussut esiin esimeriksi TikTokissa. Mikään täysin uusi ilmiö se ei silti ole, sanoo tietokirjailija Mari Koistinen.

Koistinen on kirjoittanut nettideittailusta kirjan Digideiteillä (2018).

– Kun tein kirjaa, käytössä oli termi penkitys. Sillä tarkoitettiin toisen jättämistä vaihtopenkille odottamaan kakkosvaihtoehdoksi, Koistinen sanoo.

Tapailet yhtä tosi kiinnostavaa, mutta toinenkin melko kiinnostava on jollain tavalla kuvioissa. Ilmoitat kakkosvaihtoehdolle, että just nyt ei ole sopiva hetki tavata, mutta ehkä kuukauden päästä? Eli tavallaan pidät toista vaihtopenkillä.

Näin Koistinen määritteli penkittämisen blogissaan.

Zombaamisessa on samaa henkeä.

– Kirjaa tehdessä puhuttiin myös termistä hauduttelu. Että on vähän kaikenlaista, ja että ei nähdä kuukauteen ja palataan.

Zomabaukseen liitetään kuitenkin myös yllättävä yhteydenpidon hiipuminen. Se voi johtua myös siitä, että tapailemisen ja viestittelyn katkaiseminen tuntuu vaikealta.

Saattaa olla helpompaa hiljentyä ja toivoa, että toinen ymmärtää sen viestiksi kiinnostuksen hiipumisesta.

Saa sanoa, että enää ei kiinnosta
Jos tapailukumppania kohtaan on ollut tunteita, ja tämä ottaa katoamisen jälkeen yllättäen yhteyttä, se voi tuntua pahalta.

– Voi aivan hyvin suoraan sanoa, että enää ei kiinnosta. Että tuntuu oudolta kun hävisit ja hyvää kevättä, Koistinen sanoo.

Paljon on kiinni siitä, miten yhteydenpito ja yhdessäolo on aikanaan päättynyt.

– Onko jättänyt toisen roikkumaan vai onko laittanut viestiä, että olet kiva, mutta jatka omaa elämääsi ja törmätään joskus.

Koistinen muistelee omia deittailuaikojaan. Silloin ei ollut mitenkään ihmeellistä, että kivalle tyypille laittoi ajankin päästä viestiä, että nähdäänkö taas.

– Jos deittailu aikanaan hiipui, ja molemmat ovat taas valmiita tapaamaan toisiaan, niin mikä ettei!

Zombailu, ghostaus ja vastaavat eivät ole sinällään uusia ilmiöitä.

– Nykyisin meillä vain on aktiivinen nettideittikulttuuri, joka nostaa näitä paljon vahvemmin esiin.

Anonyymi kirjoitti...

Apua porno­addiktioon
Pornoa on saatavilla nykyään valtavasti enemmän kuin ennen internetin keksimistä. Silti porno- ja seksiriippuvuus nähdään häpeällisenä, eikä apua hevin haeta. Uusi hanke yrittää madaltaa kynnystä.


PORILAINEN kokenut poliisi Kalle Mäenpää vaihtoi rikospoliisin työt ainakin hetkeksi toisenlaiseen auttamiseen. Hän on projekti­päällikkö Länsi-Suomen Diakonia­laitoksen laajassa hankkeessa, jossa pyritään auttamaan seksi- ja porno­riippuvuudesta kärsiviä ihmisiä.

”Samat häpeän ja syyllisyyden teemat, jotka näkyvät poliisin työssä, tulevat esiin myös tässä työssä”, Mäenpää sanoo uudesta työnkuvastaan.

16 vuoden poliisiuran aikana hän on oppinut kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä, sekä rikoksen tekijöitä että heidän uhrejaan.

”Siinä näkee, että kukaan ei ole syntymässään valinnut, että minustapa tulee aikuisena alkoholisti, narkomaani tai seksi- ja porno­riippuvainen, vaan elämän taustatekijät ovat vieneet siihen.”

Mäenpää on poliisityön ohessa opiskellut kaksi maisterin­tutkintoa ja on nyt kouluttautumassa terapeutiksi. Hänen lapsuuden­kodissaan oli omien lasten lisäksi myös sijoitettuja lapsia, joten auttamisen malli ja halu on tullut jo sieltä.

PORNO- ja seksiriippuvuus ovat aiheita, joista puhumiseen liittyy edelleen paljon häpeää. Myöskään apua ei ole yhtä hyvin tarjolla kuin ”tunnetumpiin” päihde­riippuvuuksiin.

Toivu riippuvuudesta -hankkeessa pyritään antamaan matalan kynnyksen apua esimerkiksi verkossa järjestettävissä toipumis­ryhmissä, joihin ihminen voi tulla mukaan jos kokee, että on tullut riippuvaiseksi pornosta tai seksistä.

Mäenpää sanoo, että ulkopuolelta on vaikea määritellä, mikä on riippuvuutta ja mikä vain normaalia seksuaalisuuden toteuttamista.

Yleensä lähdetään siitä, että riippuvuus on sellaista käytöstä, jonka ihminen itse kokee ongelmalliseksi. Se vaikuttaa arkielämään ja tuottaa ilon sijasta enemmän ahdistusta, ja käyttäytyminen on pakonomaista.

”Riippuvainen ihminen on oman käytöksensä vanki. Sen sijaan, että hän nauttisi seksuaalisuudestaan ja sen toteuttamisesta, toiminta ikään kuin repii häntä rikki”, Mäenpää kuvaa.

Mikä on sitten liikaa esimerkiksi seksiä tai itsetyydytystä? Mäenpään mukaan sitäkään ei voi tarkasti määritellä, missä menee ”normaalin” pornon katselun tai seksin harrastamisen raja.

”Ihminen voi olla libidoltaan aktiivinen ja harrastaa seksiä monta kertaa päivässäkin eikä silti ole seksi­riippuvainen.”

USEIN siinä vaiheessa, kun riippuvuus aletaan kokea ongelmana, käytöstä on jatkunut jo pitkään. Kynnys avun hakemiseen on iso, ja sitä Toivu riippuvuudesta -hankkeella yritetään madaltaa.

Hankkeessa on perustettu valtakunnallisia toipumisryhmiä, joihin osallistutaan etänä vaikka oman älypuhelimen välityksellä. Niissä on ohjaaja sekä 5–7 jäsentä, jotka pysyvät koko ajan samana.

Myöhemmin on tarkoitus vielä perustaa vertaistuki­ryhmiä, jossa ohjaajat ovat saman asian kokeneita vapaaehtoisia. Myös oma ryhmä seksi- tai porno­riippuvuudesta kärsivien omaisille on tulossa.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään tv:ssä: Elmer, 20, neuvoo muille, miten naisia saa – Tappouhkauksia somessa
Elmer Andbergiin tutustutaan Perjantai-dokkarissa TV1:llä.


Parikymppinen Elmer Andberg jakelee sosiaalisessa mediassa neuvoja muille miehille. Hän opastaa, kuinka nämä saavat naisia. Tähän tyyliin: naiset lähtevät miehen matkaan, jos tällä on klubilla hupparin sijaan kauluspaita. Juomaksi kannattaa tilata minttushotteja eikä olutta, koska muuten henki alkaa haista.

Seuraavana päivänä kasvoihin kannattaa puolestaan sipaista erilaisia tuotteita – Andberg varoo käyttämästä meikki-sanaa – jotta näyttää hyvältä myös kohmelossa. Kaiken viimeistelee tukka, johon Andberg suihkuttaa surutta hiuslakkaa. Kampauksen on oltava mintissä, kuten nuori mies asian itse ilmaisee.

Andberg kokee auttavansa muita videoillaan. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele samoin. Roosa Maskosen ohjaamassa Perjantai-dokkarissa Näin saat naisia Andbergin Ninnu-äiti ihmettelee, miten törkeää palautetta hänen poikansa somessa saa.

– On se kyllä ihan älytöntä, että sinä saat tappouhkauksia. Mieti vähän! Ainoastaan Suomessa voi olla näin, äiti ihmettelee.

Andberg saa myös todella usein kritiikkiä siitä, että elämässä on kyse muustakin kuin hiuslakasta. Andberg kieltämättä käyttää sitä aika paljon: kotona, autossa ja ruokakaupassa. Parturilla käydessäänkin lakkapullo päätyy hänen käsiinsä. Andberg ei kuitenkaan purematta niele pahantahtoisia kommentteja.

– Se, mitä tuon sosiaaliseen mediaan, ei ole koko minun elämäni. Se on vain se juttu, jota tykkään tehdä ja josta nautin, hän muistuttaa.

Perjantai-dokkari on esitetty tv:ssä ensimmäisen kerran viime viikolla osana samannimistä keskusteluohjelmaa.

Näin saat naisia tänään TV1:llä kello 21.30 ja Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.

Anonyymi kirjoitti...

Monilla miesvaltaisilla duunarialoilla perhevapailta saa edelleen vain viikon palkan – perhevapaiden palkallisuudessa isoja eroja alojen välillä
Yle kokosi yli 30 työehtosopimuksen kirjaukset perhevapaista. Niistä selvisi isoja eroja. Toisen vanhemman palkallinen perhevapaa vaihtelee viikosta 36 päivään.


Viime elokuussa voimaan tulleen perhevapaauudistuksen piti tasa-arvoistaa työelämää, mutta perhevapaiden palkallisuudessa on edelleen isoja eroja alojen välillä.

Perhevapaauudistus mahdollisti vanhempainvapaiden tasaisemman jakamisen vanhempien välillä. Työehtosopimuksissa sovitaan, kuinka suuri osa vapaasta on palkallista. Ennen uudistusta yleinen malli oli, että toinen vanhempi – usein isä – sai palkallista vapaata noin viikon.

Yle kokosi yli 30 työehtosopimuksen tiedot siitä, mitä perhevapaiden palkallisuudesta kevään työmarkkinakierroksella päätettiin.

Jakolinja on selvä: käytännössä korkeakoulutettujen työehtosopimuksissa ja naisvaltaisilla aloilla toisen vanhemman palkallinen vapaa piteni, mutta miesvaltaisilla duunarialoilla muutoksia ei juuri tehty.

Teollisuusliitto: Hinta oli liian kova
Etenkin miesvaltaisilla duunarialoilla tulokset jäivät palkallisen perhevapaan osalta laihoiksi. Isoista sopimuksista esimerkiksi rakennusalan, kuorma-autoalan ja teknologiateollisuuden työntekijöiden sopimuksissa vanhempainvapaiden määriin ei koskettu.

Näissä sopimuksissa synnyttävä vanhempi – äiti – saa perhevapaan ajan palkkaa yhteensä 56 päivää ja toinen vanhempi – usein isä – viisi tai kuusi päivää.

– Tämä asia oli neuvotteluissa pitkään mukana, mutta hinta olisi lopulta ollut liian kova, toteaa Teollisuusliiton työmarkkinajohtaja Jyrki Virtanen.

Teollisuusliitto neuvottelee esimerkiksi Teknologiateollisuuden työntekijöiden sopimuksen, jonka piirissä on yli 90 000 tekijää. Työehtosopimusneuvottelut ovat kaupankäyntiä palkansaajien ja työnantajien välillä, Virtanen sanoo.

– Jotta perhevapaa-asia olisi liikahtanut, meidän olisi työnantajan esityksen mukaan pitänyt luopua sellaisista asioista, joista emme halunneet luopua, Virtanen sanoo.

Palkankorotukset ja vapaat vastakkain
Työntekijöiden keskusjärjestö SAK:n työmarkkinapäällikkö Rami Lindström näkee useita syitä sille, että perhevapaan pidennykset eivät miesvaltaisilla duunarialoilla päässeet maaliin.

Yksi on nykyinen työmarkkinamalli, jossa teknologiateollisuus avaa neuvottelukierroksen, ja muut alat seuraavat pitkälti sen palkankorotusten tasoa.

– Se luo painetta palkankorotusratkaisuille ja aiheuttaa sitä, että usein tekstikysymykset ja työelämän kehittäminen jäävät vähemmälle, Lindström sanoo.

Toisaalta kyse on myös siitä, mikä jäsenille itselleen on tärkeää. Miesvaltaisilla aloilla perhevapaat eivät välttämättä ole neuvotteluiden ykkösprioriteetti, Lindström sanoo.

– Jos joudutaan asettamaan vaakakuppiin selkeät palkankorotukset tai se, että ehkä jossain tilanteessa myöhemmin saa lisää palkallista vapaata, niin siinä vertailussa palkankorotus helposti voittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Himoksella pidettiin jopa 1 000 ihmisen seksimaraton – Yksityiskohdat eivät sovi herkille
”Lyhyttä helmaa on kyllä näkynyt”, kommentoi Mercedes-harrastajien edustaja. Parinvaihtosivuston jäsen kertoo jopa 20 ihmisen orgioista.


Himoksen poutasäässä oli viikonloppuna vilskettä, kun ”vapaamielisten aikuisten sivustona” tunnetun Xperience Unitedin noin 1 000 jäsentä ja autoiluharrastajat Suomen Mercedes-Benz Klubi ry:stä juhlivat alueella sulassa sovussa. Mersuharrastajia paikalla oli viikonlopun aikana noin 700.

Kaikki alueen mökit, majoitustilat, ravintolat ja tapahtumateltat olivat kerrotun mukaan ahkerassa käytössä.

Vapaamielisten sivustolla on tuhansia jäseniä ja se on toiminut Suomessa vajaat 10 vuotta. Tarkoitus on koota yhteen 18–80-vuotiaita vapaamielisiä ihmisiä seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta.

Sivuston yksi peruslupaus on taata jäsenten yksityisyys, kun mukana toiminnassa on paljon perheellisiä ihmisiä, erilaisissa ammateissa toimivia ja harrastuksen lähipiiriltään salassa pitäviä.

Iltalehti tavoitti puhelimitse yhden sivustoon kuuluvan henkilön. Hän kehui Himoksen kevättapaamista jopa kaikkien aikojen villeimmäksi.

– Kevät tekee ihmisistä hulluja ja villejä, kukin saa olla sitä, mitä on. Aurinko paistaa ja mökeissä on saunat kuumina. Mökkeihin voi kutsua löylyihin ja ketä vain. Kimppakiva on yleistä, sehän on ryhmämme tarkoitus.

Sivuston jäsenten oma bändi viihdytti vieraita. Juhlapaikkoihin kuuluneessa Himoksen ravintolassa vallitsivat normaalin asialliset pukeutumis- ja käytössäännöt, mutta mökeissä oli vapaampaa.

– Näissä tapaamisissa on hyvä fiilis: ei ryypätä liikaa, ei huudeta, ei räyhätä. Tunnelma on eroottinen, ja kaikki voivat olla anonyymeinä. Ei tarvitse sanoa ammattia, asuinpaikkaa, siviilisäätyään tai edes nimeään tai ikää. Monella on oma ”sivustonimi” ja profiili, jäsen kertoo Iltalehdelle.

Anonyymi kirjoitti...

Myy, 24, myy seksiä
Opiskelija Myyn mielestä seksityö on mukava vaihtoehto esimerkiksi pikaruokalan kassalla puurtamiselle. Ihan kaikille hän ei alaa kuitenkaan suosittele.


MYY HYPPÄÄ pyytämättä sängylleen ja alkaa pohtia ääneen parasta mahdollista kuvakulmaa – vaikka vain hetkeä aiemmin totesin, että seksityöntekijän haastatteleminen sängyllä on kauhea klisee.

Myy, 24, on tehnyt seksityötä siitä asti kun aloitti korkeakouluopinnot, eli muutaman vuoden. Seksityö kiinnostaa häntä myös ilmiönä laajemmin. Myy on opinnoissaan perehtynyt seksityöhön eri kulmista ja haluaisi päästä syventymään siihen yhä vielä enemmän.

Myy tuottaa eroottista ja pornografista sisältöä Onlyfans-palveluun sekä tekee ”perinteisiä asiakastapaamisia”, eli tarjoaa seksiä rahaa vastaan.

SEKSITYÖ on Suomessa laillista silloin, kun se tapahtuu vapaaehtoisesti ja itsenäisesti toimivien henkilöiden välillä, ilman hyväksikäyttöä tai ihmiskauppaa. Kuten muiden alojen työntekijöillä, myös seksityöntekijöillä on oikeus sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon.

Lainsäädäntö on kuitenkin hieman mutkikas, ja seksityöntekijöihin kohdistuu vahva stigma. Juuri sitä Myy haluaisi purkaa.

– Itse työhän on hirveän mukavaa. Isommat haasteet tulevat tästä meidän yhteiskunnasta, mikä on tässä ympärillä, Myy hymähtää.

– En usko, että mun seksityöuran aikana tulee mitään lakimuutosta, mutta ehkä mun eliniän aikana!

MYYN ”päätuote” on niin sanottu tyttöystävä-kokemus, johon liittyy pelkän yhdynnän lisäksi esimerkiksi juttelua ja hipsuttelua. Suutelemiseen tai suojaamattomaan seksiin Myy ei suostu.

– Se ei ole ihan perinteinen tyttöystävä-kokemus, sillä en suostu mihinkään suojaamattomaan seksiin. En edes siihen, että minulle annettaisiin suojaamatonta suuseksiä, mutta ei se ole myöskään, että ”nyt housut pois ja sänkyyn” vaan jutellaan vähän vaikka, että miten päivä meni. Haetaan sellaista fiilistä, että voisi olla ikään kuin romanttinen suhde.

– Esimerkiksi laukeamisen jälkeen mä tavallaan yritän tarjota siihen tilanteen, että voi vaan olla. Ettei tarvitse heti alkaa häsläämään, että ”lähdepä pois”. Siinä voi vaikka rauhoittua ja jäädä vierelle makaamaan. Väittäisin, että sellainen ihokosketus on suurimmalle osalle tärkeää, vaikka ei haluaisi puhua mitään syvällisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhuu Himoksen seksibileissä käynyt mies
Himoksella järjestettiin viime viikonloppuna avaramielisten aikuisten juhlat, joissa harrastettiin seksiä ja puhuttiin avoimesti mieltymyksistä. Yksi kävijöistä kertoo yhteisöllisyyden olevan seksibileissä parasta.


Yhteisöllisyys, avarakatseisuus ja uudet ystävät. Terveellinen ja iloinen suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen.

– Xu-porukassa on terveellisin suhtautuminen seksiin, mitä olen missään ikinä nähnyt. Puhutaan avoimesti seksuaaliterveydestä, suostumuksesta ja ollaan hyvällä tavalla kehopositiivisia.

Muun muassa näistä syistä ihmiset käyvät seksibileissä, kertoo viikonloppuna Himoksen Xperience United (Xu) -juhlissa käynyt mies.

Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään suojellakseen yksityisyyttään. Xu-sivuston yksi peruslupauksista on taata jäsentensä yksityisyys.

Kevätexperience
Himoksella järjestettiin viime viikonloppuna vapaamielisten ”kevätexperience”, johon osallistui noin 1 000 avarakatseista aikuista. Kävijä kertoo, että Xu järjestää suurempia tapahtumia kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä.

– Xu:n alustalle tehdään tapahtumailmoitus, johon jokainen voi sitten osallistua. He eivät järjestä mökkejä vaan varaavat areenan käyttöönsä ja järjestävät sinne ohjelmaa.

Tänä vuonna ohjelmassa oli muun muassa stand up -komiikkaa, Xu:n jäsenistä koostuva bändi ja muuta musiikkia.

– Se on yksityistilaisuus, sinne pääsee vaan xu:n jäsenet. Viime vuoden syksyllä se oli ohjelman puolesta kuin mitkä vaan yrityksen tyky-päivät.

Mökkitunnelmaa
Kävijä kertoo, että jokainen kävijä järjestää itse mökkinsä tai muun majoituksen tapahtumaan. Hän järjesti mökin Himokselle tyttöystävänsä ja kaveripariskunnan kanssa.

Mökillä porukka puuhasteli mökkijuttuja: kokkasi yhdessä ruokaa, saunoi ja lillui paljussa. Avaramielisyys näkyi esimerkiksi pukeutumisessa. Hän kertoo erilaisten kehojen näkymisen olevan tavallista: seksibileissä käy ihan tavallisen näköistä porukkaa.

– Vaatteita ei välttämättä kaikki pidä päällä ollenkaan. Itse en halua olla alasti, ellei ole saunaa tai muuta hommaa, mutta sitten on sellaisia, jotka tykkäävät olla alasti niin ne on alasti. Kaikki on ihan tavallisia ihmisiä, on normaalipainoisia ja ylipainoisia ja kaikenlaisia kehoja.

Kävijä kertoo, että Himoksen bileissä parasta oli vanhat ja uudet ystävät. Hän on saanut useita uusia ystäviä Xu:n bileiden ja tapahtumien kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Alastonkuviaan netissä julkaiseva Susa nauttii katsottavana olemisesta – tutkija selvitti, millainen on Suomen suosituin eroottinen sivusto
Alaston Suomi -nettisivustolla on noin 120 000 käyttäjää ja kaksi miljoonaa sivulatausta kuukaudessa. Naiset saavat siellä osakseen miehiä enemmän ihailua, mutta myös vihamielisyyttä.


Kesäsandaalien korot kopisevat lattiaa vasten, kun nelikymppinen Susa saapuu kahvilaan haastateltavaksi. Hän on sitonut hiuksensa rennosti poninhännälle. Huulilla on punaista huulipunaa ja hymyssä itsevarmuutta.

Susalla on arkiminän lisäksi toinen, eroottinen minä. Hän kertoo olevansa ekshibitionisti, joka nauttii itsensä ja vartalonsa näyttämisestä muille. Kuviaan hän julkaisee muun muassa kotimaisella Alaston Suomi-sivustolla.

– Tällaiset yhteisöt ovat hyviä siksi, että siellä omaa fetissiä tai fantasiaa pääsee toteuttamaan turvallisesti ja hyväksytysti. Normielämässä en tietenkään voisi viuhahdella työpaikalla!

Samaa mieltä on väitöskirjatutkija ja seksuaaliterapeutti Maria Vihlman, joka valmistelee aiheesta väitöskirjaa. Hän kuvailee, että sivusto on käyttäjilleen paikka, jossa oma aistillisuus, kehollisuus ja seksuaalisuus voivat tulla näkyviksi tavalla, joka on arkielämässä mahdotonta.

Tavallisten tallaajien kuvagalleria
Tutkimustaan varten Maria Vihlman on havainnoinut sivuston sisältöä ja ihmisten toimintatapoja siellä. Lisäksi hän on haastatellut 31 sivuston aktiivista käyttäjää.

Sivusto eroaa muun muassa paljon esillä olleesta amerikkalaisesta OnlyFans-alustasta kotimaisuudellaan ja kotikutoisuudellaan. Alaston Suomi -sivustolla kuvia julkaisevan ei tarvitse olla pitkäsäärinen kaunotar tai sixpack-komistus.

Vihlman pitää tätä tärkeänä seksuaalioikeuksien ja seksuaalikasvatuksen näkökulmasta.

– Siellä näkyy monenlaisia ja erimuotoisia kehoja. Siellä on vapaus hyvin anonyymisti selailla ja tutkia toisten ihmisten kehoja ja vaikka sitä, mistä itse tykkää eroottisesti ja seksuaalisesti.

Myös kuvien laadun rosoisuus tekee siitä tavallisemman oloisen.

– Moni käyttäjä kuvailee, että siellä ovat nähtävillä matti ja maija meikäläiset. Se on eri tavalla samaistuttava kuin kiillotetut, filtteröidyt alustat, jossa näkyy enimmäkseen tietynlaisia kehoja ja tietynlaisia seksuaalisuuksia, Vihlman sanoo.

Kansainväliset somejätit kuten Facebook ja Instagram ovat viime vuosina yhä tiukemmin rajoittaneet seksuaalisuuteen liittyvien sisältöjen julkaisua palveluissaan. Susan mielestä Alaston Suomi tarjoaa päinvastaisen mahdollisuuden.

– Mun mielestä Alaston Suomi on kuin Facebook, mutta alasti. Sellaiset kuvat, joita et haluaisi Facebook-sukulaistesi näkevän, voivat olla Alaston Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Montana kieltää drag queenejä lukemasta lapsille ensimmäisenä osa­valtiona
Lain arvosteltu rajoittavan sananvapautta. Monet drag-esiintyjät vastustavat lakia, koska lapsille suunnatut esitykset ovat erilaisia kuin aikuisten.


MONTANA on kieltänyt ensimmäisenä Yhdysvaltain osavaltiona drag queenejä lukemasta lapsille julkisissa kouluissa ja kirjastoissa. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto AP.

Aiemmin vastaavia kieltoja on tekeillä myös Floridassa ja Tennesseessä, mutta niissä halutaan kieltää vain luonteeltaan ”seksuaaliset” esitykset. Montanan laki on ensimmäinen laatuaan, koska siinä mikä tahansa drag-artistin lukuhetki lapsille on kielletty.

Seksuaali- ja sukupuoli­vähemmistöjen oikeuksiin erikoistunut asianajaja Sasha Buchert Lambda Legal -järjestöstä näkee, että laki rajoittaa sananvapautta ja heikentää transsukupuolisten nuorten yhteisöllisyyden kokemusta.

”Perustuslaillisesti kaikin puolin epäilyttävää”, Buchert kommentoi lakia.

Drag on taiteenmuoto, jossa tyypillisesti miespuolinen esiintyjä pukeutuu ja meikkaa korostetun feminiinisesti. Drag voi olla esimerkiksi komediaa tai tanssia, eikä siihen välttämättä liity seksuaalisia elementtejä.

LAKI astui voimaan maanantaina republikaanikuvernööri Greg Gianforten allekirjoituksen jälkeen.

Lakiesitystä tuki yli puolet Montanan republikaani­enemmistöisestä lainsäädäntö­elimestä. Gianforten mielestä lasten altistaminen ”seksualisoidulle sisällölle” on sopimatonta.

Alun perin lakiesityksessä yritettiin estää alaikäisten osallistuminen drag-esityksiin, jotka on laissa määritelty ”himokkaita ajatuksia herättäviksi”. Myöhemmin lakia laajennettiin niin, että se kieltää alaikäisten osallistumisen ”seksuaalisesti sävyttyneisiin” tai ”säädyttömiin” esityksiin julkisomisteisella paikalla.

Monet drag-esiintyjät vastustavat lakia, koska lapsille suunnatut esitykset ovat erilaisia kuin aikuiselle yleisölle tehdyt performanssit.

On epäselvää, kuinka usein drag-lukuhetkiä on pidetty julkisissa kouluissa tai kirjastoissa Montanassa. Viime vuonna lukuhetkiä järjestettiin ainakin montanalaisessa eläintarhassa ja kirjakaupassa, ja kumpikin tapahtuma keräsi yhteen myös mielenosoittajia.

Kumpikaan näistä tapahtumista ei olisi kielletty edes Montanan uuden lain perusteella, koska paikat eivät ole julkisomisteisia.

Myös Suomessa on järjestetty drag-lukuhetkiä lapsille.

Anonyymi kirjoitti...

Haiskahtaa eltaantuneelta – Marinin hallitus uudisti perhevapaat, näin tasa-arvo lensi yli laidan

Työmarkkinajärjestöt laittavat uuden lain testiin. Tasa-arvon puolesta puhutaan, mutta siitä ei haluta maksaa, kirjoittaa toimittaja Veera Tegelberg.

Raha ja asenne. Tässä syyt, miksi samaa työtä tekevällä naisella ja miehellä on paikoin edelleen oikeus eripituiseen palkalliseen vanhempainvapaaseen.

Sanna Marinin (sd) hallitus uudisti viime vuonna perhevapaat. Ajatus oli, että synnyttävä ja ei-synnyttävä vanhempi voi olla lapsen kanssa kotona yhtä kauan. Muutoksella haluttiin tasa-arvoistaa työelämää ja kannustaa isit jäämään kotiin vauvan kanssa.

Kevään tes-neuvotteluissa osa etenkin miesvaltaisista aloista päätti, että niiden sopimuksissa äidit saavat vastaisuudessakin palkallista vanhempainvapaata isiä pidempään. Lain ajatus ja sopimukset ovat nyt ristiriidassa.

Olen puhunut kevään aikana useiden liittojen kanssa. Työntekijät ja työnantajat korostavat tasa-arvon olevan tärkeä juttu – kunhan se ei maksa tai leikkaa saavutetuista eduista.

Kevään työmarkkinakeskusteluja kehysti railakas inflaatio, joten on ymmärrettävää, että pöydissä puhuttiin palkkaeuroista. Tekstikohdat jäivät vähemmälle väännölle.

Liittojen välisistä asenne-eroista kertoo kuitenkin se, että osassa pöytiä sopuun on päästy, osassa ei. Tavoitteet tulevat kentältä.

Rakennusalalla työehtosopimukseen ei muutettu edes vanhoja termejä. Vuosien 2023–2025 sopimuksessa puhutaan sujuvasti äitiys- ja isyysvapaista, vaikka niitä ei ole enää olemassa.

Työmarkkinapöydässä kaikille muutoksille löytyy hinta. Epätasa-arvoisesti vanhempia kohtelevat sopimukset haiskahtavat kuitenkin eltaantuneilta.

Syntyvyys on Suomessa historiallisen pientä. Tarvitsemme uusia työntekijöitä. Voisiko tasa-arvoisempi työelämä olla yksi ratkaisu tilanteeseen?

Anonyymi kirjoitti...

Transurheilija raivostui kohu­päätöksestä: ”Tämä on väki­valtaa!”
Emily Bridges ei pitänyt Britannian pyöräilyliiton linjauksesta.


BRITANNIAN pyöräilyliitto BC ei jatkossa salli transsukupuolisten naisten osallistuvan naisten pyöräilykisoihin, liitto kertoi perjantaisessa tiedotteessaan.

Liitto perusteli päätöstä tasapuolisen kilpailuasetelman nimissä. Liitto vetosi tutkimustuloksiin, jotka osoittavat murrosiän jälkeen sukupuolta korjanneiden transnaisten saavan epäreilua kilpailuetua testosteronitasojen laskemisesta huolimatta.

Tulevaisuudessa maan kilpailuissa on kaksi sarjaa: avoin ja naiset. Naisten sarjaan saavat osallistua syntymässä tytöiksi määritellyt naiset sekä transmiehet, jotka eivät ole aloittaneet hormonihoitoja.

Muutokset astuvat liiton mukaan voimaan tämän vuoden puolella, mutta tarkka ajankohta on vielä hämärän peitossa.

KAIKKIA lajin mahtimaan päättävän elimen tuore päätös ei miellyttänyt.

Britannian tunnetuin transsukupuolinen pyöräilijä Emily Bridges ruoti liiton päätöstä voimakkaasti.

– Tämä on väkivaltaa! hän puhisi sosiaalisessa mediassa pyöräilysivusto Cycling Weeklyn mukaan.

Julkaisun mukaan Bridges vihjaili, että Britannian hallitus ihailisi yhdysvaltalaista äärioikeistolaista presidenttiehdokasta Ron DeSantisia, joka on Bridgesin mukaan tunnettu transvastaisesta politiikasta.

– Britannian pyöräilyliitto tukee tätä. He yrittävät tuhota meidät.

– Liitto on rikkinäinen organisaatio. Kilpailu kuolee, eivätkä he tee muuta kuin keräävät sponsorirahaa öljy-yhtiöiltä ja käyvät kulttuurisotaa. He eivät välitä urheilun monimuotoisuudesta. Pyöräily on edelleen yksi valkoisimmista ja heterovaltaisimmista urheilulajeista, Bridges jatkoi.

Anonyymi kirjoitti...

Armeijan kutsunnat halutaan ulottaa naisiin ja osaksi oppivelvollisuutta
Puolustusministeriön työryhmä valmistelee parhaillaan kutsuntojen laajentamista koko ikäluokalle. Jos nuori ei osallistu kutsuntapäivään, hän voi mahdollisesti saada rangaistuksen.


Tulevaisuudessa kutsunnat saatetaan järjestään osittain lukiossa tai amiksessa, koko ikäluokka voitaisiin velvoittaa kutsuntoihin.

– Yksi iso tavoite on se, että Puolustusvoimat saisi lisää nuoria naisia palvelukseen, sanoo puolustusministeriön työryhmän puheenjohtaja, prikaatikenraali ja kansallisen puolustuksen yksikön johtaja Sami Nurmi.

Mikä kutsunnoissa siis muuttuisi?

Nurmen mukaan kutsunnoista tulisi kolmivaiheiset. Kaksi ensimmäistä vaihetta olisivat pakollisia koko ikäluokalle. Nykyään kutsunnat ovat enimmäkseen kaksivaiheiset: terveystarkastus ja varsinainen kutsuntapäivä.

– [Uudessa mallissa] ensimmäinen vaihe voisi olla terveystarkastus ja toinen vaihe yhteinen kutsuntapäivä. Kolmas vaihe olisi nykymuotoinen kutsunta, jossa määrätään palveluspaikka ja aika, Nurmi sanoo.

Hänen mukaan kolmas vaihe olisi miehille ja niille, jotka haluavat vapaaehtoisesti suorittaa asepalveluksen.

Kysyimme Nurmelta, mitkä asiat käytännössä muuttuisivat.

Mitä kutsuntapäivä tarkoittaisi?
Mahdollinen toinen vaihe, kutsuntapäivä, voitaisiin sitoa osaksi oppivelvollisuutta ja opetusohjelmaa. Työryhmä on tarkastellut myös mahdollisuutta järjestää kutsuntapäivä täysin erillään kouluista, mutta siinä olisi haasteensa.

– Se olisi paljon raskaampi järjestelmä. Työryhmässä tuntuma on tällä hetkellä se, vaikka työ jatkuu vielä muutaman kuukauden, että luonteva vaihtoehto voisi olla toisen asteen koulutuksen aikana.

Jos kutsuntapäivästä tulee pakollinen, sen lintsaamisesta saisi rangaistuksen. Nurmi ei osaa vielä sanoa, olisiko rangaistus sakko vai jotain muuta. Mahdollista olisi myös sitoa kutsuntapäivä oppivelvollisuuteen, jolloin se olisi pakko suorittaa.

– Jollain tavalla velvollisuus pitäisi olla, se oli poliittinen tahto työryhmässä, joka asiaa aikaisemmin pohti, Nurmi sanoo.

Mikä on uudistuksen aikataulu?
Nurmen mukaan työryhmä saa ehdotuksensa valmiiksi tämän vuoden syyskuun loppuun mennessä. Alun perin ehdotettiin, että uudistus tulisi voimaan 2025, mutta Nurmi sanoo, että se olisi haasteellista.

– Vuonna 2025 voitaisiin tehdä pilotointia esimerkiksi alueellisesti tai muuten rajatusti ja kerätään kokemuksia. Realistinen tavoite on varmaan tämän hallituskauden aikana, en osaa sanoa onko se sitten vuosi 2027 vai mikä.

Uudistuksen haasteet ja mahdollisuudet?
Nurmen mukaan käytännön järjestelyt ovat haasteellisia.

– Onko verkossa vai mikä on läsnäolon muoto? Meillä on aika paljon erilaisia opetuslaitoksia. Pitää katsoa, että saadaan kaikille se sopiva muoto yhteisen kutsuntapäivän osalta. Terveydenhuollon puolella on omat resurssikysymykset.

Muut hallinnon alat ovat nähneet uudistuksessa myös mahdollisuuksia.

– Kun saataisiin nuorille aikaisempia terveystarkastuksia, niin nuorista saataisiin vähän aikaisemmin koppia kuin nykypäivänä. Ettei tuen tarve tule vasta kutsunnoissa ilmi, kuten nykypäivänä.

Puolustusvoimat haluaisi säilyttää nykyiset kutsunnat, miksi?
– Tällä hetkellä se vastaa oikein hyvin Suomen puolustuksen tarpeisiin. Toki kaikki ymmärtävät, että yhteiskunta muuttuu ja myös Puolustusvoimat elää ajassa. On selvä, että me emme voi elää irrallisena saarekkeena. Nuoret ajattelevat eri tavalla ja yhteiskunta sen myötä.

Nurmen mukaan Puolustusvoimien haasteena on se, että koko ikäluokka on vuosittain noin 50 000 nuorta.

– Puolustusvoimat ei tällä hetkellä tarvitse niin paljon henkilöstöä sodan ajan tehtäviin ja reserviin. Haasteeksi tulee se, millä tavalla me valikoimme sen, ketkä palvelukseen tulevat.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Liisa palasi parisuhde­markkinoille, hän huomasi, että seksi­tauteihin pitää suhtautua uudella tavalla – ”Hävetti ja nolotti”
Kaikkien seksitautien määrät ovat viime vuosina lisääntyneet. ”Eniten huolestuttaa tällä hetkellä nuorten naisten oireeton tippuri”, sanoo asiantuntija.


TIPPURI nielussa ja kondylooma.

Kun nelikymppinen Liisa palasi avioeron jälkeen parisuhdemarkkinoille, hän koki ”haalineensa yhtäkkiä kaikki mahdolliset taudit”.

”Hävetti ja nolotti. Ei niinkään itse tauti, vaan se, että miten minä, jonka olisi pitänyt osata suojautua, olin ollut niin hölmö, että olin antanut käydä näin”, Liisa kertoo nielutippuri- ja kondyloomatartunnastaan.

Liisa – kuten myös jutussa myöhemmin esiintyvä Ville – ei puhu tässä jutussa oikealla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.

LIISA on yksi runsaasta 80 ihmisestä, jotka vastasivat Helsingin Sanomien kyselyyn seksitaudeista.

Vastaajista naisia oli noin 45 prosenttia, miehiä 40. Loput eivät joko vastanneet kysymykseen sukupuolesta tai ilmoittivat sukupuolekseen muu.

Vastaajista valtaosa kertoi sairastaneensa klamydian (36). Seuraavaksi yleisimpiä olivat herpes (15), kondylooma (14), tippuri (10), hiv (5) ja muu (6).

KLAMYDIA onkin Suomen seksitaudeista yleisin, kertoo iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back Husin Iho- ja allergiasairaalan sukupuolitautien poliklinikalta. Hän kommentoi asiaa yleisellä tasolla eikä ota kantaa jutussa esiintyvien haastateltavien tapauksiin.

Viime vuoden aikana Suomessa todettiin yli 16 000 klamydiatapausta. Muiden seksitautien tapausmäärät liikkuvat Hiltunen-Backin mukaan sadoissa.

Kaikkien seksitautien tartunnat ovat hänen mukaansa viime vuosina lisääntyneet.

Anonyymi kirjoitti...

"Rouva alikersantti!" – sukupuoleen perustuva puhuttelu jatkuu toistaiseksi Puolustusvoimissa

Sukupuoleen perustuva puhuttelu jatkuu toistaiseksi Puolustusvoimissa. Pääesikunnan mukaan "herroittelun ja rouvittelun" jatkosta päätetään, kun yleistä palvelusohjesääntöä päivitetään. Päivityksen aikataulu on vielä avoinna.

– Pelkästään puhuttelukäytäntöön liittyvän keskustelun pohjalta yleistä palvelusohjesääntöä ei olla muuttamassa, Pääesikunnan viestinnästä todetaan.

Yleinen palvelusohjesääntö määrittelee yhtenäiset käyttäytymis- ja toimintamallit Puolustusvoimien sotilashenkilöstölle.

Yleisen palvelusohjesäännön mukaista puhuttelukäytäntöä arvosteltiin nimettömässä ilmoituksessa, joka tehtiin Puolustusvoimien laillisuusvalvontakanavaan viime marraskuussa. Uutissuomalainen kertoi asiasta maalikuussa.

Ilmoittajan mielestä herroittelu ja rouvittelu ”ei ole sukupuolineutraalia eikä edistä sukupuolten välistä tasa-arvoa eikä huomioi yksilön kokemusta sukupuolestaan".

Varusmiesliitto on pitänyt hyvänä, että Puolustusvoimissa on lähdetty pohtimaan sukupuolineutraalin puhuttelun mahdollisuutta. Tasa-arvovaltuutettu on puolestaan katsonut tärkeäksi nimikkeiden kehittämisen siten, etteivät ne osaltaan ylläpitäisi sukupuolijakoa.

Naisia on ollut armeijan palveluksessa koko Puolustusvoimien historian ajan eli vuodesta 1918. Naisia on puhuteltu rouviksi ja neideiksi ja miehiä herroiksi.

Kun naisten vapaaehtoinen asepalvelus alkoi vuonna 1995, yleisessä palvelusohjesäännössä määrättiin, että sotilastehtävissä olevia naisia puhutellaan rouva-sanalla.

Anonyymi kirjoitti...

Seksin EM-kisat käyntiin Ruotsissa – mukana suomalainen: ”On kivaa nähdä, kuka on paras”
Ruotsissa on kuluneella viikolla kohistu seksin Euroopan-mestaruuskilpailuista, jotka järjestetään salaisessa paikassa Jönköpingin alueella.


SEKSIN EM-kisat käynnistyvät torstaina Ruotsissa, salaisessa paikassa Jönköpingin alueella. Taustalla on vuonna 2016 perustettu Ruotsin seksiliitto, joka on yrittänyt toistaiseksi laihalla menestyksellä saada seksiä viralliseksi lajiksi Ruotsin urheilun valtakunnanliittoon, uutisoi esimerkiksi Sveriges Radio.

Toisin sanoen Seksiliitto haluaisi seksistä urheilumuodon. Sen taannoin tekemä hakemus oli kuitenkin pahasti puutteellinen.

EM-turnauksesta on uutisoitu laajasti ruotsalaismediassa. TV4:n mukaan kisat jatkuvat kuuden viikon ajan. Osanottajia on 13, joista seitsemän on naisia ja kuusi miehiä. Yksi kilpailijoista on Suomesta. Osallistujat saavat valita vapaasti partnerin osallistujien joukosta suorituksia varten.

Kilpailumuotona on järjestäjän mukaan ”seksin Euroviisut”, jossa tuomaristo ja kisaa suoran lähetyksen kautta katsova yleisö äänestää parasta osanottajaa. Lisäksi käytössä on jonkinlainen Big Brother -tyyppinen vuorokauden ympäri kestävä suora lähetys. Varsinainen seksi tiivistyy 45 minuutin päivittäiseen sessioon.

Kisoissa on 16 arvosteltavaa lajia tai elementtiä. Näitä ovat esimerkiksi vietteleminen, esileikki, oraaliseksi, penetraatio, asentojen taiteellinen suorittaminen, kestävyys ja orgasmien antaminen.

Huonoimman pistemäärän saanut kilpailija tiputetaan, ja voittaja on niin sanotusti last person standing. Osallistujat testataan sukupuolitautien varalta joka viikko. Putoaminen seuraa myös positiivisesta testituloksesta.

Expressenin mukaan kisan taustalla on Strippkungen eli ”strippikuningas” Dragan Bratic, 52. Bratic on pyörittänyt strippiklubeja ympäri Ruotsia. Hänet tuomittiin vuonna 2019 vakavasta veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta vankeuteen ja kolmen vuoden liiketoimintakieltoon.

– Olen kiistanalainen henkilö, mutta se on toinen juttu ja yksityisasia. Kisassa on kyse Ruotsin seksiliitosta, eikä sitä ja yksityisasioita pidä sekoittaa, Bratic kommentoi Expressenille.

Strippkungenin mukaan ei ole riskiä, että EM-kisoissa olisi kukaan vasten tahtoaan.

– Kilpailijat saavat keskeyttää kisan minä hetkenä tahansa. On kivaa nähdä, kuka on paras seksissä.

EXPRESSEN haastatteli myös Ziga Sedevciciä, joka toimii kisoissa tuomarina. Sedevcicin mukaan osallistujat ovat ”ammattinäyttelijöitä”, ”the best of the best”.

Sedevcic on entinen pornotähti. Nykyisin hän työskentelee seksivalmentajana, ja toimii puheenjohtajana slovenialaisia seksityöläisiä auttavassa järjestössä.

– Haluan antaa huomiota seksityöläisille ja pornonäyttelijöille. Alalla voi tehdä hyviä juttuja, eikä työn tarvitse olla masentavaa kurjuutta, Sedevcic sanoi.

Sloveniaa edustaa ”Mr. Riddle”.

– Ehkä voimme opettaa muille aikuisille, miten he voivat kehittyä seksissä. Tärkeintä seksissä on olla kiltti toisia kohtaan, ”sisällöntuottajaksi” itseään kutsuva ”Mr. Riddle” sanoo.

TV4:n haastattelema seksologi Suzann Larsdotter ei pidä EM-kisojen ideasta.

– Mielestäni seksissä ei voi kilpailla, vaan kyseessä on toisenlainen tapahtuma. Pelkään, että kilpailu vahvistaa suorituskeskeistä kuvaa seksistä.

Anonyymi kirjoitti...

Seksin EM-kisat alkavat – Kenellä on paras penetraatio? ”Kuin leffan kuvauksissa”
Seksikisat pidetään salaisessa paikassa Ruotsissa.


Ruotsissa torstaina alkaneet Seksin EM-kisat ovat herättäneet valtavaa huomiota kansainvälisessä mediassa.

Monen mielessä on varmasti liikkunut ajatus: miten ihmeessä seksitaitoja arvioidaan? Kilpailijat olisi kuitenkin laitettava jollain kriteerillä järjestykseen.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan seksikisojen tuomaristo ja katsojat pisteyttävät suorituksista peräti 16 eri osa-aluetta. Niihin lukeutuvat esimerkiksi viettely, esileikit, penetraatio ja asentojen taiteellinen suorittaminen.

– Kukaan ei tule sanomaan kilpailijoille, miten heidän pitää toimia. Silloinhan se olisi kuin leffan kuvauksissa. Osallistujat saavat itse päättää, kenen kanssa toimivat ja kenet haluavat hurmata, Ruotsin seksiliiton puheenjohtaja Dragan Bratic sanoo.

Pari päivää ennen kisojen alkua mukaan oli ilmoittautunut 13 osallistujaa, joista seitsemän on naisia ja kuusi miehiä.

Kilpailussa on mukana myös yksi suomalaisedustaja. Hänen vastustajansa tulevat muun muassa Britanniasta, Ranskasta, Italiasta, Espanjasta, Venäjältä, Kroatiasta, Sloveniasta ja Ukrainasta.

EM-kisat järjestetään salaisessa sijainnissa Jönköpingin alueella. Turnauksen on tarkoitus kestää kuusi viikkoa.

Kisoista lähetetään myös suoraa videomateriaalia kotikatsomoihin. Bratic väläyttää jopa ympärivuorokautisen lähetyksen striimaamista.

Anonyymi kirjoitti...

Seksin EM-kisoissa täysi kaaos – koko homma levisi käsiin
Yksi kisaajista paljasti, että seksin EM-kisojen järjestelyt olivat pahasti pielessä.


SEKSIN EM-kisojen piti käynnistyä viime torstaina Ruotsissa, Jönköpingin alueella salaisessa paikassa, mutta kohutusta tapahtumasta tulikin pannukakku. Ensin kisat viivästyivät ja lässähtivät lopulta käsiin.

Espanjalainen El Plural -lehti kertoo, että järjestelyt olivat puutteelliset – jos niitä oli laisinkaan.

Tuomarit eivät ilmestyneet paikalle, nettisivut ja tekniset laitteet eivät toimineet, ja kaiken kruunuksi juuri kukaan ei ollut organisoimassa ”kisatapahtumia”. Kisaorganisaatiota ei siis ollut.

El Plural on haastatellut espanjalaista OnlyFans-tähteä Selva Lapiedraa, jonka piti osallistua kohukisoihin maansa edustajana.

Lapiedran mukaan yksi osallistujatytöistä oli maanantaina avautunut kisojen pomolle Dragan Braticille siitä, kuinka surkeasti koko tapahtuma on järjestetty.

Strippiklubeja aiemmin ympäri Ruotsia pyörittänyt Bratic oli Lapiedran mukaan hermostunut, ja tilanne oli äitynyt jopa uhkaavaksi.

– Se oli kuin kauhuelokuvasta, Lapiedra kuvaili.

Bratic tuomittiin vuonna 2019 vakavasta veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta vankeuteen ja kolmen vuoden liiketoimintakieltoon.

Välikohtaus oli osallistujille viimeinen tikki.

Lapiedran mukaan kaikkien osallistujamaiden edustajat ovat nyt päättäneet matkustaa kisapaikalta kotiin, koska tapahtuma ei ollut lainkaan sellainen kuin oli luvattu.

SEKSIN EM-kisoista uutisoitiin laajasti Ruotsissa ennen otatusten alkua.

Kilpailumuotona oli tarkoitus olla järjestäjän mukaan ”seksin Euroviisut”, jossa tuomaristo ja kisaa suoran lähetyksen kautta katsova yleisö olisi äänestänyt parasta osanottajaa. Lisäksi käytössä piti olla jonkinlainen Big Brother -tyyppinen vuorokauden ympäri kestävä suora lähetys, jota sai katsoa maksua vastaan.

Seksin EM-kisojen taustalla oli vuonna 2016 perustettu Ruotsin seksiliitto, joka on yrittänyt toistaiseksi laihalla menestyksellä saada seksiä viralliseksi lajiksi Ruotsin urheilun valtakunnanliittoon.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainen Anna lähti seksin EM-kisoihin – Järkyttävä totuus paljastui paikan päällä
Seksin EM-kisat paljastuivat täydelliseksi fiaskoksi. Kotimatkalla ollut, Suomea edustanut kilpailija kertoo huolestuttavista epäkohdista.


Ruotsissa viime ja tällä viikolla järjestetyistä seksin EM-kisoista on paljastunut hurjia yksityiskohtia. Useat kilpailijat ovat sanoneet, että hämärät kisajärjestäjät manipuloivat, huijasivat, uhkailivat ja valehtelivat kilpailijoille lähes kaikessa mahdollisessa.

Tapahtuma jätti kisaajille pahan maun suuhun ja huolen siitä, mihin heistä otettua kuvamateriaalia lopulta käytetään.

Suomea edustanut Anna käyttää työssään taiteilijanimeä Ann Joy. Hän kuvailee itseään sisällöntuottajaksi ja aikuisviihde-esiintyjäksi.

Anna sai tietää Ruotsin Jönköpingissä järjestettävistä seksin EM-kisoista agenttitoimistonsa kautta. Kun uutisointi seksin Euroopan mestaruuskisoista levisi ympäri maailmaa, myös hän halusi olla mukana mielenkiintoisessa projektissa.

Annan agenttitoimisto jarrutti lähtemistä.

– Agenttini olivat hyvin suojelevaisia. He varoittivat minua, etteivät kisojen järjestäjät vaikuta ammattimaisilta. Järjestäjät eivät vastanneet nopeasti sähköposteihin, eikä toimistoni ollut kuullut heistä aiemmin, Anna kertoo.

Houkutusta kisoihin osallistumisesta lisäsivät tarjotut palkkiot. Matkat ja yöpymiskulut luvattiin maksaa. Annalle luvattiin myös 900 euroa jokaiselta päivältä. Esiintymispalkkio oli jokaiselle eri.

– Kulut ovat ihan tyypillistä tällä alalla. En osaa sanoa, mitä muille luvattiin. Yleensä hinnat liikkuvat 400 eurosta yli tuhanteen.

Kisat alkoivat 8. kesäkuuta, mutta Anna ehti paikalle kaksi päivää myöhemmin. Hän kertoo, että ensimmäiset paikalle saapuneet olivat aloittaneet kilpailemisen ja harrastaneet seksiä kameroiden edessä.

Kilpailun idea oli samankaltainen kuin Big Brotherissa. Kisaajien olisi pitänyt asua samassa talossa viikkojen ajan ja päättää itse, millaista seksiä ja keiden kanssa he harrastavat. Kameroita oli asennettu jokaiseen huoneeseen, ja nettistriimiin rekisteröityneet katsojat saivat äänestää suosikkiaan.

Paikalla oli myös kameramiehiä. Kilpailun järjestäjä Dragan Bratic kertoi suomalaiselle ja muille, että kilpailijoiden piti olla hyvin itseohjautuvia.

– He odottivat meidän järjestävän esityksiä. Meille kerrottiin, että mitä enemmän olemme esillä, harrastamme seksiä ja olemme alasti, sen parempi.

– Meidän piti improvisoida kaikki. Meille sanottiin: ”Sinä luot show’n ja tuot meille rahaa”.

Anna ei ottanut osaa varsinaiseen kilpailuun, mutta harrasti seksiä ensimmäisinä päivinä.

Braticin ja muiden Ruotsin seksiliiton jäsenten kasaama korttitalo kaatui muutamassa päivässä.

Kaikki pielessä

Anna ja muut aavistivat jotain olevan pielessä, kun he eivät saavuttuaan joutuneet allekirjoittamaan pornoalalle tyypillisiä sopimuksia. Raha-asioista puhuttaessa Bratic varoitti, ettei palkkioita voida välttämättä maksaa.

– Ensin hän lupasi maksaa matkat ja ne muutamat kisapäivät. Seuraavana päivänä hän sanoi, ettei maksakaan mitään.

Myös testit aiheuttivat kysymyksiä. Kokeneimmat, alalla pitkään olleet kisaajat kysyivät Braticilta, ovatko kaikki varmasti testattu seksitautien varalta. Mies oli ymmällään.

– Hän kysyi, että mitkä testit. Hän ei tiennyt, että jokaisen pitää käydä testattavana ja luuli, ettei mitään testejä tarvitse tehdä. Se ei ole totta.

Pian paljastui, että yhdeltä mieskisaajalta puuttui seksityössä olennainen PCR-testi hiv:n varalta. Vaikka miehen kaikki muut testitulokset olivat negatiivisia, kukaan kisaajista ei halunnut esiintyä hänen kanssaan.

Kun asiasta kerrottiin Braticille, hän kertoi aluksi hoitavansa testit kuntoon. Mutta koska oli viikonloppu ja laboratoriot olivat kiinni, Bratic käski miehen nopeasti mukaan kisaan.

– Sitä ei voinut hyväksyä. Olemme ammattilaisia emmekä voineet hyväksyä, että kisaisimme ilman takeita turvallisuudestamme.

Anonyymi kirjoitti...

Seksin EM-kisojen pomolta uskomaton väite – Tässäkö oikea syy kisafarssiin?
Dragan Braticin mukaan kisojen nettisivuille tehtiin kahdeksan miljoonaa kyberhyökkäystä.


Seksin EM-kisojen järjestäjä Dragan Bratic on antanut häkellyttävän selityksen sille, miksi kisat jouduttiin keskeyttämään ennen aikojaan.

Bratic on jo aiemmin syyttänyt kilpailijoita sääntöjen rikkomisesta, mutta nyt hän osoitti syyttävän sormensa myös internethakkereiden suuntaan.

Kisoista oli tarkoitus lähettää verkossa suoraa videomateriaalia Big Brotherin tapaan, mutta Braticin mukaan viralliselle kisasivustolle tehtiin peräti kahdeksan miljoonaa kyberhyökkäystä, jotka kaatoivat koko järjestelmän.

Kisapomo kertoi ruotsalaislehti Expressenille, että sivuston toiminnasta vastannut yritys oli voimaton kyberhyökkäysten edessä.

”Strippikuninkaana” tunnettu Bratic väitti kilpailijoiden myös juoneen alkoholia ja käyttäneen huumeita kisoissa. Tapahtumaan osallistunut suomalainen Anna kertoi Iltalehdelle, että alkoholia käytettiin vain viimeisen illan jäähyväisjuhlissa, ja huumeisiin ei koskettu lainkaan.

Espanjalainen Selva Lapiedra puolestaan kuvaili EM-kisoja kauhuelokuvaksi. Tähän Braticilla oli piikikäs vastaus.

– Jos tämä kerran on kauhuelokuva, niin miksi olet yhä täällä? Hän kysyi mitä ilmeisimmin kisan ollessa yhä käynnissä.

Braticin kenties kyseenalaisin temppu oli, kun hän hyppäsi pienikokoisen naiskilpailijan Talia Mintin kimppuun, kun tämä yritti kuvata kisapaikalla livelähetystä Instagramiin. Kuvaaminen oli pomon mukaan säännöissä kielletty.

– Se ei ollut hyökkäys naisen kimppuun, vaan puhelimen. Tuntui ikävältä, kun hän sanoi, että minä tein virheen, vaikka tosiasiassa hän itse rikkoi sääntöjä, Bratic puolustautui.

Anonyymi kirjoitti...

Sukupuolensa korjannut ”Vuorten kuningatar” nappasi taas ylivoimaisesti naisten kisan pääpotin – ”Mikä vitsi!”
Austin Killips voitti jälleen pyöräilykilpailun naisten sarjan.


MIEHENÄ syntynyt Austin Killips, 27, juhli voittoa reilu viikko sitten ajetussa Belgian Waffle Ride -pyöräilykilpailussa USA:n Hendersonvillessä.

Killips voitti 210 kilometrisen taipaleen näytöstyyliin. Killips oli maalissa viisi minuuttia ennen toiseksi tullutta Paige Onwellerria.

Transsukupuolinen urheilija otti nopeasti kisan komennon ja dominoi yli kahdeksantuntista retkeä alusta loppuun, joskin kärkipaikka vaihtui Killipsin ja Onwellerin välillä kisan aikana.

Killips pokkasi kisasta noin 4 500 euron palkintopotin.

Jenkkipyöräilijän voitto naisten sarjassa kirvoitti jälleen runsaasti kritiikkiä. Killipsiä aikaisemminkin kritisoinut entinen tennissuuruus Martina Navratilova, 66, kommentoi transnaisen voittoa Twitterissä tylyllä tavalla.

– Mikä vitsi! Navratilova jyrähti.

TOISEKSI yltänyt Onweller kommentoi kilpasiskonsa voittoa diplomaattisesti.

– Minulla ei vain ollut mahdollisuutta vastata hänen voimiinsa, Onweller sanoi kisan jälkeen.

Onweller otti puhuttavaan aiheeseen kantaa moninaisemmin blogipostauksessaan.

– Se, että transsukupuolinen urheilija voittaa naisten kilpailun, on herättänyt keskustelua. Pyöräilyä seuraavat tietävät, että Kansainvälisen pyöräilyliiton sääntöjen mukaan se on sallittua. Omasta mielipiteestäni huolimatta minusta on tärkeää ymmärtää, että kaikilla urheilijoilla riippumatta siitä, miten he identifioituvat, tulisi olla mahdollisuus kilpailla, hän kirjoitti.

– Mielestäni tulevaisuudessa erilliset sarjat olisivat hyvät, Onweller naulasi.

KILLIPS voitti viime kuussa Meksikossa ajetun perinteisen kilpailun, Tour of the Gilanin, naisten sarjan. Kyseisen kilpailun palkintosummat olivat ensimmäistä kertaa historiassa yhtä suuret miesten ja naisten sarjoissa. Killips sai voittonsa ansiosta myös ”Vuorten kuningattaren” tittelin.

Muun muassa entinen huippupyöräilijä Inga Thompson on antanut kärkkäitä kommentteja Killipsin osallistumisesta naisten sarjoihin.

Thompson, 59, on verrannut Killipsiä kohu-uimari Lia Thomasiin. Thomas on transurheilija, joka voitti viime vuonna 500 jaardin vapaauinnin naisten yliopistomestaruuden. Miesten sarjassa hänen rankkauksensa oli 554:s.

Killips aloitti pyöräilyuransa vuonna 2019 ennen hormonikorvaushoitojen aloittamista.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Konservatiivit näyttävät viehättävämmiltä ja onnellisemmilta kuvissa
Tanskalaistutkimuksessa tekoäly arvioi poliitikkojen vaalikuvia. Konservatiiviset naiset saivat korkeampia viehättävyyspisteitä.


Konservatiiviset naispoliitikot näyttävät valokuvissa onnellisemmilta ja viehättävämmiltä kuin liberaalit poliitikot, tuore tanskalaistutkimus osoittaa. Tutkimuksessa tekoälyn annettiin arvioida kuvia tanskalaisista poliitikoista.

Tutkimus on julkaistu Naturen Scientific Reports -julkaisussa maaliskuussa. Tutkimusta johti Aarhusin yliopiston tohtori Stig Hebbelstrup Rye Rasmussen.

Tutkimuksessa havaittiin, että tekoäly kykenee ennustamaan henkilön poliittisen suuntautumisen 61 prosentin tarkkuudella vain yhtä kuvaa analysoimalla. Tutkimuksessa havaittiin, että konservatiiviset naiset saivat korkeampia viehättävyyspisteitä.

– Nämä tulokset ovat uskottavia, kun otetaan huomioon, että aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu yhteys viehättävyyden ja konservatiivisuuden välillä myös ihmisarvioijia käytettäessä, tutkimuksessa todetaan.

Tulokset olivat vieläkin tarkempia miehillä. Tekoäly osasi ennustaa miesten poliittisen suuntautumisen 65 prosentin tarkkuudella ennen kuin kuvista poistettiin kaikki muut elementit kuin kasvot, kuten paidan kaulukset tai hiukset.

Konservatiivisilla miespoliitikoilla oli useammin iloisemmat ilmeet kuin liberaaleilla miehillä.

– Havaitsimme myös, että onnellisuuden ilmaiseminen liittyy konservatiivisuuteen molemmilla sukupuolilla.

Tutkijat huomauttavat, että aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että valokuvissa hymyileminen on usein merkki ekstroversiosta eli ulospäin suuntautuneisuudesta.

– Vaikka ekstroversiota ei ole laajasti liitetty mihinkään ideologiaan, jotkin tutkimukset ovat osoittaneet, että oikeistopoliitikkojen joukossa on enemmän ekstroverttejä.

Tulevaisuudessa tutkijat haluavat selvittää viehättävyyden ja konservatiivisuuden yhteyttä politiikan ulkopuolella.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Microsoft Azuren Face API -työkalua. Tutkijat antoivat tekoälylle arvioitavaksi 3 300 kasvokuvaa Tanskan vuoden 2017 kunnallisvaaleissa ehdolla olleista henkilöistä. Analyysissä ei otettu huomioon niitä ehdokkaita, joiden poliittista suuntautumista konservatiiviseen tai liberaaliin suuntaan ei osattu selkeästi määrittää.

Anonyymi kirjoitti...

Jade Nyström osallistui Pride-tapahtumaan ja pettyi karvaasti – lataa suorat sanat sateenkaariväen käytöksestä
Transsukupuolinen Jade Nyström on nykyään sinut itsensä kanssa. Hän on kärsinyt aiemmin pahoista ulkonäköpaineista. Naiseutta eivät enää määritä vain ulkoiset tekijät.


KORKEUSHYPPÄÄJÄ Jade Nyström, 19, osallistui viime vuonna Pride-tapahtumaan, mutta lähti pois kesken kaiken.

Tänä vuonna hän ei aio osallistua tapahtumaan. Hän on vuoden sisällä ajatellut asiaa paljon ja keskustellut äitinsä kanssa. Mielipide asiasta on muuttunut.

Pride on erityisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava liike. Sen symbolina on sateenkaarenvärinen lippu. Pride-tapahtumaa juhlitaan Helsingissä 26.6. alkavalla viikolla.

– Pridella on tärkeä sanoma tasa-arvon puolesta ja seison täysin sen takana, Nyström sanoo IS:lle.


– Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa mukana ja koin sen olevan todella provosoiva joitain ihmisiä kohtaan. Painetaan toisia ihmisiä alas, jotta voidaan nostaa itseämme ylös, hän jatkaa.

Hän aisti viime Pride-tapahtumassa, että siellä haukuttiin ihmisiä, jotka eivät ole yhtä perillä sateenkaari-ihmisiin liittyvistä asioista.

– Jos meitä sateenkaari-ihmisiä kommentoidaan jollain tavalla, siitä nousee heti myrsky, mutta sitten nämä samat ihmiset tekevät sitä muille.

Nyström kokee, että Priden sateenkaarilippu jakaa ihmisiä kahtia: me ja te. Tietämättömät ihmiset eivät uskalla kysyä asioista, koska siitä loukkaannutaan.

– Jos haluamme kaikki olla tasa-arvoisia, miksi meillä pitää olla lippu? Valtaväestöllä ei ole lippua.

Anonyymi kirjoitti...

Täyskäännös pitkässä taistelussa: Oikeus kumosi ”Riston” isyyden
Suomalaismies on joutunut maksamaan vuosia elatusmaksuja lapselle, joka ei ole hänen.


Helsingin käräjäoikeus on kumonnut miehen isyyden lapsesta, jonka biologinen isä hän ei ole. Runsaasti julkisuutta saanut tapaus on herättänyt keskustelua laajasti. Miestä on kutsuttu mediassa muun muassa nimillä ”Risto” ja ”Marko” lapsen henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Riston entinen puoliso synnytti lapsen vuonna 2014 ja mies katsottiin tämän isäksi avioliiton perusteella, vaikkei hän ollut biologinen isä. Pariskunta erosi myöhemmin, ja Risto nosti kanteen isyytensä kumoamiseksi. Määräaika kanteen nostamiselle oli kuitenkin umpeutunut, joten se hylättiin.

Riston katsottiin siis olevan lapsen isä, vaikka THL:n vuonna 2016 tekemässä DNA-testissä todettiin 99,999 prosentin varmuudella, ettei Risto ole miehen biologinen isä. Mies joutui maksamaan vuosia elatusmaksuja lapsesta, joka ei ollut hänen.

Nyt Helsingin käräjäoikeus päätyi kumoamaan isyyden. Tämä oli mahdollista, sillä isyyden kumoamista haki nyt lapsi edunvalvojan välityksellä. Lapsen puolesta kanteen nostamiselle ei ole määräaikaa, toisin kuin isän tapauksessa.

Käräjäoikeus määräsi asianajajan lapsen edunvalvojaksi viime tammikuussa. Hän perusteli kannetta isyyden kumoamiseksi sillä, ettei lapsen ja isäksi todetun välillä ole vanhemmuuslaissa tarkoitettua suhdetta. Käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja isyys kumottiin.

Lapsen äiti ei vastannut kanteeseen eikä biologinen isäkään halunnut tulla asiassa kuulluksi.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Joka kolmas työikäinen mies äänesti eduskuntavaaleissa perussuomalaisia, selviää tuoreesta raportista
Puoluevalinta on vahvasti kytköksissä sukupuoleen, ikään ja koulutukseen.


Puoluevalinta on vahvasti kytköksissä sukupuoleen, ikään ja koulutukseen, käy ilmi Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitoksen tuoreesta raportista.

Raportissa tarkastellaan äänestämistä ja poliittisia mielipiteitä. Se pohjautuu Suomen Akatemian rahoittamaan Kansalaismielipide-tutkimukseen, johon vastasi enimmillään lähes 3 900 ihmistä.

Raportin mukaan puolet miehistä äänesti eduskuntavaaleissa joko perussuomalaisia tai kokoomusta, joista kumpikin sai noin neljänneksen miesten äänistä. Naisten suosikkipuolue oli SDP, jota äänesti lähes neljännes naisista.

PERUSSUOMALAISTEN kokonaisäänimäärästä lähes kolme neljäsosaa tuli miesäänestäjiltä, ja joka kolmas työikäinen mies äänesti perussuomalaisia.

Perussuomalaiset oli suosituin puolue kaikissa ikäryhmissä yli 65-vuotiaita lukuun ottamatta.

Eläkeläisten keskuudessa suosituimmat puolueet olivat kokoomus ja SDP. Alle 45-vuotiaista naisista SDP:tä äänesti lähes neljännes. Vihreät, kokoomus ja vasemmistoliitto saivat kukin heidän äänistään noin 15 prosenttia.

NAISET ovat raportin mukaan keskimäärin liberaalimpia arvoiltaan kuin miehet. Yksittäisistä asiakysymyksistä suurin kannatus oli Suomen Nato-jäsenyydelle. Sen sijaan hyvinvointialueisiin perustuva sosiaali- ja terveysuudistus herätti suurta tyytymättömyyttä.

Puoluejohtajista ylivoimaisesti suosituin oli Sanna Marin (sd.). Myös Anna-Maja Henriksson (r.), Li Andersson (vas.) ja Sari Essayah (kd.) saivat hyvät arvosanat. Puoluejohtajista huonoimmat arvosanat saivat Maria Ohisalo (vihr.), Annika Saarikko (kesk.) ja Harry Harkimo (liik.).

Kokonaisuudessaan tyytyväisyys Marinin hallitukseen oli suurta muiden paitsi perussuomalaisten kannattajien keskuudessa, joista yli puolet oli tyytymättömiä edelliseen hallitukseen. Raportin mukaan suomalaiset tukevat demokraattista hallitusmuotoa ja suurin osa luottaa keskeisiin demokraattisiin instituutioihin.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhuu ”Risto”, joka voitti isyystaiston 7 vuoden väännön jälkeen
”Nyt näyttäisi sille, että oikeus voitti”.


KESKIVIIKKO oli julkisuudessa ”Ristona” tunnetulle miehelle onnen ja ilon päivä, koska hän otti ensimmäisen voittonsa seitsemän vuotta kestäneessä isyystaistelussa.

Helsingin käräjäoikeus nimittäin kumosi Riston isyyden lapsesta, jonka biologinen isä hän ei ole.

Käräjäoikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen, minkä takia Risto joutuu jännittämään kohtaloaan ainakin vielä tovin.

Hän suhtautuu oikeuden päätökseen joka tapauksessa toiveikkaasti.

– Nyt näyttäisi sille, että oikeus voitti, Risto kertoo IS:lle.

RISTO oli jäänyt pojan juridiseksi isäksi avioliiton perusteella. Poika syntyi vuonna 2014.

Risto yritti itse kumota isyyden saatuaan tietää silloisen vaimonsa uskottomuudesta. THL:n vuonna 2016 tehdyssä DNA-testissä todettiin 99,999 prosentin varmuudella, ettei Risto ole lapsen biologinen isä.

Järkytys oli Ristolle kuitenkin niin suuri, että hän toimitti kumoamiskanteen oikeuteen parisen kuukautta myöhässä. Isyyslain mukaan kanne olisi pitänyt jättää kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä.

TÄMÄN vuoden tammikuussa käräjäoikeus määräsi lapselle edunvalvojan isyyden kumoamiskanteen nostamiseksi. Oikeus katsoi tämän olevan lapsen etujen mukaista. Ja se oli Riston oljenkorsi isyyden kumoamiseksi.

Oikeuden keskiviikkoinen päätös ei ole vielä uponnut Riston tajuntaan.

– Se ei ole vielä oikein uponnut tajuntaan. Tässä on seitsemän vuoden aikana vedetty matto jalkojen alta niin monta kertaa. Tämän on pitänyt aiemmin olla täysin itsestäänselvä asia, mutta silti olen saanut aiemmin täysin oikeustajun vastaisen päätöksen, Risto sanoo.

HÄN on joka tapauksessa ”hirvittävän helpottunut” oikeuden keskiviikkoisesta päätöksestä.

– Olen tyytyväinen siihen, että lapsi saa vihdoinkin oikeutta. Samalla on vähän pölähtänyt ja tyhjä olo, että loppuiko se ihan oikeasti.

Risto on joutunut tähän päivään asti maksamaan pojalle elatusmaksuja.

Lapsen edunvalvoja, asianajaja Jussi Sarvikivi ei ollut varma, päättyykö maksuvelvollisuus automaattisesti käräjäoikeuden keskiviikkoisen päätöksen myötä.

TÄYTTÄ varmuutta asiasta ei ole myöskään Ristolla. Hänen mukaansa se on kuitenkin tärkeintä, että lapsen oikeus omaan oikeaan isään toteutuisi.

– Se, että elatusmaksut loppuvat, niin se on sivuseikka siihen nähden, että nyt oikeus joutui myöntämään, jotta lapsellakin on oikeuksia, Risto sanoo.

Risto kertoo saaneensa oikeuden päätöksen jälkeen satoja onnitteluviestejä tekstiviestitse ja sosiaalisen median alustoilla.

– Valtaosa viesteistä on tullut ihmisiltä, joita mä en edes tunne.

– Mä olen äärettömän kiitollinen ihmisille siitä tuesta, mitä mä olen saanut.

Risto tapasi pojan viimeksi vuonna 2016 lapsen ollessa 2-vuotias. Nyt lapsi on 9-vuotias.

IS on seurannut miehen tapausta alusta lähtien, ja käyttänyt hänestä muutettua nimeä ”Risto” lapsen yksityisyyden suojaamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Risto" on helpottunut ratkaisusta vuosien taiston jälkeen – ”Ei tenavalle pidä jättää vasten­tahtoista isää”
Mies maksoi vuosikausia elatusmaksuja toisen miehen lapsesta, koska hänet katsottiin juridiseksi isäksi. ”Risto” on helpottunut, kun oikeus vihdoin vahvisti, ettei hän ole lapsen isä.


HELSINGIN käräjäoikeus antoi keskiviikkona ratkaisun, jossa ”Riston” isyys kumottiin. Käräjäoikeus vahvisti, että Risto ei ole alakouluikäisen lapsen isä.

Riston mielestä tämänaamuinen ratkaisu oli pitkään odotettu päätös. Hän oli joutunut maksamaan vuosia elatusmaksuja aiemman avioliiton aikana syntyneestä lapsesta, jonka biologinen isä hän ei todistettavasti ole.

”Tässä menee nyt varmaan muutama päivä, että päätös uppoaa oikeasti tajuntaan. Sen jälkeen selvittelen asiamieheltä, miten tästä solmitaan langanpäät loppuun”, Risto sanoo HS:lle.

”Muuten taas koetan katsoa eteenpäin, nauttia kesästä ja jatkaa elämääni”, Risto toteaa.

Helsingin Sanomat käyttää isästä julkisuudessa aiemmin käytettyä nimeä ”Risto” lapsen yksityisyyden suojaamiseksi.

Ilta-Sanomien mukaan mies yritti itse kumota isyyden, kun hän sai aikoinaan tietää silloisen vaimonsa uskottomuudesta.

Risto oli kuitenkin toimittanut isyyden kumoamiskanteen alun perin oikeuteen liian myöhään. Kanne olisi oikeuden mukaan pitänyt jättää kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Näin ollen Risto jäi lapsen viralliseksi isäksi, eikä hänellä ollut enää oikeutta hakea isyyden kumoamista.

TUOREESSA oikeuden päätöksessä isyyden kumoaminen tapahtui niin, että lapsi oli asiassa kantaja. Virallisesti lapsi haki Riston isyyden kumoamista.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että käräjäoikeus määräsi 9-vuotiaalle lapselle edunvalvojaksi asianajajan, joka käytti lapsen puhevaltaa ja nosti lapsen edunvalvojana kanteen isyyden kumoamisesta.

Risto ei osaa tuoreeltaan sanoa, vaikuttaako isyyden kumoaminen aiempiin elatusmaksupäätöksiin automaattisesti vai tarvitseeko niiden kumoamista hakea erikseen. Hän selvittää asiaa juristinsa kanssa.

”Mutta tärkein pullonkaula tässä oli isyyden kumoaminen.”

Hän katsoo, että lapsi joutui aikuisten riidan sijaiskärsijäksi.

”Ei tenavalle pidä jättää vastentahtoista isää.”

Riston mukaan päätös on ”ensimmäinen oikeudenmukainen ratkaisu asiaan, ensisijaisesti lapsen kannalta, toissijaisesti minun kannaltani”. Hänen mielestään tämä oli ensimmäinen lapsen edun mukainen päätös asiaan.

Risto kritisoi erityisesti sitä, että isyyden ratkaisemisessa on kestänyt vuosikausia.

Tuomio ei ole saanut lainvoimaa, eli siitä voi valittaa.

Dna-tutkimuksen mukaan Risto ei ollut lapsen biologinen isä eikä hänellä ollut sosiaalista suhdetta lapseen. Risto sanoo HS:lle nähneensä lapsen viimeksi syyskuussa 2016.

Anonyymi kirjoitti...

Professori isyystaiston voittaneen ”Riston” tapauksesta: ”Lakia olisi voinut ehkä alun perin tulkita vähän lievemminkin”
Professorin mielestä oikeus olisi voinut tulkita lakia ”Riston” kannalta suopeammin jo aikaisemmin.


TURUN yliopiston yksityisoikeuden emeritus­professori Markku Helin kuvailee isyystaiston voittaneen Riston tapausta erikoiseksi.

– Se on erikoinen tapaus, Helin sanoo.

Risto joutui taistelemaan seitsemän vuotta ennen kuin oikeus kumosi hänen isyytensä poikaan, jonka biologinen isä hän ei ole.

Lue lisää: Nyt puhuu ”Risto”, joka voitti isyystaiston 7 vuoden väännön jälkeen

Kumoaminen tapahtui vasta niin sanotusti toisella oikeus­kierroksella.

ENSIN kumoamista yritti Risto, mutta vaimonsa uskottomuudesta järkyttynyt mies toimitti isyyden kumoamiskanteen oikeuteen parisen kuukautta myöhässä. Oikeus ei nähnyt erittäin painavia syitä poiketa määräajasta, joka oli kaksi vuotta lapsen syntymästä.

Lue lisää: ”Riston” piinallisessa isyystaistossa täyskäännös

Helinin julkisuudesta saamien tietojen mukaan tämmöisiä erityisiä syitä olisi ollut. Hänen mukaansa oikeus olisi voinut tulkita lakia Riston kannalta suopeammin jo aikaisemmin, eikä vuosien taistelua olisi tarvittu.

– Tuomioistuin tuomitsi kahden vuoden aikarajaa aika tiukasti. Hänellä oli kuitenkin kohtuullisuus­syitä, koska hän järkyttyi siitä yllättävästä tiedosta, eikä osannut toimia riittävän nopeasti. Siinä suhteessa lakia olisi voinut ehkä alun perin tulkita vähän lievemminkin, Helin sanoo.

Toisin kuin isällä, lapsella kanneoikeus isyyden kumoamiseksi säilyy aina.

– Vaikka lapsi olisi 30-vuotias, hän voisi isyyden kumoamis­kannetta ajaa, Helin havainnollistaa.

ALAIKÄISEN lapsen isyyden kumoamista oikeudessa voi vaatia hänelle määrätty edunvalvoja, jos se on lapsen edun mukaista.

Ja niin kävi Riston tapauksessa, kun Helsingin käräjäoikeus kumosi hänen isyytensä lapsen edunvalvojan vaatimuksesta.

– Lainsäädäntö siis toteutui tässä tapauksessa niin kuin se on kirjoitettu, Helin sanoo.

Ristolle ja lapsen edunvalvojalle jäi epäselväksi, päättyykö isyyden kumoamisen myötä myös Riston elatusmaksu­velvollisuus pojalle.

Helin on sitä mieltä, että maksu­velvollisuus päättyy, jahka käräjäoikeuden keskiviikkoinen päätös jää lainvoimaiseksi.

– KYLLÄ se loppuu, koska elatus­maksu­velvollisuus perustuu siihen, että hän on ollut juridisesti isä. Ja isä on elatus­velvollinen lapsiin nähden.

Risto on ehtinyt maksaa kuitenkin jo tuhansia euroja elatusmaksuja, ja niiden takaisin saaminen voi olla jälkikäteen hankalaa.

– Yleensä jo maksettuja elatusmaksuja on vaikea saada takaisin, koska ne on käytetty lapsen elatukseen.

– Muistaakseni laki jättää tähän kuitenkin ahtaan takaportin, mutta en luottaisi siihen, että maksettuja rahoja saisi takaisin.

Risto tapasi pojan viimeksi vuonna 2016 lapsen ollessa 2-vuotias. Nyt lapsi on 9-vuotias.

IS on seurannut miehen tapausta alusta lähtien, ja käyttänyt hänestä muutettua nimeä ”Risto” lapsen yksityisyyden suojaamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Päätoimittajan kommentti: Vaalitutkimus osoittaa – persu sietää vihervassaria paremmin kuin vihervassari persua

Åbo Akademin tuore vaalitutkimus on herkkupala politiikan ammattilaisille ja harrastajille. Se antaa vastauksia vaaleissa ja vaalien jälkeen puhuttaneisiin kysymyksiin taktisesta äänestämisestä, miesten ja naisten äänestämisen eroista sekä puolueiden kannatuksesta eri ikäryhmissä. Toivottavasti se myös pakottaa poliitikot miettimään, mihin mittaan asti polarisaatiota kannattaa hyödyntää politiikan teon välineenä, kirjoittaa MTV Uutisten päätoimittaja Ilkka Ahtiainen.

Eduskuntavaaleista on kulunut aikaa alle kolme kuukautta, ja uusi hallituskin on ollut koossa vasta pari viikkoa. Yhtä kaikki, ensimmäinen ja vieläpä sangen kattava tutkimus kevään vaaleista on jo ilmestynyt. Nopean julkaisun on mahdollistanut professori Kimmo Grönlundin johtama Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitoksen työryhmä.

Tutkimuslaitos loi Kansalaismielipide-verkkopaneelin jo vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Kaikkiaan 5000 kansalaista käsittävä paneeli on mahdollistanut nopean tiedonkeruun ennen vaaleja ja välittömästi niiden jälkeen. Nyt tuloksena on englanniksi julkaistu tutkimus Finland turned right: voting and public opinion in the parliamentary election of 2023 (Suomi kääntyi oikealle: äänestäminen ja yleinen mielipide eduskuntavaaleissa 2023).

Oikeiston yksituumaisuus taloudesta ratkaisi vaalit
Tutkimus kertoo, mitä vaaleissa tapahtui ja vastaa myös tärkeimpään kysymykseen: miksi näin kävi?

Yhden päätuloksista voi tiivistää näin: ei pelkästään kokoomuksen ja perussuomalaisten puolue-eliitti vaan myös näiden kahden puolueen kannattajat löysivät toisensa ennen kaikkea talousasioissa (tutkimuksessa sivu 55, taulukko 6.2). Koska vaalitaistelu käytiin pitkälti Suomen katastrofaaliseen tilaan ajautuneen julkisen talouden ympärillä ja koska huomattavan monille äänestäjille kokoomuksen ja perussuomalaisten tarjoama tiukka linja kelpasi, ne voittivat ja muodostivat myös hallituksen.

Puoluetoimistojen politrukeille, poliitikoille itselleen, toimittajille ja politiikan harrastajille tutkimus tarjoaa 152 sivua kiinnostavaa luettavaa alkaen kannatussiirtymistä, eri-ikäisten äänestäjien preferensseistä sekä jo vuoden 2019 vaaleissa havaitusta hätkähdyttävästä ilmiöstä: äänestämisen sukupuolittuneisuudesta.

Ääripäät löytyvät perussuomalaisista ja vihreistä
Yksi kiinnostavimmista luvuista on professori Kim Strandbergin osuus, joka käsittelee tunneperäisen polarisaation merkitystä äänestämisessä (tutkimuksessa alkaen sivulta 93). Vaikka termi on peräisin Yhdysvalloista ja tarjoaa selitysvoimaa erityisesti maan kaksinapaiseen sisäpolitiikkaan, ilmiö on havaittu myös monipuoluejärjestelmän varaan rakentuvissa demokratioissa kuten Suomessa. Karkeasti ottaen kyse on siitä, kuinka hyvin tai huonosti eri puolueiden kannattajat sietävät kilpailevia puolueita, niiden poliitikkoja ja kannattajia.

Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan eri puolueita ja niiden johtajia asteikolla 0–10, jossa 0 tarkoittaa täydellistä torjuntaa ja 10 täydellistä hyväksyntää (dislike-like).

Tutkimuksen tulos ei sinänsä yllätä: eniten torjuntaa ja vähiten tykkäämistä on perussuomalaisten ja niin sanotun vihervasemmiston eli vihreiden, vasemmistoliiton ja myös Sdp:n kesken. Kiintoisaa kuitenkin on, että perussuomalaiset näyttäisivät tutkimuksen perusteella sietävän vasemmistolaisia kilpa- ja kiistakumppaneitaan hieman paremmin kuin nämä perussuomalaisia.

Puoluearviossa esimerkiksi Sdp:n kannattajien arvio Perussuomalaisista asteikolla 0-10 on 1.6. Perussuomalaisten kannattajat antoivat Sdp:lle korkeamman lukeman, 2.4.

Anonyymi kirjoitti...

PS:n Luukkanen kuittasi Junnila-kohun "wokestoliitoksi" ja "natsijahdiksi" – RKP:n Andersson puuttui peliin

Perussuomalaisten elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan tapauksen käsittely jatkui SuomiAreenassa, kun aiheesta ottivat yhteen oppositiota edustavan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Merja Kyllönen sekä perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen. Luukkanen vähätteli kohun juuria ja nimitti tilannetta "natsijahdiksi".

Perussuomalaisten elinkeinoministeri Vilhelm Junnila sai aikaisemmin eduskunnan luottamuksen äänestyksessä, joka järjestettiin johtuen hänen menneisyytensä äärioikeistokytköksistä.

– Henkilökohtaisesti sanon näin, että uskon, että tämä kesäkuumalla tapahtunut "wokestoliitto", tämmöinen natsijahti, varmaan hiipuu, kun helteet laukeavat ja päästään lomalle ja tunteet siellä vähän laskeutuvat, Arto Luukkanen vastasi kysymykseen siitä, miten hallitusyhteistyö tulee sujumaan RKP:n äänestettyä Junnilan luottamusta vastaan.

Opposition edustajan Merja Kyllösen mielestä Junnilan anteeksipyyntö ei ollut aito tai uskottava.

– Jos tuntee vähänkään tätä natsisymboliikkaa, niin Junnilalla oli eilenkin kaulassaan pesukarhukravatti, joka antaa tietynlaisen symbolisen viestin hänen omille kannattajilleen. Sitä (pesukarhua) on käytetty yhtenä natsisymbolina, Kyllönen selitti.

Luukkanen ei purematta niellyt Kyllösen kommenttia.

– Hei kamoon, Merja. Tämä on oikeasti absurdia. Minä olen pitänyt muumi-solmiota, eikä se tee minusta RKP:n ihailijaa, vaikka tykkään muumeista. Mutta ajatus siitä, että millainen solmio sinulla on, olisi jonkinlainen salamerkki… siis tämä on todella noitavainoa, Luukkanen sanoi.

Luukkasen mielestä oikea syy siihen, ettei Junnila saa anteeksi, on se, että tämä on perussuomalainen.

– Tämä on uus-marxilaista woke-ideologiaa, jossa se, mitä oikeasti teet, ei ole tärkeää, vaan se, mitä sinä olet. Tänään se on Junnila, huomenna se on joku muu, Luukkanen kuvaili.

Anonyymi kirjoitti...

Perus­suomalaisten kansan­edustaja Juha Mäenpää poistettiin Provinssista
Kansanedustaja Juha Mäenpään mukaan poistamisen syynä oli hänen perjantaina Ilkka-Pohjalaisessa julkaistu kirjoituksensa. Provinssin järjestäjä vahvistaa tapahtuneen.


PERUSSUOMALAISTEN kansanedustaja Juha Mäenpää poistettiin Seinäjoella järjestettäviltä Provinssi-musiikkifestivaaleilta myöhään lauantai-iltana useiden järjestysmiesten ohjaamana. Ilta-Sanomien sunnuntaiaamuna tavoittama Mäenpää vahvistaa tapahtuneen.

– Kyllä se tavallansa pitää paikkansa, hän sanoo.

– Järjestysmiehet tulivat yhtäkkiä kysymään, olenko kutsuvieraana siellä. Vastasin, että olen, jonka jälkeen he kysyivät nimeäni, ja meidät laitettiin sivuun siihen kaiken kansan nähtäväksi. Siinä oli muutama järjestysmies, ja he ilmoittivat, että minun kutsuni ei ole enää voimassa.

– Syynä on se, että olen kirjoittanut Ilkka-Pohjalaiseen kolumnin, jossa arvostelin Opetushallituksen ohjeita, Mäenpää sanoo.

– Kolumnissa kritisoin sitä, että Opetushallituksen ohjeiden mukaan opettajien tulisi kouluissa ja varhaiskasvatuksessa opettaa tai kertoa lapsille, että joillakin pojilla on pimppi. Eihän tämä voi olla todellista, että varhaiskasvatuksen työntekijät velvoitetaan opettamaan tällaista sontaa lapsille.

Mäenpään mukaan tilanne oli absurdi ja nolo.

– Ihan helvetin noloa, että kansanedustaja pysäytetään kaiken kansan keskuudessa. Eivät ihmiset tiedä, miksi minut ohjattiin ulos. Onko tämä vainoa vai mitä tämä sitten on? Aika absurdi juttu, Mäenpää sanoo.

Mäenpää kertoo olleensa selvin päin, kun hänet poistettiin.

PROVINSSIN toimitusjohtaja Marko Kivelä vahvistaa tapahtuneen.

– Hän oli meillä tapahtumassa kutsuvieraana alueen kansanedustajana. Pyydämme kutsuvieraita noudattamaan meidän tapahtumamme arvoja, kun he rekisteröityvät järjestelmäämme, Kivelä kertoo.

– Olemme sitoutuneet noudattamaan toimintaperiaatteita, jotka pyrkivät edistämään tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Tuo kirjoitus oli selvästi ristiriidassa meidän arvojemme kanssa. Ilmoitimme hänelle jo päivällä, että valitettavasti joudumme häneen kutsunsa perumaan, ja hän ei kutsuvieraana ole meidän tapahtumaan tervetullut.

Kivelän mukaan hänen mennessään tilanteeseen paikalla oli tapahtuman turvallisuuspäällikkö ja kaksi järjestyksenvalvojaa.

Kivelä kertoo, että Mäenpää poistui alueelta sovussa.

– Kansanedustaja Mäenpää kyllä hyvin lähti siitä ihan itsenäisesti kävelemään kohti uloskäyntiä. Ei ollut mitään sellaista, että olisi ollut useampi järjestyksenvalvoja painimassa, Kivelä sanoo.

MÄENPÄÄ muistetaan vuonna 2019 eduskunnassa pitämästään valtavan kohun aiheuttaneesta puheesta, jossa rinnasti turvapaikanhakijat vieraslajeihin.

Valtakunnansyyttäjä oli nostamassa tapauksesta syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, mikäli syyttämislupa olisi eduskunnalta saatu. Mäenpään syytesuojan murtaminen ei saanut kuitenkaan eduskunnassa tarvittavaa viiden kuudesosan enemmistöä.

Anonyymi kirjoitti...

Kansan­edustajan poistaminen festivaalilta mieli­piteidensä vuoksi tekee yhteis­kunnasta ahdas­mielisemmän
Vapaassa yhteiskunnassa pitää pystyä sietämään myös sellaista puhetta, joka on joidenkin mielestä vastenmielistä tai loukkaavaa, kirjoittaa Helsingin Sanomien journalistinen kehitysjohtaja Esa Mäkinen.


PERUSSUOMALAISTEN kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) heitettiin lauantaina pois provinssirokista.

Hän oli paikalla festivaalin kutsumana.

Kutsun saamisen jälkeen hän oli julkaissut Ilkka-Pohjalaisessa mielipidekirjoituksen, jossa hyvin karkein sanakääntein moittii opetushallituksen ohjeita siitä, miten kouluissa pitäisi opettaa sukupuolten moninaisuutta.

Mielipidekirjoituksessa, jonka otsikko on ”Lasten mielen myrkyttäminen on lopetettava” kansanedustaja kirjoittaa muun muassa: ”Sukupuoli ei ole tunnekysymys vaan ihmisen ominaisuus. Tästä asiasta ei tule valehdella elämänsä tietopohjaa vasta rakentaville lapsille.”

Tekstin luettuaan festivaalin johto päätti perua Mäenpään kutsun. Perumisesta kertova sähköposti ei Mäenpäätä hänen omien sanojensa mukaan tavoittanut.

Lauantai-iltana Mäenpää osallistui festivaalille. Turvallisuusjohtaja ja kaksi järjestyksenvalvojaa pyysivät häntä poistumaan. Mäenpää lähti pyynnön jälkeen, kertoo tapauksesta ensimmäisenä uutisoinut Ilta-Sanomat.

OLEN Mäenpään kirjoituksen sisällöstä eri mieltä: sukupuolia on monia, eikä sukupuoli ole niin yksinkertainen biologinen asia, kuin mitä hän haluaa tekstissään sanoa. Esitystapa oli myös loukkaava, ei noin pitäisi ihmisistä kirjoittaa.

Mäenpään mielipidekirjoitus juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia juhlistavalla pride-viikolla oli myös varmasti tahallinen provokaatio. Kouluopetus ja sukupuoli on Mäenpään edustaman ajatussuunnan ideoiden alkulähteillä Yhdysvalloissa kuuma politisoituva aihe. Omalta osaltaan Mäenpää yrittää varmasti tuoda tätä keskustelua myös Suomeen.

Mäenpää ei ole ensi kertaa asialla vastenmielisine mielipiteineen. Hän vältti taannoin syytteet kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Mäenpää oli eduskunnassa puhuessaan rinnastanut maahanmuuttajat haitallisiin vieraslajeihin.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat ihmisoikeuksia: peruuttamattomia ja kiistämättömiä. Vaatimukset niiden rajoittamisesta ovat vaatimuksia perusoikeuksien rajoittamiseksi – niin ei pidä tehdä.

SAMAAN AIKAAN on kestämätöntä, että kansanedustaja poistetaan musiikkifestarilta kirjoittamansa kolumnin takia.

Kansanedustajan työ on muuttaa lakeja. Sitä edeltää julkinen keskustelu ja mielipiteiden vaihto. Vapaassa yhteiskunnassa pitää pystyä sietämään myös sellaista puhetta, joka on joidenkin mielestä vastenmielistä tai loukkaavaa.

Loukkaavankin puheen sietäminen on se hinta, joka pitää maksaa siitä, että erimieliset ihmiset voivat elää sovussa.

Demokratiassa paras argumentti voittaa julkisessa keskustelussa vain, jos kaikki huonotkin pääsevät esiin.

PROVINSSI olisi voinut jättää Mäenpään alun perin kutsumatta. Siihen olisi ollut vahvat perusteet tämän aiempien puheiden perusteella, ja festivaali voi valita kutsuvieraansa.

8 000 äänestäjän edustajan kutsuminen paikalle ja sitten poistaminen on provokaatio myös itsessään. On eri asia jättää kutsumatta kuin heittää pihalle.

”Ei sekään liene kestävä toimintamalli, että ihmisestä tehdään näin toiset pelkällä läsnäolollaan tahriinnuttava persona non grata”, kirjoittaa valtio-opin dosentti Hanna Wass tuoreeltaan Twitterissä.

Avoimessa yhteiskunnassa keskustelu pitää käydä kannattamalla tai vastustamalla mielipiteitä, ei ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Naiset työllistyvät nyt paremmin kuin miehet, ja työelämä suosii naisia jatkossakin
Naisten työllisyys on toipunut koronakriisin aiheuttamasta notkahduksesta selvästi miehiä reippaammin.


Suomalaisessa työelämässä on tapahtumassa merkittävä muutos: naiset ovat ottaneet työllisyydessä miehet kiinni.

Perinteisesti miesten työllisyys on aina ollut korkeammalla kuin naisten. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä naisten työllisyysaste on kuitenkin ohittanut miehet.

– Tämähän on ihan historiallinen tilanne. Naisten ja miesten työllisyys eivät ole meillä olleet ikinä näin lähellä toisiaan, sanoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela.

Naisten työllisyys on toipunut koronakriisin aiheuttamasta notkahduksesta selvästi miehiä reippaammin. Viime vuosien kohentunut työmarkkinatilanne onkin hyvin pitkälle naisten työllistymisen ansiota.

Sutelan mukaan Suomen tilanne on myös kansainvälisesti poikkeuksellinen.

Koulutus hyödyttää naisia
Sutela kertoo, että etenkin 25–44-vuotiaiden ja yli 55-vuotiaiden naisten työllisyys on noussut kohisten.

– Syntyvyys on laskenut eli on vähemmän äitejä, jotka olisivat perhevapaalla. Toisaalta myös äitien perhevapaiden pituudet ovat lyhentyneet, Sutela kertoo.

Lisäksi ulkomaalaistaustaisten naisten työllisyys on parantunut reippaasti.

Osittain tilanteeseen vaikuttaa hankala taloustilanne. Miesvaltaiset alat ovat yleensä herkempiä suhdannevaihteluille. Esimerkiksi rakennusalan työllisyys sakkaa, kun tilauksia ei tule ja asuntokauppa käy tahmeasti. Sen sijaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla – voimakkaasti naisvaltaisella alalla – töitä on aina.

Myös osa-aikatyöt ovat lisääntyneet, ja ne ovat yleisempiä naisvaltaisilla aloilla.

Kun talouskäyrät lähtevät taas kasvuun, miesten työllisyys todennäköisesti paranee ja saattaa nousta taas naisten ohi. Nyt tapahtunut muutos on silti isompi kuin silkasta taloussuhdanteesta johtuva poikkeus, arvioi työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Liisa Larja.

Suomen työmarkkinat ovat jakautuneet voimakkaasti sukupuolittain – on miesten aloja ja on naisten aloja. Ennusteiden mukaan naisvaltaisten alojen työllisyys kasvaa jatkossakin.

Kun väestö vanhenee, Suomessa tarvitaan yhä enemmän sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä. Sen sijaan miesvaltaisilla aloilla työvoiman tarve ei aina kasva samalla tavalla.

Esimerkiksi miesvaltainen ICT-ala kasvaa koko ajan, mutta se on paljon pienempi työllistäjä kuin sosiaali- ja terveysala.

– Pidemmällä aikavälillä kysyntä osuu naisvaltaisille aloille lukumääräisesti enemmän, Larja sanoo.

Toisaalta naisia hyödyttää myös koulutus. Naiset opiskelevat keskimäärin miehiä korkeamman tutkinnon, ja korkea koulutustaso auttaa työllistymään.

Tilastokeskuksen Hanna Sutelan mukaan etenkin ylemmille toimihenkilöille näyttää syntyneen uusia työpaikkoja. Sen sijaan työntekijäasemassa oleville töitä on tarjolla aiempaa vähemmän.

”Mieluummin miettisin sitä, mikä miesten tilanne on”
Sutelan mielestä Suomessa keskustelu on pyörinyt viime vuosina turhankin paljon naisten työllisyyden ympärillä.

– Jotenkin usein tuntuu, että aina mietitään naisia ja perhevapaita. Toki perhevapaauudistus, raskaussyrjintään puuttuminen ja määräaikaisten työntekijöiden asema ovat tärkeitä asioita, ilman muuta. Mutta pikkuisen näkökulmaa voisi laajentaa, Sutela sanoo.

– Mieluummin miettisin sitä, mikä miesten tilanne on, miksei miesten työllisyys ole kehittynyt yhtä suotuisasti ja miten miehet saataisiin töihin.

Muihin EU-maihin verrattuna naisten työllisyys on Suomessa poikkeuksellisen korkealla. Sen sijaan miesten työllisyysaste on EU-maiden keskitasoa ja pienempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Perinteisillä miesten aloilla ei välttämättä ole kaikille riittävästi töitä, mutta esimerkiksi hoitoalaa vaivaa työvoimapula, Sutela huomauttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Naimanaamat-ilmiöllä on ihmeitä tekevä vetovoimavaikutus – Kun tulos paljastui, parisuhdetutkijakin kiusaantui

Ihan komea mies kohtasi pikkukylällä naisen, joka oli pukeutunut kaljamerkin t-paitaan ja risaisiin verkkareihin.

Näin Tiina ja Niko Korhonen kuvailevat ensitapaamistaan 14 vuotta sitten.

– Olimme tutustuneet tietokonepelin kautta ja sovimme treffit aika pian, Tiina Korhonen sanoo.

Toisen ulkonäkö teki heti vaikutuksen.

Tiina Korhonen, 38, ajatteli, että kohtuullisen komea kaveri. Niko Korhonen, 38, puolestaan iski ensimmäisenä silmänsä treffiseuralaisen kotoisaan vaatetukseen.

– Kun Tiina tuli taksista, ajattelin, että jaahans, tällainen, Niko Korhonen nauraa.

Rakkauden lieskat syntyivät lopulta luonteiden perusteella, ulkonäkö oli siinä vaiheessa sivuseikka.

– Olen kyllä kuullut, että miehet kiinnostuvat herkästi oman äitinsä näköisistä naisista, mutta ei Tiinassa ole yhteistä äitini kanssa, Niko Korhonen tuumaa.

Nykyään perheessä on neljä lasta. Kaksivuotias Onni on nuorin.

Kun kolmikko viipottaa kylillä, heidät tunnistaa heti samaksi pesueeksi. On sporttinen vaatetus, reipas meininki, nauravat silmät ja hymyt huulilla. Kun paketti aateloidaan lippiksillä, samankaltaisuus on selvää.

– Emme sitä itse huomaa, mutta näin se saattaa olla, Niko Korhonen tuumaa.

Samankaltainen ulkonäkö on yksi merkittävä kiinnostuksen herättäjä, kun ihminen katselee muita sillä silmällä.

Ilmiö on myös tutkitusti totta. Suomessa sitä kutsutaan leikkisästi naimanaamat-ilmiöksi.

– Tästä on tehty maailmalla useita tutkimuksia. Olen myös itse ohjannut väitöskirjan, jossa käsiteltiin muun muassa tätä teemaa, kertoo evoluutiopsykologian tutkija, yliopistonlehtori Markus J. Rantala Turun yliopistosta.

Hän on erikoistunut parinvalintaan liittyvään tutkimukseen niin evoluutiopsykologian kuin -biologian saralla.

Rantala toteaa, että tutunoloiset kasvonpiirteet lisäävät luottamusta tuntemattomaan henkilöön.

– Eikä tämä tietenkään koske vain parinmuodostusta vaan toimii muutenkin.

Rantalan mukaan ilmiö on tunnistettu myös eläinmaailmassa. Vaikkapa uroskoirat suosivat parinvalinnassaan kasvattajaemonsa kaltaisia kumppaneita, vaikka kasvattaja olisi ollut muu kuin oman lajin edustaja.

Rantala on ollut tekemässä muun muassa tutkimusta, jossa pitkään yhdessä olleista pareista otettiin valokuvat. Heiltä pyydettiin myös heidän vanhempiensa kuvia.

– Miehet olivat parisuhteessa todennäköisemmin oman äitinsä kaltaisen naisen kanssa kuin sattuma voisi osoittaa.

Naisilla yhteyttä ei kuitenkaan huomattu.

Muissa tutkimuksissa on todettu, että naisten on puolestaan todennäköisempää pariutua oman isänsä oloisen miehen kanssa, jos suhde isään on ollut hyvä.

– Vanhemmuussuhteen laatu ei kuitenkaan näytä vaikuttavan miesten naismakuun ulkonäön suhteen.

Rantala mainitsee, että miehet, joiden äiti on ollut tunnekylmä, etäinen ja epävakaa, päätyvät herkemmin parisuhteeseen etäisen ja persoonallisuushäiriöisen kumppanin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

OnlyFans-uran aloittanut Jasmin kannustaa perheellisiä erotiikka-alalle: ”En ole katunut hetkeäkään”
Jasminin mukaan päätös ryhtyä OnlyFans-uralle ei ollut aivan helppo.


ONLYFANS-TÄHTI Jasmin rohkaisee perheellisiä ihmisiä ryhtymään sisällöntuottajiksi eroottiseen alustapalveluun, jos siihen vain on kiinnostusta.

Perheenäiti ryhtyi itse tekemään sisältöä lähinnä eroottisia kuvia ja videoita tarjoavaan palveluun noin vuosi sitten.

– Minua lähestyttiin ulkomaalaiselta taholta todella paljon sosiaalisen median kautta, että sieltä haluttaisiin alkaa manageroimaan minua. Minulla olisi kuulema potentiaalia, hän selittää IS:lle Huippukivan kesäjuhlilla Helsingissä.

– Sitten mietin, että pitäisikö? Lopulta päätin, että no kokeillaan!

Hänen mukaansa päätös ei kuitenkaan ollut helppo.

– Mietin sitä todella kauan, koska minulla on mies ja lapsia. Minua on koulukiusattu lapsena, ja pelkäsin, että alkaako se ryöpytys taas, kun perheellinen alkaa tällaiseen, hän kertoo pohtineensa.

– Mutta sainkin todella paljon positiivista palautetta. Ja mieheni tukee minua sataprosenttisesti, hän jatkaa.

KUITENKIN hän kertoo, että on saanut ikävä kyllä myös negatiivista palautetta työstään.

– Aina joku tulee sanomaan, että ”hei ajattele on lapsia, oot ihan huora”. Mutta lapsia ajatellen minä tätä teen. Voin tarjota heille tämän ansiosta kaiken, mitä he tarvitsevat, ja minulla on heille myös aikaa, Jasmin sanoo.

– Haluan näyttää esimerkkiä, että kun teen tätä työtä enemmän ja enemmän, niin tämä tulisi tavallisemmaksi.

Perheenäiti sanoo, että muiden ikäviin kommentteihin ei kannata juuri kiinnittää huomiota.

Jasmin kertoo, että hänellä on muitakin pieniä someprojekteja, mutta pääsääntöisesti hän tekee OnlyFansia.

Työstään hän kertoo nauttivansa.

– Olen tykännyt tästä työstä, enkä ole katunut hetkeäkään, hän tiivistää.

Anonyymi kirjoitti...

Elämäni seeprana
Etelä-Suomen kaduilla voi aina toisinaan törmätä salkku kädessä kulkevaan seepraan. Asun alla on 35-vuotias Jyri.


”KATSO äiti, tuolla on seepra”, ohikulkeva lapsi kuiskaa äidilleen.

Kommentin perusteella voisi luulla, että olemme Afrikan savannilla. Sen sijaan maantieteellisenä sijaintina on Etelä-Suomi ja tarkemmin ottaen Nummelan keskusta.

Jyri, 35, on tiettävästi ainoaa laatuaan. Toista ihmisseepraa ei Suomessa ole – ainakaan sellaista, joka on harrastukselle näin omistautunut.

Kaikki sai alkunsa noin viisi vuotta sitten, kun Jyri tapasi nykyisen kumppaninsa Lauran, 34, kinkybileissä, jotka järjestettiin Turussa silloisen strippibaarin tiloissa.

– Aina toisinaan ihmiset kysyvät, missä ensimmäisen kerran törmäsimme toisiimme. Siihen on hauska vastata, että nooh, itseasiassa strippiklubilla, Laura naurahtaa.

Ensitapaamisesta kului noin pari vuotta siihen, ennen kuin he alkoivat tapailla. Tapailtuaan puolitoista vuotta Jyri ja Laura päättivät virallistaa suhteen.

Vahva kiinnostus lateksiin pukeutumista kohtaan on yhdistänyt pariskuntaa aina. Heillä kummallakin oli runsas lateksigarderobi jo ennen kuin tapasivat toisensa.

Lateksin läsnäolo arjessa oli aktiivista, mutta kohtuullisen ”neutraalia” siihen asti, kunnes Jyri eräänä päivänä selaili internetin syövereitä – muun muassa kinkysivustoja – ja törmäsi kuvaan, jossa poseerasi tyylikkääseen, lateksista valmistettuun seepra-asuun sonnustautunut henkilö.

– Kun näin kuvan, mietin heti, että tuollainen puku on saatava! Kuvan asu oli niin uniikki ja mieleenpainuva. En ollut aiemmin nähnyt vastaavaa, Jyri kuvailee.

Ei mennyt kauaa, kun ryhdyttiin tuumasta toimeen. Jyrin ensimmäinen seepra-asu oli kotikutoinen. Kaapin perältä löytyi vanha, musta lateksinen catsuit, johon Laura liimasi valkeat raidat.

Sittemmin panoksia on nostettu. Nykyinen seepra-catsuit ja pään peittävä maski on tilattu mittatilaustyönä ulkomailta. Jyri arvioi, että asu on kustantanut yhteensä noin 1500 euroa.

Rahallinen investointi on kuitenkin kannattanut. Kun Jyri vetäisee asun ylleen, on ulkomuodon yhtenevyys hämmästyttävän suuri Afrikan maissa eläviin lajitovereihin verrattuna.

Päänpeittävä maski on maalattu käsin ja valmistettu kovetetusta kumista. Turvassa on hengitysaukot, jotta ilma kiertää maskin sisällä. Maskin silmät ovat hieman samaa materiaalia, kuin aurinkolasien linssit. Silmien läpi näkee hyvin ulos, mutta näkökenttä on kapea maskin raamien takia.

ASUN ylle pukeminen vaatii aikaa. Lateksinen puku on hyvin ihonmyötäinen, jonka takia pukuun kannattaa sujahtaa rauhalliseen tahtiin, ettei materiaali repeä. Ennen pukeutumista iholle levitetään liukastavaa ainetta, joka vähentää ihon ja lateksin välistä kitkaa.

Puku on pääpiirteittäin hyvin mukava, mutta siinä piilee yksi tietty heikkous. Ihonmyötäisen puvun alla tulee helteellä kuuma. Todella kuuma.

Tänään Lohjalla aurinko porottaa pilvettömällä taivaalla. Lämpöasteita on mittarissa 25.

Olemme kävelleet ja kuvanneet kuvia Lohjan keskustassa noin tunnin ajan. Kuuman kelin takia päätämme huilata hetken ja tankata hieman juoden vettä. Jyri ottaa tauon ajaksi seepramaskin pois päästään. Maskin alta paljastuvat hiestä märät hiukset. Jyrin ulkonäön puolesta voisi luulla, että hän on käynyt juuri suihkussa.

Jyri kertoo, että kuumalla kelillä hän pystyy olla puku yllään keskimäärin maksimissaan neljä tuntia. Hiki virtaa puvun alla koko vartalon mitalta usein jo puolen tunnin jälkeen.

Pema wangmo kirjoitti...

Thanks for sharing with us! Joining a Digital Marketing Course in Noida will help your business to grow and even offer the best digital marketing course.

Anonyymi kirjoitti...

VASEMMISTOLIITOSSA VALMISTELLAAN MIESPOLIITTISTA OHJELMAA: “SANOMME, ETTÄ ELÄMÄ ON MUKAVAMPAA, KUN EI OLE KUSIPÄÄ”

Vasemmistoliitossa on aloitettu miespoliittisen ohjelman valmistelu. Aloitteen taustalla on joukko vasemmistoliittolaisia miehiä, joiden mielestä suomalainen yhteiskunta kaipaa erityisesti miehille suunnattua ja miesten asemaa parantavaa politiikkaa.

Vasemmistoliiton puoluehallitus on puoltanut esitystä siitä, että puolue laatisi miespoliittisen ohjelman. Ohjelmalla tähdättäisiin poikien ja miesten aseman myönteiseen kehittämiseen yhteiskunnassa.

Ohjelmassa tulisi käsitellä esimerkiksi toimeentuloon, työllisyyteen, koulutukseen ja isänä olemiseen liittyviä kysymyksiä vasemmistolaisesta poika- ja miespoliittisesta näkökulmasta.

– Osaltaan tämän ajatuksen innoittajana oli vasemmistoliittolaisten miesehdokkaiden kehno menestys kevään eduskuntavaaleissa, sanoo oululainen vasemmistovaikuttaja Olli Kohonen. Kohonen on eräs keskeisistä puuhamiehistä miespoliittisen ohjelman takana.

Positiivista maskuliinisuutta
– Yleisesti ottaen tavoitteena on myös positiivisen, vasemmistolaisen mieskuvan vahvistaminen ja laajentaminen. Mies voi olla samaan aikaan rintaa röyhistävä ja fiksu sekä itsestään ja muista huolehtiva, Kohonen jatkaa.

Kyse on Olli Kohosen mukaan positiivisesta maskuliinisuudesta, joka ei ole toksista. Hän kuvailee vasemmistolaista miesihannetta henkilöksi, joka pitää itsestään ja perheestään huolta, mutta tarvittaessa myös iskee työpaikallaan nyrkkiä pöytään eikä pelkää sanoa pomoille, että “perkele, tämä ei käy”.

– Työmiehet petettiin hallituspuolueiden toimesta erityisen rankasti, Kohonen lataa.

– Sairastamisesta aletaan sakottamaan, lakko-oikeutta rajataan ja sopimisesta siirrytään saneluun.

Olli Kohonen arvioi myös, että suomalainen yhteiskunta on monella tapaa armoton miehiä ja poikia kohtaan. Enemmistö syrjäytyneistä Suomessa on nuoria miehiä, ja 70 prosenttia Suomessa tehdyistä itsemurhista on miesten tekemiä. Miehet ovat myös suuremmassa riskissä sairastua alkoholismiin: tutkimusten mukaan miehet kuluttavat noin kolme neljäsosaa kaikesta Suomessa juodusta alkoholista.

Vasemmistoliiton veteraanikansanedustaja Kari Uotila kunnostautui aikanaan miesten ja poikien aseman parantamisessa. Uotila toisteli monesti sanontaa, jonka mukaan naisen euro on 85 senttiä, mutta miehen vuosi on 10 kuukautta. Tällä hän viittasi siihen tosiasiaan, että Suomessa miehet kuolevat keskimäärin nuorempina kuin samana vuonna syntyneet naiset.

Olli Kohonen tunnistaa ilmiön ja lisää, että kyse on perustavanlaatuisella tavalla paitsi sukupuoli- myös luokkakysymyksestä. Syrjäseutujen työväenluokkaiset ja pienituloiset miehet voivat pahoin, kun taas suurten kaupunkien hyvätuloisten miesten hyvinvointi on huippulukemissa.

Armollisempaa yhteiskuntaa
Olli Kohosen mielestä suomalaista yhteiskuntaa pitäisi muuttaa armollisemmaksi miehille ja pojille.

– Meillä pitäisi olla yhteiskunta, jossa jokainen voi oppia vastoinkäymisistään. Epäonnistumisten ei pitäisi tarkoittaa sitä, että ihminen olisi yksilönä huonompi, Kohonen pohtii.

Hän kuitenkin sanoo, että tarkoituksena ei ole ulkoistaa kenenkään ihmisen vastuuta itsestään ja läheisistään yhteiskunnalle.

– Monesti oikeisto tarjoaa keinoiksi vain ja ainoastaan ankarampia rangaistuksia rosvoille. Jos ihmisiä kohdellaan näin, he katkeroituvat ja muuttuvat entistä vihamielisemmiksi yhteiskuntaa kohtaan. Sen sijaan jos suhtaudutaan asiaan rakentavammin ja selvitetään yksilöllisiä syitä ihmisten vastoinkäymisille, voisi sillä olla parempia vaikutuksia, Kohonen tuumii.

Politiikalla voidaan Kohosen mukaan luoda rakenteita, joiden avulla jokainen mies voi saada mahdollisuuden toteuttaa positiivista maskuliinisuutta – siis olla hyvä ja luotettava tyyppi.

Anonyymi kirjoitti...

Trans­naiset ulos naisten pyöräily­kisoista
UCI:n sääntö mukailee muun muassa Kansainvälisen yleisurheiluliiton sääntölinjausta viime keväältä.


KANSAINVÄLINEN pyöräilyliitto UCI linjasi perjantaina, etteivät transnaiset saa jatkossa osallistua naisten kansainvälisiin pyöräilykilpailuihin. Kielto astuu voimaan ensi maanantaina ja koskee transnaisia, jotka ovat käyneet läpi sukupuolenkorjausprosessin murrosiän jälkeen.

UCI:n sääntö mukailee muun muassa Kansainvälisen yleisurheiluliiton sääntölinjausta viime keväältä. UCI totesi tiedotteessaan, ettei transsukupuolisten naisurheilijoiden ja cisnaisten välinen kilpailuasetelma ole nykytiedon perusteella tasa-arvoinen.

– UCI haluaa vakuuttaa, että pyöräily on kaikille avointa – niin kilpaurheiluna, vapaa-ajan aktiviteettina kuin kulkumuotona. Velvollisuutemme on kuitenkin taata kaikille kilpailijoille yhdenvertaiset mahdollisuudet kilpailuissa, UCI:n puheenjohtaja David Lappartient sanoi.

UCI:n Masters-kilpailujen miesten sarja toimii jatkossa miesten sarjana ja avoimena sarjana. Sarjaan voivat osallistua kaikki urheilijat, jotka eivät täytä naisten sarjan osallistumisehtoa.

Liitto kertoi olevansa valmis muuttamaan sääntölinjaustaan, kun aiheesta saadaan lisää tutkimustietoa.

Anonyymi kirjoitti...

Seksikästä vai rahvaanomaista? Parjattu ja jopa hävetty trendi tekemässä paluuta valtavirtaan

Parjatut alaselkää koristavat tatuoinnit, eli niin kutsutut ”tramp stampit” saattavat olla tekemässä paluuta.

On päivänselvää, että 2000-luvun alkupuolen muodin kulmakivet, kuten matalavyötäröiset farkut ja ohuet kulmakarvat ovat monen iloksi tai kauhuksi tulleet jälleen muotiin. Nyt The Sun kertoo, että alaselkätatuoinnit ovat tulossa takaisin katukuvaan ylpeämpinä ja seksikkäämpinä kuin ehkä koskaan aiemmin.

Viimeisen vuosikymmenen ajan alaselkätatuoinnit eivät ole olleet tatuoitavien kehonosien kärkikastissa. Päinvastoin, alaselkätatuoinnilla on ollut varsin kyseenalainen maine, minkä johdosta alaselän tatuoinneilla on halventava nimitys tramp stamp.

Muodin huipulla alaselkätatuointeja on pidetty valtavana tyylimokana. Julkkikset kuten Jessica Alba ja Nicole Richie ovat kertoneet haastatteluissa jopa katuvansa alaselkätatuointejaan.

Naisellinen tatuointi?
X-sukupolvelle matalavyötäröiset farkut ja alaselkätatuoinnit voivat tuntua mauttomilta ja jopa noloilta, mutta nuoremmalle sukupolvi Z:lle ne ovat raikkaita ja ikonisia tuulahduksia lapsuudesta.

The Sun haastatteli Eriniä, 24, joka aikoo pian hankkia itselleen tatuoinnin alaselkään. Hän kertoo rakastavansa 2000-luvun alun muotia.

– Mielestäni ysärin ja vuosituhannen vaihteen trendien henkiin herättäminen on pääroolissa siinä, miksi ihmiset haluavat alaselkäänsä tatuointeja taas kerran. Näimme niitä julkkiksilla ollessamme lapsia. Käykin järkeen, että ne ovat tulossa taas muotiin, Erin pohtii.

Erin muistuttaa, että ihmisten suhtautuminen seksuaalisuuteen ja naiseuteen on edennyt harppauksin verrattuna vuosituhannen vaihteeseen. Sen takia tramp stampin maine pitäisi puhdistaa, tai vähintäänkin miettiä uudelleen 2020-luvun viitekehyksessä.

– Niihin liittyy ikävä stigma. Ihmiset olettavat, että naiset, jotka hankkivat sellaisen olivat hutsuja, Erin muistuttaa.

Nuoret eivät välttämättä enää ajattele samoin kuin vanhempi väestö.

– Mielestäni ne ovat seksikkäitä. Ovathan ne aina olleet eräänlaisia seksisymboleita, myös negatiivisessa merkityksessä. Se on paikka, jota kaikki silmät eivät näe, Erin toteaa.

Kivulias paikka tatuoida
The Sun haastatteli toista nuorta naista, Xochillia, 21, joka on jo äskettäin käynyt ottamassa alaselkäänsä tatuoinnin. Myös hän yhtyy ajatukseen, että alaselkätatuointi on seksikäs naiseuden symboli.

– Olen todella tykästynyt vuosituhannen vaihteen Y2K-muotiin. Olen halunnut tramp stampin jo yli vuoden ajan. Minulla on monia tatuointeja ja voin sanoa sen olleen kivuliain, minkä olen tähän mennessä ottanut, Xochilia paljastaa.

Xochillin alaselkää koristaa nyt hänen nimeään mukaileva kukka. Xochill on meksikolainen kukka ja atsteekkien symboli.

– Mielestäni se on seksikäs tatuointi erityisesti pukeutumistyylini takia. Se näkyy ja toivon, että he, ketkä sen näkevät pystyvät ihailemaan sitä ja ehkä saavat myös rohkeutta hankkia itselleen sellaisen, Xochilia kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

Rikkaan näköinen mies
20-vuotias Elmer Andberg asuu äitinsä luona ja tienaa verotietojen mukaan alle pienituloisuuden rajan. Silti hänelle on tärkeää näyttää rikkaalta, ja sen taidon hän haluaa opettaa myös muille.


ESPOOLAISEN omakotitalon ulko-oven edustalle on aseteltu 600 euron Guccin puolikengät. 20-vuotias Elmer Andberg odottaa sisällä viimeisen päälle istuvassa kesäpuvussa.

Fleda on mintissä, kuten hän itse sanoo. Hiuksiin on aamun aikana suihkuteltu pieni pullollinen hiuslakkaa.

– Elmer on sellainen, että kun hän kävelee lakkapurkin ohi, niin hän suihkuttaa sitä. Siitä on tullut tapa, Elmerin äiti Ninnu Andberg, 40 sanoo ja nauraa.

Elmer Andberg tunnetaan tyylivinkeistään, joita hän jakaa somepalvelu Tiktokissa. Hänestä kertova Ylen lyhytdokumentti oli otsikoitu miehen somesisältöjä mukaillen: Näin saat naisia.

Kaikki katsojat eivät siitä tykänneet.

KOMMENTTIPALSTOILLA Elmerin habitusta haukuttiin pinnalliseksi ja naurettavaksi. Ylitsevuotavan itsevarma esiintyminen on kaukana suomalaisille tutusta nöyristelystä.

Yhdellä videolla Elmer neuvoo, miten tänä kesänä ”saa naisia”:

Hanki ökyblehat eli kalliit aurinkolasit.

Käytä koruja, kelloa ja sormuksia.

Käytä kauluspaitaa.

Pidä valkoisia lenkkareita, kunhan ne eivät ole Niken Air Forcet.

Laita fleda minttiin (eli hiukset kuntoon).

Videoiden näyttökerrat kurottavat kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin. Lienee selvää, ettei niitä katsota vain neuvojen takia. Joitakin Elmer ärsyttää. Sekin tuo näyttökertoja.

Mutta esiintyykö provosoivilla videoilla pelkkä somea varten luotu hahmo vai aito ja oikea Elmer?

NINNU-ÄIDIN mukaan Elmer on halunnut panostaa ulkonäköönsä pienestä pitäen. Pojan esikuva oli jalkapallon supertähti Cristiano Ronaldo.

– Olen laittanut hiuksiani joka päivä kolmannesta luokasta lähtien. Ihan oikeasti, joka päivä, Elmer sanoo.

Myös äidille ulkonäöllä on väliä. Hän kertoo pyrkineensä pukemaan esikoisensa hyvin jo vaippaiässä.

Tälle parivaljakolle huolitellussa ulkonäössä ei siis ole mitään ihmeellistä. Enemmän Elmeriä kummastuttaa se, miten välinpitämättömästi moni muu asiaan suhtautuu.

Hän sanoo suoraan olevansa pettynyt suomalaisiin miehiin, joista hänen mielestään aivan liian harva panostaa riittävästi ulkonäköönsä.

– Suomalaiset arvostavat sitä, että juo kaljaa ja on niin “ai vittu Suomi saatana”, tiedätkö? Arvostetaan sitä, ettei ulkonäköön panosteta.

PARI VUOTTA sitten eräs tiktokkaaja pysäytti Elmerin Helsingin keskustassa ja pyysi esittelemään tyylinsä videolle. Oli talvi. Elmerillä oli yllään toppatakki ja perusvaatteet. Asukokonaisuuden kruunasi erityinen lisä:

– Mulla oli Louis Vuittonin aurinkolasit. Sain päänaukomista siitä, että miksi mulla on blehat vuoden pimeimpänä aikana, Elmer kertoo.

Kyllä, yhdet aurinkolasit saivat ihmiset vuodattamaan kommentit täyteen vihaa. Kuka tämä tyyppi oikein luulee olevansa?

Elmer luki vihakommentteja ja huomasi, etteivät ne vaikuttaneet häneen lainkaan. Pian hän perusti oman Tiktok-tilinsä, jolla voisi “auttaa suomalaisia miehiä näyttämään paremmalta”.

Anonyymi kirjoitti...

Tekovagina on yksi kesän hiteistä – seksileluista voi olla apua myös makuuhuoneen ulkopuolella

Kaalimadon tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset innostuvat hankkimaan seksileluja kesällä rutkasti enemmän kuin talvella. Välineistä kesäsuosikiksi on noussut tekovagina, mutta leluja ostetaan myös esimerkiksi kivunlievitystarkoituksissa.

Kesä saa suomalaisten hormonit hyrräämään.

Ainakin näin voi päätellä, kun tutustuu seksivälinekauppa Kaalimadon teettämän Seksuaalisuuden Suomi -tutkimuksen tuloksiin, johon vastasi tuhat 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava.

Seksivälineiden myynti kasvaa kesällä peräti 30 prosentilla talveen verrattuna, ja suomalaiset ovat löytäneet myös selkeät suosikkinsa aikuisten lelujen valikoimasta.

– Miesten seksivälineitä valmistavan Fleshlight-sarjan uusi tekovagina on noussut kesähitiksi. Tällä hetkellä myös pirteän väriset vibraattorit sekä raikkaan ja kesäisen näköiset vesipohjaiset liukuvoiteet ovat suosiossa, kertoo Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen yhtiön tiedotteessa.

Seksileluista haetaan etenkin uusia kokemuksia, mutta myös lievitystä kipuihin
Kaalimadon teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että valtaosa, 55 prosenttia, ostaa seksivälineitä kokeillakseen uusia asioita. 48 prosenttia vastanneista kertoi, että hankintoihin innosti seksielämän parantaminen kumppanin kanssa.

Nautinnon lisäksi seksivälineitä hyödynnetään myös kehon huollossa. Osa osti niitä alaselkäkipujen hoitoa varten.

– Leluilla voidaan todella helpottaa kiputiloja. Värisevällä seksivälineellä voi hieroa kipeitä lihaksia ja saada näin esimerkiksi hartia- tai selkäjumien aiheuttamiin kipuihin apua.

Seksilelut voivat tosin auttaa kipuihin toisellakin tavalla.

– Kiihottumisen ja orgasmin aikana erittyvät hormonit voivat lievittää kipuja jopa useiden tuntien ajaksi, Lavikainen kertoo tiedotteessa.

Nuoret naiset shoppailevat seksivälineitä muita aktiivisemmin
18–24-vuotiaista naisista 47 prosenttia kertoo omistavansa jonkun seksivälineen ja 25–34-vuotiaista 57 prosenttia.

Alle puolet suomalaisista käyttää seksivälineitä, mutta heistäkin 18 prosenttia on kiinnostunut hankkimaan sellaisen.

– Nuoret ikäluokat ovat avoimempia seksiin liittyvissä asioissa. Nuoremmilla naisilla voi myös olla haasteita orgasmin saamisessa, joten seksileluja käytetään asian helpottamiseksi, Lavikainen kertoo tiedotteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kokkolan seksinukke sai Antti Kurhisen puhelimen laulamaan – tällainen on Kurhisen teoria mysteerinukesta
Kokkolassa kohauttaneen seksinuken alkuperä ei ole selvinnyt.


VIIME viikolla uutisoitiin, että Kokkolassa hilpeyttä herättänyt, laiturilla istuskellut seksinukke on kadonnut.

”Vähäpukeinen nainen” ehti herättää kummastusta ainakin parin päivän ajan Hickarön laiturilla. "Nainen” oli niin aidonnäköinen, ettei sitä kaukaa katsottuna tunnistanut nukeksi. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti, että kyseessä oli silikoninen seksinukke.

– Nukesta oli ilmeisesti ilmoitettu poliisille, mutta joku väitti Kokkolan puskaradiossa, ettei poliisi ehtinyt hakea nukkea. Nukke hävisi aiemmin, Mari Pitkänen raportoi IS:lle viime viikolla.

– Kuulopuheiden mukaan nuken on yksi nuori poika hakenut omalle varastolleen. Neitokainen on löytänyt kotiinsa, Anna Porrassalmi naureskeli.

Seksinuken on arveltu jääneen jälkeensä esimerkiksi polttariporukalta.

KOMISARIO Timo Välimäki Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoi perjantaina, että poliisilta ei löydy kirjausta nukkeen liittyvästä tehtävästä.

Välimäen mukaan tapausta voi olla vaikea löytää, kun ei tiedä aiheeseen liittyvää hakusanaa.

– Voihan sitä hakea vaikka sanalla Barbara, Välimäki miettii.

– Sellaisilla hakusanoilla, mitä me keksittiin, ei löydy. Kyllä se jonkinlaisen poliisitehtävän on saattanut aiheuttaa, mutta se taitaa mennä tuonne meidän ilmoitusten ö-mappiin.

Täyttyykö tässä jokin rikosnimike?

– Jotain roskaamistahan se on. Tehtävä on varmaan sellainen, että on käyty katsomassa, mikä nukke on, ja pantu se roskiin. Eipä sille taida olla käyttöä oikein missään.

– Tietysti voisi tehdä niinkin, että myisi sen poliisin huutokaupassa, ja katsoisi, mihin hinta nousee, Välimäki miettii.

Välimäen mukaan seksinukkeja tulee toisinaan vastaan ihmisten asunnoissa, mutta maastossa ne ovat harvinaisia.

– 40 vuoden virkaurallani tämä on toinen maastosta löytynyt nukke, Välimäki sanoo.

SUOMEN ensimmäisen, sittemmin lopettaneen seksinukkebordellin keulahahmona toimineella Antti Kurhisella on oma teoriansa Kokkolan seksinukesta. Viihteen monitoimimies tunnetaan myös esimerkiksi osallistumisestaan Big Brother - ja Tempation Island -ohjelmiin.

– Itselle tuli heti mieleen tuollainen piilokamerameininki. Veikkaan, että tässä on tehty pilaa, ja siellä on ainakin hetken aikaa joku kuvannut. Eihän tuossa ole muuten mitään järkeä, Kurhinen sanoo.

– Voi olla ihan hauskaa katsoa, miten ihmiset reagoivat, kun he menevät uimaan.

Kurhinen kertoo, että uutinen Kokkolan kohublondista sai hänen puhelimensa laulamaan.

– Mulle on varmaan lähemmäs 30 tai 40 ihmistä linkittänyt saman jutun. Kaikki heittävät, että onko tämä se sun vaimosi, joka on lähtenyt kävelemään. Sanoin, että rauhoittukaa, että mä tiedän jo tämän jutun.

”Vaimolla” Kurhinen viittaa seksinukkebordellista jääneeseen viimeiseen nukkeen, jota hän huumorilla kutsui vaimokseen. Nukke oli säilössä vintillä, josta se varastettiin viime marraskuussa.

– Vein nuken vintille, kun siskoni ja hänen miehensä tuli pienten lastensa kanssa väliaikaisesti luokseni asumaan. He pakenivat mobilisaatiota Venäjältä. Sisko sanoi, että vie tuo alaston nukke pois, kun lapset pelkäävät sitä.

– Nukke on edelleenkin kateissa, eikä kukaan ole siitä ilmoittanut.


KURHINEN kertoo, että samasta nukesta ei kuitenkaan ole Kokkolan tapauksessa kyse. Kurhisen omalta nukelta puuttui käsi, kun taas Kokkolan nukke vaikuttaa hänen mielestään hyväkuntoiselta.

Voisiko nukke olla Kurhisen seksinukkebordellista eläkkeelle jäänyt nukke?

– Vaikea sanoa, ainakin rinnat ja kynnet ovat aika samanlaiset, kuin mitä meillä oli. Voisi jopa ollakin. Toisaalta ei se nyt noin hyvässä kunnossa pysyisi. Sitä pitäisi pitää kuin kukkaa kämmenellä, että se pysyisi viisi vuotta tuossa kunnossa, Kurhinen sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Hälyttävä luku ulkomaalaistaustaisten nuorten miesten koulutustasosta

Parikymppisistä ulkomaalaistaustaisista miehistä noin 40 prosentilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa Helsingissä.
Peruskoulun jälkeen liki kaikki helsinkiläisnuoret osallistuvat johonkin koulutukseen ja suorittavat 18 vuoteen saakka kestävää oppivelvollisuuttaan, ilmenee Helsingin kaupungin tekemästä tutkimusjulkaisusta. Noin 20-vuotiaana valtaosan nuorista tulisi kuitenkin olla valmistunut toiselta asteelta.

Helsinkiläisistä 20–24-vuotiaista naisista 90 prosentilla on perusasteen jälkeinen tutkinto, miehistä 82 prosentilla.

Kun tarkastellaan toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisten nuorten koulutustasoa 20–24-vuotiaana, erot repeävät. Jopa 41 prosenttia toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisista miehistä on tässä iässä edelleen ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa, ja koulutusaste on jopa hieman laskenut vuodesta 2019.

– Tämä ryhmä on yksinkertaisesti liian iso, toteaa työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto Twitterissä.

Toisen sukupolven naisten osalta sen sijaan koulutustaso lähestyy jo suomalaistaustaisten miesten koulutustasoa. Sukupuolten välinen ero onkin ulkomaalaistaustaisilla huomattava. Parannusta tapahtuu 25–29-vuotiaiden ikäryhmään tultaessa, mutta silti edelleen 27 prosentilla miehistä puuttuu tutkinto. Ensimmäisen polven maahanmuuttajia ei ole tilastossa mukana.

Risto Murto sanoo epäilevänsä, että vapaa lukiovalinta kärjistää tilannetta ja lukioiden ovet pysyvät kiinni maahanmuuttajataustaisilta pojilta. Tähän on hänen mukaansa kuitenkin poliittisesti vaikeaa puuttua.

– 16-vuotiaista ko. pojista 32 prosenttia lukiossa, suomenkielisistä tytöistä 75 prosenttia, kommentoi Murto.

Helsingin kaupungin selvityksestä käy ilmi, että yhä useampi peruskoulunsa päättävä nuori on kiinnostunut lukio-opinnoista ja ammatillisen koulutuksen suosio on laskenut.

Lisäksi selvitys toteaa, että maahanmuuton toinen sukupolvi Helsingissä on vielä pääasiassa lapsia ja vasta tulossa peruskoulun päättöikään.

– Huomion kohdistaminen erityisesti siihen, miten tämä kasvava joukko nuoria pärjää opinpolullaan – kiinnittyy toisen asteen koulutukseen ja suorittaa tutkintoja – on jatkossa yhä olennaisempaa, tutkija Hanna Ahtiainen toteaa tutkimuksen yhteenvedossa.

Risto Murto julkaisi viime syksynä teoksen ”Puuttuvat puoli miljoonaa”, jossa hän otti kantaa muun muassa Suomen syntyvyyden laskuun. Murto on kantanut huolta etenkin matalasti koulutettujen nuorten miesten syrjäytymisestä.

Anonyymi kirjoitti...

Asiantuntija kritisoi ja moni ei halua käyttää – unisex-vessoja on palautettu takaisin naisten ja miesten vessoiksi
Ujo pissa, häveliäisyys, sotkuisuus ja turvattomuus. Näistä syistä moni kokee sukupuolineutraalit wc:t epämiellyttävinä. Kritiikin paineessa unisex-vessoja on paikoin palautettu naisten ja miesten vessoiksi.


Kauppakeskus Rewellin yläkertaan Vaasassa tehtiin yhdenvertaisuuden nimissä ja tilan säästämiseksi unisex-vessa kuutisen vuotta sitten.

Kriittistä palautetta alkoi kertyä varsinkin naisilta, ja lopulta viime elokuussa vessakoppien oviin tuotiin takaisin eri sukupuolisymbolit.

Rewellin toimitusjohtaja Susanna Spak kertoo, että nyt osa wc-kopeista on osoitettu vain naisille, osa miehille ja yksi kopeista on sukupuolineutraali. Wc-tiloissa on myös esteetön vessa.

– Lähinnä naispuolisilta asiakkailta tuli palautetta, että kaikki asiakkaat eivät ole käyttäytyneet vessoissa kovin siististi. Sen takia palautettiin vessojen sukupuolijakoa, kertoo Spak.

Sukupuolineutraalit unisex-vessat yleistyivät Suomessa nopeasti vuoden 2015 tasa-arvolain muutoksen jälkeen. Lain tarkoituksena on estää kaikenlaista sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.

Unisex-vessat jakavat mielipiteitä, vaikka niiden määrää lisätään jatkuvasti.

Osa julkisista vessoista onkin viime aikoina palautettu kritiikin takia takaisin sukupuolisidonnaisiksi.

Kritiikki on purrut joihinkin, mutta uusia unisex-vessoja tehdään koko ajan
Unisex-vessat ovat keränneet paitsi kiitosta myös kirvoittaneet kritiikkiä.

Muun muassa Tampereen yliopistollisen sairaalan pääaulan yhteisvessoista tuli käyttäjiltä niin paljon negatiivista palautetta, että siellä tilat päätettiin palauttaa naisten ja miesten vessoiksi.

Oulun uuden sairaalan suunnittelusta vastaa osittain samat arkkitehtitoimistot kuin TAYSin suunnittelusta. Vaikka Tampereella vessojen yhteiskäyttö ei onnistunut, päätettiin OYSiin rakentaa sukupuolineutraalit wc-tilat.

Arkkitehti Raija-Liisa Miesmaa UKI Arkkitehdeista kertoo, että OYSin pääauloissa on suuria, yhteisellä etutilalla varustettuja vessoja, ja ne on merkitty sukupuolineutraaleilla symboleilla. Lisäksi sairaalassa on yksittäisiä yhden hengen vessoja.

– Sama käytäntö on myös muissa sairaaloissa, joita suunnittelemme, esimerkiksi Helsingissä, Miesmaa sanoo.

Aina kritiikki ei johda muutoksiin. Vuonna 2018 valmistuneessa Helsingin pääkirjastossa Oodissa unisex-vessat on pidetty kritiikistä huolimatta.

Enää palautetta ei edes juurikaan tule, kertoo Oodin palvelupäällikkö Kari Lämsä.

– Kesäkuussa oli tullut yksi palaute unisex-vessoista, touko- ja huhtikuussa ei yhtään. Vessoja ei ole muutettu palautteen takia. Kysyjille kerrotaan, että Oodissa on myös yhden hengen vessoja. Ne kaikki ovat sukupuolineutraaleja, Lämsä sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

”Sottaiset cismiehet käytöskouluun” – vähemmistöryhmät vaativat lisää julkisia vessoja
Turvallisten wc- ja pukeutumistilojen tarve on Suomessa suuri. Perinteiset miesten ja naisten vessat aiheuttavat vähemmistöstressiä yhdelle ryhmälle, unisex-vessat toiselle.


Suomeen tarvitaan reilusti lisää julkisia wc- ja pukeutumistiloja. Sen lisäksi vessojen pitäisi olla puhtaampia.

Toiveet käyvät ilmi eri vähemmistöryhmien kommenteista Ylen uutiseen sukupuolineutraalien wc-tilojen muuttamisesta perinteisiksi miesten ja naisten vessoiksi.

Siinä missä yhteiskunnallista ja seksuaalista tasa-arvoa ajava Seta sekä sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustava Trans ry haluavat lisää unisex-vessoja, esimerkiksi Suomen Romaniyhdistys haluaa lisää miesten ja naisten vessoja.

Kaikille yhteistä on se, että heidän edustajiensa mielestä julkisten vessojen määrä on Suomessa riittämätön.

Setan hallituksen puheenjohtajan Pekka Rantalan mukaan vessojen sekä pukuhuone- ja pesutilojen perinteinen binääriluokittelu sulkee ulos muun muassa transihmiset.

Tässä tapauksessa binääriluokittelu tarkoittaa perinteistä kaksinapaista sukupuolijakoa miehiin ja naisiin.

– On ihan minimisuoritus julkisessa rakentamisessa, että perinteisten wc-tilojen lisäksi tehdään myös unisex-vessat, Rantala sanoo.

Samalla linjalla on Trans ry:n hallituksen puheenjohtaja Valo Vesikauris. Hänen mukaansa unisex-wc:t ovat yhdenvertaisuuden näkökulmasta välttämättömiä muunsukupuolisille tai esimerkiksi henkilöille, joilla sukupuolenkorjaus on sellaisessa vaiheessa, että he eivät koe turvalliseksi mennä binäärijaoteltuihin vessoihin.

– Kaikkien ihmisten täytyy päästä vessaan, vaihtaa vaatteet ja käydä suihkussa turvallisesti. On vaarana, että ihminen joutuu jatkuvasti väärinsukupuolittamaan itsensä tai tulee väärinsukupuolitetuksi toisten taholta, jos käytössä on vain miesten ja naisten vessoja, Vesikauris sanoo.

Kaikki eivät kaipaa unisexia
Romaneille sukupuolineutraalien wc-tilojen käyttö ei ole itsestään selvää, sanoo Suomen Romaniyhdistyksen toimistopäällikkö Päivi Majaniemi.

Romanikulttuurissa hyvät tavat, siis myös vessakäynteihin liittyvät toimet, ovat asioita, joista ei häveliäisyys- tai puhtaussyistä puhuta tai niitä ei tehdä muiden aikana. Siksi romaneille unisex-saniteettitilat ovat epämieluisia.

– Meiltä jää silloin pois palvelupaikkoja, joihin emme voi lainkaan mennä, Päivi Majaniemi sanoo.

Hän kertoo esimerkkinä, että romanit pesevät paljon käsiään, muun muassa aina ennen ruokailua, ja että esimerkiksi tyttölasten kanssa hän itse valitsisi vain naisille tarkoitetun tilan.

– Mutta kulttuurit ja maailma muuttuvat, enkä voi puhua kaikkien romanien puolesta tässäkään, Päivi Majaniemi muistuttaa.

Romanien kanssa vastaavanlainen tilanne on unisex-vessojen kohdalla myös osalla musliminaisista, kerrotaan Amal ry:stä. Yhdistys edistää tyttöjen ja naisten hyvinvointia islamilaisiin arvoihin perustuen.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on deittailumaailman uusi ghostaamistakin julmempi tapa: "Uhri usein tuntee olevansa itse syyllinen"

Uusin deittailutrendi on ghostaamistakin ilkeämpää käytöstä.

New York Post kirjoittaa uudesta sadistiseksikin kuvaillusta deittailutrendistä. Kyseessä on niin kutsuttu ghostlighting, jossa yhdistyy ghostaaminen ja gaslighting.

Kertauksena ja yksinkertaistaen: Gaslighting tarkoittaa jonkun ihmisen manipulointia siten, että hän hyväksyy manipuloijan valheet. Käytöksen uhri voi alkaa epäilemään ja syyllistämään itseään.

Ghostaaminen taas tarkoittaa sitä, että deitti lakkaa yhtäkkiä pitämästä yhteyttä ilman selityksiä ja katoaa elämästäsi.

– Gaslightaus on sitä, että ongelma olisi aina toisen tunteissa tai ymmärryksessä. Ghostaus on sitä, kun kommunikointi katkeaa yllättäen, parisuhdevalmentaja Cher Gopman kertoo New York Postille.

Ghostaamisen ja gaslightingin ikävää yhdistelmää voikin siis kutsua sanahirviöksi, ghostlightingiksi. Siinä manipulointi ja deitin katoaminen maailmankartalta iskevät kahden iskun voimalla samanaikaisesti palleaan. Uhri jää silloin kuvainnollisesti rannalle nuolemaan näppejään varmana siitä, että on itse syyllinen toisen yllättävään katoamiseen.

– Nämä kulkevat valitettavan usein käsi kädessä, koska uhri usein tuntee olevansa itse syyllinen ghostlightaukseen, Gopman kertoo.

Toksisin tapa deittailla?
Trendiä ei tule sekoittaa zombaukseen, josta kirjoitimme aiemmin keväällä. Zombauksessa deitti ghostaa, mutta palaa elävien kuolleiden tapaan elämääsi muutaman kuukauden päästä.

Deittailuasiantuntijoiden mukaan ghostlighting on kaikista deittailun toksisista trendeistä ehkä vaarallisin, koska se perustuu niin vahvasti toisen ihmisen kylmään manipulointiin.

Yleensä ghostlightingin uhrit uskovat olevansa hyvässä parisuhteessa, joka yllättäen alkaa murentua heidän jalkojensa alta.

Kaikki alkaa usein ylitsevuotavista tunteidenpurkauksista, eli lovebombaamisesta. Kyse on emotionaalisesta manipuloinnista, jossa uhria pommitetaan hellyydellä ja lahjoilla. Kun uhri on saatu satimeen, tämä ghostataan hetkeksi ja sitten palataan tämän elämään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Käytös luo epävarmuutta ja sitä on vaikea ennakoida.

Ghostlightaaja ei ota vastuuta teoistaan. Sen myötä uhri kokee olonsa ahdistuneeksi, masentuneeksi ja epävarmaksi. He voivat jopa kehittää luottamusongelmia ja itsetunto-ongelmia.

– Käytös saa uhrin tuntemaan olonsa riittämättömäksi tai toista huonommaksi, Gopman kertoo.

Ghostlightauksen uhri jää usein yksin kyseenalaistamaan itseään ja omia tekojaan. Pahimmillaan tunne-elämän pelot voi vaikuttaa haitallisesti uhrin tuleviin parisuhteisiin.

– Ihmiset, jotka harrastavat ghostlightausta, eivät ole empaattisia, eivätkä tunneälykkäitä, parisuhdesiantuntija Rachel DeAlto kertoo.

Käsittele asia näin
Vaikka ghostlightaajat välttelevät mieluummin konflikteja, eivätkä halua ottaa vastuuta teoistaan, sosiologi ja intiimivalmentaja Jenn Gunsaullus kannustaa uhreja avoimeen keskusteluun.

– Jos kutsut toisen käytöstä ghostaamiseksi, voi se saada hänet puolustuskannalle. Jos kuitenkin koet, että ihminen, johon sinulla oli tunteita, ghostaa sinut ja sitten palaa ilman tekosyitä, on sinulla oikeus kysyä siitä. Voit kysyä: "Hei, mitä tapahtui? Pidin siitä, mitä välillämme oli, mutta sitten sinä katosit hetkeksi", Gunsaullus ehdottaa.

Suora, mutta rehellinen kommunikointi kannustaa rehellisempään vastaukseen ilman tarvetta puolustukselle.

Lähde: New York Post

Anonyymi kirjoitti...

Johannes kertoo, miten hän lankesi Jordan Petersonin ja Ben Shapiron pauloihin – näin syrjäytyneiden miesten ahdistuksesta tehtiin miljoonabisnes

Johannes Horila uppoutui murrosikäisenä äärikonservatiivien maailmaan. Nyt hän haluaa kertoa, millaiset vaikutukset muutamalla klikkauksella hänen elämälleen oli ja varoittaa muita entisistä esikuvistaan.

Johannes Horila oli murrosiässä henkisesti eksyksissä. Häntä kiusattiin pahasti. Ei ystäviä, ei tyttöystävää. Oma paikka ei tuntunut olevan missään. Yksinäisen nuoren aika kului netissä pelaillen tai YouTube-videoita katsellen.

Eräänä iltana nuorimies törmäsi YouTubessa videoon, jonka otsikko herätti kiinnostuksensa.

"Ben Shapiro roasts liberals funny"

Tuolloin 13-vuotias Horila katsoi videon ja piti sitä hauskana. Terävästi argumentoiva Shapiro sai opiskelijat näyttämään typeriltä. Videon alla näkyi suosituksia muista samankaltaisista videoista.

Klik. Klik. Klik.

Seuraavana päivänä YouTuben etusivulla oli kolme uutta videota lisää.

Siitä se lähti. Ennen pitkää Ben Shapiron ja Jordan Petersonin kaltaiset karismaattiset puhujat olivat Horilan uusia idoleita.

– Katsoin videoita, joissa Shapiro meni yliopistoihin ja nolasi liberaaleja opiskelijoita esittämällä kovia faktoja. Myöhemmin ymmärsin, miksi hän menee niihin yliopistoihin ja nolaa niitä 18–19-vuotiaita opiskelijoita. He saattavat olla melko tunteellisia näistä asioista ja heitä on helppo ärsyttää ja saada näyttämään typeriltä. Silloin se tuntui siistiltä.

Pian 13-vuotiaalla Horilalla oli aivan uusi arvomaailma.

Keitä he ovat?

Horilan uudet esikuvat Jordan B. Peterson ja Ben Shapiro ovat kirjailijoita, luennoitsijoita ja somevaikuttajia. Molemmat ovat moraalisia konservatiiveja. Peterson on tosin kuvaillut itseään traditionalistiseksi, klassiseksi liberaaliksi ja Shapiro on kuvaillut itseään sekä libertaariksi että uskovaiseksi konservatiiviksi.

Molemmat ovat myös korkeakoulutettuja. Shapiro on valmistunut Harvard Law Schoolista. Peterson on psykologian emeritusprofessori. He pukeutuvat siististi ja puhuvat voimakkaalla tunteella yleisöilleen. Peterson liikuttuu toisinaan puhuessaan kyyneliin, Shapiro käy puolestaan silminnähden kovilla kierroksilla.

Horila kertoo, että akateeminen tausta ja vakuuttava esiintyminen luovat katsojalle tunteen, että miesten suusta tulee pelkkää faktaa.

Shapiro ja Peterson vastustavat niin sanottua kulttuurivasemmistoa. Käsitettä voi verrata Suomessa käytettäviin vihervasemmisto ja suvakki termeihin. Shapiron ja Petersonin mielestä kulttuurivasemmisto on tehnyt ihmisistä ryhdittömiä ja uhriutuvia rassukoita, jotka ovat hylänneet hyvät konservatiiviset arvot ja moraalin.

– Heitä molempia yhdistää se, että he ovat keksineet salaliittoteorian, johon heidän suosionsa osittain perustuu. Vasemmiston vastustaminen liittyy heidän väitteisiin, että vasemmistolainen ideologia on indoktrinoitunut yliopistoihin ja saastuttanut tai mädännyttänyt länsimaisen yhteiskunnan, kertoo Julian Honkasalo. Honkasalo on filosofi ja sukupuolentutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta.

Anonyymi kirjoitti...

Sukupuoltaan korjaavien määrä 20-kertaistunut arvioidusta – korjausprosessi kestää resurssipulan takia vuosia: "Sinut laitetaan todistamaan itsesi uudestaan ja uudestaan"

Huhtikuun alussa voimaan astunut uusi laki sukupuoli-identiteetin vahvistamisesta (Translaki) poisti vanhan lain epäkohtia ja kevensi vahvistamisproseduuria. Sukupuoli vahvistetaan nyt hakemuksella. Uutta lakia juhlittiin voittona itsemääräämisoikeudelle.

Oikeudellinen osa sukupuolenkorjauksessa vaikuttaa siis olevan kunnossa. Mutta miten on sen henkinen ja fyysinen ulottuvuus? Oikean sukupuolen nimi passissa ja henkilötunnus ovat vain yksi osa kokonaisuutta.

Varsinaista sukupuolidysforiaa eli sukupuoliristiriitaisuutta ne eivät korjaa. Siihen tarvitaan lääketieteellistä hoitoa.

On täysin ymmärrettävää ja perusteltua, että ainakin osittain peruuttamattomien hoitojen osalta, koskevat ne mitä tahansa, on syytä tehdä perusteelliset tutkimukset, jotta katumisen riski jälkeenpäin minimoidaan. Sukupuolenkorjauksessa näitä ovat osa hormonihoidon tuloksista sekä osa kirurgisista toimenpiteistä.

Suomessa aikuisille eli täysikäisille on kaksi sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikkaa, eli Transpolia, Helsingissä HUSin ja Tampereella Taysin. Ne vastaavat sukupuolen korjauksen lääketieteellisestä tutkimuksesta ja suorittavat sen.

Tärkeää työtä, mutta monen asiakkaan kokemuksen mukaan liian hidasta. Pari vuotta on varovainen keskiarvoarvio, jotta saisi tutkimuspäätöksellä F64.0-diagnoosin (transsukupuolisuus), mikä tarvitaan varsinaisiin korjaushoitoihin.

Kesto on ongelma. Se pakottaa asiakkaat epävarmuuteen – kontrolloimattomuuteen – odotukseen.

”Nyt edelleen odottelen viimeistä loppupalaveria diagnoosin asettamista varten, taustalla nyt noin 2,5 vuotta transpolin asiakkuutta. Koen että hoitoni transpolilla on mennyt suhteellisen sujuvasti, ei ole ollut mitään tyssäyksiä ja olen tavannut ammattilaisia vain vähimmäisen pakollisen määrän, minäkuvani on aina ollut hyvin selkeä ja keskusteluni yhtenäisiä. Ammattilaiset ovat ymmärtäneet minua hyvin ja tapaamiset ovat olleet lyhyitä selkeän yhteisymmärryksen vuoksi, MUTTA SILTI asiakkuuteni on kestänyt sen 2,5 vuotta suoraan vo-aikojen välisten monen kuukauden odotusaikojen vuoksi. Yleisesti tapaamisteni välissä on ollut noin 5kk” –Ata

”Kaksi vuotta myöhemmin olen vieläkin prosessin keskellä. Olen käynyt noin viidellä eri käynnillä transpolilla. Arvioiden mukaan odotusta minkäänlaisten hoitojen aloittamiseen olisi vielä ainakin puolitoista vuotta tai enemmän, sillä jokaisen käynnin välissä on noin puoli vuotta odotusta - ja käyntejä tarvitaan useita. Minulla on vielä lääkärin sekä psykiatrin käynnit edessä. Ei riitä, että yksi asiantunteva lääkäri toteaa tarpeen esimerkiksi hormonihoitojen aloittamiseen, vaan sinut laitetaan todistamaan itsesi uudestaan ja uudestaan cis-sukupuolisille polin työntekijöille. Prosessin aikana tuntuu, kuin mikä tahansa kysymys esimerkiksi henkisestä voinnista saattaa olla ansa, jonka avulla prosessi päästäisiin keskeyttämään. Koko homma tuntuu itsessään vihamieliseltä ja nöyryyttävältä estehyppyradalta” –Vili

MTV Uutiset otti yhteyttä molempiin poliklinikoihin ja tiedustelimme niiden toimintaedellytyksiä. Alla ovat kummankin yksikön ylilääkärien, Taysin Aino Mattilan (AM) ja HUSin Katinka Tuiskun (KT) vastaukset haastatteluumme.

Anonyymi kirjoitti...

Suomeen tulee luoda aidosti yleinen ja tasa-arvoinen asevelvollisuus
Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmämme on edelleen tietynlainen kansallinen musta pisteemme.


TOIMITTAJA Jarmo Huhtanen kirjoitti kolumnissaan (HS 2.8.) osuvasti ja rohkeasti Suomen asevelvollisuudesta sekä etenkin sen kehittämissuunnitelmista ja -tarpeista. Loppuvuodesta 2021 valmistunut asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä selvittäneen komitean mietintö oli osittain vanhentunut jo syntyessään ja siirtyi lopullisesti menneen maailman mietinnöksi Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan helmikuussa 2022.

KUTEN Huhtanenkin totesi, mietinnössä esiin tuodut suunnitelmat eivät juurikaan vie Suomen asevelvollisuutta yhdenvertaisempaan sen enempää kuin tasa-arvoisempaankaan suuntaan. Niin sanotusta yleisestä asevelvollisuudesta puhumattakaan.

Naisoletetuille asepalvelusikään siirtyville järjestettävä markkinointipäivä – ilman tulevaa palvelusvelvollisuutta – itse asiassa vain korostaa järjestelmän epätasa-arvoisuutta. Samanikäiset miesoletetut ovat yhä lähtökohtaisesti velvoitettuja rangaistuksen uhalla osallistumaan kutsuntatapahtumaan sekä siellä määrättävään palvelukseen.

Nato-jäsenyyden on monissa yhteyksissä sanottu tehneen Suomesta lopullisesti läntiseen arvoyhteisöön kuuluvan, demokraattisen sekä tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen eurooppalaisen sivistysvaltion. Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmämme on kuitenkin epätasa-arvoisuudessaan siinä viitekehyksessä edelleen tietynlainen kansallinen musta pisteemme.

HUHTANEN osui naulan kantaan myös siinä, että suomalaisen asevelvollisen oikeudet ja velvollisuudet osana Nato-puolustusta kaipaavat nyt nopeaa selvittämistä sekä niiden totuudenmukaista ja selkokielistä esiin tuomista etenkin asevelvollisuusikään siirtyville nuorillemme.

Uskon, että oikeasti yleisen ja tasa-arvoisen asevelvollisuuden luominen Suomeen kelpaisi niin Nato-liittolaisillemme kuin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista modernisti kannattaville maamme tuleville asevelvollisillekin.

Kaikkia sukupuolia velvoittavana koskevaan asepalvelukseen siirtymisen esteenä on sanottu olevan sen vaatimat kustannukset. Muuttuneessa turvallisuustilanteessamme on kuitenkin jo huomattu, että vaaditut kustannukset eivät Suomessa muodostu esteeksi sen enempää kansantalouden, poliittisen valtiojohdon kuin rivikansalaistenkaan näkökulmasta.

YLEINEN, tasa-arvoinen ja yhdenvertainen asevelvollisuus toteutuu vain siirtymällä järjestelmään, jossa kaikki sukupuolet olisivat velvollisia suorittamaan maanpuolustusta tai yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja tukevan, ajalliselta kestoltaan tietyn mittaiseksi säädetyn minimivelvoitepalveluksen, josta voisi saada vapautuksen pääsääntöisesti vain terveydellisin perustein.

Sen toteuttamiselle Suomessa olisi nyt perusteita, kansallista tahtoa sekä ennen kaikkea todennettua ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvaa turvallisuuspoliittista tarvetta.

Vesa Huopana

sotatieteiden maisteri, majuri evp.

Riihimäki

Anonyymi kirjoitti...

Miksi liberaalit tarvitsevat konservatiiveja ja päinvastoin?

Suomen kaikkien aikojen oikeistolaisin hallitus ei ole vielä aloittanut toimintaansa, mutta yhteiskunnallinen keskustelu sen ympärillä on käynyt kuumana. Mahdollisuus avoimeen kritiikkiin on tärkeää, mutta eri tavalla ajattelevien arvo on myös ymmärrettävä, jotta poliittinen ilmapiiri pysyy terveenä, sanoo moraalipsykologi Jonathan Haidt.

Haidt avaa erilaisella moraalikompassilla varustettujen ihmisten arvoa TED-puheessaan, joka perustuu hänen kattavaan tutkimustyöhönsä.

Haidt on yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi ja New Yorkin yliopiston eettisen johtamisen professori.

MTV Uutiset haastatteli tätä juttua varten Klaus Helkamaa ja Michael Laakasuota Helsingin yliopistosta.

Helkama on erityisesti moraaliin perehtynyt sosiaalipsykologi ja emeritusprofessori. Laakasuo taas on yliopistotutkijana työskentelevä kognitiotieteen dosentti ja sosiaalipsykologi. Laakasuolla on kolme eri tutkintoa sosiaalipsykologiasta.

Käsitteiden määrittely
Ennen haastattelun aloittamista Laakasuo halusi määritellä liberaaliuden, sillä Haidtin TED-puhe on vuodelta 2014.

– Käsitys liberaaliudesta on hieman muuttunut viime vuosien aikana.

Laakasuolle liberaali tarkoittaa henkilöä, joka korostaa yksilönvapauden merkitystä.

– Puhutaan ihmisestä, joka haluaa elää yhteiskunnassa, jossa jokainen saa valita ammattinsa, puolisonsa ja maailmankatsomuksensa, ja ajatella itsenäisesti.

Laakasuo haluaa erottaa klassisen liberaaliuden “wokesta”, joka edustaa hänen mukaansa kehityksellisesti taaksepäin menevää suuntausta.

– Woke-porukka haluaa ylläpitää rajoja ihmisryhmien välillä ja kategorisoida ihmisiä ryhmiin, eikä purkaa niitä.

Konservatiiveilla sekä Laakasuo että Helkama tarkoittavat ihmisiä, jotka korostavat perinteiden vaalimisen tärkeyttä, eivätkä lähde varauksetta uudistamaan yhteiskunnallisia järjestelmiä.

Anonyymi kirjoitti...

Jael, 28, on ollut selibaatissa yli kaksi vuotta – kertoo nyt, mikä sai hänet jättämään seksin kokonaan
Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina puhuttu omaehtoisesta selibaatista – eli siitä, ettei harrasta seksiä muiden ihmisten kanssa. Yksi heistä on Jael, 28.


JUHLIEN jälkeinen aamu. Jael Assulin, nyt 28, sulkee oven takanaan. Ovi on miehen, jota hän on tapaillut muutaman kerran baari-iltojen jälkeen. Tapaamisten keskiössä on ollut oikeastaan yksi asia: seksi.

Kotimatkalla Jaelin valtaa kammottava tyhjyyden tunne. Mielessä vilisevät ne kerrat, kun seksin tärkein tavoite on ollut miehen orgasmi, eikä seksikumppanilta ole saanut sängyssä tasavertaista kohtelua.

– Sinä aamuna kotiin mennessäni tajusin, että mulla ei jäänyt tästä tapaamisesta käteen taas yhtään mitään, Jael muistelee nyt.

Onko omaehtoinen selibaatti uusi trendi?
Tiktokissa usea suomalainen mikrovaikuttaja on puhunut viime aikoina avoimesti siitä, että on sinkkuna omaehtoisessa selibaatissa – eli ei harrasta seksiä muiden ihmisten kanssa.

Suomalaiset kertovat videoillaan, etteivät he halua antaa aikaansa tai energiaansa ihan kelle tahansa: eli kuten pitkäaikaiselle kumppanille, myös seksikumppanille on korkeat kriteerit. Jos oikeanlaista tyyppiä tai yhteyttä ei löydy, on mieluummin sitten kokonaan ilman seksiä.

Myös Jael on nyt ollut kaksi vuotta selibaatissa. Päätös pidättäytyä seksistä syntyi juuri loppukesän aamuna, kun hän käveli kotiin miehen luota juhlanhumuisen yön päätteeksi.

– En tuolloin ajatellut, että alan vuodeksi tai kahdeksi selibaattiin. Päätin vain, että jos seksi ei tunnu aikani ja energian arvoiselta, en tee sitä – ja tässä sitä ollaan kaksi vuotta myöhemmin, Jael kertoo nauraen.

Virallisesti selibaatti tarkoittaa vapaaehtoista naimattomuutta ja sukupuolielämästä pidättäytymistä. Puhekielessä selibaatilla tarkoitetaan kuitenkin usein tilannetta, jossa tietoisesti kieltäytyy seksistä toisen henkilön kanssa, mutta harrastaa itsetyydytystä.

Myös Jael puhuu selibaatista nimenomaan vain sukupuoliyhteyksistä pidättäytymisenä. Sooloseksiä hän on kahden vuoden aikana harrastanut, vaikka on toisinaan ollut yli kuukauden masturboimattakin.

Anonyymi kirjoitti...

Riikka Purra kuuluu nyt Euroopassa laitaoikeiston uuteen eliittiin – tutkijat kertovat, miksi “miesten puolueita” johtavat naiset
Yhä useampi nainen on raivannut tiensä laitaoikeistolaisen puolueen johtoon. Se kuvastaa suurempaa yhteiskunnallista muutosta Euroopassa.


”Vihaisten miesten protesti.”

Se on ollut 2000-luvulla yleinen luonnehdinta radikaalioikeiston puolueista.

Ne ovatkin olleet miesten puolueita. Niin äänestäjät, poliittiset teemat kuin puolueväki ovat olleet korostuneen miehisiä.

Viime vuosina kuitenkin yhä useampi nainen on raivannut tiensä radikaalioikeiston johtoon.

Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Suomessa, Italiassa ja Ranskassa laitaoikeistoa johtaa nyt nainen.

Pääset tutustumaan heihin selaamalla alla olevat kortit.

Näiden naisten johtamien puolueiden välillä on suuriakin poliittisia eroja, esimerkiksi talouskysymyksissä ja suhtautumisessa Venäjään.

Puolueita yhdistävät kuitenkin maahanmuuttovastaisuus, konservatiivisten perhearvojen puolustaminen ja feminismiin vastustaminen.

Etenkin kahden jälkimmäisen tavoitteen kanssa ristiriidassa on se, että puolueiden naiset johtavat poliittista toimintaa tai kokonaisia kansakuntia.

Miksi nämä puolueet ovat valinneet naisia johtajikseen?

Yksinäiset taistelijat
Monia laitaoikeiston naisjohtajia yhdistää kiinnostava piirre. He eivät itse elä perinteisten sukupuoliroolien ja perhearvojen mukaista elämää.

– Olen Giorgia. Olen nainen, äiti, italialainen, kristitty, eikä kukaan voi ottaa sitä minulta pois! Italian pääministeri Giorgia Meloni jyrähti kampanjapuheessaan vuonna 2019.

Kristillisyydestään huolimatta Meloni ei ole mennyt naimisiin lapsensa isän kanssa.

Saksalaisen AFD:n puheenjohtaja Alice Weidel puolestaan seurustelee srilankalaissyntyisen naisen kanssa, ja heillä on yhdessä kaksi adoptiolasta.

Ranskassa Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen on eronnut aviomiehestään.

Ristiriita ei haittaa puolueiden äänestäjiä, Ylen haastattelemat tutkijat korostavat. Naisjohtajat kun ovat sitoutuneita omien puolueidensa politiikkaan ja ideologiaan.

Laitaoikeiston naisjohtajat esiintyvät jonkinlaisina poikkeusyksilöinä. Näin toteaa Firenzessä European University Institute -yliopistossa tutkijana työskentelevän Costanza Hermanin.

– Vaikka he ovat naisia, he edustavat maskuliinisia piirteitä. He ovat vahvoja. He taistelevat. He käyttävät väkivaltaista kieltä ja rasistisia ilmauksia. He ovat siis samanlaisia kuin taistelevat miesjohtajat, Hermanin sanoo.

Naisjohtajat eivät myöskään yritä voimaannuttaa muita naisia tai nostaa heitä huipulle, Hermanin toteaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Incel-miehet voi jakaa kolmeen eri ryhmään

Incel eli involutary celibate tarkoittaa vastentahtoista selibaattia. Termi viittaa pääasiassa miehiin, jotka eivät löydä kumppania joko romanttiseen suhteeseen tai seksisuhteeseen, vaikka haluaisivat. Tuore psykologian tutkimus pyrki selvittämään, ovatko internetissä aktiiviset incel-miehet uhaksi ulkopuolisille tai itselleen.

Tuore psykologian tutkimus keskittyi miehiin, jotka identifioituvat itse inceleiksi eli henkilöiksi, jotka elävät vastentahtoisessa selibaatissa ja ovat aktiivisia incel-verkkoyhteisöissä, kertoo PsyPost-verkkolehti.

Incel-ilmiö on herättänyt keskustelua yhteiskunnassa ja huomiota mediassa, sillä jotkin incel-verkkoyhteisöissä aktiiviset jäsenet ovat osallistuneet erityisesti naisiin, mutta myös koko yhteiskuntaan, kohdistuviin väkivaltaisiin tekoihin, kerrotaan PsyPost-lehdessä.

Psychology of Men & Masculinity -alustalla julkaistu määrällistä tutkimusmenetelmää käyttävä tutkimus tunnisti, että incel-miehet jakautuvat kolmeen eri ryhmään uskomustensa perusteella.

Tutkijat jakoivat incel-miehet ulkopuolistajiin, jotka syyttävät tilanteestaan yhteiskuntaa, toivojiin, jotka etsivät parannusta tilanteeseensa ja sisäänpäin kääntyneisiin, jotka syyttävät itseään ja kokevat voimakasta emotionaalista ahdistusta.

Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä tutkimaan incelien aiheuttamaa väkivallan uhkaa ja jättäneet huomioimatta, että inceleiden joukossa voi olla eri tavoin ajattelevia yksilöitä.

Aiemmat tutkimukset ovat myös jättäneet osin huomioimatta incelien kokemat emotionaaliset kamppailut, kuten masennuksen ja yksinäisyyden, vaikka vakavin riski liittyen incel-kulttuuriin saattaakin liittyä incel-miesten kokemaan masennukseen ja itsemurha-ajatuksiin.

Tutkijana kansainvälisessä väkivaltaisten ääriliikkeiden tutkimuskeskuksessa työskentelevä, tuoreen tutkimuksen tekijä, Molly Ellenberg kertoo, että jo aiemmat tilastolliset todisteet ovat osoittaneet, että suurin osa itsensä inceleiksi määrittelevistä ei aio osallistua väkivaltaiseen toimintaan.

– Koska incelejä kutsutaan ryhmänä usein terroristeiksi tai väkivaltaisten ääriryhmistä kiinnostuneiksi, tuntui minusta tärkeältä tutkia incel-miesten ajattelun eroja kvantitiivisin metodein.

Ulkopuolistajilla eniten väkivaltaisia ajatuksia, sisäänpäin kääntyneillä eniten taipumusta itsetuhoisuuteen
Radikalisoitumisen 3N-mallia hyödyntäen tutkijat tunnistivat incel-miehistä kolme aiemmin mainittua ryhmää. Tutkimukseen osallistui 272 itsensä inceliksi identifioivaa miestä, jotka olivat aktiivisia incel-verkkoryhmissä.

Ulkopuolistajiin kuuluvilla miehillä oli muita enemmän väkivaltaisia ajatuksia, samanmielisyyttä väkivaltaisten lausuntojen kanssa ja vaarallisuuden ihannointia.

He syyttivät yhteiskunnallisia tekijöitä, kuten sukupuolten tasa-arvoa, länsimaista yhteiskuntaa ja feminismiä vastentahtoisesta selibaatistaan. 272 miehestä 54 kuului tähän joukkoon.

Toivojiin kuuluvilla miehillä oli vähemmän intensiivisiä itsetuhoon tai itsemurhaan liittyviä ajatuksia.

Tähän ryhmään kuuluvat miehet eivät eronneet merkittävästi kahden muun ryhmän miehistä ulkopuolisten syyttelyn suhteen, mutta he olivat todennäköisemmin onnellisia ja avoimempia hakemaan apua sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Tähän ryhmään kuului 113 miestä.

Sisäänpäin kääntyneiden ryhmässä oli eniten itsetuhoisia ja itsemurha-ajatuksia. He ilmaisivat enemmän yhteisymmärrystä lausuntoihin, jotka oikeuttivat väkivaltaa ja raiskauksia. Kuitenkin he syyttivät tilanteestaan itseään. Tähän ryhmään kuului 90 miestä.

Anonyymi kirjoitti...

Urheilutähden seksielämä hämmentää – Kolme naista päivässä: ”Kaikki pornotähdistä näyttelijöihin”
Cipriani hyppi kukasta kukaan, mutta ei ollut onnellinen.


Englannin maajoukkuettakin edustaneen rugbytähti Danny Ciprianin, 35, rakkauselämä nousi miehen kotimaassa isosti otsikoihin tuoreiden paljastusten myötä.

Cipriani mainostaa paraikaa elämäkertakirjaansa Who Am I?, joka tulee Englannissa julki myöhemmin tässä kuussa. Cipriani on nyt paljastanut etukäteen sen verran, että hän saattoi menneisyydessään harrastaa seksiä jopa kolmen eri naisen kanssa saman päivän aikana.

The Sun -lehden haastattelema Cipriani kuvailee tarvinneensa seksiä niin kuin ”alkoholisti tarvitsee viinaa”. Siitä huolimatta Cipriani arvioi, ettei ollut seksiaddikti.

Lehden mukaan Cipriani myöntää aikoinaan hoputtaneensa yhden naisen pois poikamiesboksistaan juuri ennen kuin seuraava nainen tuli kylään.

Urheilijan omien sanojen mukaan naisten pokaaminen oli hänelle kuin peli. Cipriani etsi potentiaalisia kumppaneita kaikkialta ja yritti iskeä etenkin naimisissa olevia naisia, koska nämä todennäköisemmin pitäisivät suhteen salassa.

Cipriani kertoo harrastaneensa seksiä kaikenlaisten ihmisten kanssa.

– Kaikki pornotähdistä näyttelijöihin ja tavallisiin kahvilan tyttöihin kävivät, Cipriani sanoi The Sun -lehdelle.

– Se oli hullua. Tuntui, että elämäni oli jatkuvaa kaaosta.

Ciprianin mukaan hänen tarpeensa saada seksiä kumpusi hänen sisällään olevasta kipukohdasta, joka oli peruja lapsuudesta. Ciprianin isä lähti asumaan toiseen maahan, kun poika oli kymmenen. Ciprianin vanhemmat olivat eronneet kahdeksan vuotta aiemmin.

Kiinnostuksen osoittaminen ja sen jälkeen toisen pois työntäminen tuntui Ciprianista tutulta.

– Vaikka ulospäin näytti siltä, että minulla oli huikean hauskaa näiden naisten kanssa, syvällä sisimmässäni tuotin ihmisille jatkuvasti pettymyksiä.

Cipriani sanoi satuttaneensa muita ja itseään.

Nyt Cipriani on ollut naimissa noin kaksi vuotta.

Cipriani edusti Englannin maajoukkuetta 16 kertaa vuosina 2008–18. Rugby unionin Englannin korkeimmalla sarjatasolla hän edusti viimeksi Bathia vuonna 2022.

Anonyymi kirjoitti...

Podcast: Roope Salminen käy dominan piiskattavana – näin hän kuvailee kokemusta
Domina Valtiatar Keiju kertoo Roope Salmiselle, minkälaisia ovat hänen asiakkaidensa erikoisimmat pyynnöt.


NÄYTTELIJÄ Roope Salmisen Aikalisä-podcastin tuoreessa jaksossa kuullaan Valtiatar Keijua, joka kertoo työstään dominana.

Podme-palvelussa kuunneltavissa olevassa jaksossa Salminen vierailee Keijun studiolla ja keskustelee dominan työn eri ulottuvuuksista.

Salminen käy myös Keijun työtilassa, jossa dominalla on erilaisia välineitä, joilla toteuttaa työtään.

Salminen kokeilee, miltä tuntuu olla dominan piiskattavana. Nauhalla kuuluu kova läimäys, ja Salminen karjaisee.

– Mua ei ole ennen lyöty tuolla tavalla. Kun sä löit mua ekan kerran, musta olisi tuntunut kivalta, jos olisit jäänyt hakkaamaan pidemmäksi aikaa, Salminen sanoo.

– Tunne oli aika miellyttävä, vähän kuin joku vihtoisi, hän kuvailee ja lisää, että tilanne ei kuitenkaan ollut hänestä mitenkään seksuaalinen.

SALMINEN utelee Keijulta, miten ihmiset suhtautuvat hänen työhönsä.

– Ammattisi on epätyypillinen, oletko pystynyt kertomaan siitä avoimesti kaikille? Salminen kysyy dominalta.

– Olen tullut jo kaapista ulos kaikille. Olen tehnyt uraa kymmenen vuotta, ja matka tähän pisteeseen on ollut todella pitkä. Olen pelännyt ihmisten reaktioita, ja on edelleen sellaisia paikkoja, joissa en uskalla kertoa työstäni, sillä yhteiskunta tuomitsee, Keiju kertoo Salmiselle.

SALMINEN kysyy, mitkä ovat erikoisimpia pyyntöjä, joita Valtiatar Keiju asiakkailtaan saa. Keijun mukaan hän ei voi sellaista suoraan sanoa, sillä hänelle kaikki asiakkaiden toiveet ovat normaaleja.

– Jos nyt kuulijan näkökulmasta tätä asiaa mietin, niin ehkä ne hullut roolileikit, joissa olen ihan toinen ihminen. Ihmisillä on paljon fetissejä esimerkiksi julkisuuden henkilöihin, Keiju kertoo.

– Eli olet siis esittänyt jotakuta julkisuuden henkilöä joskus, jotakin, kenet tunnen? Salminen utelee.

– Varmasti, Keiju vastaa.

– Onko se joku, kenen kanssa olen seurustellut joskus? Salminen jatkaa utelua.

– No ei nyt sentään! Keiju vastaa ykskantaan ja molemmat nauravat.

Anonyymi kirjoitti...

Samassa suhteessa, mutta eri puolilla
Tässä jutussa poliittisesti eri tavoin ajattelevat pariskunnat kertovat, miten eri mieltä olevan kumppanin kanssa voi elää sovussa. Katso jutusta, miten sinuun suhtauduttaisiin parisuhdemarkkinoilla.


Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit jakavat parisuhdemarkkinoilla suomalaisia eniten.

Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely osoittaa, että lähes puolet suomalaisista ei voisi kuvitella seurustelevansa vakavasti perussuomalaisia äänestävän kanssa ja hieman yli 40 prosenttia ei voisi kuvitella seurustelevansa vakavasti kristillisdemokraatteja äänestävän kanssa.

Viime kuukausina eri puolueiden poliitikot ovat mediassa olleet erimielisiä keskenään hyvinkin perustavanlaatuisista arvoista. Vaikuttaa siltä, että polarisaatio on lisääntynyt.

Halusimme selvittää, vaikuttaako poliittinen polarisoituminen arjen valintoihin ja otimme esimerkiksi parisuhteen.

Teimme kyselyn, jotta saisimme selville, vaikuttaako polarisoituminen seurustelukumppanin valintaan.

Kyllä vaikuttaa, kertoivat paitsi Taloustutkimuksen tekemä kysely, myös lukijat Yle.fi:ssä. Osa kertoi lopettaneensa tapailun, kun kumppaniehdokas oli paljastunut perussuomalaisten tai kristillisdemokraattien kannattajaksi.

Kouvolalaiset Kaisa, 33, ja Tapio Niskanen, 34, sekä siikalatvalainen Pauliina Isoviita, 31, kertovat jutussa myöhemmin, miten he ovat onnistuneet omissa parisuhteissaan yhdistämään erilaiset arvomaailmat.

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn perusteella enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti seurusteluun SDP:n, RKP:n, keskustan tai kokoomuksen äänestäjien kanssa.

– Suomeen on syntymässä tiettyjä ryhmiä, jotka eivät tykkää toisista ryhmistä. Ihan kuten Yhdysvalloissa on tapahtunut, että jotkut eivät kerta kaikkiaan kestä toisen puolueen kannattajia ja päinvastoin, kertoo Åbo Akademin valtiotieteen professori Kim Strandberg.

Strandberg alleviivaa, että kielteiset tunteet ovat molemminpuolisia. Suomen puoluekentällä se tarkoittaa tutkijan mukaan, että moni perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien äänestäjistä ei pidä vihreiden, SDP:n tai vasemmistoliiton kannattajista.

Ilmiö näkyi myös Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä. Enemmistö perussuomalaisia kannattavista suhtautui nyrpeästi vasemmistoliittoa tai vihreitä äänestävään potentiaaliseen seurustelukumppaniin.

Jako ihmisryhmien välillä ei enää perustu perinteiseen oikeisto–vasemmisto-jakoon, vaan ihmisiä jakavat arvot liberaalista konservatiiviseen. Ilmiöstä puhutaan affektiivisena polarisaationa. Siinä jako ihmisten välillä perustuu tunteisiin ja arvoihin.

Ilmiö on Strandbergin mukaan alkanut nousta Suomessa perussuomalaisten ensimmäisen vaalivoiton eli vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tutkija korostaa, että Suomessa tilanne on vielä hyvä moniin muihin maihin verrattuna.

Anonyymi kirjoitti...

HBL: Helsinki järjesti koululaisille sukupuolineutraalit urheilukisat – opettaja pöyristyi tuloksista
Helsingissä järjestettiin sukupuolineutraalit lasten urheilukisat. Ne eivät olleet kaikkien mieleen.


HELSINGISSÄ järjestettiin syyskuun alussa ensi kertaa sukupuolineutraalit yleisurheilukilpailut ruotsinkielisten alakoulujen oppilaille, kertoo Hufvudstadsbladet.

Kaikki lapset siis kisasivat sukupuolesta riippumatta samassa sarjassa.

Helsingin kaupungin tukema kilpailukonsepti sai HBL:n haastatteleman, Helsingin Maunulassa sijaitsevan Månsas lågstadieskolan liikunnanopettajan Niclas Krookin ”veren kiehumaan”.

Kilpailuissa jaettiin yhteensä 60 mitalia. Pojat voittivat näistä 44. Kultamitaleja oli jaossa 18. Näistä tytöille meni vain neljä.

Opettaja Krook pöyristelee asiaa niin opettajana kuin vanhempana.

– Meidän koulumme voitti kuusi mitalia. Kaikki poikia. Tämä vaikuttaa oppilaisiin pitkällä aikavälillä, Krook sanoo HBL:lle.

– Itse olen kahden tyttären isä. Minusta se oli kauheaa. Vanhempana pidän röyhkeänä, että tyttärelläni on vähemmän mahdollisuuksia voittaa mitali, koska hän kilpailee poikia vastaan. Koulu edistää tasa-arvoa, mutta sitä vastaan ​​järjestetään kilpailuja, Krook jatkoi.

Opettaja kertoo pelkäävänsä, että tyttöjen urheilukipinä hiipuu tämänkaltaisten kilpailujen seurauksensa.

HBL:N MUKAAN Helsingin kaupunki halusi luopua poikien ja tyttöjen sarjoista, jotta kisoissa otettaisiin huomioon myös ne lapset, jotka eivät tunne oloaan mukavaksi tyttöjen tai poikien sarjoissa.

– Kyllä, on joitakin sellaisiakin oppilaita ja kunnioitan sitä täysin. Mutta heidän tarpeillaan ei saa olla negatiivista vaikutusta suureen joukkoon lapsia, tässä tapauksessa tyttöjä, Krook sanoo.

HBL:n artikkelin mukaan ajatus sukupuolineutraaleista kilpailuista sai alkunsa tutkimuksesta, jonka mukaan alakouluikäisenä tyttöjen ja poikien fyysiset erot ovat pienet ja mahdolliset erot juontavat juurensa kasvatuksesta ja ympäristöstä.

Anonyymi kirjoitti...

”Isot tytöt” on lihavuuden kiertoilmaisu, joka kuuluu menneisyyteen: Vuoden nuori suunnittelija Henna Lampinen puhuu suoraan ”läskeistä”
Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi valitun Henna Lampisen suunnittelema kilpailumallisto on kokoa 54.


VUODEN nuori suunnittelija 2023 -kilpailun on voittanut Henna Lampinen.

Aalto-yliopistosta muodin maisteriohjelmasta valmistunut Lampinen suunnitteli kilpailua varten malliston, joka on kokoa 54.

Kilpailun teema oli tänä vuonna ilo. Lampinen lähestyi teemaa pohtimalla, mikä muotiin liittyvä asia estää iloa. Yksi niistä on kehohäpeä. Hän uskoo, että ihmiset olisivat iloisempia, jos he eivät tuntisi häpeää.

Suurelta osin kierrätysmateriaaleista valmistetuissa vaatteissa on käytetty muovautuvia materiaaleja, kuten neuleita ja rypytettyä silkkiä. Näin vaatteet näyttävät hyvältä, vaikka oma vaatekoko muuttuisi.

”Keho voi ja sen kuuluukin muuttua. Vaatteen on oltava kehoa varten eikä toisin päin”, Lampinen sanoo HS:lle.

Lampinen käsitteli opinnäytetyössään kriittistä lihavuustutkimusta. Omaa kehoaan hän kuvailee läskiksi, ja kannattaa läski- ja lihava-sanojen normalisointia.

”Lihava on sanana neutraalimpi kuin läski, mutta käytän kumpaakin. Itse koen, että lihava ei kerro mistään muusta kuin siitä, millainen keho on. Jotkut näkevät sen negatiivisena, mutta sitä käytetään akateemisessa maailmassakin.”

ISOKOKOISTEN vaatteiden suunnittelussa on omat haasteensa. Pienestä vaatteesta ei noin vain tehdä isompaa versiota mittasuhteita kasvattamalla. Tarvittavia välineitä kuten mallinukkeja ja kaavoja ei ole ollut aina valmiina saatavilla.

”Tiettyyn pisteeseen asti se toimii, mutta kun mennään koosta 42 ylemmäs, esimerkiksi hihat ovat liian pitkiä”, Lampinen kuvailee.

”Isot vaatteet ovat myös usein peittäviä ja niillä yritetään häivyttää lihavuutta. Lihavan kehon näkeminen sellaisena, että sitä pitäisi korjata tai peitellä on ongelmallinen lähtökohta suunnittelijalle.”

Vaikka kehojen monimuotoisuus on yleistynyt muotimaailmassa, paljon on vielä tehtävänä, Lampinen uskoo. Hän toivoo näkevänsä asian saralla ”kollektiivista vastuuta”.

”Ei riitä, että näytöslavalla kävelee yksi isompi malli tai että valikoimaan lisätään yksi isompi koko lisää. Huippumuodissa koot ovat yhä todella pieniä. Haluaisin, että alalla nähtäisiin, että kokojen laajentaminen on myös mahdollisuus ja halukkaita ostajia on.”

LAMPINEN on niittänyt mainetta aiemmin myös maailmalla. Vuonna 2019 hän voitti Kööpenhaminan muotiviikoilla järjestettävän Designers’ Nest -kilpailun, joka on Pohjoismaiden johtava muotikilpailu.

Tuolloin hänen voittajamallistonsa oli standardikokoa 36. Pian tämän jälkeen hän ahdistui siitä, että hän vahvisti itsekin ihannetta, johon ei pystynyt samaistumaan. Maisterintyötään tehdessä hän päätyi tekemään vaatteita lihaville kehoille.

Vuoden nuori suunnittelija palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5 000 euron stipendillä. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1995 alkaen. Raatiin kuuluvat muun muassa toimittaja ja raadin puheenjohtaja Jaakko Selin, muotitaiteilija Ritva Falla ja vaatesuunnittelija Katri Niskanen.

”Voittajatyössään Henna Lampinen haastaa muotimarkkinoiden tavat suunnitella ja myydä vaatteita isokokoisille naisille. Läskeille, kuten voittaja itse suoraan sanoo. Isot Tytöt, Great Girls tai Big & Beautiful... Upealla työllään Lampinen näytti tuomaristolle, että näiden lihavuuden kiertoilmaisujen aika muodissa on mennyttä”, puheenjohtaja Selin sanoo tiedotteessa.

certifiedtranslationservicesusa kirjoitti...



Hey there, Author!

I stumbled upon your article about Jukka Hankamäki's book, "Totuus on kaunis." First of all, let me say what a fantastic review you've written! Your insights into the book's themes and the way you described the characters made me feel like I had already read it myself. I'm always on the lookout for great reads, and your review has convinced me that I need to pick up a copy of this book ASAP.

What I particularly loved about your review was the way you delved into the emotional depth of the story. You made it easy for your readers to connect with the characters and understand the essence of the narrative. It's evident that you're not just summarizing the plot, but you're truly engaging with the material. Your writing style is so engaging that I couldn't stop reading once I started. Please keep those book recommendations and reviews coming; you've got yourself a new fan here!

Thank you for sharing your thoughts and introducing me to what sounds like

an incredible book. Looking forward to more of your reviews in the future!
https://certifiedtranslationservicesusa.com/

Anonyymi kirjoitti...

Seura tutki elatusmaksuja: Kun puolisoista toinen on selvästi toista varakkaampi, ero hinnoitellaan kuin suomalaiset liikennesakot – Eikä maksuilla ole ylärajaa - Seura.fi

Anonyymi kirjoitti...

Selittääkö biologia vai kulttuuri tyttöjen ja poikien erilaisuutta? Tämä tiedejuttu antaa vastauksen kysymykseen, josta moni kiistelee

Anonyymi kirjoitti...

Aamukahvilla vaimo ilmoitti, että haluaa erota – Syy tyrmistytti

– Uudempi ilmiö on tämä, että viisikymppiset naiset haluavat erota. Yhdelle miehelle vaimo ilmoitti aamukahvilla, että haluaa erota. Syynä oli se, että hän halusi vielä mitata markkina-arvonsa. Mies jäi ihmettelemään, miten se mitataan, Tikka kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

Teksti deitti-ilmoituksessa parantaa miehen viehättävyyttä, naisilla vetovoima jopa heikentyy

MIEHET painottavat kumppania etsiessään erityisesti fyysistä viehättävyyttä, lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu.

Naisilla taas on taipumus keskittyä miehiä enemmän vastapuolen taloudelliseen asemaan, älykkyyteen ja persoonallisuuteen.

EVOLUUTIOPSYKOLOGIT selittävät eroja sillä, että fyysisesti viehättävä – ja itseä nuorempi – kumppani takaisi miehille todennäköisesti hyvät mahdollisuudet saada jälkeläisiä.

Naiset taas suosisivat kumppanin taloudellista menestystä siksi, että se tarjoaisi jälkeläisille paremmat mahdollisuudet pärjätä.

Anonyymi kirjoitti...

https://dailystormer.in/used-up-skank-finds-girls-elvis-dated-when-they-were-14-all-still-love-him/

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Miesopettajat auttoivat koululaisia parempiin tuloksiin

Kun mieskiintiö opettajankoulutuksessa lakkautettiin, koululaiset menettivät motivoituneita opettajia.


Anonyymi kirjoitti...

Tällaista on, kun naiset lokkeilevat Villen rahoilla

On syynsä, miksi Varsinais-Suomessa asuva Ville muistelee lämmöllä eräitä tiettyjä treffejä: ilta oli monella tapaa erityinen, eikä hänen tarvinnut maksaa senttiäkään.

Jopa 40 000 euroa ja vähintään 20 000 euroa. Laskentatavasta riippuen se on summa, joka on mennyt hänellä treffeihin elämässään, sillä hän on ollut usein maksajan roolissa. Isommassa summassa ovat hänen omat kulunsa treffikumppanin lisäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Cougars in the classroom: The alarming rate of teachers charged with raping young boys in America

Anonyymi kirjoitti...

Vaimo pahoinpiteli miestään 20 vuotta – kuva voi järkyttää

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Tämä ryhmä saa maksamansa eläke-euron 7-kertaisena takaisin

Naiset ja erityisesti vanhimmat ikäpolvet ovat saaneet miehiä ja nuorempia ikäpolvia suuremman hyödyn eläkemaksuistaan, selviää Eläketurvakeskuksen laskelmasta.

Erityisesti hyötyä saavat vanhimmat ikäpolvet. Esimerkiksi vuonna 1940 syntynyt nainen saa eläkkeenä 7 euroa jokaista eläkemaksuihin mennyttä euroa kohden. Samanikäisellä miehellä vastaava tuotto on 4,4 euroa.

Sen sijaan esimerkiksi 1970 syntynyt nainen voi odottaa 2,3 euroa ja mies 1,7 euroa jokaisesta maksamastaan eurosta. Laskelmassa on otettu huomioon inflaation vaikutus.

파워볼사이트 kirjoitti...

Such a valuable post. I like it very much, Love your skills in writing Thankseos파워볼

eos파워볼 kirjoitti...

I found so many interesting stuff in this blog. Really its great article. Keep it up

카지노사이트 추천 kirjoitti...

Thanks for sharing this great information, Really looking forward to read more. https://www.outlookindia.com/plugin-play/2023년-한국을-대표하는-카지노-사이트-best-10-news-326663

엔트리 파워사다리 kirjoitti...

This kind of clever work and exposure! Keep up the excellent works. https://www.outlookindia.com/plugin-play/2024년-파워볼사이트-추천-순위-안전한-파워볼실시간-게임-사이트-top15-news-334143

바카라 게임 kirjoitti...

So good to discover somebody with a few unique thoughts on this subject matter. https://www.outlookindia.com/plugin-play/2023년-바카라-사이트-추천-실시간-에볼루션-바카라사이트-순위-top15-news-334941

«Vanhin ‹Vanhempi   801 – 957 / 957   Uudempi› Uusin»