Nuoret naiset yhdistivät voimansa verkostoksi
OECD-raportti: Poikien koulumenestys heikentynyt eri puolilla maailmaa
Mikko Valtonen: Tasa-arvo on perusoikeus myös työmarkkinoilla
Op-Ed: The problem with mainstream feminism
Miesjohtajasta tulee "yhtä hyödyllinen kuin puhelinkoppi"
164 kommenttia:
"Tilanne on vakava" - Nuoret naisehdokkaat puhuvat taloudesta
Reija Liljan pyyhkeet, osa 3: Sukupuolten välisen palkkaeron tutkimisesta Blogi US Pauli Sumanen 22.3.2015
Puheen Aamu
Pornolehtien metsäkätköjä muistellaan kaihoisasti
Aikoinaan Anttilan katalogit korvasivat paremman puutteessa kovemman pornomateriaalin, kertoo mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen.
Nyt puhutaan pornografiasta ja pornomuistoista. Turun yliopiston mediatutkimuksen yksikkö on yhdessä Suomalaisen kirjallisuusseuran kansanrunousarkiston kanssa suorittanut muistitiedonkeruuhankkeen, jossa on kartoitettu suomalaisten pornomuistoja. Keruun pohjalta on laad,ittu raportt,i jossa saatuja vastauksia on koottu yhteen. Yksi raportin laatijoista on mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen Turun yliopistosta.
Toimittaja on Juuso Pekkinen. «
Esitetty: To 19.3.2015 klo 8.20 Yle Puhe
Onneksi YLEn toimittaja oli käynyt haastattelemassa feministejä tuossa OECD-jutussa. Muuten olisi lukijalle voinut jäädä kuva, että tytöt ja naiset eivät olisi toisasiallisia uhreja.
Humalainen suomalaisnainen häiriköi Finnairin Thaimaan-lennolla - Matkat - Ilta-Sanomat
Tutkija: Johanna Tukiaiseen kohdistuva silmitön raivo on käsittämätöntä
ILMIÖ Netin vihakirjoittelun perusteella voisi luulla, että Johanna Tukiainen on vähintäänkin Hitlerin kaltainen massamurhaaja, Veijo Hietala sanoo.
Mediaa seuraava ei ole voinut välttyä helsinkiläisen glamour-tanssijan ja -laulajan Johanna Tukiaisen edesottamuksilta.
Julkisuuteen Tukiainen, 36, nousi 2008 ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok) eron aiheuttaneen tekstiviestikohun myötä. Tämän jälkeen nainen on päätynyt otsikoihin muun muassa rattijuopumuksista, pahoinpitelyistä, laittomista uhkauksista sekä TV5:llä esitetystä hääohjelmasta.
Turun yliopiston mediatutkija, FT Veijo Hietala hämmästelee silti Tukiaisen julkisuuden toista puolta, verkossa naiseen kohdistunutta ajojahtia. Tukiaiselle on perustettu muun muassa erilaisia vihasivuja ja -ryhmiä.
– Tämän vihakirjoittelun perusteella voisi luulla, että hän on vähintäänkin Hitlerin kaltainen massamurhaaja, näissä kirjoituksissa hänet leimataan suorastaan epäihmiseksi, Hietala sanoo.
Ällistyttävät kummastuttavat pornokaksoset!
Mirror-lehti on kerännyt kuvia pornotähdistä, jotka muistuttavat kovasti alle 18-vuotiaillekin soveltuvien alojen kuuluisuuksia.
Aikuisviihteestä löytyy kaksoisolennot muun muassa Nicole Kidmanille, Rihannalle ja Taylor Swiftille. Liekö sitten yhdennäköisyys luojan luomaa vai ihan harkittu markkinointikikka.
Kuvakollaasiin on valittu mukaan myös miespuolisia edustajia kuten Kanye West ja Chris Brown. Heidän pornokaksosensa eivät tee aivan yhtä suurta vaikutusta, mutta toisaalta miehet eivät pääsekään ratsastamaan meikkipussukalla.
Viimeinen kuvapari onkin sitten haluttu käyttää muistutuksena siitä, mistäs se Kim Kardashian tulikaan aikoinaan julkisuuteen.
Ilta-Sanomat: Kysy seksistä: Kokemattomampi poikaystäväni "hihittelee" seksijutuille, mitä tehdä? (22.3.2015)
Hei! Olen melko tuoreessa parisuhteessa. Olemme poikaystäväni kanssa samanikäisiä, mutta olen häntä ilmeisen paljon kokeneempi mitä tulee seksuaalisuuteen. Kun yritän luoda tunnelmaa esileikille, poikaystäväni laskee leikkiä ja heittää ontuvia puujalkavitsejä.
Sinkkumiehistä pulaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa - tällaisia miehiä tarvitaan
Onpa yllättävää.
"Pääasiassa ohjelmaan on hakenut normaaleja 25–40-vuotiaita suomalaisnaisia. Hakijamme ovat olleet hirveän kauniita, koulutettuja ja fiksuja. Ihan ihmettelemme, että miten he voivat olla yksin, lisää ohjelman tuottaja Maria Vanninen."
Näin naistenmies John Stamos jakaa seksivinkkejä
KOKENUT Full House-tähti John Stamos on saanut osansa naisista.
Naistenmiehenäkin tunnettu näyttelijä John Stamos käy avoimeksi intiimielämästään uudessa kirjassa, How to F**k a Woman.
Stamos kertoo niin omista kokemuksistaan naisten kanssa, kertoen muun muassa monien naisten haluavan muistoesineistöä seksin jälkeen:
- Muutamat naiset ovat pyytäneet seksin jälkeistä selfietä. Yksi nainen puolestaan halusi paitani.
51-vuotias mies jakaa kirjassa myös vinkkejä muille miehille:
- Kyse on noin kuuntelemisesta, kysymisestä, puhumisesta... Ehkä jotkut tytöt saattavat pelätä kommunikoimista, mutta mielestäni useimmat eivät säikähdä jos kysyt, "Tuntuuko tämä hyvältä?" Tai kuuntele hänen kehoaan kuin instrumenttia. Lähestyn seksiä musikaalisella tavalla. Naisen kanssa minulle on kyse enemmän rytmistä kuin melodiasta, mutta se kaikki liittyy kuunteluun. Kun musiikki klikkaa voit tuntea sen. Sinun täytyy kuunnella toisia muusikoita. Naisten kanssa sinun täytyy kuunnella heidän kehoaan.
Kirjan on kirjoittanut Ali Adler, jonka työnjälki näkyy myös Family Guy- ja Glee-sarjoissa.
Kirja tulee kauppojen hyllyihin myöhemmin keväällä.
Lähde: Pagesix
Reija Liljan pyyhkeet, osa4: Matematiikkaa, Lordin paradoksin vaikutuksesta Blogi US Pauli Sumanen 23.3.2015
Seksismiä? Disney-prinsessoista paljastui ikävä piirre
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt Tumbl-käyttäjän kuvasarja, joka osoittaa hätkähdyttävän kaavan Disneyn naishahmojen suunnittelussa.
Every Flavored Bean -blogiin koottu kuvasarja osoittaa, että Disneyn animaatioelokuvien naishahmoilla on kaikilla samat kasvonpiirteet: pyöreät posket, nöpö nenä ja pieni leuka. Vaikka naishahmojen ikä ja etninen tausta vaihtelisivat, noudattavat heidän kasvonsa silti samaa kauneusihanteiden mukaista kaavaa.
Sen sijaan elokuvien mieshahmoille sallitaan persoonallisuus. Heillä voi olla erilaisia leukaperiä, erikoisia neniä ja erottuvia piirteitä, olivat he sitten komistuksia tai pahiksia.
Porno aina pahasta lapsille? Tutkijalta uusi näkemys
PORNO Saastaa, naisten esineellistämistä vai jotain aivan muuta?
Porno herättää tunteita, ja usein tunteet edustavat kahta ääripäätä. Kaksijakoisuus tulee esiin myös vasta julkistetussa Pornosta-teoksessa.
– Pornoon liittyvä keskustelu on kaksinapaista vastakkainasettelua. Porno on joko hyvää tai huonoa. Myös pornon tutkimus on helposti jakautunutta, kirjan kirjoittanut Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen tiivistää.
Yhtäältä porno nähdään saastaisuuden symbolina ja naisten esineellistämisenä. Toisaalta sitä puolustetaan seksuaalisen itseilmaisun tai fantasioiden ilmentymänä. Puolustajien piiriin asettuvat myös näkemykset pornosta kulttuurisena vastarintana.
Paasosen mukaan pornoa leimaa kautta historian siihen liitetty häpeän tunne. Häpeäkulttuuri liittyy yhtä lailla seksiin, masturbaatioon, alastomuuteen ja kehollisuuteen kuin eritteisiinkin, jotka pornossa koetaan ällöttäväksi.
Tästä häpeän ja salailun kulttuurista kertoo myös suomalaisilta kerätty kokemusperäinen tutkimusaineisto. Aineistosta käy ilmi, että lapset ovat jo kymmenvuotiaina saattaneet kerätä pornoa. Tietynlaisesta kaksinaismoralismista kielii myös, miten lapset ja vanhemmat ovat löytäneet toistensa pornokätköjä.
Tasa-arvoa tämäkin - "Ajaako Sdp tosiaan leikkausta miesduunareiden palkkoihin?"
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Lindström kysyy kannanotossaan: Ajaako Sdp duunarimiesten palkanleikkausta?
Kummallisin linjaus Sdp:n ohjelmassa on hänen mukaansa tavoite yhdistää maltillinen palkkaratkaisu ja palkkatasa-arvon tavoite. "Yleisesti tiedetään, että maltillinen palkkaratkaisu tarkoittaa oikeasti palkkojen nollakorotusta. Tällöin ainoa keino edistää palkkatasa-arvoa on miesten palkkojen leikkaus. Ajaako demarit tosiaan duunarimiesten palkanleikkausta?"
Perussuomalaisten mielestä duunarimies ja -nainen ovat palkkansa ansainneet ja palkka-alen sijaan on vientisektorin kilpailukyky varmistettava esimerkiksi purkamalla EMU-puskureita, toteaa Lindström.
Duunarimiesten palkat leikkautuvat Suomessa koko ajan. Esim. lopetetun Rauman telakan duunarit joutuvat ottamaan uusia töitä vastaan 20-30% pienemmällä palkalla kuin mitä heillä ennen oli.
Naisvaltaiselta julkiselta sektorilta tällainen mekanismi puuttuu kokonaan.
Pauli Sumasen kannanotto tasa-arvoisen palkkaeron laskentaan EU:ssa ruotsia osaaville Ruotsalainen tasa-arvosivusto
Vanhempi naisfani seurannut Potter-tähteä jo vuosia
Nainen on seurannut näyttelijä Tom Feltonia ympäri maailmaa yhdeksän vuoden ajan.
Eivät osanneet päättää, millaiset häät haluavat – pariskunta menee naimisiin 38 kertaa
Yhdysvaltalainen pariskunta ei tyydy vain yhteen hääpäivään. Tähän mennessä he ovat menneet jo 21 paikassa naimisiin. Lisää on tulossa.
Tautitehdas-kirjan kirjoittanut lääkäri: "Gynekologiset vuositarkastukset ovat turhia ja vain huono tapa"
Vuosittainen gynekologilla käynti on itsensä terveeksi tuntevalle oireettomalle naiselle aivan turha velvoite, huoli ja menoerä.
Metro: Kolumni: Miehet, jotka pelkäävät naisia (2015-03-23)
Yrityksiin kaivataan lisää naisia päättäviin elimiin ja naisjohtajuuden puolesta puhkutaan paljon. Mutta ovatko miehet oikeasti valmiita naisjohtajuuteen?
…
Mutta ennen kaikkea: miesten asenteiden on muututtava – pelkuruudesta tasavertaiseen kunnioitukseen.
Elvytä huono seksielämä – viisi helppoa vinkkiä
Miksi tunnen tekeväni väärin katsoessani pornoa?
Wikileaksin Assange suostuu ruotsalaissyyttäjien kuulusteluun tällä ehdolla
Wikileaksin perustaja Julian Assange on valmis ruotsalaissyyttäjien kuulusteluun Lontoossa, mutta ainoastaan, jos hän saa nähtäväkseen tutkinta-aineiston.
Asiasta kertoo Assangen lakimies.
Ruotsalaissyyttäjä kysyi toissaviikolla Assangelta lupaa kuulustella häntä Lontoossa.
Assange on asunut yli kaksi vuotta Ecuadorin Lontoon-lähetystössä.
Ruotsi on antanut Assangesta kansainvälisen pidätysmääräyksen seksuaalirikosepäilyjen vuoksi. Britannia on sanonut pidättävänsä ja luovuttavansa Assangen Ruotsiin, jos hän poistuu lähetystöstä.
Vankilatuomion saanut Johanna Tukiainen: Rukoilen vapautusta
KOETTELEMUS Johanna Tukiaisen tuska jatkuu.
- Rukoilen useiden muiden ihmisten lisäksi, että hovioikeus kumoaa ehdottoman vankeuden, koska se olisi järjetön ja epäoikeudenmukainen päätös, Johanna Tukiainen kertoo.
Tukiainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä, kolmesta laittomasta uhkauksesta, kunnianloukkauksesta ja haitanteosta virkamiehelle. Hän sai edellä mainituista teoista yhteensä kolmen kuukauden ja 20 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä velvoitettiin yli 15.000 euron korvauksiin.
- Nyt ei voi mitään muuta kuin luottaa ja uskoa hovioikeuden älykkyyteen ja puolueettomuuteen. Täällä pitäisi keskittyä oikeisiin rikollisiin, eikä väärinymmärretyn julkisuuden henkilön jahtaamiseen, joka on muutenkin saanut jo tarpeeksi kärsiä. Edellisen, useita vuosia vanhan rattijuopumustuomioni olen jo suorittanut. Sen sijaan minua solvaavat herjaajat pitäisi laittaa vastuuseen.
Suomessa on vapaana oikeita rikollisia jotka kuuluvat vankilaan. Eikä psyykeeni enää kestä tätä pahuutta jota monissa ihmisissä on.
Jo aiemmin Tukiainen kertoi ahdistuksestaan.
– Olen ahdistunut. Minua ahdistaa tämä loanheitto minua kohtaan. Kiusanteko on kestänyt jo vuosikausia. Monet ystäväni ovat ihmetelleet, että kuinka ylipäätään olen elossa.
Kuuluuko Johanna Tukiainen mielestäsi vankilaan?
! » Sinkkumiehistä pulaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa - tällaisia miehiä tarvitaan
– Hakijamäärät ovat ehdottomasti kasvaneet viime kaudesta, ja ohjelmaan on hakenut valtava määrä ihania ihmisiä.
Eiköhän ohjelmassa tarvita yhtä paljon ihmisiä kuin edelliselläkin kaudella niin en oikein usko että tuossa mitään pulaa on.
Miehestä tuli yhdessä yössä nettijulkkis – tämä puku riitti siihen!
23-vuotiaasta amerikkalaismiehestä on tullut nettijulkkis yhdessä yössä hellyttävän tempauksensa ansiosta.
Hän vei eilen sisarentyttärensä katsomaan Tuhkimo-elokuvaa. Pikkutyttö halusi lähteä teatteriin asianmukaisesti prinsessamekossa, mutta viime hetkellä jännitys oli ottaa ylivallan. Niinpä setämies päätti, ettei tytön tarvitse olla ainoa teatterissa hepenissä istuva.
Hän lainasi ystävättärensä tanssiaispukua ja lähti niin ikään nauttimaan elokuvasta ”pikkuprinsessana”. Siinä sitä riitti muilla asiakkailla hymistelemisen aihetta. Joku nappasi kaksikosta kuvan ja latasi sen Imguriin. Sittemmin Metro-lehti on onnistunut jäljittämään miehen Facebook-sivun. Kommenteista päätellen erikoinen asuvalinta on poikinut myös vaimoehdokkaita.
16 asiaa, joita naisen kannattaa välttää ensitreffeillä
Ensimmäiset deitit ovat monelle todella jännittävä tilanne. Vaikka tunnelma olisikin hermostunut, kannattaa kuitenkin yrittää vältellä ainakin vanhemmista puhumista.
Liljan pyyhkeet, osa 5: Sumasen epämääräiset laskelmat, ym. räksytystä Blogi US Pauli Sumanen 24.3.2015
https://twitter.com/HBDBibliography/status/580175574057910273
"Miehet eivät ole enää miehiä" - äärioikeisto tahtoo paluuta perinteisiin arvoihin
Venäläiset ja eurooppalaiset äärioikeistolaiset puolueet kokoontuivat viikonloppuna Pietariin. Paikalla oli edustajia muun muassa kreikkalaisesta Kultainen aamukoitto -puolueesta, äärioikeistolaisista Saksan NPD-puolueesta, Britannian BNP-puolueesta sekä italialais- ja bulgarialaispuolueista.
Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Markku Koivusalon mukaan Pietarissa haettiin radikaalia muutosta liberaaleille kulttuuriarvoille, ei niinkään liberaalille talousjärjestelmälle.
– Yksi yhdistävä asia on sukupuolipolitiikka. Siellä ei paljon naisia näkynyt, mutta vahvasti oli esillä perinteisten sukupuoliroolien tuhoutuminen, sanoi Koivusalo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
– Lausuntoihin asti pääsi se, että miehet eivät ole enää miehiä, ja naiset ovat liikaa vallassa. Lisäksi siellä vedottiin siihen, että Obama on feminiininen, naisellinen, kun puolestaan Putin edustaisi maskuliinisia voimia, kertoo Koivusalo.
8 tärkeintä neuvoa parikymppisille naisille – Judy Greer kiteyttää olennaisen
The Watercooler on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa Judy Greeria on pyydetty antamaan neuvoja nuoremmille tytöille. Videolla 39-vuotias näyttelijätär kertoo, mihin 20-vuotiaiden naisten kannattaa kiinnittää huomiota.
Tutkimus: Toimitusjohtajan valinnassa suositaan miehiä - tästä syystä
Suomalaiset yritykset pyrkivät monimuotoisuuteen hallitusten ja toimivan johdon kokoonpanoissa, mutta samalla rekrytoitavilta edellytetään hyvin yhtenäistä koulutus- ja kokemustaustaa. Ylimmän johdon tehtäviin päädytään lähinnä miehille tyypillistä urapolkua pitkin ja esimerkiksi toimitusjohtajaksi rekrytoitavalta edellytetään usein tekniikan alan koulutusta.
Rekrytointikriteerien säännönmukaisuuden on havainnut tutkija Tuija Koivunen sosiaali- ja terveysministeriön Tasuri-hankkeen tutkimuksen alustavissa tuloksissa. Tutkimuksessa selvitetään ylimmän johdon rekrytointikäytäntöjä ja nostetaan esiin keinoja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi yrityselämän huipulla. Koivunen esitteli tutkimustuloksia tiistaina 24. maaliskuuta Navigointia huipulle -seminaarissa.
Yritysten hallitusten jäseniltä on perinteisesti edellytetty toimitusjohtajataustaa. Miesten osuus potentiaalisista hallitusehdokkaista on naisia selvästi suurempi, sillä Suomessa pörssiyhtiön toimitusjohtajana on tällä hetkellä vain yksi nainen. Tutkimuksen mukaan käytäntö näyttää kuitenkin olevan muuttumassa: hallituksen jäseniltä toivotaan yhä enemmän yrityksen toiminnan kannalta olennaista erityisosaamista. Tämä voi avata naisille lisää hallituspaikkoja.
Tutkimusta varten haastateltiin pörssiyhtiöiden ja valtio-omisteisten yhtiöiden hallitusten puheenjohtajia, toimitusjohtajia ja henkilöstöjohtajia sekä suorahakukonsultteja. Rekrytoitavien etsiminen mahdollisimman laajasti ja riittävän joustavalla aikataululla nähtiin yleisesti hyvänä käytäntönä ja keinona löytää paras henkilö avoimeen tehtävään.
Lopullinen tutkimusraportti julkaistaan myöhemmin keväällä 2015. Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen (Tasuri) -hankkeen tavoitteena on lisätä naisten ja miesten tasapuolista edustusta yritysten ylimmässä johdossa. Hanketta osarahoittaa Euroopan unionin Progress-ohjelma.
Miehinen ura ja tekniikan alan koulutus – siinä suomalaisen yritysjohtajan eväät
Suomalaisissa yrityksissä noustaan ylimpään johtoon miehille tyypillistä urapolkua pitkin ja usein tekniikan alan koulutuksella, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
Tutkija Tuija Koivunen on sosiaali- ja terveysministeriön mukaan havainnut tutkimuksessaan, että suomalaiset yritykset pyrkivät monimuotoisuuteen hallitusten ja toimivan johdon kokoonpanoissa. Samalla kuitenkin rekrytoitavilta edellytetään hyvin yhtenäistä koulutus- ja kokemustaustaa.
Tutkimuksen mukaan ylimmän johdon tehtäviin päädytään lähinnä miehille tyypillistä urapolkua pitkin, ja esimerkiksi toimitusjohtajaksi rekrytoitavalta edellytetään usein tekniikan alan koulutusta.
Käytäntö on tutkimuksen mukaan kuitenkin muuttumassa, sillä hallituksen jäseniltä toivotaan yhä enemmän yrityksen toiminnan kannalta olennaista erityisosaamista. Tämä voi avata naisille lisää hallituspaikkoja.
Tutkimuksessa haastateltiin yhtiöiden hallitusten puheenjohtajia, toimitusjohtajia ja henkilöstöjohtajia sekä suorahakukonsultteja. Rekrytoitavien etsiminen mahdollisimman laajasti ja riittävän joustavalla aikataululla nähtiin yleisesti hyvänä keinona löytää paras henkilö avoimeen tehtävään.
Sosiaali- ja terveysministeriön Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen -hankkeeseen kuuluvassa tutkimuksessa selviteltiin ylimmän johdon rekrytointikäytäntöjä ja etsitään keinoja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi yrityselämän huipulla.
Lopullinen tutkimusraportti julkaistaan myöhemmin keväällä.
Vaimo iski miestä veitsellä selkään – vain pahoinpitely
Keittiöveitsellä miestään selkään iskenyt vaimo tuomittiin tapon yrityksen sijaan törkeästä pahoinpitelystä, kertoo uutispalvelu Edilex.
Hovioikeus katsoi, että vaimo esti tapon yrityksen täyttymisen, koska ryhtyi painamaan haavaa ja soitti hätäkeskukseen soitettuaan ensin pojalleen.
Miehelle tuli tapahtumassa kaksi pistojälkeä. Rintakehällä ollut haava ylettyi olkapäästä sydämen suuntaan ja selässä lapaluun paikkeilla ollut haava ylettyi selän keskiosasta hartian suuntaan.
Hengenvaara vältettiin, koska iskut osuivat viistottain lihaksiin eivätkä rintakehässä sijaitseviin elimiin.
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota tapon yrityksestä törkeäksi pahoinpitelyksi ja alensi käräjäoikeuden tuomiota vuodella.
Hovioikeus tuomitsi vaimon kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomio oli kolme vuotta ja kuusi kuukautta.
Mies kuuli, että spermasta maksetaan – hervoton reaktio
Puhelias mies oli jäänyt suustaan kiinni kauppareissulla. Mies kertoi tapaamilleen ystävilleen, että hän oli nähnyt elokuvan, jossa henkilö sai rahaa siitä, että hän kävi luovuttamassa spermaa. Sitten miehelle paljastui, että se ei ollutkaan fiktiota, vaan spermanluovuttajille oikeasti maksetaan.
Mies ei ollut uskoa kuulemaansa. Hänelle paljastui, että spermapankit maksavat jopa 100 dollaria siemennesteen luovuttamisesta. Riemun- ja kauhunsekaisin tuntein mies tarttui puhelimeen ja aikoi selvittää asian spermapankin asiakaspalvelun kautta.
Huvittavalla videolla mies kiroaa, että hän on tuhlannut kallisarvoista siemennestettä turhaan. Mies harmitteli menetettyjä tienestejä, joita hän olisi saanut luovuttamalla spermaa pankkiin. Järkyttyneen miehen reaktio on vertaansa vailla. Miehen harmiksi asiakaspalvelija ei kyennyt varmistamaan missä lähin luovutuspiste sijaitsi. Voisi kuitenkin päätellä, että mies vielä etsii jostain spermapankin, sillä hänellä oli kova tarve päästä ”tienaamaan”.
28-vuotias naisopettaja jakeli seksiä - oppilaita jonoksi asti
Fredericksburg.comin mukaan [lähde] 28-vuotias high school -opettaja Erica Mesa on tunnustanut syyllisyytensä sukupuolisuhteeseen neljän oppilaansa kanssa.
Häntä odottaa nyt mahdollisesti jopa 22 vuoden vankeustuomio ja rekisteröiminen seksirikolliseksi. Vain yksi oppilaista oli alle 18-vuotias tekohetkellä.
Opettajan jäljille päästiin huhujen ja nimettömän vihjeen perusteella. Huhujen mukaan naisopettaja oli sekaantunut useampaan oppilaaseen.
Mesa oli mm. harrastanut seksiä oppilaansa 18-vuotissyntymäpäivänä. Toinen puolestaan oli harrastanut seksiä Mesan kotona kolmannen odotellessa vuoroaan kellarissa.
Opettaja perusteli toimintaansa sillä, että hän tunsi oppilaidensa kautta itsensä viehättäväksi ja halutuksi.
10 asiaa, jotka vain muhkeat reidet omaava nainen ymmärtää
Näyttävyydestään huolimatta muhkeat reidet voivat tehdä arjesta joskus varsin ongelmallista.
Toinen nainen omasta halustaan: ”Tärkeintä, että ihminen vihdoin löytyi – olkoonkin sitten varattu!”
Toiseksi naiseksi päätyminen voi olla harkittu teko. Omasta onnesta halutaan pitää kiinni, vaikka se voisi satuttaa muita.
Huono äiti -ohjelmassa keskusteltiin viimeksi pettämisestä. Asia herätti paljon keskustelua. IS:n kyselyn mukaan noin puolet tunnustaisi kumppanilleen, jos pettäisi. Yhtä moni jättäisi asian kertomatta kumppanilleen.
Johanna Tukiainen linnatuomiostaan: Valitukseni on valmis ja se on pitkä!
Kohublondi Johanna Tukiainen tuomittiin vajaa kuukausi sitten ehdottomaan vankeustuomioon ja sakkorangaistukseen muun muassa kahdesta pahoinpitelystä ja kunnianloukkauksesta.
Helsingin käräjäoikeudesta selviää, ettei tuomiosta ole ainakaan vielä valitettu. Johannalla on enää reilu viikko aikaa jättää paperit.
Seiska tavoitti Johannan kommentoimaan tilannetta.
- Aion ehdottomasti valittaa tuomiosta. Olen jo nähnyt lakimieheni tekemän valituksen ja se on pitkä. Suomi ei ole oikeusvaltio. Raamatusta selviää, mitä tapahtuu ihmiselle, joka syyttömän vankilaan tuomitsee, Johanna kertoo.
Harhaileeko katse? Näin moni mies pitää anoppiaan kuumana – osa on jopa ihastunut!
Pitääkö anoppiviha paikkansa? Ei ainakaan tämän kyselyn tulosten perusteella.
Yli puolet miehistä paljasti Peter Hahn -vaateketjun teettämässä kyselyssä pitävänsä anoppiaan viehättävänä ja jopa neljäsosa on ihastunut puolisonsa äitiin. Tunne saattaa olla molemminpuolinen, sillä miehistä 31 prosenttia usko, että hänen kumppaninsa äiti on salaa ihastunut vävyynsä.
Mirrorin uutisoimassa kyselyssä 1500 miehestä yksi kuudesta on sitä mieltä, että äiti näyttää kuumemmalta kuin tytär ja yksi kahdeksasta ajattelee, että anoppi pukeutuu omaa rakasta paremmin. Kolmasosa kiusoittelee puolisoaan siitä, kuinka kuuma hänen äitinsä on.
Anopin vihaus on historiaa, sillä miehistä suurimmalla osalla (80%) on lämpimät välit kumppaninsa äitiin. Vastaajista kaksi kolmasosaa toivoo, että oma kumppani ikääntyisi yhtä hyvin kuin tämän äiti. Se saattaakin toteutua, sillä kolmasosan mielestä äiti ja tytär ovat samasta puusta veistetyt.
Rakkauden puute voi aiheuttaa kärsimystä – sinkkuus on silti parempi kuin onneton parisuhde
Valtaosa ihmisistä kaipaa rakkautta. Rakkaudelle ei toisaalta ole fysiologista tarvetta samalla tavalla kuin vaikkapa unelle.
Rakkautta ja parisuhdetta kaipaava voi kärsiä tilanteestaan kovasti. Yksinäisyys voi muun muassa aiheuttaa päänsärkyä ja muuttaa nukkumista, liikkumista tai syömistä kumpaan suuntaan tahansa. Yksi lopettaa syömisen ja nukkumisen, toinen alkaa mässäillä, kolmas alkaa liikkua ylenmäärin.
– Uni on herkkä terveysmittari. Ihminen oireilee unettomuudella tai liikaunisuudella silloin kun henkinen tai fyysinen tasapaino on muuttunut, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.
7 elämäntapahtumaa, jotka voivat johtaa avioeroon
Avioparit kohtaavat elämänsä aikana runsaasti erilaisia stressiä aiheuttavia tapahtumia ja mullistuksia, jotka voivat johtaa pahimmillaan jopa eroon.
Avioneuvoja ja psykologi Elisabeth Ochoa punnitsi Health.comille avioliittoa vaarantavia elämäntapahtumia ja sitä, miten niiden haittavaikutuksilta voi omassa suhteessa suojautua.
Seksin nolot sivuvaikutukset
5 terveellistä syytä masturboida
Evoluutio on johdatellut miestä: tämän takia räystäspeppu ihastuttaa – katso graafi
Mies suosii naisen kurvikasta ristiselkää ja takamusta potentiaalisen suvunjatkamiskyvyn vuoksi, kertoo yhdysvaltalaistutkimus.
Varusmiesten älykkyystesteistä nousi kiista – armeija tuhoaisi, kansallisarkisto säilyttäisi
Kiistana on, voiko varusmiesten arkaluontoisia tuloksia säilyttää ikuisesti
Pääesikunnan ja Kansallisarkiston välille on puhjennut harvinainen kiista varusmiesten älykkyys- ja soveltuvuustestien säilyttämisestä. Periaatteellisella tasolla vastakkain näyttäisi olevan asevelvollisten yksityisyyden suoja ja tutkijoiden etu.
Arkistolaitosta johtava Kansallisarkisto määräsi tammikuun lopulla, että Pääesikunnan tulee säilyttää kaikki asevelvollisten Peruskoe 1- ja Peruskoe 2 -testien (P1 ja P2) tulokset pysyvästi.
Pääesikunta ihmettelee arkistolain perusteella tehtyä päätöstä. Pääesikunnan mukaan Puolustusvoimien velvollisuus on tuhota vanhojen P1- ja P2-testien tulokset, koska ne ovat arkaluotoisia henkilötietoja.
Millainen sopimus sinulla on parisuhteessasi?
Ystävä kääntyi puoleeni pienen ihmissuhdedilemman kanssa. Edellisviikonlopun juhlien pikkutunteihin oli sisältynyt hänen hämärien mielikuviensa mukaan hauskanpitoa ja halailua uuden, kivan tuntuisen ihmisen kanssa. Hän muisteli kertoneensa olevansa tahollaan parisuhteessa ja hämmentyi, kun tuore tuttavuus lähestyi viestillä, jossa kerrottiin orastavasta romanttisesta kiinnostuksesta ja toiveesta tutustua paremmin.
Ystävälläni oli paljon pohdittavaa. Ensinnäkin: oliko hän ylipäätään tehnyt jatkoilla jotain sopimatonta? Kertoako kumppanille vai ei? Ja mitä vastata kiinnostuneelle ihmiselle?
Se, mitä ajattelet tässä kohdin, paljastaa paljon omista ihmissuhdearvoistasi.
Voit ajatella tapauksen olevan täydellisen yhdentekevä ja vain teinien miettivän moisia. Saatat olla sitä mieltä, että ystäväni pitäisi olla umpirehellinen tai vastaavasti olla kertomatta mitään. Ehkä tunnet joutuvasi mustasukkaisuuden valtaan, kun vain ajattelet, että olisit ystäväni kumppanin kengissä. Tai kenties kannustaisit ystävääni lähtemään ulos tuon uuden ihmisen kanssa.
KUVA: 18-vuotias nainen yritti ryöstää tämän miehen - kaikkien aikojen typerin uhrivalinta
18-vuotias nainen yritti ryöstää merivoimien kapteeniluutnantin. Oikeus passitti naisen mielentilatutkimukseen.
Taksikeskuksessa oli ruuhkaa uudenvuoden yönä, joten 35-vuotias mies seisoi aamukolmen aikaan Helsingin Puistolassa yksin bussipysäkillä odottaen yöbussia. Hän kuunteli kuulokkeista musiikkia.
Rauha häiriintyi, kun 18-vuotias nainen tuli paikalle ja ilmoitti, että kysymyksessä oli ryöstö.
Upseeri ei heti kuullut ja pyysi toistamaan. Ryöstäjän kädessä oli veitsi.
Autolla liikkunut naiskaksikko ryösteli öisiä kulkijoita
Kaksi 18-vuotiasta naista teki uudenvuoden yönä poikkeuksellisen rikossarjan. He liikkuivat autolla ja ryöstön uhriksi joutui useita henkilöitä.
Helsingin käräjäoikeus pui juttua ja päätti passittaa päätekijänä pidetyn 18-vuotiaan naisen mielentilatutkimukseen. Oikeus ottaa myöhemmin kantaa siihen oliko kyse ryöstöistä vai törkeistä ryöstöstä ja mikä oli kuljettajana toimineen naisen rooli, eli oliko hän tekijäkumppani vai avunantaja.
Tapahtumat oikeus katsoi selviksi.
Oletko vaimomateriaalia? Miesten ihannekumppanin piirteet listattiin
Vakavan suhteen tahtovat miehet huomaavat naisessa muutakin kuin suuret silmät, uuden mekon tai paksun lompakon. Kokosimme yhteen naisten ominaisuudet, joita miehet arvostavat kumppanuudessa.
Selkävaivaiset miehet koekaniineina: Tämä ihana seksiasento sopii erityisen huonosti
Selkäkivuista kärsivien miesten petipuuhia tutkittiin ”tilanteen päällä”.
Tutkimuksesta on kertonut muun muassa Australian yleisradioyhtiö ABC tiedeuutisissaan. Tieteellinen artikkeli on ilmestynyt Spine-tiedejulkaisussa.
Kanadan Waterloon yliopiston biomekaniikan professori Stuart McGillin ja jatko-opiskelija Natalie Sidorkewiczin tutkimuksessa ennakko-oletuksena oli, että lusikka-asento olisi ollut paras vaihtoehto, sillä moni selkäkivuista kärsivä nukkuu sängyssä kyljellään.
Selkäkivuilla voi olla suuri vaikutus pariskuntien seksielämään. Professori McGillin mukaan on pariskuntia, joissa seksiä ei ole tästä syystä ollut lainkaan.
IM lukijat tylyttivät Johanna Tukiaista: lue tulokset - vankilaan vai ei!
KYSELY Iltamakasiinin lukijat olivat melko yksimielisiä, että oliko Johanna Tukiaisen vankilatuomio oikein.
Iltamakasiini kysyi lukijoiden mielipidettä, että onko Johanna Tukiaisen saama vankilatuomio oikein. Vastauksia tuli yli 1100, ja vastanneiden mielestä 94 prosenttia (1061 ääntä) oli sitä mieltä, että vankilatuomio on oikein. Vastanneista 5% (64 ääntä) oli sitä mieltä, että tuomio oli väärin.
Johanna Tukiainen kommentoi Iltamakasiinille tuomiotaan näin:
- Rukoilen useiden muiden ihmisten lisäksi, että hovioikeus kumoaa ehdottoman vankeuden, koska se olisi järjetön ja epäoikeudenmukainen päätös, Johanna Tukiainen kertoo.
Tukiainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä, kolmesta laittomasta uhkauksesta, kunnianloukkauksesta ja haitanteosta virkamiehelle. Hän sai edellä mainituista teoista yhteensä kolmen kuukauden ja 20 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä velvoitettiin yli 15.000 euron korvauksiin.
- Nyt ei voi mitään muuta kuin luottaa ja uskoa hovioikeuden älykkyyteen ja puolueettomuuteen. Täällä pitäisi keskittyä oikeisiin rikollisiin, eikä väärinymmärretyn julkisuuden henkilön jahtaamiseen, joka on muutenkin saanut jo tarpeeksi kärsiä. Edellisen, useita vuosia vanhan rattijuopumustuomioni olen jo suorittanut. Sen sijaan minua solvaavat herjaajat pitäisi laittaa vastuuseen.
Pysäyttävä tilasto: Juhat hakkaavat kaikki naiset pomoina
Naisasialiitto Unioni herättelee suomalalaisia keskusteluun miesten hallitsevasta asemasta pörssinoteerattujen yhtiöiden johdossa.
Järjestö on koonnut tilaston, joka paljastaa, että suomalaisia pörssiyhtiöitä johtaa useammin Juha-niminen mies kuin nainen.
Naisten osuus johtajista on vain 1,7 prosenttia. Juha-nimisiä miehiä on johtajina 6,8 prosenttia.
Järjestön selvityksen mukaan myös Heikit, Matit, Pekat, Jarit, Karit, Mikat ja Timot ovat saaneet tukevan edustajiston pörssiyhtiöiden johtoon.
Selvistys tehtiin yhdysvaltalaisen The New York Times -lehden innoittamana. NYT kertoi viime viikolla, että Yhdysvalloissa isojen yritysten johdossa on enemmän John-nimisiä miehiä kuin naisia.
Suomessa tilanne on Naisasialiitto Unionin mukaan jopa se, että isojen yritysten johdossa enemmän miehiä, joilla on sama etu- ja sukunimi kuin naisia.
– Näin ainakin siihen asti, kunnes Marimekon uusi toimitusjohtaja aloittaa. Silloin naistoimitusjohtajien määrä Suomen 118 pörssiyrityksessä nousee kahteen, järjestö kertoo Facebookissa.
Koira puri balettitunnilta palaavaa tyttöä Helsingissä – omistaja ei antanut yhteystietojaan
...
Paikalle sattunut ohikulkija kehotti tyttöä ja naista vaihtamaan yhteystietoja, mutta koiran omistava nainen ei tähän suostunut.
...
Vaimo näki miehensä kuvan netissä - koko elämä romahti!
Kaksoiselämä voi joskus olla jopa kolmoiselämää.
Näin ainakin Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa, jossa viisikymppinen mies joutui viime vuonna pidätetyksi moniavioisuudesta.
Karmaiseva totuus selvisi miehen vihitylle vaimolle, kun hän selaili Facebookia ja huomasi miehensä tuoreessa hääkuvassa - toisen naisen kanssa.
Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että herra oli naimisissa myös kahden muun naisen kanssa, ja tätä onnea oli jatkunut 80-luvulta. Kaikki naiset asuvat Etelä-Carolinassa mutta eri piirikunnissa.
Onko suhde muuttunut vakavaksi? Seikat, joista tiedät
Oletko jo käynyt kahvittelemassa rakkaasi vanhemmilla?
”Pelkkä seksiobjekti” – Varusteleka suututti ruotsalaiset naiset
Provosoivasta markkinoinnistaan tunnettu Varusteleka on herättää huomiota nyt Ruotsissa. Varusteleka myy ulkoiluvaatteita ja -varusteita, jotka ovat pääosin eri armeijoiden ylijäämätavaraa.
Tänä vuonna Ruotsissa verkkokaupan avanneen Varustelekan eräässä t-paitamainoksessa nainen kaataa kenttäpullosta vettä rinnuksilleen. Kansalaisjärjestö Reklamera, joka seuraa erityisesti kuinka naisia kuvataan mainoksissa, on kuvasta tuohtunut.
– Olemme tehneet Varustelekasta ilmoituksen mainonta-asiamiehelle syrjivästä mainoksesta, Reklamera toteaa Facebook-ilmoituksessaan.
Järjestö kirjoittaa valituksessaan, että mainos loukkaa yleisesti naisia.
– Kuvan nainen alennetaan puhtaasti seksiobjektiksi, kun hän täysin syyttä kaataa vettä omille rinnoilleen katsoen seksuaalisen houkuttelevasti kameraan, Reklamera toteaa.
Facebook-päivityksessään Reklamera kehottaa ihmisiä ottamaan suoraan yhteyttä Varustelekaan ja ottamaan kantaa yhtiön markkinointiin.
Tinder sai kilpailijan – miehillä 24 tuntia aikaa saada naiselta aloite
25-vuotias Whitney Wolfe oli osakkaana Tinderissä ja mukana rakentamassa suureen suosioon noussutta sovellusta alusta asti. Wolfe kertoo Racked-sivustolla joutuneensa jättämään työpaikkansa ikävissä merkeissä. Wolfe haastoi Tinderin oikeuteen seksuaalisen ahdistelun ja työpaikkakiusaamisen vuoksi.
Nyt nainen on perustanut oman yrityksen, joka perustuu myös deittailusovellukseen. Wolfe teki Bumble-nimisen sovelluksen. Se toimii käytännössä aika samanlaisella ajatuksella kuin Tinder, mutta siinä on yksi mielenkiintoinen ero. Bumblessa vain naiset saavat tehdä aloitteita.
Wolfe kertoi halunneensa tuoda sovelluksen tähän päivään ja antaa naisille vallan päättää, että haluavatko he aloittaa keskustelua vai eivät. Jos nainen ei aloita keskustelua 24 tunnin sisällä yhteyden luomisesta mies poistuu yhteensopivien kumppanien listalta pois automaattisesti.
Wolfen mielestä se, että miehen pitäisi tehdä aina aloite on todella vanha ajattelumalli, joka kaipaa uudistusta. On väärin, että nainen näyttää heti liian innokkaalta tai epätoivoiselta aloittaessaan keskustelun ja juuri siitä syystä Bumble toimii pelkillä naisten aloitteilla. Kun miehen aloite ei edes ole vaihtoehto, perinteiset roolit vaihtuvat juuri mielenkiintoisella tavalla.
Miehet ilman rajoja – ”Minä teen tätä käsillä, en sukupuolielimillä”
Rättikässä ja puukässä, tyttöjen kässä ja poikien kässä. Pehmeät ja kovat materiaalit. Suomen peruskoulun segregaatio-oikku, kaikkein sukupuolittunein oppiaine, on käsityö.
Jotain on kuitenkin tapahtunut, koska yhtäkkiä miespuolisia tekstiilikäsityön opettajaopiskelijoita on Suomessa samaan aikaan kolme, kaksi Helsingissä ja yksi Savonlinnassa.
Ihmiset, saanko esitellä: Marko, Panu ja Joonas, miehet joista tulee tekstiilikäsityön opettajia.
Kummallisin harrastusvalinta
Helsingin yliopiston käsityötieteen laitoksella Pitkänsillan kupeessa kevätaurinko valaisee sovitusnukkeja, kaavoja, tilkkuja ja viivaimia. Kudonnan luokassa kangaspuita paukuttaa muutama nuori nainen. Sekä yksi tatuoitu mies.
Syytös naishakijan syrjinnästä Kiasman johtajavalinnassa: Hallituksen jäsen eroaa
Kansallisgallerian hallituksen jäsen, kuvataiteilija ja professori Silja Rantanen on ilmoittanut eroavansa Kansallisgallerian hallituksen jäsenyydestä, sillä hän kokee naispuolisten hakijoiden tulleen syrjityiksi Kiasman johtajaa valitessa.
Kansallisgallerian hallitus päättää Kiasman, Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseon johtajista. Viime viikon tiistaina hallitus valitsi Kiasman johtajaksi Kiasman pitkäaikaisen amanuenssin Leevi Haapalan.
"Miksi pääjohtaja Risto Ruohonen valehtelee Leevi Haapalan hyväksi, tietäen hyvin, että haastatelluista naispuolisista johtajaehdokkaista ainakin kaksi täyttää johtamiskokemukseltaan tehtävän vaatimukset paremmin kuin Haapala?" Rantanen kirjoittaa erokirjeessään.
Tytöt, ajakaa mopoilla – ajo-opettaja kertoo, miksi se kannattaa
Aiemmin naisia autokoulussa vaivannut epävarmuus karisee, jos liikenteeseen on ottanut tuntumaa jo kaksipyöräisellä. Autokoulunopettajan mukaan miehet luottavat edelleen enemmän taitoihinsa, vaikkei sille olisi aina katetta.
Seksihalut haussa? Syy voi olla kulttuurissamme – tai kouluajoissa
Mediaa seuraamalla tuntuu, että seksiä on joka paikassa. Seksuaalisen halun puute on kuitenkin melko yleistä, ja seksologi Tarja Santalahti löytää syitä niin kulttuuristamme kuin lapsuusmuistoista.
Pillupesua
Minulle on rehellisesti hyvin hankalaa olla sensitiivinen tasa-arvokysymyksissä. Asia on minulle niin itsestäänselvä. Kukaan ei ole tasa-arvoinen ennen kuin kaikki ovat. Tästä syystä en katso tarvitsevani keneltäkään lupaa olla feministi. En feministeiltä sen enempää kuin keneltäkään muultakaan. Minusta on täysin turhaa takertua kenenkään vehkeisiin. Päinvastoin, kehoitan kaikkia ajattelmaan sisältökeskeisemmin, jos todella on tarkoitus edistää tasa-arvoa. Muotoseikosta märisemisen voi suosiolla jättää miesasialiikkeen mielensäpahoittajille.
Naiseus feminismin edellytyksenä on pillupesua sekin. Todellisuudessa epätasa-arvoisia rakenteita ylläpitää niin miehet kuin naisetkin. Naisilla on keskeinen rooli yhteiskunnassamme kasvattajina, niin kotona kuin kasvatusalan ammattilaisina. Radikaali asennemuutos kasvattajien keskuudessa muuttaisi yhteiskuntaa vauhdilla. Aina voidaan väittää yhteiskunnan tuottavan tämän asenteen annettuna kasvattajille, mutta se ajatus ei kestä kriittistä analyysiä. Kasvattajat ovat Suomessa suhteellisen korkeasti koulutettuja ja varsin kykeneväisiä itsenäisyyteen muissa asioissa. On vastuun pakoilua väittää, etteivätkö he kykenisi itsenäiseen ajatteluun myös tasa-arvon suhteen. Oikeastaan sellainen ajatus on lähellä syrjintää. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että asia on feministisestä näkökulmasta vaikea.
Itse tulen jatkossakin taistelemaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, kävi vaaleissa miten tahansa. En aio tehdä asiasta numeroa vaan keskityn arjessa elämään, kuten opetan. Pyrin kasvattamaan tyttäreni ihmiseksi ja tekemään maailmasta hänen ympärillään ihmisille hyvän paikan. Ei se lopulta sen kummempaa ole. On täysin luonnollista, että vanhojen huonojen rakenteiden purkaminen tapahtuu välillä pykälä ja muotoseikka kerrallaan, mutta tasa-arvolle ratkaisevinta on myönteinen kehitys kokonaisuudessa. Sukupuolien välisen solidaarisuuden on lähdettävä yksilötason ajattelusta, jonka pohja on käsitys kaikkien ihmisten universaalista yhdenvertaisuudesta.
Mieheni mielistelee jopa ex-anoppiaan
Auttavaisuus on hyve, sitä ei kiistä kukaan. Sepon ja Kaarinan suhteessa miehen auttamisenhalu menee kuitenkin kaiken muun edelle. Hän luo lumet jopa ex-anopilta.
Mies, haluatko kestää vähän pidempään? Tutkijat selvittivät salaisuuden parempaan mieskuntoon
Tutkijat ovat selvittäneet salaisuuden pitkiin lemmenhetkiin ja se on hyvin yksinkertainen.
Pitkän keston resepti on hyvin helppo: lisää liikuntaa. Se parantaa erektiota ja seksuaalista suorituskykyä. Amerikkalaisen Cedars-Sinai Medical Centerin tutkijoiden mukaan miehet, jotka urheilevat säännöllisesti, pärjäävät myös paremmin sängyssä. Asiasta uutisoi Daily Mail.
Urheilla pitää vähintään 18 MET-yksikön verran viikossa, jotta olisi sängyssä timanttia. UKK-instituutin mukaan MET-kerroin kuvaa sitä, montako kertaa henkilön lepotilaan verrattuna energiaa kuluu. MET-yksikkö heijastaa sekä liikunnan kestoa että intensiteettiä.
18 MET-yksikköä saa Daily Mailin mukaan kasaan kokoamalla yhteen erilaisen intensiteetin liikuntaa. Se voi koostua esimerkiksi kahdesta tunnista juoksua ja 3,5 tunnista kohtuullisen rauhallista liikuntaa, kuten kävelystä, tai kuudesta tunnista rauhallista liikuntaa.
Mies halusi anaaliseksiä – nainen asetti tämän ehdon…
Vauva-lehden keskustelupalstalla keskustellaan tulenpalavasti viikko sitten ilmestyneestä aiheesta. Ketju on kerännyt jo useita tuhansia lukukertoja.
Naisella on nimittäin ongelma. Hänen miehensä on ollut pitkään halukas harrastamaan anaaliseksiä, mutta vaimoa se on lähinnä inhottanut.
-Muistin erään kaverin joskus kertoneen et niillä vonkaus loppu ku kaveri sanoi et ok jos saa ensin panna miestä tasapuolisuuden nimissä. Tämän saman sanoin sit ukolle ja se meni ihan hiljaseks ja lopetti asiasta puhumisen siihen, nainen alustaa.
Mutta pitkään ei kerennyt emäntä huokaista, kun mies suostuikin vaatimukseen. Sittemmin hän on alkanut katsella netistä vyötärölle sidottavia dildoja.
Nainen kyselee hädissään perääntymismahdollisuuksia. Häntä lohdutellaan todeten, että mies taitaa nyt olla ihan tosissaan – ja että kokemus voi olla molemmin puolin avartava.
Nainen piinasi miestä yli vuoden – ajoi satoja kilometrejä, puhkoi ja spreijasi
Nainen sai Kymenlaakson käräjäoikeudessa sakkotuomion sinnikkäästä vainoamisesta.
Eteläsuomalaista miestä yli vuoden ajan piinannut uusimaalainen nainen näki tavattomasti vaivaa. Hän ajoi häirintämatkoillaan satoja kilometrejä.
Nainen kävi puhkomassa miehen auton renkaat kahdesti tämän mökillä ja kahdesti Hämeenlinnassa.
Kaksi kertaa nainen ajoi miehen kotitalolle ja kirjoitti molemmilla käynneillä autotallin oveen spraymaalilla tekstin ”valehtelija”.
Nainen pyöri kävi muulloinkin luvatta miehen kodin pihalla. Nainen myös seurasi miestä autolla.
Paitsi miehelle, nainen laittoi miestä herjaavia viestejä myös miehen naisystävälle. Nainen lähetti miehestä asiattoman viestin tämän entiselle työnantajallekin.
Nainen tunnusti kuulusteluissa miehen seurailun, asiattomat viestit ja tihutyöt.
Kihlakunnansyyttäjä vaati naiselle Kymenlaakson käräjäoikeudessa vainoamisesta vähintään kolmen kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.
Käräjäoikeus tuomitsi naisen vainoamisesta 570 euron sakkoihin.
Tytöt uupuvat kaksi kertaa poikia enemmän lukiossa
Lukiolaistytöt kokevat koulu-uupumusta kaksi kertaa poikia enemmän. Lisäksi puolet tytöistä pitää koulutyöhön liittyvää työmäärää liian suurena, kun vain kolmannes pojista on tätä mieltä.
Tiedot käyvät ilmi viimeisimmästä kouluterveyskyselystä vuodelta 2013.
Nainen kuolee miestä todennäköisemmin sydänkohtaukseen – tämänkö takia?
Sydänkohtauksen saaneet naiset pelkäävät, että heidät leimataan luulosairaiksi.
Sydänkohtausta on pitkään pidetty ”miesten juttuna”. Silti nuoret alle 55-vuotiaat naiset, jotka sen saavat, kuolevat kaksi kertaa miehiä todennäköisemmin.
Miksi? Yksi selitys on, että naiset vähättelevät sydänkohtausoireitaan ja hakeutuvat hoitoon miehiä harvemmin. Asiaa selvitettiin tuoreessa Yalen yliopiston tutkimuksessa.
Asiat, jotka seksistä pitäisi tietää jo nuorella iällä
Seksiin liittyy muutamia sellaisia faktoja, jotka jokaisen tulisi sisäistää jo nuorena.
Nainen kirjoitti opaskirjan avoimesta avioliitosta – hakee nyt itse avioeroa!
Kirjailija Robin Rinaldi tunnetaan teoksesta, jossa hän etsi toimivan avoimen avioliiton teoriaa. Rinaldin mukaan avioliitto pysyy mielekkäänä ja virkeänä, kun avioparit viettävät tarpeeksi aikaa erillään. Toimivaa avointa suhdetta lähestyttiin tavalla, jossa pariskunta oli erossa viisi päivää viikossa.
The Wild Oats Project -kirjassa nainen perehtyi omien teorioidensa testaamiseen. Vuoden ajan Rinaldi kokeili aviomiehensä kanssa järjestelyä, jossa he olivat viisi päivää erossa ja sen jälkeen kaksi päivää yhdessä. Järjestely tarkoitti yksinkertaisuudessaan avointa avioliittoa.
Silloin kun pari ei ollut yhdessä, heillä oli lupa deittailla muita ihmisiä ja harrastaa seksiä toisten kanssa. Kahtena päivänä viikossa he olivat yhdessä ja keskittyivät toisiinsa aviopuolisoina.
Ilmeisesti Robinin kokeilu ei ole ollut toimiva, sillä kirjailija on hiljattain hakenut avioeroa miehestään. Metro-lehden mukaan Rinaldi ja hänen miehensä olivat rikkoneet yhteisiä sääntöjä vuoden kokeilun aikana ja ilmeisesti molemmat olivat löytäneet uudet kumppanit. Rinaldi on myöntänyt, että avoin avioliitto ole tarkoitettu pariskunnille, jotka haluavat pysyä naimisissa. Kokeilun avulla Robin löysi elämässään uuden suunnan, eikä hän ole katunut päätöstään erota miehestään.
"Pitkän matematiikan lukijoita on liian vähän"
Jari Jokinen on ollut pitkään kehittämässä suomalaisia yliopistoja, viimeksi Aalto-yliopistossa. Huhtikuussa hän aloittaa Tekniikan Akateemiset TEKin koulutus- ja työvoimapolitiikasta vastaavana johtajana.
Miksi TEK oli Aalto-yliopistoa kiinnostavampia työnantaja?
”Lähden Aallosta haikein mielin ja samalla palan intoa uuteen työhöni. TEK kokoaa yhteen 75 000 teknisten alojen ammattilaista. Tämän joukon osaamisella on merkittävä rooli Suomen menestymiselle ja kilpailukyvylle.”
”Pitkän matematiikan lukijoita on koulussa liian vähän. Meidän tehtävämme on kertoa luonnontieteiden avaamista ammatillisista mahdollisuuksista.”
https://twitter.com/DarkCapitalist/status/580850631847575552/photo/1
Nainen luuli poikaystävän pettävän – kosti kuukautissiteillä näyttävästi
Nuori nainen oli alkanut epäillä poikaystäväänsä uskottomuudesta. Miehen salamyhkäinen käytös oli johtanut siihen, että 23-vuotias Li Tan päätteli poikaystävänsä pettävän häntä. Ajatus uskottomuudesta sai neitokaisen tolaltaan ja hän päätti kostaa miehelle näyttävällä tavalla.
”Hoitoalan työpaikoilla pitää keskustella myös seksistä”
Seksuaalisuudesta ei puhuta laitoksissa riittävästi henkilökunnan kesken, vaikka Montosen mielestä siihen olisi paljonkin aihetta.
– Hoitoalalle kouluttautuu nyt paljon eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Miten he kohtaavat meidän yhteiskunnan seksuaaliset arvot?
– Ei toisen arvomaailmaa voi lytätä ja todeta, että tämä meidän on oikea.
Sirpa Montosen mielestä hoitoalan koulutukseen pitäisi lisätä myös seksuaalisuusnäkökulmaa, jotta alalla työskentelevillä olisi entistä paremmat mahdollisuudet kohdata seksuaalisuuden moninaiset muodot.
– Henkilökunnalla on oikeus vetää rajoja, kuten esimerkiksi missä asukas saa harrastaa itsetyydytystä. Vaikka seksin pitää kuulua arkeen, ei se tarkoita, että milloin ja missä tahansa julkisilla paikoilla.
Montonen on työnohjaajana työskennellessään huomannut, että näistä asioista ei ole tehty yhteisiä pelisääntöjä ja sen seurauksena esimerkiksi vanhukset ja vammaiset eivät saa tasalaatuista kohtaamista työntekijöiltä.
– Organisaation pitäisi luoda pelisäännöt, miten seksuaalisuuteen suhtaudutaan. Tähän elämänalueeseen kuuluu niin paljon eettisiä näkökulmia ja myös omaiset on huomioitava, siksi niitä pitää miettiä työntekijöiden kesken yhdessä.
Tutkija: Pornosta ei osata vieläkään päättää, onko se hyvää vai huonoa
UUTUUSKIRJA Suomalaisten suhtautuminen pornoon on edelleen kaksinaismoralistista. Porno kiinnostaa, mutta sitä häpeillään – ja parhaimmillaan samassa perheessä lapset ja vanhemmat löytävät silti toistensa pornokätköjä.
Porno herättää tunteita, ja usein tunteet edustavat kahta ääripäätä. Kaksijakoisuus tulee esiin myös vasta julkistetussa Pornosta-teoksessa.
– Pornoon liittyvä keskustelu on kaksinapaista vastakkainasettelua. Porno on joko hyvää tai huonoa. Myös pornon tutkimus on helposti jakautunutta, kirjan kirjoittanut Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen tiivistää.
Yhtäältä porno nähdään saastaisuuden symbolina ja naisten esineellistämisenä. Toisaalta sitä puolustetaan seksuaalisen itseilmaisun tai fantasioiden ilmentymänä. Puolustajien piiriin asettuvat myös näkemykset pornosta kulttuurisena vastarintana.
Syöttekö yhdessä kultasi kanssa? Tapa kertoo suhteestanne enemmän kuin uskotkaan
Syöminen yhdistää ja lähentää niin perheitä, ystäviä kuin pariskuntiakin. Lue listasta 14 hyvää asiaa, jotka yhdessä syöminen tekee parisuhteelle.
Ruokaan asennoituminen ja syöminen kertovat paljon ihmisestä. Jos syödessä jonkun kanssa pystyy olemaan täysin oma itsensä, se kertoo paljon suhteen tasosta.
Yhdessä syöminen lähentää myös pariskuntia. Toistensa seurassa syövät parit ovat hyviä jakamisessa, ja heitä ei pelota olla sotkuisia kumppanin seurassa. Yhteinen ruokahetki myös syventää suhdetta, koska syödessä tulee keskusteltua ja käytyä läpi asioita.
Naisten eläke-euro on 65 centtiä
http://www.etk.fi/en/service/keskim%C3%A4%C3%A4r%C3%A4iset_el%C3%A4kkeet/262/keskim%C3%A4%C3%A4r%C3%A4iset_el%C3%A4kkeet
http://alphagameplan.blogspot.fi/2015/03/omega-rage.html
Kävitkö suositulla pornosivulla? Koneessasi voi olla haittaohjelma
Pornovideoita esittävältä Xtube-sivustolta ujutettiin haitakkeita surffaajien koneille.
Suositulle Xtube-aikuisviihdesivustolle on tehty tietomurto, ja sivulta on syötetty vierailijoiden tietokoneille haittaohjelmia, kertoo tietoturvayhtiö Malwarebytes blogissaan.
Uuh ja aah! Kolmannes naisista feikkaa orgasmin, jottei loukkaisi kumppaninsa tunteita
Cosmopolitan-lehden tekemässä tutkimuksessa kävi ilmi, että kaksi kolmesta naisesta on joskus teeskennellyt saaneensa orgasmin.
Miehet iskevät toisiaan epätoivoisesti – koodari laittoi Tinderin uuteen uskoon
Kalifornialaisinsinööri, jota The Verge kutsuu nimellä Patrick, on itsekin entinen Tinder-deittisovelluksen käyttäjä ja löytänyt nykyisen tyttöystävänsäkin sovelluksen avulla, mutta hän on myös kiinnittänyt huomiota hänen naispuolisten ystäviensä saamiin epätoivoisiin tai yksinkertaisesti ällöttäviin viesteihin, joita monet palvelun mieskäyttäjät lähettävät. Niinpä hän päätti jekuttaa innokkaimpia mieskäyttäjiä. Aluksi hän loi Twitter-tilin, joka lähetti suoraan Twitteriin hänen naispuolisten ystäviensä saamia keskustelunavauksia. Sitten hän tutustui tarkemmin Tinderin ohjelmarajapintoihin, ja huomasi niiden heikot suojaukset. Niinpä hän päätti viedä projektin pidemmälle.
Patrick koodasi ohjelmanpätkän, joka käyttää kahta valeprofiilia Tinderissä. Toisessa profiilissa on kuva videoblogaaja Boxxysta ja toisessa Patrickin naispuolisen tuttavan luvan kanssa käytettävä kuva. Kun Tinderin miespuoliset käyttäjät osoittavat kiinnostusta näitä valeprofiileja kohtaan, Patrickin ohjelma aloittaa keskusteluja kyseisten miesten kanssa. Miehet eivät kuitenkaan päädy keskustelemaan kuvissa esiintyvien neitokaisten kanssa, vaan tietämättään he keskustelevat toisten heteromiesten kanssa.
Näin harvat miehet siittivät jälkeläisiä 8 000 vuotta sitten - Vain joka 17. mies lisääntyi
Ihmisen kehityksessä tapahtui kaikkialla maailmassa jotakin, jonka vuoksi ainoastaan pieni osa miehistä siitti jälkeläisiä, kertoo Ars Technica.
Genomitutkijat ovat tehneet yllättävän havainnon miesten geenien siirtymisestä sukupolvelta toiselle viimeisten 8 000 vuoden ajalta. Mieheltä miehelle periytyvässä y-kromosomissa on hämmästyttävän vähän variaatioita: jokaista 17 naista kohden vain yksi mies on jatkanut sukua.
Genome Research -lehdessä julkaistu tutkimus pohjaa tietonsa 456 ihmiseltä kerättyihin genominäytteisiin. Genomit ovat peräisin Afrikasta, Euroopasta, Siperiasta, Oseaniasta, Andeilta ja Aasiasta. Ilmiö on ollut siis maailmanlaajuinen.
Muutoksen alkamisen aikoihin ihmisten määrä maailmassa alkoi kasvaa. Silti lisääntyvien miesten määrä väheni selvästi, mikä pääteltiin y-kromosomin variaation vähäisyydestä verrattuna muun genomin vaihteluun.
Ilmiön syystä ei ole vielä tietoa. Ei ole tietoa edes siitä, kuolivatko miehet ennen sukukypsyyttä vai eivätkö naiset vain paritelleet heidän kanssaan. Kulttuuriset erot eivät voi selittää muutosta, sillä se on tapahtunut samaan aikaan eri puolilla maailmaa.
8 000 vuotta sitten alkoi niin sanottu neoliittinen vallankumous, jolloin maanviljely alkoi kehittyä, kotieläimiä kesytettiin ja asutus vakinaistui.
Kehitys saattoi lisätä miesten välistä kilpailua, kun resurssit jakautuivat entistä epätasaisemmin. Rikkaimmat miehet ovat voineet saada helpommin lapsia, ja myös liikenteen kehittyminen pyörän keksimisen ja hevosen kesyttämisen jälkeen on lisännyt joidenkin miesten mahdollisuuksia siittää jälkeläisiä.
Toistaiseksi kaikki selitykset ovat pelkkiä mahdollisia selityksiä. Jos selitykset osoittautuvat oikeiksi, ne ovat todisteita kulttuurin vaikutuksesta ihmisen geeneihin.
Liljan pyyhkeet, Viimeinen osa: PAULIN PARADOKSI Blogi US Pauli Sumanen 26.3.2015
Äijäfeministi Antti Rinne: Suomessa on paljon tasa-arvo-ongelmia
Antti Rinne on brändännyt itsensä äijäfeministiksi. Ministerin mukaan se tarkoittaa sitä, että hän kannattaa tasa-arvoa riippumatta sukupuolitekijöistä, ulkonäöstä tai etnisestä taustasta. Äijä-etuliite puolestaan viittaa hänen omaan ulkonäköönsä. Suomea Rinne pitää kansainvälisesti vertailtuna tasa-arvoisena, mutta ongelmia riittää silti. Suurena ongelmana hän pitää yhteiskunnan eriarvoistumista.
- Suomi on jo alueittain eriarvoinen ja eri ihmisryhmien välillä eriarvoinen. Sitä pitää pystyä korjaamaan. Korjaus edellyttää sitä, että saamme vientivetoista talouskasvua, jonka kautta saadaan syntymään uutta työtä, jonka kautta taas päästään taloudellisessa tilanteessa yhteiskunnan kehittämiseen, Rinne kommentoi.
Äijäfeministi ei näe siinä mitään ongelmaa, että myös naiset kävisivät armeijan.
- Vaimonikin on käynyt armeijan ja ollut myös rauhanturvaajana.
Nainen rakastui puuhun: ”Elämäni parasta seksiä!”
Välillä uutisotsikoihin nousee tapauksia, joissa ihminen on rakastunut johonkin esineeseen, rakennukseen tai vaikkapa kasviin. Nyt eräs 31-vuotias Emma McCabe on palavasti rakastunut puuhun, jonka on nimennyt Timiksi. McCabe kertoo rakastuneensa Tim-nimiseen puuhun.
McCabe kertoo, että hän on aiemmin joutunut pettymään rakkaudessa, mutta puu antaa hänelle juuri sen, mitä nainen tarvitsee. McCabe kertoi myös, että seksi Timin kanssa on parasta, mitä nainen on kokenut. Joe.ie-sivuston mukaan nainen oli kertonut eräänä yönä hieroneensa paljaita rintojaan puunrunkoon niin kauan, että hän oli saanut orgasmin.
Emma McCabe aikoo mennä naimisiin Tim-puun kanssa. Hän haluaisi pienen seremonian, jossa vain perhe olisi läsnä. Hän on myös välillä vilkuillut muita puita, mutta ei ole puhunut niille, koska hän ei ikinä pettäisi omaa Timiään. McCabe arvelee monen arvostelevan hänen ja puun suhdetta, mutta siitä nainen ei välitä. Hän on Timin kanssa onnellisempi kuin kenenkään miehen.
Miesopettajan kosketus
Yle tarttui tärkeään aiheeseen, joka nousi esiin Ylen nettikeskustelussa. Kannattaa lukea Ylen juttu kokonaisuudessaan.
Miehet pelkäävät olla tekemisissä nuorten tyttöjen kanssa, ettei tilanne tule ymmärretyksi väärin. (Yle)
Sairas maailma.
Jokaisella tytöllä on isä tai vaari. Koulussa ainakin toistaiseksi löytyy miesmaikkojakin. Pohdin asiaa miesopettajien kannalta.
Ensimmäisen kerran törmäsin ongelmaan Heinolan kurssikeskuksessa joskus 1980-luvun lopulla. Heinolassa järjestettiin suosittuja viikon kestäviä opettajien täydennyskursseja.
Kun saavuin huoneeseeni, toisen sängyn reunalla istui mies, joka nojasi käsiinsä. Hän oli matematiikan opettaja jostain pohjoisesta. Hän kertoi minulle tarinansa, joka oli osin täysin julkinen. Olin lukenut tapahtumasta Hesarista.
Matematiikan opettaja oli oppitunnilla kannustavasti taputtanut yläkouluikäistä tyttöä olkapäille, kyllä se siitä. Tyttö oli kertonut kotona äidilleen, että opettaja oli kosketellut rintoja.
Tietenkin tapahtuma meni ensin lehteen ennen kuin asia saatiin kunnolla selvitetyksi. Kosketushetkellä koko muu luokka oli läsnä, totuus oli helppo selvittää. Tyttö ja äiti pyysivät anteeksi, ja lehteen tuli pieni oikaisukirjoitus.
Mutta epäilys jäi itämään, entä jos tuo maikka sittenkin kosketteli oppilaan rintoja?
Matikanmaikka joutui muuttamaan pois paikkakunnalta, mutta epäilys seurasi häntä sinnekin, vaikka hän oli täysin syytön.
Minä keskustelin Heinolassa murtuneen miehen kanssa. Olin hänen puolestaan hyvin surullinen, en tule koskaan unohtamaan keskusteluamme.
Syyttäjä vaatii poikakaksikolle vankeutta Helsingin julmista ryöstöistä
Eerikan tapaus: Syyttäjä vaatii kahdelle sosiaalityöntekijälle ehdollista vankeutta
Nainen sammui pakkaseen – karmaisevat kuvat julki varoittavana esimerkkinä – Stara
Nona etsii epätoivoisesti: Aatelissormus katosi Stockmannin vauvanhoitohuoneessa
Tämä helppo ja halpa keino voi ehkäistä aivoinfarktin - Terveys - Ilta-Sanomat
Haluton kumppani? Älä tee tätä hyväntahtoista virhettä
Mikä neuvoksi, kun kultasi ei tee mieli? Seksologin mukaan loputon ymmärtäminen ei auta seksuaalisen halun puutteen kanssa kamppailevaa.
Seksuaalisen halun puute on suhteellisen yleistä, ja ongelmalliseksi se muodostuu vasta, kun ihminen itse kokee haluttomuutensa häiritsevänä. Sen sijaan pariskuntien välillä voi olla ongelmia halujen kohtaamisessa.
Kumppani on kovilla toisen kärsiessä halun puutteesta. Seksologi Tarja Santalahden mukaan hyväntahtoinen kumppani saattaa päätyä jopa mahdollistamaan hiljaiselon makuuhuoneessa.
– Ylenpalttinen ymmärtäminen ja se, että ei näe osuuttaan kannustavana ja tukevana, mahdollistaa ja ylläpitää muuttumatonta tilannetta. Kumppanin pitää kannustaa ja tukea muutosta, Santalahti napauttaa.
Mieskin voi sairastua rintasyöpään
Rintasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain 15-20 miestä. Heinolalainen Erik Siekkinen on yksi heistä.
Siekkinen oli alle kolmikymppinen, kun häneltä poistettiin toinen rinta. Myös oikea kainalo jouduttiin tyhjentämään ja kaikki imusolmukkeet poistamaan.
Tällä hetkellä 27-vuotias Erik Siekkinen voi hyvin. Syöpä on parantunut ja hän on saanut terveen paperit. Enää kiusaa oikea käsi. Imusolmukkeiden poistamisen jälkeen käteen tuli hermo- ja nivelsärkyä sekä turvotusta.
Siekkinen toivoo, että ulkonäköseikkoja enemmän syöpähoitojen yhteydessä keskusteltaisiin siitä, millaista elämä ilman käden imusolmukkeita voi olla. Se saattaa vaikuttaa arkeen todella paljon.
Led Zeppelin -legenda Jimmy Pagella, 71, itseään 46 vuotta nuorempi tyttöystävä
Led Zeppelin –kitaristi Jimmy Page on löytänyt rakkauden 25-vuotiaasta näyttelijättärestä.
Käsittämätön ilmiö Jenkeissä: miehet ryntäävät sterilisoitavaksi
Yliopistokoriksen merkitys amerikkalaiseen kokemuskulttuuriin on käytännössä mittaamaton. Juuri maaliskuun ratkaisupelien media-arvo on mittaamaton. Jopa niin, että presidentti Barack Obama on Valkoisessa talossa joutunut esittelemään oman näkemyksensä 64 joukkueen turnauksen ratkaisukohdista. Obama ei ole yksin. Kansantaloudellisesti March Madness tuottaa noin miljardin euron tappion tuotannon heikentyessä ihmisten keskittyessä koripalloon.
Turnaus aiheuttaa myös lääketieteellisesti mielenkiintoisen ilmiön. Vasektomiaa tarjoavien yksityisklinikkojen listat täyttyvät äärimmilleen verrattuna toisiin vuodenaikoihin. Vas Madnessin nimellä tunnettu ilmiö on levinnyt nyt myös jo markkinointiin.
- Tee vasektomia tänään ja jää kotiin neljäksi päiväksi lääkärintodistuksen voimalla katsomaan korista, mainostaa yksi sterilisaatiota tarjoava yksityisklinikka.
Yhä useammat tarttuvat tarjoukseen. Etenkin kun siihen sisältyy myös pizzalahjakortteja ja oman suosikkijoukkueen logolla varustettuja jääpusseja lieventämään alapääkipua.
Tekeekö leikkaus minusta impotentin?
Olen 63-vuotias mies, ja minulla on todettu eturauhassyöpä. Joudun leikkaukseen.
Kaverini on väittänyt minulle, että eturauhassyöpäleikkauksesta voi tulla impotentiksi. En millään saa otetuksi tätä puheeksi hoitavien lääkärien kanssa, joten kysyn asiaa täällä. Kuinka suuri riski on, että minusta tulee leikkauksen takia impotentti? Miten tämän voisi välttää? Mitä muita vaikutuksia syövällä voi olla seksiin? Olen nyt poikamies, mutta toivoisin kovasti naissuhdetta, kunhan syöpä saadaan hoidetuksi.
Kysy seksistä: Olen kokematon naisten kanssa ja minulla on haasteita erektioni kanssa, mitä tehdä?
Olen 34-vuotias neitsyt ja olen tapaillut yhtä mukavaa naista jonkin aikaa ja olemme päätyneet petipuuhiin mutta sängyssä ei tahdo tulla erektiota.
Jos hyväilen naista ja tämä minua niin voi tulla joksikin aikaa puolittainen mutta kunnollista erektiota ei tule, jotta yhdyntä onnistuisi. Toisella kerralla ihan ok erektio tuli vasta kun itse hyväilin itseäni, kun naisen tekemä tyydytys ei sitä tuottanut.
Puhuessamme tuhmia penikseni paisuu jonkin verran, mutta kun olemme alasti niin huonosti toimii. Pidän naisesta ja hän tietää kokemattomuuden mutta voiko nämä ongelmat johtua vain kokemattomuudesta sekä varhain aloitetusta tyydytyksestä jolloin oikea nainen ei tunnu riittävän hyvältä. Millä asiaan korjaus? Halu antaa hänelle suuri kuitenkin, tai sitten mietin asiaa liikaa joka häiritsee erektiota?
Nimimerkki: Harmistunut seksin iloon, mies 34 vuotta
Maailman vanhimman vitsin ymmärtää simpanssikin – testaa, millainen huumori sinuun vetoaa
...
Robert Provinen johtamassa tutkimuksessa havaittiin, että jos seurueeseen kuuluu molempien sukupuolien edustajia, naiset nauravat selvästi enemmän kuin miehet – tarkalleen ottaen 126 prosenttia enemmän. Miehet puolestaan ovat niitä, joille nauretaan. Ilmiö toistuu Provinen mukaan eri kulttuureissa ja on nähtävillä jo pienissä lapsissa.
Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että yhdysvaltalaisissa deitti-ilmoituksissa naiset mainitsivat miehiä useammin nauramisen tai huumorintajun kriteeriksi kumppanilleen. Miehet taas kuvailivat useammin näillä ominaisuuksilla itseään.
Ilmiön syy saattaa piillä evoluutiossa, Paavo Kerkkänen arvelee.
"Koiraathan ovat luonnossa usein naaraita värikkäämpiä, rocktähdet ovat usein miehiä ja huumorikin on tietynlaista esiintymistä. Mutta se on toisaalta vain yksi osa sosiaalista kanssakäymistä, jossa pitää osata muutakin kuin olla hauska. Pelkästään vitsiä vääntämällä ei pärjää pitkälle."
...
Olisiko yhtään suopeammin suhtauduttu siihen, jos vaikkapa Sauli Niinistö olisi pukeutunut verkkosukkiin tai alkanut harrastaa napatanssia? Tuskinpa olisi, vaan pikemminkin vielä negatiivisemmin.
"Naisen ruumis näyttää soveltuvan huonosti politiikkaan"
Kilpa-ajaja Emma Kimiläinen kirjoitti autoiluoppaan naisille: "Naiset ja miehet ovat lähtökohtaisestikin erilaisia."
Varusmiesliitto: "Sotilaspuku ei uhkaa varusmiehiä"
Varusmiesliiton mukaan varusmiehillä ei ole syytä huolestua kantahenkilökuntaan kuuluvien uudesta sotilaspuvun käyttösuosituksesta. Liitto korostaa, että vastuu varusmiesten turvallisuudesta kuuluu puolustusvoimille. Varusmiesliitolla ei ole tietoa pukuohjeen taustalla olevista uhkakuvista.
Naiset kouluttautuvat nyt kriisien varalle – maanpuolustuskurssi myytiin jo loppuun
VA manager's email mocks veteran suicides
A manager at the Roudebush Veteran Affairs Medical Center in Indianapolis appears to mock the mental health problems of returning combat veterans in an email to her employees.
...
6 syytä, miksi avioero on lapselle parempi
Jokainen huonossa liitossa elävä vanhempi joutuu miettimään eron vaikutusta lapsiin. Useita vanhempia pelottaa, että isän ja äidin erilleen lähteminen traumatisoi lapset ja jättää heidän elämäänsä ikuisen jäljen. On aivan selvää, että ero on kova paikka myös lapsille. Lastasi saattaa kuitenkin odottaa vielä kurjempi elämä, jos pakotat hänet päivästä toiseen seuraamaan isän ja äidin riitatilanteita.
Pahimmassa tapauksessa lapsesi tulevat näkemään väkivaltaa tai kokemaan vihaa, katkeruutta, ahdistusta, surua sekä kaikkea mahdollista tunteiden sekamelskaa.
Entinen avioeroasianajaja ja lakiasiantuntija listasi Huffington Post -lehdelle kuusi syytä, miksi vanhemmat saattavat tehdä erotessaan lapselleen suuren palveluksen.
Mitään ei tapahdu, koska feministit avoimesti vastustavat mm. segregaation vastaisessa työryhmässä:
”Joka kahdeksas poika ei osaa lukea tarpeeksi hyvin” – Lapsiasiavaltuutettu vaatii ripeitä toimia eriarvoistumisen pysäyttämiseksi
Bostonin maratoniskun uhrin epäillään keksineen tarinansa – nosti kymmeniä tuhansia korvauksia
...
Nyt Bostonin poliisi epäilee, että räjähdyksessä loukkaantuneeksi ilmoittautunut Joanna Leigh, 41, on keksinyt loukkaantumisensa.
...
Näin käy, kun nakkaat seksilelun naistenvessaan!
Avoliitot yleistyvät - HS: Jos lapsia ei ole, suku perii
Vuosi vuodelta Suomessa elää yhä enemmän avoliitossa olevia pariskuntia. Vuonna 2013 avopareja oli 328 304, miltei 45 000 paria enemmän kuin vuonna 2010, ilmenee Tilastokeskuksen tiedoista.
Vaikka avoliitossa eläminen yleistyy, esimerkiksi perintöoikeus pohjaa edelleen avioliittoon, kertoo Helsingin Sanomat. Edelleenkään avopuoliso ei ilman testamenttia saa perintöoikeutta perittävän avopuolison omaisuuteen.
”Jos avoparilla ei ole ollut lapsia, kuolleen avopuolison perii hänen sukunsa. Jos esimerkiksi asunto ja asuntolaina ovat olleet kuolleen avopuolison nimissä, ei avopuolisolla ilman testamenttia ole oikeutta asuntoon. Tämä voi olla harmillista, jos avopuoliso on panostanut omaisuuteen esimerkiksi osallistumalla lainan lyhentämiseen", oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Salla Silvola sanoo Helsingin Sanomissa.
! » Näin harvat miehet siittivät jälkeläisiä 8 000 vuotta sitten - Vain joka 17. mies lisääntyi
Neolithic culture may have kept most men from mating (Mar 24, 2015)
Menee siis paremmaksi. Aikaisemmin olen nähnyt väitteen että esivanhemmissa on kaksi kertaa enemmin naisia kuin miehiä.
Adam and His Eves (August 23, 2004)
Is There Anything Good About Men?: How Cultures Flourish by Exploiting Men (Hardcover – August 12, 2010)
Is There Anything Good About Men?
! » Yle: Oletko sinä auttanut maahan tuupertunutta ihmistä? (20.3.2015)
Nimimerkki suomalainen mies vm80 kirjoittaa:
Monikaan täällä auttamisen puolesta huuteleva ei taida tietää, millaista on olla tämän päivän Suomessa aikuinen mies. On helppo ihmetellä "kylmyyttä", jos on vaikkapa nainen, jota kukaan ei koskaan epäile mistään.
Niinhän se on.
Menin pari vuotta sitten itse katsomaan bussipysäkillä alkuillasta maannutta nuorempaa naisihmistä, että onko kaikki hyvin. Lopputuloksena mulkoilevia katseita pysäkille tulleilta naisihmisiltä ja lopulta paikalle tullut poliisikin kysyi että "teitkö sä sille jotain, me saatiin soitto?". Selvisin pienellä "tilannekatsauksella" ja henkilötietojen antamisella maijassa - sillä kertaa. Mutta päätin, että toista kertaa ei tule.
Kysynkin teiltä kaikilta ihmettelijöiltä: haluaisitteko itse tulla - ihan vain vaikka sukupuolenne vuoksi - epäillyksi autettuanne jotakuta. Ja näsäviisaille tiedoksi, etten kaivellut kysyessäni haarovälejä, en omiani enkä tytön.
Seksuaalineuvoja: "Lääkärit voisivat kirjoittaa ihmisille rakastelureseptejä"
Seksuaalineuvojan vastaanotolla pohditaan vuodesta toiseen hyvin pitkälti samoja teemoja. Toisinaan pelkkä kotiin saatu liukaste saattaa tarjota ratkaisun.
Mies ei halua tavata minua kasvotusten, miksi? Miehet vastaavat
Miksi kiva mies välttelee tapaamisia? Selvitimme vastauksen.
"Tapasin kivan miehen ja numeroita vaihdettiin. Juttu alkoi heti luistaa, ja keskustelu oli helppoa. Tätä kestänyt nyt parin kuukauden ajan, mutta nähty on vain pari kertaa, joista toinen omasta ehdotuksestani. Miksi mies ei vaikuta halukkaalta face-to-face -deitteihin, mutta oma-aloitteisesti viestittelee silti päivittäin?" Kysyy nimimerkki Hämillään.
Isommat rinnat, isommat tipit – Kumpi sukupuoli tippaa enemmän?
Yhdysvalloissa tehtiin koe, jonka mukaan isommilla rinnoilla saa isompia tippejä.
Myytinmurtajat tekivät kokeen, joka on saattanut mietityttää monia asiakkata ja alalla työskenteleviä jo tovin. Kokeen aiheena oli, että vaikuttaako naistyöntekijöiden rintavarustuksen koko tippien määrään.
Ehkä kovin monelle ei tule yllätyksenä, että kokeen tulokset osoittivat, että suuremmalla rintavarustuksella saa suurempia tippejä. Kokeessa kuitenkin oli yksi ennalta arvaamaton ja yllättävä tulos.
Miehet tippasivat 30 prosenttia enemmän suuremmille rinnoille, mutta naiset tippasivat miehiä enemmän nimittäin jopa 40 prosenttia.
Kysy seksistä: Pidän seksistä kovasti, mutta laukean turhan nopeasti - mikä avuksi?
Tervehdys! Olen 30v mies ja todella aktiivinen seksuaalisesti.
Tykkään seksistä ja nautin kovasti. "Ongelmana" on että laukean todella nopeasti enkä laukeamisen jälkeen kykene enää jatkamaan seksiä kun paikat on niin tuntoherkät ja erektio lopahtaa :) 1-2min "voimia" kerättyä taas onnistuu :) kiusallinen ongelma vaivannut koko ajan. Mikä avuksi?
Nimimerkki: Haluja on kunto lopahtaa, 30 vuotta
Seksi: Miksi seksiä kannattaa harrastaa joka päivä? Tässä 12 syytä
Millainen naisen alapääkarvoitus on paras? Miehet kertovat
Ei ole naista karvoihin katsominen, paitsi että on.
Viime vuosi oli häpykarvojen. Luonnontilaista puskaa hehkuttivat muiden muassa näyttelijät Gwyneth Paltrow ja Cameron Diaz. Vuoden lopulla Racked-sivusto uutisoi, että brasilialainen vahaus, jossa kaikki karvat poistetaan, on kriisissä, koska naiset haluavat, että heidän alapäässään kasvaa karvaa.
Ok, naisten mielipide tuli selväksi. Siksi kysyimmekin kolmi–nelikymppisiltä miehiltä, millainen alapääkarvoitus on heidän makuunsa. Onko puskatrendi noussut myös miesten ykkössuosikiksi?
Parrakas nainen kamppailee asenteita vastaan: ”En aja partaani yhdenkään miehen tai naisen takia”
Brittiläistä Haarnam Kaur’ta kiusattiin vuosia parran takia.
Brittiläinen Haarnam Kaur, 24, on noussut jälleen otsikoihin Briteissä. Hän on osallistunut aktiivisesti kiusaamiskeskusteluun, sillä tietää kokemuksesta, mitä se voi aiheuttaa: hän oli vähällä tehdä itsemurhan.
Haarnamia kiusattiin hänen ulkonäkönsä takia, sillä hänellä on kasvanut parta 11-vuotiaasta lähtien. Parran kasvu johtuu munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä. Hormonihäiriön takia hänellä on tavallista vähemmän estreogeenia eli naissukupuolihormonia. Parran lisäksi Haarnamilla on runsasta karvankasvua myös rintakehässä.
Jos tytöt ja pojat ovat samalla liikuntatunnilla, vaikutus voi näkyä myös luokassa
Tyttöjen ja poikien yhteisten liikuntatuntien vaikutus näkyy myös luokassa järjestettävillä oppitunneilla. Mitä enemmän tytöt ja pojat tekevät asioita yhdessä, sitä paremmin se sujuu. Tätä mieltä ovat useat päijäthämäläiset opettajat, joilla on käytännön kokemusta asiasta.
Monissa pienemmissä kouluissa sekaryhmiä on myös säästösyistä sekä siksi, että muutamasta oppilaasta ei saa joukkueita peleihin.
Jyväskylän liikuntakasvatuksen laitoksen professorin Mirja Hirvensalon mukaan oppilaat pitävät tutkimuksen mukaan eniten joustavista ryhmistä. Hänen mukaansa suomalainen liikuntakulttuuri on sen verran eriytynyttä, että tytöt jäävät sekaryhmissä helposti heikommalle.
- Kaikilla pienillä tytöillä pitää olla oikeus liikkua omilla ehdoillaan, ei jonkun kovia lajeja harrastavan ison pojan ehdoilla, Hirvensalo painottaa.
Liikuntakasvatuksen laitoksen lehtori Sanna Palojärvi on samaa mieltä. Hän osallistui vuonna 2010 Opetushallituksen julkaiseman Liikunnan oppimistulosten seuranta-arvioinnin koostamiseen, jossa kysyttiin oppilailta itseltään, millaisissa ryhmissä he mieluiten liikkuisivat.
- Yhdeksäsluokkalaisista pojista 68 prosenttia kannatti erillisiä ryhmiä ja tytöistä 74 prosenttia. Osittain lukuja saattaa selittää se, että erillisryhmät ovat edelleen tavallisin käytäntö suomalaisissa kouluissa. Niihin on totuttu.
Palojärven mukaan tyttöjen poikia suurempi toive erillisryhmistä kertoo siitä, että tytöt toivovat myös liikuntatunteja, jossa voisi liikkua pelkästään tyttöporukassa.
- Sekaryhmässä tuntien sisällöt ovat aina kompromissi. Jos liikunta tapahtuu pelkästään sekaryhmissä, kannan huolta erityisesti sellaisista tytöistä, joille liikunta ei ole se vahvin oppiaine.
Yläkoulun valinnaisliikunnassa sekaryhmät toimivat hyvin.
- Usein tytöt, jotka ovat valinneet valinnaisen liikunnan, ovat liikunnallisesti lahjakkaita.
Äidin koskettava kirjoitus: Luokan pojat nousivat kiusatun tytön tueksi
Tyttärensä koulukiusaamiseen kyllästynyt äiti kirjoitti lapsiasiavaltuutetun blogissa koskettavan kirjoituksen, kuinka luokan pojat nousivat kiusaajatyttöjä vastaan alakoulussa.
Raiskauskulttuurin myytti
Seksuaalinen väkivalta on kuin taivaan lahja feministiselle liikkeelle. Jos sitä ei esiintyisi, feministit näyttäisivät siltä mitä ovatkin: yhdeltä valittajien ryhmältä muiden joukossa. Silloin heillä ei olisi muuta strategiaa kuin toistella vanhaa valhettaan naisen eurosta ja puuttua sellaisiin verisiin vääryyksiin kuin lastenvaatteiden ”sukupuolittuneisuus” ja nimilaki, joka ei salli naisen ottaa miehen etunimeä tai päinvastoin. Pitkälle automatisoidussa koulutus- ja palveluyhteiskunnassa, joka niin selvästi on rakentunut palvelemaan naisten tarpeita, tällainen on tavanomaista taustahälyä jota harva vaivautuu ottamaan vakavasti.
Mutta koska raiskauksia edelleen tapahtuu ja niitä tekevät lähes yksinomaan miehet, feministit voivat todeta että ainakin tässä juuri naiset ovat uhrin asemassa. He voivat jopa väittää, että raiskauksissa ei ole kyse yksittäisistä rikoksesta, vaan ne ovat naisvihamielisen ”raiskauskulttuurin” tuote. Tässä kulttuurissa miehet luovat keskuudessaan ilmapiiriä, jossa väkisinmakaaminen on hyväksyttävää ja uhrin oma vika. Erityisen paha asia on miesten keskinäinen ”male bonding”, joka sulkee naiset ulos ja tekee miesten seuraan tuppautuvasta naisesta vapaata riistaa seksuaalisille lähentelyille. Feministien mukaan miesten sosiaalisissa ympyröissä halvennetaan naisia ja jopa raiskaukset hyväksytään niissä hiljaisesti.
"Valehtele vaikuttaaksesi kiinnostavammalta" - Deittailuvinkit, jotka kannattaa unohtaa
Naistenlehdet ja nettisivut ovat täynnä erilaisia vinkkejä deittailuun. Metro-lehti kokosi yhteen ehkä huonoimmat treffivinkit ikinä.
Tapailuvinkkejä tulee aina uusia ja erilaisia, niin hyviä kuin huonojakin. Jotkut lähteet kehottavat päästämään muutaman valkoisen valheen, jotta vaikuttaisi mielenkiintoisemmalta. Toiset taas vannovat omana itsenään olemiseen.
Kaikki vinkit eivät tietenkään toimi kaikille, mutta huonoimpia kannattaa kuitenkin kaikkien vältellä.
Ovatko alla olevat vinkit kenties kaikista huonoimmasta päästä?
Oletko koukussa pornoon? Näistä merkeistä tiedät
Porno on kuin seksin roskaruokaa - sen avulla tyydyttää tarpeet nopeasti ja helposti, mutta jälkeenpäin on likainen olo.
Katsotko pornoa päivittäin? Vaikuttaako se parisuhteeseesi? Jos vastaus on edes epäröivä ’ehkä’, katsot todennäköisesti liikaa aikuisviihdettä. Men’s Health neuvoo, kuinka saat homman raiteilleen ja näyttöpäätteen tuijotuksen aisoihin.
Liiallisen pornon tuijottamisen oireita ovat muun muassa seuraavat:
Olet myöhästynyt tapaamisista, koska olet viihtynyt koneella liian kauan.
Sinua ahdistaa, että joku saa tietää jokailtaisesta tavastasi.
Alat tosissaan uskoa, että jokainen nainen on notkea sänkyakrobaatti.
Osaat nimetä ainakin viisitoista pornotähteä.
Katsot koko ajan oudompaa ja oudompaa tavaraa.
Olet katsonut tai yrittänyt katsoa pornoa töissä tai ystävän / sukulaisen luona
Tavallinen ”vaniljaseksi” kumppanin kanssa ei kiinnosta enää.
Kysy seksistä: Himo on sammunut ja nyt haaveilen avioliiton ulkopuolisesta seksistä, mitä tehdä?
Olen ollut naimisissa 15 vuotta. Alussa meillä oli kivaa mieheni kanssa. Nyt se himo on sammunut eikä viimeiseen 13 vuoteen kertaakaan.
Olen yrittänyt puhua hänelle, mutta turhaan. Olen tehnyt kaikkeni ja enkä ole koskaan sanonut ei. Nyt olen alkanut haaveilemaan avioelämän ulkopuolisesta seksistä. Mitä tehdä?
Nimimerkki: Neito, nainen yli 42
Hesari levittämässä aktiivisesti miesvihaa:
Nyt se on päätetty: douchebag on suomeksi mätisäkki - Kotimaa - Nyt
Mikseivät naiset kanna vastuuta sukupuolitautien leviämisen ehkäisemikseksi?:
BBC - Future - The future of safe sex?
...
Today, only 1.6% of all condoms distributed worldwide are female condoms.
...
BBC - Future - How your face betrays your personality and health
2015-03-23 Ranska: naista raiskattiin ja kidutettiin yli kuukausi + eläinseksi
...
Jos nyt ymmärsin oikein niin ravintola-alaa opiskellut uhri on henkisesti lievästi kehitysvammainen ja oli helposti johdateltavissa. Päätekijä tässä käsittämättömässä jutussa oli lesbopari joka oli naapurin mukaan ensimmäinen naimisiin mennyt lesbopari Verdunissa.
...
Kuuntele Abbaa – voit välttyä dementialta! - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Sari Helin
Mihin feminismiä tarvitaan?
Miksi feminismiin suhtaudutaan epäluuloisesti tai jopa pelokkaasti? Suomessa sukupuolten välisellä tasa-arvolla on vankka kannatus, mutta silti monet vierastavat feminismiä. Ruotsissa feminismi on näkyvämmin esillä julkisessa keskustelussa. Mihin feminismiä tänä päivänä tarvitaan? Miksi aate on niin usein pilkan kohteena? Sari Helinin vieraina ovat Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg ja Euroopan historian professori Laura Kolbe. «
Esitetty: Ti 24.3.2015 klo 10.05 Yle Radio 1
Miesten tunti Jakso 87
Väheneekö miesten väkivalta puhumalla?
Miesten tunnin teemana oli mies ja väkivalta.
Ottaen huomioon, kuinka yleistä esimerkiksi parisuhdeväkivalta on, me tunnemme todella vähän vaimoansa tai miestänsä kohtaan väkivaltaa käyttäviä ihmisiä.
Jari Hautamäki on tehnyt parisuhdeväkivallan ehkäisevää työtä sekä jälkihoitoa jo 20 vuoden ajan Espoon Lyömätön Linja ry:ssä. Hänen mukaansa tänä aikana on tapahtunut iso kulttuurinen muutos sen suhteen, että ongelmasta puhutaan nyt avoimemmin miehen näkökulmasta käsin.
- Kaikesta huolimatta ilmiö on kuitenkin valitettavan yleinen, ja edelleen sitä esiintyy myös paljon piilossa, joutuu Hautamäki ikäväkseen toteamaan.
Hautamäen lisäksi ohjelman haastateltavana oli myös väkivaltatutkija Arto Jokinen.
Toimittajana Jarmo Laitaneva. «
Esitetty: Ma 23.3.2015 klo 13.14 Yle Puhe
Miksi kumppani aina vain nalkuttaa? ”Pitää nostaa ihan oikeasti kissa pöydälle”
Huono Äiti -ohjelmassa keskustellaan tällä kertaa äitien nalkuttamisesta. Ohjelmaa juontaa Sari Helin.
Nalkuttaminen taitaa olla yksi parisuhteen ja perhe-elämän ikuisuuskysymyksistä. Päivittäinen yhteiselo johtaa joskus väistämättä jonkinasteiseen nalkuttamiseen ja ääneen harmitteluun, vaikka puoliso tai äiti ei varsinaisesti tarkoittaisi arvostella toista.
Sari Helinin kanssa sohvalla istuvat seksologi Leena Hattunen ja kirjailija Pasi Sillanpää. Kolmikko analysoi yhdessä, miltä nalkuttaminen tuntuu muista perheenjäsenistä ja miksi niin monet äidit päätyvät nalkuttamaan, vaikka eivät edes haluaisi tehdä sitä.
9 erilaista sinkkua - katso, mihin lokeroon sinut ahdetaan!
Sinkkuus voi olla melkoisen leimaavaa. Tarpeeksi yleisiä asenteita tarkkailtuaan Fiidi päätti listata erilaiset sinkkutyypit.
Nämä yleensä parisuhteessa olevien ihmisten antamat määritelmät ovat melkoisen lennokkaita, eivätkä välttämättä perustu edes totuuteen.
KSML: Lasikaton läpi suoraan kovaan koitokseen
Valtakunnansovittelijan toimistossa Helsingin Bulevardilla on pitkä pöytä, jonka ääreen pattitilanteeseen ajautuneet työmarkkinaosapuolet istutetaan.
Pöytää koristavat vesikannut ja -lasit. Muuta tarjoilua sovittelupöytään istuvien on turha odottaa.
- Täällä ei ole tarkoitus viihtyä, sanoo valtakunnansovittelija Minna Helle.
Kuulostaa tiukalta, mutta sellainen valtakunnansovittelijan on syytä ollakin.
Helle on valtakunnansovittelijaksi nuori, ja lisäksi ensimmäinen tehtävää hoitava nainen.
Hän korosti lukuisissa valintansa jälkeisissä haastatteluissa toivovansa aikaa, jolloin naisen valinta valtakunnansovittelijaksi ei olisi enää merkittävä asia.
Lasikaton rikkominen ei ole kuitenkaan yhdentekevää.
- On se itsellenikin iso asia, että minut valittiin ensimmäisenä naisena tähän tehtävään. Toivon, että voin omalla esimerkilläni kannustaa naisia etenemään urallaan.
! » Raiskauskulttuurin myytti
…
Puhuessaan raiskauskulttuurista feministit eivät halua vähentää raiskausten määrää tai auttaa niiden uhreja. He haluavat hallita miehiä syyllistämällä heitä ja tekemällä heistä abstraktin pahuuden edustajia. Näin miehet joutuvat ryhmänä olemaan alituiseen puolustuskannalla. Valheellisia raiskaussyytöksiä vastaan voi puolustautua juridisesti, mutta miten puolustautuu se, jota väitetään raiskauskulttuurin ja ”patriarkaalisen hierarkian” edustajaksi? Miesten pitäisi jatkuvasti esittää anteeksipyyntöjä koko naissukupuolelle ja suostua feministien kaikkiin vaatimuksiin, eivätkä he silloinkaan voisi täysin vapautua kollektiivisen syyllisyytensä taakasta.
Raiskauskulttuuri on epämääräisyydessään kaikenkattava teoria. Sen piiriin kuuluu suuri joukko miehen seksuaalisuuden ilmentymiä pornoelokuvien katselusta ja kaksimielisten vitsien kertomisesta aina väkisinmakaamiseen saakka. Niinpä mikä tahansa naisen epämiellyttäväksi kokema seksuaalinen lähestymisyritys ilmentää seksuaalista väkivaltaa ja seksuaalisen väkivallan siunaavaa ilmapiiriä. …
Ensitreffit alttarilla -sulhaset löydettiin Tinderistä
Tinderillä oli kuitenkin tärkeä rooli Miian ja Violan puolisoiksi valikoituneiden Ollin ja Esan löytymisessä ohjelmaan.
– Olli ja Esahan löydettiin Tinderistä. Se oli erään ohjelman tuotantotiimiläisen idea, että ohjelmalle tehdään oma Tinder-profiili, jossa lukee, että haluatko löytää tosirakkauden, tai jotain vastaavaa. Kun he sitten olivat tykänneet profiilista Tinderissä, niin heitä pyydettiin hakemaan ohjelmaan, Viola ja Miia kertovat.
! » Mies ei halua tavata minua kasvotusten, miksi? Miehet vastaavat
Siis molemmat osapuolet ovat ehdottaneet kerran tapaamista. Jos tuossa väitetään että että mies välttelee tapaamista, niin tällöin myöskin nainen välttelee tapaamista.
Pierunainen iski Joensuussa - nuorimies aivan kauhuissaan!
Feissarimokat-sivustolla kerrotaan mystisestä pierunaisesta, joka piereskeli niin kamalasti automatkalla Joensuuhun, että haju pinttyi auton penkkiin.
Nyt kyydin antaja on kauhuissaan. Mies oli ottanut naisen kyytiin Kimppakyyti-palvelun kautta. Nainen yritti ensin peitellä pierujaan, mutta töräytti lopulta sellaisen pommin, ettei epäilystä jäänyt siitä, mistä haju tunkeutui sieraimiin.
-Voi kauhee, minnuu niin hävettää, pierunainen miehen mukaan naurahti. Loppumatka sujuikin jo vapautuneemmin piereskellen ja naureskellen.
Pierunhaju ei kuitenkaan ole kadonnut autosta, vaikka mies kuinka tuulettaisi.
Se on pinttynyt penkkiin kiinni. Nuorimies on melkoisen hämillään.
-Ostaisi edes (korvaukseksi) hajukuusen, kyydittäjä kertoo Feissarimokat-sivuston mukaan.
Luulitteko suhdettanne ainutlaatuiseksi? - 8 erilaista parisuhdetyyppiä
Jaa että jokainen romanssi on uniikki? (Ei se räppäri.) Hahahahhaha, niinhän te luulette!
Prostitution for UK students to pay off loans | UK | News | Daily Express
An astonishing one in 20 students has worked in the sex industry while studying for a degree and men are more likely to be involved than women, research by Swansea University has revealed.
...
"Sex work is widely but wrongly perceived to be an occupation that is predominantly taken up by women and this means that males may fall through the student support net because they are not associated with sex work occupations."
...
Joka toinen työntekijä on ollut ihastunut työkaveriinsa
Romanssi työpaikalla antaa usein virtaa työntekoon. Esimiehen ja alaisen suhde voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia.
Jopa joka toinen meistä on kokenut työpaikkarakkauden. Se voi olla yksipuolinen ihastus, sutinaa pikkujouluissa, lyhyt romanssi tai pitkän avioliiton alku.
Lempi leiskuu työpaikoilla, koska siellä vietetään paljon aikaa, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula. Työssä on mahdollisuus, tilaa ja aikaa rakentaa suhdetta.
Työpaikkaromanssit ovatkin Kontulan mukaan hieman lisääntyneet parinkymmenen viime vuoden aikana. Hän on tutkinut suomalaisten seksi- ja rakkaussuhteita 1990-luvulta asti yhdessä sosiologi Elina Haavio-Mannilan kanssa.
! » Prostitution for UK students to pay off loans | UK | News | Daily Express
men are more likely to be involved than women, research by Swansea University has revealed.
Siis suurempi osa miesopiskelijoista kuin naisopiskelijoista työskenteli prostituoituina.
Miten tämä suhtautuu kokonaismääriin? Eli kuinka paljon tuossa oli mies- ja naisopiskelijoita yhteensä ja prostituoituina?
The study, funded by the Big Lottery Fund, involved 6,750 students, of which five per cent of men and 3.5 of women said they had worked in the sex industry, while nearly 22 per cent overall said they had considered doing so.
Eli tuossa työskenteli seksityössä noin 6750 / 20 = 337 opiskelijaa?
BBC: 22% of students consider sex work - Swansea University study (27 March 2015)
The Student Sex Work Project
The Student Sex Work Project Research Summary (March 27, 2015)
The project’s research strategy would also not have been
possible without the 6,773 students who took the time to
complete our very long questionnaire and particularly those
students who shared with us their opinions, views and
experiences about their occupations within the sex industry.
We thank you all.
! » The Student Sex Work Project Research Summary (March 27, 2015)
Tuo ei ole ihan sama raportti koska numerot ovat poikkeavat artikkelissa mainituista.
The importance of the research however goes much further than simply identifying a student sex work population. A key finding is the significant cohort of male workers. Indeed 5.0% of the male students that took part in our large-scale online survey reported to work or to have worked in the sex industry while this was only 3.4% for the female respondents. (sivu 35)
Data collection took place from November 2012 to November 2013. In all 10,991 respondents started the
survey of which 4,218 were either invalid or dropped out early, resulting in a final dataset of 6,773 respondents. The age ranged from 16 to 66 (mean age was 21.51); 32.4% was male, 66.4% female, 0.4% categorised themselves as transgender and 0.7% did not specify their … (sivu 14)
! » The Student Sex Work Project Research Summary (March 27, 2015)
6773 * 324 * 50 / 1000 / 1000 = 109 kyselyyn vastanneista miesopiskelijoista työskenteli seksin parissa.
6773 * 664 * 34 / 1000 / 1000 = 152 kyselyyn vastanneista naisopiskelijoista työskenteli seksin parissa.
Tuo tekisi 261 opiskelijaa.
! » Eli tuossa työskenteli seksityössä noin 6750 / 20 = 337 opiskelijaa?
Joku kohta ei täsmää? Eri tutkimus? En osaa laskea?
Tympiikö Aku Ankan mieskeskeisyys? Tällainen on Ankkalinna naisen silmin
Lahtelainen Karita Tuominen pääsi Aku Ankka -lehden sarjakuvakilpailun loppusuoralle nostamalla Ankkalinnan naiset etusijalle. Toimitus yllättyi kilpailun saamasta suosiosta.
Miehet paljastivat hempeät lemmenviestinsä – uskotko korviasi?
Harva lähettelee nykypäivänä viestejä toisilleen käyttämättä tunteita ilmaisevia hymiöitä. Usein viestien lähettelyssä käytetään jopa suurempia tunneilmaisuja kuin tavallisessa keskustelussa. Joukko miehiä on joutunut noloon tilanteeseen, sillä he ovat antaneet luvan lukea heidän viestejään ääneen.
Miesten kesken tunneilmaisuja ei varmastikaan käytetä kovin ahkerasti, mutta sitten kun viesti on lähetetty omalle rakkaalle, on tekstissä tunteiltu ja hempeilty senkin edestä. Verkossa on julkaistu haastatteluvideo, jossa joukko nuoria miehiä lukee ääneen toistensa viestejä.
Kaverukset eivät kykene pidättämään nauruaan lukiessaan, mitä kaveri on lähettänyt omalle tyttöystävälleen. Ehkä ”pusi-pusi hunajapupu” ei kuulu miesten normaaliin kielenkäyttöön keskustellessa, mutta tyttöystävän kanssa tekstaillessa, se näyttäisi olevan aivan normaali ilmaisu.
Vaikka joukossa oli muutama imelä viesti, oli osa miehistä osannut olla myös yllättävän sulava puheisia. Eräs miehistä hämmästyi huomatessaan, että hänen ystävänsä oli kuin Auervaara konsanaan viestitellessään tyttöystävänsä kanssa. Miehellä oli selvästi viestittelemisen taito hallussa.
Tiede selvitti: Tästä syystä hipsterit kasvattavat partoja
Partojen evolutiivinen syy on on vihdoin selvitetty!
Länsi-Australian yliopiston tutkijoiden mukaan kädelliset urokset kehittävät parran kaltaisia mahtailevia tunnuksia erottuakseen muista uroksista ja houkutellaakseen naaraita.
Mitä suurempi ja miesvaltaisempi yhteisö, sitä näyttävämpiä tunnuksia urokset kehittivät.
Sama pätee tutkimusryhmän mukaan myös moderniin ihmismieheen, joka yrittää erottautua viimeistellyllä parrallaan sekä lähiyhteisönsä että netin kautta löytyvistä kilpailijoista.
Tämä selittänee myös maailmanlaajuisena trendi-ilmiönä tunnetut metsuriseksuaalit, jotka käyttävät aikaa ja rahaa partansa millintarkkaan trimmaukseen saavuttaakseen lopputuloksen, joka näyttää samaan aikaan täysin luonnolliselta ja hiotun tyylikkäältä.
Lääkärinkin ajatus voi pätkiä, toivottavasti ei kuitenkaan työtä tehdessä Blogi US Pauli Sumanen 30.3.2015
IM Johanna Tukiaisen keikalla: "Olen höpsö, mutta en ole ilkeä – minä en kuulu vankilaan!"
On vaikeaa sanoa, mikä Johanna Tukiaisessa oikein kiehtoo.
Jos totta puhutaan, ei hän ole järin häävi laulaja, hänen tanssitaitonsa eivät ole kovin kaksiset, hänen taitonsa stand up -koomikkona eivät juurikaan vakuuta ja eletty elämä on jättänyt raskaat jäljet hänen kasvoilleen sekä vyötärölleen.
Mikä on siis Johanna Tukiaisen suosion salaisuus? Miksi Basso-ravintolan kaltainen juottola täyttyy ääriään myöten bailaavasta juhlakansasta lauantai-iltana?
Monet ovat selittäneet kiinnostuksen Tukiaiseen perustuvan siihen, että tällä tavoin häntä katsova ja kuunteleva voi tuntea ylemmyyttä ja paremmuuden tunteita. Mutta onko se koko totuus?
Tukiainen on nyt ollut julkisuuden kirkkaimmassa polttopisteessä seitsemän vuotta. Aluksi tekstiviestiskandaalin johdosta, viime aikoina lähinnä väkivaltarikoksista seuranneista tuomiolauselmista.
Kun katselee Johanna Tukiaisen elämää ja toimintaa julkisuuden pyörteissä herää kysymys, onko hänelle mikään pyhää – tietenkin Jumalan ja pyhän Julia Tukiaisen lisäksi?
Tuntuu, että hän vain leikkii musiikin, itsensä, näätien, virkavallan ja verottajan kustannuksella.
Tekee mieli sanoa, että Tukiainen on viihdeteollisuuden viimeinen kapinallinen – Jeesus Kristus, Elvis Presley ja GG Allin samassa ristiriitaisessa persoonassa. Toisaalta hän on myös Ville Valo. Mitä laiskemmin ja eleettömämmin hän liikkuu ja mitä huonommin hän laulaa, sitä enemmän hänen kehon ja suun liikkeille pannaan painoarvoa.
Kaiken kukkuraksi Johanna Tukiainen on nainen.
Suurin mahdollinen synti.
Madonna ja huora.
Eihän tällainen käytös ole nyt naiselle soveliasta laisinkaan!
Ehkä Tukiaisen rajoja rikkova härskiys ja täydellinen piittaamattomuus yhteiskunnan säännöistä tekee hänestä niin kiehtovan. Se epäusko naisen tunkeutuessa niille reviireille, jotka on yleensä varattu irstaille gigoloille, häikäilemättömille liikemiehille sekä piittaamattomille rocktähdille.
Tämän ajatuksen valossa Johanna Tukiainen näyttäytyy mitä suurimpana feministinä. Naisena, joka ei suostu alistumaan naisille määrättyihin muotteihin.
Tukiainen piut paut välittää siitä, millaisen kuvan hän itsestään julkisuuteen antaa. Sen sijaan kansa saa mitä ikinä Johanna Tukiaiselta haluaakaan.
Seksiä. Seuraa. Syntiä. Paljasta pintaa. Rasvaisia vitsejä. Irstaita eleitä. Rivoja puheita. Uskonnollisuutta. Runkkumateriaalia. Painajaisia. Unohtumattomia elämyksiä. Epäuskon tunteita. Rakkautta. Vihaa. Verbaaliakrobatiaa. Sanasotaa. Asennetta. Rohkeutta. Tinkimättömyyttä.
Kaikille kaikkea – saa tykätä, rakastaa ja ihailla. Ivata ja nauraa. Vihata, ylenkatsoa ja moralisoida.
Suomalaisen Edwina-dominan raju elämänmuutos: Vaihdoin Raamatun piiskaan!
Pääkaupunkiseudulla asuva Edwina kauppaa eroottisten palveluidensa - poislukien seksin myynti - lisäksi käytettyjä pikkuhousuja.
Taiteilijanimeä käyttävä 47-vuotias domina on käynyt läpi suuren muutoksen.
- Eli lähes 30-vuotiaaksi tiukkasääntöisessä Jehovan todistajien maailmassa. Sitten sain tarpeekseni ja vaihdoin Raamatun piiskaan, Edwina nauraa.
Latela-sarjasta tuttu Satuhäät-sulhanen: ”Mukavaa, kun on ystävä, jonka kanssa voi muhinoida”
Illan Satuhäät-jaksossa ollaan nokialais-israelilaisissa tunnelmissa.
Illan Satuhäät-jaksossa toisensa saavat Lauri Huttunen ja Jarona Steinberg. Lauri tunnetaan autonrassaajista kertovasta Latela-sarjasta, ja Satuhäissäkin katsojille tulee selväksi, että autot ovat Laurille henkireikä.
– Tein jo alussa selväksi, että siihen on turha puuttua. Kun mies menee autotalliin, mies menee talliin, Lauri kertoo jaksossa.
Miehet kertovat: Ominaisuudet, jotka tekevät naisesta viehättävän
Miesten mielestä vitsikkyys on yksi parhaista piirteistä, joita naisella voi olla.
Miesten mukaan intohimo omaan työhön ja rakkaus läheisiä kohtaan ovat asioita, jotka miesten mielestä lisäävät naisen viehättävyyttä heti. Mutta mitkä muut seikat saavat miehen kiinnostumaan?
Uuden nakudeittiohjelman kaunotar: ”En heti ekana ruvennut katselemaan alapäähän”
Äsken Sanomatalossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa sarjaan osallistunut Laine Bruce kertoi, että vaikka oli täysin alasti kameroiden ja uusien ihmisten edessä oli tilanne ”tuttu ja turvallinen.”
– En heti ekana ruvennut katselee alapäähän. Se oli sellainen tuttu ja turvallinen tilanne ei tullut yhtään awkward olo. Ja sitten kun Ninakin oli siellä kanssa alasti, Laine muistelee erikoista treffikokemusta.
Isä-lapsi -parkissa miehet pääsevät puhumaan keskenään isyydestä
Oulun ev.lut. seurakuntien ja Oulun kaupungin perhepalvelun kohtaamispaikassa isät ja isoisät voivat tulla alle kouluikäisten lastensa kanssa keskustelemaan keskenään. Kohtaamisissa tarjotaan isille vertaistukea isyyden kysymyksissä.
He etsivät rakkautta alasti – Aatami etsii Eevaa -ohjelman sinkut julki
Uuteen deittiohjelmaan osallistuu 24 rohkeaa sinkkua. Tässä he ovat!
Aatami etsii Eevaa -deittiohjelmassa paratiisisaarelle matkanneet sinkut tutustuvat toisiinsa ilman rihman kiertämää. Ensikohtaaminen poikkeaa tavallisesta, koska toisesta ei voi luoda mielikuvaa vaatteiden ja tyylin perusteella.
Jokaisessa jaksossa pari saa ensin tutustua toisiinsa kahdestaan, ja vuorokauden kuluttua paikalle saapuu kilpakosija.
Laulajatähti liittyi Tinderiin – lopputulos yllättää pahasti!
Laulaja Danny O’Donoghue paljasti RTL Boulevard –ohjelmassa liittyneensä jokin aika sitten Tinderiin. Treffiseuraa luulisi olevan tarjolla jonoksi asti, mutta homma sai aivan päinvastaisen päätöksen.
Naiset nimittäin luulivat, että kyseessä on pakko olla huijari. He eivät voineet uskoa, että The Script –yhtyeen nokkamies todella hakisi seuraa netistä.
Myös bändin rumpali Glen Power oli kokeillut Tinderiä. Hän oli yrittänyt kutsua kiinnostavia naisia yhtyeen keikoille, mutta kaikki luulivat häntä vain tökeröksi höynäyttäjäksi.
O’Donoghue naureskeli, että kyseisen haastattelun jälkeen hänen unelmiensa tyttö saa varmasti slaagin, kun huomaa viestien tulleen ihkaoikealta taholta.
Yh-äiti, kaivinkoneenkuljettaja, lähihoitaja... He hakevat seuraa alasti televisiossa
Nainen, tsekkaa vaaliohjelmista ainakin nämä
Pikakatsastimme puolueiden vaaliohjelmat tasa-arvorillien läpi.
Naisportsari, ilmianna itsesi tutkijoille
Olen mustasukkainen tyttöystäväni kymmenistä existä
Suhteessamme kaikki on periaatteessa hyvin, mutta minua riivaa mustasukkaisuus.
Tyttöystäväni on kaunis ja mukava nainen, ja hänellä on ennen minua ollut todella paljon miessuhteita, varsinaisten poikaystävien lisäksi yhden illan suhteita ja muita lyhyitä suhteita.
Me olemme seurustelleet vuoden, ja kaikki on periaatteessa hyvin. Minua kuitenkin riivaa mustasukkaisuus. Mietin usein tyttöystäväni aiempia suhteita. Tunnen pari hänen entistä poikaystäväänsä ja myös pari yhden illan suhteista. Vertailen itseäni heihin: kuka on komein, kenellä on isoimmat lihakset, kenen työpaikka on paras ja niin edelleen.
Jos otan asian puheeksi tyttöystäväni kanssa, hän yleensä raivostuu. Ymmärrän itsekin, ettei tässä ole mitään järkeä. Miten pääsisin eroon mustasukkaisuudestani?
9 deittivinkkiä, jotka jokaisen sinkkuäidin tulisi tietää
YourTango-verkkosivun treffineuvoja Damona Hoffman antaa oivallisia deittivinkkejä yksinhuoltajaäideille.
Treffeillä käyminen ja uuden seurustelusuhteen aloittaminen ei ole yksinhuoltajille yhtä helppoa kuin yksin eläville sinkuille. Vapaa-aika on kortilla ja uuden kumppanin kotiin tuominen ei käy tuosta noin vain. Yksinhuoltajien ei kuitenkaan tarvitse laittaa sosiaalista elämäänsä jäihin. Uuden kumppanin löytäminen on täysin mahdollista.
Nakudeittiohjelman juontaja Noora Hautakangas: ”Tämä osa miehessä on seksikäs”
Former HP CEO Carly Fiorina Near Launching Presidential Bid - Slashdot
Kommenteista:
""My plan for America will build on my spectacularly successful tenure atop Hewlett Packard. Therefore, if selected as president by the board members of the U.S. at A I promise to:
1. Sell California to China, because the state never produced anything of value.
2. Merge the supreme court, the FBI, and NASA, because that's the kind of outside the box thinking this country needs.
3. Focus on our core competence: T-shirt manufacturing. We can out-compete third world countries in this area.
4. After my policies have led the country to the top of Fortune 500, I'll ride my golden parachute to Mars."
"Yes, why stop at fucking up a company... ...when you can fuck up the world? Yes, let's put an MBA with a BA in philosophy and medieval history in charge of the USA."
"Only if the alternate reality doesn't exist. She actually turned HP into a ruin of it's former self, but she also actually got a massive pile of cash for it and Lucent actually started waving money and stock offers at her before her seat was even cold. Then she actually left a smoking crater where Lucent used to be but she actually made big piles of cash doing it."
"Now, I remember rumors that when she was fired, engineers at HP spontaneously started singing, "Ding Dong, the Witch is Dead."
She was the most powerful business woman in the world for a while. And that's how people remember her. If she can build on that reputation, she has a chance."
Kurvikkaat naiset ovat muita parempia sängyssä - 9 syytä
Ainakin jos miehiltä kysytään, kurvit eivät vain näytä, vaan myös tuntuvat hyviltä!
Tavallisesta tytöstä terroristiksi – miksi teinitytöt länsimaista liittyvät Isisiin
Edes seksiorjuus ei pelota nuoria naisia, jotka lähtevät rakentamaan Isisin kanssa "uutta maata"
Brutaaleja murhia, naisia ja lapsia seksiorjina, ihmishuutokauppaa – uutiset jihadistijärjestö Isisin toiminnasta saavat kenen tahansa ihon kananlihalle.
Siksi tuntuukin käsittämättömältä, että Isisin joukkoihin liittyy naisia ja teinityttöjä myös länsimaista.
Riippumattoman Institute for Strategic Dialogue -ajatuspajan (ISD) mukaan Syyriaan lähteneistä länsimaalaisista naisia oli viime vuonna jopa 18 prosenttia. Britanniasta naisia Isisin joukkoihin on lähtenyt noin 50 ja Ranskasta 70.
Britanniassa on kauhisteltu helmikuusta lähtien tavallista lontoolaista tyttökolmikkoa, joka karkasi kotoa ja matkusti Turkin kautta Syyriaan. Kaksi muslimitytöistä on 15-vuotiaita ja yksi 16-vuotias.
Viime viikolla Isisin joukkoihin matkusti yhdeksän nuorta brittiläistä lääketieteen opiskelijaa. Neljä heistä on naisia.
Mikä saa naiset liittymään vapaaehtoisesti terroristijärjestöön, joka vie heiltä perusoikeudet? Yhtälö ei näytä toimivan.
Hankalat akat eivät pärjää rekrytoinneissa ja vaaleissa
Elämä
Kolumni
Rosa Meriläinen
Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja.
Eduskunnassa on koko tukku kuumottavan hyvännäköisiä naisia ja juoppoja miehiä. Miksi näin?
Ensimmäiseen kohtaan löytyy vastaus tutkija Tuula Juvosen tärkeästä teoksesta Kaapista kaapin päälle. Miehethän tunnetusti äänestävät enemmän miehiä kuin naisia, mutta silloin kun he äänestävät naista, varsin yleisesti on käytössä Panisitko?-indeksi. Se ei ohjaa äänestämään esimerkiksi julkilesboja.
Naiset puolestaan naisia äänestäessään arvostavat edustavuutta. Sekin on kriteerinä ulkokultainen ja pinnallinen: ohjaa painottamaan ulkonäköä, kuten tyyliä ja kauneutta.
Minusta on toki mukava ajatella olevani sekä edustava että pantava, mutta olen ihan pokalla myös hankala akka. Juuri hankalan akkuuden vuoksi monet naiset eivät kuitenkaan pärjää työpaikkarekrytoinneissa ja vaaleissa hyville tyypeille, jotka tapaavat olla jätkiä.
Tutkija Saara Särmä on kirjoittanut miesten homososiaalisuudesta eli joidenkin miesten tavasta kaveerata lähinnä toisten miesten kanssa. Kun sitten pitää valita joukkoon uusi tyyppi, päädytään valitsemaan joku kaltainen.
Tämähän ei haittaa, jos ajatellaan yhteiskunnan tarvitsevan mieskuplassa eläviä selkääntaputtelijoita. Jos valitaan joo joo -mies, ei pidä ihmetellä, jos ei saanutkaan ihmistä, jolla on uusia teräviä näkökulmia. Kaveri ei välttämättä osaa haastaa totuttuja toimintatapoja, ajatella laatikon ulkopuolelta.
Parisuhdehuolia? Kokeile kännykätöntä iltaa kumppanin kanssa
Älylaitteen alituinen näpräys saattaa aiheuttaa ärtymystä ja mustasukkaisuutta kotona. Parisuhdeterapeutti kehottaa kokeilemaan laitteetonta päivää tai iltaa, sillä oikeaa kohtaamista puolison kanssa ei voi syntyä kännykän tai läppärin ylitse.
Epäily: Nainen rikkoi 91 kertaa lähestymiskieltoa – vangittiin
Pohjois-Savon käräjäoikeus määräsi viime joulukuussa kuopiolaisen naisen vuodeksi laajennettuun lähestymiskieltoon. Kielto määrättiin entisen miesystävän suojaksi.
Kolme päivää lähestymiskiellon määräämisen jälkeen miehelle alkoi tulvia outoja puheluja ja tekstiviestejä. Keskustelupalstalla miestä nimitettiin pedofiiliksi, minkä vuoksi mies sai nimettömiä uhkauksia. Lisäksi internetissä leviteltiin miehen ja tämän lapsen kuvaa.
Mies laski, että erilaisia yhteydenottoja tuli vajaassa kolmessa kuukaudessa 91.
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi viime tiistaina 36-vuotiaan naisen epäiltynä lähestymiskiellon rikkomisesta, vainoamisesta ja törkeästä kunnianloukkauksesta.
Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi maanantaina naisen kantelun. Jutussa on nostettava syyte viimeistään 15. huhtikuuta.
Johanna Tukiainen ei kadu tekemisiään!
Kohublondi Johanna Tukiainen ihmettelee edelleen saamaansa vankilatuomiota eikä häneltä löydy sille ymmärrystä.
Tukiainen kirjoittaa Facebookissa, että vankilaan kuuluvat oikeat rikolliset. Tukiainen sai eri rikoksista yhteensä kolmen kuukauden ja 20 päivän vankeusrangaistuksen muutama viikko sitten. Hän on valittanut tuomiosta.
Hän syyttää tuomiosta negatiivista julkisuusleimaa. Oikeus oli hänen mielestään yksipuolinen ja koko tuomio oli ennalta päätetty.
-Rahalliset korvaukset olivat absurdeja, Tukiainen lataa.
Tukiaisen maksettavaksi tuli muun muassa useiden asianomistajien oikeuskulut, koska nainen hävisi jutun.
Johanna Tukiainen on tuomittu muiden muassa pahoinpitelyistä, laittomista uhkauksista ja rattijuopumuksista ja hän on ollut vastaajana yhteensä yhdeksässä eri oikeuskäsittelyssä.
Syyttäjän mukaan vankilatuomio oli aiheellinen, koska Tukiainen ei ole noudattanut lain määräyksiä ja käskyjä ja hän on osoittanut niitä kohtaan piittaamattomuutta.
Fiorinan avaus presidentinvaaleihin?:
"Virkamiehet katsovat vain pornoa"
Yhdysvaltalaistutkimus: Naiset käyttävät kännykkää auton ratissa paljon useammin kuin miehet
Netissä leviää vapautusliike, jossa ihmiset julkaisevat kuvia nänneistään
Entä miesten oikeudet välttyä naisten seksuaaliselta ahdistelulta? Minä tuntisin oloni epämukavaksi esim. toimistossa puolialastomien naisten kanssa. Tunne riittää naisten määritelmän mukaan ahdistelun tunnusmerkiksi.
Lähetä kommentti