tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Lenita vauhdissa

Lenita Airisto moittii poliiseja sovinisteiksi.
Ylikomisario Tuomo Lotta Helsingin poliisista paheksuu Airiston säntäystä.

- Ei näistä yleensä hyvää seuraa kaupunkioloissa eikä muutenkaan, moittii Lotta.

Lotta ymmärtää kuormurin paon ärsyttäneen Airistoa, mutta suosittelee vastaavanlaista selvittelytapaa ainoastaan avoimelle pellolle ja juosten. Airiston olisi pitänyt vain ottaa kolhuilijan rekisterinumero ylös ja ilmoittaa asiasta poliisille.

Olisin odottanut, että poliisi olisi nuhdellut häntä, mutta ei. Hän oli täysissä voimissa oleva mies. Minä heikko nainen olisin tarvinnut suojelua. Olin suojelun ulkopuolella, Airisto räksähtää.
ULKONäKö ON TäRKEIN.
Ennakolta ihmiset kertoivat olevansa kiinnostuneita itsensä kaltaisista ihmisistä, tarkasteltuna taloudellisen ja sosiaalisen aseman, sitoutumishalukkuuden ja ulkonäön kannalta. Todellisuudessa kiinnostus uudelleentapaamiseen määräytyi miesten kohdalla ensisijaisesti naisten ulkonäön perusteella.
Ralf Sund: Naiset jyräävät miehet avioeron sattuessa:
Naisliikkeen toiminta on älyllisesti epärehellistä. He vaikenevat esimerkiksi naisten väkivaltaisuudesta vain siksi, että siitä puhumisen uskotaan tekevän naisille hallaa.

Sundin mukaan yli puolet alle 2-vuotiaiden lasten pahoinpitelijöistä onkin tätä nykyä heidän omia äitejään.

- Viestini on yksinkertainen. Lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat, ei vain äitejä. Pullantuoksuinen äitimyytti tulee romuttaa, sillä usein isä pystyy tarjoamaan lapsille paremman arkikodin, Ralf Sund toteaa.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/tulosta/1135230037847

Viimeisen kolmen vuoden aikana on Örebron läänissä tehty ilmoitus noin sadasta raiskauksesta tai raiskauksen yrityksestä.
...
Yhdessätoista tapauksessa raiskausta ei poliisin mukaan ollut tehtykään.

Anonyymi kirjoitti...

"Naisliikkeen toiminta on älyllisesti epärehellistä. He vaikenevat esimerkiksi naisten väkivaltaisuudesta vain siksi, että siitä puhumisen uskotaan tekevän naisille hallaa."

ja yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että "Miesliikkeen toiminta on älyllisesti epärehellistä." jne. voi kun joskus päästäisiin takaisin tilanteeseen, jossa naisliikkeeltä ei odoteta miesten kurjaan asemaan puuttumista. johan sen liikkeen nimikin kertoo: naisliike yrittää edistää naisten asemaa.

Henry Laasanen kirjoitti...

"naisliike yrittää edistää naisten asemaa."

Lopettakaa sitten tasa-arvosta ja sen edistämisestä puhuminen.

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan Henriä täysillä.

Ja toisaalta miesliikkeelle annettaisiin samanlainen tieteellinen, poliittinen ja taloudellinen tuki niin tässä tuskin olisi mitään ongelmaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Ja toisaalta miesliikkeelle annettaisiin samanlainen tieteellinen, poliittinen ja taloudellinen tuki niin tässä tuskin olisi mitään ongelmaa."

No perkele mikä estää?
Rupea aktiivisesti menemään vallan kahaan, opettele olemaan karismaattinen ja vetoa ihmisten älyyn sekä tunteisiin. Se on paljon vaativampaa kuin netissä uhoaminen.

Hitler, Stalin, Tsingis-Kaani eivät päässeet valtaan netissä uhoamalla. Kun olet vallassa voit määritellä omat ehdot, joilla ihmisten tulisi elää. Pressaks ei kannata pyrkiä, mutta vapaamuurareihin kylläkin eikä vapaamuurareihin päästetä yhtäkään naista.

-C&F

Anonyymi kirjoitti...

"No perkele mikä estää?"

Feminismin pöhöttämä valtionhallinto ja naistutkimuksen miehiä solvaava valheretoriikka.

Se muuten maksetaan myös miesten verovaroista tuo Nytkiksselle ja Naisjärjestöjen Keskusliitolle myönnetty LAKISÄÄTEINEN avustus. Perkele. Eikä tasa-arvosta tietoakaan.

Ja pressanahan meillä on tasa-arvon irvikuva, kaikkien feministien "Äiti".

Politrukki kirjoitti...

Perjantain iltapäivälehdessä muuan (vanhuuden)höperö muumio retosteli, miten ylpeänä hän syyllistyi liikenteen vaarantamiseen:
- Soitin torvea ja puikkelehdin ajoneuvojen seassa kuin amerikkalaisessa elokuvassa, Lenita Airisto kertaa hurjaa menoaan keskiviikkoiltapäivänä Helsingissä.

Eikö poliisi aio puuttua näin törkeään rikokseen? Ovatko poliisit feministejä tai muita roistoja?

Anonyymi kirjoitti...

Airisto nyt on hiukkasen kestämätön tapaus muutenkin, mutta tuo episodi on jo täysin uskomaton.

Anonyymi kirjoitti...

henry: ""naisliike yrittää edistää naisten asemaa."

Lopettakaa sitten tasa-arvosta ja sen edistämisestä puhuminen."

arvasin että tämä argumentti tulisi. olet ihan oikeassa, mutta toiveeni olikin että asia muuttuisi. ihmettelen vaan mikä femuja oikein vaivaa kun ei kehdata reilusti sanoa että ajetaan naisten asemaa. nykyisestä selittelystä ja pehmittelystä saan ainakin minä sellaisen kuvan, että naisten asema on jo tasa-arvoinen miehiin nähden. miksi muuten miehet sisällytettäisiin tasa-arvopolitiikkaan? (vrt. mustien orjien vapautusliikkeen ideologiaan tuskin kuuluisi valkoisten siirtomaaisäntien oikeuksien puolustaminen - muutenhan liike toimisi itseään vastaan.) ehkä femut itsekään eivät oikein usko omaan asiaansa tai eivät ainakaan uskalla vaatia selkeästi vain naisiin kohdistuvia parannuksia - ehei, nykyään mukaan vedetään lapset, mamut, jopa miehetkin. säälittävää.

Anonyymi kirjoitti...

"miksi muuten miehet sisällytettäisiin tasa-arvopolitiikkaan?"

Siksi, että myös miehillä on oikeus tasa-arvoon, vaikka se teitä feministejä harmittaakin.

Anonyymi kirjoitti...

"Siksi, että myös miehillä on oikeus tasa-arvoon, vaikka se teitä feministejä harmittaakin."

sitä varten on miesasialiike, hyvä anonyymi. ei kai yhden liikkeen tarvitse kaikkien asiaa ajaa? tulee vähän turhan laaja tehtäväkenttä jos kaikkeen yrittää puuttua. ei politiikassa muutenkaan mikään puolue yritä miellyttää kaikkia; se että olemassa on porvarispuolue ei poista esim vihervasemmiston oikeutta perustaa omaa viherpiiperrystä ajavaa puoluettaan. kaikkia asioita ja ihmisryhmiä syleilevää puoluettahan pidettäisiin falskina ja populistisena. onko feminismi nyt langennut tähän ansaan kannattajien kalastelussaan? ainakin minusta aate tuntuu nykymuodossaan kovin falskilta - viime vuosisadan alkupuolen feminismiin olisin vielä voinut jotenkin samastua.

Anonyymi kirjoitti...

"sitä varten on miesasialiike, hyvä anonyymi. ei kai yhden liikkeen tarvitse kaikkien asiaa ajaa?"

Ei, ei tarvitse. Mutta miksi sitten feministit valehtelevat olevansa tasa-arvon asialla? Sitähän he eivät ole, vaan ainoastaan naisasianaisia. Vielä enemmän ihmetyttää valtion ns. tasa-arvoviranomaisten miesvihamielisyys, ja avoin feministisyys. Nehän rikkovat lakia. Miksi ette protestoi?

Anonyymi kirjoitti...

"ei politiikassa muutenkaan mikään puolue yritä miellyttää kaikkia"

Kyllä muuten yrittävät. Poliittisen kentän keskustaan kaikki puolueet ovat tunkemassa joka vaaleissa. Katso vaikka ehdokasasettelua viime eduskuntavaaleissa ja lue puolueohjelmat: kaikkia yritetään miellyttää. Etkö ole edes tätä huomannut?

Anonyymi kirjoitti...

Posted by Anonyymi | 9/9/07 02:03: Ei, ei tarvitse. Mutta miksi sitten feministit valehtelevat olevansa tasa-arvon asialla? Sitähän he eivät ole, vaan ainoastaan naisasianaisia. Vielä enemmän ihmetyttää valtion ns. tasa-arvoviranomaisten miesvihamielisyys, ja avoin feministisyys. Nehän rikkovat lakia. Miksi ette protestoi?

niin, miksipä tosiaankaan? tätä itsekin ihmettelin. kysymykseni oli osapuilleen, että eikö femujen mielestä naisten asema olekaan miesten asemaa heikompi, kun feminismiin pitää ottaa mukaan niin miehet, lapset kuin mamutkin? jos naisten heikompi asema olisi edes femujen itsensä mielestä fakta, olisi rehti naisasialiike (eli AITO feminismi, niinkuin minä sen muistan 1900-luvun alkupuolelta) oikeutettua. nykyään tuntuu hyvinkin epäselvältä, mitä feminismi ylipäätään on ja mihin uskoo.

Posted by Anonyymi | 9/9/07 02:05: "ei politiikassa muutenkaan mikään puolue yritä miellyttää kaikkia"

Kyllä muuten yrittävät. Poliittisen kentän keskustaan kaikki puolueet ovat tunkemassa joka vaaleissa. Katso vaikka ehdokasasettelua viime eduskuntavaaleissa ja lue puolueohjelmat: kaikkia yritetään miellyttää. Etkö ole edes tätä huomannut?

ai jaa, onko vihervasemmistokin tunkemassa oikealle? se nyt on selvää että demarit tempoilevat epätoivossaan oikealle keskustan apajille, mutta muuten en ole huomannut mitään poikkeavaa puolueiden ääntenkalastelussa.

Anonyymi kirjoitti...

www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1435234

"Vantaan rikospoliisi on alkanut tutkia tapausta, jossa pikkuvauvan 20-vuotiasta äitiä epäillään poikansa pahoinpitelystä. Komisario Juha Juurinen kertoi IS:lle, että vauva on kahden kuukauden ikäinen. "

"Rikos tapahtui Vantaalla. Poliisi sai siitä kirjallisen ilmoituksen viime perjantaina. Nuori äiti on poliisin mukaan yksinhuoltaja."



-eräs